SlideShare a Scribd company logo
1 of 15
Download to read offline
Harppauksin kohti uutta
sosiaali- ja terveydenhuoltoa
Hallitusohjelma kirittäjänä
Johtaja Päivi Voutilainen
Sosiaali- ja terveysjohdon
neuvottelupäivillä 2.2.2016
Turvallinen Suomi
Uudistuva Suomi
Kestävän talouden Suomi
Suomi osana Eurooppaa
Hallituksen tavoite:
Suomi kestävän kasvun uralle
perjantai, 5. helmikuuta 2016
Visio:
Suomi 2015
– yhdessä
rakennettu
Tilannekuva
Yhteisillä varoilla enemmän
terveyttä ja hyvinvointia
perjantai, 5. helmikuuta 2016
 Terveyden edistäminen ja varhainen tuki vahvistuvat
päätöksenteossa, palveluissa ja työelämässä
lainsäädäntömuutoksilla sekä paremmalla toimeenpanolla.
 Terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat.
 Eri-ikäisten ihmisten vastuuta omasta terveydentilasta sekä
elämäntavoista tuetaan.
 Julkinen palvelulupaus määritellään yhteiskunnan
taloudellisen kantokyvyn puitteissa.
 Lasten ja perheiden hyvinvointi ja omat voimavarat
vahvistuvat.
 Ikääntyneiden ihmisten kotiin saatavia palveluja
painotetaan. Omaishoitoa vahvistetaan.
Yhteisillä varoilla enemmän
terveyttä ja hyvinvointia
perjantai, 5. helmikuuta 2016
 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus parantaa peruspalveluja,
hoitoketjuja ja tietojärjestelmiä.
 Sosiaaliturvaa uudistetaan osallistavaksi ja työhön
kannustavaksi.
 Järjestötyö ja vapaaehtoistoiminta on helpompaa ja
yhteisöllisyys lisääntyy normeja purkamalla.
Hallitusohjelma 27.5.2015
STM:n kärkihankkeet
perjantai, 5. helmikuuta 2016
Palvelut
asiakaslähtöisiksi
Edistetään terveyttä
ja hyvinvointia sekä
vähennetään
eriarvoisuutta
Toteutetaan
lapsi- ja perhepalvelujen
muutosohjelma 130milj. euroa
Kehitetään
ikäihmisten kotihoitoa
ja vahvistetaan kaiken
ikäisten omaishoitoa
Osatyökykyisille
tie työelämään
Enemmän terveyttä ja hyvinvointia
Poikkihallin-
nollisuus
Digitalisaatio
Tiedolla
johtaminen
Maahan-
muutto
Läpileikkaavat tarkastelukulmat
Lapsi- ja
perhepalveluiden
muutosohjelma
2/5/2016
Twitter: #lapemuutos
7
perjantai, 5. helmikuuta 2016
perjantai, 5. helmikuuta 2016
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja
vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Twitter: #IKIOMAT
perjantai, 5. helmikuuta 2016
perjantai, 5. helmikuuta 2016
perjantai, 5. helmikuuta 2016
Tiedottaminen
Juurruttaminen
Arviointi
Kokeilut
Mallit
perjantai, 5. helmikuuta 2016
• Sitoutuminen
• Olemassa olevan
hyödyntäminen
• Muutoksen
juurtuminen
=
Aiemmasta
oppiminen
JOHTAMINEN!
Ota yhteyttä!
perjantai, 5. helmikuuta 2016
1. Palvelut asiakaslähtöisiksi: Annakaisa Iivari & Maritta
Korhonen
2. Edistetään terveyttä ja hyvinvointia…: Taru Koivisto,
Meri Larivaara
3. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma: Maria Kaisa
Aula, Marjo Lavikainen
4. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa…: Päivi Voutilainen,
Anja Noro
5. Osatyökykyisille tie työelämään: Päivi Mattila-Wiro,
Raija Tiainen
etunimi.sukunimi@stm.fi
http://stm.fi/karkihankkeet
www.stm.fi/lape
perjantai, 5. helmikuuta 2016

More Related Content

What's hot

Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...
Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...
Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...THL
 
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016THL
 
Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018
Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018
Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018THL
 
Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla: Millais...
Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla:Millais...Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla:Millais...
Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla: Millais...Satakunnan sairaanhoitopiiri
 
Avaus ja muutosagenttien esittäytyminen
Avaus ja muutosagenttien esittäytyminenAvaus ja muutosagenttien esittäytyminen
Avaus ja muutosagenttien esittäytyminenTHL
 
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaVarhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaTHL
 
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...THL
 
Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...
Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...
Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...THL
 
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaKohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaTHL
 
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia THL
 
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässäLAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässäTHL
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTHL
 
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...THL
 

What's hot (20)

Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...
Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...
Perhekeskusmalli ja kynnyksettömät palvelut: mitkä ovat vammais- ja erityisla...
 
Iäkkäät ja omaishoito -kärkihankkeen perusesittely
Iäkkäät ja omaishoito -kärkihankkeen perusesittelyIäkkäät ja omaishoito -kärkihankkeen perusesittely
Iäkkäät ja omaishoito -kärkihankkeen perusesittely
 
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
I&O -kärkihankkeen esittely THL:lla 12.12.2016
 
Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018
Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018
Yhdessä eteenpäin vuosina 2017-2018
 
Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla: Millais...
Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla:Millais...Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla:Millais...
Lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet 2020-luvulla: Millais...
 
Avaus ja muutosagenttien esittäytyminen
Avaus ja muutosagenttien esittäytyminenAvaus ja muutosagenttien esittäytyminen
Avaus ja muutosagenttien esittäytyminen
 
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukenaVarhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
 
Iäkkäät omaiset yleisesitys
Iäkkäät omaiset yleisesitysIäkkäät omaiset yleisesitys
Iäkkäät omaiset yleisesitys
 
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...Teema 3:  Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
Teema 3: Miten varmistetaan toimintaa ohjaavien periaatteiden jalkauttaminen...
 
Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...
Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...
Vertikaalisen integraation näkökulmia: erityistason ja matalan kynnyksen palv...
 
Lape kick off Uosukainen Kimi
Lape kick off Uosukainen KimiLape kick off Uosukainen Kimi
Lape kick off Uosukainen Kimi
 
Esitys Kuntaliitossa
Esitys Kuntaliitossa Esitys Kuntaliitossa
Esitys Kuntaliitossa
 
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissaKohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
Kohti monitoimijaista laadukasta arviointia lapsi- ja perhepalveluissa
 
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kokonaisuutena Marjaana Pelkonen 100415
 
Sosiaalihuoltolaki uudistuu: lapsiperheet
Sosiaalihuoltolaki uudistuu: lapsiperheetSosiaalihuoltolaki uudistuu: lapsiperheet
Sosiaalihuoltolaki uudistuu: lapsiperheet
 
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
Lapset ensin - Kainutlaatuinen tapa edistää lasten ja perheiden hyvinvointia
 
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässäLAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
LAPE-muutosohjelman maakunnallinen toimeenpano käynnistymässä
 
Lape kick off Aula Maria Kaisa
Lape kick off Aula Maria KaisaLape kick off Aula Maria Kaisa
Lape kick off Aula Maria Kaisa
 
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuusTuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
Tuotoksia ensimmäisestä mape työpajasta perhekeskuskokonaisuus
 
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
Suunnitelma perhekeskustoimintamallin toimeenpanemiseksi ja perhekeskuksen yd...
 

Similar to Harppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...THL
 
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)THL
 
Marjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perhe
Marjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perheMarjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perhe
Marjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perheTHL
 
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöönSyödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöönTHL
 
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007Matti Rimpelä
 
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissaMeri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissaTHL
 
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016THL
 
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 RotkoTerveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 RotkoMS SOSTE
 
FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...
FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...
FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...THL
 
Heikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointia
Heikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointiaHeikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointia
Heikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointiaTHL
 
Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316
Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316
Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316Työeläkeyhtiö Varma
 
Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...
Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...
Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...THL
 
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...THL
 
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissaEriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissaTHL
 
Heli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmille
Heli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmilleHeli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmille
Heli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmilleTHL
 
Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)
Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)
Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)THL
 
Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2
Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2
Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2Ari Haaranen
 
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessaElina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessaTHL
 
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...THL
 

Similar to Harppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoa (20)

Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...
Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma kutsuu y...
 
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
HYTE toimenpide-ehdotukset (tiivis yleisesittely)
 
Marjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perhe
Marjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perheMarjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perhe
Marjaana Lahti-Koski ja Terhi Koivumäki: Neuvokas perhe
 
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöönSyödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
Syödään yhdessä -suositus: PP-esitys 1/5 koulutuskäyttöön
 
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
Hyvinvointineuvola lapsiperheiden tukena_katsaus 2007
 
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissaMeri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
Meri Larivaara: Ikääntyneet ja mielen hyvinvointi hallituksen kärkihankkeissa
 
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
Terveyden edistäminen - kainuun sote ja kunnat 2016
 
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 RotkoTerveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
Terveyserojen kaventaminen 8_10_2014 Rotko
 
FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...
FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...
FinTerveys-tutkimuksesta tietoa sote-uudistukseen: ennaltaehkäisy ja palveluj...
 
Kaikki samassa veneessä.
Kaikki samassa veneessä.  Kaikki samassa veneessä.
Kaikki samassa veneessä.
 
Heikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointia
Heikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointiaHeikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointia
Heikki Suoyrjö: Kuntoutuksesta hyvää vointia
 
Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316
Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316
Kuntoutus ja sote Jukka Kivekas 170316
 
Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...
Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...
Heli Hätönen: Maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät - mitä...
 
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...
Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä 2025 - Miten terveyseroja voidaan kave...
 
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissaEriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
Eriarvoisuuden kaventaminen maakunnissa
 
Heli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmille
Heli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmilleHeli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmille
Heli Kuusipalo: Ravitsemussuositukset eri väestöryhmille
 
Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)
Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)
Tuulia Rotko: Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen (JAHEE)
 
Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2
Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2
Terveyden edistämisen suuntaviivat ja linjaukset, osa 2
 
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessaElina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
Elina Aaltio: Osallisuus ja sote-integraatio hyvinvoinnin rakentumisessa
 
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
Päivi Mäki: Lasten hyvinvointi ja terveys - tervettä painoa tuetaan kaikilla ...
 

More from Sosiaali- ja terveysministeriö / sosiaali- ja terveyspolitiikka

More from Sosiaali- ja terveysministeriö / sosiaali- ja terveyspolitiikka (11)

Lape-muutosohjelma perusesitys englanniksi
Lape-muutosohjelma perusesitys englanniksiLape-muutosohjelma perusesitys englanniksi
Lape-muutosohjelma perusesitys englanniksi
 
Lape-muutosohjelma perusesitys ruotsiksi
Lape-muutosohjelma perusesitys ruotsiksiLape-muutosohjelma perusesitys ruotsiksi
Lape-muutosohjelma perusesitys ruotsiksi
 
Key project old andinformal
Key project old andinformalKey project old andinformal
Key project old andinformal
 
Mallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteeritMallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteerit
 
Rätten till självbestämmande och begränsning av denna inom specialomsorgen
Rätten till självbestämmande och begränsning av denna inom specialomsorgenRätten till självbestämmande och begränsning av denna inom specialomsorgen
Rätten till självbestämmande och begränsning av denna inom specialomsorgen
 
Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa
Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossaItsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa
Itsemääräämisoikeus ja sen rajoittaminen erityishuollossa
 
Lape esittely lyhyt
Lape esittely lyhytLape esittely lyhyt
Lape esittely lyhyt
 
Lape kick off Willman Arto
Lape kick off Willman ArtoLape kick off Willman Arto
Lape kick off Willman Arto
 
Lape kick off Pakarinen Terttu
Lape kick off Pakarinen TerttuLape kick off Pakarinen Terttu
Lape kick off Pakarinen Terttu
 
Lape kick off Wahlbeck Kristian
Lape kick off Wahlbeck KristianLape kick off Wahlbeck Kristian
Lape kick off Wahlbeck Kristian
 
Lape kick off Frimodig Anne
Lape kick off Frimodig AnneLape kick off Frimodig Anne
Lape kick off Frimodig Anne
 

Harppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoa

  • 1. Harppauksin kohti uutta sosiaali- ja terveydenhuoltoa Hallitusohjelma kirittäjänä Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivillä 2.2.2016
  • 2. Turvallinen Suomi Uudistuva Suomi Kestävän talouden Suomi Suomi osana Eurooppaa Hallituksen tavoite: Suomi kestävän kasvun uralle perjantai, 5. helmikuuta 2016 Visio: Suomi 2015 – yhdessä rakennettu Tilannekuva
  • 3. Yhteisillä varoilla enemmän terveyttä ja hyvinvointia perjantai, 5. helmikuuta 2016  Terveyden edistäminen ja varhainen tuki vahvistuvat päätöksenteossa, palveluissa ja työelämässä lainsäädäntömuutoksilla sekä paremmalla toimeenpanolla.  Terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat.  Eri-ikäisten ihmisten vastuuta omasta terveydentilasta sekä elämäntavoista tuetaan.  Julkinen palvelulupaus määritellään yhteiskunnan taloudellisen kantokyvyn puitteissa.  Lasten ja perheiden hyvinvointi ja omat voimavarat vahvistuvat.  Ikääntyneiden ihmisten kotiin saatavia palveluja painotetaan. Omaishoitoa vahvistetaan.
  • 4. Yhteisillä varoilla enemmän terveyttä ja hyvinvointia perjantai, 5. helmikuuta 2016  Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus parantaa peruspalveluja, hoitoketjuja ja tietojärjestelmiä.  Sosiaaliturvaa uudistetaan osallistavaksi ja työhön kannustavaksi.  Järjestötyö ja vapaaehtoistoiminta on helpompaa ja yhteisöllisyys lisääntyy normeja purkamalla. Hallitusohjelma 27.5.2015
  • 5. STM:n kärkihankkeet perjantai, 5. helmikuuta 2016 Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Toteutetaan lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma 130milj. euroa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa Osatyökykyisille tie työelämään Enemmän terveyttä ja hyvinvointia
  • 9. perjantai, 5. helmikuuta 2016 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Twitter: #IKIOMAT
  • 12. perjantai, 5. helmikuuta 2016 Tiedottaminen Juurruttaminen Arviointi Kokeilut Mallit
  • 13. perjantai, 5. helmikuuta 2016 • Sitoutuminen • Olemassa olevan hyödyntäminen • Muutoksen juurtuminen = Aiemmasta oppiminen JOHTAMINEN!
  • 14. Ota yhteyttä! perjantai, 5. helmikuuta 2016 1. Palvelut asiakaslähtöisiksi: Annakaisa Iivari & Maritta Korhonen 2. Edistetään terveyttä ja hyvinvointia…: Taru Koivisto, Meri Larivaara 3. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma: Maria Kaisa Aula, Marjo Lavikainen 4. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa…: Päivi Voutilainen, Anja Noro 5. Osatyökykyisille tie työelämään: Päivi Mattila-Wiro, Raija Tiainen etunimi.sukunimi@stm.fi http://stm.fi/karkihankkeet