SlideShare a Scribd company logo
1 of 26
Johtokunta, Suomen Pankki
Talouskriisit ovat monipuolistaneet
rahapolitiikan toimeenpanoa
Euro ja talous -tiedotustilaisuus 25.8.2020
Tuomas Välimäki
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin toiminta rahoitusmarkkinoilla
25.8.2020 2
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Esityksen keskeiset viestit
• Hintavakauteen tähtäävää rahapolitiikkaa on toteutettu viime ajat
mittavilla markkina-operaatioilla, joilla on tuettu euroalueen
talouskasvua ja työllisyyttä sekä rahoituksen välittymistä.
• Koronapandemian aikana Suomen Pankki on
− ostanut huomattavan määrän joukkolainoja rahapolitiikan osto-ohjelman
puitteissa,
− myöntänyt pankeille ennätysmäärän halpoja rahapoliittisia luottoja,
− helpottanut (ja helpottaa edelleen) rahapoliittisten luottojensa vakuuspolitiikkaa,
− uudelleenkäynnistänyt sijoitustoimintansa kotimaisilla yritystodistusmarkkinoilla.
25.8.2020 3
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin toiminta rahoitusmarkkinoilla
25.8.2020 4
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
-2
-1
0
1
2
3
4
5
6
1997 2001 2005 2009 2013 2017 2021
Epävarmuusindikaattori Historiallinen keskiarvo
Indeksi (S.D.)
Lähteet: Bloomberg ja Suomen Pankin laskelmat.
Lehman Brothersin
konkurssi
Koronapandemia
Kauppakiistojen
kärjistyminen
Terrori-iskut (9/11)
IT-kuplan
puhkeaminen
Eurokriisin
kärjistyminen Brexit-äänestys
Taloudellinen epävarmuus kohosi ennätystasolle
koronapandemian myötä
25.8.2020 5
Epävarmuusindikaattori pohjautuu osakkeiden hintoihin (VIX-indeksi) ja maailmanlaajuista talouspoliittista
epävarmuutta kuvaavaan mittariin (EPU). Lähde: Lindblad ym. 2020.
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Rahapolitiikan tavoite, mitoitus ja toteutus
Hintavakaustavoite:
Euroalueen vuosi-inflaatio alle 2%:ia, mutta lähellä sitä.
Rahapolitiikan mitoitus:
Rahoitusolot (normaalisti korkotaso) tasolla, jolla inflaatio keskipitkällä
aikavälillä tavoitteen mukaiseksi.
Rahapolitiikan toteutus:
Rahoitusmarkkinoilla tehtävät toimet, joilla ohjataan lyhyitä korkoja ja
vaikutetaan muiden varallisuuserien hintoihin.
25.8.2020 6
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Finanssikriisiä edeltäneen rahapolitiikan toteutuksen
kolme lähtökohtaa
1. Keskuspankki pystyy ohjaamaan lyhimpiä markkinakorkoja.
2. Lyhyiden korkojen muutokset vaikuttavat suoraan muihin
rahoitusmarkkinoiden korkoihin ja hintoihin.
3. Korkotasoa voidaan muuttaa rahapolitiikan lopputavoitteen
edellyttämällä tavalla.
25.8.2020 7
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Rahapolitiikan toteutuksen edellytykset murtuivat
1. Pankkienvälisen markkinan romahdus johti tilanteeseen, jossa keskuspankin oli
hankala määrittää neutraali likviditeetin kysyntä.
→ korkojen ohjaus hankaloitui
2. Erityisesti valtionvelkakriisin seurauksena riskipreemioiden taso ja vaihtelu
kasvoivat.
→ rahapolitiikan mitoittaminen hankaloitui
3. Talouden tasapainottava reaalikorko on laskenut vuosien ajan.
→ mittava rahapoliittinen elvytys olisi vaatinut ohjauskoron painamista selvästi
alle nollan
→Ilmeinen tarve epätavanomaisille rahapolitiikkatoimille
25.8.2020 8
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Rahapolitiikan epätavanomaiset toimet
1. Negatiiviset korot
2. Ennakoiva viestintä
3. Pitkät kohdennetut operaatiot
4. Laajamittaiset arvopaperiostot
25.8.2020 9
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Pitkäkestoisella luototuksella ja arvopaperiostoilla kohti
vakautta
25.8.2020 10
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Eurojärjestelmän rahapoliittiset luotot
25.8.2020 11
0
250
500
750
1 000
1 250
1 500
1 750
2008 2010 2012 2014 2016 2018 2020
Lähde: EKP.
mrd. euroa
Pitkät operaatiot
Alle vuoden mittaiset luotot
Pandemian
aikana
euroalueen
pankeille on
myönnetty
halpoja
TLTRO III -
luottoja
1 423 mrd. euron
edestä.
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin rahapoliittiset luotot
25.8.2020 12
0
5
10
15
20
25
mrd. euroa
Pandemian
aikana
Suomen Pankki
on myöntänyt
pankeille
TLTRO III
–luottoja
17 mrd. euron
edestä.
Lähde: Suomen Pankki
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Ei luottoja ilman vakuuksia
25.8.2020 13
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankille vuonna 2020 toimitetut rahapolitiikan
vakuudet vakuuslajeittain
0 %
20 %
40 %
60 %
80 %
100 %
Julkisen sektorin joukkolainat Pankkien katetut joukkolainat
Pankkilainat Muu arvopaperit
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä
Lähde: Suomen Pankki
25.8.2020 14
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankille toimitettujen vakuuksien määrä
tuplaantunut vuonna 2020 reiluun 30 mrd. euroon
0
5 000
10 000
15 000
20 000
25 000
30 000
35 000
2.1.2015 8.1.2016 20.1.2017 23.1.2018 28.1.2019 30.1.2020
Suomen Pankille pantatut vakuudet Avoimena olevat rahapolitiikan luotot
mrd.
EUR
2015 2016 2017 2018 2019 2020
Lähde: Suomen Pankki
25.8.2020 15
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin kansalliset toimet vakuuskehikossa
• Suomen Pankin väliaikainen lisälainasaamiskehikko käyttöön 1.9.2020
• Mahdollistaa sellaisten pankkilainojen käytön vakuutena, jotka eivät täytä kaikkia
normaaleja vaatimuksia.
• Lisälainasaamiskehikolla EKP:n neuvoston hyväksyntä
• Näiden lainojen luottokelpoisuuden alarajana BB+ (normaalisti BBB-)
• Lisäksi hyväksytään suomalaisille yrityksille myönnettyjä lainoja, joilla on Suomen
valtion COVID-19 toimenpiteisiin liittyvä Finnvera Oyj:n myöntämä takaus.
• Suomen Pankki kantaa hyväksymänsä lisälainasaamiskehikon puitteissa
toimitettuihin vakuuksiin liittyvät riskit.
• Lainasaamisten minimikokoa laskettiin kotimaisessa käytössä 1.4.2020
25.8.2020 16
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Rahapoliittiset arvopaperiostot
25.8.2020 17
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Eurojärjestelmän rahapoliittiset ostot
0
500
1 000
1 500
2 000
2 500
3 000
3 500
2008 2010 2012 2014 2016 2018 2020
Lähde: EKP.
mrd. euroa
määrällinen
keventäminen
korona-
pandemia
25.8.2020 18
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin rahapoliittisia arvopaperiostoja
0
10
20
30
40
50
60
Tasearvo (mrd. €)
Pandemian aikainen
osto-ohjelma (PEPP)
Yrityssektorin
velkapapereiden osto-
ohjelma (CSPP)
Julkisen sektorin
velkapapereiden osto-
ohjelma (PSPP)
Arvopaperimarkkinoita
koskeva ohjelma (SMP)
Katettujen
joukkolainojen osto-
ohjelmat (CBPP 1-3)
Lähde: Suomen Pankin tase.
25.8.2020 19
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin sijoitustoiminta
25.8.2020 20
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomen Pankin markkinaoperaatiot
Rahapoliittiset ostot
Valuuttavarannot
Euromääräinen
rahoitusvarallisuus
Politiikkaominaisuus;
yhteinen päätöksenteko
Turvallisuus, likvidisyys ja tuotto;
Itsenäinen päätöksenteko
57 mrd. euroa
11 mrd. euroa
25.8.2020
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Suomalainen yritystodistusmarkkina
• Suomalainen markkinaerikoisuus (mm. pankkien keskeinen
merkitys)
• Yritystodistusohjelma yli sadalla yrityksellä (kaikki eivät ole
aktiivisia)
• Näistä Suomen Pankin riskienhallintakriteerit täyttää alle 60 yritystä.
• Yritystodistuksia oli helmikuussa liikkeessä 4,2 miljardin euron
edestä.
• Suomen Pankki ei osta julkisen sektorin liikkeeseenlaskuja.
25.8.2020 22
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Kotimaisten yritystodistusten ostaminen
• Kotimaisen yritystodistusmarkkinan toiminta heikkeni nopeasti maaliskuun
puolivälissä, kun perinteiset sijoittajat alkoivat poistua markkinoilta.
• Tuolloin johtokunta päätti, että Suomen Pankki palaa tälle markkinalle, josta
oli poistuttu 2018 alussa. Ostojen kooksi määriteltiin aluksi 500 miljoonaa
euroa, mutta määrää kasvatettiin nopeasti miljardiin euroon.
• Päiväostot olivat suurimmillaan yli 150 milj. euroa. Muutamassa viikossa
tilanne oli rauhoittunut ja Suomen Pankin ostotahti hidastunut oleellisesti.
• Vaikka ostot ovat osa sijoitustoimintaa, ne tukevat myös rahoituksen
välittymistä – poistaa yritysten luottolimiitteihin kohdistuvaa painetta.
25.8.2020 23
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Euro & talous 4/2020 liiteartikkelit
− Rahapolitiikan osto-ohjelmien toteutus Suomen Pankissa (Ilmanen)
− Ennätysmäärä luottoja suomalaisille pankeille (Tötterman)
− Ei luottoja ilman vakuuksia (Hohti ja Järvinen)
− Suomen Pankki hallinnoi rahoitusvarallisuuttaan vastuullisesti (Haavanlammi)
− Suomen Pankki ylläpitää ja kehittää yhteistä eurooppalaista
rahoitusmarkkinainfrastruktuuria (Peltoniemi)
− Markkinoiden myllerryksessä on pysyttävä ajan tasalla (Herrala)
25.8.2020 24
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Keskeiset viestit
• Kriisit ovat mullistaneet rahapolitiikan toteutuksen viime vuosina.
• Koronapandemian aikana Suomen Pankki on
− ostanut yli 9 mrd. eurolla joukkolainoja rahapolitiikan osto-ohjelmien
puitteissa,
− myöntänyt noin 17 mrd. euron edestä lisää halpoja TLTRO III –luottoja,
− päättänyt ottaa käyttöön lisälainasaamisten kehikon syyskuun alusta,
− ostanut kotimaisia yritystodistuksia lähes miljardin euron edestä.
25.8.2020 25
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Kiitos!
25.8.2020 26

More Related Content

What's hot

Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Raha ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...
Pääjohtaja Olli Rehn: Raha  ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...Pääjohtaja Olli Rehn: Raha  ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...
Pääjohtaja Olli Rehn: Raha ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...Suomen Pankki
 
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvio
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvioToimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvio
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvioSuomen Pankki
 
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...Suomen Pankki
 
Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...
Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...
Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...Suomen Pankki
 
Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...
Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...
Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...Suomen Pankki
 
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?
Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?
Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....Suomen Pankki
 
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen
Pääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeenPääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen
Pääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeenSuomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...
Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...
Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...Suomen Pankki
 
Neuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvulla
Neuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvullaNeuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvulla
Neuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvullaSuomen Pankki
 
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...Suomen Pankki
 
Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
 Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha KilponenSuomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...Suomen Pankki
 

What's hot (20)

Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja 25.2.2020: Rahatalous vuonna 2020
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Raha ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...
Pääjohtaja Olli Rehn: Raha  ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...Pääjohtaja Olli Rehn: Raha  ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...
Pääjohtaja Olli Rehn: Raha ja talouspolitiikan haasteita koronapandemian tai...
 
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvio
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvioToimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvio
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Suomen rahoitusjärjestelmän vakausarvio
 
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
Vanhempi ekonomisti Jarkko Kivistö: Kuinka koronapandemia vaikuttaa Suomen ta...
 
Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...
Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...
Toimistopäällikkö Hanna Freystätter: arvio rahapolitiikasta ja kansainvälises...
 
Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...
Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...
Vanhempi neuvonantaja Maritta Paloviita: Taloustutkijalle luulo ei ole tiedon...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja haasteet kestävä...
 
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...
Johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Rahatalouden perusteet, tieteiden yo...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?
Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?
Pääjohtaja Olli Rehn: Puhutaan rahasta – miksi EKP uusii strategiaansa?
 
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Rahapolitiikka jatkuu elvyttävänä, netto-ostot pää...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden lyhyen ja pitkän sihdin haasteita - 10....
 
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum ja vanhempi ekonomisti Arto Kokkinen: Suomen ...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen talouden näkymät ja EKP:n rahapolitiikan uusi st...
 
Pääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen
Pääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeenPääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen
Pääjohtaja Erkki Liikanen 8.5.2018: Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...
Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...
Pääjohtaja Olli Rehn: Vitostie ja väyläinvestoinnit elinvoiman tukijana Itä-S...
 
Neuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvulla
Neuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvullaNeuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvulla
Neuvonantaja Hanna Putkuri: Asuntorahoituksen trendit Suomessa 2000-luvulla
 
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn: Euroalueen rahoitusolot säilyvät kasvua t...
 
Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
 Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
Rahapolitiikka ja tulonjako, Juha Kilponen
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomalaisten talousosaamisen edistäminen, 29.1.2020
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...
Pääjohtaja Olli Rehn: Suomen kansantalouden ja julkisen talouden ajankohtaise...
 

Similar to Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Talouskriisit ovat monipuolistaneet rahapolitiikan toimeenpanoa, Euro ja talous -tiedotustilaisuus 25.8.2020

Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...
Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...
Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...Suomen Pankki
 
Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina
Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausinaRahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina
Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausinaSuomen Pankki
 
Pääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessä
Pääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessäPääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessä
Pääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessäSuomen Pankki
 
Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?
Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?
Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?Suomen Pankki
 
Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta
Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudestaSuomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta
Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudestaSuomen Pankki
 
Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015
Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015
Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015Suomen Pankki
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakinJohtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakinSuomen Pankki
 
Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017.
Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017. Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017.
Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017. Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...Suomen Pankki
 
Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201
Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201
Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201Suomen Pankki
 
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikkaAjankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikkaSuomen Pankki
 
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...Suomen Pankki
 
Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...
Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...
Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...Suomen Pankki
 
Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminen
Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminenTuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminen
Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminenSuomen Pankki
 
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018Suomen Pankki
 
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikkaAjankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikkaSuomen Pankki
 
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...Suomen Pankki
 
Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015
Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015
Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015Suomen Pankki
 
Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...
Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...
Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...Suomen Pankki
 

Similar to Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Talouskriisit ovat monipuolistaneet rahapolitiikan toimeenpanoa, Euro ja talous -tiedotustilaisuus 25.8.2020 (20)

Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...
Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...
Pääjohtaja Olli Rehn ja johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja: Maailman ja ...
 
Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina
Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausinaRahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina
Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina
 
Pääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessä
Pääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessäPääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessä
Pääjohtaja Erkki Liikasen esitys talouden näkymistä budjettiriihessä
 
Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?
Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?
Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta ‒ Mitä tehdä?
 
Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta
Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudestaSuomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta
Suomen taloudesta, rahapolitiikasta ja rahoitusvakaudesta
 
Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015
Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015
Erkki Liikanen: Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 - Euro & talous 2015
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakinJohtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
 
Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017.
Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017. Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017.
Olli Rehn: Talouslukutaito – oppia ikä kaikki! Helsinki, 13.12.2017.
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
Pääjohtaja Olli Rehn: Ulos koronakriisistä – onko finanssikriisin lääkkeistä ...
 
Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201
Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201
Johtokunnan jäsen Marja Nykänen: Rahoitusjärjestelmän vakaus. Helsinki, 16.5.201
 
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikkaAjankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
 
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Eurooppalainen pankkivalvonta, B...
 
Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...
Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...
Neuvonantaja Jouko Rautava: Intian reformipolitiikalta lupa odottaa enemmän. ...
 
Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminen
Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminenTuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminen
Tuomas Välimäki: Rahapolitiikan strategia, toiminta ja onnistuminen
 
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018
Toimistopäällikkö Paavo Miettinen: Rahoitusjärjestelmän vakaus 2018
 
Karkaavatko rahastot Suomesta?
Karkaavatko rahastot Suomesta?Karkaavatko rahastot Suomesta?
Karkaavatko rahastot Suomesta?
 
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikkaAjankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
Ajankohtainen taloustilanne ja rahapolitiikka
 
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...
Pääjohtaja Erkki Liikanen: Katsaus rahapolitiikkaan ja rahoitusjärjestelmän v...
 
Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015
Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015
Rahoitusjärjestelmän vakaus – Euro & talous 2/2015
 
Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...
Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...
Olli Rehn: Nyt on aika vahvistaa julkista taloutta ja tuottavuuden kasvun ede...
 

More from Suomen Pankki

Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024Suomen Pankki
 
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraintGovernor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraintSuomen Pankki
 
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...Suomen Pankki
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikkaPääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikkaSuomen Pankki
 
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdfKotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdfSuomen Pankki
 
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdfTekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdfSuomen Pankki
 
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdfRahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdfSuomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat RaijasTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat RaijasSuomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpajaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpajaSuomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti KuuselaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti KuuselaSuomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarSuomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tuloksetTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tuloksetSuomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: AloitusTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: AloitusSuomen Pankki
 
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economyDeputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economySuomen Pankki
 
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...Suomen Pankki
 

More from Suomen Pankki (20)

Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
 
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraintGovernor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
 
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikkaPääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
 
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdfKotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
 
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdfTekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
 
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdfRahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat RaijasTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpajaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti KuuselaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tuloksetTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: AloitusTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
 
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economyDeputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
 
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
 

Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Talouskriisit ovat monipuolistaneet rahapolitiikan toimeenpanoa, Euro ja talous -tiedotustilaisuus 25.8.2020

  • 1. Johtokunta, Suomen Pankki Talouskriisit ovat monipuolistaneet rahapolitiikan toimeenpanoa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 25.8.2020 Tuomas Välimäki
  • 2. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin toiminta rahoitusmarkkinoilla 25.8.2020 2
  • 3. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Esityksen keskeiset viestit • Hintavakauteen tähtäävää rahapolitiikkaa on toteutettu viime ajat mittavilla markkina-operaatioilla, joilla on tuettu euroalueen talouskasvua ja työllisyyttä sekä rahoituksen välittymistä. • Koronapandemian aikana Suomen Pankki on − ostanut huomattavan määrän joukkolainoja rahapolitiikan osto-ohjelman puitteissa, − myöntänyt pankeille ennätysmäärän halpoja rahapoliittisia luottoja, − helpottanut (ja helpottaa edelleen) rahapoliittisten luottojensa vakuuspolitiikkaa, − uudelleenkäynnistänyt sijoitustoimintansa kotimaisilla yritystodistusmarkkinoilla. 25.8.2020 3
  • 4. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin toiminta rahoitusmarkkinoilla 25.8.2020 4
  • 5. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU -2 -1 0 1 2 3 4 5 6 1997 2001 2005 2009 2013 2017 2021 Epävarmuusindikaattori Historiallinen keskiarvo Indeksi (S.D.) Lähteet: Bloomberg ja Suomen Pankin laskelmat. Lehman Brothersin konkurssi Koronapandemia Kauppakiistojen kärjistyminen Terrori-iskut (9/11) IT-kuplan puhkeaminen Eurokriisin kärjistyminen Brexit-äänestys Taloudellinen epävarmuus kohosi ennätystasolle koronapandemian myötä 25.8.2020 5 Epävarmuusindikaattori pohjautuu osakkeiden hintoihin (VIX-indeksi) ja maailmanlaajuista talouspoliittista epävarmuutta kuvaavaan mittariin (EPU). Lähde: Lindblad ym. 2020.
  • 6. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Rahapolitiikan tavoite, mitoitus ja toteutus Hintavakaustavoite: Euroalueen vuosi-inflaatio alle 2%:ia, mutta lähellä sitä. Rahapolitiikan mitoitus: Rahoitusolot (normaalisti korkotaso) tasolla, jolla inflaatio keskipitkällä aikavälillä tavoitteen mukaiseksi. Rahapolitiikan toteutus: Rahoitusmarkkinoilla tehtävät toimet, joilla ohjataan lyhyitä korkoja ja vaikutetaan muiden varallisuuserien hintoihin. 25.8.2020 6
  • 7. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Finanssikriisiä edeltäneen rahapolitiikan toteutuksen kolme lähtökohtaa 1. Keskuspankki pystyy ohjaamaan lyhimpiä markkinakorkoja. 2. Lyhyiden korkojen muutokset vaikuttavat suoraan muihin rahoitusmarkkinoiden korkoihin ja hintoihin. 3. Korkotasoa voidaan muuttaa rahapolitiikan lopputavoitteen edellyttämällä tavalla. 25.8.2020 7
  • 8. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Rahapolitiikan toteutuksen edellytykset murtuivat 1. Pankkienvälisen markkinan romahdus johti tilanteeseen, jossa keskuspankin oli hankala määrittää neutraali likviditeetin kysyntä. → korkojen ohjaus hankaloitui 2. Erityisesti valtionvelkakriisin seurauksena riskipreemioiden taso ja vaihtelu kasvoivat. → rahapolitiikan mitoittaminen hankaloitui 3. Talouden tasapainottava reaalikorko on laskenut vuosien ajan. → mittava rahapoliittinen elvytys olisi vaatinut ohjauskoron painamista selvästi alle nollan →Ilmeinen tarve epätavanomaisille rahapolitiikkatoimille 25.8.2020 8
  • 9. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Rahapolitiikan epätavanomaiset toimet 1. Negatiiviset korot 2. Ennakoiva viestintä 3. Pitkät kohdennetut operaatiot 4. Laajamittaiset arvopaperiostot 25.8.2020 9
  • 10. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Pitkäkestoisella luototuksella ja arvopaperiostoilla kohti vakautta 25.8.2020 10
  • 11. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Eurojärjestelmän rahapoliittiset luotot 25.8.2020 11 0 250 500 750 1 000 1 250 1 500 1 750 2008 2010 2012 2014 2016 2018 2020 Lähde: EKP. mrd. euroa Pitkät operaatiot Alle vuoden mittaiset luotot Pandemian aikana euroalueen pankeille on myönnetty halpoja TLTRO III - luottoja 1 423 mrd. euron edestä.
  • 12. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin rahapoliittiset luotot 25.8.2020 12 0 5 10 15 20 25 mrd. euroa Pandemian aikana Suomen Pankki on myöntänyt pankeille TLTRO III –luottoja 17 mrd. euron edestä. Lähde: Suomen Pankki
  • 13. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Ei luottoja ilman vakuuksia 25.8.2020 13
  • 14. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankille vuonna 2020 toimitetut rahapolitiikan vakuudet vakuuslajeittain 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Julkisen sektorin joukkolainat Pankkien katetut joukkolainat Pankkilainat Muu arvopaperit tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä Lähde: Suomen Pankki 25.8.2020 14
  • 15. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankille toimitettujen vakuuksien määrä tuplaantunut vuonna 2020 reiluun 30 mrd. euroon 0 5 000 10 000 15 000 20 000 25 000 30 000 35 000 2.1.2015 8.1.2016 20.1.2017 23.1.2018 28.1.2019 30.1.2020 Suomen Pankille pantatut vakuudet Avoimena olevat rahapolitiikan luotot mrd. EUR 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Lähde: Suomen Pankki 25.8.2020 15
  • 16. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin kansalliset toimet vakuuskehikossa • Suomen Pankin väliaikainen lisälainasaamiskehikko käyttöön 1.9.2020 • Mahdollistaa sellaisten pankkilainojen käytön vakuutena, jotka eivät täytä kaikkia normaaleja vaatimuksia. • Lisälainasaamiskehikolla EKP:n neuvoston hyväksyntä • Näiden lainojen luottokelpoisuuden alarajana BB+ (normaalisti BBB-) • Lisäksi hyväksytään suomalaisille yrityksille myönnettyjä lainoja, joilla on Suomen valtion COVID-19 toimenpiteisiin liittyvä Finnvera Oyj:n myöntämä takaus. • Suomen Pankki kantaa hyväksymänsä lisälainasaamiskehikon puitteissa toimitettuihin vakuuksiin liittyvät riskit. • Lainasaamisten minimikokoa laskettiin kotimaisessa käytössä 1.4.2020 25.8.2020 16
  • 17. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Rahapoliittiset arvopaperiostot 25.8.2020 17
  • 18. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Eurojärjestelmän rahapoliittiset ostot 0 500 1 000 1 500 2 000 2 500 3 000 3 500 2008 2010 2012 2014 2016 2018 2020 Lähde: EKP. mrd. euroa määrällinen keventäminen korona- pandemia 25.8.2020 18
  • 19. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin rahapoliittisia arvopaperiostoja 0 10 20 30 40 50 60 Tasearvo (mrd. €) Pandemian aikainen osto-ohjelma (PEPP) Yrityssektorin velkapapereiden osto- ohjelma (CSPP) Julkisen sektorin velkapapereiden osto- ohjelma (PSPP) Arvopaperimarkkinoita koskeva ohjelma (SMP) Katettujen joukkolainojen osto- ohjelmat (CBPP 1-3) Lähde: Suomen Pankin tase. 25.8.2020 19
  • 20. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin sijoitustoiminta 25.8.2020 20
  • 21. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomen Pankin markkinaoperaatiot Rahapoliittiset ostot Valuuttavarannot Euromääräinen rahoitusvarallisuus Politiikkaominaisuus; yhteinen päätöksenteko Turvallisuus, likvidisyys ja tuotto; Itsenäinen päätöksenteko 57 mrd. euroa 11 mrd. euroa 25.8.2020
  • 22. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Suomalainen yritystodistusmarkkina • Suomalainen markkinaerikoisuus (mm. pankkien keskeinen merkitys) • Yritystodistusohjelma yli sadalla yrityksellä (kaikki eivät ole aktiivisia) • Näistä Suomen Pankin riskienhallintakriteerit täyttää alle 60 yritystä. • Yritystodistuksia oli helmikuussa liikkeessä 4,2 miljardin euron edestä. • Suomen Pankki ei osta julkisen sektorin liikkeeseenlaskuja. 25.8.2020 22
  • 23. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Kotimaisten yritystodistusten ostaminen • Kotimaisen yritystodistusmarkkinan toiminta heikkeni nopeasti maaliskuun puolivälissä, kun perinteiset sijoittajat alkoivat poistua markkinoilta. • Tuolloin johtokunta päätti, että Suomen Pankki palaa tälle markkinalle, josta oli poistuttu 2018 alussa. Ostojen kooksi määriteltiin aluksi 500 miljoonaa euroa, mutta määrää kasvatettiin nopeasti miljardiin euroon. • Päiväostot olivat suurimmillaan yli 150 milj. euroa. Muutamassa viikossa tilanne oli rauhoittunut ja Suomen Pankin ostotahti hidastunut oleellisesti. • Vaikka ostot ovat osa sijoitustoimintaa, ne tukevat myös rahoituksen välittymistä – poistaa yritysten luottolimiitteihin kohdistuvaa painetta. 25.8.2020 23
  • 24. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Euro & talous 4/2020 liiteartikkelit − Rahapolitiikan osto-ohjelmien toteutus Suomen Pankissa (Ilmanen) − Ennätysmäärä luottoja suomalaisille pankeille (Tötterman) − Ei luottoja ilman vakuuksia (Hohti ja Järvinen) − Suomen Pankki hallinnoi rahoitusvarallisuuttaan vastuullisesti (Haavanlammi) − Suomen Pankki ylläpitää ja kehittää yhteistä eurooppalaista rahoitusmarkkinainfrastruktuuria (Peltoniemi) − Markkinoiden myllerryksessä on pysyttävä ajan tasalla (Herrala) 25.8.2020 24
  • 25. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Keskeiset viestit • Kriisit ovat mullistaneet rahapolitiikan toteutuksen viime vuosina. • Koronapandemian aikana Suomen Pankki on − ostanut yli 9 mrd. eurolla joukkolainoja rahapolitiikan osto-ohjelmien puitteissa, − myöntänyt noin 17 mrd. euron edestä lisää halpoja TLTRO III –luottoja, − päättänyt ottaa käyttöön lisälainasaamisten kehikon syyskuun alusta, − ostanut kotimaisia yritystodistuksia lähes miljardin euron edestä. 25.8.2020 25
  • 26. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Kiitos! 25.8.2020 26