Lukemalla vierekkäin Viljo Rasilan ja Giovanni Levin tekstejä, hahmotellaan tamperelaisen sosiaalihistorian ja sitten italialaisen ns. uuden mikrohistorian piirissä käytyä keskusteltua mikro-makro-problematiikasta.

1. 1

2. Kaksi tekstiä ja niiden lukeminen rinnakkain. Tarkoitus hahmotella niiden avulla ensin
tamperelaisen sosiaalihistorian ja sitten italialaisen ns. uuden mikrohistorian piirissä
käytyä keskusteltua mikro‐makro‐problematiikasta.
Viljo Rasila 1983 (Teollistumiskauden muuttoliikkeet, Mikrohistoriallinen tutkimus
Tampereen seudulta) ja Giovanni Levi 2012 (Giovanni Levi: Microhistory and the
Recovery of Complexity)
Liikkeelle Viljo Rasilan (s. 1926) kirjasta ja sen alaotsikosta. Törmäsin kirjaan hyllyssäni
kesällä kun historian oppiaine oli muuttamassa. Vuodelta 1983. Mitä siinä voisi
mikrohistoriasta, joka nousi suomalaisessa historiantutkimuksessa keskusteluun vasta
1990‐luvun lopulla?
Rasilan kirja oman tutkimussuuntansa eli tilastollisen sosiaalihistorian huipentuma ja
toisaalta jo kritisoikin sitä. Kirjalla peloteltiin opiskelijoita koska 2/3 kirjasta on tilastoja.
Muuttoliikeprojektin loppuraportti. MUULI koostui 2115 Tampereella, Messukylässä,
Pälkäneellä ja Luopioisissa vuosina 1826‐1890 syntyneestä henkilöstä kerätystä
tietokanta‐aineistosta. Otantamenetelmälllä valikoituja 24‐27‐v joka neljäs.
2

3. Giovanni Levin (s. 1939, 73v) uusi artikkeli suomalaisten toimittamassa (Matti Peltosen
juhlakirjassa). Keväällä julkaisutilaisuudessa. ”Matti Peltosen juhlakirja”. Levi ns.
italialaisen mikrohistorian tunnetuimpia nimiä Carlo Ginzburgin ohella. (Aineeton
perintö, Manaajapappi).
3

4. Luentosarjamme teema eli Mikro‐ ja makrotaso sekä niiden ristiriita tulee esiin jo Rasilan
tutkimuksen johdannossa. Rasila kirjoittaa… Rasila ei tunnu löytävän eikä tarjoavan
ratkaisua tähän ristiriitaan. Hän tosin sanoo että hedelmällisintä on etsiä mikro‐ ja
makrotasojen välimuoto, mutta ei oikein kerro kuinka se tehdään. Vuonna 1983 tähän ei
oikein vielä ollut työkaluja. Mutta Rasilan kirja sijoittuu mielenkiintoiseen murrosaikaan.
4

5. Rasilan Levin tekstien yhteyden kannalta mielenkiintoinen sattuma on, että 1995
nimenomaan Rasila arvosteli HAikissa Risto Alapuron kirjan Suomen synty paikallisena
ilmiönä. Ensimmäisen suomenkielisen tutkimuksen, joka on saanut selviä vaikutteita
uudesta italialaisesta mikrohistoriasta, erityisesti Giovanni Leviltä. Mikrohistorian
määritelmä on ensin luettuna varsin hämmentävä mutta tulee ymmärrettäväksi kun
lukee Rasilan 12 vuotta vanhemman tekstin.
1980‐luvulla mikrohistoriasta keskusteltiin ”kertomuksen paluuna”, viitaten
uudistuneeseen retoriikkaan ja narratiiviseen juonenkuljetukseen. Olennaista tuoda
näkyville tutkijan ajatteluprosessi kun tämä rakentaa "johtolangoistaan" narratiivin. (vrt.
Rasilan historiallinen romaani. Toisaalta nykyhistorioitsijoistakin Carolyn Steedman pitää
historiankirjoitusta vain yhtenä kirjallisuuden muotona).
Toinen tapa 1980‐luvulla oli viitata uuteen mikrohistoriaan jonkinlaisena
mentaliteettihistoriana (Sulkunen, Liisa Eerikintytär 1999), arkipäivän historiana tai
historiana alhaalta, mihin viittaa Rasilan määritelmässä maininta tavalliseen kansaan
kuuluvista ihmisistä ja yksilökohtaisista motiiveista verrattuna suurmieshistoriaan tai
kansojen/kansalliseen historiaan.
Mikrohistoria myös hyvä omimaan piiriinsä sellaisia tutkijoita, jotka eivät itse
tunnustaudu mikrohistorioitsijoiksi.
5

6. Mutta perusongelma eli mikron ja makron ristiriita pysyy: Kuinka tehdä yleistyksiä
sivuuttamatta yksilön kokemusta ja tapahtuman ainutkertaisuutta? Tai, päinvastoin,
kuinka selittää yksilön toiminta tai yksittäinen tapahtuma ajautumatta vain luokitteluihin
ja esimerkkeihin, ja luopumatta silti tavoitteesta etsiä selityksiä yleisiin laajempiin
kysymyksiin.
6

7. Yksi esimerkki omasta tutkimuksesta. Tamperelaiset kirja (2005). Tehty Rasilan ‐
hengessä. HAikin arvostelija nimitti kirjaa Rasilan Tampereen historian työn jatkajaksi.
Ongelma: Tilastoista tutkimalla saattoi päätellä keskiluokan vähitellen alkaneen syntyä
tietyissä Tampereen kaupunginosissa 1930‐luvun puolivälistä lähtien. Tilastot eivät vain
kerro millainen tämä keskiluokka on. Sille piti löytää edustaja.
7

8. Piti löytää joku sopiva ”keissi” (Case study) tamperelaisen keskiluokan edustajaksi.
Tunsiko Teuvo Mäkinen itse olevansa orastavan keskiluokan edustaja?
Teuvo Mäkisen valokuvia tutkimalla taas mieleen tuli paljon muunlaisia mielenkiintoisia
tutkimuskysymyksiä, joista monet liittyivät valokuvan käyttöön historiantutkimuksessa.
(Iina Kohosen luento myöhemmin).
8

9. Mikrohistoria vuonna 1983 Rasilalle suurinpiirtein sama kuin case study. Mikä on
muuten on mikrohistorian ja case‐studyn ero (Henrik Meinander)? Rupesin itse
miettimään sitä ja väitöskahvilla käydyn keskustelun perusteella syntyi idea tästä
kurssista.
Siispä minun on pakko yrittää antaa jonkinlaista vastausta kysymykseen. Omasta
mielestäni keskeisin ero on se, että Case‐study (tapaustutkimus) lähestyy kohdetta
ylhäältä päin tapauksena, koittaen kuinka se sopii johonkin teoreettiseen kehikkoon (eli
tapauksella testataan teoriaa). (Uusi) Mikrohistoria taas lähtee ns. alatasolta etsimään
kysymyksiä tapauksesta itsestään käsin.
Pitäisin keskeisenä erona sitä, että case studyssa yksittäiseen tapaukseen kohdistetaan
ylhäältä päin jokin teoria tai teoreettinen kehikko, jota yksittäistapauksella testataan.
Mikrohistoriassa taas yksittäistapauksen mikrotason tarkastelu synnyttää kysymykset,
joita lähdetään tutkimaan laajentamalla skaalaa esim. kontekstia rakentamalla ja
vertailemalla. (Tanja luennollaan saa kumota minun vanhakantaisen käsitykseni case‐
studystä).
Ei kuitenkaan tarkoita sitä että mikrohistoria hylkäisi ”ylätason” ja mahdollisuuden
yleistyksiin ja teorianmuodostukseen.
Ehkä esimerkki sopii tähän kohtaan.
9

10. Rasila antaa Teollistumiskauden muuttoliikkeet kirjassa esimerkin torpantyttä
Johannasta, josta 18 ylhäältä annettua muuttujaa eivät kerro juuri mitään. Hänen
elämässään ei tapahtunut mitään. Ylhäältä annetut kerätyt muuttujat eivät juurikaan
kerro Johanna elämästä. Kerätyt (kirkonkirjoista) muuttujat kertovat kovin vähän
Johannan elämästä. Marketta Erikintytär kehikossa, joka on kuitenkin rakennettu
kohteesta käsin.
10

11. Tässä kuvassa oleva kehikko on syntynyt toisesta suunnasta (kontekstin rakentaminen)
alhaalta, ei ylhäältä. Tässä tapauksessa henkilön elämäntarinaa tutkimalla ovat
nähtävissä oletetun makrotason vaikutukset. Voisi kuitenkin olla toisinkin. Carolyn
Steedman kiinnittänyt tutkimuksissaan huomiota ongelmaan joka voi syntyä kun
yritetään liittää alatasoa ylätasolle. Steedman: Problem of relating small to large.
Luddiitteja ei löydy. Phoebe ei päädy huonoille teille. Myös Ginzburg Juusto ja madot:
Mitä Menocchio olisi voinut lukea? (Mikro‐makro‐suhdetta ei saa samaistaa toimijan ja
ja rakenteen suhteeseen eikä yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen)
11

12. Tyypillinen ja poikkeuksellinen ns. yhteiskuntatieteista tuttu jako ja tapa muodostaa
mikro‐makro‐linkki
Alapuron huomio että yhteiskuntatieteiden teoriat eivät ota huomioon historiallisia ja
paikallisia variaatioita (temporal and spatial).
12

13. Historia on siis tiede, joka tunnustaa tapahtumien erityisluonteen ja pyrkii löytämään
jotain yleistä ei niinkään tapahtumien seuraussuhteista vaan tapauksista esiin nousevista
kysymyksistä. Samat kysymykset voidaan kysyä eri konteksteissa, ei siksi että
tarkoituksena olisi paljastaa analogioita ja yhtäläisyyksiä, vaan siksi että löydettäisiin
perusteltuja vastauksia juuri kyseessä olevaan tapaukseen. Täten historia tutkiessaan
useita erityistapauksia, tunnistaa yhteneväisyyksiä ja yleisiä kysymyksiä, jotka auttavat
kontekstoimaan tapahtumien tulkinnan, säilyttäen silti niiden erityisyyden.
13

14. Vastustaa sitä sovinnaista ajatusta että että ainoat mahdolliset luonnehdinnat mikro‐
makro‐suhteelle voisivat olla poikkeuksellisuus (tärkeä ihminen tai tapahtuma, jonka
merkitys ulottuu laajalle alueelle) tai tyypillisyys (tavallinen ihminen tai jokapäiväinen
tapahtuma, joka edustaa suurempaa joukkoa).
14

15. Mikro‐makro‐linkki nimitys sille keinoille (metodille), jolla tutkimuksessa päästään
teoreettisesti siirtymään mikrotasolta makrotasolle. Tämän ongelmaan uusi italialainen
mikrohistoria tarjoaa uuden lähestymistavan.
Simona Ceruttilla erottelu local history vs. history of relations erona sille miten
mikrotason tarkastelu uudessa mikrohistoriassa eroaa paikallishistoriasta. Paikallistason
tarkastelua tarvitaan, koska ainoastaan mikrotason tarkastelun avulla voidaan havaita
ihmisten sosiaaliset verkostot ja suhteet, jotka vaikuttavat heidän toimintaansa.
Makrotasolla niitä ei voida havaita.
15

16. Exceptional typical tavallaan sanaleikki, mutta se viittaa siihen miten linkki mikrosta
makroon voitaisiin muodostaa jotenkin muutenkin kuin tyypillisen tai poikkeuksellisen
tapauksen käsitteiden kautta. Yhtenä tapana tähän on ns. johto‐lanka –metodi.
Mitä johtolankametodi käytännössä tarkoittaa? (lue sliden määritelmäkappale)
Mikä lopulta on mikroa esim. Ginzburgin Juusto ja madot –teoksessa? Onko se mylläri
Menocchion henkilö kuten usein ajatellaan? Vai onko se Menocchion inkvisition
kuulustelussa esiintuleva erikoinen käsitys maailman synnystä? (erityinen, pistävä,
johtolanka). (Sami Suodenjoen väitöskirjassa Kuriton suutari ja kiistämisen rajat, mikroa
ei suinkaan ole kuriton suutari Lindholm vaan se mitä Lindholmin kirjoitukset ja toiminta
paljastavat tavallisesti piiloon jäävästä ”työväen kiistämisen kulttuurista?) Onkin varsin
sovinnaista ja vanhahtavaa määritellä mikrohistoria pelkästään esim. pieneen yksilöön
tai syrjäiseen kylään kohdistuvaksi tutkimukseksi. Mikrohistoriassa tarkastellaan siis itse
asiassa suuria asioita pienestä tirkistysreiästä.
16

17. 17

18. Levi käyttää vertailuna modernia taloustiedettä: Taloustiede on nojannut pitkään
klassisiin teorioihin, jotka perustuivat olettamukseen tilanteesta, jossa henkilöt ovat
tiedontasoltaan ja tavoitteiltaan samanlaisia ja heillä on yhtäläinen pääsy kaikkeen
informaatioon. Nykyisin taloustieteessä käytävän keskustelun keskiössä onkin kysymys
siitä, millä edellytyksillä voidaan rakentaa taloustieteen teorioita, jotka ottavat
huomioon huomattavat vaihtelut tavallisten ihmisten tiedontasossa, pyrkimyksissä,
tarpeissa, toiveissa ja arvoissa.
18

19. Pääteesit: Monimutkaisuuden palauttaminen, avoimuus keskustelulle ja toisille
tulkinnoille.
19

20. Lähteemme ja tietomme ovat rajallisia, kykymme kuvata todellisuutta on rajallinen,
mutta näissä rajoissa meillä on rajaton valta (olemme kaikkivoipaisia), voimme tehdä
työtämme.
Siksi on tärkeää tuntea rajat. Vaarana kuitenkin on että kun keskustellaan Toiseudesta,
sanotaan että ellemme tiedä kaikkea Toisesta, emme tiedä mitään. Se ei kuitenkaan ole
kovin uusi tai hedelmällinen lähestymistapa.
Me tiedämme jotain. Tämä on meidän työmme, meidän elinehtomme.
20

21. 21