SlideShare a Scribd company logo
1 of 22
Download to read offline
REUMAREKISTERI
Ensimmäinen kansallinen
laaturekisterikonferenssi
THL, Helsinki
30.11.2018
3.12.2018 Kari Puolakka 1
TAUSTAA
 Kalliiden biologisten lääkkeiden tultua käyttöön 2000-luvun alussa perustettiin
monissa maissa potilasrekisterejä hoidon vaikuttavuuden ja kustannusten
seuraamiseksi
– Seurantaparametreistä oli kansainvälisesti sovittu jo aiemmin
– Useimmille reumasairauksille on olemassa luokittelukriteerit = vertailukelpoiset aineistot
 Tavoitteellinen hoito (treat-to-target; esim. aktiviteetti-indeksi < xx) parantaa
hoitotulosta
– Rekisteri on hoitopäätöksen tuki
 Tutkimukselliset tarpeet
3.12.2018 Kari Puolakka 2
TAUSTAA II
 Suomessa ryhdyttiin keräämään reumapotilasrekisteriä muutamien
reumatologien innostuksesta ilman julkista tukea
– laki ei salli, mutta asia mahdollistui tutkimusluvalla
 ROB(register of biologicals)-FIN-tutkimus, aluksi paperilomakkeilla
– ei palautetta kliinikoille
 Keski-Suomen keskussairaalassa kehitettiin runsas kymmenen vuotta sitten
reumalääkärin kliinisen päätöksenteon tueksi suomalainen versio
norjalaisesta GoTreatIT-rekisteriohjelmasta
3.12.2018 3
TAUSTAA III
 Suomen Reumatologisen Yhdistyksen työryhmä vertaili v. 2007
Euroopassa tarjolla olleita rekisterijärjestelmiä ja suositteli GoTreatIT-
ohjelmaa otettavaksi käyttöön kaikissa reumayksiköissä
– käytössä yli 10 yksikössä
 HUS:in reumaksikkö halusi kehittää omaa rekisteriohjelmaa
– BCB Medicalin ohjelma käytössä HUS:ssa ja käyttö alkamassa OYS:ssa ja
KYS:ssä
 Kummallakin alustalla kerättyä tietoa on käytetty ROB-FIN-tutkimuksessa
3.12.2018 Kari Puolakka 4
GOTREATIT TOIMII NÄIN
Ennen vastaanottoa potilas
kirjautuu GoTreatIT-ohjelmaan
 kotitietokoneella tai
älypuhelimella
– pankkitunnuksin
 vastaanoton odotustilan
kosketusnäytöllä
– henkilötunnuksella
3.12.2018 Kari Puolakka 5
GOTREATIT II
Potilas täyttää
toimintakykyhaastattelun
Stanford Health Assessment
Questionnaire, 20 kysymystä
3.12.2018 Kari Puolakka 6
GOTREATIT III
Oma arvio kivusta,
reumasairauden vaikeudesta ja
yleisvoinnista VAS-janalla
3.12.2018 Kari Puolakka 7
GOTREATIT IV
Potilas täyttää tiedon
– kipeistä paikoista
– painosta ja pituudesta,
– koulutustasosta,
– tupakoinnista,
– liikunnasta,
– käytössä olevista apuvälineistä,
– mielialasta,
– unen laadusta
– koetusta stressistä
– muista sarauksista
3.12.2018 Kari Puolakka 8
GOTREATIT V
Potilaan täyttämä tieto näkyy lääkärin päätteellä potilaan tullessa
vastaanottohuoneeseen
3.12.2018 9Kari Puolakka
GOTREATIT VI
 Lääkäri täyttää järjestelmän kaavioon turvonneet ja arat nivelet
 Hoitaja/sihteeri (tai lääkäri) täyttää
– serologisten testien tulokset sekä laskon ja CRP:n
 sairauden luokittelukriteerien täyttymisen
– reumalääkityksen, nivelpistokset
 Järjestelmä laskee automaattisesti taudin aktiviteetti-indeksit ja
toimintakykyindeksit
– F5-näppäimellä indeksien muutokset graafisesti suhteessa lääkitykseen
 F6-näppäimellä kooste taustatiedoista ja 5 viimeisestä käynnistä
 Data otettavissa ulos Excel-tiedostona
3.12.2018 10Kari Puolakka
SRY:N TAVOITTEET REUMAN LAATUREKISTERILLE
 Kerää reumapoliklinikoilta tietoa potilaiden fenotyypistä, lääkityksestä ja
hoidon tuloksista
– Suurimman osan tiedosta antaa potilas itse sähköisillä haastattelulomakkeilla
 Reumarekisterin tulee helpottaa reumatologin työtä
 Kerättyä tietoa voidaan käyttää
– Kussakin yksikössä toiminnan kehittämiseen (tieto otettavissa ulos)
– Valtakunnallisesti alueiden väliseen vertaisanalyysiin
– Tieteelliseen tutkimukseen
– Yhdistää muiden julkisten rekisterien ja biopankkitiedon kanssa e.m.
tarkoituksessa
3.12.2018 Kari Puolakka 11
ORGANISAATIO
 Suomen Reumatologinen Yhdistyksen (SRY) hallitus on nimennyt työryhmän
kehittämään Reumarekisteriä yhdessä THL:n kanssa
– Kari Puolakka, SRY:n pj, reumarekisteripilotin vetäjä
– Tuulikki Sokka-Isler, GoTreatIT-järjestelmän kehittäjä
– Johanna Kärki, lastenreumatologi, SRY:n hallituksen jäsen
 SRY:n rekisterikokous on neuvotellut asiasta 21.9.
 Asiasta on neuvoteltu Reumatologian valtakunnallisen koordinaatiokeskuksen
(TAYS) kokouksessa ja SRY:n tiedevaliokunnan kokouksen yhteydessä 8.10.
 Ehdotus on ollut SRY:n jäsenten kommentoitavissa 25.11. saakka
3.12.2018 12Kari Puolakka
POTILASPOPULAATIO
ON MÄÄRITELTY
3.12.2018 13
ICD-10 14.10.18
lista
ICD-10 Selite
K50.9 K50.9+M07.4 Määrittämättömään Crohnin tautiin (regionaaliseen enteriittiin) liittyvä nivelsairaus
K50.9+M09.1 Määrittämätön Crohnin tauti (regionaalinen enteriitti) ja lasten niveltulehdus
K51.9 K51.9+M07.5 Määrittämättömään haavaiseen koliittiin liittyvä nivelsairaus
K51.9+M09.2 Määrittämättömään haavaiseen paksusuolitulehdukseen liittyvä lasten niveltulehdus
L40.5+ Nivelpsoriaasi
M02 Reaktiiviset niveltulehdukset
M05 Seropositiivinen nivelreuma
M06 Muu nivelreuma
M08 Lasten niveltulehdus
M13.9 Määrittämätön niveltulehdus
M30 Valtimoiden kyhmytulehdus
(m.l. M30.2 Lasten valtimoiden kyhmytulehdus)
M31 Muut kuolioita aiheuttavat verisuonisairaudet
M32 Systeeminen lupus erythematosus
M33 Dermatomyosiitti
(m.l. M33.0 Lasten dermatomyosiitti)
M34 Systeeminen skleroosi
M35 Muut systeemiset (diffuusit) sidekudossairaudet
M45 Selkärankareuma
M46.1 Muualla luokittamaton risti-suoliluunivelen tulehdus
M46.9 Määrittämätön tulehduksellinen nikamasairaus
M94.1 Toistuva monirustotulehdus
Reumarekisteriin otetaan
mukaan kaikki ne
reumasairaudet, jotka
oikeuttavat hoitoon
käytettävän lääkityksen
erityiskorvaukseen
Kari Puolakka
LAATUREKISTERIN TIETOSISÄLTÖ ON MÄÄRITELTY
 Demografia
 Elämäntapatekijät
 Luokittelukriteerit
– Serologiset testit
– Nivelten eroosiot
 Lääkitys ja sen muutokset, sivuvaikutukset
 Komorbiditeetit
 American College of Rheumatology Core Data Set nivelreumassa
– Arat ja turvonneet nivelet
– Lasko ja CRP
– Potilaan arvio kivusta, reumasairauden vaikeudesta ja toimintakyvystä
 Useissa reumasairauksissa tautispesifejä seurantaparametrejä ja indeksejä
 Tieto kerätään ajankohdilla 0, 3, 6, 12 ja 24 kk
3.12.2018 14Kari Puolakka
3.12.2018 15
Lähtödata Muuttuja GTI-datassa
Tunnistetiedot Henkilötunnus PatientIdentityNumber
Järjestysnumero tietokannassa MedicalRecordID
Demografiset tiedot Syntymäaika DateOfBirth
Sukupuoli Sex
Muut tiedot Laatusihteeri/hoitaja kirjaa nämä
lapsipotilaille
Postinumero sairastuessa ZIP at diagnosis time -tulossa
Lähetteen pvm Date of referral - tulossa
Ensimm reumakäynnin pvm Date of 1st Rheum.visit -tulossa
Viimeisen käynnin pvm Date of last visit -tulossa
Syy että käynti viimeinen Reason for last visit -tulossa
Laatusihteeri/hoitaja kirjaa nämä
kaikille kun tiedot tarkistettu
Tietojen varmentaja Confirmed_by
Tietojen varmennuksen pvm DateOfConfirmation
Diagnostiset tiedot Reumatologi varmistaa nämä ja
sanelee tekstiin; laatusihteeri/hoitaja
kirjaa
Diagnoosi Diagnosis name
Diagnoosin havaitsemisen pvm ClinicalDiagnosisDate (tulee
DebutDaten tilalle)
Diagnoosin vaihtumisen pvm ChangeDate
Diagnoosin lopettamisen pvm CessDate
Diagnoosin vaihdon/lopetuksen
syy
CessReason_Text
Reumasairauden kriteerit Criteria
Oireiden alkuajankohta pvm SymptomDebutDate
Diagnoosin teon ajankohdan
pvm
ClinicalDiagnosisDate,
DiagnosisDate
Diagnostiset
löydökset
Laatusihteeri/hoitaja kirjaa
DiagnostinenTesti DiagnosticTestLab
Testin pvm DiagnosticTestLabDate
Testitulos Pos_Neg
Arvo Value
Muut sairaudet Lapsipotilailla psoriaasi, iriitti ja muut
krooniset sairaudet kirjattava
Komorbiditeetti ComorbidityName
Diagnoosin ajankohta pvm DebutDate
Sairastumisen suhde
reumadiagnoosiin
DebutInfoText
Before/after rheuma diagnosis
Diagnoosin vaihtumisen pvm ChangeDate
Diagnoosin lopettamisen pvm CessDate
Diagnoosin vaihdon/lopetuksen
syy
CessReason_Text
Lääkitykset Laatusihteeri/hoitaja kirjaa
Lääkkeen nimi MedicamentName
(Lääkejakson järjestysnumero)
automaattinen
Course
Lääkityksen aloituksen pvm StartDate
Aloitusannos StartDose
Annostelutiheys StartInterval
Annostelumuoto StartAdminMethod
Lääkityksen lopetuksen pvm EndDate
Lääkityksen lopetussyy EndReason
Lopetussyy: mikä sivuvaikutus EndToxicity
Lääkitysmuutoksen pvm ChangeDate
Annosmuutos ChangeDose
Annostelutiheyden muutos ChangeDoseInterval
Annosmuodon muutos ChangeAdminMethod
Muutoksen syy ChangeReason
Nivelpistokset Reumatologi kirjaa nivelpistokset jos
kirjaa – kirjaamatonta dataa ei voida
analysoida
Hoidettu nivel InjectionRegion
(each joint specified)
Hoidon pvm InjectionDate
Annettu lääke InjectedMedicamentName
Lääkemäärä InjectedDose
Seurantatiedot
kullakin käynnillä
Potilaan oma arvio
Potilas Demografia/elämäntapa
(Seurannan pvm)
automaattinen
Visit_Date
Työstatus Work_status
Kotiväki Company_status
Koulutuksen pituus Years_of_education
Liikunta-aktiivisuus Physical_exercise
Koululiikuntaan osallistuminen Sports (Ch) -tulossa
Fysioterapia Physical therapy (Ch) -tulossa
Potilas/Lääkäri Aikuiset: potilaan oma arvio
Lapsipotilaat: lääkäri
Pituus Height
Paino Weight
(BMI automaattinen) BMI
(BSA automaattinen) BSA
Potilas Potilaan oma arvio
Tupakointi Smoking(ever)
Osa kaikista, osa tietyissä sairauksissa
Aloitusikä -tulossa
Lopetusikä -tulossa
Keskimääräinen annos -
automaattinen
-tulossa
Nuuskaus Snuff(ever)
Aloitusikä -tulossa
Lopetusikä -tulossa
Alkoholinkäyttö Audit-C
Toimintakyky M-HAQ
MDHAQ(FN)
HAQ
Raw-HAQ
CHAQ (P)
CHAQ (Ch)
BASFI
Psyykkinen toimintakyky MDHAQ(PS)
Oireet Pain
Pat._Global
Fatigue
Rheumatic_activity
Joint_pain
Self_reported_joint_pain
Back_pain
Rheumatic_activity
Morning_stiffness
BASDAI
RAPID3
Child_Global
Parent_Global
ESSPRI
Oireiden siedettävyys PASS1
PASS2
DLQI
PAIN_CATASTR
Reumatologi Reumatologi kirjaa
Sairauden aktiivisuus/
toiminnan mittaus
ESR
CRP
Inv._global
Lastenreumatologi kirjaa Inv._global (JADAS)
Daktylitis (Ch) -tulossa
Changes in nails (Ch) -tulossa
Limited range of motion (Ch) -tulossa
Joint erosions (Ch) -tulossa
Reumatologi kirjaa jos
kirjaa
Leeds enthesitis index -tulossa
ASDAS-ESR - automaattinen
ASDAS-CRP- automaattinen
Finger-floor -tulossa
Schober
Lumbar side flexion right/left
Chest expansion
Occiput-to-wall-distance
Cervical rotation right/left
ESSDAI
BVAS
Reumatologi kirjaa Nivelarkuus/turvotus
Nivelreumassa, aikuisten perifeerisessä
lastenreumassa ja määrittämättömässä
46, nivelpsorissa ja spondylartropatioissa
68 nivelen mukaan
For each joint, positivity for
swelling/tenderness, from which
activity measures can be calculated
Alla olevat tulevat automaattisesti
SCJ28
TJC28
SJC46
SJC46
SJC68
TJC68
DAS28(4)
DAS28(3)
DAS28-CRP(4)
DAS28-CRP(3)
DAPSA
CDAI
Lastenreumatologi
kirjaa
Nivelten aktiivisuus (lapset) Activity for each joint, from which
activity measures can be calculated
Alla olevat tulevat automaattisesti
JADAS(P)-71
JADAS(P)CRP-71
JADAS(Ch)-71
JADAS(Ch)CRP-71
JADAS(P)-27
JADAS(P)CRP-27
JADAS(Ch)-27
JADAS(Ch)CRP-27
JADAS(P)-10
LAATUREKISTERIPILOTIN TOTEUTUKSEN
JATKOSUUNNITELMA
 Kerättävät parametrit löytyvät GoTreatIT:sta päivityksen jälkeen
 BCB:n parametreissä puutteita
 Rekisteridataa on kerätty jo vuosia, mutta monissa yksiköissä on paljon tietopuutteita
– Datan laadun parantaminen on laaturekisterin suurin haaste
 THL:n rahoitus (SRY:n ehdotus)
– Tamperelle, Turkuun ja Jyväskylään alueelliset laatusihteerikoordinaattorit
– BCB-rekisterin kehittäjäkoordinaatori
 Hankkeen pääkoordinaattori oto.
 Suomen Reumatologinen Yhdistys lahjoittaa avustuksia paikallistasolle
määräaikaisten laatusihteerien palkkaukseen, jotta data laatu voidaan varmistaa
3.12.2018 17Kari Puolakka
LAATUREKISTERIPILOTIN TOTEUTUKSEN
JATKOSUUNNITELMA II
 Tarkoitus kerätä olemassa oleva rekisteridata THL:aan kokemuksen
saamiseksi
 Saatu shp:eiltä lupia rekisteritiedon (GoTreatIT ja BCB) lähettämisestä
– Tutkimuslupaa haetaan: kliinisen rekisteridatan yhdistäminen THL:n, Kelan,
ETK:n, Tilastokeskuksen ja Väestörekisterikeskuksen rekisterien kanssa
 Tiedonsiirron mekanismi?
 Linkitysten toteutus?
3.12.2018 18Kari Puolakka
ALUEIDEN VERTAISANALYYSIEN ERÄITÄ MITTAREITA
SRY:n ehdotus:
 Hoitoon pääsyn nopeus
– Viive oireiden alusta hoidon alkuun
– Poliklinikkajonon pituus
 Lääkehoitosuositusten toteutuminen
– Biologisten lääkkeiden käyttö
 Resurssien käyttö
 Vaikuttavuus
– Puolessa vuodessa remissioon hoidettujen potilaiden osuus
– Toiminta- ja työkyvyn säilyminen
3.12.2018 Kari Puolakka 19
LAATUTIEDON PAIKALLINEN HYÖDYNTÄMINEN
Edellytyksenä tiedon ongelmaton paikallinen ulosotto (GoTreatIT:ssä mahdollinen)
 Hoitoon pääsyn nopeus
– Viive oireiden alusta hoidon alkuun
– Poliklinikkajonon pituus
 Lääkehoitosuositusten toteutuminen
– Vertaisanalyyysi kollegojen kesken
 Biologisten lääkkeiden käytön tarkoituksenmukaisuus
 Puolessa vuodessa remissioon hoidettujen potilaiden osuus
 Kardiovaskulaaristen riskitekijöiden huomioiminen
 Toiminta- ja työkyvyn säilyminen
– Ammatillisen kuntouksen toteutuminen
3.12.2018 Kari Puolakka 20
HAASTEITA JA RISKEJÄ
 Tietopuutteiden minimointi
– Pitkään sairastaneiden potilaiden hoitohistorian syöttö vaatii aluksi paljon työtä
– Lääkärin osuus tiedonsyötössä tulee pitää minimissä
– Tarvitaan laatusihteerin työpanosta (reallokointi)
– Tavoite: tieto tarvitsee syöttää vain kerran
 Laaturekisterien pidemmän aikavälin rahoitus?
 Laaturekisterien hallinnoinnin järjestäminen?
– Erikoislääkäriyhdistysten rooli
 Kolmansien tahojen mahdollisuus saada tietoja?
3.12.2018 21
TYÖTÄ TARVITAAN
3.12.2018 22Kari Puolakka
Kiitos mielenkiinnosta reumarekisteriä kohtaan!

More Related Content

What's hot

Lääketietokeskus ja potilasturvallisuus
Lääketietokeskus ja potilasturvallisuusLääketietokeskus ja potilasturvallisuus
Lääketietokeskus ja potilasturvallisuus
Lääketietokeskus
 
Päihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruu
Päihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruuPäihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruu
Päihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruu
THL
 

What's hot (20)

Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetSuun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
 
Biopankkien toimintojen yhtenäistäminen
Biopankkien toimintojen yhtenäistäminenBiopankkien toimintojen yhtenäistäminen
Biopankkien toimintojen yhtenäistäminen
 
Kansallinen syöpäkeskus
Kansallinen syöpäkeskusKansallinen syöpäkeskus
Kansallinen syöpäkeskus
 
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
 
Liisa-Maria Voipio-Pulkki: Genomikeskus + syöpäkeskus + neurokeskus + biopank...
Liisa-Maria Voipio-Pulkki: Genomikeskus + syöpäkeskus + neurokeskus + biopank...Liisa-Maria Voipio-Pulkki: Genomikeskus + syöpäkeskus + neurokeskus + biopank...
Liisa-Maria Voipio-Pulkki: Genomikeskus + syöpäkeskus + neurokeskus + biopank...
 
Kristiina Aittomäki: Genomikeskus - parempaa terveyttä genomitiedon avulla
Kristiina Aittomäki: Genomikeskus - parempaa terveyttä genomitiedon avullaKristiina Aittomäki: Genomikeskus - parempaa terveyttä genomitiedon avulla
Kristiina Aittomäki: Genomikeskus - parempaa terveyttä genomitiedon avulla
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa lokakuussa 2018
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa lokakuussa 2018Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa lokakuussa 2018
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa lokakuussa 2018
 
Markku Satokangas: Vältettävissä olevat sairaanhoitojaksot
Markku Satokangas: Vältettävissä olevat sairaanhoitojaksotMarkku Satokangas: Vältettävissä olevat sairaanhoitojaksot
Markku Satokangas: Vältettävissä olevat sairaanhoitojaksot
 
Paikkatiedon hyödyntäminen terveyspalvelujen suunnittelussa ja alue-erojen ta...
Paikkatiedon hyödyntäminen terveyspalvelujen suunnittelussa ja alue-erojen ta...Paikkatiedon hyödyntäminen terveyspalvelujen suunnittelussa ja alue-erojen ta...
Paikkatiedon hyödyntäminen terveyspalvelujen suunnittelussa ja alue-erojen ta...
 
Potilaan ja asiakkaan turvallisuus - kuuluuko se minulle?
Potilaan ja asiakkaan turvallisuus - kuuluuko se minulle?Potilaan ja asiakkaan turvallisuus - kuuluuko se minulle?
Potilaan ja asiakkaan turvallisuus - kuuluuko se minulle?
 
Työterveyshuolto Suomessa nyt
Työterveyshuolto Suomessa nytTyöterveyshuolto Suomessa nyt
Työterveyshuolto Suomessa nyt
 
Paikkatietoanalytiikka sote-päätöksenteon tukena
Paikkatietoanalytiikka sote-päätöksenteon tukenaPaikkatietoanalytiikka sote-päätöksenteon tukena
Paikkatietoanalytiikka sote-päätöksenteon tukena
 
Lääketietokeskus ja potilasturvallisuus
Lääketietokeskus ja potilasturvallisuusLääketietokeskus ja potilasturvallisuus
Lääketietokeskus ja potilasturvallisuus
 
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteetSuun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
Suun terveydenhuollon tietosisällöt ja kirjaamisen rakenteet
 
Satakuntalaisen mielenterveystyön kehittäminen ja hyvinvointi, Zappa-hanke
Satakuntalaisen mielenterveystyön kehittäminen ja hyvinvointi, Zappa-hankeSatakuntalaisen mielenterveystyön kehittäminen ja hyvinvointi, Zappa-hanke
Satakuntalaisen mielenterveystyön kehittäminen ja hyvinvointi, Zappa-hanke
 
Kuumat perunat 2016: Sairaanhoitokorvausten muutokset 2016 alusta, Reija Jääs...
Kuumat perunat 2016: Sairaanhoitokorvausten muutokset 2016 alusta, Reija Jääs...Kuumat perunat 2016: Sairaanhoitokorvausten muutokset 2016 alusta, Reija Jääs...
Kuumat perunat 2016: Sairaanhoitokorvausten muutokset 2016 alusta, Reija Jääs...
 
Lääkehoitoon sitoutuminen ja sen tutkiminen rekistereistä
Lääkehoitoon sitoutuminen ja sen tutkiminen rekistereistäLääkehoitoon sitoutuminen ja sen tutkiminen rekistereistä
Lääkehoitoon sitoutuminen ja sen tutkiminen rekistereistä
 
Terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit -pilottihanke
Terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit -pilottihankeTerveydenhuollon kansalliset laaturekisterit -pilottihanke
Terveydenhuollon kansalliset laaturekisterit -pilottihanke
 
Päihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruu
Päihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruuPäihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruu
Päihdepalvelujen muutosten seuranta koronaepidemian aikana - THL:n tiedonkeruu
 
HALT 3
HALT 3HALT 3
HALT 3
 

Similar to Reumarekisteri

Similar to Reumarekisteri (20)

Laaturekisterien ilmoittamismenettelyn info
Laaturekisterien ilmoittamismenettelyn infoLaaturekisterien ilmoittamismenettelyn info
Laaturekisterien ilmoittamismenettelyn info
 
Pori 25.02.2013
Pori 25.02.2013Pori 25.02.2013
Pori 25.02.2013
 
Laaturekisteripilotti: diabetes
Laaturekisteripilotti: diabetesLaaturekisteripilotti: diabetes
Laaturekisteripilotti: diabetes
 
Harri Nurmi, THL, Lääkitystiedot haltuun
Harri Nurmi, THL, Lääkitystiedot haltuunHarri Nurmi, THL, Lääkitystiedot haltuun
Harri Nurmi, THL, Lääkitystiedot haltuun
 
Laaturekisteripilotti: selkäkirurgia
Laaturekisteripilotti: selkäkirurgiaLaaturekisteripilotti: selkäkirurgia
Laaturekisteripilotti: selkäkirurgia
 
SIRO palaute ja raportit
SIRO palaute ja raportitSIRO palaute ja raportit
SIRO palaute ja raportit
 
Kansallinen hiv-rekisteri
Kansallinen hiv-rekisteriKansallinen hiv-rekisteri
Kansallinen hiv-rekisteri
 
Kansalliset laaturekisterit - diabetesrekisteri
Kansalliset laaturekisterit - diabetesrekisteriKansalliset laaturekisterit - diabetesrekisteri
Kansalliset laaturekisterit - diabetesrekisteri
 
Mielentilatutkimusten määrän kehitys
Mielentilatutkimusten määrän kehitysMielentilatutkimusten määrän kehitys
Mielentilatutkimusten määrän kehitys
 
Helsingin biopankin esittely 20220224
Helsingin biopankin esittely 20220224Helsingin biopankin esittely 20220224
Helsingin biopankin esittely 20220224
 
Taisto Leppäsaari: Kognitio, tarkkaavuus ja päihteet.
Taisto Leppäsaari: Kognitio, tarkkaavuus ja päihteet.Taisto Leppäsaari: Kognitio, tarkkaavuus ja päihteet.
Taisto Leppäsaari: Kognitio, tarkkaavuus ja päihteet.
 
THL:n Laaturekisterit
THL:n LaaturekisteritTHL:n Laaturekisterit
THL:n Laaturekisterit
 
Digitaalisten aineistojen kansallinen kuvausjärjestelmä
Digitaalisten aineistojen kansallinen kuvausjärjestelmäDigitaalisten aineistojen kansallinen kuvausjärjestelmä
Digitaalisten aineistojen kansallinen kuvausjärjestelmä
 
Suun terveydenhuollon tilanne ja liittyminen, 28.1.2016
Suun terveydenhuollon tilanne ja liittyminen, 28.1.2016Suun terveydenhuollon tilanne ja liittyminen, 28.1.2016
Suun terveydenhuollon tilanne ja liittyminen, 28.1.2016
 
Markus Perola esitys 17.5.2018 genomitiedon avulla parempaa ja yksilöllisempä...
Markus Perola esitys 17.5.2018 genomitiedon avulla parempaa ja yksilöllisempä...Markus Perola esitys 17.5.2018 genomitiedon avulla parempaa ja yksilöllisempä...
Markus Perola esitys 17.5.2018 genomitiedon avulla parempaa ja yksilöllisempä...
 
Kanta-palvelut
Kanta-palvelutKanta-palvelut
Kanta-palvelut
 
Pekka Kahri: Kansallisen tietotuotannon ja tietopalvelujen kehityssuunnista
Pekka Kahri: Kansallisen tietotuotannon ja tietopalvelujen kehityssuunnistaPekka Kahri: Kansallisen tietotuotannon ja tietopalvelujen kehityssuunnista
Pekka Kahri: Kansallisen tietotuotannon ja tietopalvelujen kehityssuunnista
 
Tartuntatautirekisterin kansallinen seurantaryhmä
Tartuntatautirekisterin kansallinen seurantaryhmäTartuntatautirekisterin kansallinen seurantaryhmä
Tartuntatautirekisterin kansallinen seurantaryhmä
 
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
2014 09-10-hoidon-arvo pirttivaara
 
Yhteistyö aluehallintovirastojen kanssa
Yhteistyö aluehallintovirastojen kanssaYhteistyö aluehallintovirastojen kanssa
Yhteistyö aluehallintovirastojen kanssa
 

More from THL

Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
THL
 

More from THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Reumarekisteri

  • 2. TAUSTAA  Kalliiden biologisten lääkkeiden tultua käyttöön 2000-luvun alussa perustettiin monissa maissa potilasrekisterejä hoidon vaikuttavuuden ja kustannusten seuraamiseksi – Seurantaparametreistä oli kansainvälisesti sovittu jo aiemmin – Useimmille reumasairauksille on olemassa luokittelukriteerit = vertailukelpoiset aineistot  Tavoitteellinen hoito (treat-to-target; esim. aktiviteetti-indeksi < xx) parantaa hoitotulosta – Rekisteri on hoitopäätöksen tuki  Tutkimukselliset tarpeet 3.12.2018 Kari Puolakka 2
  • 3. TAUSTAA II  Suomessa ryhdyttiin keräämään reumapotilasrekisteriä muutamien reumatologien innostuksesta ilman julkista tukea – laki ei salli, mutta asia mahdollistui tutkimusluvalla  ROB(register of biologicals)-FIN-tutkimus, aluksi paperilomakkeilla – ei palautetta kliinikoille  Keski-Suomen keskussairaalassa kehitettiin runsas kymmenen vuotta sitten reumalääkärin kliinisen päätöksenteon tueksi suomalainen versio norjalaisesta GoTreatIT-rekisteriohjelmasta 3.12.2018 3
  • 4. TAUSTAA III  Suomen Reumatologisen Yhdistyksen työryhmä vertaili v. 2007 Euroopassa tarjolla olleita rekisterijärjestelmiä ja suositteli GoTreatIT- ohjelmaa otettavaksi käyttöön kaikissa reumayksiköissä – käytössä yli 10 yksikössä  HUS:in reumaksikkö halusi kehittää omaa rekisteriohjelmaa – BCB Medicalin ohjelma käytössä HUS:ssa ja käyttö alkamassa OYS:ssa ja KYS:ssä  Kummallakin alustalla kerättyä tietoa on käytetty ROB-FIN-tutkimuksessa 3.12.2018 Kari Puolakka 4
  • 5. GOTREATIT TOIMII NÄIN Ennen vastaanottoa potilas kirjautuu GoTreatIT-ohjelmaan  kotitietokoneella tai älypuhelimella – pankkitunnuksin  vastaanoton odotustilan kosketusnäytöllä – henkilötunnuksella 3.12.2018 Kari Puolakka 5
  • 6. GOTREATIT II Potilas täyttää toimintakykyhaastattelun Stanford Health Assessment Questionnaire, 20 kysymystä 3.12.2018 Kari Puolakka 6
  • 7. GOTREATIT III Oma arvio kivusta, reumasairauden vaikeudesta ja yleisvoinnista VAS-janalla 3.12.2018 Kari Puolakka 7
  • 8. GOTREATIT IV Potilas täyttää tiedon – kipeistä paikoista – painosta ja pituudesta, – koulutustasosta, – tupakoinnista, – liikunnasta, – käytössä olevista apuvälineistä, – mielialasta, – unen laadusta – koetusta stressistä – muista sarauksista 3.12.2018 Kari Puolakka 8
  • 9. GOTREATIT V Potilaan täyttämä tieto näkyy lääkärin päätteellä potilaan tullessa vastaanottohuoneeseen 3.12.2018 9Kari Puolakka
  • 10. GOTREATIT VI  Lääkäri täyttää järjestelmän kaavioon turvonneet ja arat nivelet  Hoitaja/sihteeri (tai lääkäri) täyttää – serologisten testien tulokset sekä laskon ja CRP:n  sairauden luokittelukriteerien täyttymisen – reumalääkityksen, nivelpistokset  Järjestelmä laskee automaattisesti taudin aktiviteetti-indeksit ja toimintakykyindeksit – F5-näppäimellä indeksien muutokset graafisesti suhteessa lääkitykseen  F6-näppäimellä kooste taustatiedoista ja 5 viimeisestä käynnistä  Data otettavissa ulos Excel-tiedostona 3.12.2018 10Kari Puolakka
  • 11. SRY:N TAVOITTEET REUMAN LAATUREKISTERILLE  Kerää reumapoliklinikoilta tietoa potilaiden fenotyypistä, lääkityksestä ja hoidon tuloksista – Suurimman osan tiedosta antaa potilas itse sähköisillä haastattelulomakkeilla  Reumarekisterin tulee helpottaa reumatologin työtä  Kerättyä tietoa voidaan käyttää – Kussakin yksikössä toiminnan kehittämiseen (tieto otettavissa ulos) – Valtakunnallisesti alueiden väliseen vertaisanalyysiin – Tieteelliseen tutkimukseen – Yhdistää muiden julkisten rekisterien ja biopankkitiedon kanssa e.m. tarkoituksessa 3.12.2018 Kari Puolakka 11
  • 12. ORGANISAATIO  Suomen Reumatologinen Yhdistyksen (SRY) hallitus on nimennyt työryhmän kehittämään Reumarekisteriä yhdessä THL:n kanssa – Kari Puolakka, SRY:n pj, reumarekisteripilotin vetäjä – Tuulikki Sokka-Isler, GoTreatIT-järjestelmän kehittäjä – Johanna Kärki, lastenreumatologi, SRY:n hallituksen jäsen  SRY:n rekisterikokous on neuvotellut asiasta 21.9.  Asiasta on neuvoteltu Reumatologian valtakunnallisen koordinaatiokeskuksen (TAYS) kokouksessa ja SRY:n tiedevaliokunnan kokouksen yhteydessä 8.10.  Ehdotus on ollut SRY:n jäsenten kommentoitavissa 25.11. saakka 3.12.2018 12Kari Puolakka
  • 13. POTILASPOPULAATIO ON MÄÄRITELTY 3.12.2018 13 ICD-10 14.10.18 lista ICD-10 Selite K50.9 K50.9+M07.4 Määrittämättömään Crohnin tautiin (regionaaliseen enteriittiin) liittyvä nivelsairaus K50.9+M09.1 Määrittämätön Crohnin tauti (regionaalinen enteriitti) ja lasten niveltulehdus K51.9 K51.9+M07.5 Määrittämättömään haavaiseen koliittiin liittyvä nivelsairaus K51.9+M09.2 Määrittämättömään haavaiseen paksusuolitulehdukseen liittyvä lasten niveltulehdus L40.5+ Nivelpsoriaasi M02 Reaktiiviset niveltulehdukset M05 Seropositiivinen nivelreuma M06 Muu nivelreuma M08 Lasten niveltulehdus M13.9 Määrittämätön niveltulehdus M30 Valtimoiden kyhmytulehdus (m.l. M30.2 Lasten valtimoiden kyhmytulehdus) M31 Muut kuolioita aiheuttavat verisuonisairaudet M32 Systeeminen lupus erythematosus M33 Dermatomyosiitti (m.l. M33.0 Lasten dermatomyosiitti) M34 Systeeminen skleroosi M35 Muut systeemiset (diffuusit) sidekudossairaudet M45 Selkärankareuma M46.1 Muualla luokittamaton risti-suoliluunivelen tulehdus M46.9 Määrittämätön tulehduksellinen nikamasairaus M94.1 Toistuva monirustotulehdus Reumarekisteriin otetaan mukaan kaikki ne reumasairaudet, jotka oikeuttavat hoitoon käytettävän lääkityksen erityiskorvaukseen Kari Puolakka
  • 14. LAATUREKISTERIN TIETOSISÄLTÖ ON MÄÄRITELTY  Demografia  Elämäntapatekijät  Luokittelukriteerit – Serologiset testit – Nivelten eroosiot  Lääkitys ja sen muutokset, sivuvaikutukset  Komorbiditeetit  American College of Rheumatology Core Data Set nivelreumassa – Arat ja turvonneet nivelet – Lasko ja CRP – Potilaan arvio kivusta, reumasairauden vaikeudesta ja toimintakyvystä  Useissa reumasairauksissa tautispesifejä seurantaparametrejä ja indeksejä  Tieto kerätään ajankohdilla 0, 3, 6, 12 ja 24 kk 3.12.2018 14Kari Puolakka
  • 15. 3.12.2018 15 Lähtödata Muuttuja GTI-datassa Tunnistetiedot Henkilötunnus PatientIdentityNumber Järjestysnumero tietokannassa MedicalRecordID Demografiset tiedot Syntymäaika DateOfBirth Sukupuoli Sex Muut tiedot Laatusihteeri/hoitaja kirjaa nämä lapsipotilaille Postinumero sairastuessa ZIP at diagnosis time -tulossa Lähetteen pvm Date of referral - tulossa Ensimm reumakäynnin pvm Date of 1st Rheum.visit -tulossa Viimeisen käynnin pvm Date of last visit -tulossa Syy että käynti viimeinen Reason for last visit -tulossa Laatusihteeri/hoitaja kirjaa nämä kaikille kun tiedot tarkistettu Tietojen varmentaja Confirmed_by Tietojen varmennuksen pvm DateOfConfirmation Diagnostiset tiedot Reumatologi varmistaa nämä ja sanelee tekstiin; laatusihteeri/hoitaja kirjaa Diagnoosi Diagnosis name Diagnoosin havaitsemisen pvm ClinicalDiagnosisDate (tulee DebutDaten tilalle) Diagnoosin vaihtumisen pvm ChangeDate Diagnoosin lopettamisen pvm CessDate Diagnoosin vaihdon/lopetuksen syy CessReason_Text Reumasairauden kriteerit Criteria Oireiden alkuajankohta pvm SymptomDebutDate Diagnoosin teon ajankohdan pvm ClinicalDiagnosisDate, DiagnosisDate Diagnostiset löydökset Laatusihteeri/hoitaja kirjaa DiagnostinenTesti DiagnosticTestLab Testin pvm DiagnosticTestLabDate Testitulos Pos_Neg Arvo Value Muut sairaudet Lapsipotilailla psoriaasi, iriitti ja muut krooniset sairaudet kirjattava Komorbiditeetti ComorbidityName Diagnoosin ajankohta pvm DebutDate Sairastumisen suhde reumadiagnoosiin DebutInfoText Before/after rheuma diagnosis Diagnoosin vaihtumisen pvm ChangeDate Diagnoosin lopettamisen pvm CessDate Diagnoosin vaihdon/lopetuksen syy CessReason_Text Lääkitykset Laatusihteeri/hoitaja kirjaa Lääkkeen nimi MedicamentName (Lääkejakson järjestysnumero) automaattinen Course Lääkityksen aloituksen pvm StartDate Aloitusannos StartDose Annostelutiheys StartInterval Annostelumuoto StartAdminMethod Lääkityksen lopetuksen pvm EndDate Lääkityksen lopetussyy EndReason Lopetussyy: mikä sivuvaikutus EndToxicity Lääkitysmuutoksen pvm ChangeDate Annosmuutos ChangeDose Annostelutiheyden muutos ChangeDoseInterval Annosmuodon muutos ChangeAdminMethod Muutoksen syy ChangeReason Nivelpistokset Reumatologi kirjaa nivelpistokset jos kirjaa – kirjaamatonta dataa ei voida analysoida Hoidettu nivel InjectionRegion (each joint specified) Hoidon pvm InjectionDate Annettu lääke InjectedMedicamentName Lääkemäärä InjectedDose Seurantatiedot kullakin käynnillä Potilaan oma arvio Potilas Demografia/elämäntapa (Seurannan pvm) automaattinen Visit_Date Työstatus Work_status Kotiväki Company_status Koulutuksen pituus Years_of_education Liikunta-aktiivisuus Physical_exercise Koululiikuntaan osallistuminen Sports (Ch) -tulossa Fysioterapia Physical therapy (Ch) -tulossa Potilas/Lääkäri Aikuiset: potilaan oma arvio Lapsipotilaat: lääkäri Pituus Height Paino Weight (BMI automaattinen) BMI (BSA automaattinen) BSA Potilas Potilaan oma arvio Tupakointi Smoking(ever) Osa kaikista, osa tietyissä sairauksissa
  • 16. Aloitusikä -tulossa Lopetusikä -tulossa Keskimääräinen annos - automaattinen -tulossa Nuuskaus Snuff(ever) Aloitusikä -tulossa Lopetusikä -tulossa Alkoholinkäyttö Audit-C Toimintakyky M-HAQ MDHAQ(FN) HAQ Raw-HAQ CHAQ (P) CHAQ (Ch) BASFI Psyykkinen toimintakyky MDHAQ(PS) Oireet Pain Pat._Global Fatigue Rheumatic_activity Joint_pain Self_reported_joint_pain Back_pain Rheumatic_activity Morning_stiffness BASDAI RAPID3 Child_Global Parent_Global ESSPRI Oireiden siedettävyys PASS1 PASS2 DLQI PAIN_CATASTR Reumatologi Reumatologi kirjaa Sairauden aktiivisuus/ toiminnan mittaus ESR CRP Inv._global Lastenreumatologi kirjaa Inv._global (JADAS) Daktylitis (Ch) -tulossa Changes in nails (Ch) -tulossa Limited range of motion (Ch) -tulossa Joint erosions (Ch) -tulossa Reumatologi kirjaa jos kirjaa Leeds enthesitis index -tulossa ASDAS-ESR - automaattinen ASDAS-CRP- automaattinen Finger-floor -tulossa Schober Lumbar side flexion right/left Chest expansion Occiput-to-wall-distance Cervical rotation right/left ESSDAI BVAS Reumatologi kirjaa Nivelarkuus/turvotus Nivelreumassa, aikuisten perifeerisessä lastenreumassa ja määrittämättömässä 46, nivelpsorissa ja spondylartropatioissa 68 nivelen mukaan For each joint, positivity for swelling/tenderness, from which activity measures can be calculated Alla olevat tulevat automaattisesti SCJ28 TJC28 SJC46 SJC46 SJC68 TJC68 DAS28(4) DAS28(3) DAS28-CRP(4) DAS28-CRP(3) DAPSA CDAI Lastenreumatologi kirjaa Nivelten aktiivisuus (lapset) Activity for each joint, from which activity measures can be calculated Alla olevat tulevat automaattisesti JADAS(P)-71 JADAS(P)CRP-71 JADAS(Ch)-71 JADAS(Ch)CRP-71 JADAS(P)-27 JADAS(P)CRP-27 JADAS(Ch)-27 JADAS(Ch)CRP-27 JADAS(P)-10
  • 17. LAATUREKISTERIPILOTIN TOTEUTUKSEN JATKOSUUNNITELMA  Kerättävät parametrit löytyvät GoTreatIT:sta päivityksen jälkeen  BCB:n parametreissä puutteita  Rekisteridataa on kerätty jo vuosia, mutta monissa yksiköissä on paljon tietopuutteita – Datan laadun parantaminen on laaturekisterin suurin haaste  THL:n rahoitus (SRY:n ehdotus) – Tamperelle, Turkuun ja Jyväskylään alueelliset laatusihteerikoordinaattorit – BCB-rekisterin kehittäjäkoordinaatori  Hankkeen pääkoordinaattori oto.  Suomen Reumatologinen Yhdistys lahjoittaa avustuksia paikallistasolle määräaikaisten laatusihteerien palkkaukseen, jotta data laatu voidaan varmistaa 3.12.2018 17Kari Puolakka
  • 18. LAATUREKISTERIPILOTIN TOTEUTUKSEN JATKOSUUNNITELMA II  Tarkoitus kerätä olemassa oleva rekisteridata THL:aan kokemuksen saamiseksi  Saatu shp:eiltä lupia rekisteritiedon (GoTreatIT ja BCB) lähettämisestä – Tutkimuslupaa haetaan: kliinisen rekisteridatan yhdistäminen THL:n, Kelan, ETK:n, Tilastokeskuksen ja Väestörekisterikeskuksen rekisterien kanssa  Tiedonsiirron mekanismi?  Linkitysten toteutus? 3.12.2018 18Kari Puolakka
  • 19. ALUEIDEN VERTAISANALYYSIEN ERÄITÄ MITTAREITA SRY:n ehdotus:  Hoitoon pääsyn nopeus – Viive oireiden alusta hoidon alkuun – Poliklinikkajonon pituus  Lääkehoitosuositusten toteutuminen – Biologisten lääkkeiden käyttö  Resurssien käyttö  Vaikuttavuus – Puolessa vuodessa remissioon hoidettujen potilaiden osuus – Toiminta- ja työkyvyn säilyminen 3.12.2018 Kari Puolakka 19
  • 20. LAATUTIEDON PAIKALLINEN HYÖDYNTÄMINEN Edellytyksenä tiedon ongelmaton paikallinen ulosotto (GoTreatIT:ssä mahdollinen)  Hoitoon pääsyn nopeus – Viive oireiden alusta hoidon alkuun – Poliklinikkajonon pituus  Lääkehoitosuositusten toteutuminen – Vertaisanalyyysi kollegojen kesken  Biologisten lääkkeiden käytön tarkoituksenmukaisuus  Puolessa vuodessa remissioon hoidettujen potilaiden osuus  Kardiovaskulaaristen riskitekijöiden huomioiminen  Toiminta- ja työkyvyn säilyminen – Ammatillisen kuntouksen toteutuminen 3.12.2018 Kari Puolakka 20
  • 21. HAASTEITA JA RISKEJÄ  Tietopuutteiden minimointi – Pitkään sairastaneiden potilaiden hoitohistorian syöttö vaatii aluksi paljon työtä – Lääkärin osuus tiedonsyötössä tulee pitää minimissä – Tarvitaan laatusihteerin työpanosta (reallokointi) – Tavoite: tieto tarvitsee syöttää vain kerran  Laaturekisterien pidemmän aikavälin rahoitus?  Laaturekisterien hallinnoinnin järjestäminen? – Erikoislääkäriyhdistysten rooli  Kolmansien tahojen mahdollisuus saada tietoja? 3.12.2018 21
  • 22. TYÖTÄ TARVITAAN 3.12.2018 22Kari Puolakka Kiitos mielenkiinnosta reumarekisteriä kohtaan!