SlideShare a Scribd company logo
1 of 3
Tuoteliiketoiminta
Kaikki tietävät mitä hyvin hoidettu logistiikka ja tuotannon tehokkuus tarkoittaa, mutta
kuinka moni on kuullut tuoteliiketoiminnasta. Tuoteliiketoiminnalla tarkoitetaan kuvan
mukaisesti sitä liiketoiminnan osaa, joka on asiakkaalle näkyvää ja jonka perusteella
asiakas tekee ostopäätöksensä.
Monet yritykset ovat taitavia strategioissa, logistiikka ja tuotanto on tehokasta, mutta yritys
ei ole asiakkaan mielestä kiinnostava. Näin kävi myös kamppailussa älykännyköissä
Nokian ja Applen välillä. Nokialla oli todennäköisesti maailman tehokkain tuotanto- ja
logistiikka ketju ja hyvät strategiat kun Applella taas oli haasteita niin tuotannossa kuin
logistiikassakin, mutta Apple on edelleen maailman kannattavin kännykkävalmistaja. Ja
mikä oli Applen salaisuus? Se oli keskittyminen tuoteliiketoimintaan tavoitteena hyvin
muotoilu ja helppokäyttöinen tuote, johon sai palveluita ja jonka brandi oli houkutteleva.
Asiakkaat eivät osta strategioita, eikä teknologioita tai logistiikkaratkaisuja, he ostavat
hyötyjä ja mielikuvia, joita tuotteet ja palvelut tarjoavat ja jotka konkretisoituvat yrityksen
brandissä. Asiakkaat ostavat sen osan yrityksestä mikä on heille näkyvää. Ja syykin on
varsin selvä, tuoteliiketoiminta toimii siinä rajapinnassa, mikä yhdistää yrityksen ja
asiakkaan. Asiakas ei näe tuotantosaleihin, asiakas näkee yrityksestä vain
tuoteliiketoiminnan ja tekee sen perusteella päätöksiä.
Siitä huolimatta juuri nämä liiketoiminnan alueet ovat yleensä varsin vähällä huomiolla
yritysten arjessa. Tuoteliiketoiminnan merkitys kasvaa sitä mukaan mitä lähempänä yritys
toimii lopullisia asiakkaita ja mitä enemmän tuotteen/palvelun ostamiseen liittyy
tunneperäisiä tekijöitä. Tästä on hyvänä esimerkkinä älykelloja valmistava Suunto, jonka
toimitusjohtaja totesi vähän aikaa sitten Tv –haastattelussa, että yrityksen menestymisen
kannalta keskeistä on juuri tuoteliiketoiminnassa onnistuminen.
Kuvio 1. Tuoteliiketoiminta.
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta

More Related Content

Similar to Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta

Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...
Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...
Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...Antti Pietilä
 
Otos V3 mallista
Otos V3 mallistaOtos V3 mallista
Otos V3 mallistaesa100
 
Savonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sent
Savonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sentSavonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sent
Savonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sentMatkailufoorumi
 
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013Differo Oy
 
10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseen
10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseen10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseen
10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseenTom Nickels
 
10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen Pdf
10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen Pdf10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen Pdf
10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen PdfTom Nickels
 
Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.
Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.
Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.Jarno Malaprade
 
Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)
Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)
Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)Antti Pietilä
 
Digitaalinen markkinointi.22.5
Digitaalinen markkinointi.22.5Digitaalinen markkinointi.22.5
Digitaalinen markkinointi.22.5Tuija Marstio
 
Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016
Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016
Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016Solteq
 
Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...
Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...
Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...Tony Virtanen
 
Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...
Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...
Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...Lassila & Tikanoja Oyj
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteistaKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteistaonni orava
 
Markkinoinnin automaatio 2015
Markkinoinnin automaatio 2015Markkinoinnin automaatio 2015
Markkinoinnin automaatio 2015Jarno Malaprade
 
Kaupan megatrendit 2017
Kaupan megatrendit 2017Kaupan megatrendit 2017
Kaupan megatrendit 2017Kai Virtanen
 
Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15
Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15
Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15Peter Barkman
 
Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018
Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018
Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018Perttu Tolvanen
 
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...VTT Technical Research Centre of Finland Ltd
 
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera
 

Similar to Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta (20)

Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...
Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...
Inboundista uuden alku, asiantuntijoista liiditehtaaksi (pietilä) 13.11.2014...
 
Otos V3 mallista
Otos V3 mallistaOtos V3 mallista
Otos V3 mallista
 
Savonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sent
Savonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sentSavonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sent
Savonlinnan matkailuforum 2019_petrotamminen_sent
 
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä Differo Oy_2013
 
10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseen
10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseen10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseen
10 ideaa asiakkuuksien kasvattamiseen
 
10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen Pdf
10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen Pdf10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen Pdf
10 Ideaa Asiakkuuksien Kasvattamiseen Pdf
 
Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.
Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.
Herätä mobiili eloon! Hyper-paikallinen ja kontekstisidonnainen markkinointi.
 
Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)
Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)
Inboundin ja sisältömarkkinoinnin läpimurto (pietilä) 25.11.2014 mepco (1)
 
Digitaalinen markkinointi.22.5
Digitaalinen markkinointi.22.5Digitaalinen markkinointi.22.5
Digitaalinen markkinointi.22.5
 
Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016
Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016
Solteq Pörssisäätiön pörssi-ilta 6.9.2016
 
Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...
Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...
Verkkokauppaa vai liiketoimintaa verkossa - Tony virtanen - Digia enterprise-...
 
Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...
Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...
Digitalisaatio on koko organisaation asia – vuoropuhelu digitalisaation edell...
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteistaKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
 
Markkinoinnin automaatio 2015
Markkinoinnin automaatio 2015Markkinoinnin automaatio 2015
Markkinoinnin automaatio 2015
 
Kaupan megatrendit 2017
Kaupan megatrendit 2017Kaupan megatrendit 2017
Kaupan megatrendit 2017
 
Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15
Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15
Whatsupinretail2015 palmu kaupanseminaari_25.11.15
 
Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018
Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018
Verkkokauppajärjestelmät Suomessa 2018
 
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
Liiketoiminta digitalisoituu - mitä todella tiedämme tästä muutoksesta, Anu S...
 
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
 
M313 vt
M313 vtM313 vt
M313 vt
 

More from onni orava

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...onni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...onni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätKohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveriKohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaverionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta Ionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa Ionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäonni orava
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen reseptiKohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen reseptionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - ArvolupausKohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupausonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteistaonni orava
 

More from onni orava (20)

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätKohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveriKohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa I
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen reseptiKohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - ArvolupausKohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
 

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XVIIII - Tuoteliiketoiminta

  • 1. Tuoteliiketoiminta Kaikki tietävät mitä hyvin hoidettu logistiikka ja tuotannon tehokkuus tarkoittaa, mutta kuinka moni on kuullut tuoteliiketoiminnasta. Tuoteliiketoiminnalla tarkoitetaan kuvan mukaisesti sitä liiketoiminnan osaa, joka on asiakkaalle näkyvää ja jonka perusteella asiakas tekee ostopäätöksensä. Monet yritykset ovat taitavia strategioissa, logistiikka ja tuotanto on tehokasta, mutta yritys ei ole asiakkaan mielestä kiinnostava. Näin kävi myös kamppailussa älykännyköissä Nokian ja Applen välillä. Nokialla oli todennäköisesti maailman tehokkain tuotanto- ja logistiikka ketju ja hyvät strategiat kun Applella taas oli haasteita niin tuotannossa kuin logistiikassakin, mutta Apple on edelleen maailman kannattavin kännykkävalmistaja. Ja mikä oli Applen salaisuus? Se oli keskittyminen tuoteliiketoimintaan tavoitteena hyvin muotoilu ja helppokäyttöinen tuote, johon sai palveluita ja jonka brandi oli houkutteleva. Asiakkaat eivät osta strategioita, eikä teknologioita tai logistiikkaratkaisuja, he ostavat hyötyjä ja mielikuvia, joita tuotteet ja palvelut tarjoavat ja jotka konkretisoituvat yrityksen brandissä. Asiakkaat ostavat sen osan yrityksestä mikä on heille näkyvää. Ja syykin on varsin selvä, tuoteliiketoiminta toimii siinä rajapinnassa, mikä yhdistää yrityksen ja asiakkaan. Asiakas ei näe tuotantosaleihin, asiakas näkee yrityksestä vain tuoteliiketoiminnan ja tekee sen perusteella päätöksiä. Siitä huolimatta juuri nämä liiketoiminnan alueet ovat yleensä varsin vähällä huomiolla yritysten arjessa. Tuoteliiketoiminnan merkitys kasvaa sitä mukaan mitä lähempänä yritys toimii lopullisia asiakkaita ja mitä enemmän tuotteen/palvelun ostamiseen liittyy tunneperäisiä tekijöitä. Tästä on hyvänä esimerkkinä älykelloja valmistava Suunto, jonka toimitusjohtaja totesi vähän aikaa sitten Tv –haastattelussa, että yrityksen menestymisen kannalta keskeistä on juuri tuoteliiketoiminnassa onnistuminen.