SlideShare a Scribd company logo
Kokeilut
resurssiviisauden
edistämiskeinona
– Mahdollisuudet ja haasteet
Annukka Berg
Klinikka II: Resurssiviisauden edistäminen kokeilukulttuurilla
Sitra 10.6.2014
Miksi kokeilukulttuuria?
2
● Resurssiviisauden haaste
valtava
● Yhteiskunnassa rajalliset
resurssit muutostyöhön
● Konkreettinen tekeminen
inhimillisesti ja
yhteiskunnallisesti
mielekäs ja
potentiaalisesti tehokas
tapa oppia
Strategiset kokeilut
3
● Tehdään jotakin (tietyssä
yhteydessä) uutta ja
konkreettista
● Rajattua ajan, laajuuden
ja/tai toimijoiden suhteen
● Mahdollisuus laajempaan
vaikutukseen
monistamisen ja/tai
vaikutustason noston
kautta
Kokeilukulttuurissa…
4
● Kokeileva toimintatapa on yleistä eri
tasoilla ja yhteyksissä
● Kokeiluihin kannustetaan
● Suvaitaan kokeilujen ominaispiirteitä
kuten keskeneräisyyttä, epävarmuutta
ja epäonnistumisia
5
Esimerkki: Jyväskylän
resussiviisaat kokeilut
● Vuonna 2013: 15 resurssiviisauteen tähtäävää kokeilua.
● Avoin ideahaku: yli 200 ehdotusta
● Jokaiselle kokeilulle lähtökohtaisesti neljä viikkoa aikaa ja
enintään 8000 euroa rahaa.
● Mukaan mahtui monenlaisia toteutustapoja
● Teemat vaihtelivat ruokahävikin vähentämisestä ilmaiseen
bussiliikenteeseen ja joustaviin lähipalveluihin alueen
syrjäkylillä.
● Osa kokeiluista sai paljon sekä paikallista että
valtakunnallista julkisuutta
○ osa on myös poikinut vastaavia aloitteita muille
paikkakunnille.
6
Jyväskylän resurssiviisaat
kokeilut
● Kokeilut pureutuivat merkittäviin sosiaalisiin ja
ympäristöhaasteisiin
● Onnistumisia:
○ idean toimivuuden testaus
○ resurssiviisauden havainnollistaminen
○ Mediahuomion houkuttelu
○ innostavan ja osallistavan ilmapiirin luominen
● Riski: sirpaleinen ja paikallinen vaikutus
7
Jyväskylän kokeilujen
saldo?
8
Kokeilukulttuurin
toimintamekanismit
● Konkreettista tietoa mahdollisista toimintatavoista
○ Mikä toimii, mikä ei?
○ Mahdollisuus koko organisaation kattavaan ja
kokemukselliseen oppimiseen
○ Mahdollisuus tiedon levittämiseen ja vallitsevien
käytäntöjen haastamiseen
○ Riskinä liiallinen yleistäminen
● Laajemmin: vaikeista, monimutkaisista ja abstrakteista
asioista konkreettisia ja lähestyttäviä
○ Esim. resurssiviisauden idea mahdollista hahmottaa
tunnettujen kokeilujen kuten ruokahävikki-kokeilun
kautta
○ Mahdollisuus asenteiden muokkaamiseen
9
1. Kokeilut oppimisen paikkoina
● Kehittäjien näkökulmasta kokeilut mahdollisuus strategisten
linjausten jalkauttamiseen
○ Laajempaa motivaatiota toimintaan kokeilujen kautta
● Kokeilut voivat kannustaa uusiin yhteistyösuhteisiin.
Toisaalta: joidenkin onnistuneimpien kokeilujen taustalla:
○ pitkäaikainen verkostoitumistyö ja/tai
○ tavallista osallistavampi prosessi
● Kokeilut voivat sekä herättää ristiriitoja että ratkaista niitä
○ Mahd. rakentavaan muutokseen suurempi, kun
konkreettinen yhteistyö korvaa verbaalista
kanssakäymistä (Himmelstrand 1960)
10
2. Kokeilut osallistumisen
kenttinä
● Kokeilut medialle kiinnostava tapa lähestyä vaikeita
yhteiskunnallisia kysymyksiä
○ Ihmisläheisiä tarinoita
○ Laajemmat näkymät: haasteet ja mahdollisuudet
○ Ruohonjuuritason sankarit
● Mahdollisuus ilmiöiden synnyttämiseen ja viestin
levittämiseen uusille kentille ja tasoille
○ ”Yhden sanan tarinat”
● Esim. Jyväskylän tähdelounaskonsepti
11
3. Kokeilut julkisen keskustelun
herättäjinä
● Monet kokeilut puuttuvat suoraan olemassa oleviin
toimintatapoihin
○ Rutiinit merkittävä osa inhimillistä toimintaa
○ Käytäntöjen ja käyttäytymisen muutos usein hidasta
● Potentiaalien ja jäykkyyksien osoittaminen
● Esim. HSL:n matkakortin käyttökokeiluihin kannustava
kampanja menestys
○ Ensimmäisen askeleen ottaminen
○ Teot voivat muuttaa asenteita enemmän kuin
asenteet tekoja
12
4. Kokeilut vakiintuneiden
toimintatapojen ja sääntöjen
haastajina
13
Lopuksi
Resurssiviisautta kokeiluilla:
mahdollisuuksia
14
● Innostusta
● Näyttöä ja konkreettisia esimerkkejä
● Positiivista huomiota
● Vähäinen resurssien käyttö ja
byrokratia
○ Vrt. strategiatyö, tutkimus,
laajemmat hankkeet
● Mahdollisuus tehokkaisiin ja silti
osallistaviin/keskusteleviin
muutosprosesseihin
1) Lupa toimia
2) Lupa suunnitella vähemmän
3) Lupa epäonnistua
15
Strategisten kokeilujen
kolme lupausta
Resurssiviisautta kokeiluilla:
haasteita
16
● Toiminnan sirpaloituminen
● Huomio pois isoista asioista
kuten vallasta ja rahasta
○ Linkit formaaliin
päätöksentekoon ja
liiketoiminnan kehittämiseen
● Liiallinen yleistäminen
● Vetäjiltä vaaditaan taitoa ja
luovaa hulluutta
Vetäjille
● Konkreettisia kokeiluja, joilla kirkas tavoite
● Osallistetaan johtajia, keskeisiä toimijoita ja mediaa
● Sisällytetään kokeiluja laajempiin kehittämisprosesseihin
Rahoittajille
● Vaikutusvaltaisia tahoja tueksi
● Kevyesti hallinnoituja siemenrahoja
● Viestintä-, fasilitointi- ja asiantuntijatukea
Kaikille
● Kokeiluille suotuisan kultuurin luominen
17
Ideoita strategisten
kokeilujen edistämiseen
18
Onneksi hulluus ei ole Suomen
niukimpia resursseja.
19
Kiitos!
Kommentteja?
annukka.berg@iki.fi

More Related Content

Viewers also liked

GoSale.ru
GoSale.ruGoSale.ru
網路通訊
網路通訊網路通訊
網路通訊kim79122
 
Комплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазина
Комплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазинаКомплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазина
Комплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазинаUltraUnion
 
Tanapornja
TanapornjaTanapornja
TanapornjaSudarrat
 
Innovate2014 dev 1265
Innovate2014 dev 1265Innovate2014 dev 1265
Innovate2014 dev 1265
Paulo Lacerda
 
Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014
Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014
Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014Manos Italia
 
Mosteiro de santa catalina de montefaro
Mosteiro de santa catalina de montefaroMosteiro de santa catalina de montefaro
Mosteiro de santa catalina de montefaroYolanda Castro
 
Arduino toraspberrypi firmata
Arduino toraspberrypi firmataArduino toraspberrypi firmata
Arduino toraspberrypi firmataIulius Bors
 
HUB:BLE-2 08 reaching the world
HUB:BLE-2 08   reaching the worldHUB:BLE-2 08   reaching the world
HUB:BLE-2 08 reaching the world
Space IDEAS Hub
 
Обзор кредитной активности банков в I квартале 2014 года
Обзор кредитной активности банков в I квартале 2014 годаОбзор кредитной активности банков в I квартале 2014 года
Обзор кредитной активности банков в I квартале 2014 года
Ассоциация Банковских Оценщиков
 
Bahasa malaysia tahun 5
Bahasa malaysia tahun 5Bahasa malaysia tahun 5
Bahasa malaysia tahun 5
Sazlina Man
 

Viewers also liked (16)

GoSale.ru
GoSale.ruGoSale.ru
GoSale.ru
 
Honda titan
Honda titanHonda titan
Honda titan
 
America
 America America
America
 
網路通訊
網路通訊網路通訊
網路通訊
 
Комплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазина
Комплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазинаКомплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазина
Комплексный интернет-маркетиг для продвижения интернет-магазина
 
Leopardoa
LeopardoaLeopardoa
Leopardoa
 
Tanapornja
TanapornjaTanapornja
Tanapornja
 
Innovate2014 dev 1265
Innovate2014 dev 1265Innovate2014 dev 1265
Innovate2014 dev 1265
 
Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014
Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014
Messaggio de La Jardinera 10 giugno 2014
 
Tugas budaya jaka
Tugas budaya jakaTugas budaya jaka
Tugas budaya jaka
 
Asierren lana
Asierren lanaAsierren lana
Asierren lana
 
Mosteiro de santa catalina de montefaro
Mosteiro de santa catalina de montefaroMosteiro de santa catalina de montefaro
Mosteiro de santa catalina de montefaro
 
Arduino toraspberrypi firmata
Arduino toraspberrypi firmataArduino toraspberrypi firmata
Arduino toraspberrypi firmata
 
HUB:BLE-2 08 reaching the world
HUB:BLE-2 08   reaching the worldHUB:BLE-2 08   reaching the world
HUB:BLE-2 08 reaching the world
 
Обзор кредитной активности банков в I квартале 2014 года
Обзор кредитной активности банков в I квартале 2014 годаОбзор кредитной активности банков в I квартале 2014 года
Обзор кредитной активности банков в I квартале 2014 года
 
Bahasa malaysia tahun 5
Bahasa malaysia tahun 5Bahasa malaysia tahun 5
Bahasa malaysia tahun 5
 

Similar to Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Annukka Berg: Kokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona

Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoima
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoimaHyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoima
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoima
Innokyla
 
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_Innomarkkinat
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_InnomarkkinatHyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_Innomarkkinat
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_InnomarkkinatAnnukka Berg
 
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaaKokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaaAnnukka Berg
 
Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?
Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?
Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?
Annukka Berg
 
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
Annukka Berg
 
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
Annukka Berg
 
Kokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakkiKokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakki
Kokeileva Suomi
 
Suomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksi
Suomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksiSuomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksi
Suomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksi
Annukka Berg
 
Annukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointi
Annukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointiAnnukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointi
Annukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointi
Kokeileva Suomi
 
Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?
Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?
Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?
Annukka Berg
 
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
Kokeileva Suomi
 
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneilleYhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
Kokeileva Suomi
 
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
Kokeileva Suomi
 
Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011
Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011
Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011Hannu Linturi
 
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoilleAnnukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
Kokeileva Suomi
 
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
Kokeileva Suomi
 
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselleHelena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
Kokeileva Suomi
 
Kevätkylvö 2013 -kooste
Kevätkylvö 2013 -koosteKevätkylvö 2013 -kooste
Kevätkylvö 2013 -kooste
Business Arena Oy
 
Tervetuloa kokeilemaan!
Tervetuloa kokeilemaan!Tervetuloa kokeilemaan!
Tervetuloa kokeilemaan!
Annukka Berg
 
Anu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiin
Anu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiinAnu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiin
Anu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiin
THL
 

Similar to Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Annukka Berg: Kokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona (20)

Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoima
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoimaHyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoima
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty – Kokeilujen muutosvoima
 
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_Innomarkkinat
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_InnomarkkinatHyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_Innomarkkinat
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty_Innomarkkinat
 
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaaKokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
Kokeilun paikka! Suomi matkalla kohti kokeiluyhteiskuntaa
 
Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?
Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?
Kokeilurahoitus - Mitä tiedetään tänään?
 
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
2013-05-12 Kokeilun paikka! -selvityksen pressi
 
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
Kokeilujen arviointi_Berg & Laakso_2018
 
Kokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakkiKokeilijan työkalupakki
Kokeilijan työkalupakki
 
Suomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksi
Suomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksiSuomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksi
Suomi tiellä kokeiluyhteiskunnaksi
 
Annukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointi
Annukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointiAnnukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointi
Annukka Berg: Kokeiluklinikka - erityisteemana arviointi
 
Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?
Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?
Miten HSYn viestintä- ja neuvontaryhmä voi muuttaa maailmaa?
 
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
Miltä maailma näyttää kokeilusilmälasien läpi?
 
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneilleYhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
Yhteinen kieli kokeiluille ja arvioinneille
 
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
Annukka Berg: Kokeilujen muotoilu, tekeminen ja tilaaminen - järjestystä koke...
 
Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011
Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011
Barometriesitys: Pedapaja 13.01.2011
 
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoilleAnnukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
Annukka Berg: Yhteinen kieli kokeilijoille
 
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
Miten kokeilukulttuuri muuttaa elämää kunnissa?
 
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselleHelena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
Helena Valve: Kokeilujen arviointi - tilaa yllättymiselle ja oppimiselle
 
Kevätkylvö 2013 -kooste
Kevätkylvö 2013 -koosteKevätkylvö 2013 -kooste
Kevätkylvö 2013 -kooste
 
Tervetuloa kokeilemaan!
Tervetuloa kokeilemaan!Tervetuloa kokeilemaan!
Tervetuloa kokeilemaan!
 
Anu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiin
Anu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiinAnu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiin
Anu Rautama: Päihde- ja Ryhmäilmiö ammatillisiin oppilaitoksiin
 

More from Sitra / Ekologinen kestävyys

Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutionsOuti Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Jyri Arponen: Circular economy playbook
Jyri Arponen: Circular economy playbookJyri Arponen: Circular economy playbook
Jyri Arponen: Circular economy playbook
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in JapanKari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Ernesto Hartikainen: Future fund Sitra
Ernesto Hartikainen: Future fund SitraErnesto Hartikainen: Future fund Sitra
Ernesto Hartikainen: Future fund Sitra
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v220180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
120605 kiertotaloutta kantasioille
120605 kiertotaloutta kantasioille120605 kiertotaloutta kantasioille
120605 kiertotaloutta kantasioille
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Reima responsibility 120618tl
Reima responsibility 120618tlReima responsibility 120618tl
Reima responsibility 120618tl
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Around and beyond SHIFT
Around and beyond SHIFTAround and beyond SHIFT
Around and beyond SHIFT
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for GoodThe SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Scaling up existing climate solutions in Estonia
Scaling up existing climate solutions in EstoniaScaling up existing climate solutions in Estonia
Scaling up existing climate solutions in Estonia
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
How to make sustainability tick?
How to make sustainability tick?How to make sustainability tick?
How to make sustainability tick?
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Aamuharppaus: The end of trash by Repack
Aamuharppaus: The end of trash by RepackAamuharppaus: The end of trash by Repack
Aamuharppaus: The end of trash by Repack
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by HeadaiAamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Top tips for Climate Communications
Top tips for Climate CommunicationsTop tips for Climate Communications
Top tips for Climate Communications
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Climate Change & Public Engagement
Climate Change & Public EngagementClimate Change & Public Engagement
Climate Change & Public Engagement
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Pieni ilmastosanasto
Pieni ilmastosanastoPieni ilmastosanasto
Pieni ilmastosanasto
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattavaKiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
Sitra / Ekologinen kestävyys
 

More from Sitra / Ekologinen kestävyys (20)

Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutionsOuti Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutions
 
Jyri Arponen: Circular economy playbook
Jyri Arponen: Circular economy playbookJyri Arponen: Circular economy playbook
Jyri Arponen: Circular economy playbook
 
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in JapanKari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
 
Ernesto Hartikainen: Future fund Sitra
Ernesto Hartikainen: Future fund SitraErnesto Hartikainen: Future fund Sitra
Ernesto Hartikainen: Future fund Sitra
 
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v220180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
 
120605 kiertotaloutta kantasioille
120605 kiertotaloutta kantasioille120605 kiertotaloutta kantasioille
120605 kiertotaloutta kantasioille
 
Reima responsibility 120618tl
Reima responsibility 120618tlReima responsibility 120618tl
Reima responsibility 120618tl
 
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
 
Around and beyond SHIFT
Around and beyond SHIFTAround and beyond SHIFT
Around and beyond SHIFT
 
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for GoodThe SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
 
Scaling up existing climate solutions in Estonia
Scaling up existing climate solutions in EstoniaScaling up existing climate solutions in Estonia
Scaling up existing climate solutions in Estonia
 
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
 
How to make sustainability tick?
How to make sustainability tick?How to make sustainability tick?
How to make sustainability tick?
 
Aamuharppaus: The end of trash by Repack
Aamuharppaus: The end of trash by RepackAamuharppaus: The end of trash by Repack
Aamuharppaus: The end of trash by Repack
 
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by HeadaiAamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
 
Top tips for Climate Communications
Top tips for Climate CommunicationsTop tips for Climate Communications
Top tips for Climate Communications
 
Climate Change & Public Engagement
Climate Change & Public EngagementClimate Change & Public Engagement
Climate Change & Public Engagement
 
Pieni ilmastosanasto
Pieni ilmastosanastoPieni ilmastosanasto
Pieni ilmastosanasto
 
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattavaKiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
 
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
 

Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Annukka Berg: Kokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona

  • 1. Kokeilut resurssiviisauden edistämiskeinona – Mahdollisuudet ja haasteet Annukka Berg Klinikka II: Resurssiviisauden edistäminen kokeilukulttuurilla Sitra 10.6.2014
  • 2. Miksi kokeilukulttuuria? 2 ● Resurssiviisauden haaste valtava ● Yhteiskunnassa rajalliset resurssit muutostyöhön ● Konkreettinen tekeminen inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti mielekäs ja potentiaalisesti tehokas tapa oppia
  • 3. Strategiset kokeilut 3 ● Tehdään jotakin (tietyssä yhteydessä) uutta ja konkreettista ● Rajattua ajan, laajuuden ja/tai toimijoiden suhteen ● Mahdollisuus laajempaan vaikutukseen monistamisen ja/tai vaikutustason noston kautta
  • 4. Kokeilukulttuurissa… 4 ● Kokeileva toimintatapa on yleistä eri tasoilla ja yhteyksissä ● Kokeiluihin kannustetaan ● Suvaitaan kokeilujen ominaispiirteitä kuten keskeneräisyyttä, epävarmuutta ja epäonnistumisia
  • 6. ● Vuonna 2013: 15 resurssiviisauteen tähtäävää kokeilua. ● Avoin ideahaku: yli 200 ehdotusta ● Jokaiselle kokeilulle lähtökohtaisesti neljä viikkoa aikaa ja enintään 8000 euroa rahaa. ● Mukaan mahtui monenlaisia toteutustapoja ● Teemat vaihtelivat ruokahävikin vähentämisestä ilmaiseen bussiliikenteeseen ja joustaviin lähipalveluihin alueen syrjäkylillä. ● Osa kokeiluista sai paljon sekä paikallista että valtakunnallista julkisuutta ○ osa on myös poikinut vastaavia aloitteita muille paikkakunnille. 6 Jyväskylän resurssiviisaat kokeilut
  • 7. ● Kokeilut pureutuivat merkittäviin sosiaalisiin ja ympäristöhaasteisiin ● Onnistumisia: ○ idean toimivuuden testaus ○ resurssiviisauden havainnollistaminen ○ Mediahuomion houkuttelu ○ innostavan ja osallistavan ilmapiirin luominen ● Riski: sirpaleinen ja paikallinen vaikutus 7 Jyväskylän kokeilujen saldo?
  • 9. ● Konkreettista tietoa mahdollisista toimintatavoista ○ Mikä toimii, mikä ei? ○ Mahdollisuus koko organisaation kattavaan ja kokemukselliseen oppimiseen ○ Mahdollisuus tiedon levittämiseen ja vallitsevien käytäntöjen haastamiseen ○ Riskinä liiallinen yleistäminen ● Laajemmin: vaikeista, monimutkaisista ja abstrakteista asioista konkreettisia ja lähestyttäviä ○ Esim. resurssiviisauden idea mahdollista hahmottaa tunnettujen kokeilujen kuten ruokahävikki-kokeilun kautta ○ Mahdollisuus asenteiden muokkaamiseen 9 1. Kokeilut oppimisen paikkoina
  • 10. ● Kehittäjien näkökulmasta kokeilut mahdollisuus strategisten linjausten jalkauttamiseen ○ Laajempaa motivaatiota toimintaan kokeilujen kautta ● Kokeilut voivat kannustaa uusiin yhteistyösuhteisiin. Toisaalta: joidenkin onnistuneimpien kokeilujen taustalla: ○ pitkäaikainen verkostoitumistyö ja/tai ○ tavallista osallistavampi prosessi ● Kokeilut voivat sekä herättää ristiriitoja että ratkaista niitä ○ Mahd. rakentavaan muutokseen suurempi, kun konkreettinen yhteistyö korvaa verbaalista kanssakäymistä (Himmelstrand 1960) 10 2. Kokeilut osallistumisen kenttinä
  • 11. ● Kokeilut medialle kiinnostava tapa lähestyä vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä ○ Ihmisläheisiä tarinoita ○ Laajemmat näkymät: haasteet ja mahdollisuudet ○ Ruohonjuuritason sankarit ● Mahdollisuus ilmiöiden synnyttämiseen ja viestin levittämiseen uusille kentille ja tasoille ○ ”Yhden sanan tarinat” ● Esim. Jyväskylän tähdelounaskonsepti 11 3. Kokeilut julkisen keskustelun herättäjinä
  • 12. ● Monet kokeilut puuttuvat suoraan olemassa oleviin toimintatapoihin ○ Rutiinit merkittävä osa inhimillistä toimintaa ○ Käytäntöjen ja käyttäytymisen muutos usein hidasta ● Potentiaalien ja jäykkyyksien osoittaminen ● Esim. HSL:n matkakortin käyttökokeiluihin kannustava kampanja menestys ○ Ensimmäisen askeleen ottaminen ○ Teot voivat muuttaa asenteita enemmän kuin asenteet tekoja 12 4. Kokeilut vakiintuneiden toimintatapojen ja sääntöjen haastajina
  • 14. Resurssiviisautta kokeiluilla: mahdollisuuksia 14 ● Innostusta ● Näyttöä ja konkreettisia esimerkkejä ● Positiivista huomiota ● Vähäinen resurssien käyttö ja byrokratia ○ Vrt. strategiatyö, tutkimus, laajemmat hankkeet ● Mahdollisuus tehokkaisiin ja silti osallistaviin/keskusteleviin muutosprosesseihin
  • 15. 1) Lupa toimia 2) Lupa suunnitella vähemmän 3) Lupa epäonnistua 15 Strategisten kokeilujen kolme lupausta
  • 16. Resurssiviisautta kokeiluilla: haasteita 16 ● Toiminnan sirpaloituminen ● Huomio pois isoista asioista kuten vallasta ja rahasta ○ Linkit formaaliin päätöksentekoon ja liiketoiminnan kehittämiseen ● Liiallinen yleistäminen ● Vetäjiltä vaaditaan taitoa ja luovaa hulluutta
  • 17. Vetäjille ● Konkreettisia kokeiluja, joilla kirkas tavoite ● Osallistetaan johtajia, keskeisiä toimijoita ja mediaa ● Sisällytetään kokeiluja laajempiin kehittämisprosesseihin Rahoittajille ● Vaikutusvaltaisia tahoja tueksi ● Kevyesti hallinnoituja siemenrahoja ● Viestintä-, fasilitointi- ja asiantuntijatukea Kaikille ● Kokeiluille suotuisan kultuurin luominen 17 Ideoita strategisten kokeilujen edistämiseen
  • 18. 18 Onneksi hulluus ei ole Suomen niukimpia resursseja.