SlideShare a Scribd company logo
1 of 20
Download to read offline
Kuntajohtajien
työhyvinvointi 2015
Pauli Forma
Toni Pekka
Esitelmä Kuntajohtajapäivillä
Lappeenrannassa 27.8.2015
Tutkimus on toteutettu yhteistyössä
Suomen Kuntajohtajat Ry:n kanssa.
Tausta: Organisaation ylimmän johdon
työhyvinvointi
Johtaja ei voi ilmaista tunteitaan, kuten pelkoa, väsymystä tai
turhautumista yhtä vapaasti kuin organisaationsa muut
työntekijät.
Johtajien jaksamisesta ei olla samalla tavalla kiinnostuneita
kuin muiden työntekijöiden jaksamisesta. Johtajalta odotetaan
suurempaa venymistä kuin muilta työntekijöiltä.
Väsymyksestä kertominen on johtajalle heikkouden merkki,
joka saattaa johtaa aseman menettämiseen.
Johtajien työ on täynnä konflikteja ja ristiriitatilanteita. Oman
tunnetilan havainnointi ja omien tunteiden ohjaaminen on
johtajille keskeistä. Se, miten johtaja tunnistaa ja käsittelee
omia tunteitaan, heijastuu laajasti organisaatioon.
26.8.2015 2
Lähde: Mukaillen Helena Åhmanin ja Kari Neilimon kirjasta Johtajuuden tabut.
26.8.2015 3
Itse
Perhe
Johtoryhmä
Pol. päättäjät
Kuntalaiset
Toiminta-
ympäristön
muutos
Toiminta-
ympäristön
muutos
Toiminta-
ympäristön
muutos
Toiminta-
ympäristön
muutos
I Kuntajohtajan oma
jaksaminen
26.8.2015 4
Kuntajohtajan työssä on paljon kuormittavia
tekijöitä
26.8.2015 5
• Kuntajohtajan keskimääräinen työaika
viikossa on 49,5 h.
• Tekemättömien töiden painetta koetaan
lähes päivittäin.
• Kuntajohtaja kokee lähes päivittäin
laiminlyövänsä kotiasioita.
• Vähintään jonkin verran stressiä kokee 63
% kuntajohtajista.
Toisaalta työ antaa paljon voimavaroja
36%
40%
41%
43%
35%
36%
0 % 50 % 100 %
Kokee innostusta
Työhön syventyminen
tuo tyydytystä
Tuntee itsensä vahvaksi
ja tarmokkaaksi
Muutaman kerran vuodessa Kerran kuussa
Muutaman kerran kuussa Kerran viikossa
Muutaman kerran viikossa Päivittäin
26.8.2015 6
Kuntajohtajien työkyky ja
työtyytyväisyys ovat korkealla tasolla
• 71 % kuntajohtajista kokee henkisen
työkykynsä hyväksi tai erinomaiseksi.
• 78 % kuntajohtajista on tyytyväinen
työhönsä.
• 80 % kuntajohtajista sanoo tehtävän
vaativuuden ja siitä saatavan korvauksen
olevan tasapainossa.
26.8.2015 7
II Tuki kuntajohtajalle ja
omat valinnat
26.8.2015 8
Kehityskeskustelut ja johtajasopimukset
koetaan toimiviksi
9
• 2/3 kuntajohtajista käy vuosittain esimiehensä
kanssa kehityskeskustelun tai vastaavan,
– 3/4 kokee, että kehityskeskustelu vastasi odotuksia ja
tarpeita.
• 2/3:lla kuntajohtajista on johtajasopimus, jossa
määritellään työtehtäviin, palkitsemiseen ja
irtisanomisen/irtisanoutumisen ehtoja
– miltei jokainen sopimuksen tehnyt on tyytyväinen
johtajasopimuksen sisältöön
– kolmannes päivittää sopimusta kehityskeskustelun
yhteydessä
Perhe on kuntajohtajan tärkein tukija
6%
26%
26%
36%
54%
64%
82%
39%
69%
63%
55%
43%
30%
15%
0 % 50 % 100 %
Työterveyshuolto
Poliittiset päättäjät
Toiset kuntajohtajat
Ystävät
Johtoryhmän jäsenet
Hallituksen puheenjohtaja
Perhe
Erittän tärkeä Melko tärkeä Ei tärkeä
26.8.2015 10
Kuntajohtajien arvioita muutoksesta
• Kuntajohtajat arvioivat omat muutosvalmiutensa hyviksi
(97 % arvioi erittäin hyviksi tai hyviksi).
• Organisaationsa muutosvalmiudet erittäin hyviksi tai
hyviksi arvioi 78 %.
• 15 % kuntajohtajista kokee oman työn jatkumisen
epävarmaksi kuntakentän muutosten takia.
• 29 % kuntajohtajista sanoo, että keskustelu rakenteellisista
uudistuksista vaikuttaa työhyvinvointiin.
• 44 %:lla kuntajohtajista on suunnitelmia siltä varalta jos
työ loppuu.
26.8.2015 11
Kuntajohtajien arvioita eri
muutosvaihtoehdoista
95%
79%
69%
66%
56%
53%
4%
13%
14%
24%
32%
31%
0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %
Työtehtävien vaihtoa oman
organisaation sisällä
Vuorotteluvapaan tai vastaavan
pitämistä
Eläkkeelle siirtymistä
Työpaikan vaihtoa kunta-alalla
toiseen tehtävään
Työpaikan vaihtoa vastaavaav
tehtävään
Alan vaihtoa
en ole harkinnut olen harkinnut jonkin verran
olen harkinnut paljon26.8.2015 12
Kuntajohtajien jaksamista tukevat
taidot
8%
9%
9%
19%
20%
24%
29%
32%
45%
76%
58%
77%
60%
72%
57%
68%
52%
54%
0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %
Vastoinkäymisten käsittelytaidot
Jaksamista tukevat valinnat
Pystyy epäsuosittuihin päätöksiin
Työasioiden pitäminen työasioina
Paineensieto
Itsensä kehittäminen
Verkostotaidot
Omaan työhön vaikuttaminen
Ihmissuhdetaidot
erittäin hyvät melko hyvät melko huonot ei minkäänlaisia
26.8.2015 13
III Johtamisympäristö
26.8.2015 14
Johtoryhmätyöskentely arvioidaan
toimivaksi ja tehokkaaksi
19%
37%
39%
59%
64%
56%
57%
37%
0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %
Strateginen
työskentelyote
Päätösten
toimeenpanokyky
Päätöksentekokyky
Avoin
keskustelukulttuuri
Erittäin hyvä
Melko hyvä
Melko huono
Erittäin huono
26.8.2015 15
Kuntajohtajien arvioita
johtoryhmätyöskentelystä
19%
23%
32%
33%
51%
62%
57%
50%
50%
39%
0 % 50 % 100 %
Pidämme toisemme ajan tasalla
Toimimme yhdessä
toteuttaaksemme uusia ideoita
Otamme huomioon muiden tekemät
parannusehdotukset
Asenteemme on: "Toimimme
yhdessä"
Jokainen tuntee olevansa
ymmärretty ja hyväksytty
täysin samaa mieltä osin samaa mieltä
en samaa enkä eri mieltä osin eri mieltä
täysin eri mieltä26.8.2015 16
Kunnanhallituksen työskentelyssä on
haasteita ja hyvin toimivia piirteitä
45%
35%
25%
19%
12%
6%
3%
40%
45%
28%
40%
19%
35%
34%
0 % 50 % 100 %
Hallituksen ja kunnanjohtajan yhteistyö on
toimivaa
Hallituksen puheenjohtajalla on tarvittava
osaaminen
Johtamisjärjestelmä tukee
virkamiesjohdon johtajuutta
Virkamiesjohdon ja poliittisen johdon roolit
ovat selkeitä
Hallitustyöskentelyä arvioidaan
säännöllisesti
Hallituksen jäsenillä on tarvittava
osaaminen
Kunnanhallituksen työskentely on
strategista
täysin samaa mieltä osin samaa mieltä en samaa enkä eri mieltä
osin eri mieltä täysin eri mieltä26.8.2015 17
Yhteenveto
• Kuntajohtajien työ on kuormittavaa.
• Kuntajohtajilla on hyvät resurssit jaksaa vaativaa
työtä ja myös itse työ antaa paljon voimavaroja.
• Johtoryhmätyöskentelyn arvioidaan toimivan
hyvin, hallituksen toiminnassa nähdään
kehittämiskohteita.
• Kuntajohtajilla on hyvät valmiudet kohdata
muutoksia.
26.8.2015 18
LIITE: tutkimuksen aineisto
26.8.2015 19
Tutkimuksen aineisto
• Kuntajohtajien yhteystiedot saatiin Kevan
asiakastietorekisteristä.
• Aineiston keruu tapahtui 5.-25.5.2015.
• Kaksi muistutuskierrosta.
• Vastausprosentti oli 48, vastauksia saatiin
yhteensä 146.
• Tutkimuslomaketta ja tuloksia käsiteltiin
kahdessa Kevan asiantuntijoiden ja
kuntajohtajien yhteisessä työpajassa.
26.8.2015 20

More Related Content

Viewers also liked

Kuntajohtajien vaikeat valinnat
Kuntajohtajien vaikeat valinnatKuntajohtajien vaikeat valinnat
Kuntajohtajien vaikeat valinnatPauli Forma
 
Vaasa_TalviTyhyt2015_Miten
Vaasa_TalviTyhyt2015_MitenVaasa_TalviTyhyt2015_Miten
Vaasa_TalviTyhyt2015_MitenPauli Forma
 
Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.
Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.
Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.Pauli Forma
 
Työhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenäTyöhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenäPauli Forma
 
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessa
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessaHenkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessa
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessaPauli Forma
 
Costs of work disability in Finland – Evidence from the municipal sector
Costs of work disability in Finland – Evidence from the municipal sectorCosts of work disability in Finland – Evidence from the municipal sector
Costs of work disability in Finland – Evidence from the municipal sectorPauli Forma
 
Työhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenäTyöhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenäPauli Forma
 
Tulosta työyhteisön kehittämisestä
Tulosta työyhteisön kehittämisestäTulosta työyhteisön kehittämisestä
Tulosta työyhteisön kehittämisestäPauli Forma
 
Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...
Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...
Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...Pauli Forma
 
Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...
Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...
Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...Pauli Forma
 
Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016
Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016
Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016Pauli Forma
 
Work ability of the public sector employees close to their retirement age
Work ability of the public sector employees close to their retirement ageWork ability of the public sector employees close to their retirement age
Work ability of the public sector employees close to their retirement agePauli Forma
 
Julkisen sektorin työn tulevaisuus
Julkisen sektorin työn tulevaisuusJulkisen sektorin työn tulevaisuus
Julkisen sektorin työn tulevaisuusPauli Forma
 
Jakamistalous ja turvallisuus
Jakamistalous ja turvallisuusJakamistalous ja turvallisuus
Jakamistalous ja turvallisuusPauli Forma
 
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...Pauli Forma
 
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...Pauli Forma
 

Viewers also liked (17)

Kuntajohtajien vaikeat valinnat
Kuntajohtajien vaikeat valinnatKuntajohtajien vaikeat valinnat
Kuntajohtajien vaikeat valinnat
 
Vaasa_TalviTyhyt2015_Miten
Vaasa_TalviTyhyt2015_MitenVaasa_TalviTyhyt2015_Miten
Vaasa_TalviTyhyt2015_Miten
 
Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.
Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.
Kohti työn imua - avauspuheenvuoro EKJ-Johtamisfoorumissa 27.11.2015.
 
Työhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenäTyöhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvoinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
 
Huipulla tuulee
Huipulla tuuleeHuipulla tuulee
Huipulla tuulee
 
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessa
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessaHenkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessa
Henkilöstöjohtaminen korostuu kunnallishallinnon muutoksessa
 
Costs of work disability in Finland – Evidence from the municipal sector
Costs of work disability in Finland – Evidence from the municipal sectorCosts of work disability in Finland – Evidence from the municipal sector
Costs of work disability in Finland – Evidence from the municipal sector
 
Työhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenäTyöhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
Työhyvinvointikysely tiedolla johtamisen välineenä
 
Tulosta työyhteisön kehittämisestä
Tulosta työyhteisön kehittämisestäTulosta työyhteisön kehittämisestä
Tulosta työyhteisön kehittämisestä
 
Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...
Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...
Julkisen alan työhyvinvointi, työterveyshuolto ja henkilöstöhallinto - mikä o...
 
Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...
Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...
Job satisfaction among public and private sector employees: an international ...
 
Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016
Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016
Esitys Tystran avauksessa 19.10.2016
 
Work ability of the public sector employees close to their retirement age
Work ability of the public sector employees close to their retirement ageWork ability of the public sector employees close to their retirement age
Work ability of the public sector employees close to their retirement age
 
Julkisen sektorin työn tulevaisuus
Julkisen sektorin työn tulevaisuusJulkisen sektorin työn tulevaisuus
Julkisen sektorin työn tulevaisuus
 
Jakamistalous ja turvallisuus
Jakamistalous ja turvallisuusJakamistalous ja turvallisuus
Jakamistalous ja turvallisuus
 
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisella alalla ja erityisesti opetusala...
 
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
Pauli Forman esitys julkisen alan työhyvinvoinnista JUKO/OAJ:n tilaisuudessa ...
 

Similar to Kuntajohtajien työhyvinvointi 2015

Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...
Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...
Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...Menestyvät Järjestöt
 
21.2.2018 Työpajan materiaali
21.2.2018 Työpajan materiaali21.2.2018 Työpajan materiaali
21.2.2018 Työpajan materiaaliTyöterveyslaitos
 
Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...
Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...
Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...Pauli Forma
 
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013Peter Peitsalo
 
Esimiestyön palvelulupaus
Esimiestyön palvelulupausEsimiestyön palvelulupaus
Esimiestyön palvelulupausJyri Juusti
 
Päätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessa
Päätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessaPäätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessa
Päätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessaTHL
 
Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5
Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5
Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5Työterveyslaitos
 
Johtaminen, laatu, tulokset, parantaminen 13.2. itsearviointi
Johtaminen, laatu, tulokset, parantaminen  13.2. itsearviointiJohtaminen, laatu, tulokset, parantaminen  13.2. itsearviointi
Johtaminen, laatu, tulokset, parantaminen 13.2. itsearviointiVantaanammattiopisto
 
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?Questback_Fin
 
Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014
Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014
Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014Pauli Forma
 
Lasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialalla
Lasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialallaLasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialalla
Lasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialallaLasse Leino
 
Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013
Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013
Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013Pauli Forma
 
25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskella
25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskella25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskella
25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskellaTyöterveyslaitos
 
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaToiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaPaivi Sutinen
 
Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016
Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016
Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016Seedi
 
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...Finnish Institute of Occupational Health
 
Agile Leadership Webinar
Agile Leadership WebinarAgile Leadership Webinar
Agile Leadership WebinarJani Tuuri
 

Similar to Kuntajohtajien työhyvinvointi 2015 (20)

Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...
Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...
Menestyvät järjestöt 2017: Salla Luomanmäen esitys Vahvaa yhteishenkeä rakent...
 
21.2.2018 Työpajan materiaali
21.2.2018 Työpajan materiaali21.2.2018 Työpajan materiaali
21.2.2018 Työpajan materiaali
 
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineetTyöpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet
 
24.1.2018 Ryhmätyökooste
24.1.2018 Ryhmätyökooste24.1.2018 Ryhmätyökooste
24.1.2018 Ryhmätyökooste
 
Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...
Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...
Pohdintaa työelämää, työhyvinvointia ja työkykyä koskevasta tiedosta ja sen h...
 
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
 
Esimiestyön palvelulupaus
Esimiestyön palvelulupausEsimiestyön palvelulupaus
Esimiestyön palvelulupaus
 
Päätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessa
Päätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessaPäätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessa
Päätöksenteko, johtaminen ja organisaatiokansalaisuus työelämän murroksessa
 
Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5
Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5
Työterveysyhteistyö: Työsuojelupaneeli 5
 
Johtaminen, laatu, tulokset, parantaminen 13.2. itsearviointi
Johtaminen, laatu, tulokset, parantaminen  13.2. itsearviointiJohtaminen, laatu, tulokset, parantaminen  13.2. itsearviointi
Johtaminen, laatu, tulokset, parantaminen 13.2. itsearviointi
 
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
 
Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014
Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014
Pauli Forman esitelmä Pohjoisen Työhyvinvointifoorumissa 23.1.2014
 
Lasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialalla
Lasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialallaLasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialalla
Lasse Leino, Lean - juurruttaminen ja muutos finanssialalla
 
Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013
Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013
Pauli Forma Kevan Laskurifoorumin avaus 12.12.2013
 
25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskella
25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskella25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskella
25.1.2018 Tyossajaksaminen ja tyohyvinvointi tyopaikoilla muutosten keskella
 
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmastaToiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
Toiminnan johtaminen ja kehittäminen asiakkaan näkökulmasta
 
Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016
Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016
Toimitusjohtajuus sadassa minuutissa - Future CEO 2016
 
Mikä sosiokratiassa innostaa
Mikä sosiokratiassa innostaaMikä sosiokratiassa innostaa
Mikä sosiokratiassa innostaa
 
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
Hakala Liisa STM Päätöksenteon sujuminen - Korjaavat toimenpiteet turvallisuu...
 
Agile Leadership Webinar
Agile Leadership WebinarAgile Leadership Webinar
Agile Leadership Webinar
 

More from Pauli Forma

Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019
Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019
Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019Pauli Forma
 
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataanTulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataanPauli Forma
 
Working life data and indicators
Working life data and indicatorsWorking life data and indicators
Working life data and indicatorsPauli Forma
 
TTL ajankohtaisia hankkeita
TTL ajankohtaisia hankkeitaTTL ajankohtaisia hankkeita
TTL ajankohtaisia hankkeitaPauli Forma
 
Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018
Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018
Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018Pauli Forma
 
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitysTyöhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitysPauli Forma
 
Työterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikanaTyöterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikanaPauli Forma
 
Suunnitelma työterveysalustasta
Suunnitelma työterveysalustastaSuunnitelma työterveysalustasta
Suunnitelma työterveysalustastaPauli Forma
 
Eri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksista
Eri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksistaEri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksista
Eri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksistaPauli Forma
 
Consequences of platform economy on occupational safety and health
Consequences of platform economy on occupational safety and healthConsequences of platform economy on occupational safety and health
Consequences of platform economy on occupational safety and healthPauli Forma
 
From Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working Life
From Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working LifeFrom Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working Life
From Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working LifePauli Forma
 
Mittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteet
Mittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteetMittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteet
Mittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteetPauli Forma
 
From fragmentation to the holistic view of the working life
From fragmentation to the holistic view of the working lifeFrom fragmentation to the holistic view of the working life
From fragmentation to the holistic view of the working lifePauli Forma
 
Työelämän muutos haastaa työterveyshuoltoa
Työelämän muutos haastaa työterveyshuoltoaTyöelämän muutos haastaa työterveyshuoltoa
Työelämän muutos haastaa työterveyshuoltoaPauli Forma
 
Työelämätiedon koontialusta
Työelämätiedon koontialustaTyöelämätiedon koontialusta
Työelämätiedon koontialustaPauli Forma
 
Työn murros ja työelämän tilannekuva
Työn murros ja työelämän tilannekuvaTyön murros ja työelämän tilannekuva
Työn murros ja työelämän tilannekuvaPauli Forma
 
Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudellaTyöelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudellaPauli Forma
 
Työhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminen
Työhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminenTyöhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminen
Työhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminenPauli Forma
 
Työhyvinvoinnin johtaminen
Työhyvinvoinnin johtaminenTyöhyvinvoinnin johtaminen
Työhyvinvoinnin johtaminenPauli Forma
 
Tiedon varassa tulevaisuuteen
Tiedon varassa tulevaisuuteenTiedon varassa tulevaisuuteen
Tiedon varassa tulevaisuuteenPauli Forma
 

More from Pauli Forma (20)

Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019
Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019
Koti puhtaaksi valmis_30_11_2019
 
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataanTulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
Tulevaisuuden hyvinvointi perustuu dataan
 
Working life data and indicators
Working life data and indicatorsWorking life data and indicators
Working life data and indicators
 
TTL ajankohtaisia hankkeita
TTL ajankohtaisia hankkeitaTTL ajankohtaisia hankkeita
TTL ajankohtaisia hankkeita
 
Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018
Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018
Sairauspoissaolojen luonne 25_10_2018
 
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitysTyöhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
Työhyvinvoinnin johtaminen ja sen strateginen merkitys
 
Työterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikanaTyöterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikana
 
Suunnitelma työterveysalustasta
Suunnitelma työterveysalustastaSuunnitelma työterveysalustasta
Suunnitelma työterveysalustasta
 
Eri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksista
Eri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksistaEri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksista
Eri ikäiset työelämässä - koonnos eri tutkimuksista
 
Consequences of platform economy on occupational safety and health
Consequences of platform economy on occupational safety and healthConsequences of platform economy on occupational safety and health
Consequences of platform economy on occupational safety and health
 
From Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working Life
From Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working LifeFrom Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working Life
From Fragmentation to Integration: Data for the Changing Working Life
 
Mittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteet
Mittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteetMittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteet
Mittaaminen ja työkykyjohtamisen haasteet
 
From fragmentation to the holistic view of the working life
From fragmentation to the holistic view of the working lifeFrom fragmentation to the holistic view of the working life
From fragmentation to the holistic view of the working life
 
Työelämän muutos haastaa työterveyshuoltoa
Työelämän muutos haastaa työterveyshuoltoaTyöelämän muutos haastaa työterveyshuoltoa
Työelämän muutos haastaa työterveyshuoltoa
 
Työelämätiedon koontialusta
Työelämätiedon koontialustaTyöelämätiedon koontialusta
Työelämätiedon koontialusta
 
Työn murros ja työelämän tilannekuva
Työn murros ja työelämän tilannekuvaTyön murros ja työelämän tilannekuva
Työn murros ja työelämän tilannekuva
 
Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudellaTyöelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
 
Työhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminen
Työhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminenTyöhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminen
Työhyvinvoinnin strateginen merkitys ja johtaminen
 
Työhyvinvoinnin johtaminen
Työhyvinvoinnin johtaminenTyöhyvinvoinnin johtaminen
Työhyvinvoinnin johtaminen
 
Tiedon varassa tulevaisuuteen
Tiedon varassa tulevaisuuteenTiedon varassa tulevaisuuteen
Tiedon varassa tulevaisuuteen
 

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2015

  • 1. Kuntajohtajien työhyvinvointi 2015 Pauli Forma Toni Pekka Esitelmä Kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tutkimus on toteutettu yhteistyössä Suomen Kuntajohtajat Ry:n kanssa.
  • 2. Tausta: Organisaation ylimmän johdon työhyvinvointi Johtaja ei voi ilmaista tunteitaan, kuten pelkoa, väsymystä tai turhautumista yhtä vapaasti kuin organisaationsa muut työntekijät. Johtajien jaksamisesta ei olla samalla tavalla kiinnostuneita kuin muiden työntekijöiden jaksamisesta. Johtajalta odotetaan suurempaa venymistä kuin muilta työntekijöiltä. Väsymyksestä kertominen on johtajalle heikkouden merkki, joka saattaa johtaa aseman menettämiseen. Johtajien työ on täynnä konflikteja ja ristiriitatilanteita. Oman tunnetilan havainnointi ja omien tunteiden ohjaaminen on johtajille keskeistä. Se, miten johtaja tunnistaa ja käsittelee omia tunteitaan, heijastuu laajasti organisaatioon. 26.8.2015 2 Lähde: Mukaillen Helena Åhmanin ja Kari Neilimon kirjasta Johtajuuden tabut.
  • 5. Kuntajohtajan työssä on paljon kuormittavia tekijöitä 26.8.2015 5 • Kuntajohtajan keskimääräinen työaika viikossa on 49,5 h. • Tekemättömien töiden painetta koetaan lähes päivittäin. • Kuntajohtaja kokee lähes päivittäin laiminlyövänsä kotiasioita. • Vähintään jonkin verran stressiä kokee 63 % kuntajohtajista.
  • 6. Toisaalta työ antaa paljon voimavaroja 36% 40% 41% 43% 35% 36% 0 % 50 % 100 % Kokee innostusta Työhön syventyminen tuo tyydytystä Tuntee itsensä vahvaksi ja tarmokkaaksi Muutaman kerran vuodessa Kerran kuussa Muutaman kerran kuussa Kerran viikossa Muutaman kerran viikossa Päivittäin 26.8.2015 6
  • 7. Kuntajohtajien työkyky ja työtyytyväisyys ovat korkealla tasolla • 71 % kuntajohtajista kokee henkisen työkykynsä hyväksi tai erinomaiseksi. • 78 % kuntajohtajista on tyytyväinen työhönsä. • 80 % kuntajohtajista sanoo tehtävän vaativuuden ja siitä saatavan korvauksen olevan tasapainossa. 26.8.2015 7
  • 8. II Tuki kuntajohtajalle ja omat valinnat 26.8.2015 8
  • 9. Kehityskeskustelut ja johtajasopimukset koetaan toimiviksi 9 • 2/3 kuntajohtajista käy vuosittain esimiehensä kanssa kehityskeskustelun tai vastaavan, – 3/4 kokee, että kehityskeskustelu vastasi odotuksia ja tarpeita. • 2/3:lla kuntajohtajista on johtajasopimus, jossa määritellään työtehtäviin, palkitsemiseen ja irtisanomisen/irtisanoutumisen ehtoja – miltei jokainen sopimuksen tehnyt on tyytyväinen johtajasopimuksen sisältöön – kolmannes päivittää sopimusta kehityskeskustelun yhteydessä
  • 10. Perhe on kuntajohtajan tärkein tukija 6% 26% 26% 36% 54% 64% 82% 39% 69% 63% 55% 43% 30% 15% 0 % 50 % 100 % Työterveyshuolto Poliittiset päättäjät Toiset kuntajohtajat Ystävät Johtoryhmän jäsenet Hallituksen puheenjohtaja Perhe Erittän tärkeä Melko tärkeä Ei tärkeä 26.8.2015 10
  • 11. Kuntajohtajien arvioita muutoksesta • Kuntajohtajat arvioivat omat muutosvalmiutensa hyviksi (97 % arvioi erittäin hyviksi tai hyviksi). • Organisaationsa muutosvalmiudet erittäin hyviksi tai hyviksi arvioi 78 %. • 15 % kuntajohtajista kokee oman työn jatkumisen epävarmaksi kuntakentän muutosten takia. • 29 % kuntajohtajista sanoo, että keskustelu rakenteellisista uudistuksista vaikuttaa työhyvinvointiin. • 44 %:lla kuntajohtajista on suunnitelmia siltä varalta jos työ loppuu. 26.8.2015 11
  • 12. Kuntajohtajien arvioita eri muutosvaihtoehdoista 95% 79% 69% 66% 56% 53% 4% 13% 14% 24% 32% 31% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Työtehtävien vaihtoa oman organisaation sisällä Vuorotteluvapaan tai vastaavan pitämistä Eläkkeelle siirtymistä Työpaikan vaihtoa kunta-alalla toiseen tehtävään Työpaikan vaihtoa vastaavaav tehtävään Alan vaihtoa en ole harkinnut olen harkinnut jonkin verran olen harkinnut paljon26.8.2015 12
  • 13. Kuntajohtajien jaksamista tukevat taidot 8% 9% 9% 19% 20% 24% 29% 32% 45% 76% 58% 77% 60% 72% 57% 68% 52% 54% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastoinkäymisten käsittelytaidot Jaksamista tukevat valinnat Pystyy epäsuosittuihin päätöksiin Työasioiden pitäminen työasioina Paineensieto Itsensä kehittäminen Verkostotaidot Omaan työhön vaikuttaminen Ihmissuhdetaidot erittäin hyvät melko hyvät melko huonot ei minkäänlaisia 26.8.2015 13
  • 15. Johtoryhmätyöskentely arvioidaan toimivaksi ja tehokkaaksi 19% 37% 39% 59% 64% 56% 57% 37% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Strateginen työskentelyote Päätösten toimeenpanokyky Päätöksentekokyky Avoin keskustelukulttuuri Erittäin hyvä Melko hyvä Melko huono Erittäin huono 26.8.2015 15
  • 16. Kuntajohtajien arvioita johtoryhmätyöskentelystä 19% 23% 32% 33% 51% 62% 57% 50% 50% 39% 0 % 50 % 100 % Pidämme toisemme ajan tasalla Toimimme yhdessä toteuttaaksemme uusia ideoita Otamme huomioon muiden tekemät parannusehdotukset Asenteemme on: "Toimimme yhdessä" Jokainen tuntee olevansa ymmärretty ja hyväksytty täysin samaa mieltä osin samaa mieltä en samaa enkä eri mieltä osin eri mieltä täysin eri mieltä26.8.2015 16
  • 17. Kunnanhallituksen työskentelyssä on haasteita ja hyvin toimivia piirteitä 45% 35% 25% 19% 12% 6% 3% 40% 45% 28% 40% 19% 35% 34% 0 % 50 % 100 % Hallituksen ja kunnanjohtajan yhteistyö on toimivaa Hallituksen puheenjohtajalla on tarvittava osaaminen Johtamisjärjestelmä tukee virkamiesjohdon johtajuutta Virkamiesjohdon ja poliittisen johdon roolit ovat selkeitä Hallitustyöskentelyä arvioidaan säännöllisesti Hallituksen jäsenillä on tarvittava osaaminen Kunnanhallituksen työskentely on strategista täysin samaa mieltä osin samaa mieltä en samaa enkä eri mieltä osin eri mieltä täysin eri mieltä26.8.2015 17
  • 18. Yhteenveto • Kuntajohtajien työ on kuormittavaa. • Kuntajohtajilla on hyvät resurssit jaksaa vaativaa työtä ja myös itse työ antaa paljon voimavaroja. • Johtoryhmätyöskentelyn arvioidaan toimivan hyvin, hallituksen toiminnassa nähdään kehittämiskohteita. • Kuntajohtajilla on hyvät valmiudet kohdata muutoksia. 26.8.2015 18
  • 20. Tutkimuksen aineisto • Kuntajohtajien yhteystiedot saatiin Kevan asiakastietorekisteristä. • Aineiston keruu tapahtui 5.-25.5.2015. • Kaksi muistutuskierrosta. • Vastausprosentti oli 48, vastauksia saatiin yhteensä 146. • Tutkimuslomaketta ja tuloksia käsiteltiin kahdessa Kevan asiantuntijoiden ja kuntajohtajien yhteisessä työpajassa. 26.8.2015 20