Artikkeli Dimensio-lehden numerossa 5/2018, julkaistu 24.10.2018, Harto Pönkä

1. K
ännyköiden käyttö kouluissa herättää
kipakoita kommentteja lehtien palstoilla ja
esimerkiksi opettajien Facebook-ryhmissä.
Aihe palasi kommentoijien näppäimille, kun lasten-
psykiatri Jukka Mäkelä ehdotti Ylen haastattelussa
26.9.2018 kännyköiden täyskieltoa kouluihin. Hänen
mukaansa erityisesti somepalvelut häiritsevät keskit-
tymistä opetukseen.
Koulujen kännykkäkeskusteluun tiivistyy monta
ilmiötä. Selvin niistä on teknologian nopea kehitys.
Siihen liittyy median murros, jonka näkyvin ilmen-
tymä on sosiaalinen media. Kolmas on näihin liittyvä
yhteiskunnallinen keskustelu.
Teknologian ja median muuttuminen on
jatkuvaa, ja siihen on saatu kouluissa tottua, kuten
siitä käydylle keskustelullekin. Vähemmälle huomi-
olle on jäänyt sen pohdinta, mistä tämä keskustelu
kumpuaa ja mikä merkitys sillä on.
Sosiaalisen median opetus totuuden
jälkeisessä ajassa ja koulujen
kännykkäkeskustelu
HARTO PÖNKÄ, sosiaalisen median asiantuntija
0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 30 % 35 % 40 % 45 %
4 tuntia päivässä tai enemmän
2-4 tuntia päivässä
1-2 tuntia päivässä
0,5-1 tuntia päivässä
Ei välttämättä joka päivä,
mutta useita kertoja viikossa
Kerran viikossa
tai harvemmin
Kännykän kanssa vietetty aika
13-16-vuotiaat 6-12-vuotiaat
Lähde: DNA:n koululaistutkimus 1.8.2018
Kännykkäkeskustelun syvempi merkitys
Kännyköiden käytöstä kouluissa on keskusteltu
ensimmäisistä mobiilin opetuksen kokeiluista lähtien.
Mielipide- ja kommenttipalstoille aihe on noussut
vähintään vuosittain.
Äänekkäimpiä ovat olleet kännyköiden kieltoa
ajaneet. Heidän keskeinen argumenttinsa on
kännyköiden aiheuttamat häiriöt opetukselle.
Vastakkaista mielipidettä edustavat ovat korosta-
neet kännyköiden hyötyjä opetuksen apuvälineenä.
Kännyköillä voidaan hakea tietoa ja tehdä monen-
laista oppimista tukevaa.
Väitän, että kännykkäkeskustelun varsinainen
ongelma on kuitenkin se, että vastakkaiset näke-
mykset eivät kohtaa. Kun keskustelijat eivät kuun-
tele toisiaan, dialogia ei synny.
49D i m e n s i o 5/2018

2. Jos osapuolet pyrkisivät yhteisymmärrykseen,
ratkaisu löytyisi nopeasti: kännykät pysykööt poissa
opetuksen aikana muulloin paitsi silloin, kun niitä
käytetään johonkin tarkoitukseen opetuksessa.
Tämä voidaan kirjata koulun järjestyssääntöihin, ja
kännyköiden häiriökäyttöön voidaan puuttua.
Kun olen esittänyt tämän ratkaisun opettajille,
enemmistö on ollut valmis hyväksymään sen.
Kännyköiden kieltämisestä puhuneet ovat myön-
täneet, että toki niitä voidaan käyttää silloin, kun
opettaja niin haluaa. Kännyköiden hyötyjä korosta-
neet ovat todenneet, ettei opetusta tietenkään saa
häiritä.
Jos enemmistö opettajista on samaa mieltä känny-
köiden käytöstä kouluissa, miksi kysymys aiheuttaa
vuosi vuodelta kiivaan keskustelun?
Siksi, että aihe herättää tunteita puolesta ja
vastaan. Kännykät ovat aiheuttaneet häiriöitä
monessa luokkahuoneessa, joten ei ole ihme, että
niiden käyttöön opetuksessa liitetään helposti kiel-
teisiä tunteita. Tunteet saavat reagoimaan joskus
ajatusta nopeammin.
Kännykkäkeskustelu on tyyppiesimerkki siitä,
miten verkkokeskustelut polarisoituvat vastak-
kaisia näkökantoja edustaviin leireihin. Ilmiölle on
ominaista, että ääripäitä edustavat mielipiteet herät-
tävät kommentoijissa suurimpia tunteita - puolesta
ja vastaan - minkä vuoksi keskustelu jäsentyy niiden
väliseksi kilpailuksi.
Vaikka yleisesti hyväksyttävä järkevä ratkaisu
olisi olemassa, se ei saa somekeskusteluissa välttä-
mättä huomiota. Jokaisen osallistujan mielipiteet
ja kokemukset nähdään usein yhtä tärkeinä kuin
vaikkapa aihetta pitkään selvittäneiden tutkijoiden.
Joskus faktojen tuominen väittelyyn vain
vahvistaa joidenkin osapuolten sitoutumista tunne-
peräisiin väitteisiin. Objektiivisuuteen ja kriittisyy-
teen pyrkivä keskustelija saatetaan jopa leimata
esimerkiksi virallisen propagandan edustajaksi. Ei
ole ihme, että ihmisten halukkuus osallistua netti-
keskusteluihin omalla nimellään on viime vuosina
vähentynyt.
Kun subjektiiviset kokemukset, tunteet ja jopa
valheet syrjäyttävät rationaaliset perustelut ja
tutkitun tiedon, sille on olemassa nimitys. Kyse on
totuuden jälkeisestä ajasta.
Tunnetuimpia merkkejä totuuden jälkeisestä
ajastaovatDonaldTrumpinmenestysYhdysvaltojen
presidentinvaalissa ja Iso-Britannian Brexit-äänestys
vuonna 2016. Kummassakin tapauksessa kampan-
joinnissa käytettiin kyseenalaisia tunteisiin vetoavia
väitteitä ja somepalvelujen avulla levitettyjä valeuu-
tisia. Riittävän moneen äänestäjään ne iskivät kuin
häkä.
Totuuden jälkeisessä maailmassa on tärkeämpää,
mitä väitetään kuin mikä on totta. Hyvä tarina tai
tunteita nostattava väite voittaa tylsän faktan.
Totuuden jälkeisyys on samalla tärkeä argumentti,
miksi kännyköille ja sosiaaliselle medialle on oltava
paikkansa opetuksessa. Koulujen kännykkäkes-
kustelun vaikeus on pikkujuttu niiden haasteiden
rinnalla, joita totuuden hämärtyminen aiheuttaa
demokraattiselle yhteiskuntamallille. Ja juuri siksi
se on niin tärkeä.
Jos haluamme opettaa totuuden jälkeisessä ajassa
tarvittavia kriittistä ajattelua ja keskustelutaitoja,
meidän täytyy ensiksi hallita ne itse.
Totuuden jälkeinen sosiaalinen media ja
diginatiivit
Sosiaalinen media vaikuttaa siihen, millaisia mieli-
piteitä muodostamme ja mitä uutisia luemme.
Jokaisen käyttäjän valikoidessa omat somekaverinsa
ja tiedonlähteensä syntyy samanmielisiä kuplia ja
ennakkokäsityksiä voimistavia kaikukammioita.
Reuters-instituutin tutkimuksen (2018) mukaan
18–34-vuotiaista suomalaisista 59 % ja tätä vanhem-
mista 38 % käytti somea uutislähteenä. 18–24-vuoti-
aille sosiaalinen media ja blogit olivat pääasiallinen
uutislähde jo 31 %:ille, ja niiden edelle meni vain
verkko ja sosiaalinen media yhdessä (81 %). Tätä
nuoremmat eivät olleet tutkimuksessa mukana.
Sosiaalinen media johtaa uutismaiseman yksilöl-
listymiseen. Saamme ne uutiset, jotka ovat suosit-
tuja kuplassamme. Toisaalta sama uutinen voidaan
jakaa eri kuplissa kehystettynä eri merkityksillä. Ne,
joilla on eniten vuorovaikutussuhteita muihin, ovat
merkittäviä mielipidevaikuttajia. Se, joka luo asioille ja
tapahtumille merkityksiä, hallitsee ihmisten mieliä.
On esitetty, että diginatiivit oppisivat itsenäisesti
käyttämään digitaalisia välineitä ja selviytyisivät siksi
aikuisia paremmin digitaalisessa maailmassa. Kyse on
kuitenkin väärinkäsityksestä. Lapset oppivat omin
päin teknologian viihdekäytön ja yhteydenpidon
kavereihin somessa, mutta esimerkiksi kriittistä
lukutaitoa ja projektityöskentelyä verkkoalustoilla
he eivät opi ennen kuin niitä opetetaan.
Diginatiivi-harha perustuu muun muassa siihen,
että lapset tekevät digitaalisessa maailmassa eri
asioitakuinaikuiset.Suomalaisten15–74-vuotiaiden
suosituimmat somepalvelut päivittäisen käytön
mukaan ovat Facebook (53 %), WhatsApp (49 %),
50 D i m e n s i o 5/2018

3. YouTube (30 %) ja Instagram (26 %). Vastaavasti
6–12-vuotiailla neljä suosituinta somepalvelua ovat
YouTube (82 %), WhatsApp (78 %), Instagram
(24 %) ja Snapchat (23 %). 13–16-vuotiailla
järjestys on YouTube (89 %), WhatsApp (86 %),
Snapchat (62 %) ja Instagram (57 %). Luvut käyvät
ilmi DNA:n tänä vuonna tekemistä kyselyistä.
Siinä, missä aikuisten suosima Facebook on
suhteellisen avoin somepalvelu, jossa monilla on
satoja kontakteja, nuorten väliseen yhteydenpitoon
keskittyvätWhatsAppjaSnapchatovatavoimuudel-
taan tarkkaan rajattuja. Instagram on tässä mielessä
poikkeus, sillä sinne mennään tulemaan nähdyksi.
Joidenkin tutkimusten mukaan Instagramissa
valokuville saadut tykkäykset ja kommentit voivat
muodostua nuorille fyysisen kauneuden mittariksi.
YouTuben valtava suosio lapsilla ja nuorilla
perustuu viihdekäyttöön, joka näkyy ennen muuta
tubettajien seuraamisena. Tubettajat tekevät mm.
pelivideoita, videopäiväkirjoja, sketsejä, uutisvide-
oita sekä lukuisiin muihin aiheisiin liittyviä videoita.
YouTubessa totuuden jälkeinen aika näkyy
totuuden kaupallistumisena. Tubettajien tekemän
kaupallisen yhteistyön seurauksena suosituimmat
tubekanavat on kyllästetty lapsille suunnatulla
markkinoinnilla. Ei ole harvinaista, että YouTube-
videon alussa on lyhyt mainosklippi, videon päällä
kelluu mainosbanneri ja varsinainen videokin on
mainos.
Troot Network -vaikuttajamarkkinointiyrityksen
kyselyn (2018) mukaan 80 prosenttia suomalaisista
15-35-vuotiaista piti erilaisten tuotteiden ja palve-
luiden esilletuontia YouTube-videoissa hyödyllisenä.
Puolet oli tehnyt ostopäätöksen YouTubessa näke-
mänsä perusteella. Vain 30 % oli lopettanut jonkun
somevaikuttajan seuraamisen liiallisten yhteistöiden
takia.
Diginatiivien medialukutaidossa on vielä harjoit-
telemisen varaa.
Mitä asioita totuuden jälkeisessä ajassa pitäisi
opettaa?
Kun pohditaan, mitä koulussa tulee opettaa, kyse on
koulun opetus- ja kasvatustehtävästä. Pohdinnan
tulee sisältää analyysin nykytilasta ja tulevaisuudesta.
On löydettävä yhteinen käsitys siitä, mitä asioita
tulevaisuudessa on osattava.
Kännykkäkeskustelu on osa koulun tehtävän
ja tavoitteiden pohdintaa. Kasvatuksellinen näkö-
kulma kännyköihin ja sosiaaliseen mediaan on selvä:
ne ovat osa lasten ja nuorten elämää, ja koulun tulee
siksi tarjota niihin liittyviä tarpeellisia tietoja ja
taitoja. Tämä näkökulma on mukana myös vuoden
2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perus-
teissa, jonka käyttöönotto aloitettiin syksyllä 2016.
Valitettavasti OPS:in perusteet laadittiin ennen
totuuden jälkeistä aikaa. 2010-luvun alussa monien
asiantuntijoiden näkemys oli, että sosiaalinen media
0 %
10 %
20 %
30 %
40 %
50 %
60 %
70 %
80 %
90 %
100 %
YouTube WhatsApp Snapchat Instagram Facebook Twitter Pinterest
Sosiaalisen median päivittäinen käyttö Suomessa
6-12-vuotiaat 13-16-vuotiaat 15-74-vuotiaat
Lähteet: DNA:n digibarometri 18.4.2018 ja koululaistutkimus 1.8.2018
51D i m e n s i o 5/2018

4. tulee pelastamaan demokratian tekemällä yhteis-
kunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon
osallistumisesta aiempaa helpompaa. Nyt on selvää,
että nämä toiveet olivat liian optimistisia.
OPS:in perusteiden laaja-alaisen osaamisen
tavoitteisiin sisältyy mm. itsestä huolehtiminen ja
arjen taidot, monilukutaito sekä tieto- ja viestin-
täteknologinen osaaminen. Ne sisältävät lukuisia
totuuden jälkeisessä ajassa tarvittavia tietoja ja
taitoja, mutta tavoitteet on kuvattu niin yleisellä
tasolla, että niiden soveltaminen opetuksen sisäl-
löiksi on vaikeaa. Vastaavaa ylimalkaisuutta on myös
lukion ja ammatillisten perustutkintojen perusteissa.
Opetussuunnitelmien tavoitteiden puutteet
näkyvät käytännön opetuksessa. Sattumanvaraisesti
valittu peruskoulun oppilas saa olla tyytyväinen, jos
hän oppii edes perusteita tiedon luotettavuuden
arvioinnista ja turvallisesta toiminnasta sosiaalisessa
mediassa.
Karrikoiden kuvattuna keskimääräinen opettaja
osaa varoittaa, että kaikki Wikipediassa kerrottu
ei ole totta, ja että kaikki nettiin laitettu jää sinne
ikuisesti. Ensimmäisen ohjeen pitäisi olla lähtökohta
kaikelle tiedonhaulle ja jälkimmäinen on autta-
mattomasti puutteellinen ja monessa tapauksessa
virheellinen näkemys.
Olisi helppoa nostaa kädet pystyyn haasteiden
edessä. Nostalgisesta menneiden aikojen muiste-
lusta on yhtä vähän hyötyä. Näitä edustaa ajatus,
että koulu voisi olla maailmasta irrallinen saareke,
jonka ulkopuolelle kännykät ja some voitaisiin
sulkea. Se olisi myös vastoin opetussuunnitelmien
tavoitteita.
Totuuden jälkeinen aika vaatii päivittämään
käsityksemme, mitä OPS:ien tavoitteet merkitsevät
konkreettisesti opetuksessa. Lapset ja nuoret tarvit-
sevat sosiaalisessa mediassa kipeästi muun muassa
seuraavia tietoja ja taitoja:
• Netiketti eli miten sosiaalisessa mediassa tulee
toimia
• Somepalvelujen algoritmien toiminnan ymmär-
täminen
• Sosiaalisten verkostojen rakenteen ja mekanismi-
en ymmärtäminen
• Lähdekriittisyys tiedonhaussa ja somepalveluissa
• Looginen ajattelu, päättely ja argumentointi
• Verkkokeskusteluissa tarvittavat vuorovaikutus-
taidot
• Netissä ja somessa yleisten huijausten tunnista-
minen
• Häirintään ja vihapuheeseen suhtautuminen ja
avun hakeminen
• Valeuutisten ja mielipidevaikuttamisen tunnis-
taminen
• Markkinoinnin tunnistaminen sosiaalisen median
sisällöissä
Monet näistä asioista liittyvät monilukutaitoon.
Lisäksi tulevat tieto- ja viestintätekniikan käyttötar-
koitukset mm. koulutuksessa, työelämässä, vapaa-
ajalla ja yhteiskunnallisessa osallistumisessa, jotka
OPS:eissa onkin kirjattu erinomaisesti.
Kaksi taitoa on nostettava sosiaalisen median
opetuksessa ylitse muiden, ja ne ovat ihmisenä
kasvamisessakin perustavaa laatua: ajattelun ja
vuorovaikutuksen taidot. Samalla totuuden jälkei-
sessä ajassa on entistä tärkeämpää muistaa, että
opetukseen ja kasvatukseen sisältyy myös arvot ja
asenteet kuten vastuullisuus ja eettisyys. Ne vaativat
omakohtaista pohdintaa ja keskustelua.
Yhden ohjeen rohkenen antaa jokaiselle opetta-
jalle ja kasvattajalle: tutustu sosiaaliseen mediaan
monipuolisesti. Älä menetä sillä matkalla kykyäsi
kriittiseen ajatteluun ja empatian tuntemiseen, vaan
pysyttele ääripäiden välissä. Se vaatii erityistä taitoa
ja rohkeutta.
52 D i m e n s i o 5/2018