SlideShare a Scribd company logo
1 of 17
Terveydenhoitoalan tietojärjestelmien
kehittämisen haasteet
Jyrki J.J. Kasvi
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
”Houston, meillä on ongelma”
   Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tietojärjestelmäuudistus venyi 4:stä 12 vuoteen ja hinta nousi 27
    miljoonasta eurosta kolminkertaiseksi
   Tullin 2,7 miljoonaa maksanut Rita-tietojärjestelmä myöhästyi neljä vuotta.
   Valtionhallinnon 9 miljoonaa euroa maksaneelle Valda-asianhallintajärjestelmälle ei enää sen
    valmistuttua löytynyt käyttäjiä.
   Sähköisen reseptin kehitys venyi 10 vuotta ja kymmeniä miljoonia, ja heti 1,5 v. korjausprojekti
   Helsingin kaupungin taloushallinnon tietojärjestelmän käyttöönoton seurauksena 150.000 laskun
    lähettäminen viivästyi kuukausilla.
   Espoon kaupungin sosiaalitoimen tietojärjestelmän käyttöönoton seurauksena
    toimeentulotukipäätöksen saaminen kesti 40 päivää
   Kansallisen Kanta-potilastietojärjestelmän piti olla käytössä vuonna 2007. Yli 20 miljoonaa euroa
    myöhemmin järjestelmä otetaan käyttöön 2013-2015.
   OKM:n taiteen edistämiskeskuksen Salama-tietojärjestelmä toimii niin hitaasti, että apurahat
    joudutaan käsittelemään käsin, koska se on nopeampaa.
   Eduskunnan salijärjestelmä myöhästyi vuoden ja ylitti budjetin kolmanneksella
   sähköiseen henkilökorttiin käytettiin 20 miljoonaa euroa. Vuonna 2006 sitä käytettiin 500 kertaa.
   Ongelmia toki myös yksityisellä puolella, mutta niitä ei repostella julkisuudessa.

    9.4.2013                            TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry                     2
Tarkastuskertomus
 ”Tarkastusvirasto katsoo, että potilastietojärjestelmien kehittäminen nykyisellä
   mallilla ei ole taloudellisesti eikä toiminnallisesti tarkoituksenmukaista.”

 ”Tarkastusviraston mielestä sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ryhtyä
   toimenpiteisiin potilastietojärjestelmien kehittämisen valvonnan
   järjestämiseksi.”

 ”Terveydenhuollon tietoteknologisten ratkaisujen kehittäminen pohjautuu
   vuonna 1996 valmistuneeseen sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian
   hyödyntämisstrategiaan.”

 ” Useiden satojen miljoonien eurojen hankekokonaisuudella ei ole ollut
   riittävää IT-hankejohtamista.”

 Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten IT- hankkeiden toteuttaminen
       Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 217/2011
       http://www.vtv.fi/files/2435/217_2011_netti.PDF

   9.4.2013                           TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry       3
Terveydenhoidon ICT-tilanne on sietämätön
 Sosiaali- ja terveydenhoidon sadat tietojärjestelmät eivät
  kommunikoi keskenään
   Tiedonhallinnan pettämisestä johtuvat hoitovirheet
   Tiedon puutteesta johtuva hoidon viivästyminen
   Ylimääräisen työn aika ja kustannukset pois itse hoitotyöstä

 Julkisen sektorin tiedonhallinnan prosessit usein arkaaisia
   Mappeja, kirjeitä, käsin kirjoitettuja lippusia ja lappusia
   Jopa eri organisaatioiden terveydenhoidon sanastot ovat epäyhtenäisiä!

 Sosiaali- ja terveydenhoidon tietojärjestelmät eivät vastaa
  potilaiden ja hoitohenkilöstön tarpeisiin
   Esim. potilastietojärjestelmän käyttöliittymämuutos tulee ylhäältä annettuna

 Sosiaali- ja terveydenhoidon tietojärjestelmien kehityksen ja
  ylläpidon kustannukset ja aikataulut ovat karanneet käsistä
  9.4.2013                      TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry        4
Menneen ja tulevan paineet
Tausta                                                         Tulevat haasteet
Kuntien ohjauksen liberalisointi                               KanTa
 Kunnat ja sairaanhoitopiirit                                  Päätearkisto vai operatiivinen järjestelmä
   hankkivat tietojärjestelmänsä                                Potilastietojen tutkimuskäyttö
   itsenäisesti                                                 Vanhojen järjestelmien rajapinnat
       Kuntien ja piirien ict-, projekti- ja
        kilpailutusosaaminen heikkoa
                                                               Netti voimaannuttaa potilaat
 Järjestelmätoimittajat sitoivat                               Pääsy omiin potilastietoihin
   asiakkaat omiin järjestelmiinsä                              Omatoiminen tiedon haku
       Jopa kuntien omaa järjestelmäkehitystä                  Terveydenhoito oikeussaleihin
 Terveydenhoidon tieto-                                       Ubiikki yhdistää tietovarannot
   järjestelmien pitkä elinkaari                                Ostos- ja terveystiedot yhteen
       Vanhoista järjestelmistä luopuminen kallista
        ja vaikeaa                                              Geenitietojen hyväksi- ja väärinkäyttö
                                                                Terveydentilan automaattinen seuranta


   9.4.2013                                     TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry                   5
Kilpailu ei toimi
 Toimittajaloukku estää kilpailun ja tulee kalliiksi
   Kun tietojärjestelmän ja sen rajapintojen oikeudet jäävät toimittajalle, lisätyöt,
    muutokset ja päivitykset voidaan tilata vain toimittajalta toimittajan hintaan.
   Tilaajahan ei varsinaisesti osta järjestelmää vaan maksaa sen kehityskulut ja saa sen
    jälkeen maksaa sen käytöstä.

 Muutokset eivät kuitenkaan ole poikkeus vaan jatkuvaa toimintaa
   Tietojärjestelmä ei ole koskaan valmis! Aina kun lainsäädäntö, organisaatio
    työmenetelmät tai toimintaprosessit muuttuvat, myös tietojärjestelmiä on
    muutettava.
   Tietojärjestelmien hankkiminen on halpaa, kun sitä vertaa ylläpitoon.

 Ratkaisuehdotuksia:
   Modulaariset avoimia rajapintoja käyttävät tietojärjestelmät, jotka voidaan
    kilpailuttaa ja päivittää osa kerrallaan
   Tietojärjestelmien näkeminen palveluina.


   9.4.2013                       TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry               6
Suljettu kokonaisjärjestelmä on toimittajan sampo
 Toimittajalukko pitää etenkin laajoissa kokonaisjärjestelmissä
      Pienikin muutos edellyttää koko järjestelmän avaamista.
      Järjestelmän sisäiset ja ulkoiset rajapinnat suljettuja, avataan eri korvausta vastaan
      Järjestelmä on uusittava kokonaisuutena tai ei lainkaan
      Potilastiedot jäävät helposti kokonaisjärjestelmän vangeiksi

 Ylisuuret hankkeet rajaavat tarjoajien joukkoa
   Satojen miljoonien eurojen kokonaisjärjestelmiä pystyy tarjoamaan vain pari
    ohjelmataloa.
   Tarjoukset hyväksytään vain niin suurilta tarjoajilta, koska niiden uskotaan selviävän
    myös mahdollisista ongelmatilanteista.

 Ratkaisuehdotuksia
   Modulaariset avoimia rajapintoja käyttävät tietojärjestelmät, jotka voidaan
    kilpailuttaa ja päivittää osa kerrallaan
   Etenkin potilastiedot ja tunnistautuminen erotettava omiksi moduleikseen

  9.4.2013                          TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry                 7
Hankintalaki ketteryyden esteenä
 Hankintalaki ei periaatteessa estä ketterää järjestelmäkehitystä
   Perinteinen kilpailutus edellyttää että tiedetään, mitä ollaan tilaamassa.
    – Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä tietojärjestelmän tarkka
       ennakkomäärittely on kuitenkin mahdotonta. Maali liikkuu!
   Hankintalaki periaatteessa sallii ketterän järjestelmäkehityksen mutta kukaan ei
    halua markkinaoikeuteen ennakkotapaukseksi
    – Tietojärjestelmähankinnan päätyminen markkinaoikeuteen pysäyttää
       hankintaan liittyvän kehitystoiminnan 1-2 vuodeksi.

 Ratkaisuehdotuksia:
   Hankintalain päivittäminen ja selkeyttäminen
    – Edes Tekes ei saanut kahdella juristilla selvää, mitä hankintalaki vaatii
   Markkinaoikeuden käsittelyaikojen nopeuttaminen
    – Esim. esikäsittely valitusten perusteluiden arvioimiseksi
   Varmuuden vuoksi valittamisen houkuttelevuuden vähentäminen
    – 100 miljoonien hankkeissa pienikin läpimenon mahdollisuus houkuttelee
             valittamaan.
  9.4.2013                       TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry           8
Lisää haasteita
 Osaamisen epätasapaino
   Toimittajalla on paljon tilaajaa enemmän kokemusta tietojärjestelmähankinnoista
    – It-hankkeita ohjaavat työryhmät, joissa virkamiehet istuvat oman toimen ohessa.
       Hankkeiden seurataan ja jatkuvaan uudelleenmäärittelyyn vain siivu työajasta.
    – Kehityshankkeella on oltava tilaajassa päätoiminen omistaja!
   Soster- ja it-osaaminen eivät useinkaan keskustele tilaajaorganisaatiossa keskenään

 Hallintorajojen loukkaamattomuus
   VM:n JulkICT-toiminnolta on puuttunut natsat tehtävänsä hoitamiseen.
    – Jo 10 vuotta JulkICT-toiminto on yrittänyt edistää ja varmistaa yhteentoimivuutta
   Tietohallintolain 4 § ja 6 § antavat valtiovarainministeriölle valtuudet toimia
    – mutta niitä ei ole tiedonsiirron toteutuksen määritysten puuttuessa käytetty




  9.4.2013                      TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry               9
Ja vielä kaksi
 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun ja
  rahoituskanavien monimuotoisuus
   Esim. KanTa ja apteekit, yksityinen terveydenhoito, YTHS, työterveys,
    terveyskeskukset, erikoissairaanhoito, Kansaneläkelaitos, kunnat
   Esim. tietohallintolaki ei koske Kansaneläkelaitosta eli terveydenhoidon
    kokonaisvaltainen tietohallinnon ohjaus ei ole mahdollista.

 Erikoissairaanhoidon kulttuuri ja asenne
   Tietojärjestelmien halutaan palvelevan olemassa olevaa organisaatiota ja
    toimintatapoja
    – Eri sairaanhoitopiirit ym. ovat halunneet järjestelmiensä palvelevan
       nimenomaan heidän omia toimintatapojaan
   Tuloksena krooninen tuottavuusparadoksi




  9.4.2013                       TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry   10
Hankepöhö heikentää työn hyötysuhdetta
 Hankepöhö syö resurssit varsinaiselta kehitystyöltä
   Johto- tai projektiryhmän kokous syö helposti 10-20 henkilötyöpäivää
   Rahoituksen hakeminen, hakemusten käsittely, raportointi ja valvonta syövät
    helposti leijonanosan resursseista
   Projektiseurannassa tulisi välillä arvioida myös tuntien käyttötarkoitusta

 Tulosten asemesta pitäisi seurata vaikutuksia
   Esim. tietojärjestelmä sinänsä on merkityksetön, sen sijaan tulee arvioida sen
    käyttöönoton toiminnallisia vaikutuksia esim. tuottavuuteen, laatuun,
    työhyvinvointiin, toimintatapoihin, …
   Valmistuneille hankkeille tulisi perustaa seurantaryhmä, mutta mistä projektista sen
    kokousten tunnit laskutetaan?




  9.4.2013                       TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry               11
Käyttäjän sähköinen näkökulma
 Tietojärjestelmäkeskeinen ajattelu sivuuttaa toimintaprosessit
   Tietojärjestelmä on vain väline toiminnan kehittämiseksi!
    – Tietojärjestelmä toimintatapoja muuttamatta laskee työn tuottavuutta ja laatua
   Tietojärjestelmien lisäksi myös toimintatapojen ja -prosessien oltava yhteentoimivia
    – Esim. videoneuvottelujen käyttäminen etäkonsultaatioissa

 (sähköisen) palvelun on palveltava käyttäjän kokemaa
  palveluprosessia, ei tuottajaorganisaation rakennetta
   Esim. palkka.fi ja työnantajamaksujen maksaminen

 Käytettävyys: palvelun on vastattava käyttäjän valmiuksiin
   Kehittäjät eivät osaa asettua käyttäjän asemaan
   Esim. verkkopankkeja käytetään paljon mobiilikäyttöliittymällä, koska se on
    yksinkertaisempi
   Käytettävyystestaus osaksi tietojärjestelmän hyväksyntää!


  9.4.2013                      TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry                12
Kun kehitetään tietojärjestelmiä eikä toimintaa
 Esimerkiksi laskun sähköinen käsittely eräässä kuntayhtymässä
  1.    Lasku tulee tilaajalle
  2.    Sisäpostina keskushallintoon
  3.    Skannataan
  4.    Sähköpostina takaisin
  5.    Asiatarkastus
  6.    Sähköpostina esimiehelle
  7.    Hyväksyntä
  8.    Sähköpostina keskushallintoon
  9.    Maksetaan (usein myöhässä viivästyskorkojen kera)

 Laskun maksaminen saisi kestää vain viisi päivää
   Kukaan ei voi olla sairas, matkalla, koulutuksessa, tehdä oikeita töitään
   Kun tietojärjestelmä lukitsee toimintaprosessin, ihmiset eivät voi enää joustaa




  9.4.2013                        TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry         13
Kun johto hankkii tietojärjestelmän…

                                          Ei hajuakaan todellisuudesta.




                                                                             X
Kenen ja mihin tätä pitäisi käyttää
  Miten järjestelmää käytetään




                                                                             Hei, tämä homma ei kuulu tänne!

                                                                              Materiaalinhallinnan ongelmat
                                                                                 Käyttöliittymän ongelmat
X


                                      Valtava määrä marmatusta ja kurinaa.
KanTa (ja KanSa) ovat paljon vartijoina
 Kun KanTa on syksyllä 2014 otettu valtakunnalliseen käyttöön,
  kaikkien terveydenhoidon tietojärjestelmien on tuotettava
  potilastietonsa KanTa-järjestelmän standardoidussa muodossa.
   KanTa käytännössä pakottaa yhteentoimivuuteen!
   Ei ihme, että KanTa yritettiin vesittää päätearkistoksi.
   KanTa-järjestelmän tuloon jo ensi vuonna ja sen kunnille ja sairaanhoitopiireille
       asettamiin velvoitteisiin ei ole herätty kaikkialla Suomessa.

 Sosiaalipuolen vastaava KanSa-järjestelmä ei valitettavasti ole
  vielä yhtä pitkällä, vaikka haasteet ovat vähintään yhtä mittavat.
   Sosiaalitoimen henkilöstön työajasta huomattava osa kuluu toisen sosiaalialan
       organisaation puhelinpalvelun jonotusääntä kuunnellen…

 Potilastietoaineistojen (esim. KanTa ja KanSa) hyödyntäminen
  tutkimuksessa ja kansanterveystyössä edellyttää tutkimusta,
  kansalaiskeskustelua ja lainsäädäntöä.
  9.4.2013                          TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry         15
U.S. Army Photo


Sukupuolten välinen digikuilu?
            Keskustelua?




30.9.2010       www.kasvi.org            16
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
 TIEKE on v. 1981 perustettu tietoyhteiskunnan puolueeton ja
       riippumaton vaikuttaja, verkottaja ja vauhdittaja.
 TIEKEn toiminnan painopisteet ovat
       1. Tieto- ja viestintätekniikan osaamisen kehittäminen
       2. Sähköisten toimintaprosessien edistäminen
       3. Tietoyhteiskunnan tietopalvelut

 TIEKEn toimintatapoja ovat hankkeet, foorumit, palvelut,
       seminaarit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
 TIEKEn jäsenenä on yli 80 julkista ja yksityistä organisaatiota
        Jäsenmaksu liikevaihdon perusteella 3 500 €, 1 700 € tai 800 €

 TIEKEn liikevaihto on n. 1,3 milj. € vuodessa
        TIEKEssä työskentelee 12 henkilöä
2013                                 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry   17

More Related Content

What's hot

Gosei hankintavalmistelu-18.9.2013.key
Gosei hankintavalmistelu-18.9.2013.keyGosei hankintavalmistelu-18.9.2013.key
Gosei hankintavalmistelu-18.9.2013.key
Gosei Oy
 
Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...
Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...
Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...
Karri Vainio
 

What's hot (19)

Esiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmät
Esiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmätEsiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmät
Esiselvityksen tulosraportti - asianhallintajärjestelmät
 
Tietojärjestelmät ja tietosuoja - ongelmia ja niiden ratkaisukeinoja
Tietojärjestelmät ja tietosuoja - ongelmia ja niiden ratkaisukeinojaTietojärjestelmät ja tietosuoja - ongelmia ja niiden ratkaisukeinoja
Tietojärjestelmät ja tietosuoja - ongelmia ja niiden ratkaisukeinoja
 
Sinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistusSinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistus
 
Lindgren havaintoja tietosuojan_toteutumisesta
Lindgren havaintoja tietosuojan_toteutumisestaLindgren havaintoja tietosuojan_toteutumisesta
Lindgren havaintoja tietosuojan_toteutumisesta
 
Mykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretia
Mykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretiaMykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretia
Mykkanen omavalvontasuunnitelma tietosuojan_konkretia
 
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hankeAsiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö ja UNA-hanke
 
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020
Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020
 
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelutKuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
Kuntien sähköiset omahyvinvointi- ja asiointipalvelut
 
Gosei hankintavalmistelu-18.9.2013.key
Gosei hankintavalmistelu-18.9.2013.keyGosei hankintavalmistelu-18.9.2013.key
Gosei hankintavalmistelu-18.9.2013.key
 
Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018
Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018
Sote tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi 6.9.2018
 
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö 26102017
 
Pauli Kartano: Kansallinen palveluväylä
Pauli Kartano: Kansallinen palveluväyläPauli Kartano: Kansallinen palveluväylä
Pauli Kartano: Kansallinen palveluväylä
 
Vanhojen potilastietojen arkistointi-palvelu
Vanhojen potilastietojen arkistointi-palveluVanhojen potilastietojen arkistointi-palvelu
Vanhojen potilastietojen arkistointi-palvelu
 
Sote-tietopaketit – kansallisen käyttöönoton eteneminen
Sote-tietopaketit – kansallisen käyttöönoton eteneminenSote-tietopaketit – kansallisen käyttöönoton eteneminen
Sote-tietopaketit – kansallisen käyttöönoton eteneminen
 
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelutValinnanvapauden tiedonhallintapalvelut
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut
 
Vanhojen tietojen arkistointi kanta-palveluihin
Vanhojen tietojen arkistointi kanta-palveluihinVanhojen tietojen arkistointi kanta-palveluihin
Vanhojen tietojen arkistointi kanta-palveluihin
 
Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...
Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...
Vakava-projektin tuloksilla yhtenäisyyttä alueellisen tason ratkaisujen uudis...
 
Heikki Veinola Tieto yksityissektorin potilastietojärjestelmät 4.6.2015
Heikki Veinola Tieto yksityissektorin potilastietojärjestelmät 4.6.2015Heikki Veinola Tieto yksityissektorin potilastietojärjestelmät 4.6.2015
Heikki Veinola Tieto yksityissektorin potilastietojärjestelmät 4.6.2015
 
Tinja Lääveri Tutkimustuloksia yksityissektorin tuotemerkeistä
Tinja Lääveri Tutkimustuloksia yksityissektorin tuotemerkeistäTinja Lääveri Tutkimustuloksia yksityissektorin tuotemerkeistä
Tinja Lääveri Tutkimustuloksia yksityissektorin tuotemerkeistä
 

Viewers also liked

TEJUS BROUSHER
TEJUS BROUSHERTEJUS BROUSHER
TEJUS BROUSHER
joe jose
 
6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b
6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b
6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b
Rosario Alva
 

Viewers also liked (17)

TEJUS BROUSHER
TEJUS BROUSHERTEJUS BROUSHER
TEJUS BROUSHER
 
Työympäristö kasvi
Työympäristö kasviTyöympäristö kasvi
Työympäristö kasvi
 
Tulevaisuuden tietoyhteiskuntavalmiudet
Tulevaisuuden tietoyhteiskuntavalmiudetTulevaisuuden tietoyhteiskuntavalmiudet
Tulevaisuuden tietoyhteiskuntavalmiudet
 
Avoimuutta ja innovaatioita
Avoimuutta ja innovaatioitaAvoimuutta ja innovaatioita
Avoimuutta ja innovaatioita
 
Uusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssäUusi sosiaalinen pääoma työssä
Uusi sosiaalinen pääoma työssä
 
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassaIhmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
 
Tips para combinar estudio y trabajo
Tips para combinar estudio y trabajoTips para combinar estudio y trabajo
Tips para combinar estudio y trabajo
 
Qr Gandhi
Qr GandhiQr Gandhi
Qr Gandhi
 
Ben Rush, CEO of AudioLock: "Fighting Content with Data Privacy"
Ben Rush, CEO of AudioLock: "Fighting Content with Data Privacy"Ben Rush, CEO of AudioLock: "Fighting Content with Data Privacy"
Ben Rush, CEO of AudioLock: "Fighting Content with Data Privacy"
 
Tulevaisuus pelissä
Tulevaisuus pelissäTulevaisuus pelissä
Tulevaisuus pelissä
 
Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksiViattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
 
Toinen digitaalinen vallankumous
Toinen digitaalinen vallankumousToinen digitaalinen vallankumous
Toinen digitaalinen vallankumous
 
Mатематически оцветявки за 2 и 3 клас
Mатематически оцветявки за 2 и 3 класMатематически оцветявки за 2 и 3 клас
Mатематически оцветявки за 2 и 3 клас
 
116. Bisnestreffit: Verkkokaupan taustaehdoista 23.9.2015, Messukeskus
116. Bisnestreffit: Verkkokaupan taustaehdoista 23.9.2015, Messukeskus116. Bisnestreffit: Verkkokaupan taustaehdoista 23.9.2015, Messukeskus
116. Bisnestreffit: Verkkokaupan taustaehdoista 23.9.2015, Messukeskus
 
Umfrage zeitchancen
Umfrage zeitchancenUmfrage zeitchancen
Umfrage zeitchancen
 
6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b
6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b
6f244f niveles-organiza-porroa-oscco-1b
 
Ejaplanejamento2015 escmunicadautolúciocardosopbh
Ejaplanejamento2015 escmunicadautolúciocardosopbhEjaplanejamento2015 escmunicadautolúciocardosopbh
Ejaplanejamento2015 escmunicadautolúciocardosopbh
 

Similar to Tereydenhoitoalan tietojärjestelmien kehittämisen haasteet

KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011
KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011
KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-hanke
 

Similar to Tereydenhoitoalan tietojärjestelmien kehittämisen haasteet (20)

Sosiaalihuollon tietojärjestelmät – Eväitä järkeviin hankintoihin
Sosiaalihuollon tietojärjestelmät – Eväitä järkeviin hankintoihinSosiaalihuollon tietojärjestelmät – Eväitä järkeviin hankintoihin
Sosiaalihuollon tietojärjestelmät – Eväitä järkeviin hankintoihin
 
Mission impossible
Mission impossible Mission impossible
Mission impossible
 
Mission impossible
Mission impossibleMission impossible
Mission impossible
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettava
 
Tieto ja tietojärjestelmät sote- palvelujärjestelmän uudistamisen mahdollist...
Tieto ja tietojärjestelmät sote- palvelujärjestelmän uudistamisen mahdollist...Tieto ja tietojärjestelmät sote- palvelujärjestelmän uudistamisen mahdollist...
Tieto ja tietojärjestelmät sote- palvelujärjestelmän uudistamisen mahdollist...
 
KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011
KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011
KanTa hanke ja eResepti, FCG-seminaari 19.1.2011
 
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityöSote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
 
Mediatri-päivän 21.8.2014 esitys_Karri Vainio
Mediatri-päivän 21.8.2014 esitys_Karri VainioMediatri-päivän 21.8.2014 esitys_Karri Vainio
Mediatri-päivän 21.8.2014 esitys_Karri Vainio
 
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäinOhjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
 
Sote-palveluiden uudistamista tukeva valtakunnallinen ja alueellinen tietohal...
Sote-palveluiden uudistamista tukeva valtakunnallinen ja alueellinen tietohal...Sote-palveluiden uudistamista tukeva valtakunnallinen ja alueellinen tietohal...
Sote-palveluiden uudistamista tukeva valtakunnallinen ja alueellinen tietohal...
 
Tietojärjestelmien valvonta
Tietojärjestelmien valvontaTietojärjestelmien valvonta
Tietojärjestelmien valvonta
 
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
 
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
Valinnanvapauden tiedonhallintapalvelut 2018
 
Riitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, TerveydenhuoltoRiitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
Riitta Konttinen, THL, Terveydenhuolto
 
Miten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissa
Miten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissaMiten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissa
Miten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissa
 
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttöSosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö
 
Sote-tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi
Sote-tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointiSote-tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi
Sote-tietojärjestelmien olennaiset vaatimukset ja sertifiointi
 
Kauas pilvet karkaavat
Kauas pilvet karkaavatKauas pilvet karkaavat
Kauas pilvet karkaavat
 
Hennamari Mikkola: Kelan rooli soten rahoituksessa
Hennamari Mikkola: Kelan rooli soten rahoituksessaHennamari Mikkola: Kelan rooli soten rahoituksessa
Hennamari Mikkola: Kelan rooli soten rahoituksessa
 
Maakuntien kuulumiset: HUS
Maakuntien kuulumiset: HUSMaakuntien kuulumiset: HUS
Maakuntien kuulumiset: HUS
 

More from TIEKE Finnish Information Society Development Centre

Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
TIEKE Finnish Information Society Development Centre
 

More from TIEKE Finnish Information Society Development Centre (20)

Kouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioija
Kouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioijaKouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioija
Kouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioija
 
Kouluttajakoulutus 2 Osaamismerkkiohjelmistot
Kouluttajakoulutus 2 OsaamismerkkiohjelmistotKouluttajakoulutus 2 Osaamismerkkiohjelmistot
Kouluttajakoulutus 2 Osaamismerkkiohjelmistot
 
Kouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkit
Kouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkitKouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkit
Kouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkit
 
Digitaitomerkistö_2023.pptx
Digitaitomerkistö_2023.pptxDigitaitomerkistö_2023.pptx
Digitaitomerkistö_2023.pptx
 
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkistoValtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
 
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteenTIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
 
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeitaTiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
 
TIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteen
TIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteenTIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteen
TIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteen
 
Jarjestodigi kartoitus 2019
Jarjestodigi kartoitus 2019Jarjestodigi kartoitus 2019
Jarjestodigi kartoitus 2019
 
Osaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeillä
Osaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeilläOsaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeillä
Osaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeillä
 
Jarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenveto
Jarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenvetoJarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenveto
Jarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenveto
 
Badge finland 11042018
Badge finland 11042018Badge finland 11042018
Badge finland 11042018
 
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
 
Nanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteen
Nanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteenNanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteen
Nanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteen
 
Badge finland esitys 24112017
Badge finland esitys 24112017Badge finland esitys 24112017
Badge finland esitys 24112017
 
AamuAreena: Taltio
AamuAreena: TaltioAamuAreena: Taltio
AamuAreena: Taltio
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikalla
 
Digiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksia
Digiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksiaDigiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksia
Digiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksia
 
AamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettava
AamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettavaAamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettava
AamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettava
 
Digiosaava suomi tänään ja huomenna
Digiosaava suomi tänään ja huomennaDigiosaava suomi tänään ja huomenna
Digiosaava suomi tänään ja huomenna
 

Tereydenhoitoalan tietojärjestelmien kehittämisen haasteet

  • 1. Terveydenhoitoalan tietojärjestelmien kehittämisen haasteet Jyrki J.J. Kasvi TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
  • 2. ”Houston, meillä on ongelma”  Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tietojärjestelmäuudistus venyi 4:stä 12 vuoteen ja hinta nousi 27 miljoonasta eurosta kolminkertaiseksi  Tullin 2,7 miljoonaa maksanut Rita-tietojärjestelmä myöhästyi neljä vuotta.  Valtionhallinnon 9 miljoonaa euroa maksaneelle Valda-asianhallintajärjestelmälle ei enää sen valmistuttua löytynyt käyttäjiä.  Sähköisen reseptin kehitys venyi 10 vuotta ja kymmeniä miljoonia, ja heti 1,5 v. korjausprojekti  Helsingin kaupungin taloushallinnon tietojärjestelmän käyttöönoton seurauksena 150.000 laskun lähettäminen viivästyi kuukausilla.  Espoon kaupungin sosiaalitoimen tietojärjestelmän käyttöönoton seurauksena toimeentulotukipäätöksen saaminen kesti 40 päivää  Kansallisen Kanta-potilastietojärjestelmän piti olla käytössä vuonna 2007. Yli 20 miljoonaa euroa myöhemmin järjestelmä otetaan käyttöön 2013-2015.  OKM:n taiteen edistämiskeskuksen Salama-tietojärjestelmä toimii niin hitaasti, että apurahat joudutaan käsittelemään käsin, koska se on nopeampaa.  Eduskunnan salijärjestelmä myöhästyi vuoden ja ylitti budjetin kolmanneksella  sähköiseen henkilökorttiin käytettiin 20 miljoonaa euroa. Vuonna 2006 sitä käytettiin 500 kertaa.  Ongelmia toki myös yksityisellä puolella, mutta niitä ei repostella julkisuudessa. 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 2
  • 3. Tarkastuskertomus  ”Tarkastusvirasto katsoo, että potilastietojärjestelmien kehittäminen nykyisellä mallilla ei ole taloudellisesti eikä toiminnallisesti tarkoituksenmukaista.”  ”Tarkastusviraston mielestä sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ryhtyä toimenpiteisiin potilastietojärjestelmien kehittämisen valvonnan järjestämiseksi.”  ”Terveydenhuollon tietoteknologisten ratkaisujen kehittäminen pohjautuu vuonna 1996 valmistuneeseen sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian hyödyntämisstrategiaan.”  ” Useiden satojen miljoonien eurojen hankekokonaisuudella ei ole ollut riittävää IT-hankejohtamista.”  Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten IT- hankkeiden toteuttaminen  Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 217/2011  http://www.vtv.fi/files/2435/217_2011_netti.PDF 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 3
  • 4. Terveydenhoidon ICT-tilanne on sietämätön  Sosiaali- ja terveydenhoidon sadat tietojärjestelmät eivät kommunikoi keskenään  Tiedonhallinnan pettämisestä johtuvat hoitovirheet  Tiedon puutteesta johtuva hoidon viivästyminen  Ylimääräisen työn aika ja kustannukset pois itse hoitotyöstä  Julkisen sektorin tiedonhallinnan prosessit usein arkaaisia  Mappeja, kirjeitä, käsin kirjoitettuja lippusia ja lappusia  Jopa eri organisaatioiden terveydenhoidon sanastot ovat epäyhtenäisiä!  Sosiaali- ja terveydenhoidon tietojärjestelmät eivät vastaa potilaiden ja hoitohenkilöstön tarpeisiin  Esim. potilastietojärjestelmän käyttöliittymämuutos tulee ylhäältä annettuna  Sosiaali- ja terveydenhoidon tietojärjestelmien kehityksen ja ylläpidon kustannukset ja aikataulut ovat karanneet käsistä 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 4
  • 5. Menneen ja tulevan paineet Tausta Tulevat haasteet Kuntien ohjauksen liberalisointi KanTa  Kunnat ja sairaanhoitopiirit  Päätearkisto vai operatiivinen järjestelmä hankkivat tietojärjestelmänsä  Potilastietojen tutkimuskäyttö itsenäisesti  Vanhojen järjestelmien rajapinnat  Kuntien ja piirien ict-, projekti- ja kilpailutusosaaminen heikkoa Netti voimaannuttaa potilaat  Järjestelmätoimittajat sitoivat  Pääsy omiin potilastietoihin asiakkaat omiin järjestelmiinsä  Omatoiminen tiedon haku  Jopa kuntien omaa järjestelmäkehitystä  Terveydenhoito oikeussaleihin  Terveydenhoidon tieto- Ubiikki yhdistää tietovarannot järjestelmien pitkä elinkaari  Ostos- ja terveystiedot yhteen  Vanhoista järjestelmistä luopuminen kallista ja vaikeaa  Geenitietojen hyväksi- ja väärinkäyttö  Terveydentilan automaattinen seuranta 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 5
  • 6. Kilpailu ei toimi  Toimittajaloukku estää kilpailun ja tulee kalliiksi  Kun tietojärjestelmän ja sen rajapintojen oikeudet jäävät toimittajalle, lisätyöt, muutokset ja päivitykset voidaan tilata vain toimittajalta toimittajan hintaan.  Tilaajahan ei varsinaisesti osta järjestelmää vaan maksaa sen kehityskulut ja saa sen jälkeen maksaa sen käytöstä.  Muutokset eivät kuitenkaan ole poikkeus vaan jatkuvaa toimintaa  Tietojärjestelmä ei ole koskaan valmis! Aina kun lainsäädäntö, organisaatio työmenetelmät tai toimintaprosessit muuttuvat, myös tietojärjestelmiä on muutettava.  Tietojärjestelmien hankkiminen on halpaa, kun sitä vertaa ylläpitoon.  Ratkaisuehdotuksia:  Modulaariset avoimia rajapintoja käyttävät tietojärjestelmät, jotka voidaan kilpailuttaa ja päivittää osa kerrallaan  Tietojärjestelmien näkeminen palveluina. 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 6
  • 7. Suljettu kokonaisjärjestelmä on toimittajan sampo  Toimittajalukko pitää etenkin laajoissa kokonaisjärjestelmissä  Pienikin muutos edellyttää koko järjestelmän avaamista.  Järjestelmän sisäiset ja ulkoiset rajapinnat suljettuja, avataan eri korvausta vastaan  Järjestelmä on uusittava kokonaisuutena tai ei lainkaan  Potilastiedot jäävät helposti kokonaisjärjestelmän vangeiksi  Ylisuuret hankkeet rajaavat tarjoajien joukkoa  Satojen miljoonien eurojen kokonaisjärjestelmiä pystyy tarjoamaan vain pari ohjelmataloa.  Tarjoukset hyväksytään vain niin suurilta tarjoajilta, koska niiden uskotaan selviävän myös mahdollisista ongelmatilanteista.  Ratkaisuehdotuksia  Modulaariset avoimia rajapintoja käyttävät tietojärjestelmät, jotka voidaan kilpailuttaa ja päivittää osa kerrallaan  Etenkin potilastiedot ja tunnistautuminen erotettava omiksi moduleikseen 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 7
  • 8. Hankintalaki ketteryyden esteenä  Hankintalaki ei periaatteessa estä ketterää järjestelmäkehitystä  Perinteinen kilpailutus edellyttää että tiedetään, mitä ollaan tilaamassa. – Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä tietojärjestelmän tarkka ennakkomäärittely on kuitenkin mahdotonta. Maali liikkuu!  Hankintalaki periaatteessa sallii ketterän järjestelmäkehityksen mutta kukaan ei halua markkinaoikeuteen ennakkotapaukseksi – Tietojärjestelmähankinnan päätyminen markkinaoikeuteen pysäyttää hankintaan liittyvän kehitystoiminnan 1-2 vuodeksi.  Ratkaisuehdotuksia:  Hankintalain päivittäminen ja selkeyttäminen – Edes Tekes ei saanut kahdella juristilla selvää, mitä hankintalaki vaatii  Markkinaoikeuden käsittelyaikojen nopeuttaminen – Esim. esikäsittely valitusten perusteluiden arvioimiseksi  Varmuuden vuoksi valittamisen houkuttelevuuden vähentäminen – 100 miljoonien hankkeissa pienikin läpimenon mahdollisuus houkuttelee valittamaan. 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 8
  • 9. Lisää haasteita  Osaamisen epätasapaino  Toimittajalla on paljon tilaajaa enemmän kokemusta tietojärjestelmähankinnoista – It-hankkeita ohjaavat työryhmät, joissa virkamiehet istuvat oman toimen ohessa. Hankkeiden seurataan ja jatkuvaan uudelleenmäärittelyyn vain siivu työajasta. – Kehityshankkeella on oltava tilaajassa päätoiminen omistaja!  Soster- ja it-osaaminen eivät useinkaan keskustele tilaajaorganisaatiossa keskenään  Hallintorajojen loukkaamattomuus  VM:n JulkICT-toiminnolta on puuttunut natsat tehtävänsä hoitamiseen. – Jo 10 vuotta JulkICT-toiminto on yrittänyt edistää ja varmistaa yhteentoimivuutta  Tietohallintolain 4 § ja 6 § antavat valtiovarainministeriölle valtuudet toimia – mutta niitä ei ole tiedonsiirron toteutuksen määritysten puuttuessa käytetty 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 9
  • 10. Ja vielä kaksi  Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun ja rahoituskanavien monimuotoisuus  Esim. KanTa ja apteekit, yksityinen terveydenhoito, YTHS, työterveys, terveyskeskukset, erikoissairaanhoito, Kansaneläkelaitos, kunnat  Esim. tietohallintolaki ei koske Kansaneläkelaitosta eli terveydenhoidon kokonaisvaltainen tietohallinnon ohjaus ei ole mahdollista.  Erikoissairaanhoidon kulttuuri ja asenne  Tietojärjestelmien halutaan palvelevan olemassa olevaa organisaatiota ja toimintatapoja – Eri sairaanhoitopiirit ym. ovat halunneet järjestelmiensä palvelevan nimenomaan heidän omia toimintatapojaan  Tuloksena krooninen tuottavuusparadoksi 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 10
  • 11. Hankepöhö heikentää työn hyötysuhdetta  Hankepöhö syö resurssit varsinaiselta kehitystyöltä  Johto- tai projektiryhmän kokous syö helposti 10-20 henkilötyöpäivää  Rahoituksen hakeminen, hakemusten käsittely, raportointi ja valvonta syövät helposti leijonanosan resursseista  Projektiseurannassa tulisi välillä arvioida myös tuntien käyttötarkoitusta  Tulosten asemesta pitäisi seurata vaikutuksia  Esim. tietojärjestelmä sinänsä on merkityksetön, sen sijaan tulee arvioida sen käyttöönoton toiminnallisia vaikutuksia esim. tuottavuuteen, laatuun, työhyvinvointiin, toimintatapoihin, …  Valmistuneille hankkeille tulisi perustaa seurantaryhmä, mutta mistä projektista sen kokousten tunnit laskutetaan? 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 11
  • 12. Käyttäjän sähköinen näkökulma  Tietojärjestelmäkeskeinen ajattelu sivuuttaa toimintaprosessit  Tietojärjestelmä on vain väline toiminnan kehittämiseksi! – Tietojärjestelmä toimintatapoja muuttamatta laskee työn tuottavuutta ja laatua  Tietojärjestelmien lisäksi myös toimintatapojen ja -prosessien oltava yhteentoimivia – Esim. videoneuvottelujen käyttäminen etäkonsultaatioissa  (sähköisen) palvelun on palveltava käyttäjän kokemaa palveluprosessia, ei tuottajaorganisaation rakennetta  Esim. palkka.fi ja työnantajamaksujen maksaminen  Käytettävyys: palvelun on vastattava käyttäjän valmiuksiin  Kehittäjät eivät osaa asettua käyttäjän asemaan  Esim. verkkopankkeja käytetään paljon mobiilikäyttöliittymällä, koska se on yksinkertaisempi  Käytettävyystestaus osaksi tietojärjestelmän hyväksyntää! 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 12
  • 13. Kun kehitetään tietojärjestelmiä eikä toimintaa  Esimerkiksi laskun sähköinen käsittely eräässä kuntayhtymässä 1. Lasku tulee tilaajalle 2. Sisäpostina keskushallintoon 3. Skannataan 4. Sähköpostina takaisin 5. Asiatarkastus 6. Sähköpostina esimiehelle 7. Hyväksyntä 8. Sähköpostina keskushallintoon 9. Maksetaan (usein myöhässä viivästyskorkojen kera)  Laskun maksaminen saisi kestää vain viisi päivää  Kukaan ei voi olla sairas, matkalla, koulutuksessa, tehdä oikeita töitään  Kun tietojärjestelmä lukitsee toimintaprosessin, ihmiset eivät voi enää joustaa 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 13
  • 14. Kun johto hankkii tietojärjestelmän… Ei hajuakaan todellisuudesta. X Kenen ja mihin tätä pitäisi käyttää Miten järjestelmää käytetään Hei, tämä homma ei kuulu tänne! Materiaalinhallinnan ongelmat Käyttöliittymän ongelmat X Valtava määrä marmatusta ja kurinaa.
  • 15. KanTa (ja KanSa) ovat paljon vartijoina  Kun KanTa on syksyllä 2014 otettu valtakunnalliseen käyttöön, kaikkien terveydenhoidon tietojärjestelmien on tuotettava potilastietonsa KanTa-järjestelmän standardoidussa muodossa.  KanTa käytännössä pakottaa yhteentoimivuuteen!  Ei ihme, että KanTa yritettiin vesittää päätearkistoksi.  KanTa-järjestelmän tuloon jo ensi vuonna ja sen kunnille ja sairaanhoitopiireille asettamiin velvoitteisiin ei ole herätty kaikkialla Suomessa.  Sosiaalipuolen vastaava KanSa-järjestelmä ei valitettavasti ole vielä yhtä pitkällä, vaikka haasteet ovat vähintään yhtä mittavat.  Sosiaalitoimen henkilöstön työajasta huomattava osa kuluu toisen sosiaalialan organisaation puhelinpalvelun jonotusääntä kuunnellen…  Potilastietoaineistojen (esim. KanTa ja KanSa) hyödyntäminen tutkimuksessa ja kansanterveystyössä edellyttää tutkimusta, kansalaiskeskustelua ja lainsäädäntöä. 9.4.2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 15
  • 16. U.S. Army Photo Sukupuolten välinen digikuilu? Keskustelua? 30.9.2010 www.kasvi.org 16
  • 17. TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry  TIEKE on v. 1981 perustettu tietoyhteiskunnan puolueeton ja riippumaton vaikuttaja, verkottaja ja vauhdittaja.  TIEKEn toiminnan painopisteet ovat 1. Tieto- ja viestintätekniikan osaamisen kehittäminen 2. Sähköisten toimintaprosessien edistäminen 3. Tietoyhteiskunnan tietopalvelut  TIEKEn toimintatapoja ovat hankkeet, foorumit, palvelut, seminaarit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.  TIEKEn jäsenenä on yli 80 julkista ja yksityistä organisaatiota  Jäsenmaksu liikevaihdon perusteella 3 500 €, 1 700 € tai 800 €  TIEKEn liikevaihto on n. 1,3 milj. € vuodessa  TIEKEssä työskentelee 12 henkilöä 2013 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 17