SlideShare a Scribd company logo
1 of 6
KESKIAIKA
(n. 500-1400 jKr.)

Keskiaika on Euroopan historian ajanjakso niin sanottujen ”vanhan ajan” ja ”uuden ajan” välissä, karkeasti 500luvun alusta 1400-luvulle.

Keskiaikainen linna
FEODALISMI
- Feodalismilla viitataan keskiajalle tyypilliseen
sotilaalliseen, hallinnolliseen ja taloudelliseen järjestelmään.
- Euroopassa feodalismi kehittyi Länsi-Rooman hajoamisen jälkeen,
700- ja 800-luvuilla. Samaa periaatetta käytettiin myös
Aasiassa ja Afrikassa.

Kuvassa ritari vannoo uskollisuuttaan kuninkaalle.
KARTANOTALOUS
- Kartanotalous oli keskiajan Euroopassa esiintynyt maatalouden tuotantomuoto,
johon kuuluivat maaorja- tai vuokratyövoimalla viljellyt aateliskartanot.
Joskus feodalismi-sanalla viitataan kartanotaloudessa eläneisiin yhteiskuntiin, mutta
kyseistä sanaa käytetään myös muissa merkityksissä.
- Isot kartanot vievät maanviljelijöiltä viljaa
maan vuokraa vastaan.
- Talouskasvu kiihtyi,
maataloustekniikka edistyi.
Mustion kartano Kartjaan pitäjässä.
K AU P U N K I E N M E R K I T Y S
K E S K I A JA L L A
- Kaupungit kasvoivat sekä väestöltään että merkitykseltään.
- Länsieurooppalaiset kaupungit olivat pieniä muun maailman
kaupunkeihin verrattuna.
- Keskiajalla kaupungeissa asutus oli tiheää,

jonka seurauksena kulkutaudit,
kuten mustasurma levisi nopeasti.
Keskiaikainen kaupunki
KESKIAJAN LOPUN KULKU
Myöhäiskeskiajan katsotaan alkaneen, kun myöhäiskeskiajan
alussa musta surma, jatkuvat sodat, maatalouden kriisi ja lukuisat
muut ongelmat johtivat Euroopassa taloudellisen kehityksen ja
väestönkasvun pysähtymiseen.
Löytöretkien ja teollistumisen myötä
Eurooppa alkoi hiljalleen siirtyä
uudelle ajalle.

Keskiajan viimeiset vuosisadat
TEKIJÄT JA LÄHTEET
- Tehnyt Lassi, Heidi, Kasper, Miika ja Fanni 13A.

- Lähteet Wikipedia ja Googlen kuvahaku.

More Related Content

What's hot

5.elämää sääty yhteiskunnassa
5.elämää sääty yhteiskunnassa5.elämää sääty yhteiskunnassa
5.elämää sääty yhteiskunnassa
Januss
 
61 63. neuvostoliiton loppu
61 63. neuvostoliiton loppu61 63. neuvostoliiton loppu
61 63. neuvostoliiton loppu
slidesharexi
 
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen VastauksiaLukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Jaakko Väisänen
 
Suomen historia 1809 1981
Suomen historia 1809  1981Suomen historia 1809  1981
Suomen historia 1809 1981
Juha Lahti
 
Βίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.Καζαντζάκη
Βίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.ΚαζαντζάκηΒίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.Καζαντζάκη
Βίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.Καζαντζάκη
Eleni Kots
 
ΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣ
ΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣ
ΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣ
Georgia Sofi
 

What's hot (20)

5.elämää sääty yhteiskunnassa
5.elämää sääty yhteiskunnassa5.elämää sääty yhteiskunnassa
5.elämää sääty yhteiskunnassa
 
61 63. neuvostoliiton loppu
61 63. neuvostoliiton loppu61 63. neuvostoliiton loppu
61 63. neuvostoliiton loppu
 
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen VastauksiaLukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
Lukion 1. Kurssin Kokeen Vastauksia
 
1600 ja 1700-luvut
1600 ja 1700-luvut1600 ja 1700-luvut
1600 ja 1700-luvut
 
ΑΡΧΑΙΑ ΕΛΛΗΝΙΚΑ Γ ΛΥΚΕΙΟΥ
ΑΡΧΑΙΑ ΕΛΛΗΝΙΚΑ Γ ΛΥΚΕΙΟΥ ΑΡΧΑΙΑ ΕΛΛΗΝΙΚΑ Γ ΛΥΚΕΙΟΥ
ΑΡΧΑΙΑ ΕΛΛΗΝΙΚΑ Γ ΛΥΚΕΙΟΥ
 
Kielikuvat
KielikuvatKielikuvat
Kielikuvat
 
Epäsuora esitys englannin kielessä
Epäsuora esitys englannin kielessäEpäsuora esitys englannin kielessä
Epäsuora esitys englannin kielessä
 
Ehtolauseet
EhtolauseetEhtolauseet
Ehtolauseet
 
Suomen historia 1809 1981
Suomen historia 1809  1981Suomen historia 1809  1981
Suomen historia 1809 1981
 
Korkeakulttuurit
KorkeakulttuuritKorkeakulttuurit
Korkeakulttuurit
 
Τάκης Σινόπουλος Φίλιππος
Τάκης Σινόπουλος Φίλιππος Τάκης Σινόπουλος Φίλιππος
Τάκης Σινόπουλος Φίλιππος
 
Απολείπειν ο θεός Αντώνιον (2015) Γ΄1
Απολείπειν ο θεός Αντώνιον (2015) Γ΄1Απολείπειν ο θεός Αντώνιον (2015) Γ΄1
Απολείπειν ο θεός Αντώνιον (2015) Γ΄1
 
fero - tuli - latum - ferre
fero - tuli - latum - ferrefero - tuli - latum - ferre
fero - tuli - latum - ferre
 
Vanakreeka teater
Vanakreeka teaterVanakreeka teater
Vanakreeka teater
 
Λατινικά, ενότητα 39, ασκήσεις
Λατινικά, ενότητα 39, ασκήσειςΛατινικά, ενότητα 39, ασκήσεις
Λατινικά, ενότητα 39, ασκήσεις
 
πλαγιος λόγος
πλαγιος λόγοςπλαγιος λόγος
πλαγιος λόγος
 
Βίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.Καζαντζάκη
Βίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.ΚαζαντζάκηΒίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.Καζαντζάκη
Βίος και πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, Ν.Καζαντζάκη
 
ΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣ
ΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣ
ΧΡΟΝΙΚΕΣ - ΥΠΟΘΕΤΙΚΕΣ ΠΡΟΤΑΣΕΙΣ
 
Antiikin aika
Antiikin aikaAntiikin aika
Antiikin aika
 
Λατινικά, ενότητα 24
Λατινικά, ενότητα 24Λατινικά, ενότητα 24
Λατινικά, ενότητα 24
 

More from Muuramen lukio

More from Muuramen lukio (20)

Lukion laatujärjestelmä.ppt
Lukion laatujärjestelmä.pptLukion laatujärjestelmä.ppt
Lukion laatujärjestelmä.ppt
 
Lukion laatujärjestelmä.ppt
Lukion laatujärjestelmä.pptLukion laatujärjestelmä.ppt
Lukion laatujärjestelmä.ppt
 
Tiimityöskentely ja vuorovaikutus (1).pptx
Tiimityöskentely ja vuorovaikutus (1).pptxTiimityöskentely ja vuorovaikutus (1).pptx
Tiimityöskentely ja vuorovaikutus (1).pptx
 
FinEduAI lukiolaisten hyvinvointi- ja jaksamiskysely 2022
FinEduAI   lukiolaisten hyvinvointi- ja jaksamiskysely 2022FinEduAI   lukiolaisten hyvinvointi- ja jaksamiskysely 2022
FinEduAI lukiolaisten hyvinvointi- ja jaksamiskysely 2022
 
Kekepower lyhyt versio
Kekepower lyhyt versioKekepower lyhyt versio
Kekepower lyhyt versio
 
Mitä on hyvinvointijohtaminen
Mitä on hyvinvointijohtaminenMitä on hyvinvointijohtaminen
Mitä on hyvinvointijohtaminen
 
Opiskeluhuolto Muuramen lukiossa
Opiskeluhuolto Muuramen lukiossaOpiskeluhuolto Muuramen lukiossa
Opiskeluhuolto Muuramen lukiossa
 
Muuramen lukion työosuuskunta kisälli tuorein
Muuramen lukion työosuuskunta kisälli tuoreinMuuramen lukion työosuuskunta kisälli tuorein
Muuramen lukion työosuuskunta kisälli tuorein
 
Hyvinvointikeskustelut 2021
Hyvinvointikeskustelut 2021Hyvinvointikeskustelut 2021
Hyvinvointikeskustelut 2021
 
Hankintaprosessi vr teknologiat oph
Hankintaprosessi vr teknologiat ophHankintaprosessi vr teknologiat oph
Hankintaprosessi vr teknologiat oph
 
Ysien vanhempainillan diat 2021 uusin
Ysien vanhempainillan diat 2021 uusinYsien vanhempainillan diat 2021 uusin
Ysien vanhempainillan diat 2021 uusin
 
Liikkuva opiskelu webinaari
Liikkuva opiskelu webinaariLiikkuva opiskelu webinaari
Liikkuva opiskelu webinaari
 
Tulevaisuuden lukio
Tulevaisuuden lukioTulevaisuuden lukio
Tulevaisuuden lukio
 
Yrittäjyyskasvatusfoorumi 30
Yrittäjyyskasvatusfoorumi 30Yrittäjyyskasvatusfoorumi 30
Yrittäjyyskasvatusfoorumi 30
 
Arviointikulttuuri
ArviointikulttuuriArviointikulttuuri
Arviointikulttuuri
 
EC4SLT conference in Koper
EC4SLT conference in KoperEC4SLT conference in Koper
EC4SLT conference in Koper
 
Learning process and environments
Learning process and environmentsLearning process and environments
Learning process and environments
 
Digitaalinen toimintakulttuuri koulukontekstissa
Digitaalinen toimintakulttuuri koulukontekstissaDigitaalinen toimintakulttuuri koulukontekstissa
Digitaalinen toimintakulttuuri koulukontekstissa
 
Yhteistyökumppaneiden hankinta
Yhteistyökumppaneiden hankintaYhteistyökumppaneiden hankinta
Yhteistyökumppaneiden hankinta
 
Asiakkuudet ja markkinointi
Asiakkuudet ja markkinointiAsiakkuudet ja markkinointi
Asiakkuudet ja markkinointi
 

Keskiaika

  • 1. KESKIAIKA (n. 500-1400 jKr.) Keskiaika on Euroopan historian ajanjakso niin sanottujen ”vanhan ajan” ja ”uuden ajan” välissä, karkeasti 500luvun alusta 1400-luvulle. Keskiaikainen linna
  • 2. FEODALISMI - Feodalismilla viitataan keskiajalle tyypilliseen sotilaalliseen, hallinnolliseen ja taloudelliseen järjestelmään. - Euroopassa feodalismi kehittyi Länsi-Rooman hajoamisen jälkeen, 700- ja 800-luvuilla. Samaa periaatetta käytettiin myös Aasiassa ja Afrikassa. Kuvassa ritari vannoo uskollisuuttaan kuninkaalle.
  • 3. KARTANOTALOUS - Kartanotalous oli keskiajan Euroopassa esiintynyt maatalouden tuotantomuoto, johon kuuluivat maaorja- tai vuokratyövoimalla viljellyt aateliskartanot. Joskus feodalismi-sanalla viitataan kartanotaloudessa eläneisiin yhteiskuntiin, mutta kyseistä sanaa käytetään myös muissa merkityksissä. - Isot kartanot vievät maanviljelijöiltä viljaa maan vuokraa vastaan. - Talouskasvu kiihtyi, maataloustekniikka edistyi. Mustion kartano Kartjaan pitäjässä.
  • 4. K AU P U N K I E N M E R K I T Y S K E S K I A JA L L A - Kaupungit kasvoivat sekä väestöltään että merkitykseltään. - Länsieurooppalaiset kaupungit olivat pieniä muun maailman kaupunkeihin verrattuna. - Keskiajalla kaupungeissa asutus oli tiheää, jonka seurauksena kulkutaudit, kuten mustasurma levisi nopeasti. Keskiaikainen kaupunki
  • 5. KESKIAJAN LOPUN KULKU Myöhäiskeskiajan katsotaan alkaneen, kun myöhäiskeskiajan alussa musta surma, jatkuvat sodat, maatalouden kriisi ja lukuisat muut ongelmat johtivat Euroopassa taloudellisen kehityksen ja väestönkasvun pysähtymiseen. Löytöretkien ja teollistumisen myötä Eurooppa alkoi hiljalleen siirtyä uudelle ajalle. Keskiajan viimeiset vuosisadat
  • 6. TEKIJÄT JA LÄHTEET - Tehnyt Lassi, Heidi, Kasper, Miika ja Fanni 13A. - Lähteet Wikipedia ja Googlen kuvahaku.