SlideShare a Scribd company logo
1 of 10
Koulutuskeskus Salpaus; 2+1 malli
 sosiaali- ja terveysala, luonnos
       Lähihoitajaksi 3. vuoden oppisopimuksella




                                           Tarja Rauste 2012
Oppisopimus 2+1 malli


Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, suoritetaan
niin, että ensimmäisen kahden vuoden aikana opiskelija
opiskelee nuorisoasteella tarvittavat tutkinnon pakolliset osat
sekä ammattitaitoa täydentävät opinnot ja vapaasti valittavat
opinnot.
Nämä opinnot tulee olla kokonaan suoritettuina ennen
siirtymistä oppisopimukseen.
Oppisopimus 2+1 malli


Koulutusohjelman opinnot suoritetaan oppisopimuksella 3. vuoden
aikana
Opiskelun voi aloittaa pääsääntöisesti syksyisin, kun
koulutusohjelmat (aikuiskoulutuksessa osaamisalat) käynnistyvät.
Opiskelija lähtee oppisopimusryhmän mukana suorittamaan
tutkintonsa viimeistä vuotta.
Tietopuolisen koulutuksen lähipäivät ja etäpäivät menevät samalla
lailla kuin aikuispuolen opiskelijoilla.
Valinnainen tutkinnon osa tehdään 3. vuoden aikana aikuispuolella
muun ryhmän mukana
Opiskelijan edellytykset


Tutkinnon pakolliset osat sekä ammattitaitoa täydentävät ja
vapaasti valittavat opinnot kokonaan suoritettuina ennen
siirtymistä oppisopimukseen.
 Itseohjautuva ja aktiivinen
Opiskelija etsii pääsääntöisesti itse oppisopimuspaikan
Opiskelija voi palata ops-perusteiseen opetukseen, jos
oppisopimus ei onnistuisi; huomioitava kuitenkin, että aina
sopivia ryhmiä ei ala välittömästi.
Opiskelijan tulee osallistua oppisopimuksen aikana
tietopuoliseen koulutukseen suunnitelman mukaan.
Työnantaja oppisopimuksessa


Työnantajan tulee tarjota opiskelijalle monipuolisia työtehtäviä,
vähintään 25 h/viikko.
Työnantaja maksaa työssä oppimisen ajalta työehtosopimuksen
mukaista palkkaa ja kyseessä on määräaikainen työsuhde.
Työnantaja saa koulutuskorvausta työssä oppimisen ja ohjauksen
järjestämisestä.
Työnantaja oppisopimuksessa                                     (jatkuu)




  Työnantaja suunnittelee työvuorot niin, että opiskelijalla on
  mahdollisuus osallistua tietopuolisiin opintoihin.
  Työnantaja valitsee ja tekee päätöksen opiskelijan valinnasta
  oppisopimukseen.
  Työnantaja perehdyttää työtehtäviin ja työturvallisuuteen.
  Työpaikalta nimetään opiskelijalle työpaikkakouluttaja, joka
  suunnittelee, ohjaa, tukee ja arvioi työpaikalla tapahtuvaa työssä
  oppimista sekä toimii yhteyshenkilönä oppilaitokseen ja
  koulutustarkastajaan.
Oppisopimuskoulutuksen järjestäjä
               (koulutustarkastaja ja opettajat)




 Koulutustarkastaja ottaa yhteyttä työpaikkaan ja arvioi
 työpaikan sopivuuden oppisopimuspaikaksi.
 Koulutustarkastaja sopii tapaamisen, jossa mukana ovat hänen
 lisäkseen työantaja/työpaikkakouluttaja sekä opiskelija ja
 perehdyttää henkilöt oppisopimukseen.
 Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen työssä oppimisen
 suunnitelma.
 Ohjaava opettaja ja ryhmävastuuopettaja tekevät
 henkilökohtaisen suunnitelman koskien tietopuolista koulutusta
 ja ammattiosaamisen näyttöä.
 Koulutustarkastaja yhdessä aikuispuolen vastuuopettajan kanssa
 seuraa ja tukee opiskelijan työssä oppimisen etenemistä.
Nuorisoasteen koulutus


Opintosihteeri tulostaa päättötodistuksen ja näyttötodistuksen
(= tutkintotodistus) sekä opintorekisteriotteen Winhasta.
Yhteysopettaja perehdyttää aikuiskoulutuksen vastuuopettajan
opinnäytetyön ohjaukseen ja arviointiin sekä ammattiosaamisen
näytön arviointiin.
Aikuiskoulutus


Aikuiskoulutuksen koordinaattori ohjaa opiskelijan sopivaan
ryhmään ja jakaa aikataulut teoriapäivistä, etäpäivistä ja työssä
oppimisesta.
Ryhmän vastuuopettaja seuraa opiskelijan teoriaopintojen
etenemistä muun ryhmän mukana. Opiskelija palauttaa
etätehtävät aineen opettajalle kuten muukin ryhmä.
Ryhmän vastuuopettaja liittää opiskelijan Moodle-ryhmään.
Ryhmän vastuuopettaja ohjaa työssä oppimista sekä ohjaa
opinnäytetyötä ja arvioi sen.
Ryhmän vastuuopettaja ohjaa myös valinnaisen tutkinnon osan
työssä oppimista arvioi ammattiosaamisen näytöt.
Ohjaukseen tarvittavia resursseja


  työssäoppimisen ohjaus
  ammattiosaamisen näyttö, alkuperehdytys
  opinnäytteen ohjaus ja arviointi
  valinnaisen tutkinnon osan ohjaus ja ammattiosaamisen
  näyttö
  henkilökohtaiset keskustelut opiskelijan kanssa
  lisäksi sähköposti/puhelinohjaus
  resurssien puitteissa voidaan antaa myös tarvittaessa
  yksilöllistä ohjausta

More Related Content

Similar to Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012

1 topo vastuut ja velvollisuudet
1  topo vastuut ja velvollisuudet1  topo vastuut ja velvollisuudet
1 topo vastuut ja velvollisuudetomniatopo
 
Varia__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessa
Varia__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessaVaria__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessa
Varia__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessaTopLaaja
 
Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta
Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta
Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriö
 
Laajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminenLaajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminenTopLaaja
 
Laajennettu työssäoppiminen levi teemaseminaari 3
Laajennettu työssäoppiminen levi  teemaseminaari 3Laajennettu työssäoppiminen levi  teemaseminaari 3
Laajennettu työssäoppiminen levi teemaseminaari 3Nina Eskola-Salin
 
Työssäoppimisen keskeiset käsitteet
Työssäoppimisen keskeiset käsitteetTyössäoppimisen keskeiset käsitteet
Työssäoppimisen keskeiset käsitteetwebesko
 
Abstrakti, TTS
Abstrakti, TTSAbstrakti, TTS
Abstrakti, TTSjkytta
 
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudeteAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudeteamkhanke
 
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009jennikaisto
 
Oppisopimus Stadin ammattiopistossa
Oppisopimus Stadin ammattiopistossaOppisopimus Stadin ammattiopistossa
Oppisopimus Stadin ammattiopistossaStadin ammattiopisto
 
Oppisopimus roadshow 23122011
Oppisopimus roadshow 23122011Oppisopimus roadshow 23122011
Oppisopimus roadshow 23122011TopLaaja
 
Työssäoppiminen
TyössäoppiminenTyössäoppiminen
Työssäoppiminenwebesko
 
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012Hanna
 

Similar to Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012 (20)

2014 Moninkertaiset kouluttautujat
2014 Moninkertaiset kouluttautujat2014 Moninkertaiset kouluttautujat
2014 Moninkertaiset kouluttautujat
 
Oppisopimusopas_Keuruu
Oppisopimusopas_KeuruuOppisopimusopas_Keuruu
Oppisopimusopas_Keuruu
 
1 topo vastuut ja velvollisuudet
1  topo vastuut ja velvollisuudet1  topo vastuut ja velvollisuudet
1 topo vastuut ja velvollisuudet
 
Varia__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessa
Varia__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessaVaria__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessa
Varia__Laajennettu työssäoppimien lähihoitajakoulutuksessa
 
Top rakenteet
Top rakenteetTop rakenteet
Top rakenteet
 
Tuettu opintopolku
Tuettu opintopolkuTuettu opintopolku
Tuettu opintopolku
 
Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta
Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta
Ammatillisen koulutuksen reformi työelämän näkökulmasta
 
Laajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminenLaajennettu työssäoppiminen
Laajennettu työssäoppiminen
 
Työpaikkakouluttajan opas
Työpaikkakouluttajan opasTyöpaikkakouluttajan opas
Työpaikkakouluttajan opas
 
Täydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptx
Täydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptxTäydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptx
Täydennyskoulutuskyselyn kooste medialle.pptx
 
Laajennettu työssäoppiminen levi teemaseminaari 3
Laajennettu työssäoppiminen levi  teemaseminaari 3Laajennettu työssäoppiminen levi  teemaseminaari 3
Laajennettu työssäoppiminen levi teemaseminaari 3
 
Työssäoppimisen keskeiset käsitteet
Työssäoppimisen keskeiset käsitteetTyössäoppimisen keskeiset käsitteet
Työssäoppimisen keskeiset käsitteet
 
Abstrakti, TTS
Abstrakti, TTSAbstrakti, TTS
Abstrakti, TTS
 
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudeteAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
eAMK webinaari: Myötätuulta opintoihin - opinnollistamisen monet mahdollisuudet
 
Top ten
Top tenTop ten
Top ten
 
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
 
Oppisopimus Stadin ammattiopistossa
Oppisopimus Stadin ammattiopistossaOppisopimus Stadin ammattiopistossa
Oppisopimus Stadin ammattiopistossa
 
Oppisopimus roadshow 23122011
Oppisopimus roadshow 23122011Oppisopimus roadshow 23122011
Oppisopimus roadshow 23122011
 
Työssäoppiminen
TyössäoppiminenTyössäoppiminen
Työssäoppiminen
 
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
TopLaaja Tarjoilija Salpaus 2012
 

More from Hanna

Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017Hanna
 
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point CollegeTieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point CollegeHanna
 
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja DilaDO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja DilaHanna
 
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, DilaDO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, DilaHanna
 
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, YsaoDO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, YsaoHanna
 
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016Hanna
 
DO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, YsaoDO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, YsaoHanna
 
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016Hanna
 
Soten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura LaakkonenSoten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura LaakkonenHanna
 
Learning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in SalpausLearning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in SalpausHanna
 
Oppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nytOppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nytHanna
 
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013Hanna
 
Futurestory
FuturestoryFuturestory
FuturestoryHanna
 
Ei toivottu-tulevaisuus-27052013
Ei toivottu-tulevaisuus-27052013Ei toivottu-tulevaisuus-27052013
Ei toivottu-tulevaisuus-27052013Hanna
 
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012Hanna
 
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012Hanna
 
Ohjemoodle2 wikit
Ohjemoodle2 wikitOhjemoodle2 wikit
Ohjemoodle2 wikitHanna
 

More from Hanna (20)

Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017Digi Salpauksessa 2017
Digi Salpauksessa 2017
 
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point CollegeTieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot verkossa, Juha Sonck, Point College
 
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja DilaDO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
DO 3 Pelaa yli rajojen, Salpaus ja Dila
 
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, DilaDO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
DO 3 Culinaristi-blogi oppimisen tukena, Dila
 
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, YsaoDO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
DO 3 Moodlen H5P-työkalun käyttö, Ysao
 
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
DO Seppo-pelit posteri OPH Tampere 2016
 
DO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, YsaoDO 3 YTO-polut, Ysao
DO 3 YTO-polut, Ysao
 
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
Sote digimaisema ja Salpaus digimaailma 2016
 
Soten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura LaakkonenSoten digimaisema, Laura Laakkonen
Soten digimaisema, Laura Laakkonen
 
Learning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in SalpausLearning games made with Seppo in Salpaus
Learning games made with Seppo in Salpaus
 
Oppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nytOppimistehtavat ennen ja nyt
Oppimistehtavat ennen ja nyt
 
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
Akillisiin rakennemuutoksiin-varautuminen-11-2013
 
Futurestory
FuturestoryFuturestory
Futurestory
 
Ei toivottu-tulevaisuus-27052013
Ei toivottu-tulevaisuus-27052013Ei toivottu-tulevaisuus-27052013
Ei toivottu-tulevaisuus-27052013
 
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja talonrakentaja 2+1 Salpaus 2012
 
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
TopLaaja sahkoasentaja 2+1 Salpaus 2012
 
TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012TopLaaja luontoala Salpaus 2012
TopLaaja luontoala Salpaus 2012
 
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
TopLaaja Kalanviljelija Salpaus 2012
 
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
TopLaaja Luonto-ohjaaja Salpaus 2012
 
Ohjemoodle2 wikit
Ohjemoodle2 wikitOhjemoodle2 wikit
Ohjemoodle2 wikit
 

Toplaaja 2+1 lähihoitaja Salpaus 2012

  • 1. Koulutuskeskus Salpaus; 2+1 malli sosiaali- ja terveysala, luonnos Lähihoitajaksi 3. vuoden oppisopimuksella Tarja Rauste 2012
  • 2. Oppisopimus 2+1 malli Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, suoritetaan niin, että ensimmäisen kahden vuoden aikana opiskelija opiskelee nuorisoasteella tarvittavat tutkinnon pakolliset osat sekä ammattitaitoa täydentävät opinnot ja vapaasti valittavat opinnot. Nämä opinnot tulee olla kokonaan suoritettuina ennen siirtymistä oppisopimukseen.
  • 3. Oppisopimus 2+1 malli Koulutusohjelman opinnot suoritetaan oppisopimuksella 3. vuoden aikana Opiskelun voi aloittaa pääsääntöisesti syksyisin, kun koulutusohjelmat (aikuiskoulutuksessa osaamisalat) käynnistyvät. Opiskelija lähtee oppisopimusryhmän mukana suorittamaan tutkintonsa viimeistä vuotta. Tietopuolisen koulutuksen lähipäivät ja etäpäivät menevät samalla lailla kuin aikuispuolen opiskelijoilla. Valinnainen tutkinnon osa tehdään 3. vuoden aikana aikuispuolella muun ryhmän mukana
  • 4. Opiskelijan edellytykset Tutkinnon pakolliset osat sekä ammattitaitoa täydentävät ja vapaasti valittavat opinnot kokonaan suoritettuina ennen siirtymistä oppisopimukseen. Itseohjautuva ja aktiivinen Opiskelija etsii pääsääntöisesti itse oppisopimuspaikan Opiskelija voi palata ops-perusteiseen opetukseen, jos oppisopimus ei onnistuisi; huomioitava kuitenkin, että aina sopivia ryhmiä ei ala välittömästi. Opiskelijan tulee osallistua oppisopimuksen aikana tietopuoliseen koulutukseen suunnitelman mukaan.
  • 5. Työnantaja oppisopimuksessa Työnantajan tulee tarjota opiskelijalle monipuolisia työtehtäviä, vähintään 25 h/viikko. Työnantaja maksaa työssä oppimisen ajalta työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja kyseessä on määräaikainen työsuhde. Työnantaja saa koulutuskorvausta työssä oppimisen ja ohjauksen järjestämisestä.
  • 6. Työnantaja oppisopimuksessa (jatkuu) Työnantaja suunnittelee työvuorot niin, että opiskelijalla on mahdollisuus osallistua tietopuolisiin opintoihin. Työnantaja valitsee ja tekee päätöksen opiskelijan valinnasta oppisopimukseen. Työnantaja perehdyttää työtehtäviin ja työturvallisuuteen. Työpaikalta nimetään opiskelijalle työpaikkakouluttaja, joka suunnittelee, ohjaa, tukee ja arvioi työpaikalla tapahtuvaa työssä oppimista sekä toimii yhteyshenkilönä oppilaitokseen ja koulutustarkastajaan.
  • 7. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjä (koulutustarkastaja ja opettajat) Koulutustarkastaja ottaa yhteyttä työpaikkaan ja arvioi työpaikan sopivuuden oppisopimuspaikaksi. Koulutustarkastaja sopii tapaamisen, jossa mukana ovat hänen lisäkseen työantaja/työpaikkakouluttaja sekä opiskelija ja perehdyttää henkilöt oppisopimukseen. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen työssä oppimisen suunnitelma. Ohjaava opettaja ja ryhmävastuuopettaja tekevät henkilökohtaisen suunnitelman koskien tietopuolista koulutusta ja ammattiosaamisen näyttöä. Koulutustarkastaja yhdessä aikuispuolen vastuuopettajan kanssa seuraa ja tukee opiskelijan työssä oppimisen etenemistä.
  • 8. Nuorisoasteen koulutus Opintosihteeri tulostaa päättötodistuksen ja näyttötodistuksen (= tutkintotodistus) sekä opintorekisteriotteen Winhasta. Yhteysopettaja perehdyttää aikuiskoulutuksen vastuuopettajan opinnäytetyön ohjaukseen ja arviointiin sekä ammattiosaamisen näytön arviointiin.
  • 9. Aikuiskoulutus Aikuiskoulutuksen koordinaattori ohjaa opiskelijan sopivaan ryhmään ja jakaa aikataulut teoriapäivistä, etäpäivistä ja työssä oppimisesta. Ryhmän vastuuopettaja seuraa opiskelijan teoriaopintojen etenemistä muun ryhmän mukana. Opiskelija palauttaa etätehtävät aineen opettajalle kuten muukin ryhmä. Ryhmän vastuuopettaja liittää opiskelijan Moodle-ryhmään. Ryhmän vastuuopettaja ohjaa työssä oppimista sekä ohjaa opinnäytetyötä ja arvioi sen. Ryhmän vastuuopettaja ohjaa myös valinnaisen tutkinnon osan työssä oppimista arvioi ammattiosaamisen näytöt.
  • 10. Ohjaukseen tarvittavia resursseja työssäoppimisen ohjaus ammattiosaamisen näyttö, alkuperehdytys opinnäytteen ohjaus ja arviointi valinnaisen tutkinnon osan ohjaus ja ammattiosaamisen näyttö henkilökohtaiset keskustelut opiskelijan kanssa lisäksi sähköposti/puhelinohjaus resurssien puitteissa voidaan antaa myös tarvittaessa yksilöllistä ohjausta