SlideShare a Scribd company logo
1 of 31
Download to read offline
Paperista bittiin – oivalluksia hankepolun varrelta
Innopark Programmes Oy,
Visamäentie 33, 13100 Hämeenlinna, info@innopark.fi
Taitto: Mainostoimisto Precis Oy Paino: Kopijyvä Oy
www.vidico.fi
Tähän vihkoseen on koottu
hanketoteuttajien havaintoja ja
oivalluksia VIDICO-hankkeen ajalta.
www.vidico.fi
Kokeilukulttuuri
Kaikkea ei voi suunnitella loppuun asti;
joskus pitää vain lähteä tekemään.
Edelläkävijöiden uskallus ja rohkeus
hypätä tuntemattomaan kannustaa
myös muita kokeilemaan uutta.
1
www.vidico.fi
Kehitystyössä
asenne ratkaisee
Ei ole olemassa ongelmia, on vain
erilaisia ratkaisuja, joita ei ole vielä
löydetty. Tarvitaan ihmisiä, joilla on
rohkeutta astua tuntemattomaan,
kyky sietää keskeneräisyyttä, kestä-
vyyttä juosta toistuvasti päin seinää
ja sinnikkyyttä yrittää jälleen alusta
uudelleen. Ihmettele, kysele ja
– nolaa itsesi antaumuksella!
2
www.vidico.fi
Vallan uusjako
Yhteiskunta organisoituu alhaalta ylös -
toiminta ja uudet ideat nousevat yksilöi-
den ja heidän muodostamien yhteisöjen
aloitteista. Toisaalta myös arjen hektisyys
muuttaa työelämän johtamiskäytäntöjä.
Ratkaisuja solmukohtiin ja ohjeita ongel-
matilanteisiin ei voida odottaa enää vain
johdolta – vastuu omien toimintatapojen
kehittämisestä on minulla, ja sinulla!
3
www.vidico.fi
Pääoma on euroja,
osaamista ja yhteisöllisyyttä
Tase paljastaa organisaation euromääräi-
sesti mitattavan fyysisen pääoman arvon;
koneet, laitteet ja kaluston. Mutta miten
organisaatiossasi mitataan ja arvostetaan
osaamispääomaa? Entä yhteisöllisyyttä?
Fyysisen pääoman rinnalla kilpailukyvys-
sä korostuu yhä enemmän inhimillisen ja
sosiaalisen pääoman merkitys sekä kyky
lisätä ja uudistaa niitä.
4
www.vidico.fi
Houkuttelu uuteen
toimintatapaan
Uuteen toimintatapaan siirtyminen ei
ole helppoa, vaan siitä seuraa muutos-
vastarintaa. Muutosvastarinta ei pakolla
murene, vaan tarvitaan houkuttelua ja
viekoittelua. Motivointi, kannustus ja pal-
kitseminen ovat avainasemassa uusien
toimintatapojen käyttöönottovaiheessa.
Pyri tartuttamaan innostusta!
5
www.vidico.fi
Jakamalla saat enemmän
Tiedon siirtäminen paperista bittiin
mahdollistaa myös tehokkaan jakamisen.
Tieto ja osaaminen jalostuvat ihmisten
välisessä vuorovaikutuksessa, uutta
tietoa syntyy yhdistelemällä olemassa
olevaa tietoa uudella tavalla. Viisaus
asuu meissä, ei vain minussa. Joukossa
jaetun tiedon tuottaman kokonaishyöty
on suurempi kuin kahden yksilön tuotta-
man tiedon yhteenlaskettu summa.
6
www.vidico.fi
Viestinnän murros
Paperilta bittiin siirretyn osaamisen
välittämisessä liikkuvan kuvan ja äänen
käyttö tuovat lisäarvoa ja moniulottei-
suutta tiedolle ja rikastavat viestintää
tuomalla esiin myös tunteita ja tunnelmia.
Monikanavaisen viestinnän toteutta-
minen vaati aitoa läsnäoloa ja nopeaa
reagointia itselle suunnattuihin viesteihin.
Viestinnässä välinettä olennaisempaa on
kuitenkin yhä sisältö. Jos ei ole sisältöä,
mihin tarvitaan viestintäkanavia?
7
www.vidico.fi
Työelämätaitojen muutos
Työelämässä korostuu merkitysosaa-
minen - kyky organisoida työtään itse
ja pienryhmissä sekä taito hyödyntää
organisaation sisäisiä digitaalisia välineitä
työn merkityksellisyyden löytämiseksi ja
vahvistamiseksi. Työntekijöiltä vaaditaan
uudenlaisia ammattitaitoja; kykyä suo-
dattaa valtavasta tietovirrasta olennainen
sekä kykyä toimia verkostomaisesti.
8
www.vidico.fi
Nettikätilöstä yhteisömanageriin
- uusi toimintakulttuuri luo uusia
ammattinimikkeitä
Toimintakulttuuriin muutos on tuonut Suo-
meen joukon uusia yhteisöllisen toiminta-
tavan ammattilaisia ja ammattinimikkeitä;
kuten nettikätilöitä, yhteisömanagereita,
someguruja ja verkostomestareita. Uuteen
toimintakulttuuriin siirtyminen edellyttää
uusia työtapoja, prosesseja ja taitoja.
9
www.vidico.fi
Tietoyhteiskunnasta
merkitysyhteiskuntaan
Edelläkävijät oivaltavat, että olemme
siirtymässä tietoyhteiskunnasta merki-
tysyhteiskuntaan. Tiedon ja tavaroiden
tuotannosta, käsittelystä ja kulutuksesta
painopiste siirtyy kulttuuristen merkitys-
ten tuotantoon, käsittelyyn ja kulutukseen.
Maailma muuttuu, Eskoseni!
(Mukaellen Aleksis Kivi: Nummisuutarit.)
10
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
www.vidico.fi
Muistiinpanoja
Muistiinpanoja
VIDICO – Osaaminen näkyväksi digitaalisilla sisällöillä
(Visible Digital Competence) A31003
VIDICO-hanke on Päijät-Hämeen liiton rahoittama EAKR-rahoitteinen
ylimaakunnallinen teemahanke, jonka yhdessä toteuttavat Innopark
Programmes Oy, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Porvoon
yksikkö sekä Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus.
Hankkeen hallinnoijana toimii Innopark Programmes Oy.
VIDICO-hanke toteutetaan vuosina 2009–2013.
www.vidico.fi

More Related Content

Similar to Paperista bittiin - oivalluksia hankepolun varrelta

+Studio ensyklopedia
+Studio ensyklopedia+Studio ensyklopedia
+Studio ensyklopedia
Plusstudio
 
Digitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjausta
Digitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjaustaDigitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjausta
Digitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjausta
Matleena Laakso
 
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012
Leena Vainio
 

Similar to Paperista bittiin - oivalluksia hankepolun varrelta (20)

Organisaation viestintä ja luovan ajattelun tukeminen
Organisaation viestintä ja luovan ajattelun tukeminenOrganisaation viestintä ja luovan ajattelun tukeminen
Organisaation viestintä ja luovan ajattelun tukeminen
 
Ulkoinen ja sisäinen viestintä
Ulkoinen ja sisäinen viestintäUlkoinen ja sisäinen viestintä
Ulkoinen ja sisäinen viestintä
 
DOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen edistäjänä
DOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen  edistäjänäDOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen  edistäjänä
DOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen edistäjänä
 
Rlt 14.3.2012 slideshare
Rlt 14.3.2012 slideshareRlt 14.3.2012 slideshare
Rlt 14.3.2012 slideshare
 
SeOppi 2/2018
SeOppi 2/2018SeOppi 2/2018
SeOppi 2/2018
 
Oma Yritys 10 - "Suomalaisten yritysten tulevaisuuden menestystekijät"
Oma Yritys 10 - "Suomalaisten yritysten tulevaisuuden menestystekijät"Oma Yritys 10 - "Suomalaisten yritysten tulevaisuuden menestystekijät"
Oma Yritys 10 - "Suomalaisten yritysten tulevaisuuden menestystekijät"
 
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
Heikki polonen oaj-areena-cmad2019
 
DOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen edistäjänä
DOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen edistäjänäDOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen edistäjänä
DOP! 21. vuosisadan osaamisen ja oppimisen edistäjänä
 
Miten kasvaa työelämään, jota ei vielä ole?
Miten kasvaa työelämään, jota ei vielä ole?Miten kasvaa työelämään, jota ei vielä ole?
Miten kasvaa työelämään, jota ei vielä ole?
 
+Studio ensyklopedia
+Studio ensyklopedia+Studio ensyklopedia
+Studio ensyklopedia
 
Digitalisaatio ja lapset ja nuoret 12092019
Digitalisaatio ja lapset ja nuoret 12092019Digitalisaatio ja lapset ja nuoret 12092019
Digitalisaatio ja lapset ja nuoret 12092019
 
Jaettu asiantuntijuus alvar
Jaettu asiantuntijuus alvarJaettu asiantuntijuus alvar
Jaettu asiantuntijuus alvar
 
Innovaatioviestintä ja Innobroker-valmennus
Innovaatioviestintä ja Innobroker-valmennusInnovaatioviestintä ja Innobroker-valmennus
Innovaatioviestintä ja Innobroker-valmennus
 
Digitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjausta
Digitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjaustaDigitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjausta
Digitaaliset välineet osana ammatillisen oppimisen ohjausta
 
Vuorovaikutteinen viestintä ja merkityksien luominen (Sitran Maamerkit-ohjelma)
Vuorovaikutteinen viestintä ja merkityksien luominen (Sitran Maamerkit-ohjelma)Vuorovaikutteinen viestintä ja merkityksien luominen (Sitran Maamerkit-ohjelma)
Vuorovaikutteinen viestintä ja merkityksien luominen (Sitran Maamerkit-ohjelma)
 
Kaikkikosomesta Reidar Wasenius
Kaikkikosomesta Reidar WaseniusKaikkikosomesta Reidar Wasenius
Kaikkikosomesta Reidar Wasenius
 
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot10.10.2012
 
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot
Asiantuntijuus ja yksilöntaidotAsiantuntijuus ja yksilöntaidot
Asiantuntijuus ja yksilöntaidot
 
Nuorten sosiaalisen viestinnän muutos - Juha Kiviniemi - Verke - 28.3.2017 - ...
Nuorten sosiaalisen viestinnän muutos - Juha Kiviniemi - Verke - 28.3.2017 - ...Nuorten sosiaalisen viestinnän muutos - Juha Kiviniemi - Verke - 28.3.2017 - ...
Nuorten sosiaalisen viestinnän muutos - Juha Kiviniemi - Verke - 28.3.2017 - ...
 
Sosiaalinen media ja johtamisen murros
Sosiaalinen media ja johtamisen murrosSosiaalinen media ja johtamisen murros
Sosiaalinen media ja johtamisen murros
 

More from VIDICOhanke

Projektityokalut raportti VIDICO
Projektityokalut raportti VIDICOProjektityokalut raportti VIDICO
Projektityokalut raportti VIDICO
VIDICOhanke
 
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messmanHiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messman
VIDICOhanke
 
Paperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotosta
Paperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotostaPaperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotosta
Paperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotosta
VIDICOhanke
 

More from VIDICOhanke (7)

Projektityokalut raportti VIDICO
Projektityokalut raportti VIDICOProjektityokalut raportti VIDICO
Projektityokalut raportti VIDICO
 
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messmanHiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messman
 
VIDICO selvitys verkkokauppa pk-yrittajän digitaaliset työkalut
VIDICO selvitys verkkokauppa pk-yrittajän digitaaliset työkalutVIDICO selvitys verkkokauppa pk-yrittajän digitaaliset työkalut
VIDICO selvitys verkkokauppa pk-yrittajän digitaaliset työkalut
 
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirja
Sähköisten palvelujen kehittäminen   toimintamalli ja käsikirjaSähköisten palvelujen kehittäminen   toimintamalli ja käsikirja
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirja
 
Paperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotosta
Paperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotostaPaperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotosta
Paperista bittiin - kokemuksia uuden toimintakulttuurin käyttöönotosta
 
VIDICO Innovaatioareena 12112010 Marko Sykkö
VIDICO Innovaatioareena 12112010 Marko SykköVIDICO Innovaatioareena 12112010 Marko Sykkö
VIDICO Innovaatioareena 12112010 Marko Sykkö
 
Vidico esite
Vidico esiteVidico esite
Vidico esite
 

Paperista bittiin - oivalluksia hankepolun varrelta