Antropologipäivät 17.05.2013. Tampereen Yliopisto. Taru Tähti ja Heidi Kaartokallio
Kulttuurikuntouttajat on syyskuussa 2012 Sastamalassa alkanut sosiaali- ja terveysalan työntekijöille tarkoitettu täydennyskoulutushanke taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista. Kansalaisopistotasoinen koulutus (10 op) on syntynyt Sastamalan Kulttuuripalveluiden, Sastamalan Opiston, Sastamalan alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden SOTEsi:n ja Sastamalan koulutuskuntayhtymän SASKY:n välisenä yhteistyönä.
4. Kulttuurikuntouttajat-sisältö
• Etätehtävät (Moodle)
- Lähipäivien teemojen ja
työpajojen sisällön
yhdisteleminen ja syventyminen
- Omaan toimintaympäristöön
integroiminen ja soveltaminen
- Reflektointi
• Vapaavalintainen kurssi
- Kokonaisvaltaisen, yksilöllisen
ammatti-identiteetin kasvun tuki ja
rohkaisu
5. Kehittämistehtävä
• Koulutuksen sielu: ydin ja ”ylpeys”
• Juuri oman näköinen, kokoinen ja tuntuinen.
• ”Juuri meidän tarpeisiimme ja
toimintaympäristöömme sopiva”
• Yhdessä muiden kanssa tekemiseen kannustava
• Kulttuurisesti kestävään ajatteluun pohjautuva
• Pohtimiseen ja arviointiin pakottava
6. Tavoitteet:
• Toimintaympäristön tasolla taiteen ja kulttuurin läsnäolon
lisääntyminen laitos- ja kotihoidossa
• Ammatillisella tasolla sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden
ammatti-identiteetin vahvistuminen: Omasta luovuudesta
ammennetaan voimaa oman ja koko työyhteisön
työhyvinvointiin.
– Etsitään omaan toimintaympäristöön soveltuvia
toimintamalleja, jotka mahdollistavat luovan työntekijän ja
luovan työyhteisön olemassaolon
– Luovat työyhteisöt ja työntekijät edistävät asiakkaiden
voimaantumista ja kuntoutumista.
• Alueellisella tasolla uudenlaisen paikalliseen yhteistyöhön
pohjautuvan toimintamallin luominen.
8. Kuntoutuja kulttuurisena olentona
• Kuntoutujan kulttuuristen lähtökohtien
tunteminen ja
huomioiminen
kuntoutuksen perustana
• Kuntoutumista edistävän
ympäristön yksilöllisyys
• Arkikäyttäytyminen
•
Arvot, asenteet, tavat
• Suhde taiteeseen ja
eri taidemuotoihin
• Elämänkaariajattelu
9. Toimintakulttuurien muutos
• Yhteisön toimintakulttuuri muodostuu siihen
kuuluvien ihmisten arvoista, asenteista ja
tavoista toimia.
• Kuntoutumisen mahdollistavan
toimintakulttuurin tukeminen
• Kaupungin kulttuuri- ja sote-organisaatioiden
välisen toimintakulttuurin avartaminen ja
yhteistyön kehittäminen
11. Paikalliskulttuuri
• Paikalliset erityispiirteet: Mitä on
sastamalalaisuus?
– Konkretia
• Paikalliset opettajat
• Lähipäivät 9 eri kohteessa ympäri Sastamalaa
– Arvo-, asenne- ja tapakulttuuri
– Kulttuuriperintö
• Musiikki – suomalainen musiikki – sastamalalainen musiikki
• Kuntoutuja paikalliskulttuurin asiantuntijana?
12. Kuntoutuksen kulttuurisuus
• Kuntoutuksen käsitteet ja käytännöt
ovat kulttuurisesti muovautuvia, aikaan,
paikkaan ja lainsäädäntöön
sidoksissa olevia ja jatkuvasti uudistuvia.
• Kuntoutus – käsitteen interaktiivisen luonteen
ymmärtäminen
• Taiteen ja kulttuurin astuminen kuntoutuksen
kentälle on osa tällä hetkellä käynnissä olevaa
kulttuurista muutosta.
13. Kysymyksiä
• Minkälaista yhteistyötä voisi tehdä, jotta
”pieni hyvä” kasvaisi, leviäsi ja laajenisi?
• Yhteistyötä sote-alan työntekijöitä
kouluttavien tahojen välille?
• Tieteellisen tutkimuksen lisääntyminen ja
monipuolistuminen?