SlideShare a Scribd company logo
Marko Ämmälä
Tammela 5.6.2019
Metsät, metsätalous ja
luonnontuoteala
Euroopan metsäpeitteisin valtio
• Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta
• Suomessa käytetään puuston vuosittaisesta kasvusta n 70%
• Metsiä on suojeltu biodiversiteetin turvaamiseksi noin 30 miljoonaa hehtaaria eli
noin 12 prosenttia Euroopan pinta-alasta. Suomen vastaava prosenttiluku on 13.
• Euroopan metsät sitovat noin 9 prosenttia Euroopan kasvihuonekaasujen
päästöistä. Suomen metsät sitovat yli 40 prosenttia Suomen kansallisista
kasvihuonekaasujen päästöistä.
• Metsäsektorin osuus on vain noin 0,8 prosenttia Euroopan
bruttokansantuotteesta, mutta Suomessa osuus on Euroopan suurimpia, noin 4
prosenttia.
• Yksityiset metsänomistajat omistavat n 60 % Suomen metsistä
• Suomessa on n 630 000 metsänomistajaa. Metsänomistajien keski-ikä on ollut
nousussa ja on keskimäärin yli 60 vuotta
• Yhä enemmän kaupungeissa asuvia metsänomistajia
Metsät mahdollisuutena
• Luonnontuoteala on elinkeino, johon
kuuluu luonnontuotteiden talteenotto sekä niihin liittyvä
yritystoiminta, neuvonta, koulutus ja tutkimus.
• Luonnontuotteita ovat luonnosta jokamiehenoikeudella tai
maanomistajan luvalla kerättävät luonnonvaraiset ja
puoliviljellyt marjat, sienet, yrtit ja erikoisluonnontuotteet
• Luonnontuotealan yritysten liikevaihto on kasvussa. Kasvu
tulee erityisesti viennistä.
Mikä ihmeen luonnontuoteala?
Luonnontuotealan liikevaihto n 300 milj. €
• Lähde: MMM:n tilaama selvitys raaka-aineiden saannin parantamiseksi, 2017
Yritysten kasvun jarru: raaka-aineen hankinta
• Suomalaisille itsestään selvyys, maailmalla eksoottista.
Pitäisi pystyä hyödyntämään paremmin.
• Pohjoisilla/suomalaisilla raaka-aineilla on erityisiä
ominaisuuksia, joita ei muualta löydy ( puhtaus,
aromiaineiden korkea pitoisuus, jäljitettävyys )
• Puoliviljely ja viljely avaa uusia mahdollisuuksia
luonnontuotealalle. Esim pakurin viljely vajaatuottoisissa
koivikoissa.
Puhtaat metsät mahdollisuus
• Suomen luonnon kestävä ja aiempaa monipuolisempi
hyödyntäminen.
• Tuloja sekä uutta työtä ja yrittäjyyttä metsästä.
• Lisätään luonnontuotteiden jalostusarvoa uusilla
innovaatioilla ja teknologialla. Uusia tuotteita ja palveluita.
• Luonnontuoteala tai raaka-aineiden keruu ei ole
perinteisen metsätalouden vaihtoehto vaan lisä ja
mahdollisuus hyödyntää metsää myös uudella tavalla.
• Metsänhoidon yhteyteen on helposti lisättävissä vaikkapa
lehtien tai mahlan keruuta hoitokohteita.
Uusia mahdollisuuksia metsästä
• Luonnontuoteala on kasvuala, joka tarvitsee yhä enemmän ja
monipuolisemmin raaka-aineita.
• Ratkaistavat ongelmat:
› Raaka-aineiden hankala saatavuus on luonnontuotealan kehityksen
pullonkaula
› Metsätoimijoiden ja metsänomistajien tiedonpuute luonnontuotealan
raaka-ainetarpeista ja elinkeinomahdollisuuksista
› Metsä- ja luonnontuotealan yritysten ja toimijoiden
yhteistyömahdollisuuksia ei ole täysimääräisesti hyödynnetty.
• Päätavoitteena on:
› Edistää luonnontuotealan kasvua, kehitystä ja verkostoitumista yli
toimialarajojen
› Monipuolistaa metsäalan yritysten liiketoimintaa
› Nostaa esille metsänomistajien uusia ansaintamahdollisuuksia
•
Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista
Kiitos
• ASIAKKAAT – HENKILÖSTÖ – KUMPPANIT – YHTEISKUNTA
www.metsäkeskus.fi | www.metsään.fi
www.twitter.com/metsakeskus | www.facebook.com/suomenmetsakeskus

More Related Content

What's hot

Uuden alueellisen metsäohjelman valmistelu - Harri Välimäki, Pohjois-Karjalan...
Uuden alueellisen metsäohjelman valmistelu - Harri Välimäki, Pohjois-Karjalan...Uuden alueellisen metsäohjelman valmistelu - Harri Välimäki, Pohjois-Karjalan...

Suomen metsäkeskus
 
Metsien hyvinvointivaikutuksista liiketoimintaa Marja Uusitalo
Metsien hyvinvointivaikutuksista liiketoimintaa Marja UusitaloMetsien hyvinvointivaikutuksista liiketoimintaa Marja Uusitalo

Lulume Lämpöyrittäjäpäivä Kiihtelysvaara 29.3.2019
Lulume Lämpöyrittäjäpäivä Kiihtelysvaara 29.3.2019Lulume Lämpöyrittäjäpäivä Kiihtelysvaara 29.3.2019

080218 Mäntyharjun naisten metsäilta / Kemera
080218 Mäntyharjun naisten metsäilta / Kemera080218 Mäntyharjun naisten metsäilta / Kemera

6. luonnontuotepotentiaali juha vornanen
6. luonnontuotepotentiaali juha vornanen6. luonnontuotepotentiaali juha vornanen

Lankinen Kannattava metsätalous ja sijoittaminen Metsä Group
Lankinen Kannattava metsätalous ja sijoittaminen Metsä GroupLankinen Kannattava metsätalous ja sijoittaminen Metsä Group

2. luomulaatuista raaka ainetta metsaluonnosta anne-annala
2. luomulaatuista raaka ainetta metsaluonnosta anne-annala2. luomulaatuista raaka ainetta metsaluonnosta anne-annala

Hyvinvointia metsasta-uki
Hyvinvointia metsasta-ukiHyvinvointia metsasta-uki
Hyvinvointia metsasta-uki
Suomen metsäkeskus
 
Luonto ja luonnontuotteet teemailta 30.10.2018
Luonto ja luonnontuotteet teemailta 30.10.2018Luonto ja luonnontuotteet teemailta 30.10.2018

Luonnontuotteiden kaupallinen
Luonnontuotteiden kaupallinenLuonnontuotteiden kaupallinen
Luonnontuotteiden kaupallinen
Suomen metsäkeskus
 
Metsien muut käyttömuodot - Urpo Hassinen, Suomen metsäkeskus
Metsien muut käyttömuodot - Urpo Hassinen, Suomen metsäkeskusMetsien muut käyttömuodot - Urpo Hassinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon suositukset, esittely
Metsänhoidon suositukset, esittelyMetsänhoidon suositukset, esittely
Metsänhoidon suositukset, esittely
TAPIO
 
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa 20.1.2021

Yrittajyytta ja-lisatuloja-luonnontuotteista
Yrittajyytta ja-lisatuloja-luonnontuotteistaYrittajyytta ja-lisatuloja-luonnontuotteista

Jatkuvapeitteinen metsankasvatus markku saarinen 02.12.2020
Jatkuvapeitteinen metsankasvatus markku saarinen 02.12.2020Jatkuvapeitteinen metsankasvatus markku saarinen 02.12.2020

What's hot (15)

Similar to Metsat, metsatalous ja luonnontuoteala

Katsaus suomen-luonnontuotealaan
Katsaus suomen-luonnontuotealaanKatsaus suomen-luonnontuotealaan
Katsaus suomen-luonnontuotealaan
Suomen metsäkeskus
 
Riistametsanhoitokoulutus 14.5.2018
Riistametsanhoitokoulutus 14.5.2018Riistametsanhoitokoulutus 14.5.2018
Riistametsanhoitokoulutus 14.5.2018
Suomen metsäkeskus
 
Metsa ja luonnontuotteet
Metsa ja luonnontuotteet Metsa ja luonnontuotteet
Metsa ja luonnontuotteet
Suomen metsäkeskus
 
Monimetsa toimintamallin kaytto multia timo vesanto
Monimetsa toimintamallin kaytto multia timo vesantoMonimetsa toimintamallin kaytto multia timo vesanto

Nordic Fungi 5.11.2018
Nordic Fungi 5.11.2018Nordic Fungi 5.11.2018
Nordic Fungi 5.11.2018
Suomen metsäkeskus
 
Monimetsa toimintamallin kaytto
Monimetsa toimintamallin kayttoMonimetsa toimintamallin kaytto
Monimetsa toimintamallin kaytto
Suomen metsäkeskus
 
Syrjänen Monimuotoisuuden nykytila ja lisääminen metsissä
Syrjänen Monimuotoisuuden nykytila ja lisääminen metsissäSyrjänen Monimuotoisuuden nykytila ja lisääminen metsissä

Monimetsä - Luonnonhoidon toimintamallit talousmetsissä, Janakkala 17.5.2018
Monimetsä - Luonnonhoidon toimintamallit talousmetsissä, Janakkala 17.5.2018Monimetsä - Luonnonhoidon toimintamallit talousmetsissä, Janakkala 17.5.2018

Monimetsa-koulutukset 2018-materiaali
Monimetsa-koulutukset 2018-materiaaliMonimetsa-koulutukset 2018-materiaali
Monimetsa-koulutukset 2018-materiaali
Suomen metsäkeskus
 
Kati Vierikko, Syke: Metsien sosiaaliset ja kulttuuriset arvot
Kati Vierikko, Syke: Metsien sosiaaliset ja kulttuuriset arvotKati Vierikko, Syke: Metsien sosiaaliset ja kulttuuriset arvot

Natural Resources Institute Finland (Luke) / Luonnonvarakeskus (Luke)
 
Monimetsa luonnonhoidon toimintamallit talousmetsissa -luentomateriaali, ka...
Monimetsa   luonnonhoidon toimintamallit talousmetsissa -luentomateriaali, ka...Monimetsa   luonnonhoidon toimintamallit talousmetsissa -luentomateriaali, ka...

Luonnontuotteiden tuotantoa tukeva metsien käsittely Mikko Kurttila ja Jari M...
Luonnontuotteiden tuotantoa tukeva metsien käsittely Mikko Kurttila ja Jari M...Luonnontuotteiden tuotantoa tukeva metsien käsittely Mikko Kurttila ja Jari M...

Saaristo Millä keinoilla metsänomistaja voi huolehtia luonnon monimuotoisuude...
Saaristo Millä keinoilla metsänomistaja voi huolehtia luonnon monimuotoisuude...Saaristo Millä keinoilla metsänomistaja voi huolehtia luonnon monimuotoisuude...

Musta FSC- takuu vastuullisesta metsänhoidosta
Musta FSC- takuu vastuullisesta metsänhoidostaMusta FSC- takuu vastuullisesta metsänhoidosta

Suomen metsakeskuksen yrityspalveluista tukea luonnontuotealan yrityksille
Suomen metsakeskuksen yrityspalveluista tukea luonnontuotealan yrityksilleSuomen metsakeskuksen yrityspalveluista tukea luonnontuotealan yrityksille

Säästöpuut ja lahopuusto luonnonhoidossa -verkkoseminaari 3.11.2020
Säästöpuut ja lahopuusto luonnonhoidossa -verkkoseminaari 3.11.2020Säästöpuut ja lahopuusto luonnonhoidossa -verkkoseminaari 3.11.2020

Keruuta ja viljelyä metsässä - metsien uudet tuotantomahdollisuudet
Keruuta ja viljelyä metsässä - metsien uudet tuotantomahdollisuudetKeruuta ja viljelyä metsässä - metsien uudet tuotantomahdollisuudet

Similar to Metsat, metsatalous ja luonnontuoteala (20)

Metsänääni 2012
Metsänääni 2012Metsänääni 2012

WWF
WWFWWF
WWF
 
Säästöpuut ja lahopuusto luonnonhoidossa -verkkoseminaari 3.11.2020
Säästöpuut ja lahopuusto luonnonhoidossa -verkkoseminaari 3.11.2020Säästöpuut ja lahopuusto luonnonhoidossa -verkkoseminaari 3.11.2020
Säästöpuut ja lahopuusto luonnonhoidossa -verkkoseminaari 3.11.2020
 
Keruuta ja viljelyä metsässä - metsien uudet tuotantomahdollisuudet
Keruuta ja viljelyä metsässä - metsien uudet tuotantomahdollisuudetKeruuta ja viljelyä metsässä - metsien uudet tuotantomahdollisuudet
Keruuta ja viljelyä metsässä - metsien uudet tuotantomahdollisuudet
 
More from Suomen metsäkeskus

4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi
4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi4. metsanomistajakyselysta pohjois pohjanmaalla poimittua raili-hokajarvi

5. metsan monimuotoisuus luonnon raaka aineiden keruussa heli-pirinen
5. metsan monimuotoisuus luonnon raaka aineiden keruussa heli-pirinen5. metsan monimuotoisuus luonnon raaka aineiden keruussa heli-pirinen

3. luomukeruu johanna honkanen
3. luomukeruu johanna honkanen3. luomukeruu johanna honkanen
3. luomukeruu johanna honkanen
Suomen metsäkeskus
 
1. luonnonmisen vastaanotto ajan 2020 miia konttinen
1. luonnonmisen vastaanotto ajan 2020 miia konttinen1. luonnonmisen vastaanotto ajan 2020 miia konttinen

Potentiaalisten metsityskohteiden kartoitus suonpohjilla ja peltoheitoilla
Potentiaalisten metsityskohteiden kartoitus suonpohjilla ja peltoheitoillaPotentiaalisten metsityskohteiden kartoitus suonpohjilla ja peltoheitoilla

Korjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuillaKorjuujälki energiapuuhakkuilla
Korjuujälki energiapuuhakkuilla
Suomen metsäkeskus
 
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta
Kiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankintaKiertotalouden käytännön tekijä: Biowatin metsäenergian hankinta

Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta
Energiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankintaEnergiapuukauppa piristyy: Mhy Kaakon energiapuunhankinta

Metsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussaMetsäenergian käyttö kasvussa
Metsäenergian käyttö kasvussa
Suomen metsäkeskus
 
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?
Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?Kuinka Hakevuori vastaa energiapuun kasvavaan kysyntään?

Energiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa
Energiapuun käyttö ja näkymät KymenlaaksossaEnergiapuun käyttö ja näkymät Kymenlaaksossa

Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa
Hoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-SuomessaHoitorästit ja hiilensidonta Kaakkois-Suomessa

Puurakenteiden palosuunnittelu
Puurakenteiden palosuunnitteluPuurakenteiden palosuunnittelu
Puurakenteiden palosuunnittelu
Suomen metsäkeskus
 
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja
Isokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrjaIsokuusentanhuan puukalusteet esitys janne syrja

Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi
Isokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemiIsokuusentanhualle puukalusteita marjaana tuoriniemi

Isokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koskiIsokuusentanhua, keskustelu timo koski
Isokuusentanhua, keskustelu timo koski
Suomen metsäkeskus
 
6. metstilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos
6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos6. metstilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 esa arola maanmittauslaitos

2. metsatilan arvo verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen
2. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen2. metsatilan arvo  verkkoseminaari 20.1.2021 pekka manninen

More from Suomen metsäkeskus (20)

Metsat, metsatalous ja luonnontuoteala

  • 1. Marko Ämmälä Tammela 5.6.2019 Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala
  • 3. • Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta • Suomessa käytetään puuston vuosittaisesta kasvusta n 70% • Metsiä on suojeltu biodiversiteetin turvaamiseksi noin 30 miljoonaa hehtaaria eli noin 12 prosenttia Euroopan pinta-alasta. Suomen vastaava prosenttiluku on 13. • Euroopan metsät sitovat noin 9 prosenttia Euroopan kasvihuonekaasujen päästöistä. Suomen metsät sitovat yli 40 prosenttia Suomen kansallisista kasvihuonekaasujen päästöistä. • Metsäsektorin osuus on vain noin 0,8 prosenttia Euroopan bruttokansantuotteesta, mutta Suomessa osuus on Euroopan suurimpia, noin 4 prosenttia. • Yksityiset metsänomistajat omistavat n 60 % Suomen metsistä • Suomessa on n 630 000 metsänomistajaa. Metsänomistajien keski-ikä on ollut nousussa ja on keskimäärin yli 60 vuotta • Yhä enemmän kaupungeissa asuvia metsänomistajia Metsät mahdollisuutena
  • 4. • Luonnontuoteala on elinkeino, johon kuuluu luonnontuotteiden talteenotto sekä niihin liittyvä yritystoiminta, neuvonta, koulutus ja tutkimus. • Luonnontuotteita ovat luonnosta jokamiehenoikeudella tai maanomistajan luvalla kerättävät luonnonvaraiset ja puoliviljellyt marjat, sienet, yrtit ja erikoisluonnontuotteet • Luonnontuotealan yritysten liikevaihto on kasvussa. Kasvu tulee erityisesti viennistä. Mikä ihmeen luonnontuoteala?
  • 6. • Lähde: MMM:n tilaama selvitys raaka-aineiden saannin parantamiseksi, 2017 Yritysten kasvun jarru: raaka-aineen hankinta
  • 7. • Suomalaisille itsestään selvyys, maailmalla eksoottista. Pitäisi pystyä hyödyntämään paremmin. • Pohjoisilla/suomalaisilla raaka-aineilla on erityisiä ominaisuuksia, joita ei muualta löydy ( puhtaus, aromiaineiden korkea pitoisuus, jäljitettävyys ) • Puoliviljely ja viljely avaa uusia mahdollisuuksia luonnontuotealalle. Esim pakurin viljely vajaatuottoisissa koivikoissa. Puhtaat metsät mahdollisuus
  • 8. • Suomen luonnon kestävä ja aiempaa monipuolisempi hyödyntäminen. • Tuloja sekä uutta työtä ja yrittäjyyttä metsästä. • Lisätään luonnontuotteiden jalostusarvoa uusilla innovaatioilla ja teknologialla. Uusia tuotteita ja palveluita. • Luonnontuoteala tai raaka-aineiden keruu ei ole perinteisen metsätalouden vaihtoehto vaan lisä ja mahdollisuus hyödyntää metsää myös uudella tavalla. • Metsänhoidon yhteyteen on helposti lisättävissä vaikkapa lehtien tai mahlan keruuta hoitokohteita. Uusia mahdollisuuksia metsästä
  • 9. • Luonnontuoteala on kasvuala, joka tarvitsee yhä enemmän ja monipuolisemmin raaka-aineita. • Ratkaistavat ongelmat: › Raaka-aineiden hankala saatavuus on luonnontuotealan kehityksen pullonkaula › Metsätoimijoiden ja metsänomistajien tiedonpuute luonnontuotealan raaka-ainetarpeista ja elinkeinomahdollisuuksista › Metsä- ja luonnontuotealan yritysten ja toimijoiden yhteistyömahdollisuuksia ei ole täysimääräisesti hyödynnetty. • Päätavoitteena on: › Edistää luonnontuotealan kasvua, kehitystä ja verkostoitumista yli toimialarajojen › Monipuolistaa metsäalan yritysten liiketoimintaa › Nostaa esille metsänomistajien uusia ansaintamahdollisuuksia • Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista
  • 10. Kiitos • ASIAKKAAT – HENKILÖSTÖ – KUMPPANIT – YHTEISKUNTA www.metsäkeskus.fi | www.metsään.fi www.twitter.com/metsakeskus | www.facebook.com/suomenmetsakeskus