SlideShare a Scribd company logo
Miten tunnistat tiedon laadun -
Avaus
Jarkko Levasma, ICT-johtaja
10.3.2022
Webinaari: Miten tunnistat tiedon laadun?
”Hallitus syventää tietopolitiikan johtamista.
Julkisen tiedon avoimuudesta tehdään koko
tietopolitiikan kantava periaate.”
”Hallitus jatkaa määrätietoista julkisten
tietovarantojen avaamista ja laaditaan niille
hyödyntämistä helpottavat sitovat laatukriteerit.”
Pääministeri Marinin hallitusohjelma
2
Tiedon hyödyntämisen ja yhteiskunnan luottamuksen
vahvistamisen kannalta on tärkeää tunnistaa ja kuvata
käytettävissä olevan tiedon laatu
Tiedon laatu ja luotettavuus korostuvat
- päätöksenteossa
- palvelujen suunnittelussa ja tuotannossa
- tiedon käyttämisessä sektorirajojen yli
- tekoälyn ja muiden uusien algoritmien hyödyntämisessä
- viestinnässä
3
Taustaa
• Valtioneuvoston selonteossa tietopolitiikasta ja tekoälystä (VNS 7/2018 vp)
”Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella” luotiin pohja uudelle
politiikkalohkolle, tietopolitiikalle.
• Hallitusohjelman tavoitteena on syventää tietopolitiikan johtamista ja tehdä
julkisen tiedon avoimuudesta koko tietopolitiikan kantava periaate.
• Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen hanke (TiHA)
• Vuoden 2021 lopulla asetetun Digitalisaation, datatalouden ja julkisen
hallinnon kehittämisen ministerityöryhmän (DDH) yhtenä tehtävänä on
laatia poliittiset linjaukset tietopolitiikkaan.
• 14.2.2022 DDH hyväksyi periaatepäätösluonnoksen tiedon
hyödyntämiseksi ja avaamiseksi lähetettäväksi valtioneuvoston istuntoon
hyväksyttäväksi
4
Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen strategiset tavoitteet
OHJAUS,
KOORDINAATIO
JA
YHTEISTYÖ
Valtakunnallinen ohjaus ja koordinointi
Tiedon hyödyntämistä ja avaamista ohjataan ja koordinoidaan
valtakunnallisesti.
Lait ja periaatteet edellyttävät ja mahdollistavat
Selkeytetään lait, asetukset ja määräykset sekä periaatteet ja linjaukset
yhdenmukaisiksi mahdollistamaan tiedon tehokkaampi hyödyntäminen.
Yhteistyö yli sektorirajojen ja kansainvälisesti
Tiedon hyödyntämiseksi ja avaamiseksi tehdään laajasti yhteistyötä yli
sektorirajojen julkisen, yksityisen ja 3. sektorin kesken sekä
kansainvälisesti.
STRATEGIA
JA
TOIMINTA
Asiakaslähtöisyys perustana
Asiakkaiden tarpeet ja asiakaslähtöisyyden
parantaminen ovat tiedon hyödyntämisen ja
avaamisen lähtökohta.
Hyödyt tunnistettu
Tiedon yhteiskunnallinen arvo ja vaikuttavuus
sekä hyödyntämisen ja avaamisen tuomat
hyödyt on tunnistettu.
Strateginen tavoite
Organisaatioiden strategia tukee tiedon
hyödyntämistä ja avaamista.
Tiedon käyttö vastuullisesti
Tietoa käytetään vastuullisesti ja väärän tiedon
levittämistä yhteiskunnassa torjutaan.
TIEDON
HALLINTA
Tietovarannot tunnetaan
Tietoympäristöt tunnetaan ja
tietovarannot ovat helposti
löydettävissä ja selkeästi kuvattu.
Tieto koottu yhteen
Keskeiset kansalliset tietovarannot
on tunnistettu ja niiden tieto
keskitetysti hyödynnettävissä.
Tieto laadukasta
Hyödynnettävät tiedot ovat
yhteentoimivia ja laadukkaita
kansallisten laatukriteereiden
mukaisesti.
Rajapinnat käytössä
Tieto on saatavilla
ohjelmointirajapintojen (API) kautta
ja rajapintoja käytetään aktiivisesti.
Tietoturva ja tietosuoja
huomioitu
Tietoturva- ja tietosuojariskit on
tunnistettu, ja tiedon hyödyntämiselle
ja avaamiselle on luotu turvalliset
käytännöt.
MAHDOLLISTAJAT
Riittävä resursointi
Tiedon hyödyntäminen ja avaaminen on resursoitu
riittävästi.
Tukea ja opastusta saatavilla
Tiedon hyödyntämiseen ja avaamiseen on
kansallisesti saatavilla kattavasti tukea ja
opastusta eri muodoissa.
Korkeatasoinen osaaminen
Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen osaamisen
taso on korkea ja osaamisen kehittämiseen on
tarjolla selkeitä koulutuspolkuja.
Alustoja ja työkaluja tarjolla
Tiedon hyödyntämiseen ja avaamiseen on tarjolla
avoimia alustoja, kehitysympäristöjä ja työkaluja.
5

6
Tieto laadukasta
Hyödynnettävät tiedot ovat yhteentoimivia ja
laadukkaita kansallisten laatukriteereiden
mukaisesti.
Tavoite, että tieto on laadukasta
• Hyödynnettävät tiedot ovat yhteentoimivia ja laadukkaita kansallisten
laatukriteereiden mukaisesti.
• Kansalliset tiedon laatukriteerit on määritelty ja niitä päivitetään tarpeen
mukaan.
• Organisaatiot huolehtivat tietojensa laadusta kansallisten laatukriteereiden
mukaisesti.
• Tieto on rakenteistettu ja kuvattu kansallisten laatukriteerien mukaisesti.
• Tiedon määrityksissä otetaan huomioon myös muu kuin alkuperäinen käyttö
(niin sanotut toissijaiset käyttötarkoitukset).
• Organisaatiot arkistoivat tietonsa keskitettyihin ratkaisuihin.
7
Tiedon laadun vaikutukset
• Tiedon laatu paranee, tiedon luotettavuus kasvaa ja virheellisten tietojen pohjalta tehdyt
johtopäätökset vähenevät.
• Laadukkaat tiedot tehostavat tiedon hyödyntäjien työtä, kun suurempi osa työajasta
voidaan käyttää analyyseihin, tiedon laatuongelmien ratkaisun sijasta.
• Laadukkaat tiedot tukevat uusien tiedon hyödyntämistapojen ja käyttötarkoitusten
syntymistä.
• Laadukas ja rakenteistettu tieto mahdollistaa uudenlaiset mm. analytiikkaan,
koneoppimiseen ja tekoälyyn pohjautuvat sovellukset ja innovatiiviset palvelut.
• Myös tahallisia ja tahattomia vinoumia tietoaineistoissa on vähemmän.
• Tiedon hyödyntäminen eri tietojärjestelmien sekä toimijoiden välillä on aiempaa
helpompaa.
• Yhteiset tiedon laatukriteerit vähentävät organisaatioiden tarvetta luoda omia päällekkäisiä
tiedon laatukriteereitä ja -mittareita.
• Tietojen arkistointi helpottuu ja nopeutuu.
8
Tiedon laatu ja kansainvälinen yhteistyö
• Tiedon laatu otsikkotasolla mainittu EU-asiakirjoissa, mutta
konkreettisia toimia ei ole
• Olemme tarjonneet tänään esiteltävää tiedonlaatukehikkoa pohjaksi, alustava
vastaanotto positiivinen
• OECD:ssa myös tunnistettu teema, mutta ei vielä konkreettisia toimia
• Monissa maissa herätty teemaan
• Tulokulmat hivenen vaihtelevat
• Mutta on liki varmaa, että tiedon laadusta tulee yksi keskeinen
työkohde lähitulevaisuudessa.
9
Kiitos ja antoisaa
webinaaria!
Sähköposti: jarkko.levasma@gov.fi
Twitter: @levasma
LinkedIn: Jarkko Levasma

More Related Content

What's hot

Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri
Sote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuriSote-tiedon toissijaisen käytön kokonaisarkkitehtuuri

Sitra / Hyvinvointi
 
Kuntatieto-ohjelmasta Maakuntatieto-ohjelmaan
Kuntatieto-ohjelmasta Maakuntatieto-ohjelmaanKuntatieto-ohjelmasta Maakuntatieto-ohjelmaan

Juha Mykkänen, THL, Yhteentoimivuus
Juha Mykkänen, THL, YhteentoimivuusJuha Mykkänen, THL, Yhteentoimivuus
Juha Mykkänen, THL, Yhteentoimivuus
THL
 
Menestyksen elementtejä etsimässä - yhdessä
Menestyksen elementtejä etsimässä - yhdessäMenestyksen elementtejä etsimässä - yhdessä

EU-tason toimenpiteet datavetoisen talouden rakentamisessa
EU-tason toimenpiteet datavetoisen talouden rakentamisessaEU-tason toimenpiteet datavetoisen talouden rakentamisessa

Yhteentoimivuus
YhteentoimivuusYhteentoimivuus
Yhteentoimivuus
Mikael Vakkari
 
Tiedolla johtamisen atomit ja tietoaltaan toteuttamisen tilanne
Tiedolla johtamisen atomit ja tietoaltaan toteuttamisen tilanneTiedolla johtamisen atomit ja tietoaltaan toteuttamisen tilanne

Tiedon laatukriteerit, Essi Kaukonen, Tilastokeskus
Tiedon laatukriteerit, Essi Kaukonen, TilastokeskusTiedon laatukriteerit, Essi Kaukonen, Tilastokeskus

Tilastokeskus
 
Pirkko Nykänen, Tampereen yliopisto, Kokemuksia palvelu- ja tietojärjestelmäi...
Pirkko Nykänen, Tampereen yliopisto, Kokemuksia palvelu- ja tietojärjestelmäi...Pirkko Nykänen, Tampereen yliopisto, Kokemuksia palvelu- ja tietojärjestelmäi...

Riitta Häkkinen, THL, Fiksuja vinkkejä organisaatiomuutoksiin
Riitta Häkkinen, THL, Fiksuja vinkkejä organisaatiomuutoksiin Riitta Häkkinen, THL, Fiksuja vinkkejä organisaatiomuutoksiin

Semanttinen yhteentoimivuus ja YTI-hanke, Petri Roponen
Semanttinen yhteentoimivuus ja YTI-hanke, Petri RoponenSemanttinen yhteentoimivuus ja YTI-hanke, Petri Roponen

Digitaalinen alustatalous - uusi normaali
Digitaalinen alustatalous - uusi normaaliDigitaalinen alustatalous - uusi normaali
Digitaalinen alustatalous - uusi normaali
Sitra / Hyvinvointi
 
Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssa
Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssaMiten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssa

Datanhallinnan suunnittelu - Koulutus kouluttajille, osa I
Datanhallinnan suunnittelu - Koulutus kouluttajille, osa IDatanhallinnan suunnittelu - Koulutus kouluttajille, osa I

Mari Elisa Kuusniemi
 
Sotesanastot -sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sanastot
Sotesanastot -sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sanastotSotesanastot -sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sanastot

Riitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, TerveydenhuoltoRiitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
THL
 
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjaustaOstopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta

What's hot (17)

Similar to Avaus, ICT-johtaja Jarkko Levasma, valtiovarainministeriö

Big data -strategia
Big data  -strategiaBig data  -strategia
Big data -strategia
ivoriofinland
 
Avoin tieto laadukkaaksi_talent_base_oy_nino_ilveskero
Avoin tieto laadukkaaksi_talent_base_oy_nino_ilveskeroAvoin tieto laadukkaaksi_talent_base_oy_nino_ilveskero

FloApps
 
Finnan strategia 2016-2020
Finnan strategia 2016-2020Finnan strategia 2016-2020
Finnan strategia 2016-2020
Timo Laine
 
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...

Games for Health Finland
 
Mikko Eräkaski: Hallinnon tietoympäristön muuttuminen
Mikko Eräkaski: Hallinnon tietoympäristön muuttuminenMikko Eräkaski: Hallinnon tietoympäristön muuttuminen

Valtiokonttori / Statskontoret / State Treasury of Finland
 
Aalto-yliopisto Tiedolla johtaminen Timo Halima luento lukukausi 2015
Aalto-yliopisto Tiedolla johtaminen Timo Halima luento lukukausi 2015Aalto-yliopisto Tiedolla johtaminen Timo Halima luento lukukausi 2015

Timo Halima
 
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjaus
Julkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjausJulkiset tietojärjestelmät ja niiden poliittinen ohjaus

Otso Kivekäs
 
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23

Paivi Sutinen
 
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyestiSote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 lyhyesti

Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Hri vantaa-avoin tieto-joulu2012-valmis
Hri vantaa-avoin tieto-joulu2012-valmisHri vantaa-avoin tieto-joulu2012-valmis
Hri vantaa-avoin tieto-joulu2012-valmis
Helsinki Region Infoshare
 
Tvt osaaminen 05062012
Tvt osaaminen 05062012Tvt osaaminen 05062012
Tvt osaaminen 05062012
merjasj
 
Tiedolla johtamisen tulevaisuus ja avoin data, Mikko Babitzin
Tiedolla johtamisen tulevaisuus ja avoin data, Mikko BabitzinTiedolla johtamisen tulevaisuus ja avoin data, Mikko Babitzin
Tiedolla johtamisen tulevaisuus ja avoin data, Mikko Babitzin
Tilastokeskus
 
Tietojohtamisen kokonaisnäkemys - asteittainen kypsyystason kasvattaminen
Tietojohtamisen kokonaisnäkemys - asteittainen kypsyystason kasvattaminenTietojohtamisen kokonaisnäkemys - asteittainen kypsyystason kasvattaminen
Tietojohtamisen kokonaisnäkemys - asteittainen kypsyystason kasvattaminen
Sitra / Hyvinvointi
 
Kasvun mahdollisuudet
Kasvun mahdollisuudetKasvun mahdollisuudet
Kasvun mahdollisuudet
Sitra / Hyvinvointi
 
Digikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistysDigikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistys
Harto Pönkä
 
Peter Ylén: Voisiko tekoäly yksinkertaistaa monimutkaisen?
Peter Ylén: Voisiko tekoäly yksinkertaistaa monimutkaisen? Peter Ylén: Voisiko tekoäly yksinkertaistaa monimutkaisen?

3. Ydintiedon hallinnan LT perusteet ja kehittämisen suunnittelu
3. Ydintiedon hallinnan LT perusteet ja kehittämisen suunnittelu3. Ydintiedon hallinnan LT perusteet ja kehittämisen suunnittelu

SpartaConsulting
 
Tietokulttuuri - Miten data-ohjautunut kulttuuri muodostuu organisaatioon?
Tietokulttuuri - Miten data-ohjautunut kulttuuri muodostuu organisaatioon?Tietokulttuuri - Miten data-ohjautunut kulttuuri muodostuu organisaatioon?

Mika Aho
 
STM digi open 06112017 sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
STM digi open 06112017 sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttöSTM digi open 06112017 sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö

STM DigiOpen
 
Mitä TerveysICT Hub tarjoaa digitaalisen terveyden kehittämisessä alueellisesti?
Mitä TerveysICT Hub tarjoaa digitaalisen terveyden kehittämisessä alueellisesti?Mitä TerveysICT Hub tarjoaa digitaalisen terveyden kehittämisessä alueellisesti?

Similar to Avaus, ICT-johtaja Jarkko Levasma, valtiovarainministeriö (20)

More from Tilastokeskus

4.6.2024 Tilastotietoa hyvinvointialueiden tueksi, Tilastokeskus
4.6.2024 Tilastotietoa hyvinvointialueiden tueksi, Tilastokeskus4.6.2024 Tilastotietoa hyvinvointialueiden tueksi, Tilastokeskus

13.5.2024 Yrityksen digitalous -hanke: Säästöä hallinnollisiin kuluihin yhtei...
13.5.2024 Yrityksen digitalous -hanke: Säästöä hallinnollisiin kuluihin yhtei...13.5.2024 Yrityksen digitalous -hanke: Säästöä hallinnollisiin kuluihin yhtei...

Kasvoiko Suomen bruttokansantuote 2023? Yliaktuaari Samu Hakala, Tilastokeskus
Kasvoiko Suomen bruttokansantuote 2023? Yliaktuaari Samu Hakala, TilastokeskusKasvoiko Suomen bruttokansantuote 2023? Yliaktuaari Samu Hakala, Tilastokeskus

Miten rakentaminen, teollisuus ja palvelut kehittyivät? Yliaktuaari Eljas Tuo...
Miten rakentaminen, teollisuus ja palvelut kehittyivät? Yliaktuaari Eljas Tuo...Miten rakentaminen, teollisuus ja palvelut kehittyivät? Yliaktuaari Eljas Tuo...

Mitä tapahtui ulkomaankaupassa? Yliaktuaari Reetta Karinluoma, Tilastokeskus
Mitä tapahtui ulkomaankaupassa? Yliaktuaari Reetta Karinluoma, TilastokeskusMitä tapahtui ulkomaankaupassa? Yliaktuaari Reetta Karinluoma, Tilastokeskus

Millaisia muutoksia tapahtui yksityisessä kulutuksessa ja investoinneissa, yl...
Millaisia muutoksia tapahtui yksityisessä kulutuksessa ja investoinneissa, yl...Millaisia muutoksia tapahtui yksityisessä kulutuksessa ja investoinneissa, yl...

13.2.2024 Datajournalismin pikakurssi, Tilastokeskus
13.2.2024 Datajournalismin pikakurssi, Tilastokeskus13.2.2024 Datajournalismin pikakurssi, Tilastokeskus

14.12.2023 Kiertotalous Suomessa, Tilastokeskus
14.12.2023 Kiertotalous Suomessa, Tilastokeskus14.12.2023 Kiertotalous Suomessa, Tilastokeskus

More from Tilastokeskus (20)

Avaus, ICT-johtaja Jarkko Levasma, valtiovarainministeriö

  • 1. Miten tunnistat tiedon laadun - Avaus Jarkko Levasma, ICT-johtaja 10.3.2022 Webinaari: Miten tunnistat tiedon laadun?
  • 2. ”Hallitus syventää tietopolitiikan johtamista. Julkisen tiedon avoimuudesta tehdään koko tietopolitiikan kantava periaate.” ”Hallitus jatkaa määrätietoista julkisten tietovarantojen avaamista ja laaditaan niille hyödyntämistä helpottavat sitovat laatukriteerit.” Pääministeri Marinin hallitusohjelma 2
  • 3. Tiedon hyödyntämisen ja yhteiskunnan luottamuksen vahvistamisen kannalta on tärkeää tunnistaa ja kuvata käytettävissä olevan tiedon laatu Tiedon laatu ja luotettavuus korostuvat - päätöksenteossa - palvelujen suunnittelussa ja tuotannossa - tiedon käyttämisessä sektorirajojen yli - tekoälyn ja muiden uusien algoritmien hyödyntämisessä - viestinnässä 3
  • 4. Taustaa • Valtioneuvoston selonteossa tietopolitiikasta ja tekoälystä (VNS 7/2018 vp) ”Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella” luotiin pohja uudelle politiikkalohkolle, tietopolitiikalle. • Hallitusohjelman tavoitteena on syventää tietopolitiikan johtamista ja tehdä julkisen tiedon avoimuudesta koko tietopolitiikan kantava periaate. • Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen hanke (TiHA) • Vuoden 2021 lopulla asetetun Digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon kehittämisen ministerityöryhmän (DDH) yhtenä tehtävänä on laatia poliittiset linjaukset tietopolitiikkaan. • 14.2.2022 DDH hyväksyi periaatepäätösluonnoksen tiedon hyödyntämiseksi ja avaamiseksi lähetettäväksi valtioneuvoston istuntoon hyväksyttäväksi 4
  • 5. Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen strategiset tavoitteet OHJAUS, KOORDINAATIO JA YHTEISTYÖ Valtakunnallinen ohjaus ja koordinointi Tiedon hyödyntämistä ja avaamista ohjataan ja koordinoidaan valtakunnallisesti. Lait ja periaatteet edellyttävät ja mahdollistavat Selkeytetään lait, asetukset ja määräykset sekä periaatteet ja linjaukset yhdenmukaisiksi mahdollistamaan tiedon tehokkaampi hyödyntäminen. Yhteistyö yli sektorirajojen ja kansainvälisesti Tiedon hyödyntämiseksi ja avaamiseksi tehdään laajasti yhteistyötä yli sektorirajojen julkisen, yksityisen ja 3. sektorin kesken sekä kansainvälisesti. STRATEGIA JA TOIMINTA Asiakaslähtöisyys perustana Asiakkaiden tarpeet ja asiakaslähtöisyyden parantaminen ovat tiedon hyödyntämisen ja avaamisen lähtökohta. Hyödyt tunnistettu Tiedon yhteiskunnallinen arvo ja vaikuttavuus sekä hyödyntämisen ja avaamisen tuomat hyödyt on tunnistettu. Strateginen tavoite Organisaatioiden strategia tukee tiedon hyödyntämistä ja avaamista. Tiedon käyttö vastuullisesti Tietoa käytetään vastuullisesti ja väärän tiedon levittämistä yhteiskunnassa torjutaan. TIEDON HALLINTA Tietovarannot tunnetaan Tietoympäristöt tunnetaan ja tietovarannot ovat helposti löydettävissä ja selkeästi kuvattu. Tieto koottu yhteen Keskeiset kansalliset tietovarannot on tunnistettu ja niiden tieto keskitetysti hyödynnettävissä. Tieto laadukasta Hyödynnettävät tiedot ovat yhteentoimivia ja laadukkaita kansallisten laatukriteereiden mukaisesti. Rajapinnat käytössä Tieto on saatavilla ohjelmointirajapintojen (API) kautta ja rajapintoja käytetään aktiivisesti. Tietoturva ja tietosuoja huomioitu Tietoturva- ja tietosuojariskit on tunnistettu, ja tiedon hyödyntämiselle ja avaamiselle on luotu turvalliset käytännöt. MAHDOLLISTAJAT Riittävä resursointi Tiedon hyödyntäminen ja avaaminen on resursoitu riittävästi. Tukea ja opastusta saatavilla Tiedon hyödyntämiseen ja avaamiseen on kansallisesti saatavilla kattavasti tukea ja opastusta eri muodoissa. Korkeatasoinen osaaminen Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen osaamisen taso on korkea ja osaamisen kehittämiseen on tarjolla selkeitä koulutuspolkuja. Alustoja ja työkaluja tarjolla Tiedon hyödyntämiseen ja avaamiseen on tarjolla avoimia alustoja, kehitysympäristöjä ja työkaluja. 5
  • 6. Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen strategiset tavoitteet OHJAUS, KOORDINAATIO JA YHTEISTYÖ Valtakunnallinen ohjaus ja koordinointi Tiedon hyödyntämistä ja avaamista ohjataan ja koordinoidaan valtakunnallisesti. Lait ja periaatteet edellyttävät ja mahdollistavat Selkeytetään lait, asetukset ja määräykset sekä periaatteet ja linjaukset yhdenmukaisiksi mahdollistamaan tiedon tehokkaampi hyödyntäminen. Yhteistyö yli sektorirajojen ja kansainvälisesti Tiedon hyödyntämiseksi ja avaamiseksi tehdään laajasti yhteistyötä yli sektorirajojen julkisen, yksityisen ja 3. sektorin kesken sekä kansainvälisesti. STRATEGIA JA TOIMINTA Asiakaslähtöisyys perustana Asiakkaiden tarpeet ja asiakaslähtöisyyden parantaminen ovat tiedon hyödyntämisen ja avaamisen lähtökohta. Hyödyt tunnistettu Tiedon yhteiskunnallinen arvo ja vaikuttavuus sekä hyödyntämisen ja avaamisen tuomat hyödyt on tunnistettu. Strateginen tavoite Organisaatioiden strategia tukee tiedon hyödyntämistä ja avaamista. Tiedon käyttö vastuullisesti Tietoa käytetään vastuullisesti ja väärän tiedon levittämistä yhteiskunnassa torjutaan. TIEDON HALLINTA Tietovarannot tunnetaan Tietoympäristöt tunnetaan ja tietovarannot ovat helposti löydettävissä ja selkeästi kuvattu. Tieto koottu yhteen Keskeiset kansalliset tietovarannot on tunnistettu ja niiden tieto keskitetysti hyödynnettävissä. Rajapinnat käytössä Tieto on saatavilla ohjelmointirajapintojen (API) kautta ja rajapintoja käytetään aktiivisesti. Tietoturva ja tietosuoja huomioitu Tietoturva- ja tietosuojariskit on tunnistettu, ja tiedon hyödyntämiselle ja avaamiselle on luotu turvalliset käytännöt. MAHDOLLISTAJAT Riittävä resursointi Tiedon hyödyntäminen ja avaaminen on resursoitu riittävästi. Tukea ja opastusta saatavilla Tiedon hyödyntämiseen ja avaamiseen on kansallisesti saatavilla kattavasti tukea ja opastusta eri muodoissa. Korkeatasoinen osaaminen Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen osaamisen taso on korkea ja osaamisen kehittämiseen on tarjolla selkeitä koulutuspolkuja. Alustoja ja työkaluja tarjolla Tiedon hyödyntämiseen ja avaamiseen on tarjolla avoimia alustoja, kehitysympäristöjä ja työkaluja. 6 Tieto laadukasta Hyödynnettävät tiedot ovat yhteentoimivia ja laadukkaita kansallisten laatukriteereiden mukaisesti.
  • 7. Tavoite, että tieto on laadukasta • Hyödynnettävät tiedot ovat yhteentoimivia ja laadukkaita kansallisten laatukriteereiden mukaisesti. • Kansalliset tiedon laatukriteerit on määritelty ja niitä päivitetään tarpeen mukaan. • Organisaatiot huolehtivat tietojensa laadusta kansallisten laatukriteereiden mukaisesti. • Tieto on rakenteistettu ja kuvattu kansallisten laatukriteerien mukaisesti. • Tiedon määrityksissä otetaan huomioon myös muu kuin alkuperäinen käyttö (niin sanotut toissijaiset käyttötarkoitukset). • Organisaatiot arkistoivat tietonsa keskitettyihin ratkaisuihin. 7
  • 8. Tiedon laadun vaikutukset • Tiedon laatu paranee, tiedon luotettavuus kasvaa ja virheellisten tietojen pohjalta tehdyt johtopäätökset vähenevät. • Laadukkaat tiedot tehostavat tiedon hyödyntäjien työtä, kun suurempi osa työajasta voidaan käyttää analyyseihin, tiedon laatuongelmien ratkaisun sijasta. • Laadukkaat tiedot tukevat uusien tiedon hyödyntämistapojen ja käyttötarkoitusten syntymistä. • Laadukas ja rakenteistettu tieto mahdollistaa uudenlaiset mm. analytiikkaan, koneoppimiseen ja tekoälyyn pohjautuvat sovellukset ja innovatiiviset palvelut. • Myös tahallisia ja tahattomia vinoumia tietoaineistoissa on vähemmän. • Tiedon hyödyntäminen eri tietojärjestelmien sekä toimijoiden välillä on aiempaa helpompaa. • Yhteiset tiedon laatukriteerit vähentävät organisaatioiden tarvetta luoda omia päällekkäisiä tiedon laatukriteereitä ja -mittareita. • Tietojen arkistointi helpottuu ja nopeutuu. 8
  • 9. Tiedon laatu ja kansainvälinen yhteistyö • Tiedon laatu otsikkotasolla mainittu EU-asiakirjoissa, mutta konkreettisia toimia ei ole • Olemme tarjonneet tänään esiteltävää tiedonlaatukehikkoa pohjaksi, alustava vastaanotto positiivinen • OECD:ssa myös tunnistettu teema, mutta ei vielä konkreettisia toimia • Monissa maissa herätty teemaan • Tulokulmat hivenen vaihtelevat • Mutta on liki varmaa, että tiedon laadusta tulee yksi keskeinen työkohde lähitulevaisuudessa. 9
  • 10. Kiitos ja antoisaa webinaaria! Sähköposti: jarkko.levasma@gov.fi Twitter: @levasma LinkedIn: Jarkko Levasma