SlideShare a Scribd company logo
1 of 20
Jyväskylän, Hankasalmen ja
Uuraisten valinnanvapauskokeilu
11.4.2018
Jyväskylän valinnanvapauskokeilu ja sen laajennus
• Valinnanvapauskokeilu toteutetaan ajalla 1.1.2017–31.12.2018
• Jyväskylässä asiakkaiden valintaoikeus alkoi 20.2.2017
• Valinnanvapautta kokeiltiin Huhtasuon, keskustan ja Kuokkalan
terveysasemien alueilla vuonna 2017 (62 000 asukasta)
• Neljä yksityistä palvelutuottajaa on hyväksytty tuottajiksi: Mehiläinen
Terveyspalvelut, Medics24, Pihlajalinna Terveys ja Suomen Terveystalo
• Valittavana on avosairaanhoidon ja sosiaaliohjauksen palvelupaketti
– lääkäri- ja sairaanhoitajavastaanotot sekä sosiaaliohjaajan ohjaus- ja neuvontapalvelut. Pakettiin kuuluvat myös
vastaanottopalveluun liittyvät tutkimukset, kuten laboratorio- ja röntgenpalvelut
• Vaihtaneita vuoden 2017 lopussa oli 3159 (5 % valintaan oikeutetusta
väestöstä)
Jyväskylän valinnanvapauskokeilun laajennus
Kokeilu laajeni 1.1.2018 Hankasalmen, Kyllön, Palokan, Vaajakosken ja
Uuraisten terveysasemien aluille
• Kokeilussa mukana 133 000 asukasta, mikä on noin 49,5% maakunnan
väestöstä
• Vaihdon tehneitä asiakkaita 1.4.2018 oli yhteensä noin 4800 kpl, mikä on
noin 3,6 % valintaan oikeutetusta väestöstä
• Myös julkisten terveysasemien vaihto sähköiseksi, vaihtoväli 6 kuukautta
Jyväskylän valinnanvapauskokeilu
• Valinta tulee voimaan 7 vuorokauden kuluttua siitä, kun
asiakas tehnyt valinnan.
• Valinta on voimassa 6 kuukautta kerrallaan. Asiakas voi
jatkaa saman palveluntuottajan asiakkaana ilman eri
ilmoitusta.
• Kokeilu ei koske niitä henkilöitä, jotka ovat
palveluasumisen tai säännöllisen kotihoidon piirissä,
eikä Korpilahden, Säynätsalon ja Tikkakosken
terveysaseman alueen asukkaita.
• Kaikki palveluntuottajat käyttävät samaa
potilastietojärjestelmää (Effica, virtuaalityöpöydät).
Vaihtaneiden määrät 22.3.2018
Takaisin Jyten asemille vaihtaneet 127
Toiselle tuottajalle vaihtaneet 60
Kokeilusta on jäänyt pois 82 asiakasta
Tietojärjestelmät
• Valinnanvapauskokeilun tietojärjestelmänä käytetään Effector-
palvelusetelijärjestelmää, sisältää mm.
– Sähköinen tuottajahaku
– Asiakkaiden tunnistautuminen (Suomi.fi)
– Listautumistoiminnot
– Tuottajarekisterin
– Kapitaatiohintaryhmät
– Kattavat raportointitoiminnot
– Integraatiot:
• Suomi.fi - tunnistautuminen
• Potilastietojärjestelmä
– Asiakastietojen päivitys
– Vaihtotietojen siirtyminen
• Basware P2P
– Tuottajan lähettämän kapitaatiolaskun automaattinen käsittely
11.4.2018 6
Tietojärjestelmät
11.4.2018 7
Palse.fi - kirjautumissivu
11.4.2018 8
Tuottajien vertailu
11.4.2018 9
Vaihtotietojen näkyminen
potilastietojärjestelmässä
11.4.2018 10
Kapitaatiolaskuaineiston
muodostaminen
11.4.2018 11
Kokeilun arviointi
• Owal Group, kokeiluiden kokonaisarviointi (asiakkaiden, järjestäjän,
palveluntuottajien, henkilöstön sekä yhteiskunnan ja talouden
näkökulma)
• Data-analyysi: minkälaisia asiakasprofiileita palveluntauottajaa
vaihtaneet kuntalaiset edustavat, Toni Ruohonen, Synesa Solutions
• Oikeusministeriön selvitys yhdenvertaisuuden toteutumisesta
valinnanvapauskokeilussa
• Asiakkaan valinnanvapauden ja asiakasarvon toteutuminen sote-
palveluissa (VArvo) - järjestäjän, tuottajan ja asiakkaan näkökulma,
Pasi-Heikki Rannisto
• Jyväskylän oma asiakaskysely
• Palautekanavan kautta tullut palaute
• Vaihdon syy –kyselyt: jokaisen valinnan yhteydessä automaattisesti
valinta järjestelmästä, uudelleen vaihtajille erillinen kysely
Vaihdon syy kysely
Tiedonhallinta
Raportointi:
- Asiakkaiden listautuminen:
- Terveysasema-alueittain
- Ikä-/ kapitaatioryhmittäin
- Uudelleen vaihtajat: toiselle
yksityiselle tuottajalle ja/tai
takaisin julkiselle vaihtaneet
- Kapitaatiokorvaukset:
- Terveysasema-alueittain
(varjobudjetti)
- Ikäryhmittäin
- Tuottajittain
- Asiakaskyselyiden tulokset
- Päätöskohtaiset tiedot:
- Asiakkaan valintahistoria
- Asiakasmaksulaskutus:
- Yhteisesti käytettävän
potilastietojärjestelmän kautta -
> jatkossa mietittävä, miten ja
mistä suoritetieto saadaan
Järjestäjän tehtävät
• Palveluntuottajien hakeutuminen, päätökset, sopimukset,
perehdytys, ohjaus ja valvonta
• Asiakasohjauksen koordinointi (Kela, kunnat, tuottajat, liikelaitos)
• Sääntökirjat
• Tuottajatilaisuudet
• Korvausten maksaminen tuottajille
• Asiakasmakujen periminen
• Järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö, järjestöstrategia
• Kokemusasiantuntijatoiminta
• Omarahoitteiset hyvinvointipalvelut/ elinkeinoyhteistyö
• Kuntien Hyte –toiminta (yhteistyö, tiedon tuottaminen)
• Viestintä: kansalaiset, tuottajat, kunnat, päättäjät
• Viranomaistyö
Palveluohjaajavalmennukset
• Valmennus lisää osallistujien tietoutta asiakaspalvelusta,
palvelujärjestelmistä, palvelumuotoilusta ja
asiakaslähtöisyydestä.
• Henkilökotaisia työvälineitä palveluohjauksen
toteuttamiseen.
• Asiakaslähtöisyyden syventäminen
• 20 valmennettavaa/ ryhmä, perusturvan eri
palvelualueilta
• 2. ryhmä parhaillaan valmennettavana
Tietojärjestelmän jatkokehitys
• Kohti kansallista tavoitetilaa:
– Suoran Sote-keskuksen valinnat loppuvat nykyjärjestelmässä (Pilotti/ ei pilottia)
– Nykyisten valintatietojen siirtäminen kansalliseen järjestelmään
• Asiakasseteleiden ja henkilökohtaisen budjetin suunnittelu osana hanketta:
• Jyväskylässä on pitkät perinteet palveluseteleiden käyttämisestä, kevään
aikana kaikki Perusturvan palvelusetelit siirretään samaan järjestelmään
(Effectoriin)
• Palvelusetelijärjestelmä kilpailutettiin, tarjouspyyntö sisälsi neljä osiota:
– Palvelusetelijärjestelmän,
– Omarahoitteisten palveluiden toteutuksen sekä optioina
– Henkilökohtaisen budjetin ja
– Yrityspalvelusetelin toteutukset
• Maakunnan oman järjestelmän käyttäminen ja hyödyntäminen jatkossa? >
yhteinen juttu, palvelemaan kaikkia!
11.4.2018 17
Keski-Suomen maakunnallisen suoran valinnan pilotin migraatioaikataulu
2017 2018 2019 2020
VRK
Valinnan-
vapauden
tietopalvelu
KELA
Valinnan-
vapauden
tiedonhallinta-
palvelut
Kantapalvelut
PILOTTI
KOKEILU
Effector-
järjestelmä
Suomi.fi TUNNISTUS
Suomi.fi VALTUUDET
Suomi.fi VIESTIT
Asiakkaan valinnan toteuttava palvelu (OmaKanta)
Tuottajahallinta
Palvelutuotannon seurantapalvelu
Kantapalvelut, ostopalveluvaltuutus
Asiakasseteli
Henkilökohtainen budjetti
Kokeilun suoran valinnan palvelut
Listautumistoiminnot, tuottajahallinta
Palvelutuotannon seuranta
Maksatus
Kapitaatioiden maksatus
Palvelusetelit asiakasseteleiksi, ostopalveluvaltuutus
LT, ML, RP, AK 2.3.2018
Suoran valinnan toimintojen
lopettaminen kokeilun
tietojärjestelmässä, siirtyminen
kansallisiin ratkaisuihin
Suoran valinnan palvelut
Asiakasmaksujen laskutuksen toteutus
Maakunta – järjestäjän sote toiminta
Asiakasseteli- ja hebu -
järjestelmä
Nykyiset valintatiedot
- suoran valinnan toiminnot
loppuvat Effectorissa
kansallisiin
tiedonhallintapalveluihin
siirryttäessä
Maakunnan
valinnanvapauspalvel
uiden hallinta
Suora valinta:
Suomi.fi ja
Oma Kanta
Valinnanvapaude
n tiedonhallinta-
palvelut
Nykyisten
valintatietojen siirto
Asiakasmaksuj
en periminen
Valintatiedot, korvaustiedot (kapitaatiot)
Maksuaineisto
Yksityiset ja
julkiset sote-
keskukset
- Omat asiakas-
ja
potilastietojärjes
-telmät
Asiakas
Suoran valinnan tiedot,
potilastiedot
Asiakkaan valinta- ja palveluiden käyttötiedot (Oma Kanta)
Rajapinnat
Asiakkaan tiedot ja valinta
Suoritetiedot (maksuaineisto)
Kanta palvelut
LT, ML, RP 2.3.2018
Linkkejä
• Tietoa Jyväskylän kokeilusta kaupungin nettisivuilla:
http://www.jyvaskyla.fi/terveys/valinnanvapaus
• Valintasivusto: www.palse.fi/jyvaskyla
11.4.2018 20

More Related Content

What's hot

Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssa
Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssaMiten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssa
Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssaTHL
 
Palveluseteliklinikka
PalveluseteliklinikkaPalveluseteliklinikka
PalveluseteliklinikkaAssiAssari
 
Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...
Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...
Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hankeAsiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hankeKarri Vainio
 
Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...
Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...
Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...Karri Vainio
 
Pilottien tuloksia ja loppuraportit
Pilottien tuloksia ja loppuraportitPilottien tuloksia ja loppuraportit
Pilottien tuloksia ja loppuraportitTHL
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-hanke
 
Kansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-Toura
Kansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-TouraKansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-Toura
Kansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-TouraKansa-koulu
 
Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - Lehtokari
Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - LehtokariSosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - Lehtokari
Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - LehtokariKansa-koulu
 
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjaustaOstopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjaustaTHL
 
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessaSosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessaTHL
 
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018Kela
 

What's hot (20)

Sote ICT -ajankohtaiset
Sote ICT -ajankohtaisetSote ICT -ajankohtaiset
Sote ICT -ajankohtaiset
 
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017
 
Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssa
Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssaMiten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssa
Miten laaturekisteritoiminta jatkuu THL:ssa
 
Palveluseteliklinikka
PalveluseteliklinikkaPalveluseteliklinikka
Palveluseteliklinikka
 
Kommenttipuheenvuoro: hankkeen ohjausryhmä
Kommenttipuheenvuoro: hankkeen ohjausryhmäKommenttipuheenvuoro: hankkeen ohjausryhmä
Kommenttipuheenvuoro: hankkeen ohjausryhmä
 
Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...
Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...
Lääkevalmisteiden hintakilpailun aktivointi ja asiakkaiden odotukset apteekki...
 
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hankeAsiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
 
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelutValinnanvapauden tiedonhallintapalvelut
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut
 
Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...
Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...
Apteekkipalveluiden laatu ja väestön odotukset apteekkipalveluille uudistuvas...
 
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut kansalaisille
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut kansalaisilleValinnanvapauden tiedonhallintapalvelut kansalaisille
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut kansalaisille
 
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
 
Pilottien tuloksia ja loppuraportit
Pilottien tuloksia ja loppuraportitPilottien tuloksia ja loppuraportit
Pilottien tuloksia ja loppuraportit
 
Jouko Junttila: Virtun uudet palvelut – Vaikeuksien kautta voittoon
Jouko Junttila: Virtun uudet palvelut – Vaikeuksien kautta voittoonJouko Junttila: Virtun uudet palvelut – Vaikeuksien kautta voittoon
Jouko Junttila: Virtun uudet palvelut – Vaikeuksien kautta voittoon
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
 
Kansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-Toura
Kansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-TouraKansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-Toura
Kansa-koulu-hanke - Maarit Hiltunen-Toura
 
Vvtiedonhallintapalvelut17012019
Vvtiedonhallintapalvelut17012019Vvtiedonhallintapalvelut17012019
Vvtiedonhallintapalvelut17012019
 
Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - Lehtokari
Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - LehtokariSosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - Lehtokari
Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tilannekatsaus - Lehtokari
 
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjaustaOstopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
Ostopalvelujen valtuutus osana ostopalvelujen toiminnanohjausta
 
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessaSosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
Sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely palvelujärjestäjän lukuun toimittaessa
 
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
 

Similar to Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu

Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416THL
 
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, ValtiokonttoriJulkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, ValtiokonttoriLeila Kaunisharju
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, ValtiokonttoriTietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, ValtiokonttoriTilastokeskus
 
Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...
Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...
Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...THL
 
OHV 090826 Oulu yhteenveto cc
OHV 090826 Oulu yhteenveto ccOHV 090826 Oulu yhteenveto cc
OHV 090826 Oulu yhteenveto ccPekka Muukkonen
 
Riitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, TerveydenhuoltoRiitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, TerveydenhuoltoTHL
 
Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?
Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?
Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?THL
 
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKarri Vainio
 
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012Matti Leskinen
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelutTietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelutTilastokeskus
 
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaTHL
 

Similar to Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu (20)

Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
 
ODA-projekti / Omaolo palvelut
ODA-projekti / Omaolo palvelutODA-projekti / Omaolo palvelut
ODA-projekti / Omaolo palvelut
 
Kanta-palvelut sote-uudistuksen kivijalkana
Kanta-palvelut sote-uudistuksen kivijalkanaKanta-palvelut sote-uudistuksen kivijalkana
Kanta-palvelut sote-uudistuksen kivijalkana
 
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
Liittymisvalmistelut ja liittymisen tarjolla oleva tuki 070416
 
Suun kanta seminaari-150309_mykkänen
Suun kanta seminaari-150309_mykkänenSuun kanta seminaari-150309_mykkänen
Suun kanta seminaari-150309_mykkänen
 
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, ValtiokonttoriJulkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Julkishallinnon raportointi- ja analysointipalvelu, Olli Ahonen, Valtiokonttori
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, ValtiokonttoriTietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
Tietoa päätöksenteon tueksi, Olli Ahonen, Valtiokonttori
 
Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...
Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...
Sujuva siirtymä vai hallittu kaaos? Kokemuksia organisaatiomuutoksesta Kanta-...
 
OHV 090826 Oulu yhteenveto cc
OHV 090826 Oulu yhteenveto ccOHV 090826 Oulu yhteenveto cc
OHV 090826 Oulu yhteenveto cc
 
Sovesta Soteen 18.10.2017, Hanna Nyfors
Sovesta Soteen 18.10.2017, Hanna NyforsSovesta Soteen 18.10.2017, Hanna Nyfors
Sovesta Soteen 18.10.2017, Hanna Nyfors
 
Riitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, TerveydenhuoltoRiitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
 
Työnjaon reunaehdot esitys
Työnjaon reunaehdot esitysTyönjaon reunaehdot esitys
Työnjaon reunaehdot esitys
 
Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?
Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?
Valinnanvapaus tulee – mitä ja kenelle?
 
Pöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkayntiPöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkaynti
 
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
 
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 7 1.4b suun terveydenhuollon...
 
Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012Laatuseniorit 30.10.2012
Laatuseniorit 30.10.2012
 
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelutTietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
Tietoa päätöksenteon tueksi, julkishallinnon analysointi- ja raportointipalvelut
 
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
 
Annika saarikko mediatilaisuus palvelusetelikokeilu_26.10.2018
Annika saarikko mediatilaisuus palvelusetelikokeilu_26.10.2018Annika saarikko mediatilaisuus palvelusetelikokeilu_26.10.2018
Annika saarikko mediatilaisuus palvelusetelikokeilu_26.10.2018
 

More from AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi

More from AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi (20)

Valtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminen
Valtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminenValtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminen
Valtakunnallisen sote-tietotuotannon uudistaminen
 
TOIVO-ohjelman tilanne
TOIVO-ohjelman tilanneTOIVO-ohjelman tilanne
TOIVO-ohjelman tilanne
 
Rahoitus, alustavat ohjeet ja jatkotoimenpiteet
Rahoitus, alustavat ohjeet ja jatkotoimenpiteet Rahoitus, alustavat ohjeet ja jatkotoimenpiteet
Rahoitus, alustavat ohjeet ja jatkotoimenpiteet
 
Valtion järjestelmät (VJ)-hanke Vimana
Valtion järjestelmät (VJ)-hanke VimanaValtion järjestelmät (VJ)-hanke Vimana
Valtion järjestelmät (VJ)-hanke Vimana
 
STM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsausSTM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsaus
 
Maakuntien viitearkkitehtuuri - viitearkkitehtuurin päivitys
Maakuntien viitearkkitehtuuri - viitearkkitehtuurin päivitysMaakuntien viitearkkitehtuuri - viitearkkitehtuurin päivitys
Maakuntien viitearkkitehtuuri - viitearkkitehtuurin päivitys
 
Maakuntien ja maakunnille ICT-palveluita tarjoavien ICT-tilannekuvat
Maakuntien ja maakunnille ICT-palveluita tarjoavien ICT-tilannekuvatMaakuntien ja maakunnille ICT-palveluita tarjoavien ICT-tilannekuvat
Maakuntien ja maakunnille ICT-palveluita tarjoavien ICT-tilannekuvat
 
Maakuntien rahoitus vuonna 2019
Maakuntien rahoitus vuonna 2019Maakuntien rahoitus vuonna 2019
Maakuntien rahoitus vuonna 2019
 
Digimuutosohjelman tilannekatsaus
Digimuutosohjelman tilannekatsaus Digimuutosohjelman tilannekatsaus
Digimuutosohjelman tilannekatsaus
 
SoteDigi yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja
SoteDigi yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja SoteDigi yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja
SoteDigi yhteistyöllä yhteisiä yhdenvertaisia palveluja
 
Maakuntien asiakkuudenhallinnan esiselvitys
Maakuntien asiakkuudenhallinnan esiselvitys Maakuntien asiakkuudenhallinnan esiselvitys
Maakuntien asiakkuudenhallinnan esiselvitys
 
STM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsausSTM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsaus
 
Digimuutosohjelman ajankohtaiskatsaus
Digimuutosohjelman ajankohtaiskatsausDigimuutosohjelman ajankohtaiskatsaus
Digimuutosohjelman ajankohtaiskatsaus
 
Asiakas- ja toimintalähtöisen digikehittämisen toimintamalli
Asiakas- ja toimintalähtöisen digikehittämisen toimintamalliAsiakas- ja toimintalähtöisen digikehittämisen toimintamalli
Asiakas- ja toimintalähtöisen digikehittämisen toimintamalli
 
Digimuutosohjelman ajankohtaiskatsaus
Digimuutosohjelman ajankohtaiskatsausDigimuutosohjelman ajankohtaiskatsaus
Digimuutosohjelman ajankohtaiskatsaus
 
Asiakkaan näkymä asiakkuudenhallintaan
Asiakkaan näkymä asiakkuudenhallintaanAsiakkaan näkymä asiakkuudenhallintaan
Asiakkaan näkymä asiakkuudenhallintaan
 
SOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariot
SOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariotSOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariot
SOTE-ICT-palvelutuotannon muutosskenaariot
 
STM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsausSTM:n ajankohtaiskatsaus
STM:n ajankohtaiskatsaus
 
Asiakkkuuden hallinta
Asiakkkuuden hallinta Asiakkkuuden hallinta
Asiakkkuuden hallinta
 
Sähköinen hankehallinta
Sähköinen hankehallintaSähköinen hankehallinta
Sähköinen hankehallinta
 

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu

  • 1. Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapauskokeilu 11.4.2018
  • 2. Jyväskylän valinnanvapauskokeilu ja sen laajennus • Valinnanvapauskokeilu toteutetaan ajalla 1.1.2017–31.12.2018 • Jyväskylässä asiakkaiden valintaoikeus alkoi 20.2.2017 • Valinnanvapautta kokeiltiin Huhtasuon, keskustan ja Kuokkalan terveysasemien alueilla vuonna 2017 (62 000 asukasta) • Neljä yksityistä palvelutuottajaa on hyväksytty tuottajiksi: Mehiläinen Terveyspalvelut, Medics24, Pihlajalinna Terveys ja Suomen Terveystalo • Valittavana on avosairaanhoidon ja sosiaaliohjauksen palvelupaketti – lääkäri- ja sairaanhoitajavastaanotot sekä sosiaaliohjaajan ohjaus- ja neuvontapalvelut. Pakettiin kuuluvat myös vastaanottopalveluun liittyvät tutkimukset, kuten laboratorio- ja röntgenpalvelut • Vaihtaneita vuoden 2017 lopussa oli 3159 (5 % valintaan oikeutetusta väestöstä)
  • 3. Jyväskylän valinnanvapauskokeilun laajennus Kokeilu laajeni 1.1.2018 Hankasalmen, Kyllön, Palokan, Vaajakosken ja Uuraisten terveysasemien aluille • Kokeilussa mukana 133 000 asukasta, mikä on noin 49,5% maakunnan väestöstä • Vaihdon tehneitä asiakkaita 1.4.2018 oli yhteensä noin 4800 kpl, mikä on noin 3,6 % valintaan oikeutetusta väestöstä • Myös julkisten terveysasemien vaihto sähköiseksi, vaihtoväli 6 kuukautta
  • 4. Jyväskylän valinnanvapauskokeilu • Valinta tulee voimaan 7 vuorokauden kuluttua siitä, kun asiakas tehnyt valinnan. • Valinta on voimassa 6 kuukautta kerrallaan. Asiakas voi jatkaa saman palveluntuottajan asiakkaana ilman eri ilmoitusta. • Kokeilu ei koske niitä henkilöitä, jotka ovat palveluasumisen tai säännöllisen kotihoidon piirissä, eikä Korpilahden, Säynätsalon ja Tikkakosken terveysaseman alueen asukkaita. • Kaikki palveluntuottajat käyttävät samaa potilastietojärjestelmää (Effica, virtuaalityöpöydät).
  • 5. Vaihtaneiden määrät 22.3.2018 Takaisin Jyten asemille vaihtaneet 127 Toiselle tuottajalle vaihtaneet 60 Kokeilusta on jäänyt pois 82 asiakasta
  • 6. Tietojärjestelmät • Valinnanvapauskokeilun tietojärjestelmänä käytetään Effector- palvelusetelijärjestelmää, sisältää mm. – Sähköinen tuottajahaku – Asiakkaiden tunnistautuminen (Suomi.fi) – Listautumistoiminnot – Tuottajarekisterin – Kapitaatiohintaryhmät – Kattavat raportointitoiminnot – Integraatiot: • Suomi.fi - tunnistautuminen • Potilastietojärjestelmä – Asiakastietojen päivitys – Vaihtotietojen siirtyminen • Basware P2P – Tuottajan lähettämän kapitaatiolaskun automaattinen käsittely 11.4.2018 6
  • 12. Kokeilun arviointi • Owal Group, kokeiluiden kokonaisarviointi (asiakkaiden, järjestäjän, palveluntuottajien, henkilöstön sekä yhteiskunnan ja talouden näkökulma) • Data-analyysi: minkälaisia asiakasprofiileita palveluntauottajaa vaihtaneet kuntalaiset edustavat, Toni Ruohonen, Synesa Solutions • Oikeusministeriön selvitys yhdenvertaisuuden toteutumisesta valinnanvapauskokeilussa • Asiakkaan valinnanvapauden ja asiakasarvon toteutuminen sote- palveluissa (VArvo) - järjestäjän, tuottajan ja asiakkaan näkökulma, Pasi-Heikki Rannisto • Jyväskylän oma asiakaskysely • Palautekanavan kautta tullut palaute • Vaihdon syy –kyselyt: jokaisen valinnan yhteydessä automaattisesti valinta järjestelmästä, uudelleen vaihtajille erillinen kysely
  • 14. Tiedonhallinta Raportointi: - Asiakkaiden listautuminen: - Terveysasema-alueittain - Ikä-/ kapitaatioryhmittäin - Uudelleen vaihtajat: toiselle yksityiselle tuottajalle ja/tai takaisin julkiselle vaihtaneet - Kapitaatiokorvaukset: - Terveysasema-alueittain (varjobudjetti) - Ikäryhmittäin - Tuottajittain - Asiakaskyselyiden tulokset - Päätöskohtaiset tiedot: - Asiakkaan valintahistoria - Asiakasmaksulaskutus: - Yhteisesti käytettävän potilastietojärjestelmän kautta - > jatkossa mietittävä, miten ja mistä suoritetieto saadaan
  • 15. Järjestäjän tehtävät • Palveluntuottajien hakeutuminen, päätökset, sopimukset, perehdytys, ohjaus ja valvonta • Asiakasohjauksen koordinointi (Kela, kunnat, tuottajat, liikelaitos) • Sääntökirjat • Tuottajatilaisuudet • Korvausten maksaminen tuottajille • Asiakasmakujen periminen • Järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö, järjestöstrategia • Kokemusasiantuntijatoiminta • Omarahoitteiset hyvinvointipalvelut/ elinkeinoyhteistyö • Kuntien Hyte –toiminta (yhteistyö, tiedon tuottaminen) • Viestintä: kansalaiset, tuottajat, kunnat, päättäjät • Viranomaistyö
  • 16. Palveluohjaajavalmennukset • Valmennus lisää osallistujien tietoutta asiakaspalvelusta, palvelujärjestelmistä, palvelumuotoilusta ja asiakaslähtöisyydestä. • Henkilökotaisia työvälineitä palveluohjauksen toteuttamiseen. • Asiakaslähtöisyyden syventäminen • 20 valmennettavaa/ ryhmä, perusturvan eri palvelualueilta • 2. ryhmä parhaillaan valmennettavana
  • 17. Tietojärjestelmän jatkokehitys • Kohti kansallista tavoitetilaa: – Suoran Sote-keskuksen valinnat loppuvat nykyjärjestelmässä (Pilotti/ ei pilottia) – Nykyisten valintatietojen siirtäminen kansalliseen järjestelmään • Asiakasseteleiden ja henkilökohtaisen budjetin suunnittelu osana hanketta: • Jyväskylässä on pitkät perinteet palveluseteleiden käyttämisestä, kevään aikana kaikki Perusturvan palvelusetelit siirretään samaan järjestelmään (Effectoriin) • Palvelusetelijärjestelmä kilpailutettiin, tarjouspyyntö sisälsi neljä osiota: – Palvelusetelijärjestelmän, – Omarahoitteisten palveluiden toteutuksen sekä optioina – Henkilökohtaisen budjetin ja – Yrityspalvelusetelin toteutukset • Maakunnan oman järjestelmän käyttäminen ja hyödyntäminen jatkossa? > yhteinen juttu, palvelemaan kaikkia! 11.4.2018 17
  • 18. Keski-Suomen maakunnallisen suoran valinnan pilotin migraatioaikataulu 2017 2018 2019 2020 VRK Valinnan- vapauden tietopalvelu KELA Valinnan- vapauden tiedonhallinta- palvelut Kantapalvelut PILOTTI KOKEILU Effector- järjestelmä Suomi.fi TUNNISTUS Suomi.fi VALTUUDET Suomi.fi VIESTIT Asiakkaan valinnan toteuttava palvelu (OmaKanta) Tuottajahallinta Palvelutuotannon seurantapalvelu Kantapalvelut, ostopalveluvaltuutus Asiakasseteli Henkilökohtainen budjetti Kokeilun suoran valinnan palvelut Listautumistoiminnot, tuottajahallinta Palvelutuotannon seuranta Maksatus Kapitaatioiden maksatus Palvelusetelit asiakasseteleiksi, ostopalveluvaltuutus LT, ML, RP, AK 2.3.2018 Suoran valinnan toimintojen lopettaminen kokeilun tietojärjestelmässä, siirtyminen kansallisiin ratkaisuihin Suoran valinnan palvelut Asiakasmaksujen laskutuksen toteutus
  • 19. Maakunta – järjestäjän sote toiminta Asiakasseteli- ja hebu - järjestelmä Nykyiset valintatiedot - suoran valinnan toiminnot loppuvat Effectorissa kansallisiin tiedonhallintapalveluihin siirryttäessä Maakunnan valinnanvapauspalvel uiden hallinta Suora valinta: Suomi.fi ja Oma Kanta Valinnanvapaude n tiedonhallinta- palvelut Nykyisten valintatietojen siirto Asiakasmaksuj en periminen Valintatiedot, korvaustiedot (kapitaatiot) Maksuaineisto Yksityiset ja julkiset sote- keskukset - Omat asiakas- ja potilastietojärjes -telmät Asiakas Suoran valinnan tiedot, potilastiedot Asiakkaan valinta- ja palveluiden käyttötiedot (Oma Kanta) Rajapinnat Asiakkaan tiedot ja valinta Suoritetiedot (maksuaineisto) Kanta palvelut LT, ML, RP 2.3.2018
  • 20. Linkkejä • Tietoa Jyväskylän kokeilusta kaupungin nettisivuilla: http://www.jyvaskyla.fi/terveys/valinnanvapaus • Valintasivusto: www.palse.fi/jyvaskyla 11.4.2018 20