SlideShare a Scribd company logo
1 of 13
Download to read offline
Espoon innovaatioalustat –
Yhteiskehittäminen: Case
KYKY-toimintamalli
Koulujen ja yritysten yhteiskehittämisen toimintamalli
(projektipäällikkö Katja Hagman)
4.10.2016
Piia Wollstén ja Päivi Sutinen
5.10.2016 2
6Aika strategia -
Avoimet innovaatioalustat
Innovaatioalustana voi olla
• teknologia, esimerkiksi 5G-verkko, digitaalinen
kauppapaikka
• paikka, esimerkiksi palvelutori, kaupunkikeskus tai
kehityskäytävä
• palvelu tai toiminta,
esimerkiksi suomenkielinen opetus
5.10.20162
Kuntien on pystyttävä
vastaamaan
toimintaympäristön ja
asiakastarpeiden
muutoksiin entistä
paremmin.
Muutokset
toimintaympäristössä ja
asiakastarpeissa
vaikuttavat kunnan
asiakkuuksiin,
palveluihin, tehtäviin,
toiminnan johtamiseen
ja kehittämiseen.
6Aika Espoossa – kaupunki
innovaatioalustana
5.10.2016 4
CASE: KYKY- projekti
• Projektissa selvitettiin, miten koulut ja yritykset
voivat kehittää yhdessä tuotteita ja palveluita.
• Yhteiskehittäminen on jo nykypäivää Espoossa,
tällaiselle kumppanuudelle tarvittiin selkeät
pelisäännöt.
• Projektin tavoitteena oli kuvata yhteistyöprosesseja
ja testata käytäntöjä.
• Projektin lopputuloksena syntyi toimintamalli,
sopimuspohjat ja pelisäännöt.
• Projektiin osallistui yhteensä 23 koulua ja 10
yritystä, yhteensä yli 100 toimijaa.
Yhteiskehittämisen hyödyt
kouluille ja yrityksille
Koulut
• Syntyy uusia ratkaisuja oppilaiden oppimisen ja kasvun tukemiseen
• Yhteiskehittämisen prosessi vahvistaa laaja-alaista osaamista.
• Yhteistyö yritysten ja yhteisöjen kanssa vahvistaa yrittäjyysosaamista.
• Oppijoista kasvaa aktiivisia kansalaisia, joilla on valmiudet innovoida ja
kehittää uusia ratkaisuja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa
Yritykset
• Ymmärrys koulun, oppilaan ja opettajan arjesta kasvaa.
• Yhdessä kehitetyt tuotteet ja palvelut ovat kilpailukykyisempiä, sillä
kehitystyötä on ohjannut asiakkaan kokema arvo.
• Yhteiskehittämiskumppanuus edelläkävijän kanssa on meriitti. Yritys saa
luvan käyttää Kehitetty yhdessä Espoon koulujen kanssa -tunnusta.
Konkreettiset tuotokset
1. Yhteiskehittämisen käsikirja, käännökset englanniksi ja ruotsiksi
2. Koulun ja yrityksen laminoitu ohje
3. Jaettava esite ja infopaketti
4. Digitaalinen KYKY-tori, KYKY-toimintamallia tukeva työskentelyalusta
5. Lisäksi:
– Yrityksen palvelu/tuotekuvauslomake
– Yhteiskehittämisen sopimuspohja
– Julkaisulupa ja henkilötietorekisterilomake
– Referenssinä KYKY laatuleima: Yhteiskehitetty Espoon kanssa
– Käyttöönoton tuki rehtoreille ja vastuuopettajille, työpaja 10.11.2016
http://www.espoo.fi/fi-
FI/Tyo_ja_yrittaminen/Yrityksille_ja_yrittajiksi_aikoville/Yhteiskehittaminen
KYKY-tori – kaikille avoin kaikille avoin
kohtaamispaikka
5.10.2016 7
KYKY-torilla jaetaan osaamista
 Koulu (lapset, vanhemmat, opettajat) voi ilmoittaa idean kehittämistarpeesta
KYKY-torilla, johon yritykset voivat vastata omalla tuotekehitysideallaan.
 Yritykset voivat tuoda KYKY-torille tuoteidean ja etsiä sitä kautta
yhteiskehittämisestä innostuvan koulun tai luokan.
 Koulut ja yritykset jatkavat yhteiskehittämistä yhteisiä pelisääntöjä noudattaen
aidoissa tilanteissa arjen keskellä, kehittämisen omissa työtiloissa.
 Uusia syntyneitä tuotteita ja palveluja esitetään KYKY-torilla.
5.10.2016 8
Sähköisellä alustalla toimiva KYKY-tori on
kohtaamispaikka lasten, vanhempien,
opettajien, koulujen ja yritysten sekä
yhteisöjen ideoille ja tarpeille.
KYKY-tori – kaikille avoin
kohtaamispaikka
5.10.2016 9
KYKY-tori – koulun ja yrityksen
välinen vuorovaikutuspaikka
5.10.2016 10
Yhteiskehittämisen positiivisia
vaikutuksia KYKY-projektissa
• Yhteiskehittäminen inspiroi ja innosti oppilaita kehittämään yritysten tuotteita
ja palveluja
• Oppilaat ovat olleet innoissaan, kun heidän ehdottamansa ideat ovat
näkyneet parannetuissa tuotteissa
• Opettajat ovat käyttäneet uutta teknologiaa opetuksessaan ja huomanneet,
miten se tehostaa oppimista
• Yritysten ymmärrys koulujen arjesta on lisääntynyt
• Rahoittaja kiinnostui KYKY- projektissa mukana olleen EdTech start-upin
tuotteesta ja auttaa nyt yritystä kaupallistumaan
Innovaatioalustamaisuus – avataan tietoa tuomalla esiin koulujen arjen toiminta
ja kehittämistarpeet sekä mahdollistetaan kehittäminen yhdessä muiden
toimijoiden kanssa.
5.10.2016 11
Yhteiskehittämisen toimintamallin edelleen
kehittäminen korkeammalle kypsyystasolle
• Yhteiskehittäminen koko kaupungin tasolla,
espoolaiset asukkaat uusien innovaatioiden
ajureina - osallistaminen
- esimerkkinä palvelurobotiikkapilotti
• Yhteiskehittämisen mallia skaalataan,
sovitetaan yhteen ja kehitetään edelleen
yhdessä muiden kuntien ja toimijoiden
kanssa.
- esimerkkinä KYKYn skaalaus Oulussa ja
Tampereella
• Tuloksena saadaan uusia integroituja
ratkaisuja monimuotoisiin haasteisiin ja
ilmiöihin, joiden kautta syntyy uutta
liiketoimintaa, uusia ammatteja ja
työpaikkoja.
12
Avoimien innovaatioalustojen
kehittäminen jatkuu…
KIITOS!
Päivi Sutinen, palvelujen
kehittämisjohtaja
Piia Wollstén, projektipäällikkö (AIA)

More Related Content

What's hot

Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...Paivi Sutinen
 
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluinEspoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluinHannes Rauhala
 
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019Kari Mikkelä
 
Digitaalinen Helsinki -ohjelma
Digitaalinen Helsinki  -ohjelmaDigitaalinen Helsinki  -ohjelma
Digitaalinen Helsinki -ohjelmaDigitalHelsinki
 
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaariDigitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaariDigitalHelsinki
 
Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016
Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016
Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016DigitalHelsinki
 
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016DigitalHelsinki
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016DigitalHelsinki
 
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliLean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliSuomen Ekonomit
 
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...CleanTechLatvia
 
Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016
Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016
Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016DigitalHelsinki
 
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille? Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille? Paivi Sutinen
 
Kehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitusKehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitusTimo Rainio
 
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksiJouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksiSitra / Ekologinen kestävyys
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_j
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_jDigitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_j
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_jDigitalHelsinki
 
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelutDigitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelutHannes Rauhala
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_okDigitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_okDigitalHelsinki
 

What's hot (19)

Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
Tietoperustaisuus - hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämisen muutosdriveri - VM...
 
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluinEspoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
 
Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21
 
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
CLiC+ohjelmatoiminta touko-marraskuu 2019
 
Digitaalinen Helsinki -ohjelma
Digitaalinen Helsinki  -ohjelmaDigitaalinen Helsinki  -ohjelma
Digitaalinen Helsinki -ohjelma
 
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaariDigitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
Digitaalinen Helsinki - Digitaalinen kunta 2016 seminaari
 
Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016
Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016
Osallistaminen innovaatiotoiminnassa Espoossa -esitys 16.11.2016
 
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
Kokemukset nopeista kokeiluista Kalasatamassa -esitys 16.11.2016
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016Digitaalinen helsinki   ohryn esitysmateriaali 19052016
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 19052016
 
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaaliLean start-up -tilaisuuden materiaali
Lean start-up -tilaisuuden materiaali
 
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
 
Kaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenveto
Kaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenvetoKaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenveto
Kaupunkien kehitystarpeet workshop yhteenveto
 
Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016
Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016
Avoin ohjelmistokehitys -esitys 12.10.2016
 
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille? Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
Miksi sähköisiä palveluja kansalaisille?
 
Kehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitusKehittämistoiminnan rahoitus
Kehittämistoiminnan rahoitus
 
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksiJouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
Jouni Kivikoski: Selvitys Smart&Clean -referenssialueen luomiseksi
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_j
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_jDigitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_j
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09122016_ok_j
 
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelutDigitalisaatio ja kuntapalvelut
Digitalisaatio ja kuntapalvelut
 
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_okDigitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
Digitaalinen helsinki ohryn esitysmateriaali 09092016 julkinen_ok
 

Similar to Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10

Casebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palat
Casebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palatCasebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palat
Casebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palatAllianssi-risteily 2014
 
Tulevaisuuden kampukset 17042013
Tulevaisuuden kampukset 17042013Tulevaisuuden kampukset 17042013
Tulevaisuuden kampukset 17042013nieti_hamk
 
Kokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortit
Kokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortitKokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortit
Kokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortitSitra Maamerkit
 
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTyöelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTekniikan akateemiset TEK
 
Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...
Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...
Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...Riikka Juvonen
 
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissaEsimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissaKokeileva Suomi
 
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, JoensuuVaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, JoensuuBusiness Arena Oy
 
Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017
Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017
Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017Tyoelamaverkosto
 
Nappiparisto esittely murikka 2011
Nappiparisto esittely murikka 2011Nappiparisto esittely murikka 2011
Nappiparisto esittely murikka 2011Sanna Brauer
 
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessaAjankohtaista ammatillisessa koulutuksessa
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessaTaivassalo Minna
 
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...Cursor Oy
 
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020THL
 
Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.
Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.
Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.Kaisa Mansikka
 
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013Sanna Brauer
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshareLuovaVeto
 
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallintaAMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallintaTeemu Ylikoski
 

Similar to Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10 (20)

Casebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palat
Casebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palatCasebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palat
Casebook - yhdistysten palvelutuotannon parhaat palat
 
Nappiparisto esittely oph 2012 info
Nappiparisto esittely oph 2012 infoNappiparisto esittely oph 2012 info
Nappiparisto esittely oph 2012 info
 
Tulevaisuuden kampukset 17042013
Tulevaisuuden kampukset 17042013Tulevaisuuden kampukset 17042013
Tulevaisuuden kampukset 17042013
 
Kokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortit
Kokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortitKokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortit
Kokeilujen maaseutu -hankkeen kokeilukortit
 
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTyöelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
 
Nappiparisto esittely 3 oph syyskuu 2011
Nappiparisto esittely 3 oph syyskuu 2011Nappiparisto esittely 3 oph syyskuu 2011
Nappiparisto esittely 3 oph syyskuu 2011
 
Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...
Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...
Innostavat oppimisympäristöt motivoivat #koulunalku2017 tilassa oy riikka juv...
 
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissaEsimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
 
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, JoensuuVaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
Vaikuttavampi hanketoiminta,16.06.2015, Joensuu
 
Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017
Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017
Työelämähankkeet pohjois pohjanmaa 3-2017
 
Nappiparisto esittely murikka 2011
Nappiparisto esittely murikka 2011Nappiparisto esittely murikka 2011
Nappiparisto esittely murikka 2011
 
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessaAjankohtaista ammatillisessa koulutuksessa
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa
 
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
Cleantech - puhdas mahdollisuus 21.4.2016 Kotka: Pk-seudun Smart & Clean-säät...
 
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020
 
Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.
Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.
Q POHJOISTA LAATUA työelämäkehittämisen raportti versio 3.
 
SeOppi 2/2019
SeOppi 2/2019SeOppi 2/2019
SeOppi 2/2019
 
Muotoilun uusi rooli
Muotoilun uusi rooliMuotoilun uusi rooli
Muotoilun uusi rooli
 
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013
Oppimisympäristöhankkeiden helmet VVOP 2013
 
Luova veto slideshare
Luova veto slideshareLuova veto slideshare
Luova veto slideshare
 
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallintaAMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
 

More from Paivi Sutinen

Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09Paivi Sutinen
 
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Paivi Sutinen
 
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Paivi Sutinen
 
CaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 finalCaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 finalPaivi Sutinen
 
City as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, developmentCity as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, developmentPaivi Sutinen
 
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017Paivi Sutinen
 
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05Paivi Sutinen
 
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaToiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaPaivi Sutinen
 
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminenKuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminenPaivi Sutinen
 
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänäInnovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänäPaivi Sutinen
 
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessäKokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessäPaivi Sutinen
 
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisenInnovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisenPaivi Sutinen
 
Tarinasta Toimintaan
Tarinasta ToimintaanTarinasta Toimintaan
Tarinasta ToimintaanPaivi Sutinen
 
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...Paivi Sutinen
 
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemanaJohtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemanaPaivi Sutinen
 

More from Paivi Sutinen (15)

Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
Smart and Resilient Espoo 2021 12-09
 
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
 
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
Tietopolitiikka - VM - Sutinen 2021-11-23
 
CaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 finalCaaS capabilities 2021 02-22 final
CaaS capabilities 2021 02-22 final
 
City as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, developmentCity as a Service, CaaS, development
City as a Service, CaaS, development
 
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
Asiakkuuksien segmentointi ja hyvinvoinnin johtaminen - Kumppanuusforum 2017
 
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
Kaupunki digitalisaation kasvualustana 2015 11-05
 
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaToiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
 
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminenKuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
Kuntakentän palvelujen ja toiminnan kehittäminen
 
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänäInnovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
Innovatiiviset palveluratkaisut elinvoimaisuuden edistäjänä
 
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessäKokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
Kokonaisvaltainen ajattelu kunnan johtamisessa ja kehittämisessä
 
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisenInnovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
Innovatiiviset palveluratkaisut haastavat kuntajohtamisen
 
Tarinasta Toimintaan
Tarinasta ToimintaanTarinasta Toimintaan
Tarinasta Toimintaan
 
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
Kunnan palvelujen ja prosessien kehittämisen yhteys tietoon ja tietijärjestel...
 
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemanaJohtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
Johtajana kehittymisen olemus kunta-alan johtajan kokemana
 

Espoon innovaatioalustat: yhteiskehittäminen KYKY-toimintamallilla 4.10

  • 1. Espoon innovaatioalustat – Yhteiskehittäminen: Case KYKY-toimintamalli Koulujen ja yritysten yhteiskehittämisen toimintamalli (projektipäällikkö Katja Hagman) 4.10.2016 Piia Wollstén ja Päivi Sutinen
  • 2. 5.10.2016 2 6Aika strategia - Avoimet innovaatioalustat Innovaatioalustana voi olla • teknologia, esimerkiksi 5G-verkko, digitaalinen kauppapaikka • paikka, esimerkiksi palvelutori, kaupunkikeskus tai kehityskäytävä • palvelu tai toiminta, esimerkiksi suomenkielinen opetus 5.10.20162
  • 3. Kuntien on pystyttävä vastaamaan toimintaympäristön ja asiakastarpeiden muutoksiin entistä paremmin. Muutokset toimintaympäristössä ja asiakastarpeissa vaikuttavat kunnan asiakkuuksiin, palveluihin, tehtäviin, toiminnan johtamiseen ja kehittämiseen. 6Aika Espoossa – kaupunki innovaatioalustana
  • 4. 5.10.2016 4 CASE: KYKY- projekti • Projektissa selvitettiin, miten koulut ja yritykset voivat kehittää yhdessä tuotteita ja palveluita. • Yhteiskehittäminen on jo nykypäivää Espoossa, tällaiselle kumppanuudelle tarvittiin selkeät pelisäännöt. • Projektin tavoitteena oli kuvata yhteistyöprosesseja ja testata käytäntöjä. • Projektin lopputuloksena syntyi toimintamalli, sopimuspohjat ja pelisäännöt. • Projektiin osallistui yhteensä 23 koulua ja 10 yritystä, yhteensä yli 100 toimijaa.
  • 5. Yhteiskehittämisen hyödyt kouluille ja yrityksille Koulut • Syntyy uusia ratkaisuja oppilaiden oppimisen ja kasvun tukemiseen • Yhteiskehittämisen prosessi vahvistaa laaja-alaista osaamista. • Yhteistyö yritysten ja yhteisöjen kanssa vahvistaa yrittäjyysosaamista. • Oppijoista kasvaa aktiivisia kansalaisia, joilla on valmiudet innovoida ja kehittää uusia ratkaisuja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Yritykset • Ymmärrys koulun, oppilaan ja opettajan arjesta kasvaa. • Yhdessä kehitetyt tuotteet ja palvelut ovat kilpailukykyisempiä, sillä kehitystyötä on ohjannut asiakkaan kokema arvo. • Yhteiskehittämiskumppanuus edelläkävijän kanssa on meriitti. Yritys saa luvan käyttää Kehitetty yhdessä Espoon koulujen kanssa -tunnusta.
  • 6. Konkreettiset tuotokset 1. Yhteiskehittämisen käsikirja, käännökset englanniksi ja ruotsiksi 2. Koulun ja yrityksen laminoitu ohje 3. Jaettava esite ja infopaketti 4. Digitaalinen KYKY-tori, KYKY-toimintamallia tukeva työskentelyalusta 5. Lisäksi: – Yrityksen palvelu/tuotekuvauslomake – Yhteiskehittämisen sopimuspohja – Julkaisulupa ja henkilötietorekisterilomake – Referenssinä KYKY laatuleima: Yhteiskehitetty Espoon kanssa – Käyttöönoton tuki rehtoreille ja vastuuopettajille, työpaja 10.11.2016 http://www.espoo.fi/fi- FI/Tyo_ja_yrittaminen/Yrityksille_ja_yrittajiksi_aikoville/Yhteiskehittaminen
  • 7. KYKY-tori – kaikille avoin kaikille avoin kohtaamispaikka 5.10.2016 7
  • 8. KYKY-torilla jaetaan osaamista  Koulu (lapset, vanhemmat, opettajat) voi ilmoittaa idean kehittämistarpeesta KYKY-torilla, johon yritykset voivat vastata omalla tuotekehitysideallaan.  Yritykset voivat tuoda KYKY-torille tuoteidean ja etsiä sitä kautta yhteiskehittämisestä innostuvan koulun tai luokan.  Koulut ja yritykset jatkavat yhteiskehittämistä yhteisiä pelisääntöjä noudattaen aidoissa tilanteissa arjen keskellä, kehittämisen omissa työtiloissa.  Uusia syntyneitä tuotteita ja palveluja esitetään KYKY-torilla. 5.10.2016 8 Sähköisellä alustalla toimiva KYKY-tori on kohtaamispaikka lasten, vanhempien, opettajien, koulujen ja yritysten sekä yhteisöjen ideoille ja tarpeille.
  • 9. KYKY-tori – kaikille avoin kohtaamispaikka 5.10.2016 9
  • 10. KYKY-tori – koulun ja yrityksen välinen vuorovaikutuspaikka 5.10.2016 10
  • 11. Yhteiskehittämisen positiivisia vaikutuksia KYKY-projektissa • Yhteiskehittäminen inspiroi ja innosti oppilaita kehittämään yritysten tuotteita ja palveluja • Oppilaat ovat olleet innoissaan, kun heidän ehdottamansa ideat ovat näkyneet parannetuissa tuotteissa • Opettajat ovat käyttäneet uutta teknologiaa opetuksessaan ja huomanneet, miten se tehostaa oppimista • Yritysten ymmärrys koulujen arjesta on lisääntynyt • Rahoittaja kiinnostui KYKY- projektissa mukana olleen EdTech start-upin tuotteesta ja auttaa nyt yritystä kaupallistumaan Innovaatioalustamaisuus – avataan tietoa tuomalla esiin koulujen arjen toiminta ja kehittämistarpeet sekä mahdollistetaan kehittäminen yhdessä muiden toimijoiden kanssa. 5.10.2016 11
  • 12. Yhteiskehittämisen toimintamallin edelleen kehittäminen korkeammalle kypsyystasolle • Yhteiskehittäminen koko kaupungin tasolla, espoolaiset asukkaat uusien innovaatioiden ajureina - osallistaminen - esimerkkinä palvelurobotiikkapilotti • Yhteiskehittämisen mallia skaalataan, sovitetaan yhteen ja kehitetään edelleen yhdessä muiden kuntien ja toimijoiden kanssa. - esimerkkinä KYKYn skaalaus Oulussa ja Tampereella • Tuloksena saadaan uusia integroituja ratkaisuja monimuotoisiin haasteisiin ja ilmiöihin, joiden kautta syntyy uutta liiketoimintaa, uusia ammatteja ja työpaikkoja. 12 Avoimien innovaatioalustojen kehittäminen jatkuu…
  • 13. KIITOS! Päivi Sutinen, palvelujen kehittämisjohtaja Piia Wollstén, projektipäällikkö (AIA)