SlideShare a Scribd company logo
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa
ja vahvistetaan kaikenikäisten
omaishoitoa
Marjut Kettunen
Asiakassegmentointi
Marjut Kettunen
”Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja
kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys. Tarpeet vaihtelevat
elämänvaiheen, elintapojen, terveydentilan ym. asioiden mukaan.
Suuresta asiakasmäärästä voidaan kuitenkin löytää tarpeiltaan samankaltaisia
ryhmiä eli segmenttejä. Tätä luokittelua kutsutaan asiakassegmentoinniksi.
Luokittelun jälkeen palveluita voidaan suunnitella paremmin asiakastarpeisiin
vastaaviksi(esimerkiksi tietylle asiakassegmentille tietyntyyppisiä palveluita).
Kuntalaisia ei sidota tiettyyn segmenttiin. Kuntalaisilla on edelleen tasavertaiset
mahdollisuudet eri palveluiden piiriin pääsemisessä. ”
Lähde: Askel hanke, Kouvolan hyvinvointipalvelut. Asiakassegmentointi loppuraportti 2.11.2015
Kriteerit, myöntämisperusteet
• Lailla ohjataan mm.
• Turvaamaan yhdenvertaisin perustein tarpeenmukaisia riittäviä, oikea-
aikaisia ja laadukkaita palveluja
• Palveluja toteutettava niin, että tukevat iäkkään henkilön hyvinvointia,
terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta.
• Asiakkaan etu otettava huomioon päätöksiä ja ratkaisuja tehtäessä, mm:
• asiakkaan ja hänen läheisensä hyvinvointi
• asiakkaan itsenäinen suoriutuminen ja omatoimisuuden vahvistuminen sekä läheiset ja
jatkuvat ihmissuhteet
• tarpeisiin nähden oikea-aikainen, oikeanlainen, riittävä tuki
• mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen omassa asiassaan
Lähde: Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, Vanhuspalvelulaki 980/2012
Marjut Kettunen
Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus kohtaa erilaisia
asiakastarpeita ja ohjaa asiakasprosesseja
• ”Asiakas- ja palveluohjauksesta on kokemuksia useista kunnista ja se on
osoittautunut yhdeksi vaikuttavimmista keinoista edistää iäkkäiden
mahdollisuuksia saada tietoa ennaltaehkäisystä, alueen järjestöjen, yritysten,
seurakuntien ym. toiminnasta, sekä tuista ja palveluista. Palvelujen
järjestäjän näkökulmasta etenkin paljon palveluja ja tukia käyttävien
asiakkaiden palveluprosessit on saatu joustavammiksi ja kustannusten
kasvua siltä osin hillittyä. Erittäin tärkeä on tunnistaa paljon palveluja
käyttävät asiakasryhmät, jotka kerryttävät valtaosan kustannuksista.”
• ”Asiakas- ja palveluohjauksen toiminnasta ei ole vielä koottuna
valtakunnallista tietoa, siksi sen toteutumista joudutaan arvioimaan erillisillä
tiedonkeruilla ja hyödyntämällä soveltuvin osin paikallisia
toiminnanohjausjärjestelmiä”
Lähde: Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen
parantamiseksi 2017-2019
Marjut Kettunen
Mitä ikääntyneiden palvelujen käyttö kertoo
asiakkaiden tarpeista?
• Pitkään totuttu tarkastelemaan
ikääntyneiden palveluita
palvelurakenne indikaattoreiden
kautta.
• Auttaa kiinnittämään huomiota
ikääntyneiden palveluiden
käyttöön
• Auttaa kiinnittämään huomiota
väestötasoon
• Mitä tarpeita jää tunnistamatta?
Marjut Kettunen
Säännöllisten palvelujen käyttäjät/65-
vuotta täyttänyt väestö v. 2015
(Laatusuositus)
65+ väestö poislukien säännöllisten palvelujen käyttäjät
Säännöllisen kotihoidon tai omaishoidon tuen asiakkaat
Ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat
Mitä hyvinvointipalveluiden käyttö kertoo
asiakkaiden tarpeista?
• Segmentoinnin aineisto pohjaa
Kouvolan hyvinvointipalvelujen
tietojärjestelmistä saatuun
asiakasdataan. Kaikki ikäryhmät
edustettuna.
• Ikääntyneet muiden kuin
ikääntyneiden palveluiden
käyttäjinä?
• Erityinen huomio kiinnitettävä
kolmanteen segmenttiin:
suunnittelematon, lisääntyvä tai
runsas sosiaali- ja/tai
terveyspalvelujen tarve
Marjut Kettunen
Asiakassegmentointi, Kymenlaakso sote-
projekti
Vähäinen, satunnainen palvelun tarve
Säännöllinen, toistuva, pysyvä tai pitkäkestoinen palvelun tarve
Suunnittelematon, lisääntyvä tai runsas sosiaali- ja/tai
terveyspalvelujen tarve
Vaikuttavat palvelut ja interventiot eri
asiakassegmenteissä?
Suunnittelematon,
lisääntyvä tai runsas
palvelun tarve
Säännöllinen, toistuva,
pitkäkestoinen palvelun
tarve
Vähäinen, satunnainen
palvelun tarve
• Riskitekijöinä voivat mm. olla
turvattomuus, yksinäisyys ja/tai
tukiverkostojen puute, äkilliset
elämäntapahtumat tai -kriisit,
taloudelliset vaikeudet, puutteet
ravitsemuksessa, puutteet lääkehoidon
toteutumisessa, muistisairaus, puutteet
asuinolosuhteissa tai kaltoinkohtelu.
Tunnetaanko juurisyyt ja tarpeet?
• Palveluiden käytön seuraamisesta
tarveperusteiseen segmentointiin.
• Näiden kolmen segmentin sisällä
tunnistettava erilaisia tarpeita
Marjut Kettunen
Mikä on
asiakaslähtöistä?
Mikä on
vaikuttavaa?
Asiakkaan näkökulma:
Juurisyyt  Tarve  Kysyntä 
(Saatavuus)
Toteutus  Vaikutus  Vaikuttavuus
”1.taso”
-Digitaaliset tieto- ja
avainpalvelut
-Terveyttä ja hyvinvointia
tukevat palvelut
- Peruskuntien palvelut
”2. taso”
-Sote-keskus (suora
valinnanvapaus)
-(Neuvola)
-Päivystys
/ensihoito
-Palvelutarpeen
arviointi
”3. taso”
-Maakunnan
Palvelu/osaamiskeskukset
• Etänä tarjottavat palvelut
• Kotiin tarjottavat palvelut
• Ns. kivijalkapalvelut
”4. taso”
-Hoiva ja kuntoutus
Tavoite esim. 60 %  80 % Tavoite esim. 40 %  20 %
Asiakashyöty ja kustannusvaikuttavuus rakenteita ja toimintaa määrittävänä viitekehyksenä
Asiakashyödyt/-tulokset
Kustannusvaikuttavuus
 Palveluiden jatkuva
parantaminen, oppiminen
Sähköinen ohjaamisen alusta
CRM
Dynaaminen
väestöanalytiikka
Asiakasryhmä 1
Asiakasryhmä 2 jne.
Taustalla mahdollistava organisaatiorakenne
Vaikuttavuusinvestointi (ROI)
19.9.17
Dia: Lauri Lehto, KymenlaaksoMarjut Kettunen
Keskitetty asiakasohjaus, huomioita
• Tarvitaan tietojärjestelmiä, jotka tukevat asiakkuuksien johtamisen
tavoitetta
• Huomioitava, että asiakasohjaus tuo esiin myös uusia tarpeita
• Miten toimintaa ja palveluja uudistetaan asiakaslähtöisen ja
vaikuttavan toiminnan kehittämiseksi?
• Kriteerit, myöntämisperusteet ovat asiakasohjauksessa palvelujen
yhdenvertaisuuden näkökulmasta tarpeellisia. Asiakasohjauksen
asiakastyössä täytyy huomioida myös ne, joiden osalta palveluiden
myöntämisperusteet eivät täyty. Miten asiakkaan tarpeeseen
vastataan?
Marjut Kettunen
Marjut Kettunen
http://kymenlaaksonopastin.fi/
Marjut Kettunen
Kiitos!stm.fi #IKIOMAT
Kymenlaakson IkäOpastin
Marjut Kettunen
marjut.kettunen@kotka.fi
stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

More Related Content

What's hot

Psyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttöPsyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttö
THL
 
Equidade em Saúde: Êxitos e Desafios para o Brasil
Equidade em Saúde: Êxitos e Desafios para o Brasil Equidade em Saúde: Êxitos e Desafios para o Brasil

Secretaria de Estado de Saúde de Minas Gerais (SES-MG)
 
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?

Työhyvinvoinnin johtaminen tiedolla
Työhyvinvoinnin johtaminen tiedollaTyöhyvinvoinnin johtaminen tiedolla
Työhyvinvoinnin johtaminen tiedolla
Työterveyslaitos
 
Passos para Implantação de PICs
Passos para Implantação de PICsPassos para Implantação de PICs
Passos para Implantação de PICs
comunidadedepraticas
 
Overview NQA
Overview NQAOverview NQA
Overview NQA
Chutikarn Haruthai
 
Utilization of research in nursing and styles of writing research report
Utilization of research in nursing and styles of writing research reportUtilization of research in nursing and styles of writing research report

Srividhya Ramaswamy
 
Jaana Markkula: Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma: väliarviointi ja päivi...
Jaana Markkula: Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma: väliarviointi ja päivi...Jaana Markkula: Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma: väliarviointi ja päivi...

Aseptinen tyo
Aseptinen tyoAseptinen tyo
Aseptinen tyoelpuska1
 
Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoido...
Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoido...Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoido...

Rede de atenção psicossocial raps
Rede de atenção psicossocial   rapsRede de atenção psicossocial   raps
Rede de atenção psicossocial raps
ssuser4fffca
 
Markkinointi- ja asiakasstrategiat
Markkinointi-  ja asiakasstrategiatMarkkinointi-  ja asiakasstrategiat
Markkinointi- ja asiakasstrategiat
Joni Salminen
 
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkistoValtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto

TIEKE Finnish Information Society Development Centre
 
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermäPsykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
Työterveyslaitos
 
Markkinointi kulmahuoneeseen.
Markkinointi kulmahuoneeseen.Markkinointi kulmahuoneeseen.
Markkinointi kulmahuoneeseen.
Mikko Bäckström
 
Iäkkäiden perhehoidon nykytila
Iäkkäiden perhehoidon nykytilaIäkkäiden perhehoidon nykytila
Iäkkäiden perhehoidon nykytila
THL
 
Oppimisteot oppimisen perustana
Oppimisteot oppimisen perustanaOppimisteot oppimisen perustana
Oppimisteot oppimisen perustana
Satu Aksovaara
 
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuusTerveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus

Luento 7 Segmentointi
Luento 7 SegmentointiLuento 7 Segmentointi
Luento 7 SegmentointiHenri Weijo
 
What's hot (20)

Psyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttöPsyykkinen trauma ja vallankäyttö
Psyykkinen trauma ja vallankäyttö
 
Equidade em Saúde: Êxitos e Desafios para o Brasil
Equidade em Saúde: Êxitos e Desafios para o Brasil Equidade em Saúde: Êxitos e Desafios para o Brasil
Equidade em Saúde: Êxitos e Desafios para o Brasil
 
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
Mikä on RAI ja miksi sitä tulee käyttää?
 
Työhyvinvoinnin johtaminen tiedolla
Työhyvinvoinnin johtaminen tiedollaTyöhyvinvoinnin johtaminen tiedolla
Työhyvinvoinnin johtaminen tiedolla
 
Passos para Implantação de PICs
Passos para Implantação de PICsPassos para Implantação de PICs
Passos para Implantação de PICs
 
Laadunhallinta
LaadunhallintaLaadunhallinta
Laadunhallinta
 
Overview NQA
Overview NQAOverview NQA
Overview NQA
 
Utilization of research in nursing and styles of writing research report
Utilization of research in nursing and styles of writing research reportUtilization of research in nursing and styles of writing research report
Utilization of research in nursing and styles of writing research report
 
Jaana Markkula: Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma: väliarviointi ja päivi...
Jaana Markkula: Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma: väliarviointi ja päivi...Jaana Markkula: Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma: väliarviointi ja päivi...
Jaana Markkula: Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma: väliarviointi ja päivi...
 
Aseptinen tyo
Aseptinen tyoAseptinen tyo
Aseptinen tyo
 
Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoido...
Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoido...Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoido...
Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoido...
 
Rede de atenção psicossocial raps
Rede de atenção psicossocial   rapsRede de atenção psicossocial   raps
Rede de atenção psicossocial raps
 
Markkinointi- ja asiakasstrategiat
Markkinointi-  ja asiakasstrategiatMarkkinointi-  ja asiakasstrategiat
Markkinointi- ja asiakasstrategiat
 
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkistoValtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
 
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermäPsykiatrinen lääkehoitosikermä
Psykiatrinen lääkehoitosikermä
 
Markkinointi kulmahuoneeseen.
Markkinointi kulmahuoneeseen.Markkinointi kulmahuoneeseen.
Markkinointi kulmahuoneeseen.
 
Iäkkäiden perhehoidon nykytila
Iäkkäiden perhehoidon nykytilaIäkkäiden perhehoidon nykytila
Iäkkäiden perhehoidon nykytila
 
Oppimisteot oppimisen perustana
Oppimisteot oppimisen perustanaOppimisteot oppimisen perustana
Oppimisteot oppimisen perustana
 
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuusTerveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
Terveyden edistämisen mittaaminen ja kustannusvaikuttavuus
 
Luento 7 Segmentointi
Luento 7 SegmentointiLuento 7 Segmentointi
Luento 7 Segmentointi
 
Similar to Asiakassegmentointi - Ikäopastin

Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315

Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäUusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä

Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaIkäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
Sitra / Hyvinvointi
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...

Omaishoito ja ikääntyneiden palvelut kunnissa
Omaishoito ja ikääntyneiden palvelut kunnissaOmaishoito ja ikääntyneiden palvelut kunnissa

Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Soteuudistus
SoteuudistusSoteuudistus
Soteuudistus
Teemu Hiilinen
 
Huomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöönHuomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöön
Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Sosiaalibarometri 2016: Erityiskatsaus toimeentulosta ja sote-uudistuksesta
Sosiaalibarometri 2016: Erityiskatsaus toimeentulosta ja sote-uudistuksestaSosiaalibarometri 2016: Erityiskatsaus toimeentulosta ja sote-uudistuksesta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
 
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315
Hoiva&Terveys
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors

Valtiokonttori / Statskontoret / State Treasury of Finland
 
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoroSatu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro

Työnjaon reunaehdot esitys
Työnjaon reunaehdot esitysTyönjaon reunaehdot esitys
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia PaloIntegraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Kohti huomisen rahoitusmallia
Kohti huomisen rahoitusmalliaKohti huomisen rahoitusmallia
Kohti huomisen rahoitusmallia
Sitra / Hyvinvointi
 
Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...
Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...
Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...
Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Sitra / Hyvinvointi
 
Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012Matti Leskinen
 
Harkinnanvaraisen kuntoutuksen säästöt 2016 2018
Harkinnanvaraisen kuntoutuksen säästöt 2016 2018Harkinnanvaraisen kuntoutuksen säästöt 2016 2018

Kela
 
Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluo...
Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluo...Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluo...

Similar to Asiakassegmentointi - Ikäopastin (20)

Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
 
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäUusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
 
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaIkäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
 
Omaishoito ja ikääntyneiden palvelut kunnissa
Omaishoito ja ikääntyneiden palvelut kunnissaOmaishoito ja ikääntyneiden palvelut kunnissa
Omaishoito ja ikääntyneiden palvelut kunnissa
 
Soteuudistus
SoteuudistusSoteuudistus
Soteuudistus
 
Huomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöönHuomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöön
 
Sosiaalibarometri 2016: Erityiskatsaus toimeentulosta ja sote-uudistuksesta
Sosiaalibarometri 2016: Erityiskatsaus toimeentulosta ja sote-uudistuksestaSosiaalibarometri 2016: Erityiskatsaus toimeentulosta ja sote-uudistuksesta
Sosiaalibarometri 2016: Erityiskatsaus toimeentulosta ja sote-uudistuksesta
 
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
 
Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
 
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoroSatu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
Satu Karppanen (STM): Asumisen työpajan avauspuheenvuoro
 
Työnjaon reunaehdot esitys
Työnjaon reunaehdot esitysTyönjaon reunaehdot esitys
Työnjaon reunaehdot esitys
 
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia PaloIntegraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
 
Kohti huomisen rahoitusmallia
Kohti huomisen rahoitusmalliaKohti huomisen rahoitusmallia
Kohti huomisen rahoitusmallia
 
Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...
Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...
Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen j...
 
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
 
Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012
 
Harkinnanvaraisen kuntoutuksen säästöt 2016 2018
Harkinnanvaraisen kuntoutuksen säästöt 2016 2018Harkinnanvaraisen kuntoutuksen säästöt 2016 2018
Harkinnanvaraisen kuntoutuksen säästöt 2016 2018
 
Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluo...
Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluo...Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluo...
Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluo...
 
More from THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf

Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf

Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf

Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf

Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...

Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf

Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf

Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022

Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto

Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
THL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022

Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf

Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer

Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
THL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...

Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu

Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022

Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
THL
 
More from THL (20)

Asiakassegmentointi - Ikäopastin

  • 1. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Marjut Kettunen
  • 2. Asiakassegmentointi Marjut Kettunen ”Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys. Tarpeet vaihtelevat elämänvaiheen, elintapojen, terveydentilan ym. asioiden mukaan. Suuresta asiakasmäärästä voidaan kuitenkin löytää tarpeiltaan samankaltaisia ryhmiä eli segmenttejä. Tätä luokittelua kutsutaan asiakassegmentoinniksi. Luokittelun jälkeen palveluita voidaan suunnitella paremmin asiakastarpeisiin vastaaviksi(esimerkiksi tietylle asiakassegmentille tietyntyyppisiä palveluita). Kuntalaisia ei sidota tiettyyn segmenttiin. Kuntalaisilla on edelleen tasavertaiset mahdollisuudet eri palveluiden piiriin pääsemisessä. ” Lähde: Askel hanke, Kouvolan hyvinvointipalvelut. Asiakassegmentointi loppuraportti 2.11.2015
  • 3. Kriteerit, myöntämisperusteet • Lailla ohjataan mm. • Turvaamaan yhdenvertaisin perustein tarpeenmukaisia riittäviä, oikea- aikaisia ja laadukkaita palveluja • Palveluja toteutettava niin, että tukevat iäkkään henkilön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta. • Asiakkaan etu otettava huomioon päätöksiä ja ratkaisuja tehtäessä, mm: • asiakkaan ja hänen läheisensä hyvinvointi • asiakkaan itsenäinen suoriutuminen ja omatoimisuuden vahvistuminen sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet • tarpeisiin nähden oikea-aikainen, oikeanlainen, riittävä tuki • mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen omassa asiassaan Lähde: Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, Vanhuspalvelulaki 980/2012 Marjut Kettunen
  • 4. Keskitetty asiakas- ja palveluohjaus kohtaa erilaisia asiakastarpeita ja ohjaa asiakasprosesseja • ”Asiakas- ja palveluohjauksesta on kokemuksia useista kunnista ja se on osoittautunut yhdeksi vaikuttavimmista keinoista edistää iäkkäiden mahdollisuuksia saada tietoa ennaltaehkäisystä, alueen järjestöjen, yritysten, seurakuntien ym. toiminnasta, sekä tuista ja palveluista. Palvelujen järjestäjän näkökulmasta etenkin paljon palveluja ja tukia käyttävien asiakkaiden palveluprosessit on saatu joustavammiksi ja kustannusten kasvua siltä osin hillittyä. Erittäin tärkeä on tunnistaa paljon palveluja käyttävät asiakasryhmät, jotka kerryttävät valtaosan kustannuksista.” • ”Asiakas- ja palveluohjauksen toiminnasta ei ole vielä koottuna valtakunnallista tietoa, siksi sen toteutumista joudutaan arvioimaan erillisillä tiedonkeruilla ja hyödyntämällä soveltuvin osin paikallisia toiminnanohjausjärjestelmiä” Lähde: Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019 Marjut Kettunen
  • 5. Mitä ikääntyneiden palvelujen käyttö kertoo asiakkaiden tarpeista? • Pitkään totuttu tarkastelemaan ikääntyneiden palveluita palvelurakenne indikaattoreiden kautta. • Auttaa kiinnittämään huomiota ikääntyneiden palveluiden käyttöön • Auttaa kiinnittämään huomiota väestötasoon • Mitä tarpeita jää tunnistamatta? Marjut Kettunen Säännöllisten palvelujen käyttäjät/65- vuotta täyttänyt väestö v. 2015 (Laatusuositus) 65+ väestö poislukien säännöllisten palvelujen käyttäjät Säännöllisen kotihoidon tai omaishoidon tuen asiakkaat Ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat
  • 6. Mitä hyvinvointipalveluiden käyttö kertoo asiakkaiden tarpeista? • Segmentoinnin aineisto pohjaa Kouvolan hyvinvointipalvelujen tietojärjestelmistä saatuun asiakasdataan. Kaikki ikäryhmät edustettuna. • Ikääntyneet muiden kuin ikääntyneiden palveluiden käyttäjinä? • Erityinen huomio kiinnitettävä kolmanteen segmenttiin: suunnittelematon, lisääntyvä tai runsas sosiaali- ja/tai terveyspalvelujen tarve Marjut Kettunen Asiakassegmentointi, Kymenlaakso sote- projekti Vähäinen, satunnainen palvelun tarve Säännöllinen, toistuva, pysyvä tai pitkäkestoinen palvelun tarve Suunnittelematon, lisääntyvä tai runsas sosiaali- ja/tai terveyspalvelujen tarve
  • 7. Vaikuttavat palvelut ja interventiot eri asiakassegmenteissä? Suunnittelematon, lisääntyvä tai runsas palvelun tarve Säännöllinen, toistuva, pitkäkestoinen palvelun tarve Vähäinen, satunnainen palvelun tarve • Riskitekijöinä voivat mm. olla turvattomuus, yksinäisyys ja/tai tukiverkostojen puute, äkilliset elämäntapahtumat tai -kriisit, taloudelliset vaikeudet, puutteet ravitsemuksessa, puutteet lääkehoidon toteutumisessa, muistisairaus, puutteet asuinolosuhteissa tai kaltoinkohtelu. Tunnetaanko juurisyyt ja tarpeet? • Palveluiden käytön seuraamisesta tarveperusteiseen segmentointiin. • Näiden kolmen segmentin sisällä tunnistettava erilaisia tarpeita Marjut Kettunen Mikä on asiakaslähtöistä? Mikä on vaikuttavaa?
  • 8. Asiakkaan näkökulma: Juurisyyt  Tarve  Kysyntä  (Saatavuus) Toteutus  Vaikutus  Vaikuttavuus ”1.taso” -Digitaaliset tieto- ja avainpalvelut -Terveyttä ja hyvinvointia tukevat palvelut - Peruskuntien palvelut ”2. taso” -Sote-keskus (suora valinnanvapaus) -(Neuvola) -Päivystys /ensihoito -Palvelutarpeen arviointi ”3. taso” -Maakunnan Palvelu/osaamiskeskukset • Etänä tarjottavat palvelut • Kotiin tarjottavat palvelut • Ns. kivijalkapalvelut ”4. taso” -Hoiva ja kuntoutus Tavoite esim. 60 %  80 % Tavoite esim. 40 %  20 % Asiakashyöty ja kustannusvaikuttavuus rakenteita ja toimintaa määrittävänä viitekehyksenä Asiakashyödyt/-tulokset Kustannusvaikuttavuus  Palveluiden jatkuva parantaminen, oppiminen Sähköinen ohjaamisen alusta CRM Dynaaminen väestöanalytiikka Asiakasryhmä 1 Asiakasryhmä 2 jne. Taustalla mahdollistava organisaatiorakenne Vaikuttavuusinvestointi (ROI) 19.9.17 Dia: Lauri Lehto, KymenlaaksoMarjut Kettunen
  • 9. Keskitetty asiakasohjaus, huomioita • Tarvitaan tietojärjestelmiä, jotka tukevat asiakkuuksien johtamisen tavoitetta • Huomioitava, että asiakasohjaus tuo esiin myös uusia tarpeita • Miten toimintaa ja palveluja uudistetaan asiakaslähtöisen ja vaikuttavan toiminnan kehittämiseksi? • Kriteerit, myöntämisperusteet ovat asiakasohjauksessa palvelujen yhdenvertaisuuden näkökulmasta tarpeellisia. Asiakasohjauksen asiakastyössä täytyy huomioida myös ne, joiden osalta palveluiden myöntämisperusteet eivät täyty. Miten asiakkaan tarpeeseen vastataan? Marjut Kettunen
  • 11. Marjut Kettunen Kiitos!stm.fi #IKIOMAT Kymenlaakson IkäOpastin Marjut Kettunen marjut.kettunen@kotka.fi stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito