Suomalaisen yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän lyhyt kertaus

1. Yleissitova työehtosopimusjärjestelmä
• Vuodesta 1968 ammattiosastojen laajat lähetystöt kävivät
useita kertoja eduskunnassa vaatimassa uutta
työehtosopimuslakia
• Tällä hetkellä suomalainen järjestelmä, jossa yleissitovilla
työehtosopimuksilla on lain turva, on noussut arvoon
arvaamattomaan mm. EU:n takia, vrt. Ruotsi.
• Järjestelmän syntyaikoina tilannetta arvioitiin SAK:ssa toisin.
SAK:ssa pelättiin järjestövoiman murentumista eikä järjestön
hallitus ollut lainkaan yksimielinen asiasta.
• SAK:ssa pelättiin, että jos lakiin otettaisiin yleissitovuutta
merkitsevä vähimmäispalkkasäädös, se takaisi samat edut
myös järjestäytymättömille. Jäsenistö äänestäisi jaloillaan, kun
ilman jäsenmaksujakin olisi vähimmäistaso saavutettavissa.

2. Työehtosopimuksilla lain turva
• Vuoden 1970 työsopimuslakiin kirjattiin, että yleissitovat
työehtosopimukset muodostavat lakisääteisen minimitason, jota kaikkien -
myös järjestäytymättömien - työnantajien tulee noudattaa.
Työehtosopimusta on pidetty kattavana, kun sen allekirjoittaneiden
työnantajien palveluksessa on yli puolet alan työvoimasta. Tätä rajaa ei ole
kirjattu aiemmin lakiin, vaan se muodostui korkeimman oikeuden vuonna
1974 tekemän päätöksen perusteella.
• Järjestäytyneisyyden astetta on aika ajoin pohdittu ja mm kuorma-autoalan
oikeuskiistassa työnantaja kiisti lomapäiviin liittyvän maksuvelvollisuutensa
vedoten siihen, ettei kuorma-autoalan sopimus ole yleissitova.
• Vuoden 2001 uusi työsopimuslaki selvensi asiaa ja poisti ehdottoman 50%:n
kattavuusvaatimuksen. Nykyään työehtosopimuksien yleissitovuuden
vahvistaa työministeriön yhteydessä toimiva yleissitovuuden
vahvistamislautakunta.
• 1990-luvun alun saatanallisissa säkeissä vaadittiin tämän kumoamista
(maataloustuottajilta vietiin silloin oikeus hintayhteistyöhön). Nyt myös
työnantajien suurena agendana)

3. Ammattiyhdistysliikkeen ristiriitainen olemus
• Lakisääteisen yleissitovuuden ongelmaan sisältyy suomalaisen
ay-liikkeen paradoksi.
• Liian helposti oletetaan, että ammattiyhdistysliike on
jonkinlainen lakisääteinen vakuutuslaitos, joka säilyy
valtiovallan avulla ja työnantajien suojeluksessa. Näin ei ole.
• Ammattiyhdistysliikkeen luonne on ristiriitainen. Se perustuu
”taistelevaan” palkkakartelliin, joka nojaa sekä työpaikka- että
liittotason konflikteihin, tuhansien ellei kymmenien tuhansien
ihmisten aktiiviverkostoon, valvontaan, voiman käyttöön ja
sillä uhkailuun.
• Vain tämän kartellin voimaan nojaten ammattiyhdistysliike on
suomalaisen yhteiskunnan lakien turvaama ja laajaa
yhteiskunnallista kannatusta nauttiva valtiollinen instituutio.
• Tämä hämmentävä kansanliikkeen ja instituution sekoitus on
koko työväenliikkeen ongelma ja voima.

4. Mutta yleissitovuuskin palautuu työpaikkatasolle
• Yleissitovuuden määritelmä välttämättä täyty kaikilla aloilla,
eikä sitä ole siis ankkuroitu yksityisellä sektorilla mitenkään
lakiin muutoin kuin yritysten sitoutumisella
työehtosopimuksiin.
• Mutta niin kauan kun esimerkiksi leipomoalalla kahden
suurimman konsernin eli Fazerin ja Vaasa &Vaasan johtajat
tietävät, että heidän johtamiensa yritysten
ammattiyhdistysyksiköt kykenevät oman paikallisen
järjestäytymisen ja voimansa avulla pitämään itsellään
työehtosopimustasoisen turvan, kyseisten kahden suuren
konsernijohdon kannattaa pitää yleissitovuudesta kiinni, jotta
muut alan pienemmät yritykset eivät pääse kilpailemaan
alemmilla palkoilla.
• Siivoojien ja monien muiden ns. ulkoistettujen työntekijöiden
aseman heikentyminen kuvaa tällä hetkellä parhaiten ay-
aktiivien paikallistason valvonnan merkitystä. Kun siivoustyö
on ulkoistettu, heillä ei ole enää ”kenttää” tukena, ja
työolosuhteet ovat vaikeita huolimatta olemassa olevasta
yleissitovasta sopimuksesta