SlideShare a Scribd company logo
Tulevaisuuden 
peruskoulu 
- Uuteen nousuun! 
27.11.2014
Tavoitteet 
• Tulevaisuuden peruskoulu – uuteen nousuun – 
kehittämishankkeen tavoitteena on tuottaa kuvaus perusopetuksen 
nykytilasta, siihen liittyvistä ilmiöistä, oppimistulosten 
heikkenemisen syistä ja perusopetuksen kehittämistarpeista. 
• Päivitetään erilaisin toimenpitein tasa-arvoon ja 
yhdenvertaisuuteen pohjautuvaa perusopetusta yhtä aikaa kun 
uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet otetaan 
käyttöön syksyllä 2016. 
• Luodaan mahdollisuuksia työskentelyn jatkamiseksi seuraavien 
hallitusneuvotteluiden jälkeen, mikäli uusi hallitus katsoo sen 
tarkoituksenmukaiseksi. 
28.11.14 nimi
Miksi? 
• Laadukas koulutus mahdollistaa sivistykseen perustuvan 
yhteiskuntarakenteen toimivuuden sekä kansantaloudellisen kasvun ja 
kilpailukyvyn nostamisen. 
• Koko ikäluokan koulutuksen merkitys on kansallisesti suuri, sillä osaaminen 
on Suomen tärkein pääoma globaalissa toimintaympäristössä. 
• Vaikka suomalainen koulutus on osoittautunut kansainvälisesti 
korkeatasoiseksi, ovat kansalliset ja kansainväliset oppimistulosten 
arvioinnit osoittaneet, että perusopintojaan päättävien oppilaiden 
oppimistulokset ovat laskeneet. 
28.11.14 nimi
Osaamistason laskun taustalla 
Yhteiskunnalliset muutokset: 
•Muutokset yhteiskunnallisissa rakenteissa ja arvoissa. Koulun 
merkitys on vähentynyt nuorten elämässä. Koulu ei ole enää 
samanlainen itsensä toteuttamisen foorumi, sosiaalisen nousun 
mahdollistaja tai hyvän tulevaisuuden takaaja, kuten ennen. 
Koulun käytänteistä johtuvat muutokset: 
•Oppimisen mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä on kyseenalaistettu. 
Oppimisen tulee olla tulevaisuuden kannalta merkityksellistä, 
motivoivaa ja oppilaalle mielekästä, mutta samalla oppiminen vaatii 
itsensä ylittämistä ja epämukavuusalueella toimimista. 
28.11.14 nimi
Hankkeen organisointi 
• Ohjausryhmä koordinoi, ohjeistaa ja 
kommentoi työryhmien 1. ja 2. työtä 
• Eduskuntapuolueet, tutkimuksen ja 
opetuksen asiantuntijat, OKM:n ja OPH:n 
virkamiesjohto sekä oppimista ja 
sivistystä tukevan yhteiskuntapolitiikan 
näkökulmasta oleellisia sidosryhmiä 
mukana ohjausryhmässä 
28.11.14 nimi
• Työryhmät työskentelevät asiantuntija- ja tutkijavoimin. 
• Työskentely organisoidaan verkostomaisesti siten, että ryhmät 
kuulevat parhaiksi katsomiaan sidosryhmiä ja järjestävät kokouksia 
sekä kuulemistilaisuuksia. 
• Työryhmien tulee ottaa huomioon kansallinen ja kansainvälinen 
toimintaympäristö sekä suomen- että ruotsinkielellä annettava 
koulutus. 
• Työryhmät raportoivat toiminnastaan ja kehittyvistä esityksistään 
ohjausryhmälle. 
• Ohjausryhmän työskentelyn tueksi OKM järjestää verkkopohjaisen 
kyselyn sekä alueellisia tilaisuuksia, jotka mahdollistavat laajan 
kansalaiskeskustelun tulevaisuuden perusopetuksesta. 
28.11.14 nimi
Työryhmän 1 tehtävänä on 
valmistella ja koota tietoa ohjausryhmälle siitä, mikä merkitys osaamisella ja 
oppimisella on yhteiskunnallisessa kehityksessä tällä hetkellä ja 
tulevaisuudessa sekä saada aikaan esitys toimenpiteistä, joilla vaikutetaan 
oppimistulosten nostamiseen, tyttöjen ja poikien oppimistuloserojen 
kaventamiseen, alueellisen tasa-arvon toteutumiseen, yhdenvertaisten jatko-opintomahdollisuuksien 
turvaamiseen sekä koulujen välisen 
eriytymiskehityksen pysäyttämiseen. 
Työryhmä 1. on jakautunut seuraaviin alatyöryhmiin: 
•oppimistulosten kehitys 
•koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus 
•taloudellinen kasvu ja kilpailukyky ja 
•vähemmistöjen asema koulutuksessa 
28.11.14 nimi
Työryhmän 2 tehtävänä on 
• valmistella ja koota tietoa ohjausryhmälle siitä, miten oppimisesta 
tulee entistä merkityksellisempää sekä saada aikaan esitys 
toimenpiteistä, joilla voidaan parantaa perusopetuksen 
opetusjärjestelyitä, oppimistuloksia, koulumotivaatiota ja 
kouluviihtyvyyttä, kehittää opetusmenetelmiä ja opettajien sekä 
muun opetushenkilöstön koulutusta. 
• Työryhmä 2. on jakautunut seuraaviin alatyöryhmiin: 
oppimismotivaatio 
kouluviihtyvyys ja hyvinvointi 
oppimisympäristöt ja – menetelmät 
opetusjärjestelyiden kehittämien 
opettajakoulutuksen kehittäminen 
28.11.14 nimi
Verkkokysely 
• Osana Tulevaisuuden peruskoulu-kehittämistyötä haluttiin kuulla 
eri sidosryhmiä (koululaiset, opiskelijat, huoltajat, opettajat, 
rehtorit sekä muut opetusalan asiantuntijat). 
• Tämä toteutettiin verkkokyselyllä 22.9. – 24.10.2014 
• Tuloksia käytetään perusopetuksen kehittämisessä siten, että 
ensitulokset käytettävissä maakuntakuulemistilaisuuksissa 
(marraskuun puolivälistä joulukuun puoliväliin). Loput tuloksista 
osana OKM:n raporttia. 
28.11.14 nimi
Hankkeen aikataulu 
Helmikuu 2014 
•Asettamispäätös sekä henkilöiden kutsuminen eri 
ryhmiin 
•Ryhmien vahvistaminen sekä työaikataulusta 
päättäminen 
Maaliskuu 2014 
•Tarvittavan tutkimustoiminnan suunnittelu ja 
käynnistäminen 
•Ryhmien työn käynnistäminen (avausseminaari) 
Maalis-toukokuu 2014 
•Ryhmien työskentely ja mielipiteiden keruu 
alueilta/verkossa 
•Opetussuunnitelmatyöhön vaikuttavien esitysten 
valmistuminen kesäkuuhun 2014 mennessä 
Kesäkuu 2014 
•Opetussuunnitelmatyöhön liittyvien esitysten käsittely 
ohjausryhmässä 
Heinäkuu 2014 
•SuomiAreenan kansainvälinen tapahtuma – ideoiden 
testaus ja kehittäminen kansainvälisten esimerkkien ja 
keskustelijoiden kautta 
Syys-joulu 2014 
•Laajapohjainen verkkokysely 
•Maakuntamatkat 
•Ryhmien työskentely siten, että mahdolliset 
hallitusohjelmakirjausesitykset valmistuvat jouluun 
mennessä 
Tammi-huhtikuu 2015 
•Olemassa olevien esitysten palaute- ja 
kommentointikierros alueellisissa tilaisuuksissa sekä 
yleisen koulutuspoliittisen keskustelun tukeminen 
Huhtikuu 2015- 
•Hallitusohjelman hyväksyminen 
Kesäkuu 2015 
•Jatkotyöstä päättäminen saadun kokemuksen 
perusteella 
28.11.14 nimi
Maakuntakuulemiset 
• Alueelliset tilaisuudet järjestetään yhteistyössä 
harjoittelukouluverkoston kanssa niin, että paikalle kutsutaan 
OPH:n koordinoiman kehittämiskouluverkoston toimijoita, 
harjoittelukoulujen ja opettajakoulutuslaitosten edustajia, 
alueella toimivien perusopetuksen kehittämishankkeiden edustajia 
sekä laaja edustajisto perusopetuksen toimijoita. 
• Tilaisuuksissa on tavoitteena saada palautetta työryhmien 
valmistelemista esityksistä sekä käydä koulutuspoliittista 
keskustelua perusopetuksen tulevaisuuden linjaamiseksi. 
28.11.14 nimi
Maakuntakuulemiset 
Tilaisuudessa esitellään ja kommentoidaan kansalaiskyselyn tuloksia. Lisäksi 
kuullaan oppilaan puheenvuoro, opettajan / rehtorin puheenvuoro sekä 
vanhemman näkemys suomalaisen peruskoulun tulevaisuudesta, ja opetus- ja 
viestintäministeri Krista Kiurun puheenvuoro. 
Tilaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja antaa 
palautetta koulun kehittämiseen. 
Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen seuraavat maakuntatilaisuudet: 
24.11 Turku 
26.11. Helsinki 
2.12. Tampere 
8.12. Pori 
10.12. Joensuu 
Lisätietoja: opetusneuvos Najat Ouakrim-Soivio (OKM), puh. 02953 30257 
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/tulevaisu 
uden_peruskoulu/kalenteri.html?lang=fi 
28.11.14 nimi
Tulevaisuuden peruskoulu – 
Uuteen nousuun! 
Hankkeen sivut osoitteessa: 
www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspoli 
tiikka/Hankkeet/tulevaisuuden_peruskoulu 
28.11.14 nimi
Kiitos!

More Related Content

Viewers also liked

Arjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassa
Arjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassaArjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassa
Arjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassa
Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Somepaja OAJ
Somepaja OAJSomepaja OAJ
Somepaja OAJ
Osku Laukkanen
 
Hyvä ja turvallinen koulu kaikille
Hyvä ja turvallinen koulu kaikilleHyvä ja turvallinen koulu kaikille
Hyvä ja turvallinen koulu kaikille
SDP
 
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissaOpettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
KirsiViitanen
 
Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...
Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...
Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...
Sanoma Pro
 
Emootiot ja vuorovaikutus
Emootiot ja vuorovaikutusEmootiot ja vuorovaikutus
Emootiot ja vuorovaikutus
Anne Rongas
 
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Pauli Forma
 
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forma
 
Opettajan tehtävät
Opettajan tehtävätOpettajan tehtävät
Opettajan tehtävät
Pia Mäki-Kokkila
 
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impioOpettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
Learning and Educational Technology Research Unit
 
Opettajan muuttuva identiteetti
Opettajan muuttuva identiteettiOpettajan muuttuva identiteetti
Opettajan muuttuva identiteetti
Miikka Salavuo
 
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Kouluterveyskysely
 
Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...
Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...
Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...
Miikka Salavuo
 
Kognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssä
Kognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssäKognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssä
Kognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssä
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
ope valmentajana opas_2016
ope valmentajana opas_2016ope valmentajana opas_2016
ope valmentajana opas_2016Kristina Ström
 
Viewers also liked (16)

Arjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassa
Arjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassaArjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassa
Arjen puheenvuoro – hyvinvointia rakentamassa
 
STTK 30.9.2016
STTK 30.9.2016STTK 30.9.2016
STTK 30.9.2016
 
Somepaja OAJ
Somepaja OAJSomepaja OAJ
Somepaja OAJ
 
Hyvä ja turvallinen koulu kaikille
Hyvä ja turvallinen koulu kaikilleHyvä ja turvallinen koulu kaikille
Hyvä ja turvallinen koulu kaikille
 
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissaOpettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
 
Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...
Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...
Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osan...
 
Emootiot ja vuorovaikutus
Emootiot ja vuorovaikutusEmootiot ja vuorovaikutus
Emootiot ja vuorovaikutus
 
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
 
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
 
Opettajan tehtävät
Opettajan tehtävätOpettajan tehtävät
Opettajan tehtävät
 
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impioOpettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
Opettajien yhteisollinen asiantuntijuus_niina_impio
 
Opettajan muuttuva identiteetti
Opettajan muuttuva identiteettiOpettajan muuttuva identiteetti
Opettajan muuttuva identiteetti
 
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
 
Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...
Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...
Suuntana tulevaisuus- Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten o...
 
Kognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssä
Kognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssäKognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssä
Kognitiivinen kuormittuminen ja aivojen hyvinvointi työssä
 
ope valmentajana opas_2016
ope valmentajana opas_2016ope valmentajana opas_2016
ope valmentajana opas_2016
 
Similar to Tulevaisuuden peruskoulu

Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminenOpetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiOppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Tiina Airaksinen
 
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...
THL
 
Mihin olemme menossa
Mihin olemme menossaMihin olemme menossa
Mihin olemme menossa
Esa Kukkasniemi
 
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.20131. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
Tiina Airaksinen
 
GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015
Tiina Sarisalmi
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aki Luostarinen
 
Perusopetuksen opetussuunnitelmat
Perusopetuksen opetussuunnitelmatPerusopetuksen opetussuunnitelmat
Perusopetuksen opetussuunnitelmat
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
13102015toimintakulttuuriops
13102015toimintakulttuuriops13102015toimintakulttuuriops
13102015toimintakulttuuriops
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri
 
OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?
OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?
OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?
Nordiskt Nätverk för Vuxnas Lärande
 
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri
 
Kalvot teemoista ja tarkennuksista
Kalvot teemoista ja tarkennuksistaKalvot teemoista ja tarkennuksista
Kalvot teemoista ja tarkennuksista
Laila Bröcker
 
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Minna Riikka Järvinen
 
Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön?
Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön? Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön?
Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön?
THL
 
Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014
Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014
Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014omniatopo
 
220915 arviointi
220915 arviointi220915 arviointi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksiKoulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Tiina Sarisalmi
 
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
Suomen eOppimiskeskus ry
 
Koulun toimintakulttuurin kehittäminen
Koulun toimintakulttuurin kehittäminenKoulun toimintakulttuurin kehittäminen
Koulun toimintakulttuurin kehittäminenMatleena Laakso
 
Similar to Tulevaisuuden peruskoulu (20)

Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminenOpetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
Opetussuunnitelmauudistus ja kouluhyvinvoinnin lisääminen
 
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiOppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
 
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelman (FGM) toimee...
 
Mihin olemme menossa
Mihin olemme menossaMihin olemme menossa
Mihin olemme menossa
 
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.20131. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
 
GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015GLOPS loppuraportti 2015
GLOPS loppuraportti 2015
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
 
Perusopetuksen opetussuunnitelmat
Perusopetuksen opetussuunnitelmatPerusopetuksen opetussuunnitelmat
Perusopetuksen opetussuunnitelmat
 
13102015toimintakulttuuriops
13102015toimintakulttuuriops13102015toimintakulttuuriops
13102015toimintakulttuuriops
 
OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?
OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?
OPVA-opinnoilla tukea aikuisten perustaitoihin?
 
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
 
Lops2021
Lops2021Lops2021
Lops2021
 
Kalvot teemoista ja tarkennuksista
Kalvot teemoista ja tarkennuksistaKalvot teemoista ja tarkennuksista
Kalvot teemoista ja tarkennuksista
 
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
 
Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön?
Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön? Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön?
Miten yhteen sovittava johtaminen viedään käytäntöön?
 
Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014
Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014
Kehittämistehtävän suunnitelma k 2014
 
220915 arviointi
220915 arviointi220915 arviointi
220915 arviointi
 
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksiKoulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
Koulun kv-suunnitelma: aikomukset teoiksi, paperilta toiminnaksi
 
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
DigiKilta: Uusi peruskoulu -ohjelma tutoropettajatoiminnan tukena - Sanna Vah...
 
Koulun toimintakulttuurin kehittäminen
Koulun toimintakulttuurin kehittäminenKoulun toimintakulttuurin kehittäminen
Koulun toimintakulttuurin kehittäminen
 
More from SDP

Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaVarhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
SDP
 
SDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP - Yleisturva
SDP - Yleisturva
SDP
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
SDP
 
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP
 
SDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalliSDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalli
SDP
 
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksiSDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP
 
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP
 
Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0
SDP
 
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelmaSDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP
 
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminenSDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP
 
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP
 
10 ideaa Suomelle
10 ideaa Suomelle10 ideaa Suomelle
10 ideaa Suomelle
SDP
 
SDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikka
SDP
 
Sosiaaliturva
SosiaaliturvaSosiaaliturva
Sosiaaliturva
SDP
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus
SDP
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteli
SDP
 
Järkihankkeet
JärkihankkeetJärkihankkeet
Järkihankkeet
SDP
 
More from SDP (20)

Tulevaisuuden peruskoulu

  • 1. Tulevaisuuden peruskoulu - Uuteen nousuun! 27.11.2014
  • 2. Tavoitteet • Tulevaisuuden peruskoulu – uuteen nousuun – kehittämishankkeen tavoitteena on tuottaa kuvaus perusopetuksen nykytilasta, siihen liittyvistä ilmiöistä, oppimistulosten heikkenemisen syistä ja perusopetuksen kehittämistarpeista. • Päivitetään erilaisin toimenpitein tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen pohjautuvaa perusopetusta yhtä aikaa kun uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet otetaan käyttöön syksyllä 2016. • Luodaan mahdollisuuksia työskentelyn jatkamiseksi seuraavien hallitusneuvotteluiden jälkeen, mikäli uusi hallitus katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. 28.11.14 nimi
  • 3. Miksi? • Laadukas koulutus mahdollistaa sivistykseen perustuvan yhteiskuntarakenteen toimivuuden sekä kansantaloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn nostamisen. • Koko ikäluokan koulutuksen merkitys on kansallisesti suuri, sillä osaaminen on Suomen tärkein pääoma globaalissa toimintaympäristössä. • Vaikka suomalainen koulutus on osoittautunut kansainvälisesti korkeatasoiseksi, ovat kansalliset ja kansainväliset oppimistulosten arvioinnit osoittaneet, että perusopintojaan päättävien oppilaiden oppimistulokset ovat laskeneet. 28.11.14 nimi
  • 4. Osaamistason laskun taustalla Yhteiskunnalliset muutokset: •Muutokset yhteiskunnallisissa rakenteissa ja arvoissa. Koulun merkitys on vähentynyt nuorten elämässä. Koulu ei ole enää samanlainen itsensä toteuttamisen foorumi, sosiaalisen nousun mahdollistaja tai hyvän tulevaisuuden takaaja, kuten ennen. Koulun käytänteistä johtuvat muutokset: •Oppimisen mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä on kyseenalaistettu. Oppimisen tulee olla tulevaisuuden kannalta merkityksellistä, motivoivaa ja oppilaalle mielekästä, mutta samalla oppiminen vaatii itsensä ylittämistä ja epämukavuusalueella toimimista. 28.11.14 nimi
  • 5. Hankkeen organisointi • Ohjausryhmä koordinoi, ohjeistaa ja kommentoi työryhmien 1. ja 2. työtä • Eduskuntapuolueet, tutkimuksen ja opetuksen asiantuntijat, OKM:n ja OPH:n virkamiesjohto sekä oppimista ja sivistystä tukevan yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta oleellisia sidosryhmiä mukana ohjausryhmässä 28.11.14 nimi
  • 6. • Työryhmät työskentelevät asiantuntija- ja tutkijavoimin. • Työskentely organisoidaan verkostomaisesti siten, että ryhmät kuulevat parhaiksi katsomiaan sidosryhmiä ja järjestävät kokouksia sekä kuulemistilaisuuksia. • Työryhmien tulee ottaa huomioon kansallinen ja kansainvälinen toimintaympäristö sekä suomen- että ruotsinkielellä annettava koulutus. • Työryhmät raportoivat toiminnastaan ja kehittyvistä esityksistään ohjausryhmälle. • Ohjausryhmän työskentelyn tueksi OKM järjestää verkkopohjaisen kyselyn sekä alueellisia tilaisuuksia, jotka mahdollistavat laajan kansalaiskeskustelun tulevaisuuden perusopetuksesta. 28.11.14 nimi
  • 7. Työryhmän 1 tehtävänä on valmistella ja koota tietoa ohjausryhmälle siitä, mikä merkitys osaamisella ja oppimisella on yhteiskunnallisessa kehityksessä tällä hetkellä ja tulevaisuudessa sekä saada aikaan esitys toimenpiteistä, joilla vaikutetaan oppimistulosten nostamiseen, tyttöjen ja poikien oppimistuloserojen kaventamiseen, alueellisen tasa-arvon toteutumiseen, yhdenvertaisten jatko-opintomahdollisuuksien turvaamiseen sekä koulujen välisen eriytymiskehityksen pysäyttämiseen. Työryhmä 1. on jakautunut seuraaviin alatyöryhmiin: •oppimistulosten kehitys •koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus •taloudellinen kasvu ja kilpailukyky ja •vähemmistöjen asema koulutuksessa 28.11.14 nimi
  • 8. Työryhmän 2 tehtävänä on • valmistella ja koota tietoa ohjausryhmälle siitä, miten oppimisesta tulee entistä merkityksellisempää sekä saada aikaan esitys toimenpiteistä, joilla voidaan parantaa perusopetuksen opetusjärjestelyitä, oppimistuloksia, koulumotivaatiota ja kouluviihtyvyyttä, kehittää opetusmenetelmiä ja opettajien sekä muun opetushenkilöstön koulutusta. • Työryhmä 2. on jakautunut seuraaviin alatyöryhmiin: oppimismotivaatio kouluviihtyvyys ja hyvinvointi oppimisympäristöt ja – menetelmät opetusjärjestelyiden kehittämien opettajakoulutuksen kehittäminen 28.11.14 nimi
  • 9. Verkkokysely • Osana Tulevaisuuden peruskoulu-kehittämistyötä haluttiin kuulla eri sidosryhmiä (koululaiset, opiskelijat, huoltajat, opettajat, rehtorit sekä muut opetusalan asiantuntijat). • Tämä toteutettiin verkkokyselyllä 22.9. – 24.10.2014 • Tuloksia käytetään perusopetuksen kehittämisessä siten, että ensitulokset käytettävissä maakuntakuulemistilaisuuksissa (marraskuun puolivälistä joulukuun puoliväliin). Loput tuloksista osana OKM:n raporttia. 28.11.14 nimi
  • 10. Hankkeen aikataulu Helmikuu 2014 •Asettamispäätös sekä henkilöiden kutsuminen eri ryhmiin •Ryhmien vahvistaminen sekä työaikataulusta päättäminen Maaliskuu 2014 •Tarvittavan tutkimustoiminnan suunnittelu ja käynnistäminen •Ryhmien työn käynnistäminen (avausseminaari) Maalis-toukokuu 2014 •Ryhmien työskentely ja mielipiteiden keruu alueilta/verkossa •Opetussuunnitelmatyöhön vaikuttavien esitysten valmistuminen kesäkuuhun 2014 mennessä Kesäkuu 2014 •Opetussuunnitelmatyöhön liittyvien esitysten käsittely ohjausryhmässä Heinäkuu 2014 •SuomiAreenan kansainvälinen tapahtuma – ideoiden testaus ja kehittäminen kansainvälisten esimerkkien ja keskustelijoiden kautta Syys-joulu 2014 •Laajapohjainen verkkokysely •Maakuntamatkat •Ryhmien työskentely siten, että mahdolliset hallitusohjelmakirjausesitykset valmistuvat jouluun mennessä Tammi-huhtikuu 2015 •Olemassa olevien esitysten palaute- ja kommentointikierros alueellisissa tilaisuuksissa sekä yleisen koulutuspoliittisen keskustelun tukeminen Huhtikuu 2015- •Hallitusohjelman hyväksyminen Kesäkuu 2015 •Jatkotyöstä päättäminen saadun kokemuksen perusteella 28.11.14 nimi
  • 11. Maakuntakuulemiset • Alueelliset tilaisuudet järjestetään yhteistyössä harjoittelukouluverkoston kanssa niin, että paikalle kutsutaan OPH:n koordinoiman kehittämiskouluverkoston toimijoita, harjoittelukoulujen ja opettajakoulutuslaitosten edustajia, alueella toimivien perusopetuksen kehittämishankkeiden edustajia sekä laaja edustajisto perusopetuksen toimijoita. • Tilaisuuksissa on tavoitteena saada palautetta työryhmien valmistelemista esityksistä sekä käydä koulutuspoliittista keskustelua perusopetuksen tulevaisuuden linjaamiseksi. 28.11.14 nimi
  • 12. Maakuntakuulemiset Tilaisuudessa esitellään ja kommentoidaan kansalaiskyselyn tuloksia. Lisäksi kuullaan oppilaan puheenvuoro, opettajan / rehtorin puheenvuoro sekä vanhemman näkemys suomalaisen peruskoulun tulevaisuudesta, ja opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun puheenvuoro. Tilaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja antaa palautetta koulun kehittämiseen. Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen seuraavat maakuntatilaisuudet: 24.11 Turku 26.11. Helsinki 2.12. Tampere 8.12. Pori 10.12. Joensuu Lisätietoja: opetusneuvos Najat Ouakrim-Soivio (OKM), puh. 02953 30257 http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/tulevaisu uden_peruskoulu/kalenteri.html?lang=fi 28.11.14 nimi
  • 13. Tulevaisuuden peruskoulu – Uuteen nousuun! Hankkeen sivut osoitteessa: www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspoli tiikka/Hankkeet/tulevaisuuden_peruskoulu 28.11.14 nimi