SlideShare a Scribd company logo
© Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017
Tuottavuuspalvelut / Kehittämispalvelu Petri Pohjala
Työntutkimus tuottavuustyön osana
Kehittämismenetelmä työn lisäarvon kasvattamiseksi
15.02.2017
© Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 2
Tuottavuustyö
• Kilpailukyvyn ja kannattavuuden turvaaminen edellyttää
kehittämistyötä.
• Kehittämistyö parantaa organisaation tuottavuutta ja toiminnan
tehokkuutta ja sitä kautta kannattavuutta ja työsuhteiden
jatkuvuutta.
• Yhteistoiminta työpaikalla on tärkeä tuottavuustyön ja toiminnan
kehittämisen väline.
• Tuottavuuden kehittämisen systemaattisia menetelmiä ja
tekniikoita kutsutaan yleisnimityksellä työntutkimus.
© Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 3
Työntutkimuksen osa-alueet:
• Menetelmätutkimus eli taloudellisen, turvallisen ja tehokkaan
työmenetelmän kehittäminen
• Työn vakiinnuttaminen eli tehokkaimman menetelmän
standardisointi
• Työnopastus eli tehokkaimman menetelmän opastus sekä uusille
että vanhoille työntekijöille
• Työnmittaus eli työhön tarvittavan ajan selvittäminen
Työntekijöiden urakkapalkkaus ja työarvon määritys ei ole enää
keskeinen työntutkimuksen tarkoitus.
/Työntutkimuksen käsitteitä, menettelytapoja ja käyttökohteita, 2011/
© Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 4
Työntutkimuksen hyödyt
• Työmenetelmän kehittäminen vähemmän kuormittavaksi ja
turvallisemmaksi
• Ergonomian parantaminen
• Palkkausjärjestelmän kehittäminen
• Tuotteen/palvelun jalostusketjun kehittäminen
• Koneiden käyttöasteen kasvattaminen
• Työnvaiheaikojen lyhentäminen
• Läpimenoaikojen lyhentäminen
• Jalostavan työajan osuuden kasvattaminen
• Tuotteiden valmistettavuuden parantaminen
© Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 5
Videon käyttö tuottavuustyössä
• Valitaan tutkittava ja kehitettävä työkokonaisuus.
• Koko työpäivä videoidaan.
• Kuvauksen jälkeen määritetään eri työlajit.
• Video analysoidaan havainnointimenettelyllä. Selvitetään eri
työlajien osuudet työssä.
• Pohditaan tulosten perusteella, mitkä työn osat luovat lisäarvoa
asiakkaille ja mikä näyttäisi olevan hukkatyötä.
• Määritetään keskeiset kehittämiskohteet.
© Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 6
Käytännön pelisääntöjä
• Käytettävät menetelmät selvitetään tutkimuksen alussa.
• Videotallennetta käytetään toiminnan kehittämiseen.
• Videotallennetta ei käytetä työnmittauksessa työarvon määritykseen.
Videolla kerättyjä aikatietoja ei käytetä muunkaan palkkauksen perustana.
• Tulokset esitetään työryhmäkohtaisesti. Henkilökohtaisia mittaustuloksia ei
esitetä.
• Tutkimuksen aikana henkilöille näytetään heidän niin halutessaan
tutkimuspöytäkirjoihin tehdyt merkinnät ja selostetaan merkintöjen
tarkoitus.
• Tutkimuksen jälkeen tulokset tiedotetaan tutkittaville henkilöille ja muille
asianosaisille.
• Kaikki tutkimukseen liittyvät pöytäkirjat ja erilaiset selvitykset sekä
tulosten yhteenvedot säilytetään samassa paikassa siten, että ne ovat
myöhemmin helposti löydettävissä. Valokuvia ja videoita ei arkistoida.
© Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 7
Projektikokonaisuus, esimerkki
• Esittely johdolle, yrityskohtaisen painotuksen rajaus, 2 h
• Esittely luottamushenkilöille, 2 h
• Esittely ja koulutus työntekijöille, 1. kehityskokous, 3 h
• Havainnointi työpaikalla, 1 pvä
• Aineiston esittely, 2. kehityskokous (työlajien määritys), 3 h
• Aineiston analysointi, 2 pvä
• Tulosten esittely, 3. kehityskokous (kehittämiskohteiden määritys),
3 h
• Valmistelutyö ja raportointi, 3-5 pvä

More Related Content

Similar to Työntutkimus tuottavuustyön osana

Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Tyoelama2020
 
Kaiku muutostyökalut
Kaiku muutostyökalutKaiku muutostyökalut
Kaiku muutostyökalut
Antti Seppänen
 
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Taivassalo Minna
 
Rauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksia
Rauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksiaRauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksia
Rauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksia
THL
 
Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?
Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?
Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?
Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmäCorporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmäCorporate Spirit Ltd
 
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisunMerja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
Valtiokonttori / Statskontoret / State Treasury of Finland
 
Toiminta ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
Toiminta  ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615Toiminta  ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
Toiminta ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
Eija Kupi
 
K niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationa
K niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationaK niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationa
K niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationa
Jussi-Pekka Erkkola
 
Testaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business case
Testaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business caseTestaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business case
Testaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business caseTieturi Oy
 
Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112mmukkala
 
Johtajalla kasvun paikka: Jukka Ruusunen
Johtajalla kasvun paikka: Jukka RuusunenJohtajalla kasvun paikka: Jukka Ruusunen
Johtajalla kasvun paikka: Jukka Ruusunen
Fingrid Oyj
 
Hyvät käytännöt
Hyvät käytännötHyvät käytännöt
Hyvät käytännötTimoAro
 
Bm hki4 prosessien_kehittäminen
Bm hki4 prosessien_kehittäminenBm hki4 prosessien_kehittäminen
Bm hki4 prosessien_kehittäminenMatti Leskinen
 
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimusTyökykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
THL
 
Työkäytäntöjen kehittäminen
Työkäytäntöjen kehittäminenTyökäytäntöjen kehittäminen
Työkäytäntöjen kehittäminen
TJS Opintokeskus
 
Focus 2013 - Sanoista tekoihin
Focus 2013 - Sanoista tekoihinFocus 2013 - Sanoista tekoihin
Focus 2013 - Sanoista tekoihin
Pete Nieminen
 
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
Antti närhinen  tiedeverkosto  040315Antti närhinen  tiedeverkosto  040315
Antti närhinen tiedeverkosto 040315Tyoelama2020
 
9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys
9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys 9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys
9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys
Työterveyslaitos
 
Risto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: InnovaatioseteliRisto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: Innovaatioseteli
Kokeileva Suomi
 

Similar to Työntutkimus tuottavuustyön osana (20)

Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
 
Kaiku muutostyökalut
Kaiku muutostyökalutKaiku muutostyökalut
Kaiku muutostyökalut
 
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
Osaamisperusteisen yksilöllisen ja joustavan ammatillisen peruskoulutuksen u...
 
Rauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksia
Rauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksiaRauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksia
Rauha Heikkilä: Käytännön kehittämistyön mahdollisuuksia
 
Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?
Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?
Arviointi- ja implementaatiotutkimukset - pyramidin ulko- vai sisäpuolella?
 
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmäCorporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
 
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisunMerja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
Merja Kuparinen: Näin otimme käyttöön Valtion yhteisen viestintaratkaisun
 
Toiminta ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
Toiminta  ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615Toiminta  ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
Toiminta ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
 
K niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationa
K niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationaK niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationa
K niin kuin ketterä - Kesko ketteränä organisaationa
 
Testaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business case
Testaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business caseTestaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business case
Testaus 2013 Tapani Aaltio Testausprosessin parantamisen business case
 
Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112
 
Johtajalla kasvun paikka: Jukka Ruusunen
Johtajalla kasvun paikka: Jukka RuusunenJohtajalla kasvun paikka: Jukka Ruusunen
Johtajalla kasvun paikka: Jukka Ruusunen
 
Hyvät käytännöt
Hyvät käytännötHyvät käytännöt
Hyvät käytännöt
 
Bm hki4 prosessien_kehittäminen
Bm hki4 prosessien_kehittäminenBm hki4 prosessien_kehittäminen
Bm hki4 prosessien_kehittäminen
 
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimusTyökykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
Työkykyohjelma - Työkykyohjelman arviointi- ja seurantatutkimus
 
Työkäytäntöjen kehittäminen
Työkäytäntöjen kehittäminenTyökäytäntöjen kehittäminen
Työkäytäntöjen kehittäminen
 
Focus 2013 - Sanoista tekoihin
Focus 2013 - Sanoista tekoihinFocus 2013 - Sanoista tekoihin
Focus 2013 - Sanoista tekoihin
 
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
Antti närhinen  tiedeverkosto  040315Antti närhinen  tiedeverkosto  040315
Antti närhinen tiedeverkosto 040315
 
9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys
9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys 9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys
9.1.2017 Verkostotapaamisen esitys
 
Risto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: InnovaatioseteliRisto Lustila: Innovaatioseteli
Risto Lustila: Innovaatioseteli
 

Työntutkimus tuottavuustyön osana

  • 1. © Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 Tuottavuuspalvelut / Kehittämispalvelu Petri Pohjala Työntutkimus tuottavuustyön osana Kehittämismenetelmä työn lisäarvon kasvattamiseksi 15.02.2017
  • 2. © Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 2 Tuottavuustyö • Kilpailukyvyn ja kannattavuuden turvaaminen edellyttää kehittämistyötä. • Kehittämistyö parantaa organisaation tuottavuutta ja toiminnan tehokkuutta ja sitä kautta kannattavuutta ja työsuhteiden jatkuvuutta. • Yhteistoiminta työpaikalla on tärkeä tuottavuustyön ja toiminnan kehittämisen väline. • Tuottavuuden kehittämisen systemaattisia menetelmiä ja tekniikoita kutsutaan yleisnimityksellä työntutkimus.
  • 3. © Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 3 Työntutkimuksen osa-alueet: • Menetelmätutkimus eli taloudellisen, turvallisen ja tehokkaan työmenetelmän kehittäminen • Työn vakiinnuttaminen eli tehokkaimman menetelmän standardisointi • Työnopastus eli tehokkaimman menetelmän opastus sekä uusille että vanhoille työntekijöille • Työnmittaus eli työhön tarvittavan ajan selvittäminen Työntekijöiden urakkapalkkaus ja työarvon määritys ei ole enää keskeinen työntutkimuksen tarkoitus. /Työntutkimuksen käsitteitä, menettelytapoja ja käyttökohteita, 2011/
  • 4. © Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 4 Työntutkimuksen hyödyt • Työmenetelmän kehittäminen vähemmän kuormittavaksi ja turvallisemmaksi • Ergonomian parantaminen • Palkkausjärjestelmän kehittäminen • Tuotteen/palvelun jalostusketjun kehittäminen • Koneiden käyttöasteen kasvattaminen • Työnvaiheaikojen lyhentäminen • Läpimenoaikojen lyhentäminen • Jalostavan työajan osuuden kasvattaminen • Tuotteiden valmistettavuuden parantaminen
  • 5. © Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 5 Videon käyttö tuottavuustyössä • Valitaan tutkittava ja kehitettävä työkokonaisuus. • Koko työpäivä videoidaan. • Kuvauksen jälkeen määritetään eri työlajit. • Video analysoidaan havainnointimenettelyllä. Selvitetään eri työlajien osuudet työssä. • Pohditaan tulosten perusteella, mitkä työn osat luovat lisäarvoa asiakkaille ja mikä näyttäisi olevan hukkatyötä. • Määritetään keskeiset kehittämiskohteet.
  • 6. © Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 6 Käytännön pelisääntöjä • Käytettävät menetelmät selvitetään tutkimuksen alussa. • Videotallennetta käytetään toiminnan kehittämiseen. • Videotallennetta ei käytetä työnmittauksessa työarvon määritykseen. Videolla kerättyjä aikatietoja ei käytetä muunkaan palkkauksen perustana. • Tulokset esitetään työryhmäkohtaisesti. Henkilökohtaisia mittaustuloksia ei esitetä. • Tutkimuksen aikana henkilöille näytetään heidän niin halutessaan tutkimuspöytäkirjoihin tehdyt merkinnät ja selostetaan merkintöjen tarkoitus. • Tutkimuksen jälkeen tulokset tiedotetaan tutkittaville henkilöille ja muille asianosaisille. • Kaikki tutkimukseen liittyvät pöytäkirjat ja erilaiset selvitykset sekä tulosten yhteenvedot säilytetään samassa paikassa siten, että ne ovat myöhemmin helposti löydettävissä. Valokuvia ja videoita ei arkistoida.
  • 7. © Kehittämispalvelu Petri Pohjala 2017 7 Projektikokonaisuus, esimerkki • Esittely johdolle, yrityskohtaisen painotuksen rajaus, 2 h • Esittely luottamushenkilöille, 2 h • Esittely ja koulutus työntekijöille, 1. kehityskokous, 3 h • Havainnointi työpaikalla, 1 pvä • Aineiston esittely, 2. kehityskokous (työlajien määritys), 3 h • Aineiston analysointi, 2 pvä • Tulosten esittely, 3. kehityskokous (kehittämiskohteiden määritys), 3 h • Valmistelutyö ja raportointi, 3-5 pvä