SlideShare a Scribd company logo
KomPAssi
Varsinais-Suomen
keskitetty asiakas- ja
palveluohjaushanke
Hankejohtaja Johanna Ritvanen
Varsinais-Suomen keskitetyn asiakas- ja
palveluohjaushankkeen esittely
Messukeskus, Turku
8.11.2016
KomPAssi-
Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke
kohdistuu Sosiaali- ja terveysministeriön Kehitetään Ikäihmisten
Kotihoitoa ja Kaikenikäisten omaishoitoa – kärkihankkeeseen
Hanke kohdentuu toimintamalleihin:
1. Ikäihmisten palvelujen toimintamallit
2. Kaikenikäisten omaishoidon vahvistamisen toimintamallit
Varsinais-Suomen KomPAssi- hankkeen tavoitteiden toteutuminen
tukee maakunnan yhteisen palvelujärjestelmän muodostumista ja näin
myös valtakunnallisen Sote- hankkeen etenemistä.
Keskeinen sisältö
• Luoda keskitetty palveluohjauksen malli, joka helpottaa neuvoa,
apua, tukea sekä palveluita hakevien elämää ja koordinoi sekä
sujuvoittaa palveluiden kohdentumista asiakkaiden palvelutarpeen
mukaan
• Suunnata koko maakunnan toiminta samoin periaattein ja
toimijoiden samankaltaisin tiedoin palveluista koko maakunnassa
• Yhtenäisen palveluohjausprosessin ja sähköisen asioinnin
mahdollistava sähköisen palvelualustan luominen
• Asiakkaan valinnanvapauden tukeminen ja mahdollistaminen
KomPAssi hankkeen tavoitteena on
• Luoda keskitetty maakunnallinen asiakas- ja
palveluohjausmalli
• Yhtenäinen, asiakaslähtöinen keskitetty palvelutarpeen arviointiprosessi
• Yhtenäiset asiakkaan toimintakyvyn arviointimenetelmät
• Yhtenäiset neuvonta- ja ohjausprosessit
• Yhtenäiset kriteerit iäkkäiden palveluille
Asiakkaiden palveluiden oikea-aikaisuus, tasavertaisuus, yhdenmukaisuus
Kuntalaisten näkökulma lähtökohtana
Asiakassegmentointi (tarkoituksenmukaiset palvelut)
Hyödyt
• Asiakkaiden yhdenvertaisuus palveluiden myöntämisessä
• Asiakkaiden tietoisuuden vahvistaminen kriteereistä ja palveluista
• Läpinäkyvyys
• Luoda sähköinen palvelualusta
• Asiakkaiden ja omaisten neuvonta
• Ammattilaisten työn tukeminen
• Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden tiedonvälityspaikka maakunnan alueelle
• 24/7 palvelun luominen sähköisen alustan ja puhelinpalvelun avulla
• Itsearvioinnin kehittäminen
Painopiste palveluohjausprosessia yhdenmukaistavan arviointi- ja työvälineen
kehittämisessä
Painopiste yksityisten yritysten, järjestöjen ja vapaaehtoistyön, kunnallisten palveluiden
yhdistämisessä palvelualustalle, yhteys asiakkaisiin ja omaisiin, ammattilaisiin
KomPAssi hankkeen tavoitteena on
Hyödyt
• Ikäihminen oman elämänsä aktiivisena toimijana
• Parempi tiedon ja palveluiden saavutettavuus
• Tiedon löytyminen yhdestä paikasta
• Omaehtoinen palvelutarpeen arviointi
• Kehittää uusia palvelumuotoja omaishoidon asiakkaille
omaishoitajien jaksamisen tueksi
• Palveluvalikoiman laajentaminen ja monipuolistaminen
• Perhehoitoyksikön mallin kehittäminen
Vapaapäiväjärjestelmä
Terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen
 Tilapäinen omaishoitajan poissaolo
 Kriisitilanteisiin vastaaminen
KomPAssi hankkeen tavoitteena on
Hyödyt
• Maakunnalliset tasavertaiset palvelut
• Omaishoidettavien mahdollisuudet selviytyä pidempään kotioloissa paranevat
• Omaishoitajien palvelut monipuolistuvat, valinnanmahdollisuus
• Omaishoidon jatkuvuuden mahdollistaminen
• Turvallisuuden luominen
• Kustannustehokas palvelurakenne vastaa maakunnan ikäihmisten tarpeita
• Paikallisen yrittäjyyden luominen
• Käynnistää yhtenäisen viitekehyksen laatiminen maakunnan
alueella palveluiden laadun arvioinnille
• Tietotarpeiden määrittäminen
• Asiakaspolut, kustannusvaikuttavuus
• Kysynnän kasvun hillitseminen parhailla mahdollisilla palveluilla
KomPAssi hankkeen tavoitteena on
Maakunnan erityispiirteet huomioiden
• Varsinais-Suomen maakunnan väestö iäkästä
• 75 vuotta täyttäneen väestön osuus koko väestöstä oli viime vuoden
vaihteessa 9,4 % koko väestöstä
• Ominaista hajanainen kuntarakenne
• Kuntien suuri määrä ja koon vaihtelu
• Laaja saaristoalue ja pitkät välimatkat
• Palvelut ovat alueellisesti hajallaan ja palvelutarjonta vaihtelevaa
• Asutuksen monimuotoisuus: kaupunki-, maaseutu- ja
saaristokulttuuria
• Kaksikielisyys vahvaa: ruotsinkielisyyden painottuminen osassa kuntia
Onnistuminen edellyttää
• Kuntalaisten kuuntelemista
• Kaikkien kuntien osallistumista
• Yhdessä tekeminen
• Keskitetty tekeminen
• Aktiivinen osallistuminen
• Vahvaa muutosjohtamista
• Päätöksentekoa kuntien keinoista muuttaa kuntien palveluita
hankkeen toiminnan suuntaiseksi
Hankkeeseen osallistuvat tahot
• Toiminta-alue on Varsinais-Suomen maakunta
• Kaikki kunnat osallistuvat hankkeeseen
• Hankevastaavana kuntana on Turku
• Hankkeen omistaja vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Sari Ahonen
• Hankkeen johtaja Johanna Ritvanen
• Kumppaneina Omaishoitajat ja Läheiset ry, Suomen Punainen Risti,
Perhehoitoliitto, Muistiyhdistys, Turun Kaupunkilähetys ry ja
Lähimmäispalveluyhdistys
• Turun Ammattilkorkeakoulu, MIF ry
• Varsinais-Suomen Yrittäjät
Kiitos!
Johanna Ritvanen
Palvelupäällikkö / Hankejohtaja
Avopalvelut
Vanhus- ja vammaispalvelut
Hyvinvointitoimiala
Turun kaupunki
Gsm +358 405464561
email: johanna.ritvanen@turku.fi

More Related Content

What's hot

Tuula Kiviniemi: Muutosagentin puheenvuoro
Tuula Kiviniemi: Muutosagentin puheenvuoroTuula Kiviniemi: Muutosagentin puheenvuoro

THL
 
Palvelujen järjestäminen maakunnassa
Palvelujen järjestäminen maakunnassaPalvelujen järjestäminen maakunnassa
Palvelujen järjestäminen maakunnassa
THL
 
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.
Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika. Päivi Tikkanen: Miten tästä eteenpäin? Nyt on toiminnan aika.

Irma Ahokas-Kukkonen: Miten tästä eteenpäin?
Irma Ahokas-Kukkonen: Miten tästä eteenpäin?Irma Ahokas-Kukkonen: Miten tästä eteenpäin?

Tuula Kiviniemi: AVOT-hankkeen esittely
Tuula Kiviniemi: AVOT-hankkeen esittelyTuula Kiviniemi: AVOT-hankkeen esittely
Tuula Kiviniemi: AVOT-hankkeen esittely
THL
 
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...

Sari Kehusmaa: Kymenlaakson alueprofiili – I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Kymenlaakson alueprofiili – I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Kymenlaakson alueprofiili – I&O-kärkihankkeen aluekierros

Sari Kehusmaa: Etelä-Savon alueprofiili – I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Etelä-Savon alueprofiili – I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Etelä-Savon alueprofiili – I&O-kärkihankkeen aluekierros

Integraatiolla parempia palveluita?
Integraatiolla parempia palveluita?Integraatiolla parempia palveluita?
Integraatiolla parempia palveluita?
THL
 
Asiakkaan aani palvelutarpeen arvioinnissa ja palveluiden toteutuksessa
Asiakkaan aani palvelutarpeen arvioinnissa ja palveluiden toteutuksessaAsiakkaan aani palvelutarpeen arvioinnissa ja palveluiden toteutuksessa

Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumat
Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumatAsiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumat

Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?
Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?

Sari Kehusmaa: Pohjois-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Pohjois-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Pohjois-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros

Seija Meripaasi: Miten tästä eteenpäin yhdessä?
Seija Meripaasi: Miten tästä eteenpäin yhdessä?Seija Meripaasi: Miten tästä eteenpäin yhdessä?

Asiakassegmentointi - Ikäopastin
Asiakassegmentointi - Ikäopastin Asiakassegmentointi - Ikäopastin
Asiakassegmentointi - Ikäopastin
THL
 
Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma
Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulmaPalveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma

Anja Noro ja Päivi Voutilainen (STM): Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja va...
Anja Noro ja Päivi Voutilainen (STM): Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja va...Anja Noro ja Päivi Voutilainen (STM): Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja va...

Sari Kehusmaa: Uudenmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Uudenmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Uudenmaan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros

Sari Kehusmaa: Etelä-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Etelä-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Etelä-Karjalan alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros

What's hot (20)

Similar to Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke

Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin TampereellaPalvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella

Sitra / Hyvinvointi
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponenHenkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponenSamuli Sukkula
 
Kansallinen hyvinvointiverkosto
Kansallinen hyvinvointiverkostoKansallinen hyvinvointiverkosto
Kansallinen hyvinvointiverkosto
Kehittämiskeskus Oy Häme
 
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...

Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku RimpeläLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä

Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Asta Niskala: Lapin kokeiluhanke
Asta Niskala: Lapin kokeiluhankeAsta Niskala: Lapin kokeiluhanke
Asta Niskala: Lapin kokeiluhanke
THL
 
Lastensuojelun tulevaisuus
Lastensuojelun tulevaisuusLastensuojelun tulevaisuus
Lastensuojelun tulevaisuus
SOS-Lapsikyla
 
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016

Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors

Valtiokonttori / Statskontoret / State Treasury of Finland
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...socom2014
 
Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen
Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseenYrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen

Suomen Yrittäjät
 
Kuntakapa2015-09-09
Kuntakapa2015-09-09Kuntakapa2015-09-09
Kuntakapa2015-09-09
Tommi Karttaavi
 
Asiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case OuluAsiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case OuluPalveluseteli-hanke
 
Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen ja yhteiskehittämine
Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen ja yhteiskehittämineErityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen ja yhteiskehittämine

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keski-Pohjanmaalla
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keski-PohjanmaallaHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keski-Pohjanmaalla

Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014
Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014
Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014Säästöpankki Sparbanken
 
Sari Kehusmaa: Kainuun alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Kainuun alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Kainuun alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros

Mallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteeritMallinnus ja hakukriteerit
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdfSosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf

SOSTEtalk! 2023
 
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?

Kokeileva Suomi
 
Similar to Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke (20)

Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin TampereellaPalvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
Palvelutori-toimintamalli ikäihmisten palveluihin Tampereella
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponenHenkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus arja peiponen
 
Kansallinen hyvinvointiverkosto
Kansallinen hyvinvointiverkostoKansallinen hyvinvointiverkosto
Kansallinen hyvinvointiverkosto
 
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku RimpeläLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Markku Rimpelä
 
Asta Niskala: Lapin kokeiluhanke
Asta Niskala: Lapin kokeiluhankeAsta Niskala: Lapin kokeiluhanke
Asta Niskala: Lapin kokeiluhanke
 
Lastensuojelun tulevaisuus
Lastensuojelun tulevaisuusLastensuojelun tulevaisuus
Lastensuojelun tulevaisuus
 
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
 
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
Henkilökohtainen budjetti ja palveluohjaus: Arja Peiponen, palvelualuejohtaja...
 
Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen
Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseenYrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen
Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen
 
Kuntakapa2015-09-09
Kuntakapa2015-09-09Kuntakapa2015-09-09
Kuntakapa2015-09-09
 
Asiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case OuluAsiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
Asiakas- ja palveluohjaus, Case Oulu
 
Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen ja yhteiskehittämine
Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen ja yhteiskehittämineErityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen ja yhteiskehittämine
Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen ja yhteiskehittämine
 
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keski-Pohjanmaalla
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keski-PohjanmaallaHyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keski-Pohjanmaalla
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keski-Pohjanmaalla
 
Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014
Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014
Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa 03 2014
 
Sari Kehusmaa: Kainuun alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Kainuun alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierrosSari Kehusmaa: Kainuun alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
Sari Kehusmaa: Kainuun alueprofiili - I&O-kärkihankkeen aluekierros
 
Mallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteeritMallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteerit
 
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdfSosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
SosteTalk 27.4.2023 Heikki Vaisto pdf.pdf
 
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
Tuula Jäppinen: Uskalla kokeilla -ohjelma - Mitä? Miksi? Milloin?
 
More from THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf

Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf

Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf

Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf

Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...

Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf

Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf

Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022

Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto

Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
THL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021

Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022

Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf

Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer

Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
THL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...

Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu

Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022

Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
THL
 
More from THL (20)

Johanna Ritvanen: KomPAssi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke

  • 1. KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke Hankejohtaja Johanna Ritvanen Varsinais-Suomen keskitetyn asiakas- ja palveluohjaushankkeen esittely Messukeskus, Turku 8.11.2016
  • 2. KomPAssi- Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke kohdistuu Sosiaali- ja terveysministeriön Kehitetään Ikäihmisten Kotihoitoa ja Kaikenikäisten omaishoitoa – kärkihankkeeseen Hanke kohdentuu toimintamalleihin: 1. Ikäihmisten palvelujen toimintamallit 2. Kaikenikäisten omaishoidon vahvistamisen toimintamallit Varsinais-Suomen KomPAssi- hankkeen tavoitteiden toteutuminen tukee maakunnan yhteisen palvelujärjestelmän muodostumista ja näin myös valtakunnallisen Sote- hankkeen etenemistä.
  • 3. Keskeinen sisältö • Luoda keskitetty palveluohjauksen malli, joka helpottaa neuvoa, apua, tukea sekä palveluita hakevien elämää ja koordinoi sekä sujuvoittaa palveluiden kohdentumista asiakkaiden palvelutarpeen mukaan • Suunnata koko maakunnan toiminta samoin periaattein ja toimijoiden samankaltaisin tiedoin palveluista koko maakunnassa • Yhtenäisen palveluohjausprosessin ja sähköisen asioinnin mahdollistava sähköisen palvelualustan luominen • Asiakkaan valinnanvapauden tukeminen ja mahdollistaminen
  • 4.
  • 5. KomPAssi hankkeen tavoitteena on • Luoda keskitetty maakunnallinen asiakas- ja palveluohjausmalli • Yhtenäinen, asiakaslähtöinen keskitetty palvelutarpeen arviointiprosessi • Yhtenäiset asiakkaan toimintakyvyn arviointimenetelmät • Yhtenäiset neuvonta- ja ohjausprosessit • Yhtenäiset kriteerit iäkkäiden palveluille Asiakkaiden palveluiden oikea-aikaisuus, tasavertaisuus, yhdenmukaisuus Kuntalaisten näkökulma lähtökohtana Asiakassegmentointi (tarkoituksenmukaiset palvelut)
  • 6. Hyödyt • Asiakkaiden yhdenvertaisuus palveluiden myöntämisessä • Asiakkaiden tietoisuuden vahvistaminen kriteereistä ja palveluista • Läpinäkyvyys
  • 7. • Luoda sähköinen palvelualusta • Asiakkaiden ja omaisten neuvonta • Ammattilaisten työn tukeminen • Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden tiedonvälityspaikka maakunnan alueelle • 24/7 palvelun luominen sähköisen alustan ja puhelinpalvelun avulla • Itsearvioinnin kehittäminen Painopiste palveluohjausprosessia yhdenmukaistavan arviointi- ja työvälineen kehittämisessä Painopiste yksityisten yritysten, järjestöjen ja vapaaehtoistyön, kunnallisten palveluiden yhdistämisessä palvelualustalle, yhteys asiakkaisiin ja omaisiin, ammattilaisiin KomPAssi hankkeen tavoitteena on
  • 8. Hyödyt • Ikäihminen oman elämänsä aktiivisena toimijana • Parempi tiedon ja palveluiden saavutettavuus • Tiedon löytyminen yhdestä paikasta • Omaehtoinen palvelutarpeen arviointi
  • 9. • Kehittää uusia palvelumuotoja omaishoidon asiakkaille omaishoitajien jaksamisen tueksi • Palveluvalikoiman laajentaminen ja monipuolistaminen • Perhehoitoyksikön mallin kehittäminen Vapaapäiväjärjestelmä Terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen  Tilapäinen omaishoitajan poissaolo  Kriisitilanteisiin vastaaminen KomPAssi hankkeen tavoitteena on
  • 10. Hyödyt • Maakunnalliset tasavertaiset palvelut • Omaishoidettavien mahdollisuudet selviytyä pidempään kotioloissa paranevat • Omaishoitajien palvelut monipuolistuvat, valinnanmahdollisuus • Omaishoidon jatkuvuuden mahdollistaminen • Turvallisuuden luominen • Kustannustehokas palvelurakenne vastaa maakunnan ikäihmisten tarpeita • Paikallisen yrittäjyyden luominen
  • 11. • Käynnistää yhtenäisen viitekehyksen laatiminen maakunnan alueella palveluiden laadun arvioinnille • Tietotarpeiden määrittäminen • Asiakaspolut, kustannusvaikuttavuus • Kysynnän kasvun hillitseminen parhailla mahdollisilla palveluilla KomPAssi hankkeen tavoitteena on
  • 12.
  • 13. Maakunnan erityispiirteet huomioiden • Varsinais-Suomen maakunnan väestö iäkästä • 75 vuotta täyttäneen väestön osuus koko väestöstä oli viime vuoden vaihteessa 9,4 % koko väestöstä • Ominaista hajanainen kuntarakenne • Kuntien suuri määrä ja koon vaihtelu • Laaja saaristoalue ja pitkät välimatkat • Palvelut ovat alueellisesti hajallaan ja palvelutarjonta vaihtelevaa • Asutuksen monimuotoisuus: kaupunki-, maaseutu- ja saaristokulttuuria • Kaksikielisyys vahvaa: ruotsinkielisyyden painottuminen osassa kuntia
  • 14.
  • 15. Onnistuminen edellyttää • Kuntalaisten kuuntelemista • Kaikkien kuntien osallistumista • Yhdessä tekeminen • Keskitetty tekeminen • Aktiivinen osallistuminen • Vahvaa muutosjohtamista • Päätöksentekoa kuntien keinoista muuttaa kuntien palveluita hankkeen toiminnan suuntaiseksi
  • 16. Hankkeeseen osallistuvat tahot • Toiminta-alue on Varsinais-Suomen maakunta • Kaikki kunnat osallistuvat hankkeeseen • Hankevastaavana kuntana on Turku • Hankkeen omistaja vanhus- ja vammaispalveluiden johtaja Sari Ahonen • Hankkeen johtaja Johanna Ritvanen • Kumppaneina Omaishoitajat ja Läheiset ry, Suomen Punainen Risti, Perhehoitoliitto, Muistiyhdistys, Turun Kaupunkilähetys ry ja Lähimmäispalveluyhdistys • Turun Ammattilkorkeakoulu, MIF ry • Varsinais-Suomen Yrittäjät
  • 17. Kiitos! Johanna Ritvanen Palvelupäällikkö / Hankejohtaja Avopalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut Hyvinvointitoimiala Turun kaupunki Gsm +358 405464561 email: johanna.ritvanen@turku.fi