SlideShare a Scribd company logo
1 of 9
Download to read offline
TyhyverkostoX –
Työterveyttä, työturvallisuutta ja
työhyvinvointia verkostoituen
hankekokonaisuus
ESR-rahoitus 2015-2018
Tutkija Hanna Uusitalo, Työterveyslaitos
26.5.2016
Riskien arviointi osaksi arjen työtä
Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi
eli riskien arviointi
Prosessi, jossa arvioidaan työn ja
työpaikan vaaroista ja
kuormitustekijöistä aiheutuvat
työntekijöiden terveyttä ja
turvallisuutta uhkaavat riskit.
26.5.2016
Työnantajan huolehtimisvelvoite,
riskien arviointi,
työpaikkaselvitys lainsäädännössä:
Työturvallisuuslaki (738/2002)
18 § ja 10 §
Työterveyshuoltolaki (1383/2001)
12 §
Työpaikan turvallisuus- ja
terveystoimien lähtökohta ja
perusta.
26.5.2016
Riskinarviointi
Toimenpiteiden valinta ja
toteuttaminen
Merkittävyydestä päättäminen
Arvioinnin suunnittelu
Vaara- ja haittatekijöiden
tunnistaminen
Riskin suuruuden määrittely
TodennäköisyysSeuraukset
Välittömättoimenpiteet
Seurantajapalaute
(STM, Riski-Arvi)
Kysymykset fläppikierroksella
I ja IV
Mikä teidän
työpaikallanne on
toimivaa
riskinarvioinnissa?
Missä asioissa esim.
yhteistyö sujuu?
II ja V
Mitkä ovat teidän
työpaikallanne
riskinarvioinnin
kompastuskiviä?
Missä asioissa esim.
yhteistyö ei suju?
III ja VI
Mikä
riskinarvioinnissa tai
sen hyödyntämisessä
kaipaa yhteistä
kehittämistä?
Fläppi II
Fläppi III
Fläppi I Fläppi V
Fläppi VI
Fläppi IV
26.5.2016
Mikä työpaikallanne on toimivaa riskinarvioinnissa?
Missä asioissa esim. yhteistyö sujuu?
26.5.2016
Prosessi toimii
-> tiedonkulu molempiin suuntiin
-> säännönmukaisuus
Kaikki osallistuvat, joku/jotkut ”vetovastuussa”
Sähköinen lomake käytössä + selkeä ohjeistus
Myös muiden työpaikalla olevien turvallisuus
huomioitu (esim. asiakkaat, sidosryhmät,
päiväkodin lapset)
Henkilöstö kokee tärkeäksi (osa arkea)
Yhteistyö työterveyshuollon kanssa
Muuttunut konkretiaksi
Systeemi toimii
Profiloitu sähköinen menetelmä
Säännöllisyys / jatkuvaa
Motivoituneisuus asiaan
Työterveysyhteistyö
Työpaikan eri ammattiryhmät osallistuvat
Vastuuhenkilö huolehtii aikataulusta
-> tulee tehdyksi
Hyvät, toimivat välineet
Mitkä ovat työpaikallanne riskinarvioinnin kompastuskiviä?
Missä asioissa esim. yhteistyö ei suju?
26.5.2016
Miten saada henkilöstö mukaan?
-> aito yhteistyö!! sitoutuminen! vastuu!
Mistä löytyy aika?
Yhteisen arviointiasteikon sopiminen ja kriteerit
Työlästä
Miten saadaan jatkuvaksi prosessiksi?
Tulisi räätälöidä yksikkökohtaiseksi, nyt liian
yleinen pohja
Korjaavien toimenpiteiden täytäntöönpano ja
seuranta
Uskallus tuoda asioita esiin
Tiedon kerääminen
-> esimies ei välttämättä tietoinen riskeistä
Pienet työpaikat: ajankäyttö, päivittäminen
Toimenpiteet ei aina toteudu
Ei ole tietoa riskinarvioinnin tekemisestä
Tiloihin liittyvät investoinnit -> roikkuvat
vuodesta toiseen = riksi säilyy vuodesta
toiseen
Riskiä ei tunnisteta
Riskinarviointi on vaikeaa, tilanteet vaihtelevat
esim. kouluissa päivittäin
Pienyrityksissä ei koeta tärkeänä
Mikä riskinarvioinnissa tai sen hyödyntämisessä
kaipaa yhteistä kehittämistä?
26.5.2016
Ulkopuolinen henkilö mukaan
-> erilaisia näkökulmia
Läheltä piti -tilanteiden käsittely
”Yksinkertaisempi”, helppo, napakka, riittävä
Asenteet ja jatkuvasti tietoa henkilöstölle
Läheltä piti –tilanteen käsitteen avaaminen
henkilöstölle ja tilanteiden kirjaaminen
+ käsittely, + kannustimet
Osana perehdyttämistä
Tiedon jakaminen eri yksiköiden välillä esim.
tapaturmista
Tulokset oikeasti myös hyödynnetään
+ tiedotetaan henkilöstölle, + toimenpiteet
Vastuuhenkilöt ja henkilöstö tekisi enemmän
yhteistyötä -> yhteinen näkemys
Kaikki toimipisteet ja toimialat tulee
huomioida
Toimenpiteet jää tekemättä
Pienyritykset!
Ulkopuolinen tuki
Koulutus
Työntekijän perehdytys: työturvallisuuden
toteutuminen
Yhteyshenkilöt
• Jaana Lerssi-Uskelin; jaana.lerssi-uskelin@ttl.fi
p. 043 - 8201020
• Helena Palmgren; helena.palmgren@ttl.fi
• Hanna Uusitalo; hanna.uusitalo@ttl.fi
• Sirpa Lusa; sirpa.lusa@ttl.fi
• Timo Järvensivu; timo@jarvensivu.fi
26.5.2016

More Related Content

Similar to 26.5.2016 Yhteiset tehtävät, Lappeenranta

13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointi
13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointi13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointi
13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointiTyöterveyslaitos
 
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuusTyösuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuusTyöterveyslaitos
 
Tietoturva ja bisnes
Tietoturva ja bisnesTietoturva ja bisnes
Tietoturva ja bisnesJyrki Kontio
 
Analytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana Saramies
Analytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana SaramiesAnalytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana Saramies
Analytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana SaramiesJaana Saramies
 
Tietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteet
Tietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteetTietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteet
Tietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteetjapijapi
 
Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...
Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...
Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
20.4.2018 Mita on resilienssi?
20.4.2018 Mita on resilienssi?20.4.2018 Mita on resilienssi?
20.4.2018 Mita on resilienssi?Työterveyslaitos
 
Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016
Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016
Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016Kiwa Inspecta Suomi
 
Psykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissa
Psykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissaPsykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissa
Psykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissaLAL Luonnontieteilijät
 
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Paivi Sutinen
 
Oppimisanalytiikasta apuaistit
Oppimisanalytiikasta apuaistitOppimisanalytiikasta apuaistit
Oppimisanalytiikasta apuaistitSatu Aksovaara
 
Työterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikanaTyöterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikanaPauli Forma
 
Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudellaTyöelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudellaPauli Forma
 
Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...
Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...
Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...Kiwa Inspecta Suomi
 
4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevat
4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevat4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevat
4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevatTyöterveyslaitos
 
Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...
Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...
Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...Sari Tappura
 
Työsuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminen
Työsuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminenTyösuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminen
Työsuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminenTyöterveyslaitos
 

Similar to 26.5.2016 Yhteiset tehtävät, Lappeenranta (20)

13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointi
13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointi13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointi
13.4.2016 TTT-toiminta ja riskinarviointi
 
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuusTyösuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
Työsuojelupaneeli IX: Työsuojelun vaikuttavuus
 
Tietoturva ja bisnes
Tietoturva ja bisnesTietoturva ja bisnes
Tietoturva ja bisnes
 
Työelämä vuonna 2025
Työelämä vuonna 2025Työelämä vuonna 2025
Työelämä vuonna 2025
 
Analytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana Saramies
Analytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana SaramiesAnalytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana Saramies
Analytiikan mahdollisuudet työhyvinvoinnin johtamisessa - Jaana Saramies
 
Tietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteet
Tietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteetTietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteet
Tietoturvallisuuden ajankohtaiset haasteet
 
Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...
Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...
Terveellinen työ – stressi hallinnassa. Eurooppalainen työterveys-ja työturva...
 
20.4.2018 Mita on resilienssi?
20.4.2018 Mita on resilienssi?20.4.2018 Mita on resilienssi?
20.4.2018 Mita on resilienssi?
 
Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016
Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016
Riskienhallinta, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuetua -tietopäivä 7.9.2016
 
Psykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissa
Psykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissaPsykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissa
Psykologinen henkilöarviointi rekrytoinnissa
 
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
Tiedon hyödyntämisestä vaikuttavuudella johtamiseen 2021 05-11
 
Oppimisanalytiikasta apuaistit
Oppimisanalytiikasta apuaistitOppimisanalytiikasta apuaistit
Oppimisanalytiikasta apuaistit
 
AVAIN-mittarin esittely
AVAIN-mittarin esittelyAVAIN-mittarin esittely
AVAIN-mittarin esittely
 
Työterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikanaTyöterveysalan kehittäminen digiaikana
Työterveysalan kehittäminen digiaikana
 
Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudellaTyöelämän kehittäminen digiaikakaudella
Työelämän kehittäminen digiaikakaudella
 
Manninen_Olli
Manninen_OlliManninen_Olli
Manninen_Olli
 
Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...
Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...
Älä anna tietosuoja-asetuksen turruttaa, Inspectan Sertifioinnilla kilpailuet...
 
4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevat
4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevat4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevat
4.4.2016 Koonti, yrittäjät pienyritykset ja yrittäjyyttä harkitsevat
 
Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...
Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...
Turvallisuuden johtajat, esimiesten johtajuus, osaaminen ja sitoutuminen turv...
 
Työsuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminen
Työsuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminenTyösuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminen
Työsuojelupaneeli XI: Työsuojeluosaaminen ja sen kehittäminen
 

More from Työterveyslaitos

TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimusTYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimusTyöterveyslaitos
 
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?Työterveyslaitos
 
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissaPelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissaTyöterveyslaitos
 
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...Työterveyslaitos
 
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projektiPerjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projektiTyöterveyslaitos
 
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...Työterveyslaitos
 
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessaTyöperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessaTyöterveyslaitos
 
Työturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutoksetTyöturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutoksetTyöterveyslaitos
 
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...Työterveyslaitos
 
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoitoKaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoitoTyöterveyslaitos
 
Unettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoitoUnettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoitoTyöterveyslaitos
 
Tekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyöTekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyöTyöterveyslaitos
 
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöterveyslaitos
 
Mielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikallaMielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikallaTyöterveyslaitos
 
Työhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossaTyöhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossaTyöterveyslaitos
 
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalallaTuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalallaTyöterveyslaitos
 
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolleÄrsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolleTyöterveyslaitos
 

More from Työterveyslaitos (20)

TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimusTYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
 
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
 
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissaPelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
 
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
 
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projektiPerjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
 
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
 
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessaTyöperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
 
Työturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutoksetTyöturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutokset
 
Kvartsialtistuminen
KvartsialtistuminenKvartsialtistuminen
Kvartsialtistuminen
 
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
 
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoitoKaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
 
Unettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoitoUnettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoito
 
Tekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyöTekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyö
 
Sotilasilmailulääketiede
SotilasilmailulääketiedeSotilasilmailulääketiede
Sotilasilmailulääketiede
 
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
 
Mielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikallaMielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikalla
 
Uniapnea ja työkyky
Uniapnea ja työkykyUniapnea ja työkyky
Uniapnea ja työkyky
 
Työhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossaTyöhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossa
 
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalallaTuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
 
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolleÄrsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
 

Recently uploaded

Recently uploaded (7)

Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
 
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
 
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiotKoulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
 
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutusAikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
 
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen SuomessaKasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
 
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnotKoululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
 
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
 

26.5.2016 Yhteiset tehtävät, Lappeenranta

  • 1. TyhyverkostoX – Työterveyttä, työturvallisuutta ja työhyvinvointia verkostoituen hankekokonaisuus ESR-rahoitus 2015-2018
  • 2. Tutkija Hanna Uusitalo, Työterveyslaitos 26.5.2016 Riskien arviointi osaksi arjen työtä
  • 3. Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi eli riskien arviointi Prosessi, jossa arvioidaan työn ja työpaikan vaaroista ja kuormitustekijöistä aiheutuvat työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta uhkaavat riskit. 26.5.2016 Työnantajan huolehtimisvelvoite, riskien arviointi, työpaikkaselvitys lainsäädännössä: Työturvallisuuslaki (738/2002) 18 § ja 10 § Työterveyshuoltolaki (1383/2001) 12 § Työpaikan turvallisuus- ja terveystoimien lähtökohta ja perusta.
  • 4. 26.5.2016 Riskinarviointi Toimenpiteiden valinta ja toteuttaminen Merkittävyydestä päättäminen Arvioinnin suunnittelu Vaara- ja haittatekijöiden tunnistaminen Riskin suuruuden määrittely TodennäköisyysSeuraukset Välittömättoimenpiteet Seurantajapalaute (STM, Riski-Arvi)
  • 5. Kysymykset fläppikierroksella I ja IV Mikä teidän työpaikallanne on toimivaa riskinarvioinnissa? Missä asioissa esim. yhteistyö sujuu? II ja V Mitkä ovat teidän työpaikallanne riskinarvioinnin kompastuskiviä? Missä asioissa esim. yhteistyö ei suju? III ja VI Mikä riskinarvioinnissa tai sen hyödyntämisessä kaipaa yhteistä kehittämistä? Fläppi II Fläppi III Fläppi I Fläppi V Fläppi VI Fläppi IV 26.5.2016
  • 6. Mikä työpaikallanne on toimivaa riskinarvioinnissa? Missä asioissa esim. yhteistyö sujuu? 26.5.2016 Prosessi toimii -> tiedonkulu molempiin suuntiin -> säännönmukaisuus Kaikki osallistuvat, joku/jotkut ”vetovastuussa” Sähköinen lomake käytössä + selkeä ohjeistus Myös muiden työpaikalla olevien turvallisuus huomioitu (esim. asiakkaat, sidosryhmät, päiväkodin lapset) Henkilöstö kokee tärkeäksi (osa arkea) Yhteistyö työterveyshuollon kanssa Muuttunut konkretiaksi Systeemi toimii Profiloitu sähköinen menetelmä Säännöllisyys / jatkuvaa Motivoituneisuus asiaan Työterveysyhteistyö Työpaikan eri ammattiryhmät osallistuvat Vastuuhenkilö huolehtii aikataulusta -> tulee tehdyksi Hyvät, toimivat välineet
  • 7. Mitkä ovat työpaikallanne riskinarvioinnin kompastuskiviä? Missä asioissa esim. yhteistyö ei suju? 26.5.2016 Miten saada henkilöstö mukaan? -> aito yhteistyö!! sitoutuminen! vastuu! Mistä löytyy aika? Yhteisen arviointiasteikon sopiminen ja kriteerit Työlästä Miten saadaan jatkuvaksi prosessiksi? Tulisi räätälöidä yksikkökohtaiseksi, nyt liian yleinen pohja Korjaavien toimenpiteiden täytäntöönpano ja seuranta Uskallus tuoda asioita esiin Tiedon kerääminen -> esimies ei välttämättä tietoinen riskeistä Pienet työpaikat: ajankäyttö, päivittäminen Toimenpiteet ei aina toteudu Ei ole tietoa riskinarvioinnin tekemisestä Tiloihin liittyvät investoinnit -> roikkuvat vuodesta toiseen = riksi säilyy vuodesta toiseen Riskiä ei tunnisteta Riskinarviointi on vaikeaa, tilanteet vaihtelevat esim. kouluissa päivittäin Pienyrityksissä ei koeta tärkeänä
  • 8. Mikä riskinarvioinnissa tai sen hyödyntämisessä kaipaa yhteistä kehittämistä? 26.5.2016 Ulkopuolinen henkilö mukaan -> erilaisia näkökulmia Läheltä piti -tilanteiden käsittely ”Yksinkertaisempi”, helppo, napakka, riittävä Asenteet ja jatkuvasti tietoa henkilöstölle Läheltä piti –tilanteen käsitteen avaaminen henkilöstölle ja tilanteiden kirjaaminen + käsittely, + kannustimet Osana perehdyttämistä Tiedon jakaminen eri yksiköiden välillä esim. tapaturmista Tulokset oikeasti myös hyödynnetään + tiedotetaan henkilöstölle, + toimenpiteet Vastuuhenkilöt ja henkilöstö tekisi enemmän yhteistyötä -> yhteinen näkemys Kaikki toimipisteet ja toimialat tulee huomioida Toimenpiteet jää tekemättä Pienyritykset! Ulkopuolinen tuki Koulutus Työntekijän perehdytys: työturvallisuuden toteutuminen
  • 9. Yhteyshenkilöt • Jaana Lerssi-Uskelin; jaana.lerssi-uskelin@ttl.fi p. 043 - 8201020 • Helena Palmgren; helena.palmgren@ttl.fi • Hanna Uusitalo; hanna.uusitalo@ttl.fi • Sirpa Lusa; sirpa.lusa@ttl.fi • Timo Järvensivu; timo@jarvensivu.fi 26.5.2016