SlideShare a Scribd company logo
SDP:n Miksi-muistio:
Vanhusten laitoshoidon
muutokset
5.12.2013
Mitä?
• Vahvistetaan kunnissa vanhuksille kotiin ja
palvelutaloihin tarjottavaa apua ja hoitoa siten, että
samalla voidaan vähentää pitkäaikaishoidon
laitospaikkoja.
• Pienennetään kuntien vuoteen 2017 mennessä
tapahtuvaa menojen kasvua noin 300 miljoonalla
eurolla.
• Koskee erityisesti pitkäaikaishoitoa terveyskeskusten
osastoilla.
Miksi?
Tarkoituksena on vähentää laitoshoitoa ja parantaa
avopalveluita.
•Hillitään kustannusten nousua, koska laitoshoito on
kallista.
•Toteutetaan vanhusten laajasti jakamaa toivetta
laitoshoidon viimesijaisuudesta
•Hallituksen päätös noudattaa uuden vanhuspalvelulain
ja laatusuosituksen viitoittamaa tietä.
•Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät
laitoshoitoa ja parantavat avopalveluja.
Miten ratkaisuun päädyttiin?
• Nykyisen palvelurakenteen ylläpitäminen on kallein vaihtoehto: jos
palvelurakenne olisi vuonna 2017 samanlainen kuin vuonna 2011,
palvelujen bruttokäyttökustannukset kasvaisivat yli 500 miljoonaa euroa.
Jos lisätään kotihoitoa, omaishoidon tukea ja tehostettua palveluasumista
ja samalla vähennetään laitoshoitoa, kustannukset kasvavat vähemmän.
Yli 75 -vuotiaiden laitoshoidon vähentäminen 4,3 prosentista (vuonna
2011) 2-3 prosenttiin (vuonna 2017) vähentäisi kustannusten kasvua yli
300 miljoonaa euroa.
• Kyseessä on kunnissa jo meneillään olevan rakennemuutoksen
vahvistaminen ja vauhdittaminen.
• Muutosehdotus on yhdenmukainen kehitysvammaisten ihmisten
palveluissa tapahtuvan palvelurakennemuutoksen kanssa, jossa
laitosasumisen sijaan tavoitellaan yhteisöllistä asumista.
Muuta tärkeää
• 2000-luvulla Suomessa ympärivuorokautinen hoito - eli laitoshoito
terveyskeskussairaaloissa ja vanhainkodeissa ja tehostettu palveluasuminen
yhteensä, eivät ole juurikaan vähentyneet (v. 2000 10,1 % 75 vuotta
täyttäneistä oli joko tehostetussa palveluasumisessa tai laitoshoidossa &
vuonna 2012 vastaava osuus oli noin 10 %).
• Laitoshoito on 2000-luvulla vähentynyt. Tilalle on tullut erityisesti
ryhmäkoteja tehostetun palveluasumisen yksiköissä. STM on ohjauksessaan
korostanut vanhuksen oikeutta kotiin kodikkaassa asuin- ja hoitoympäristössä
ja arkeen silloinkin, kun hänen toimintakykynsä ja terveydentilansa edellyttää
hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Ketään ei jatkossakaan jätetä
heitteille.
• Ehdotus on linjassa Euroopan komission asiantuntijaryhmän tekemän,
laitoshoidon purkamista koskevien linjausten kanssa.
Eteneminen
31.1.2014 mennessä valmistellaan toimintaohjelma tavoitteiden saavuttamiseksi.
Toimintaohjelma sisältää mm. seuraavat toimenpiteet:
•täsmäohjaus ja valvonta, jonka pohjana ovat THL:n kyselyllä kerätyt tiedot tilanteesta
ennen vanhuspalvelulainlain voimaantuloa sekä sen jälkeen.
•Vuosittain tuotetun tiedon perusteella tiedetään, missä kunnissa on ongelmia, ja
valvontaa voidaan kohdistaa erityisesti niihin.
•Valvira koordinoi tehostettua valvontaa. Keväällä ministeriö jatkaa lain toimeenpanon
aluekierrosta.
•Lisäksi ministeriö käyttää entistä enemmän julkista raportointia, jolloin julkisuus
osaltaan lisää painetta rakennemuutoksen edistämiseen. Raportointia ovat esimerkiksi
palvelurakenneuudistuksen vuosittaiset päivitykset ja vanhuspalvelulain seurannan
tulokset.
•Laitoshoidosta uutisoitaessa ovat tähän saakka useimmiten olleet esillä laatupuutteet.
THL:n tuoreen selvityksen mukaan esimerkiksi päivittäisen ulkoilun mahdollisuus
toteutuu kaikkein heikoiten (9%) terveyskeskusten pitkäaikaishoidossa. Laitos
laitoskulttuureineen ja -ympäristöineen ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin
vaihtoehto ympärivuorokautisen hoivan tyyssijaksi vuonna 2013.
Kiitos!

More Related Content

What's hot

Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016
Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016
Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti
Kestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas PöystiKestävän terveydenhuollon aamiainen 26.4.2016 Tuomas Pöysti

Kelan vahvuudet soten toteutamisessa
Kelan vahvuudet soten toteutamisessaKelan vahvuudet soten toteutamisessa
Kelan vahvuudet soten toteutamisessa
Kela
 
Heli kauhanen: Mikä muuttuu kun perustoimeentulotuki siirtyy kelaan?
Heli kauhanen: Mikä muuttuu kun perustoimeentulotuki siirtyy kelaan?Heli kauhanen: Mikä muuttuu kun perustoimeentulotuki siirtyy kelaan?

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...

Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Sote ja maakuntauudistus: toimeenpano 22.8.2016
Sote  ja maakuntauudistus: toimeenpano 22.8.2016Sote  ja maakuntauudistus: toimeenpano 22.8.2016

SDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessaSDP:n työt hallituksessa
SDP:n työt hallituksessaSDP
 
Kuntarakennelain vaikutukset Satakunnassa
Kuntarakennelain vaikutukset SatakunnassaKuntarakennelain vaikutukset Satakunnassa
Kuntarakennelain vaikutukset SatakunnassaTimoAro
 
Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu 2016
Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu  2016Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu  2016
Tuomas Pöysti sote-aluekierros lakipaketti syyskuu 2016
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Sote- ja maakuntauudistuksen lakiluonnosten yleisesittelydiat 31.8.2016
Sote-  ja maakuntauudistuksen lakiluonnosten yleisesittelydiat 31.8.2016Sote-  ja maakuntauudistuksen lakiluonnosten yleisesittelydiat 31.8.2016

Kelan sotetietojärjestelmä
Kelan sotetietojärjestelmäKelan sotetietojärjestelmä
Kelan sotetietojärjestelmä
Kela
 
Es ahonen 081014
Es ahonen 081014Es ahonen 081014
Es ahonen 081014
Ville-Veikko Ahonen
 
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016
Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016Sote- ja maakuntauudistus, Sinikka Salo, vaikuttajaforum 25.5.2016

Pirkko Mattila: Sote- ja maakuntauudistus, syys-lokakuu 2016
Pirkko Mattila: Sote- ja maakuntauudistus, syys-lokakuu 2016Pirkko Mattila: Sote- ja maakuntauudistus, syys-lokakuu 2016

Yrjö Mattila: Suomen sosiaaliset ihmisoikeudet suhteessa Euroopan Neuvoston j...
Yrjö Mattila: Suomen sosiaaliset ihmisoikeudet suhteessa Euroopan Neuvoston j...Yrjö Mattila: Suomen sosiaaliset ihmisoikeudet suhteessa Euroopan Neuvoston j...
Yrjö Mattila: Suomen sosiaaliset ihmisoikeudet suhteessa Euroopan Neuvoston j...
Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...
Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...
Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Lainsäädännön kehittämissalkku 2015
Lainsäädännön kehittämissalkku 2015Lainsäädännön kehittämissalkku 2015
Lainsäädännön kehittämissalkku 2015
Kela
 
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?
Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?Toimeentulotuen siirto-haaste vaimahdollisuus kuntien ja Kelan yhteistyölle?

What's hot (19)

Viewers also liked

Energias Múltiplas - X Congresso Nacional da SPEM :: 7 Dezembro 2013
Energias Múltiplas - X Congresso Nacional da SPEM :: 7 Dezembro 2013Energias Múltiplas - X Congresso Nacional da SPEM :: 7 Dezembro 2013

SPEM - Sociedade Portuguesa de Esclerose Múltipla
 
Lefkada, the greek islands the perfect break
Lefkada, the greek islands the perfect breakLefkada, the greek islands the perfect break

Ionian Paradise
 
Case - Laboratório Avançado ESPM Corinthians
Case - Laboratório Avançado ESPM CorinthiansCase - Laboratório Avançado ESPM Corinthians

ESPM
 
Le climat et la météo
Le climat et la météoLe climat et la météo
Le climat et la météo
ESDNL
 
เนียร์Pps
เนียร์Ppsเนียร์Pps
เนียร์Ppsdekcom dooweb
 
Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...
Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...
Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...Gjorgji Grkovski
 
Świat kręci się wokół mikorkontrolerów
Świat kręci się wokół mikorkontrolerówŚwiat kręci się wokół mikorkontrolerów
Świat kręci się wokół mikorkontrolerów
3camp
 
145 jan 13 - noronha
145   jan 13 - noronha145   jan 13 - noronha
145 jan 13 - noronha
Sergyo Vitro
 
Bellefort Estates
Bellefort EstatesBellefort Estates
Bellefort Estates
Apple Bantilan
 
FONT VICENT M (2012) PTDM: Legislación aplicable. Requisitos mínimos que debe...
FONT VICENT M (2012) PTDM: Legislación aplicable. Requisitos mínimos que debe...FONT VICENT M (2012) PTDM: Legislación aplicable. Requisitos mínimos que debe...

GVA INVASSAT Institut Valencià de Seguretat i Salut en el Treball
 
Using talent updates for success in 2014
Using talent updates for success in 2014Using talent updates for success in 2014

Wesley Hendriks
 
Ppt comp
Ppt compPpt comp
Ppt comp
uzmaakhter1
 
Brandurile si expunerea pe Facebook
Brandurile si expunerea pe FacebookBrandurile si expunerea pe Facebook
Brandurile si expunerea pe Facebook
Zelist Monitor
 
Viewers also liked (14)

Energias Múltiplas - X Congresso Nacional da SPEM :: 7 Dezembro 2013
Energias Múltiplas - X Congresso Nacional da SPEM :: 7 Dezembro 2013Energias Múltiplas - X Congresso Nacional da SPEM :: 7 Dezembro 2013
Energias Múltiplas - X Congresso Nacional da SPEM :: 7 Dezembro 2013
 
Lefkada, the greek islands the perfect break
Lefkada, the greek islands the perfect breakLefkada, the greek islands the perfect break
Lefkada, the greek islands the perfect break
 
นุ่นPps
นุ่นPpsนุ่นPps
นุ่นPps
 
Case - Laboratório Avançado ESPM Corinthians
Case - Laboratório Avançado ESPM CorinthiansCase - Laboratório Avançado ESPM Corinthians
Case - Laboratório Avançado ESPM Corinthians
 
Le climat et la météo
Le climat et la météoLe climat et la météo
Le climat et la météo
 
เนียร์Pps
เนียร์Ppsเนียร์Pps
เนียร์Pps
 
Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...
Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...
Priracnik za-preobrazba-na-drustvo-so-ogranicena-odgovornost-vo-akcionersko-d...
 
Świat kręci się wokół mikorkontrolerów
Świat kręci się wokół mikorkontrolerówŚwiat kręci się wokół mikorkontrolerów
Świat kręci się wokół mikorkontrolerów
 
145 jan 13 - noronha
145   jan 13 - noronha145   jan 13 - noronha
145 jan 13 - noronha
 
Bellefort Estates
Bellefort EstatesBellefort Estates
Bellefort Estates
 
FONT VICENT M (2012) PTDM: Legislación aplicable. Requisitos mínimos que debe...
FONT VICENT M (2012) PTDM: Legislación aplicable. Requisitos mínimos que debe...FONT VICENT M (2012) PTDM: Legislación aplicable. Requisitos mínimos que debe...
FONT VICENT M (2012) PTDM: Legislación aplicable. Requisitos mínimos que debe...
 
Using talent updates for success in 2014
Using talent updates for success in 2014Using talent updates for success in 2014
Using talent updates for success in 2014
 
Ppt comp
Ppt compPpt comp
Ppt comp
 
Brandurile si expunerea pe Facebook
Brandurile si expunerea pe FacebookBrandurile si expunerea pe Facebook
Brandurile si expunerea pe Facebook
 
Similar to Sdp miksi vanhusten laitoshoidosta

STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors

Valtiokonttori / Statskontoret / State Treasury of Finland
 
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01
Kuntajasoteuudistuksentilannekatsaus 130210031124-phpapp01SDP
 
Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814Budjettiriihen muistio290814
Budjettiriihen muistio290814
SDP
 
Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015
Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015
Sote-uudistuksen yleiskatsaus 12.11.2015
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Omaishoito
OmaishoitoOmaishoito
Omaishoito
SDP
 
Sdp ja vanhuspalvelulaki
Sdp ja vanhuspalvelulaki Sdp ja vanhuspalvelulaki
Sdp ja vanhuspalvelulaki
SDP
 
Sdp sote kalvot 191213
Sdp sote kalvot 191213Sdp sote kalvot 191213
Sdp sote kalvot 191213
SDP
 
Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012Sdp ja budjettiriihi 2012
Sdp ja budjettiriihi 2012SDP
 
Sinikka Salo; Sote- ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...
Sinikka Salo; Sote-  ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...Sinikka Salo; Sote-  ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...

THL
 
Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017
Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017
Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Sdp ja terveyspalvelut, kampanjalauantaipaketti
Sdp ja terveyspalvelut, kampanjalauantaipakettiSdp ja terveyspalvelut, kampanjalauantaipaketti

Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäinTuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
Tuija Koivisto: Miten tästä eteenpäin
THL
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...

Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaistaMitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista

Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016
Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016Sote-uudistus tilannekatsaus 31.3.2016

Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot

Mallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteeritMallinnus ja hakukriteerit
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia

10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...
10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...10. seminaari paihdepalvelujen saatavuus ja yhteistyo eri puolilla suomea pai...

EHYT
 
Hallitusohjelma ja sote-palvelujärjestelmä
Hallitusohjelma ja sote-palvelujärjestelmäHallitusohjelma ja sote-palvelujärjestelmä

STN IMPRO
 
Similar to Sdp miksi vanhusten laitoshoidosta (20)

More from SDP

Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaVarhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia

SDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP - Yleisturva
SDP - Yleisturva
SDP
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi

SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?

SDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalliSDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalli
SDP
 
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksiSDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi

SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi

Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0
SDP
 
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelmaSDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP
 
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminenSDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen

SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma

10 ideaa Suomelle
10 ideaa Suomelle10 ideaa Suomelle
10 ideaa Suomelle
SDP
 
SDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikka
SDP
 
Sosiaaliturva
SosiaaliturvaSosiaaliturva
Sosiaaliturva
SDP
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus
SDP
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteli
SDP
 
Järkihankkeet
JärkihankkeetJärkihankkeet
Järkihankkeet
SDP
 
More from SDP (20)

Sdp miksi vanhusten laitoshoidosta

  • 2. Mitä? • Vahvistetaan kunnissa vanhuksille kotiin ja palvelutaloihin tarjottavaa apua ja hoitoa siten, että samalla voidaan vähentää pitkäaikaishoidon laitospaikkoja. • Pienennetään kuntien vuoteen 2017 mennessä tapahtuvaa menojen kasvua noin 300 miljoonalla eurolla. • Koskee erityisesti pitkäaikaishoitoa terveyskeskusten osastoilla.
  • 3. Miksi? Tarkoituksena on vähentää laitoshoitoa ja parantaa avopalveluita. •Hillitään kustannusten nousua, koska laitoshoito on kallista. •Toteutetaan vanhusten laajasti jakamaa toivetta laitoshoidon viimesijaisuudesta •Hallituksen päätös noudattaa uuden vanhuspalvelulain ja laatusuosituksen viitoittamaa tietä. •Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kunnat vähentävät laitoshoitoa ja parantavat avopalveluja.
  • 4. Miten ratkaisuun päädyttiin? • Nykyisen palvelurakenteen ylläpitäminen on kallein vaihtoehto: jos palvelurakenne olisi vuonna 2017 samanlainen kuin vuonna 2011, palvelujen bruttokäyttökustannukset kasvaisivat yli 500 miljoonaa euroa. Jos lisätään kotihoitoa, omaishoidon tukea ja tehostettua palveluasumista ja samalla vähennetään laitoshoitoa, kustannukset kasvavat vähemmän. Yli 75 -vuotiaiden laitoshoidon vähentäminen 4,3 prosentista (vuonna 2011) 2-3 prosenttiin (vuonna 2017) vähentäisi kustannusten kasvua yli 300 miljoonaa euroa. • Kyseessä on kunnissa jo meneillään olevan rakennemuutoksen vahvistaminen ja vauhdittaminen. • Muutosehdotus on yhdenmukainen kehitysvammaisten ihmisten palveluissa tapahtuvan palvelurakennemuutoksen kanssa, jossa laitosasumisen sijaan tavoitellaan yhteisöllistä asumista.
  • 5. Muuta tärkeää • 2000-luvulla Suomessa ympärivuorokautinen hoito - eli laitoshoito terveyskeskussairaaloissa ja vanhainkodeissa ja tehostettu palveluasuminen yhteensä, eivät ole juurikaan vähentyneet (v. 2000 10,1 % 75 vuotta täyttäneistä oli joko tehostetussa palveluasumisessa tai laitoshoidossa & vuonna 2012 vastaava osuus oli noin 10 %). • Laitoshoito on 2000-luvulla vähentynyt. Tilalle on tullut erityisesti ryhmäkoteja tehostetun palveluasumisen yksiköissä. STM on ohjauksessaan korostanut vanhuksen oikeutta kotiin kodikkaassa asuin- ja hoitoympäristössä ja arkeen silloinkin, kun hänen toimintakykynsä ja terveydentilansa edellyttää hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Ketään ei jatkossakaan jätetä heitteille. • Ehdotus on linjassa Euroopan komission asiantuntijaryhmän tekemän, laitoshoidon purkamista koskevien linjausten kanssa.
  • 6. Eteneminen 31.1.2014 mennessä valmistellaan toimintaohjelma tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimintaohjelma sisältää mm. seuraavat toimenpiteet: •täsmäohjaus ja valvonta, jonka pohjana ovat THL:n kyselyllä kerätyt tiedot tilanteesta ennen vanhuspalvelulainlain voimaantuloa sekä sen jälkeen. •Vuosittain tuotetun tiedon perusteella tiedetään, missä kunnissa on ongelmia, ja valvontaa voidaan kohdistaa erityisesti niihin. •Valvira koordinoi tehostettua valvontaa. Keväällä ministeriö jatkaa lain toimeenpanon aluekierrosta. •Lisäksi ministeriö käyttää entistä enemmän julkista raportointia, jolloin julkisuus osaltaan lisää painetta rakennemuutoksen edistämiseen. Raportointia ovat esimerkiksi palvelurakenneuudistuksen vuosittaiset päivitykset ja vanhuspalvelulain seurannan tulokset. •Laitoshoidosta uutisoitaessa ovat tähän saakka useimmiten olleet esillä laatupuutteet. THL:n tuoreen selvityksen mukaan esimerkiksi päivittäisen ulkoilun mahdollisuus toteutuu kaikkein heikoiten (9%) terveyskeskusten pitkäaikaishoidossa. Laitos laitoskulttuureineen ja -ympäristöineen ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin vaihtoehto ympärivuorokautisen hoivan tyyssijaksi vuonna 2013.