SlideShare a Scribd company logo
Huomisen asiakas –
tulevaisuustyöpaja
ryhmätöiden tiivistelmä
Sitra 5.6.2014
Työpajan tuloksia
ENSIMMÄINEN TEHTÄVÄ:
HUOMISEN ASIAKKAAN PIIRTEET JA TARPEET
Huomisen asiakas -työpajan ensimmäinen tehtävä
oli tarkastella neljää eri toimintamallia ja pohtia, mitä
eri tomintamallien asiakkaat tarvitsevat ja mitkä ovat
heidän olennaiset piirteet. Kukin ryhmä sai
työstettäväkseen yhden asiakkaan toimintamallin
(esim. Harmonian etsijä), jota he ideoivat ensin
pareittain ja keskustelivat sitten keskenään pohtien
huomisen asiakkaan tarpeita.
Tehtävän aikana ajatuksena oli välttää valmiiden
ratkaisujen löytämistä. Tarkoitus oli pohtia sitä, mitkä
ovat huomisen asiakkaan tarpeet ja mitkä ovat ne
toimintatavat, joita tulisi pyrkiä mahdollistamaan.
Työpajan tuloksia
TOINEN TEHTÄVÄ:
TULEVAISUUDEN RATKAISUMAHDOLLISUUDET
Huomisen asiakas -työpajan toinen tehtävä oli jatkoa
ryhmien huomisen asiakkaan tarpeiden pohdinnalle.
Tehtävässä ideoitiin ratkaisumahdollisuuksia
edellisessä tehtävässä määriteltyihin tulevaisuuden
toimintamalleihin.
Tarkoituksena oli pohtia ratkaisujen koko skaalaa
palveluista avoimiin rakennuspalikoihin. Lisäksi
ryhmät keskustelivat siitä, kuka tai mikä taho voisi
olla toteuttamassa ja kehittämässä kyseisiä
ratkaisumahdollisuuksia.
Elämän optimoija
Elämän optimoija – Olennaiset piirteet
•On kiinnostunut lähinnä oman terveyden ja hyvinvoinnin
edistämisestä ei niinkään systeemin tai suuremman porukan
hyvinvoinnista.
•Verkostoituu vahvasti oman sidosryhmän kanssa ja käyttää
apunaan vertaistietoa.
•Tahtoo hallita elämäänsä.
•On yllytyshullu ja edelläkävijä.
•Ei luota auktoriteettiin.
•Tarvitsee sensoreita ja mittareita.
•Vaativa sote-asiakas oman tietoisuuden vuoksi.
•Tahtoo tietoa helposti ja nopeasti.
•Kärsimätön.
•Terveysfundamentalisti.
•Oppiva ja aktiivinen.
•Pelillisyyttä arvostava - pelaa peliä itseään vastaan (mittareiden
tarkkailu ja niiden kanssa kilpailu) tahtoo voittaa tämän kilpailun!
•Tarvitsee luotettavaa tietoa
Elämän optimoija – Käytänteet
•-"älä lyö asiakasta", auktoriteetin pitää uskoa myös asiakasta.
•Käytänteiden täytyy olla hauskoja, pelillisiä ja positiivislähtöisiä.
•Sote:n tripadvisor, jossa ihmiset voi arvioida sote-palveluita.
•Käytänteiden pitää olla helppoja.
•Oman tiedon yhdistäminen/koostaminen ja mahdollisuus
vertailla muihin.
•systeemin muutos.
Elämän optimoija – Ratkaisumahdollisuudet
•Avoimet rakennuspalikat: minulle! -räätälöity, virtuaalinen
terveystarkastus.
•Jaetut alustat: Auto, kommukaatio&viihdelaitteet, senioritalot,
vertaisverkko.
•Palvelut: datan tulkinta, kotiin -palvelut, nettineuvola.
Harmonian etsijä
Harmonian etsijä – Olennaiset piirteet
• Vertaisasiatuen käyttö.
• Kaikki eivät ole kiinnostunut teknologiasta.
• Palveluissa nousevat.
• Hyvän tekijä, toisten huomioija.
• Uushumanistinen teknologia suhde.
• Ihmisen "lajinmukaisen" käyttäytymisen tukeminen.
• Luontosuhteen huomioiminen ja luonnon ja hyvinvoinnin
merkitys.
• Arvouniversaali.
Harmonian etsijä – Käytänteet
• Esimerkin voima: "vaikuttavat" voivat tarjota uusia keinoja
hyvinvoinnin lisääntymiseen.
• Kohtaamispaikat: fyysinen ja virtuaalinen.
• Onnellisuusmittari.
• Vertailutiedon luotettavuusarviot/tuki.
• Kulttuurisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhdistäminen.
Harmonian etsijä – Ratkaisumahdollisuudet
• Avoimet rakennuspalikat: avoin lähdekoodi, uudet
hyvinvointimittarit (kokemuksellisuus).
• Jaetut alustat: Terveysjärjestöt 2.0, Terveyskahvilat tms.
sairaalassa.
• Palvelut: Hyvinvoinnin apteekki, augmentoitu luonto spa,
musiikin ja hyvinvointikokemuksen mittari (esim.
aivosähkökäyrän hyödyntäminen).
Harmonian etsijä
Harmonian etsijä – Olennaiset piirteet
• Ei teknologia edellä.
• Ei tarvitse mittareita, kuuntelee itse itseään.
• Käyttää teknologiaa vain apuvälineenä, valitsee vain keskeisimmät monitorointitavat.
• huom. tulevaisuuden ratkaisut eivät välttämättä mittareita (vrt. uber).
Harmonian etsijä – Käytänteet
• Voitava rauhoittua ja ymmärtää itseään.
• Tunnistettava kuinka saavuttaa harmonia ja kuinka ylläpitää sitä.
• Modernin lääketieteen ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen yhteispeli.
Harmonian etsijä – Ratkaisumahdollisuudet
Avoimet rakennuspalikat:
• Dataa kertyy automaattisesti.
• Ympäristösensorit (melu, ilma).
• Fiilisindeksi (itse kirjattava tasaisin väliajoin vrt. psykologian analogiset työkalut).
Jaetut alustat:
• "Kuntosalit" - mittausarvot korjaamaan/edistämään terveyttä (ei vain kuntoilulaitteet vaan myös muut hoidot).
• Älypuhelin tai rannetietokone (ympäristövaroitusten alusta).
• Käyttödata + käyttäytymisdata.
Palvelut:
• "Istumisvaroitus" ("Olet istunut liian kauan, nouse ylös...").
• Ajantasainen varoitus huonosta ympäristöstä (esim. home).
• Psykologin ja asiakkaan yhteinen työkalu tunnistamaan hyvän/huonon fiiliksen perusteet.
Toteutustavat
• "Arkkitehtuurikilpailut" kuntapalveluihin -> valitsijaraatina asiantuntijat ja kansalaiset.
• Avoimet APIt, että asiakkaat voivat kehittää ja koodata palveluita itse (app developers).
• Julkinen on mahdollistaja ei estäjä.
• Julkinen yhdistää asiantuntijat (esim. lääkärit )ja dejaavat.
Joustava selviytyjä Joustava selviytyjä – Olennaiset piirteet
• HKL:n maahanmuuttaja bussikuski (Reiska), joka tekee
yövuoroa. Epävarmuus leimaa elämää/työelämää. Ei
aktiivisesti mieti terveyttä ja hyvinvointia ennen kuin ko.
tilassa tapahtuu jotakin merkittävää. Ne ovat pikemminkin
sivuseikkoja eikä arjen keskiössä.
Joustava selviytyjä – Käytänteet
• Lähelle, arkeen tuominen oleellista. Muu kuin lääketiede
esim. coaching, PT:t.
• Lääketiede ei yhtä kuin terveydenhuolto.
• Champion-lääkärit ja muut sote-ammattilaiset, jotka
kiinnostuneita kehityksestä ja aktiivisesti kyseenalaistavat
alan toimintatapoja ja uudistavat.
• Joukkoistaminen, vertaisverkostot esim. potilasjoukko
rahoittaa tiettyä tutkimusta ja hoitoon hakeutuminen yli
rajojen.
• Pelillistäminen, terveydestä huolehtimisesta koukuttavaa
ja palkitsevaa.
• Helpot teknologiat ja digipalvelut.
Joustava selviytyjä – Ratkaisumahdollisuudet
Avoimet rakennuspalikat:
• Data - tiedon kulkeminen, sote-palveluiden aidot
tarvitsijat tunnelääkärilähtöinen ja hyvinvoinnin ratkaisu
eri asia. Koko sote-kentän ajattelua uudistettava.
Jaetut alustat:
• Älykkäät tilat, vertaisverkostot, kyläparlamentit, puistot,
metsät, ostari, räätälöidyt palvelut, liputussysteemi -> eri
sektoreita tulevat hälytykset --> yhteydenotto.
Palvelut:
• Herättely - muutoksen tukeminen, helpot
terveyspalvelut/applikaatiot, pelit, palkinnot,
vertaispalvelut (esim. ikäihmisille oman ikäisiltä tukea,
apuja).
Joustava selviytyjä
Joustava selviytyjä – Olennaiset piirteet
• Henkilö hakee pitkäjänteisesti selviytymiskeinoja, on aktiivinen
ja utelias. Joustava selviytyjä voi olla joustava selviytyjä joko
olosuhteiden pakosta (sairastunut syöpään) tai vapaasta
tahdostaan (esim. uraohjus tms. ).
Joustava selviytyjä – Käytänteet
• Mahdollisuus uudenlaiseen itsepalveluun/omahoitoon,
palveluiden tulee olla integroituja ja laajemmassa kontekstissa
kun nykyinen sote-palvelukenttä (uudenlainen hyvinvointi), tulisi
tarjota herätteitä (kutsu palveluiden piiriin tms.). Tietojen tulisi
olla yhdistettyä, samoin pitäisi tarjota valmiiksi analysoitua
tietoa. Käytänteiden tulee mahdollistaa monipaikkaisuus ja 24/7
saatavuus. Järjestelmien pitäisi muuntautua suoritekeskeisistä
yksilö/palvelukeskeisiksi.
Joustava selviytyjä – Ratkaisumahdollisuudet
• Avoimet rakennuspalikat: Lainsäädännön pitää tukea
tulevaisuuden ratkaisuja, paikannusdatan pitäisi olla suhteessa
ympäristöön.
• Jaetut alustat: liikkuvat toimipisteet esim. Mallu-auto tyyppiset
ratkaisut leviävät, koska maaseudulle jää vähemmän asukkaita
ja etäisyydet kasvavat. Terveysaseman merkitys kylän
keskipisteenä vähenee.
• Palvelut: Omahoitokioski- josta tieto/tiedot lähtevät jaettuihin
alustoihin, esim. terveysasemalle tai apteekkiin tai sovelluksiin
tai esim. omalle terveystilille.
Itsensä rakentaja Itsensä rakentaja – Olennaiset piirteet
• on perfektionisti, täydellisyyden tavoittelija.
• asettaa korkeat vaatimukset itselleen.
• on utelias ja uskaltaa kokeille.
• maailmankuva on muuttuva. Mikä on normaali? tulee uusi normaali, jossa
itseä parannellaan kohta kohdalta.
• itseohjautuva, haastaa ja kyseenalaistaa auktoriteetteja
• minuus. voiko se kadota itseään rakentaessa? toisaalta on mahdollista
rakentaa identiteettinsä uudelleen
• löytää itselleen sopivat yhteisöt
• itse tietää mikä on itselleen paras
Itsensä rakentaja – Käytänteet
• itsensä rakentaja haluaa valinnan vapautta.
• vain paras mahdollinen kelpaa ja sen voi hakea myös kauempaa.
• esim. kauneusleikkausten hyväksyttävyys lisääntyy.
• itsensä rakentaja haluaa tietyin kriteerein valita lääkärinsä/hoitajansa.
• haluaa analyysi- ja laatutyökalut tiedon hyödyntämiseen.
• joustavuus ja muunneltavuus ovat tärkeää.
• haluaa käyttää ennakoivia työkaluja.
• erilaisten mieltymysten ottaminen huomioon: sijainti, hinta, nopeus....
• haluaa oman osaamisensa kunnioittamista ja arvostamista.
• haluaa palvelun oikea-aikaisuutta ja nopeutta.
• sanoo kyllä kun menee silmäleikkaukseen ja kysytään haluaako vähän.
paremman näön kuin ennen.
• haluaa ennakoivat työkalut.
Itsensä rakentaja – Ratkaisumahdollisuudet
• Avoimet rakennuspalikat: tilanne-reaktiodata saataville.
• Jaetut alustat: ennakoinnin työkalut, palvelutori/palvelupörssi .
• Palvelut: ennakoinnin työkalut (analyysi, algoritmit, BigData, että voi
hoitaa ja huolehtia myös omaisia ja läheisiä), terveystili (joka on irrallinen
kaupallisista ekosysteemeistä), yksityisyyden analyysityökalu, automaatio
(se ehdottaa yksilölle kysymyksiä terveydestään, joita hän ei vielä itse
osannut kysyä).
Työpajan kootut tulokset
Työpajan tuloksia
AVOIMET
RAKENNUSPALIKAT
ROOLINA KEHITTÄÄ HUOMISEN PALVELUIDEN OLENNAISIA ELEMENTTEJÄ, JOIDEN
AVULLA VOIDAAN KEHITTÄÄ PAREMPIA PALVELUITA IHMISILLE
lainsäädännön pitää tukea tulevaisuuden ratkaisuja
Julkinen voisi tuoda yhteen asiantuntijat (esim. lääkärit ja sovelluskehittäjät)
Julkinen sektori on mahdollistaja, ei estäjä
Käyttödata + käyttätymisdata
avoin lähdekoodi
dataa kertyy automaattisesti, tiedon kulkeminen varmistettava
uudet hyvinvointimittarit (kokemuksellisuus)
ympäristösensorit (melu, ilma)
Fiilisindeksi (itse kirjattava tasaisin väliajoin)
Järjestelmä nyt lääkärilähtöinen ja hyvinvoinnin ratkaisu
eri asia. Koko sote-kentän ajattelua uudistettava.
sote-palveluiden aidot tarvitsijat tunnistettava.
Iso kysymys miten löydetään.
WEVOLVE
Työpajan tuloksia
JAETUT
ALUSTAT
ROOLINA KEHITTÄÄ JAETTUJA ALUSTOJA, JOIDEN AVULLA
MAHDOLLISTETAAN PALVELUIDEN TUOTTAMINEN IHMISILLE
ennakoinnin työkalut, liputussysteemi -> eri sektoreita tulevat hälytykset --> yhteydenotto
palvelutori/palvelupörssi
terveyskahvilat tms. sairaalassa
"Kuntosalit" - mittausarvot korjaamaan/edistämään terveyttä (ei vain kuntoilulaitteet vaan myös muut hoidot)
Älykkäät tilat
liikkuvat toimipisteet esim. “malluauto” -tyyppiset ratkaisut leviävät, koska maaseudulle jää vähemmän asukkaita ja
etäisyydet kasvavat. Terveysaseman merkitys kylän keskipisteenä vähenee.
terveysjärjestöt 2.0
Älypuhelin tai rannetietokone
(mm. ympäristö-
varoitusten
alusta)
yksityisyyden analyysityökalu, miten ja kuka dataa käsittelee?
avoimet appsit, että asiakkaat voivat kehittää ja koodata palveluita itse (app developers)
vertaisratkaisut (tieto + tuki, esim. vertaisverkostot, kyläparlamentit, puistot, metsät, ostari)
psykologin ja asiakkaan yhteinen työkalu tunnistamaan hyvän/huonon fiiliksen perusteet
hyvinvointikokemuksen mittari ja stressitason mittari (esim. aivosähkökäyrän hyödyntäminen)
WEVOLVE
PALVELUT
ROOLINA KEHITTÄÄ JA TUOTTAA
ITSE PALVELUITA IHMISILLE
nettineuvola
hyvinvoinnin apteekkikotiin tulevat palvelut
vertaispalvelut
ikäihmisille oman ikäisiltä tukea ja apuja
ennakointipalvelut (hyödyntäen analyysi, algoritmit, BigData,
että voi hoitaa ja huolehtia myös omaisia ja läheisiä)
datan tulkinta -palvelut
henkilökohtaisesti räätälöidyt palvelut
augmentoitu luonto spa
oma terveystili, irrallinen kaupallisista ekosysteemeistä, mutta kuitenkin mobiilikäyttö
omahoitokioski, tiedot menevät jaettuihin alustoihin,
esim. terveysasemalle tai apteekkiin
automaatio (ehdottaa kysymyksiä terveydestä, joita itse ei osannut vielä kysyä)
esim. istumisvaroitus (Kehoittaa nousemaan ylös!) ja varoittaa
ympäristöstä (esim. home)
Herättely - muutoksen tukeminen
WEVOLVE

More Related Content

What's hot

Huomisen terveys & hyvinvointi
Huomisen terveys & hyvinvointiHuomisen terveys & hyvinvointi
Huomisen terveys & hyvinvointi
Sitra / Hyvinvointi
 
Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
 Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea? Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
THL
 
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 RotkoTerveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
MS SOSTE
 
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatioSosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
THL
 
Tuloksia Uudistuvat sosiaali- ja terveyspalvelut -väestötutkimuksesta
Tuloksia Uudistuvat sosiaali- ja terveyspalvelut -väestötutkimuksestaTuloksia Uudistuvat sosiaali- ja terveyspalvelut -väestötutkimuksesta
Tuloksia Uudistuvat sosiaali- ja terveyspalvelut -väestötutkimuksesta
THL
 
Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Valinnanvapaus ja integraatio palveluiden k...
Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Valinnanvapaus ja integraatio palveluiden k...Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Valinnanvapaus ja integraatio palveluiden k...
Mitä kuuluu perusterveydenhuolto? Valinnanvapaus ja integraatio palveluiden k...
THL
 
Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa
Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessaKriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa
Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa
THL
 
Maijaliisa Junnila: Mitä tutkijat ehdottavat
Maijaliisa Junnila: Mitä tutkijat ehdottavatMaijaliisa Junnila: Mitä tutkijat ehdottavat
Maijaliisa Junnila: Mitä tutkijat ehdottavat
THL
 
Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka: Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset v...
Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka: Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset v...Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka: Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset v...
Anna-Mari Aalto ja Laura Hietapakka: Kansalaisten ja asiakkaiden näkemykset v...
THL
 
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
Eero Siljander
 
Virtuaaliklinikka: Omahoitopisteen esittely
Virtuaaliklinikka: Omahoitopisteen esittelyVirtuaaliklinikka: Omahoitopisteen esittely
Virtuaaliklinikka: Omahoitopisteen esittely
Sitra / Hyvinvointi
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
Kuopio Innovation Ltd.
 
Timo Sinervo: Integroidut palvelut ja valinnanvapaus
Timo Sinervo: Integroidut palvelut ja valinnanvapausTimo Sinervo: Integroidut palvelut ja valinnanvapaus
Timo Sinervo: Integroidut palvelut ja valinnanvapaus
THL
 
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
laakariliitto
 
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissaNella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
Nella Savolainen: Hyvinvointityö Varsinais-Suomen kunnissa
THL
 
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Games for Health Finland
 
TOIMIAn suositus: Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi väestötutki...
TOIMIAn suositus: Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi väestötutki...TOIMIAn suositus: Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi väestötutki...
TOIMIAn suositus: Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi väestötutki...
THL
 
Liisa Penttinen ja Heli Valkeinen: Kohti kuntoutuksen tietopohjaa - Tuloksia ...
Liisa Penttinen ja Heli Valkeinen: Kohti kuntoutuksen tietopohjaa - Tuloksia ...Liisa Penttinen ja Heli Valkeinen: Kohti kuntoutuksen tietopohjaa - Tuloksia ...
Liisa Penttinen ja Heli Valkeinen: Kohti kuntoutuksen tietopohjaa - Tuloksia ...
THL
 
Soili Partanen: Miten tästä eteenpäin?
Soili Partanen: Miten tästä eteenpäin?Soili Partanen: Miten tästä eteenpäin?
Soili Partanen: Miten tästä eteenpäin?
THL
 
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
TOIMIAn suositus: Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn mittaaminen palvelutarp...
THL
 
What's hot (20)

Similar to Huomisen asiakas -tulevaisuustyöpajan ryhmätyöt

20110411 tanja kotro
20110411 tanja kotro20110411 tanja kotro
20110411 tanja kotro
inuseproject
 
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominenVaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
Vaikutuksista ja vaikuttavuudesta kertominen
Allianssi-risteily 2014
 
Idea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukena
Idea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukenaIdea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukena
Idea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukena
Sulava Oy
 
Eettisyys sosiaalisen median tutkimuskäytössä
Eettisyys sosiaalisen median tutkimuskäytössäEettisyys sosiaalisen median tutkimuskäytössä
Eettisyys sosiaalisen median tutkimuskäytössä
Miia Kosonen
 
Asiakkaan ääni kuuluu kehittämisessä - millä eväillä kokemustieto käyttöön? K...
Asiakkaan ääni kuuluu kehittämisessä - millä eväillä kokemustieto käyttöön? K...Asiakkaan ääni kuuluu kehittämisessä - millä eväillä kokemustieto käyttöön? K...
Asiakkaan ääni kuuluu kehittämisessä - millä eväillä kokemustieto käyttöön? K...
Kristina Grahn
 
Perusteet kuntoon - näin onnistut sosiaalisessa mediassa
Perusteet kuntoon - näin onnistut sosiaalisessa mediassaPerusteet kuntoon - näin onnistut sosiaalisessa mediassa
Perusteet kuntoon - näin onnistut sosiaalisessa mediassa
Darwin Oy
 
Ville saarikoski kehittäminen ei ole monimutkaista
Ville saarikoski kehittäminen ei ole monimutkaistaVille saarikoski kehittäminen ei ole monimutkaista
Ville saarikoski kehittäminen ei ole monimutkaista
Ville Saarikoski
 
Orton terveyspuisto parempaa terveyttä
Orton terveyspuisto   parempaa terveyttäOrton terveyspuisto   parempaa terveyttä
Orton terveyspuisto parempaa terveyttä
Leena Jaakkola
 
Mielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikallaMielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikalla
Työterveyslaitos
 
I&O Uudellamaalla: hyvinvoinnin edistämistä ja toimintakykyä, Soili Partanen
I&O Uudellamaalla: hyvinvoinnin edistämistä ja toimintakykyä, Soili PartanenI&O Uudellamaalla: hyvinvoinnin edistämistä ja toimintakykyä, Soili Partanen
I&O Uudellamaalla: hyvinvoinnin edistämistä ja toimintakykyä, Soili Partanen
THL
 
Moniammatillisen yhteistyön ja palvelujen integraation haasteet sote-alan osa...
Moniammatillisen yhteistyön ja palvelujen integraation haasteet sote-alan osa...Moniammatillisen yhteistyön ja palvelujen integraation haasteet sote-alan osa...
Moniammatillisen yhteistyön ja palvelujen integraation haasteet sote-alan osa...
THL
 
Mielenterveys ja päihdeongelmien arvioinnin ja hoidon työvälineet, haravuori
Mielenterveys  ja päihdeongelmien arvioinnin ja hoidon työvälineet, haravuoriMielenterveys  ja päihdeongelmien arvioinnin ja hoidon työvälineet, haravuori
Mielenterveys ja päihdeongelmien arvioinnin ja hoidon työvälineet, haravuori
THL
 
Riitta Suhonen: Yhdenvertaisuus ja osallisuus – eettisiä pohdintoja
Riitta Suhonen: Yhdenvertaisuus ja osallisuus – eettisiä pohdintojaRiitta Suhonen: Yhdenvertaisuus ja osallisuus – eettisiä pohdintoja
Riitta Suhonen: Yhdenvertaisuus ja osallisuus – eettisiä pohdintoja
THL
 
Tutkimusnäyttö kuntoutuksessa
Tutkimusnäyttö kuntoutuksessa Tutkimusnäyttö kuntoutuksessa
Tutkimusnäyttö kuntoutuksessa
Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslääkäreiden kokemuksia ja näkemyksiä tilapäisten työjärjestelyjen k...
Työterveyslaitos
 
Omaishoidon Meidän arkemme -koulutus 25.03.2015
Omaishoidon Meidän arkemme -koulutus 25.03.2015Omaishoidon Meidän arkemme -koulutus 25.03.2015
Omaishoidon Meidän arkemme -koulutus 25.03.2015
Kaisa Ruotsalainen
 
Hyvinvointi ja some
Hyvinvointi ja someHyvinvointi ja some
Hyvinvointi ja some
Teemu Puhakka
 
Koulusihteerien työhyvinvointi
Koulusihteerien työhyvinvointiKoulusihteerien työhyvinvointi
Koulusihteerien työhyvinvointi
Esa Kukkasniemi
 
Kutke seminaari 2016 autti rämö-kuntoutuminen_lyhennetty versio
Kutke seminaari 2016  autti rämö-kuntoutuminen_lyhennetty versioKutke seminaari 2016  autti rämö-kuntoutuminen_lyhennetty versio
Kutke seminaari 2016 autti rämö-kuntoutuminen_lyhennetty versio
THL
 
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
Kela
 
Similar to Huomisen asiakas -tulevaisuustyöpajan ryhmätyöt (20)

More from Sitra / Hyvinvointi

Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Sitra / Hyvinvointi
 
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Sitra / Hyvinvointi
 
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Sitra / Hyvinvointi
 
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 printPirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Sitra / Hyvinvointi
 
Sitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanenSitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra / Hyvinvointi
 
Sitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enbergSitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enberg
Sitra / Hyvinvointi
 
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuroRise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Sitra / Hyvinvointi
 
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Sitra / Hyvinvointi
 
Building blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital societyBuilding blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital society
Sitra / Hyvinvointi
 
Europe rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourishEurope rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourish
Sitra / Hyvinvointi
 
Data balance sheet
Data balance sheet Data balance sheet
Data balance sheet
Sitra / Hyvinvointi
 
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
Sitra / Hyvinvointi
 
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Sitra / Hyvinvointi
 
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Sitra / Hyvinvointi
 
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaaGAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
Sitra / Hyvinvointi
 
Notes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-dataNotes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-data
Sitra / Hyvinvointi
 
Fair data economy score intro
Fair data economy score introFair data economy score intro
Fair data economy score intro
Sitra / Hyvinvointi
 
Pres parikka 040221
Pres parikka 040221Pres parikka 040221
Pres parikka 040221
Sitra / Hyvinvointi
 
Sitra data strategy
Sitra data strategySitra data strategy
Sitra data strategy
Sitra / Hyvinvointi
 
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
Sitra / Hyvinvointi
 
More from Sitra / Hyvinvointi (20)

Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
 
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
 
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
 
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 printPirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
 
Sitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanenSitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanen
 
Sitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enbergSitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enberg
 
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuroRise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
 
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
 
Building blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital societyBuilding blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital society
 
Europe rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourishEurope rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourish
 
Data balance sheet
Data balance sheet Data balance sheet
Data balance sheet
 
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
 
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
 
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
 
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaaGAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
 
Notes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-dataNotes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-data
 
Fair data economy score intro
Fair data economy score introFair data economy score intro
Fair data economy score intro
 
Pres parikka 040221
Pres parikka 040221Pres parikka 040221
Pres parikka 040221
 
Sitra data strategy
Sitra data strategySitra data strategy
Sitra data strategy
 
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
 
Huomisen asiakas -tulevaisuustyöpajan ryhmätyöt

  • 2.
  • 3. Työpajan tuloksia ENSIMMÄINEN TEHTÄVÄ: HUOMISEN ASIAKKAAN PIIRTEET JA TARPEET Huomisen asiakas -työpajan ensimmäinen tehtävä oli tarkastella neljää eri toimintamallia ja pohtia, mitä eri tomintamallien asiakkaat tarvitsevat ja mitkä ovat heidän olennaiset piirteet. Kukin ryhmä sai työstettäväkseen yhden asiakkaan toimintamallin (esim. Harmonian etsijä), jota he ideoivat ensin pareittain ja keskustelivat sitten keskenään pohtien huomisen asiakkaan tarpeita. Tehtävän aikana ajatuksena oli välttää valmiiden ratkaisujen löytämistä. Tarkoitus oli pohtia sitä, mitkä ovat huomisen asiakkaan tarpeet ja mitkä ovat ne toimintatavat, joita tulisi pyrkiä mahdollistamaan.
  • 4. Työpajan tuloksia TOINEN TEHTÄVÄ: TULEVAISUUDEN RATKAISUMAHDOLLISUUDET Huomisen asiakas -työpajan toinen tehtävä oli jatkoa ryhmien huomisen asiakkaan tarpeiden pohdinnalle. Tehtävässä ideoitiin ratkaisumahdollisuuksia edellisessä tehtävässä määriteltyihin tulevaisuuden toimintamalleihin. Tarkoituksena oli pohtia ratkaisujen koko skaalaa palveluista avoimiin rakennuspalikoihin. Lisäksi ryhmät keskustelivat siitä, kuka tai mikä taho voisi olla toteuttamassa ja kehittämässä kyseisiä ratkaisumahdollisuuksia.
  • 5.
  • 6. Elämän optimoija Elämän optimoija – Olennaiset piirteet •On kiinnostunut lähinnä oman terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä ei niinkään systeemin tai suuremman porukan hyvinvoinnista. •Verkostoituu vahvasti oman sidosryhmän kanssa ja käyttää apunaan vertaistietoa. •Tahtoo hallita elämäänsä. •On yllytyshullu ja edelläkävijä. •Ei luota auktoriteettiin. •Tarvitsee sensoreita ja mittareita. •Vaativa sote-asiakas oman tietoisuuden vuoksi. •Tahtoo tietoa helposti ja nopeasti. •Kärsimätön. •Terveysfundamentalisti. •Oppiva ja aktiivinen. •Pelillisyyttä arvostava - pelaa peliä itseään vastaan (mittareiden tarkkailu ja niiden kanssa kilpailu) tahtoo voittaa tämän kilpailun! •Tarvitsee luotettavaa tietoa Elämän optimoija – Käytänteet •-"älä lyö asiakasta", auktoriteetin pitää uskoa myös asiakasta. •Käytänteiden täytyy olla hauskoja, pelillisiä ja positiivislähtöisiä. •Sote:n tripadvisor, jossa ihmiset voi arvioida sote-palveluita. •Käytänteiden pitää olla helppoja. •Oman tiedon yhdistäminen/koostaminen ja mahdollisuus vertailla muihin. •systeemin muutos. Elämän optimoija – Ratkaisumahdollisuudet •Avoimet rakennuspalikat: minulle! -räätälöity, virtuaalinen terveystarkastus. •Jaetut alustat: Auto, kommukaatio&viihdelaitteet, senioritalot, vertaisverkko. •Palvelut: datan tulkinta, kotiin -palvelut, nettineuvola.
  • 7.
  • 8. Harmonian etsijä Harmonian etsijä – Olennaiset piirteet • Vertaisasiatuen käyttö. • Kaikki eivät ole kiinnostunut teknologiasta. • Palveluissa nousevat. • Hyvän tekijä, toisten huomioija. • Uushumanistinen teknologia suhde. • Ihmisen "lajinmukaisen" käyttäytymisen tukeminen. • Luontosuhteen huomioiminen ja luonnon ja hyvinvoinnin merkitys. • Arvouniversaali. Harmonian etsijä – Käytänteet • Esimerkin voima: "vaikuttavat" voivat tarjota uusia keinoja hyvinvoinnin lisääntymiseen. • Kohtaamispaikat: fyysinen ja virtuaalinen. • Onnellisuusmittari. • Vertailutiedon luotettavuusarviot/tuki. • Kulttuurisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhdistäminen. Harmonian etsijä – Ratkaisumahdollisuudet • Avoimet rakennuspalikat: avoin lähdekoodi, uudet hyvinvointimittarit (kokemuksellisuus). • Jaetut alustat: Terveysjärjestöt 2.0, Terveyskahvilat tms. sairaalassa. • Palvelut: Hyvinvoinnin apteekki, augmentoitu luonto spa, musiikin ja hyvinvointikokemuksen mittari (esim. aivosähkökäyrän hyödyntäminen).
  • 9. Harmonian etsijä Harmonian etsijä – Olennaiset piirteet • Ei teknologia edellä. • Ei tarvitse mittareita, kuuntelee itse itseään. • Käyttää teknologiaa vain apuvälineenä, valitsee vain keskeisimmät monitorointitavat. • huom. tulevaisuuden ratkaisut eivät välttämättä mittareita (vrt. uber). Harmonian etsijä – Käytänteet • Voitava rauhoittua ja ymmärtää itseään. • Tunnistettava kuinka saavuttaa harmonia ja kuinka ylläpitää sitä. • Modernin lääketieteen ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen yhteispeli. Harmonian etsijä – Ratkaisumahdollisuudet Avoimet rakennuspalikat: • Dataa kertyy automaattisesti. • Ympäristösensorit (melu, ilma). • Fiilisindeksi (itse kirjattava tasaisin väliajoin vrt. psykologian analogiset työkalut). Jaetut alustat: • "Kuntosalit" - mittausarvot korjaamaan/edistämään terveyttä (ei vain kuntoilulaitteet vaan myös muut hoidot). • Älypuhelin tai rannetietokone (ympäristövaroitusten alusta). • Käyttödata + käyttäytymisdata. Palvelut: • "Istumisvaroitus" ("Olet istunut liian kauan, nouse ylös..."). • Ajantasainen varoitus huonosta ympäristöstä (esim. home). • Psykologin ja asiakkaan yhteinen työkalu tunnistamaan hyvän/huonon fiiliksen perusteet. Toteutustavat • "Arkkitehtuurikilpailut" kuntapalveluihin -> valitsijaraatina asiantuntijat ja kansalaiset. • Avoimet APIt, että asiakkaat voivat kehittää ja koodata palveluita itse (app developers). • Julkinen on mahdollistaja ei estäjä. • Julkinen yhdistää asiantuntijat (esim. lääkärit )ja dejaavat.
  • 10.
  • 11. Joustava selviytyjä Joustava selviytyjä – Olennaiset piirteet • HKL:n maahanmuuttaja bussikuski (Reiska), joka tekee yövuoroa. Epävarmuus leimaa elämää/työelämää. Ei aktiivisesti mieti terveyttä ja hyvinvointia ennen kuin ko. tilassa tapahtuu jotakin merkittävää. Ne ovat pikemminkin sivuseikkoja eikä arjen keskiössä. Joustava selviytyjä – Käytänteet • Lähelle, arkeen tuominen oleellista. Muu kuin lääketiede esim. coaching, PT:t. • Lääketiede ei yhtä kuin terveydenhuolto. • Champion-lääkärit ja muut sote-ammattilaiset, jotka kiinnostuneita kehityksestä ja aktiivisesti kyseenalaistavat alan toimintatapoja ja uudistavat. • Joukkoistaminen, vertaisverkostot esim. potilasjoukko rahoittaa tiettyä tutkimusta ja hoitoon hakeutuminen yli rajojen. • Pelillistäminen, terveydestä huolehtimisesta koukuttavaa ja palkitsevaa. • Helpot teknologiat ja digipalvelut. Joustava selviytyjä – Ratkaisumahdollisuudet Avoimet rakennuspalikat: • Data - tiedon kulkeminen, sote-palveluiden aidot tarvitsijat tunnelääkärilähtöinen ja hyvinvoinnin ratkaisu eri asia. Koko sote-kentän ajattelua uudistettava. Jaetut alustat: • Älykkäät tilat, vertaisverkostot, kyläparlamentit, puistot, metsät, ostari, räätälöidyt palvelut, liputussysteemi -> eri sektoreita tulevat hälytykset --> yhteydenotto. Palvelut: • Herättely - muutoksen tukeminen, helpot terveyspalvelut/applikaatiot, pelit, palkinnot, vertaispalvelut (esim. ikäihmisille oman ikäisiltä tukea, apuja).
  • 12. Joustava selviytyjä Joustava selviytyjä – Olennaiset piirteet • Henkilö hakee pitkäjänteisesti selviytymiskeinoja, on aktiivinen ja utelias. Joustava selviytyjä voi olla joustava selviytyjä joko olosuhteiden pakosta (sairastunut syöpään) tai vapaasta tahdostaan (esim. uraohjus tms. ). Joustava selviytyjä – Käytänteet • Mahdollisuus uudenlaiseen itsepalveluun/omahoitoon, palveluiden tulee olla integroituja ja laajemmassa kontekstissa kun nykyinen sote-palvelukenttä (uudenlainen hyvinvointi), tulisi tarjota herätteitä (kutsu palveluiden piiriin tms.). Tietojen tulisi olla yhdistettyä, samoin pitäisi tarjota valmiiksi analysoitua tietoa. Käytänteiden tulee mahdollistaa monipaikkaisuus ja 24/7 saatavuus. Järjestelmien pitäisi muuntautua suoritekeskeisistä yksilö/palvelukeskeisiksi. Joustava selviytyjä – Ratkaisumahdollisuudet • Avoimet rakennuspalikat: Lainsäädännön pitää tukea tulevaisuuden ratkaisuja, paikannusdatan pitäisi olla suhteessa ympäristöön. • Jaetut alustat: liikkuvat toimipisteet esim. Mallu-auto tyyppiset ratkaisut leviävät, koska maaseudulle jää vähemmän asukkaita ja etäisyydet kasvavat. Terveysaseman merkitys kylän keskipisteenä vähenee. • Palvelut: Omahoitokioski- josta tieto/tiedot lähtevät jaettuihin alustoihin, esim. terveysasemalle tai apteekkiin tai sovelluksiin tai esim. omalle terveystilille.
  • 13.
  • 14. Itsensä rakentaja Itsensä rakentaja – Olennaiset piirteet • on perfektionisti, täydellisyyden tavoittelija. • asettaa korkeat vaatimukset itselleen. • on utelias ja uskaltaa kokeille. • maailmankuva on muuttuva. Mikä on normaali? tulee uusi normaali, jossa itseä parannellaan kohta kohdalta. • itseohjautuva, haastaa ja kyseenalaistaa auktoriteetteja • minuus. voiko se kadota itseään rakentaessa? toisaalta on mahdollista rakentaa identiteettinsä uudelleen • löytää itselleen sopivat yhteisöt • itse tietää mikä on itselleen paras Itsensä rakentaja – Käytänteet • itsensä rakentaja haluaa valinnan vapautta. • vain paras mahdollinen kelpaa ja sen voi hakea myös kauempaa. • esim. kauneusleikkausten hyväksyttävyys lisääntyy. • itsensä rakentaja haluaa tietyin kriteerein valita lääkärinsä/hoitajansa. • haluaa analyysi- ja laatutyökalut tiedon hyödyntämiseen. • joustavuus ja muunneltavuus ovat tärkeää. • haluaa käyttää ennakoivia työkaluja. • erilaisten mieltymysten ottaminen huomioon: sijainti, hinta, nopeus.... • haluaa oman osaamisensa kunnioittamista ja arvostamista. • haluaa palvelun oikea-aikaisuutta ja nopeutta. • sanoo kyllä kun menee silmäleikkaukseen ja kysytään haluaako vähän. paremman näön kuin ennen. • haluaa ennakoivat työkalut. Itsensä rakentaja – Ratkaisumahdollisuudet • Avoimet rakennuspalikat: tilanne-reaktiodata saataville. • Jaetut alustat: ennakoinnin työkalut, palvelutori/palvelupörssi . • Palvelut: ennakoinnin työkalut (analyysi, algoritmit, BigData, että voi hoitaa ja huolehtia myös omaisia ja läheisiä), terveystili (joka on irrallinen kaupallisista ekosysteemeistä), yksityisyyden analyysityökalu, automaatio (se ehdottaa yksilölle kysymyksiä terveydestään, joita hän ei vielä itse osannut kysyä).
  • 16. Työpajan tuloksia AVOIMET RAKENNUSPALIKAT ROOLINA KEHITTÄÄ HUOMISEN PALVELUIDEN OLENNAISIA ELEMENTTEJÄ, JOIDEN AVULLA VOIDAAN KEHITTÄÄ PAREMPIA PALVELUITA IHMISILLE lainsäädännön pitää tukea tulevaisuuden ratkaisuja Julkinen voisi tuoda yhteen asiantuntijat (esim. lääkärit ja sovelluskehittäjät) Julkinen sektori on mahdollistaja, ei estäjä Käyttödata + käyttätymisdata avoin lähdekoodi dataa kertyy automaattisesti, tiedon kulkeminen varmistettava uudet hyvinvointimittarit (kokemuksellisuus) ympäristösensorit (melu, ilma) Fiilisindeksi (itse kirjattava tasaisin väliajoin) Järjestelmä nyt lääkärilähtöinen ja hyvinvoinnin ratkaisu eri asia. Koko sote-kentän ajattelua uudistettava. sote-palveluiden aidot tarvitsijat tunnistettava. Iso kysymys miten löydetään. WEVOLVE
  • 17. Työpajan tuloksia JAETUT ALUSTAT ROOLINA KEHITTÄÄ JAETTUJA ALUSTOJA, JOIDEN AVULLA MAHDOLLISTETAAN PALVELUIDEN TUOTTAMINEN IHMISILLE ennakoinnin työkalut, liputussysteemi -> eri sektoreita tulevat hälytykset --> yhteydenotto palvelutori/palvelupörssi terveyskahvilat tms. sairaalassa "Kuntosalit" - mittausarvot korjaamaan/edistämään terveyttä (ei vain kuntoilulaitteet vaan myös muut hoidot) Älykkäät tilat liikkuvat toimipisteet esim. “malluauto” -tyyppiset ratkaisut leviävät, koska maaseudulle jää vähemmän asukkaita ja etäisyydet kasvavat. Terveysaseman merkitys kylän keskipisteenä vähenee. terveysjärjestöt 2.0 Älypuhelin tai rannetietokone (mm. ympäristö- varoitusten alusta) yksityisyyden analyysityökalu, miten ja kuka dataa käsittelee? avoimet appsit, että asiakkaat voivat kehittää ja koodata palveluita itse (app developers) vertaisratkaisut (tieto + tuki, esim. vertaisverkostot, kyläparlamentit, puistot, metsät, ostari) psykologin ja asiakkaan yhteinen työkalu tunnistamaan hyvän/huonon fiiliksen perusteet hyvinvointikokemuksen mittari ja stressitason mittari (esim. aivosähkökäyrän hyödyntäminen) WEVOLVE
  • 18. PALVELUT ROOLINA KEHITTÄÄ JA TUOTTAA ITSE PALVELUITA IHMISILLE nettineuvola hyvinvoinnin apteekkikotiin tulevat palvelut vertaispalvelut ikäihmisille oman ikäisiltä tukea ja apuja ennakointipalvelut (hyödyntäen analyysi, algoritmit, BigData, että voi hoitaa ja huolehtia myös omaisia ja läheisiä) datan tulkinta -palvelut henkilökohtaisesti räätälöidyt palvelut augmentoitu luonto spa oma terveystili, irrallinen kaupallisista ekosysteemeistä, mutta kuitenkin mobiilikäyttö omahoitokioski, tiedot menevät jaettuihin alustoihin, esim. terveysasemalle tai apteekkiin automaatio (ehdottaa kysymyksiä terveydestä, joita itse ei osannut vielä kysyä) esim. istumisvaroitus (Kehoittaa nousemaan ylös!) ja varoittaa ympäristöstä (esim. home) Herättely - muutoksen tukeminen WEVOLVE

Editor's Notes

  1. 5.2.1 Lost generation The economic crisis has given rise to a new class of consumers who work hard, pay their taxes, live within their means and do all the right things, but are unable to live the lives to which they aspire. 6.2.4 Cultural diversity The era of the global dominance of western values and lifestyles is coming to an end with the global power shifts, new connectedness and the growing accessibility to information provided by ICT. Global migration and urbanization are also furthering cultural diversity, which will have an impact on attitudes, identities and behaviors in The US and Europe.
  2. 5.2.1 Lost generation The economic crisis has given rise to a new class of consumers who work hard, pay their taxes, live within their means and do all the right things, but are unable to live the lives to which they aspire. 6.2.4 Cultural diversity The era of the global dominance of western values and lifestyles is coming to an end with the global power shifts, new connectedness and the growing accessibility to information provided by ICT. Global migration and urbanization are also furthering cultural diversity, which will have an impact on attitudes, identities and behaviors in The US and Europe.
  3. 5.2.1 Lost generation The economic crisis has given rise to a new class of consumers who work hard, pay their taxes, live within their means and do all the right things, but are unable to live the lives to which they aspire. 6.2.4 Cultural diversity The era of the global dominance of western values and lifestyles is coming to an end with the global power shifts, new connectedness and the growing accessibility to information provided by ICT. Global migration and urbanization are also furthering cultural diversity, which will have an impact on attitudes, identities and behaviors in The US and Europe.
  4. 5.2.1 Lost generation The economic crisis has given rise to a new class of consumers who work hard, pay their taxes, live within their means and do all the right things, but are unable to live the lives to which they aspire. 6.2.4 Cultural diversity The era of the global dominance of western values and lifestyles is coming to an end with the global power shifts, new connectedness and the growing accessibility to information provided by ICT. Global migration and urbanization are also furthering cultural diversity, which will have an impact on attitudes, identities and behaviors in The US and Europe.
  5. 5.2.1 Lost generation The economic crisis has given rise to a new class of consumers who work hard, pay their taxes, live within their means and do all the right things, but are unable to live the lives to which they aspire. 6.2.4 Cultural diversity The era of the global dominance of western values and lifestyles is coming to an end with the global power shifts, new connectedness and the growing accessibility to information provided by ICT. Global migration and urbanization are also furthering cultural diversity, which will have an impact on attitudes, identities and behaviors in The US and Europe.