SlideShare a Scribd company logo
1 of 4
Download to read offline
KYKY-KUULUMISET 3/2012


Kyky-projektin alkusyksyä ovat rytmittäneet monet mielenkiintoiset seminaarit. Projektin
toimijat ovat pitäneet työpajoja Peda-forum-päivillä ja puheenvuoroja niin yliopistojen
toimitilaseminaarissa kuin pohjoismaisessa opiskeluterveydenhuollon kongressissakin.

Esitysten valmistelun ja seminaariannin purkamisen lomassa on edistetty yliopistojen eri
yhteisöjen käyttöön tarkoitettua opiskelukyvyn edistämisen itsearviointityökalua. Työkalun
kokeilusta ja käyttöönotosta on tulossa lisää tietoa loppuvuodesta.

Itsearviointiyökalua valmisteltaessa projektin yhteistyö Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö
Otuksen kanssa on tiivistynyt entisestään. Parhaillaan Otuksen kanssa tehdäänkin yhteistyötä
myös opiskelukykykäsitteen kehittämiseksi.

Yhteistyöyliopistoissa työ jatkuu tietenkin koko ajan. Pyrimme edelleen lisäämään niin
henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin opiskelukykytietoutta. Tänä syksynä pääsimme
ensimmäistä kertaa keskustelemaan uusien opiskelijoiden kanssa opiskelukyvystä Aalto-
yliopiston sähkötekniikan korkeakoululla. Opiskelijat pohtivat innoissaan omia
voimavarojaan ja jakoivat huoliaan opiskeluun ja opiskelutaitoihin liittyen.

Kyky-projektin uudet esitekortit saatiin käyttöön parahiksi syksyn seminaareihin ja ne saivat
ilahtuneen vastaanoton. Esite on projektin logon suunnitelleen Safa Hovisen käsialaa ja siitä
on olemassa versiot kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Viestinnän osalta uutta on myös Kyky-projektin sivu Facebookissa. Tykkää Kykystä
osoitteessa www.facebook.com/opiskelukyky!

Syyskuun ja lokakuun vaihteessa Kyky-projekti ottaa vastaan vanhempainvapaalta palaavan
projektipäällikön Johanna Kujalan. Samalla kiitämme suunnittelija Liisa Lähteenahoa
rohkeasta, kriittisestä ja asiantuntevasta työstä!




Kyky-projekti
Campus Conexus II | 2011–2013
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
Lapinrinne 2 00180 Helsinki
www.syl.fi/opiskelukyky
Tässä kirjeessä:

       Johanna Kujala palaa vanhempainvapaalta 24.9.
       Miten puuttua kiusaamiseen korkeakouluissa?
       Kyky-projekti Yliopistojen toimitilaseminaarissa: Mitä opiskelijat odottavat
        tulevaisuuden yliopistokampuksilta?
       The 16th Nordic Congress for Student Health 13.- 14.9.2012, Helsinki



Johanna Kujala palaa vanhempainvapaalta 24.9.
Kyky-projektin projektipäällikkö Johanna Kujala palaa vanhempainvapaalta maanantaina
24.9. Johannan vanhempainvapaan ajan projektissa suunnittelijana työskennellyt Liisa
Lähteenaho siirtyy uusien haasteiden pariin kahden viikon paluuperehdytyksen jälkeen ja
lopettaa työt projektissa perjantaina 5.10. Johannan tavoittaa sähköpostitse osoitteella
johanna.kujala@syl.fi ja puhelimitse numerosta 0447800229. Liisan tavoittaa sähköpostitse
osoitteella liisa.lahteenaho@helsinki.fi


Miten puuttua kiusaamiseen korkeakouluissa?

Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen ovat vielä uusia asioita
korkeakouluyhteisöissä. Tuleeko kiusaamiseen puuttua ja mikä on kiusaamista? Lue Ann-
Marie Norrgrannin blogikirjoitus SYL:n verkkosivuilta: http://bit.ly/OpAq4X.


Kyky-projekti ja SYL pitivät aiheesta myös työpajan Pedaforum-päivillä elokuussa 2012.
Työpajaan kokoontui ihmisiä korkeakoulujen hallinnosta, opetuksesta sekä
opiskelijajärjestöistä työstämään kiusaamisen tunnistamisen ja kiusaamiseen puuttumisen
keinoja. Pedaforum-päivien esitys ja muistiinpanot ryhmäkeskustelusta löytyvät
osoitteesta: http://www.conex.fi/peda-forum/ohjelma/workshop/67.




Kyky-projekti
Campus Conexus II | 2011–2013
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
Lapinrinne 2 00180 Helsinki
www.syl.fi/opiskelukyky
Kyky-projekti Yliopistojen toimitilaseminaarissa: Mitä opiskelijat odottavat tulevaisuuden
yliopistokampuksilta?

Kyky-projektin suunnittelija Liisa Lähteenaho piti 24.8. valtakunnallisessa Yliopistojen
toimitilaseminaarissa puheenvuoron otsikolla "Mitä opiskelijat odottavat tulevaisuuden
yliopistokampuksilta?". Kaikki seminaarin puheenvuorot oli pyydetty valmistelemaan
kestävän kehityksen teemat huomioiden.

Lähteenaho muistutti puheenvuorossaan siitä, että kestävästä kehityksestä puhuttaessa
unohdetaan helposti sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus, ja että etenkin sosiaalisen
kestävyyden konkretisointi ja operationalisointi on vaikeaa – korulauseita taas on helppo
keksiä. Kestävän kehityksen näkökulmasta avainsanoina yliopistokampuksilla ovat
yhteisöllisyys ja kaikkien yhteisön jäsenten osallistuminen päätöksentekoon. Isoina trendeinä
tulevaisuuden kampuksilla voidaan nähdä ajatus kampuksesta kaupunkina; kampuksen
halutaan olevan enemmän kuin opiskelu- tai työpaikka, ja siellä halutaan viihtyä, viettää myös
vapaa-aikaa ja käyttää palveluita. Opiskeluympäristöt ja siten myös kampukset ovat tärkeä
osa opiskelukykyä. Opiskeluympäristöissä pitäisi kestävyyden ja opiskelukyvyn kannalta
huomioida etenkin saavutettavuus ja käytettävyys - tilojen pitää olla sekä opiskelijoiden että
henkilökunnan käytössä helposti, ja erilaisiin tarkoituksiin on oltava vaihtelevia tiloja.

The 16th Nordic Congress for Student Health 13.- 14.9.2012, Helsinki
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö järjesti syyskuun puolivälissä 16.
opiskeluterveydenhuollon pohjoismaisen kongressin. Kaksipäiväinen kongressi keräsi yli 200
osallistujaa, jotka työskentelevät erilaisissa opiskeluterveydenhuollon ja
opiskelutukipalvelujen tehtävissä. Seminaarin teemana oli varhainen puuttuminen, ja
asiantuntija-alustuksissa pohdittiin muun muassa stressiä, psykosomaattista oireilua,
opiskelijoiden kohtaamia kriisejä, opiskelukykyä sekä opintoihin sitoutumista ja opiskelu-
uupumusta.




Kyky-projekti
Campus Conexus II | 2011–2013
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
Lapinrinne 2 00180 Helsinki
www.syl.fi/opiskelukyky
Seminaarin alustukset ja ryhmäkeskustelut nostivat esiin monta hätkähdyttävää lukua.
Opiskelijoista noin 40 % on kokenut väkivaltaa jossain vaiheessa elämäänsä. Noin 10 %:lla
YTHS:lle hakeutuvista potilaista on vaikeuksia rauhoittua eikä heillä ole keinoja esimerkiksi
rentoutua tai rauhoittaa itseään. Korkeakoulussa kiusatuilla on muita selvästi enemmän
syömishäiriöitä, ahdistuneisuutta ja masennusta.


Professori Katariina Salmela-Aron asiantuntija-alustus nostatti koulutusjärjestelmälle monia
kysymyksiä. Hänen esityksensä mukaan muun muassa suomalaiset korkeakouluopiskelijat
ovat uupuneempia kuin muissa pohjoismaissa. Sama ilmiö näkyy jo lukiossa: 43 %
lukiolaisista oli opintoihinsa sitoutuneita, 30 % sitoutuneita mutta samalla uupuneita, 14 %
suhtautui kyynisesti opintoihinsa ja 13 % kärsi burn outista. Yksi välivuosi vähensi
uupumusta mutta useampi puolestaan toimi jo haitallisesti lisäämällä kyynisyyttä ja
vähentämällä sitoutuneisuutta. Yliopistojen kannalta huolestuttavaa oli, että opintojen
edetessä uupumus lisääntyi ja opintoihin sitoutuminen vähentyi. Kaikkien suurin muutos
tapahtui ensimmäisen ja toisen vuoden välissä. Vaikuttaa siltä, että opintojen ensimmäiseen
vuoteen panostaminen on kaikkein keskeisintä opiskelu-uupumuksen ehkäisyssä ja opintojen
sitoutuneisuuden ylläpidossa.


Seminaarissa esiteltiin eri puolilta Suomea monia erittäin hyviä kursseja ja työpajoja, joilla
parannetaan opiskelijoiden opiskelutaitoja ja arjenhallintaa. SYL:n ja Kyky-projektin edustajat
jäivät kuitenkin miettimään, miten opinnoista, tukipalveluista ja opiskeluyhteisöstä saataisiin
jo alkujaan sellaisia, että nämä taidot opittaisiin varsinaisen opiskelun myötä. Tästä vastuu on
meillä kaikilla opiskelujen parissa toimivilla.


Kongressin esityksiin pääsee tutustumaan tapahtuman nettisivuilla
(http://www.studenthealth2012.org/?page_id=127).




Kyky-projekti
Campus Conexus II | 2011–2013
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
Lapinrinne 2 00180 Helsinki
www.syl.fi/opiskelukyky

More Related Content

Viewers also liked

Strategy english updated2011
Strategy english updated2011Strategy english updated2011
Strategy english updated2011SYL
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)SYL
 
121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)
121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)
121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)SYL
 
Puhujakutsu malli
Puhujakutsu malliPuhujakutsu malli
Puhujakutsu malliSYL
 
Hyy um raportti
Hyy um raporttiHyy um raportti
Hyy um raporttiSYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)SYL
 
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL
 
SYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselle
SYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselleSYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselle
SYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselleSYL
 

Viewers also liked (8)

Strategy english updated2011
Strategy english updated2011Strategy english updated2011
Strategy english updated2011
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
 
121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)
121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)
121109 syl lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta_st_v (id 1820)
 
Puhujakutsu malli
Puhujakutsu malliPuhujakutsu malli
Puhujakutsu malli
 
Hyy um raportti
Hyy um raporttiHyy um raportti
Hyy um raportti
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
 
SYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselle
SYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselleSYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselle
SYL:n toimintasuunnitelma 2013 lausuntokierrokselle
 

Similar to Kyky kuulumiset 3 2012

Kyky kuulumiset kesäkuu2011
Kyky kuulumiset kesäkuu2011Kyky kuulumiset kesäkuu2011
Kyky kuulumiset kesäkuu2011SYL
 
Helmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumisetHelmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumisetSYL
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...SYL
 
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012TYYdiat
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiSYL
 
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTyöelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTekniikan akateemiset TEK
 
2 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 2010
2 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 20102 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 2010
2 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 2010SYL
 
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessaOpiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessaMari Simola
 
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011SYL
 
erityinen-tuki-web
erityinen-tuki-weberityinen-tuki-web
erityinen-tuki-webTerhi Ojala
 
Riemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 EdunvalvontaRiemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 Edunvalvontaly-lyy
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)SYL
 
Kyky-kuulumiset 2/2012
Kyky-kuulumiset 2/2012Kyky-kuulumiset 2/2012
Kyky-kuulumiset 2/2012SYL
 

Similar to Kyky kuulumiset 3 2012 (20)

Kyky kuulumiset kesäkuu2011
Kyky kuulumiset kesäkuu2011Kyky kuulumiset kesäkuu2011
Kyky kuulumiset kesäkuu2011
 
Helmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumisetHelmikuun Kyky-kuulumiset
Helmikuun Kyky-kuulumiset
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
 
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raportti
 
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTyöelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
 
2 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 2010
2 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 20102 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 2010
2 kujala kyky-toimintaa_joka_paiva_30 11 2010
 
2009 yliopisto opiskelijoiden työelämään orientoituminen
2009 yliopisto opiskelijoiden työelämään orientoituminen2009 yliopisto opiskelijoiden työelämään orientoituminen
2009 yliopisto opiskelijoiden työelämään orientoituminen
 
2013 Opiskelijabarometri 2012
2013 Opiskelijabarometri 20122013 Opiskelijabarometri 2012
2013 Opiskelijabarometri 2012
 
Opiskelijatutkimuksen päivät 2014 tiivistelmät
Opiskelijatutkimuksen päivät 2014 tiivistelmätOpiskelijatutkimuksen päivät 2014 tiivistelmät
Opiskelijatutkimuksen päivät 2014 tiivistelmät
 
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessaOpiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
Opiskelijakeskeisyys korkeakoulutuksessa
 
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
 
Hämeenlinnan ohjelma
Hämeenlinnan ohjelmaHämeenlinnan ohjelma
Hämeenlinnan ohjelma
 
erityinen-tuki-web
erityinen-tuki-weberityinen-tuki-web
erityinen-tuki-web
 
Riemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 EdunvalvontaRiemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 Edunvalvonta
 
2008 kansainväliset tutkinto-opiskelijat Suomen yliopistoissa
2008 kansainväliset tutkinto-opiskelijat Suomen yliopistoissa2008 kansainväliset tutkinto-opiskelijat Suomen yliopistoissa
2008 kansainväliset tutkinto-opiskelijat Suomen yliopistoissa
 
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
Kyky terveystutkimus kott_130213 (id 2326) (id 2490)
 
2008 silmäyksiä perheellisten korkeakouluopiskelijoiden tilanteeseen
2008 silmäyksiä perheellisten korkeakouluopiskelijoiden tilanteeseen2008 silmäyksiä perheellisten korkeakouluopiskelijoiden tilanteeseen
2008 silmäyksiä perheellisten korkeakouluopiskelijoiden tilanteeseen
 
Kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyön johtaminen 2012
Kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyön johtaminen 2012Kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyön johtaminen 2012
Kulttuuritapahtumien vapaaehtoistyön johtaminen 2012
 
Kyky-kuulumiset 2/2012
Kyky-kuulumiset 2/2012Kyky-kuulumiset 2/2012
Kyky-kuulumiset 2/2012
 

More from SYL

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013SYL
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)SYL
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)SYL
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okmSYL
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslakiSYL
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)SYL
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereSYL
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113SYL
 
Eka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jyEka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jySYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenFSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenSYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)SYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)SYL
 
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)SYL
 

More from SYL (20)

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)Eka vuosi  ryhmäkeskustelut (id 2278)
Eka vuosi ryhmäkeskustelut (id 2278)
 
Ensimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampereEnsimmäinen vuosi tampere
Ensimmäinen vuosi tampere
 
Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113Eka vuosi oy-sarenius-160113
Eka vuosi oy-sarenius-160113
 
Eka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jyEka vuosi työpaja jy
Eka vuosi työpaja jy
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenFSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
 
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
 

Kyky kuulumiset 3 2012

  • 1. KYKY-KUULUMISET 3/2012 Kyky-projektin alkusyksyä ovat rytmittäneet monet mielenkiintoiset seminaarit. Projektin toimijat ovat pitäneet työpajoja Peda-forum-päivillä ja puheenvuoroja niin yliopistojen toimitilaseminaarissa kuin pohjoismaisessa opiskeluterveydenhuollon kongressissakin. Esitysten valmistelun ja seminaariannin purkamisen lomassa on edistetty yliopistojen eri yhteisöjen käyttöön tarkoitettua opiskelukyvyn edistämisen itsearviointityökalua. Työkalun kokeilusta ja käyttöönotosta on tulossa lisää tietoa loppuvuodesta. Itsearviointiyökalua valmisteltaessa projektin yhteistyö Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otuksen kanssa on tiivistynyt entisestään. Parhaillaan Otuksen kanssa tehdäänkin yhteistyötä myös opiskelukykykäsitteen kehittämiseksi. Yhteistyöyliopistoissa työ jatkuu tietenkin koko ajan. Pyrimme edelleen lisäämään niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin opiskelukykytietoutta. Tänä syksynä pääsimme ensimmäistä kertaa keskustelemaan uusien opiskelijoiden kanssa opiskelukyvystä Aalto- yliopiston sähkötekniikan korkeakoululla. Opiskelijat pohtivat innoissaan omia voimavarojaan ja jakoivat huoliaan opiskeluun ja opiskelutaitoihin liittyen. Kyky-projektin uudet esitekortit saatiin käyttöön parahiksi syksyn seminaareihin ja ne saivat ilahtuneen vastaanoton. Esite on projektin logon suunnitelleen Safa Hovisen käsialaa ja siitä on olemassa versiot kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Viestinnän osalta uutta on myös Kyky-projektin sivu Facebookissa. Tykkää Kykystä osoitteessa www.facebook.com/opiskelukyky! Syyskuun ja lokakuun vaihteessa Kyky-projekti ottaa vastaan vanhempainvapaalta palaavan projektipäällikön Johanna Kujalan. Samalla kiitämme suunnittelija Liisa Lähteenahoa rohkeasta, kriittisestä ja asiantuntevasta työstä! Kyky-projekti Campus Conexus II | 2011–2013 Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry Lapinrinne 2 00180 Helsinki www.syl.fi/opiskelukyky
  • 2. Tässä kirjeessä:  Johanna Kujala palaa vanhempainvapaalta 24.9.  Miten puuttua kiusaamiseen korkeakouluissa?  Kyky-projekti Yliopistojen toimitilaseminaarissa: Mitä opiskelijat odottavat tulevaisuuden yliopistokampuksilta?  The 16th Nordic Congress for Student Health 13.- 14.9.2012, Helsinki Johanna Kujala palaa vanhempainvapaalta 24.9. Kyky-projektin projektipäällikkö Johanna Kujala palaa vanhempainvapaalta maanantaina 24.9. Johannan vanhempainvapaan ajan projektissa suunnittelijana työskennellyt Liisa Lähteenaho siirtyy uusien haasteiden pariin kahden viikon paluuperehdytyksen jälkeen ja lopettaa työt projektissa perjantaina 5.10. Johannan tavoittaa sähköpostitse osoitteella johanna.kujala@syl.fi ja puhelimitse numerosta 0447800229. Liisan tavoittaa sähköpostitse osoitteella liisa.lahteenaho@helsinki.fi Miten puuttua kiusaamiseen korkeakouluissa? Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen ovat vielä uusia asioita korkeakouluyhteisöissä. Tuleeko kiusaamiseen puuttua ja mikä on kiusaamista? Lue Ann- Marie Norrgrannin blogikirjoitus SYL:n verkkosivuilta: http://bit.ly/OpAq4X. Kyky-projekti ja SYL pitivät aiheesta myös työpajan Pedaforum-päivillä elokuussa 2012. Työpajaan kokoontui ihmisiä korkeakoulujen hallinnosta, opetuksesta sekä opiskelijajärjestöistä työstämään kiusaamisen tunnistamisen ja kiusaamiseen puuttumisen keinoja. Pedaforum-päivien esitys ja muistiinpanot ryhmäkeskustelusta löytyvät osoitteesta: http://www.conex.fi/peda-forum/ohjelma/workshop/67. Kyky-projekti Campus Conexus II | 2011–2013 Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry Lapinrinne 2 00180 Helsinki www.syl.fi/opiskelukyky
  • 3. Kyky-projekti Yliopistojen toimitilaseminaarissa: Mitä opiskelijat odottavat tulevaisuuden yliopistokampuksilta? Kyky-projektin suunnittelija Liisa Lähteenaho piti 24.8. valtakunnallisessa Yliopistojen toimitilaseminaarissa puheenvuoron otsikolla "Mitä opiskelijat odottavat tulevaisuuden yliopistokampuksilta?". Kaikki seminaarin puheenvuorot oli pyydetty valmistelemaan kestävän kehityksen teemat huomioiden. Lähteenaho muistutti puheenvuorossaan siitä, että kestävästä kehityksestä puhuttaessa unohdetaan helposti sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus, ja että etenkin sosiaalisen kestävyyden konkretisointi ja operationalisointi on vaikeaa – korulauseita taas on helppo keksiä. Kestävän kehityksen näkökulmasta avainsanoina yliopistokampuksilla ovat yhteisöllisyys ja kaikkien yhteisön jäsenten osallistuminen päätöksentekoon. Isoina trendeinä tulevaisuuden kampuksilla voidaan nähdä ajatus kampuksesta kaupunkina; kampuksen halutaan olevan enemmän kuin opiskelu- tai työpaikka, ja siellä halutaan viihtyä, viettää myös vapaa-aikaa ja käyttää palveluita. Opiskeluympäristöt ja siten myös kampukset ovat tärkeä osa opiskelukykyä. Opiskeluympäristöissä pitäisi kestävyyden ja opiskelukyvyn kannalta huomioida etenkin saavutettavuus ja käytettävyys - tilojen pitää olla sekä opiskelijoiden että henkilökunnan käytössä helposti, ja erilaisiin tarkoituksiin on oltava vaihtelevia tiloja. The 16th Nordic Congress for Student Health 13.- 14.9.2012, Helsinki Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö järjesti syyskuun puolivälissä 16. opiskeluterveydenhuollon pohjoismaisen kongressin. Kaksipäiväinen kongressi keräsi yli 200 osallistujaa, jotka työskentelevät erilaisissa opiskeluterveydenhuollon ja opiskelutukipalvelujen tehtävissä. Seminaarin teemana oli varhainen puuttuminen, ja asiantuntija-alustuksissa pohdittiin muun muassa stressiä, psykosomaattista oireilua, opiskelijoiden kohtaamia kriisejä, opiskelukykyä sekä opintoihin sitoutumista ja opiskelu- uupumusta. Kyky-projekti Campus Conexus II | 2011–2013 Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry Lapinrinne 2 00180 Helsinki www.syl.fi/opiskelukyky
  • 4. Seminaarin alustukset ja ryhmäkeskustelut nostivat esiin monta hätkähdyttävää lukua. Opiskelijoista noin 40 % on kokenut väkivaltaa jossain vaiheessa elämäänsä. Noin 10 %:lla YTHS:lle hakeutuvista potilaista on vaikeuksia rauhoittua eikä heillä ole keinoja esimerkiksi rentoutua tai rauhoittaa itseään. Korkeakoulussa kiusatuilla on muita selvästi enemmän syömishäiriöitä, ahdistuneisuutta ja masennusta. Professori Katariina Salmela-Aron asiantuntija-alustus nostatti koulutusjärjestelmälle monia kysymyksiä. Hänen esityksensä mukaan muun muassa suomalaiset korkeakouluopiskelijat ovat uupuneempia kuin muissa pohjoismaissa. Sama ilmiö näkyy jo lukiossa: 43 % lukiolaisista oli opintoihinsa sitoutuneita, 30 % sitoutuneita mutta samalla uupuneita, 14 % suhtautui kyynisesti opintoihinsa ja 13 % kärsi burn outista. Yksi välivuosi vähensi uupumusta mutta useampi puolestaan toimi jo haitallisesti lisäämällä kyynisyyttä ja vähentämällä sitoutuneisuutta. Yliopistojen kannalta huolestuttavaa oli, että opintojen edetessä uupumus lisääntyi ja opintoihin sitoutuminen vähentyi. Kaikkien suurin muutos tapahtui ensimmäisen ja toisen vuoden välissä. Vaikuttaa siltä, että opintojen ensimmäiseen vuoteen panostaminen on kaikkein keskeisintä opiskelu-uupumuksen ehkäisyssä ja opintojen sitoutuneisuuden ylläpidossa. Seminaarissa esiteltiin eri puolilta Suomea monia erittäin hyviä kursseja ja työpajoja, joilla parannetaan opiskelijoiden opiskelutaitoja ja arjenhallintaa. SYL:n ja Kyky-projektin edustajat jäivät kuitenkin miettimään, miten opinnoista, tukipalveluista ja opiskeluyhteisöstä saataisiin jo alkujaan sellaisia, että nämä taidot opittaisiin varsinaisen opiskelun myötä. Tästä vastuu on meillä kaikilla opiskelujen parissa toimivilla. Kongressin esityksiin pääsee tutustumaan tapahtuman nettisivuilla (http://www.studenthealth2012.org/?page_id=127). Kyky-projekti Campus Conexus II | 2011–2013 Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry Lapinrinne 2 00180 Helsinki www.syl.fi/opiskelukyky