SlideShare a Scribd company logo
1 of 1
Tuote- ja palvelukonsepteista – hyvä tuote- ja palvelukonsepti
Hyvän tuote- tai palvelukonseptin luominen on tiedettä ja taidetta. Joskus se onnistuu ja joskus ei
ja usein on varsin vaikea määrittää onnistumiseen johtaneita tekijöitä. Tavoitteena on siis hyvä
tuotekonsepti, mutta millainen on hyvä tuote- tai palvelukonsepti? Itse olen määritellyt sen siten,
että hyvä tuote- tai palvelukonsepti lisää tai parantaajollain tavalla yksilön, yhteisön,
kansakunnan tai ihmiskunnan elämänlaatua. Tavoitteena on siis onnellinen ihminen.
Yleisellä tasolla hyvä tuote- tai palvelukonsepti tuottaa mm. seuraavanlaisia hyötyjä: Se voi
helpottaa asiakkaan elämää, se voi tuottaa elämyksiä ja merkityksiä asiakkaalle ja se voi myös
luoda asiakkaalle turvallisuuden tunnetta. Muutama esimerkki näistä: on mobiilipalvelut jotka
kertovat miten pääsemme paikasta toiseen tai ovatko junat aikataulussa. Musiikkipalvelu Spotifyn
suosio taas perustuu siihen, että se tuottaa asiakkaalle jatkuvasti musikaalisia elämyksiä
loputtoman musiikkivaraston muodossa. Apple tuottaa brandinä asiakkailleen merkityksiä,
kuulumista tiettyyn porukkaan, joka on edelleen cooli. Myös turvallisuuden tunne voi tuottaa
onnellisuutta, Volvolla ajat perheen kanssa turvallisesti kotiin.
Mutta miten luoda menestyviä tuotteita? Yksi tapa on pohtia menestystekijöitä eli niitä tekijöitä
missä pitää onnistua. Ne tarkoittavat niitä ominaisuuksia mitä asiakkaat arvostavat ja käyttävät
ostokriteereinä. Ensin analysoidaan miten kilpailijat ovat onnistuneet niiden toteuttamisessa ja
seuraavassa vaiheessa pohditaan mitkä voisivat olla niitä tekijöitä, joissa sinä voit onnistua
paremmin kuin kilpailija.
Toinen hedelmällinen lähestymistapa on pohtia tuotteen/palvelun laatua. Tätä näkökulmaa voi
miettiä mm. seuraavien kysymysten muodossa: Mieti mistä tunnistaa sinun alallasi laadukkaan
tuotteen tai palvelun? Mitä voisit tehdä, että sinun tuotteesi / palvelusi olisi aikaisempaa
laadukkaampi, mitä pitäisi parantaa?
Lopuksi, joskus parhaat tuoteideat syntyvät ikään kuin vahingossa, miettien hieman erilaisesta
näkökulmasta. Tiedätkö mikä tuote on alla olevassa kuvassa tai miten se syntyi? Kyseessä on jalalla
avattava roskis, joka syntyi kun mietittiin miten liikuntarajoitteiset ihmiset kykenisivät käyttämään
roskista itsenäisesti. Joskus erityistarpeita miettien voi syntyä erityisiä tuotteita.

More Related Content

Similar to Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista

Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421omniatopo
 
Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen
Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen
Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen Monica Jalonen
 
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012dynamo&son
 
Kirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksen
Kirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksenKirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksen
Kirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksenLeijonaksi
 
Vaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamu
Vaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamuVaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamu
Vaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamuKati Keronen
 
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013Differo Oy
 
Kaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneetti
Kaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneettiKaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneetti
Kaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneettiJoona Luostarinen
 
Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015
Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015
Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015Tom Laine
 
Brändi muuttuvassa maailmassa - luento Metropoliassa
Brändi muuttuvassa maailmassa - luento MetropoliassaBrändi muuttuvassa maailmassa - luento Metropoliassa
Brändi muuttuvassa maailmassa - luento MetropoliassaMarkus Nieminen
 
Myyntisauna – hyvä myyntipuhe
Myyntisauna – hyvä myyntipuheMyyntisauna – hyvä myyntipuhe
Myyntisauna – hyvä myyntipuheJuha Tahvonen
 
Kaikki hyöty irti messuista
Kaikki hyöty irti messuistaKaikki hyöty irti messuista
Kaikki hyöty irti messuistaZento
 
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?marketing_clinic
 
Tyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseen
Tyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseenTyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseen
Tyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseenJenni Rissanen
 
Vaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen
Vaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminenVaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen
Vaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminenSitraTalousTeema
 
Myyjä etkö-pääse-pöytään
Myyjä etkö-pääse-pöytäänMyyjä etkö-pääse-pöytään
Myyjä etkö-pääse-pöytäänKati Keronen
 
10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? 
10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? 10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? 
10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? Turbiiniryhmä Oy
 
Tervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssille
Tervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssilleTervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssille
Tervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssilleKirsi Vuonnala
 
Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)
Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)
Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)Joni Salminen
 

Similar to Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista (20)

Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
Askel sisäinen tuotteistaminen salpaus webi-20150421
 
Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen
Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen
Kamon Kuluttajaraati avuksi onnistuneeseen kaupallistamiseen
 
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
Brändi digitaalisessa maailmassa - SON Helsinki - Luento Metropoliassa 2012
 
Kirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksen
Kirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksenKirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksen
Kirkastamme yrityksemme toiminta ajatuksen
 
Vaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamu
Vaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamuVaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamu
Vaikuttava markkinointi-kati-keronen-mark-tehoaamu
 
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
 
Laatuillat 28&290114 [yhteensopivuustila]
Laatuillat 28&290114 [yhteensopivuustila]Laatuillat 28&290114 [yhteensopivuustila]
Laatuillat 28&290114 [yhteensopivuustila]
 
Kaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneetti
Kaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneettiKaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneetti
Kaava, jonka avulla vedät asiakkaita valmennuksiisi kuin magneetti
 
Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015
Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015
Organisaatio ja sidosryhmät samassa kanavassa - esitys, CMAD 2015
 
Brändi muuttuvassa maailmassa - luento Metropoliassa
Brändi muuttuvassa maailmassa - luento MetropoliassaBrändi muuttuvassa maailmassa - luento Metropoliassa
Brändi muuttuvassa maailmassa - luento Metropoliassa
 
Myyntisauna – hyvä myyntipuhe
Myyntisauna – hyvä myyntipuheMyyntisauna – hyvä myyntipuhe
Myyntisauna – hyvä myyntipuhe
 
Kaikki hyöty irti messuista
Kaikki hyöty irti messuistaKaikki hyöty irti messuista
Kaikki hyöty irti messuista
 
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
 
Tyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseen
Tyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseenTyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseen
Tyhjän paperin syndrooma? 6 vinkkiä kirjoittamiseen
 
Vaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen
Vaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminenVaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen
Vaikuttavuuden Boot Camp 3: Vaikuttavuuslähtöisen liiketoiminnan kehittäminen
 
Myyjä etkö-pääse-pöytään
Myyjä etkö-pääse-pöytäänMyyjä etkö-pääse-pöytään
Myyjä etkö-pääse-pöytään
 
Myyntityo
MyyntityoMyyntityo
Myyntityo
 
10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? 
10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? 10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? 
10 VÄITTÄMÄÄ - Uutta potkua yritysviestintään? 
 
Tervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssille
Tervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssilleTervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssille
Tervetuloa mukaan wellness markkinoinnin kurssille
 
Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)
Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)
Kasvuhakkerointi - luento Turun kauppakorkeakoululla (2014)
 

More from onni orava

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...onni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...onni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätKohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveriKohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaverionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta Ionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäonni orava
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen reseptiKohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen reseptionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - Tuotekilpailukyky
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - TuotekilpailukykyKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - Tuotekilpailukyky
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - Tuotekilpailukykyonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - TuoteliiketoimintaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoimintaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitus
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitusKohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitus
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitusonni orava
 

More from onni orava (20)

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätKohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveriKohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen reseptiKohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - Tuotekilpailukyky
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - TuotekilpailukykyKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - Tuotekilpailukyky
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXI - Tuotekilpailukyky
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - TuoteliiketoimintaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitus
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitusKohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitus
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XX- Yritysidentiteetti ja maailman vallitus
 

Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista

  • 1. Tuote- ja palvelukonsepteista – hyvä tuote- ja palvelukonsepti Hyvän tuote- tai palvelukonseptin luominen on tiedettä ja taidetta. Joskus se onnistuu ja joskus ei ja usein on varsin vaikea määrittää onnistumiseen johtaneita tekijöitä. Tavoitteena on siis hyvä tuotekonsepti, mutta millainen on hyvä tuote- tai palvelukonsepti? Itse olen määritellyt sen siten, että hyvä tuote- tai palvelukonsepti lisää tai parantaajollain tavalla yksilön, yhteisön, kansakunnan tai ihmiskunnan elämänlaatua. Tavoitteena on siis onnellinen ihminen. Yleisellä tasolla hyvä tuote- tai palvelukonsepti tuottaa mm. seuraavanlaisia hyötyjä: Se voi helpottaa asiakkaan elämää, se voi tuottaa elämyksiä ja merkityksiä asiakkaalle ja se voi myös luoda asiakkaalle turvallisuuden tunnetta. Muutama esimerkki näistä: on mobiilipalvelut jotka kertovat miten pääsemme paikasta toiseen tai ovatko junat aikataulussa. Musiikkipalvelu Spotifyn suosio taas perustuu siihen, että se tuottaa asiakkaalle jatkuvasti musikaalisia elämyksiä loputtoman musiikkivaraston muodossa. Apple tuottaa brandinä asiakkailleen merkityksiä, kuulumista tiettyyn porukkaan, joka on edelleen cooli. Myös turvallisuuden tunne voi tuottaa onnellisuutta, Volvolla ajat perheen kanssa turvallisesti kotiin. Mutta miten luoda menestyviä tuotteita? Yksi tapa on pohtia menestystekijöitä eli niitä tekijöitä missä pitää onnistua. Ne tarkoittavat niitä ominaisuuksia mitä asiakkaat arvostavat ja käyttävät ostokriteereinä. Ensin analysoidaan miten kilpailijat ovat onnistuneet niiden toteuttamisessa ja seuraavassa vaiheessa pohditaan mitkä voisivat olla niitä tekijöitä, joissa sinä voit onnistua paremmin kuin kilpailija. Toinen hedelmällinen lähestymistapa on pohtia tuotteen/palvelun laatua. Tätä näkökulmaa voi miettiä mm. seuraavien kysymysten muodossa: Mieti mistä tunnistaa sinun alallasi laadukkaan tuotteen tai palvelun? Mitä voisit tehdä, että sinun tuotteesi / palvelusi olisi aikaisempaa laadukkaampi, mitä pitäisi parantaa? Lopuksi, joskus parhaat tuoteideat syntyvät ikään kuin vahingossa, miettien hieman erilaisesta näkökulmasta. Tiedätkö mikä tuote on alla olevassa kuvassa tai miten se syntyi? Kyseessä on jalalla avattava roskis, joka syntyi kun mietittiin miten liikuntarajoitteiset ihmiset kykenisivät käyttämään roskista itsenäisesti. Joskus erityistarpeita miettien voi syntyä erityisiä tuotteita.