Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, profile picture
Uploaded bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
751 views

Työlinjalla

Kirjoituksia työstä ja sosiaaliturvasta SAK:n asiantuntijoiden puheenvuoro työn ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta.

Embed presentation

Download to read offline
Kirjoituksia työstä ja sosiaaliturvasta Syrjäytyminen Suomessa lisääntyy, työttömyys on korkealla. Työvoimapolitiikkaan ei kuitenkaan hal­i­ukselta tunnu varoja lt löytyvän. Sosiaaliturvan kehittäminen takkuaa. Kohtuullista toimeentuloa toivovia työntekijöitä ja työttömiä syyllistetään, vaikka todelliset rötöstelijät löytyvät aivan toisaalta. Työlinjalla on SAK:n asiantuntijoiden puheenvuoro työn ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta.
Kirjoituksia työstä ja sosiaaliturvasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry Kannen kuva Pauli Salmi Valkealan Painokarelia 2010 ISBN ISBN 978-951-714-267-0 2
Sisällys Kaija Kallinen: Alkusanat_ ______________________________________ 5 Sinikka Näätsaari: Mitä Sata-komiteassa todella tapahtui_ ________________ 9 Joonas Rahkola: Myyttejä perusturvasta____________________________ 18 Katja Veirto: Vanhemmuudesta ja työstä_________________________ 25 Saana Siekkinen: Työttömien palvelut 2010-luvulle____________________ 33 Joonas Rahkola: Mitä työttömyysturvalle pitäisi tehdä?________________ 42 Sinikka Näätsaari: Muurahaiset ja heinäsirkat_ ________________________ 50 Olli Koski: Työllisyyden nostamisen viisi estettä_________________ 56 Sanasto_ _______________________________________ 64 Liite: Keskeiset sosiaalietuusmenot 2008______________ 71 3
Kirjoittajat Kaija Kallinen, SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällik- kö, vastaa eläkepolitiikasta. Kaija on ollut mukana mm. vuonna 2005 toteutuneen eläkeuudistuksen valmistelussa ja oli eläkeasioita käsittelevän, ns. Rantalan ryhmän jäsen. Parhaillaan Kaija on Kestävän talouskasvun ja työllisyy- den ohjelman työuraryhmän jäsen. Olli Koski, SAK:n pääekonomisti. Hän vastaa talouspoli- tiikasta, kansainvälisestä talous- ja työllisyyspolitiikasta sekä kauppa- ja kilpailupolitiikasta. Ollin vastuulla on myös SAK:n valtion talousarviotavoitteiden ja hallitusoh- jelmatavoitteiden valmistelu. Sinikka Näätsaari, sosiaaliasioiden päällikkö. Sinikan vas- tuulla on sosiaaliturva ja sen uudistaminen sekä esimer- kiksi Kelan etuudet ja eläkepolitiikka. Sinikka oli SAK:n edustajana sosiaaliturvan uudistamista selvittäneessä Sa- ta-komiteassa. Joonas Rahkola, SAK:n ekonomisti. Hän vastaa sosiaali- turvaan liittyvien laskelmien ja taustaselvitysten tekemi- sestä. Joonas on myös toiminut SAK:n työttömyysturva- asiantuntijana. Tällä hetkellä Joonas on työvapaalla. Saana Siekkinen, SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö. Hänen vastuullaan on koulutus-, työvoima- ja maahanmuuttopolitiikan asiat. Saana oli myös työurien pidentämistä pohtineen Ahtelan työryhmän sihteeri. Katja Veirto, SAK:n sosiaalipoliittinen asiantuntija, vastaa perhepolitiikasta ja tapaturmavakuutuksesta. Katja on SAK:n edustaja vanhempainvapaiden uudistamista selvit- tävässä työryhmässä. 4
Kaija Kallinen Alkusanat: SAK rakentaa työlle perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on työntekijöiden taloudelli­ sen ja sosiaalisen turvallisuuden edistäminen. Ay-liike haluaa oikeutta työhön, säällisiä työoloja, toimeentulon turvaavaa palkkaa ja kattavaa sosiaaliturvaa. Nykyisessä Suomen sosiaaliturvamallissa yhdistyy keskieu- rooppalainen työhön perustuva sosiaaliturva ja anglosaksisen perinteen mukainen minimiturva. Järjestelmän tarkoituksena on taata koko väestölle toimeentuloturva esimerkiksi sairau- den, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja vanhuuden varalle sekä vanhempainvapaiden ajalle. Perusturva täydentää työtu- loihin perustuvaa ansioturvaa. Monien lakien säätelemän kokonaisuuden yhteisnimi on sosiaalivakuutus. Sosiaali- ja terveyspalvelut tukevat sosiaa- livakuutuksen takaamaa toimeentuloturvaa ja työssäkäynnin edellytyksiä. Erilaisiin elämäntilanteisiin tarkoitetut avustuk- set, kuten lapsilisät ja asumistuki, täydentävät valtion kansalai- silleen tarjoamaa turvaa. Sosiaaliturvan rakentamisen kultakausi alkoi Suomessa vas- ta 1960-luvun alussa, jolloin säädettiin muun muassa työelä- ke- ja sairausvakuutuslait sekä uudistettiin työttömyysturvaa. Voimistuva ay-liike oli useiden reformien moottorina. Sosiaa- liturvan tasoon tehtiin parannuksia ja aukkoja paikattiin sekä pienillä täsmäkorjauksilla että suurilla uudistuksilla. Toimeen- tuloturvan ohella laajenettiin sosiaali- ja terveyspalveluja. Sosiaaliturvauudistusten myötätuuli kesti 1980-luvun puo- leenväliin. Tuolloin jotkut jopa väittivät, että sosiaaliturva oli saatu valmiiksi. Kuitenkin jo saman kymmenluvun aikana aloitettiin eläkeikäisen väestön osuuden kasvuun sopeutumi- nen. Kuluneet parikymmentä vuotta sosiaalilakien muutoksia onkin hallinnut huoli ikärakenteen muutoksesta. 1990-luvun alun lama ja sen synnyttämä suurtyöttömyys pakottivat sekä määräaikaisiin että pysyvämpiin sosiaaliturvan ja palvelujen heikennyksiin. Jotkin heikennykset on korjattu, mutta osa leikkauksista jäi pysyviksi. 5
Työtä ja kattavaa turvaa Lakisääteisyys ja kattavuus ovat yhä Suomen sosiaaliturva- mallin parhaita puolia. Sairaus- ja työttömyyspäivärahojen ja eläkkeiden tasot eivät kuitenkaan päätä huimaa. Muihin Poh- joismaihin verrattuna Suomessa on käytössä sosiaaliturvan kevytversio. Parannettavaa riittää: ansio- ja vähimmäisturvan yhteensovittamisessa on epäjohdonmukaisuutta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuudessa alueellisia ongelmia. Työelämän rakennemuutos lähti lamanjälkeisinä talou- dellisen nousun vuosina uuteen laukkaan. Totuttujen palkka- työsuhteiden rinnalle ja niitä korvaamaan syntyi uudenlaisia työn teettämisen ja tekemisen muotoja, niin sanottuja pätkä- ja silpputöitä sekä perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden väli­ muotoja. Muutos on edelleen käynnissä, ja se pakottaa erityi- sesti sosiaalivakuutuksen uudelleenarviointiin. Millaista sosiaaliturvamallia SAK haluaa olla rakentamas- sa ja kehittämässä? Ensinnäkin sosiaalivakuutuksen tulee säilyä lakisäätei- senä ja kattavana. SAK pitää tärkeinä sekä ansioturvaa että perusturvaa, joita tulee kehittää kokonaisuutena. Jos lainsää- däntö turvaisi vain minimitasoisen sosiaalivakuutuksen, pie- nipalkkaisilla työntekijöillä – toisin kuin yhteiskunnan hy- väosaisilla – ei olisi varaa täydentää turvaansa maksullisilla markkinavakuutuksilla. Pelkän ansioturvan varaan rakennettu sosiaalivakuutus ei sekään ole tavoiteltava malli. Aina on niitä, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta työn kautta ansaita sosiaaliturvaa. Sitä paitsi myös palkkatyöntekijät, joiden etuja ay-liike val- voo, voivat esimerkiksi työttömyys- ja sairastelukierteen ta- kia pudota ansioturvalta ja tarvita perusturvaa. Kattavuuteen liittyy sekin, että sosiaalivakuutusetuuksia kehitetään yksi- löllisinä oikeuksina. Perhekohtainen etuuksien määrittely on ristiriidassa tasa-arvon edistämisen kanssa. Toiseksi on ensiarvoisen tärkeätä huolehtia, että sosiaali- vakuutus elää ajassa. Työelämän rakennemuutos etenee koko ajan, välillä no­ e­­ p ammin, välillä hitaammin. Ay-liikkeellä on erityinen vastuu siitä, että sosiaalivakuutuksen kehityksessä ollaan mieluummin askel edellä kuin kaksi jäljessä työelämän kehityksestä. Paitsi ajanmukaisia, sosiaalivakuutusta säätele- vien lakien on oltava selkeitä ja ymmärrettäviä. 6
Kolmanneksi sosiaalivakuutuksen antama taloudellinen turva sekä työvoima- ja koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut on saatava nykyistä paremmin tukemaan toisiaan. Muutama vuosi sitten kehitetty muutosturvan toimintamalli työttö- myysvakuutuksessa oli tässä suhteessa ensimmäinen askel. Työttömän työnhakijan toimeentulo on turvattava, mutta se ei riitä. Työpaikan menettäneille pitää löytää mahdollisim- man pian uusi työpaikka. Tarvitsemme siis tehokkaampia ja työnhakijoille räätälöityjä työvoimapalveluja. Työhön paluun tukemiseksi kaivataan sairausvakuutuksen sekä perus- ja työ- terveyshuollon ja kuntoutuspalvelujen toimivaa yhteistyötä. Turva maksetaan työllä Sosiaalivakuutuksen ansiosidonnaiset osat kustannetaan työnantajien ja työntekijöiden lakisääteisillä maksuilla. Pe- rusturvan rahoitus on valtion vastuulla. Verotuloilla rahoite- taan siis esimerkiksi sairausvakuutuksen minimipäivärahat ja kansaneläkkeet. Myös palveluiden rahoitus on pääosin val- tion ja kuntien verotulojen varassa. Perimmältään sosiaaliturvan rahoitus nojaakin siihen, mi- ten hyvin työllisyys kehittyy. Jos työhön osallistumisen aste on korkea, lakisääteiset maksut turvaavat ansioturvan rahoi- tuksen. Hyvä työllisyys takaa valtiolle ja kunnille verotulot, joilla vähimmäisturva ja hyvinvointipalvelut rahoitetaan. Jotta työhön osallistumisen aste saataisiin nousemaan rei- lusti yli 70 prosentin, palkkatyön ja muun elämän yhteenso- vittamisen on oltava nykyistä helpompaa. Työpaikoilla tulee olla valmiudet työaika- ja muihin järjestelyihin, joilla tuetaan esimerkiksi pienten lasten vanhempien, omaishoitajien ja ai- kuisopiskelijoiden työhön osallistumista. Osatyökykyisten työhön pääsyä ja työssä jatkamista on edistettävä nykyistä voimallisemmin, ja siinä työnantajia on kannustettava sekä kepein että porkkanoin. Lisäksi tarvitaan ratkaisuja, joissa sosiaaliturva tukee työhön osallistumista, kun osa-aikainen työskentely väliaikaisesti tai pysyvämmin on työntekijän tar- peiden mukaista. Suomen malli entistä ehommaksi – miten? Ay-liike saa usein moitteita muutosvastarinnasta ja siitä, että olemme sosiaaliturvassa säilyttäjiä emmekä uusien ratkaisu­­ jen 7
etsijöitä. Jotkut leimaavat ay-liikkeen vain hyväosaisten palk- katyöntekijöiden etujen ajajaksi. Tässä pamfletissa SAK:n asiantuntijat esittävät arvioita sosiaaliturvan kehittämisvaih- toehdoista. Artikkeleissa pohditaan muun muassa köyhyyden poistamisen keinoja, perus- ja ansioturvan suhdetta sekä työn oikeuden toteutumista. Artikkelit ovat asiantuntijoiden nä- kemyksiä, eivät valmiita tavoitelinjauksia. Toivottavasti ne virittävät jatkokeskustelua siitä, miten Suomen sosiaaliturva- mallia voidaan ja pitää kehittää. Helsingissä 24.8.2010 Kaija Kallinen 8
Sinikka Näätsaari Mitä Sata-komiteassa todella tapahtui?1 Sata-komitean syntysanoja taidettiin lausua vuodenvaihteessa 2006–2007, jolloin mm. Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen esitti, että tulevalla hallituskaudella tulisi uudistaa ja selkeyt- tää sosiaaliturvaa, erityisesti perusturvan osalta. Keskustalla oli suuri halu korottaa yleisesti perusturvaa. Tuolloin halli- tuksessa olleet sosialidemokraatit puolestaan olivat pääsään- töisesti tyytyväisiä sosiaaliturvan rakenteeseen ja halusivat tehdä siihen kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin koh- distuvia täsmäparannuksia, jotta rajalliset voimavarat voitai- siin käyttää tehokkaimmin ihmisten toimeentulon paranta- miseen. Taustalla oli ajatus työhön perustuvan sosiaaliturvan tärkeydestä palkansaajille. Kyse lienee samasta painotuseros- ta kuin mitä sosiaali- ja terveysministeriksi toukokuussa 2010 nimitetty Juha Rehula totesi Uutispäivä Demarin haastatte- lussa 21.5.2010: ”Keskustalla ja sosialidemokraateilla on eri köyhät”. Odotukset olivat kovat ja keskenään ristiriitaiset Myös SAK:ssa valmistauduttiin hallitusohjelmaneuvottelui- hin suurin odotuksin. Tavoitteena oli saada työttömyysturvas- ta laman aikaisia leikkauksia pois ja nostaa työttömyysturvan taso lähemmäs pohjoismaista tasoa. Samalla haettiin malleja, joilla uuteen työhön työllistyminen nopeutuisi. Mietittiin, millaisia aktiivitoimia tarvittaisiin heti työttömyyden alussa, jottei työttömyys turhaan pitkittyisi. Sata-komitean toimeksiannosta tuli moniulotteinen ja si­ säi­ esti ristiriitainen. Toisaalta piti vähentää köyhyyttä, toi- s saalta lisätä sosiaaliturvan kannustavuutta. Sosiaaliturvan ra- hoituksen kestävyys ja erityisesti väestörakenteen muutos oli toimeksiannossa mukana. Rahoituksen merkitys korostuikin taantuman myötä, erityisesti vuoden 2009 aikana. Komiteaan ja sen jaostoihin nimettiin noin 50 henkilöä, joten yhteisen punaisen langan löytäminen oli, muotisanaa lainatakseni, sangen haastavaa. Palkansaajajärjestöt saivat kukin edusta- jan varsinaiseen komiteaan ja komitean ansioturvajaostoon. 1 Keskityn tässä artikkelissa pääsääntöisesti työttömyysturvaan. 9
Kolmeen muuhun jaostoon nimettiin yksi yhteinen palkan- saajaedustaja: perusturvajaostoon STTK:lainen, hallinto- ja prosessijaostoon akavalainen ja rahoitus- ja kannustavuusja- ostoon SAK:lainen. Ansioturvajaostossa työ aloitettiin arvioimalla rahoituksen ja lainsäädännön muutostarpeita. Arvioinnin lähtökohtana oli työllistymisen esteiden poistaminen ja rahoitusperiaatteiden selkeyttäminen. Perusperiaate on, että perusturva rahoitetaan verovaroista ja ansioturva työnantajien ja palkansaajien mak- suilla. Ansioturvajaosto teki vertailun, jonka mukaan selkeimmät muutostarpeet rahoitusperiaatteen toteuttamiseksi merkit- sisivät valtion mukaantuloa lomautettujen sekä lisäpäivien työttömyyspäivärahoihin ja lapsikorotuksiin. Toinen selkeä poikkeama rahoitusperiaatteesta koski maatalousyrittäjien ja vähäisemmässä määrin muiden yrittäjien ansioeläkkeitä, jois- ta valtio rahoittaa suuren osan. Työttömille olisi siis pitänyt antaa lisää rahaa ja maatalousyrittäjien olisi pitänyt maksaa eläkkeistään nykyistä enemmän. Ansioturvajaoston alkuselvitysten jälkeen työryhmän po- liittinen ohjaus kuitenkin vahvistui. Työryhmään alettiin tuo- da ehdotuksia erilaisista palkansaajien etujen leikkauksista, jotka koskivat erityisesti työttömyysturvaa. Aika nopeasti komiteatyössä kävi ilmi, että useat halusi- vat parantaa perusturvaa ja ”kannustaa” ansioturvalla olevia. Marraskuussa 2008 oltiin tilanteessa, jossa kaikki muut paitsi palkansaajajärjestöjen edustajat olivat jossain määrin haluk- kaita leikkaamaan ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Osa halusi lyhentää ansioturvan kestoa, osa heikentää ansioturvaa suh- teessa perusturvaan. Ihan loppusuoralle saakka komiteassa oli esillä ajatus, että sosiaaliturvaa voitaisiin parantaa vain sisäisin järjestelyin. Käytännössä se olisi tarkoittanut, että so- siaaliturvaa olisi parannettu yksille leikkaamalla sitä toisilta. Sain kirjauksen onneksi poistettua loppuraportista. Sosiaalitupon synty Maan hallitus päätti toukokuussa 2008 pidetyssä iltakou- lussaan, että Sata-komitean tulisi jättää peruslinjauksia kos- keva raportti vuoden loppuun mennessä. Sata-komitea oli ensimmäisen toimintavuotensa aikana kuullut lukuisia asian­ tuntijoita ja keskustellut siitä, millainen raportti jätettäisiin ja tarvittiinko väliraporttia vai ei. Komitean alkuperäisessä 10
toimeksiannossa todettiin, että ensimmäiset komitean esityk- set tuotaisiin eduskunnalle viimeistään syysistuntokaudella 2008. Komitean puheenjohtaja Markku Lehto teki kesän aikana ensimmäisen version peruslinjauksista. Komiteatyön taustal- la peruslinjauksia tehtiin koko syksyn ajan. Syksyn aikana myös sukkuloitiin neuvottelemassa monenlaisissa kokoonpa- noissa. Komitean johto haarukoi muun muassa palkansaaja- järjestöjen liikkumavaraa, eli millaisiin leikkauksiin palkan- saajapuolella voitaisiin mahdollisesti suostua. Marraskuussa 2008 puheenjohtaja esitteli luonnoksensa peruslinjauksiksi. Muistio vuoti nopeasti julkisuuteen. Puheenjohtajan esityk- sessä ei juuri oltu huomioitu palkansaajajärjestöjen ehdotuk- sia peruslinjauksiin. Puheenjohtajan ehdotus oli palkansaajajärjestöille myrk- kyä. Siinä esitettiin työttömyysturvan rakenteen uudistamista ja tosiasiassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamis- ta. Palkansaajajärjestöjen edustajat jäivät käytännössä yksin useimpien muiden ainakin hiljaisesti kannattaessa leik­ auk­ ia k s ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja esimerkiksi rajoittei- den asettamista vuorotteluvapaalle, jos se vakinaistettaisiin (vakinaistamisesta keskusteltiin yhä, vaikka vakinaistaminen oli kirjattu hallitusohjelmaan keväällä 2007). Näytti siltä, että komiteassa jouduttaisiin äänestämään pe- ruslinjauksista. Maan hallitus antoi komitealle jatkoaikaa pe- ruslinjausten esittämiseen tammikuun 2009 loppuun. Samalla hallitus esitti, että työmarkkinajärjestöt tekisivät ehdotuksen siitä, miten ansiosidonnaista työttömyysturvaa kehitettäisiin tulevaisuudessa. Pyynnön pohjalta työmarkkinajärjestöt sol- mivat ns. sosiaalitupon tammikuussa, ja sen ehdotukset otet- tiin mukaan komitean peruslinjauksiin yksimielisesti. Sosiaalituposta käydyssä keskustelussa on väitetty, että palkansaajajärjestöt olisivat olleet sopimassa työnantajan Kela-maksun poistosta. Kela-maksun poisto oli ollut työn- antajien puolelta esillä kauan ja se oli Sata-komiteassa EK:n päätavoite. Perinteisesti valtiovarainministeriö oli jarrutellut Kela-maksun poistoa kertaheitolla sen suurten budjettivai- kutusten takia. Sata-komitean työskentelyn aikana kuiten- kin itse rahaministeri Jyrki Katainen lupasi Helsingin Sano­ mien haastattelussa 10.1.2009 poistaa maksun kokonaan. Palkansaa­aliike halusi korvauksen työnantajille luvatusta j mil­ardipotista ja nosti sosiaalitupon neuvotteluihin sinänsä j 11
Sata-komitean agendalle kuulumattoman työeläketurvan ra- hoituksen ja sen maksujen nostamisen eläkkeiden tason tur- vaamiseksi. Mitä työttömyysturvassa saavutettiin? SAK ja muut palkansaajajärjestöt tavoittelivat komiteassa pa- rannuksia työttömyysturvaan. Työttömyysturvasta on erilais- ten osauudistusten myötä tullut monimutkainen ja erilaisia sääntöjä täynnä oleva järjestelmä. Selkeyttämiseen ei päästy. Näyttää siltä, että mitä yksinkertaisempi tukijärjestelmä, sitä enemmän järjestelmä maksaa. Suomessa haluttiin pitäytyä köyhän miehen mallissa – esimerkiksi muihin pohjoismaisiin sosiaaliturvamalleihin verrattuna. Suurin muutos työttömyysturvaan oli pätkätyöläisten ase- man parantaminen. Näistä yksi esimerkki on työssäoloehdon lyhentyminen. Ansioturvalle pääsee nyt kahdeksan työssä- olokuukauden jälkeen. Palkansaajajärjestöjen saavutuksina lienee pidettävä myös, ettei työttömyysturvaan tullut komi- teassa vahvasti esillä olleita heikennyksiä päivärahan kes- toon ja tasoon, eikä ikääntyvien työttömyysturvan lisäpäiviä poistettu kokonaan2. Merkittävällä osalla komiteasta oli halu ”lisätä työhalukkuutta” työttömyysturvan kestoa tai työttö- myysturvan määrää leikkaamalla. Lukuisat tutkimukset ja selvitykset, joiden mukaan ansioturvalla olevista suurin osa työllistyy normaalioloissa nopeasti muutamassa kuukaudes- sa, eivät tuntuneet komitean jäseniä vakuuttavan. Osittain taloudellisen tilanteen huononemisesta johtuen työttömyysturvaan saatiin parannuksia lähinnä aktiivitoimien ajalle. Samat aktiiviajan parannukset tulivat myös peruspäi- värahaan ja työmarkkinatukeen. Esitin komiteassa, että aktii- vituki voisi olla toimeentulotuessa huomioimatonta tuloa, eli ettei se alentaisi toimeentulotukea. Esitys ei syystä tai toisesta saanut kannatusta. 2 Työttömyysturvan lisäpäiville pääsyn ikärajaa nostettiin vuodella. Ikäänty- neiden asema turvataan siten, että laajennetaan yhdellä vuodella velvoitetta, jonka mukaan kunnan on järjestettävä työtä niin, että vähintään työssäoloeh- to täyttyy. Ansiosidonnainen työttömyysturva jatkuu työn loputtua näissä tapauksissa aiemman työsuhteen palkan perusteella. Samalla sovittiin, että aktiivitoimia ikääntyville lisätään ja työmarkkinoiden keskusjärjestöt neu- vottelevat saatujen kokemusten perusteella ratkaisun työttömyysturvan lisä- päivärahaoikeudesta vuoden 2011 loppuun mennessä. 12
Perusturvan kehittäminen jäi puolitiehen Sata-komitean peruslinjauksissa on melko täsmälliset esityk- set työttömyysturvasta sosiaalitupon kirjausten ansiosta. Sen sijaan perusturvan osalta komiteassa todettiin, että peruslin­ jauk­ et olivat vasta asialista. Tarkemmat linjaukset ja toimen- s pide-esitysten tärkeysjärjestys tehtäisiin vasta loppuraportis- sa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksi? Mielestäni yhtenä syynä oli hallituksen halu päättää asiois­ ta itse ennen loppuraportin luovuttamista. Elvytyspakettinsa yhteydessä 30. tammikuuta 2009 hallitus päätti, että sekä ta- kuueläke että eräiden sosiaaliturvaetuuksien (mm. lapsilisät, kotihoidontuki, vähimmäismääräiset sairaus- ja vanhempain- päivärahat) indeksisidonnaisuus tulevat voimaan 1.3.2011. Myöhemmin hallitus teki ratkaisuja eräistä muistakin toi- menpiteistä, esimerkiksi psykoterapian muuttamisesta järjes- tämisvelvollisuuden piiriin. Tietääkseni aiemmin ei ole näin selvästi poimittu hallituspuolueille poliittisesti sopivia ehdo- tuksia kesken työn eikä päätetty yhtä laajasti merkittävistä menoista tulevalle hallitukselle. Päätökset syövät seuraavan hallituksen mahdollisuuksia päättää haluamistaan uudistuk- sista. Toinen merkittävä syy perusturvaehdotusten jäämiseen yleiselle tasolle on 2008 syksyllä alkanut taloustilanteen heikkeneminen. Se ei näkynyt vielä peruslinjausten teossa. Heikkenevä taloudellinen tilanne ohjasi kuitenkin voimak- kaasti loppuraportin linjauksia, vaikka komiteatyön tarkoi- tuksena olikin sosiaaliturvan pitemmän aikavälin uudistami- nen. Perusturvaa koskevia linjauksia olisi ollut vaikeaa pistää tärkeysjärjestykseen hyvienkin taloussuhdanteiden aikana, mutta erityisen hankalaa se oli niukkoja resursseja jaettaessa. Vaikeutta lisäsi, että komitean jäsenten painotukset erosivat merkittävästi toisistaan. SAK korosti koko komiteatyön ajan, että perusturvaan tar- vitaan parannuksia. Sosiaaliturvaan parannuksia pitää saada paitsi toimeentulotukiriippuvuuden vähentämiseksi myös ih- misten taloudellisen aseman vahvistamiseksi. Erityisesti pa- rannuksia olisi kaivattu työttömyysturvaan ja asumistukeen. On valitettavaa, ettei komitea tehnyt juurikaan ehdotuksia lapsiperheiden aseman parantamiseen, vaikka siitä komiteas- sa keskusteltiin paljon varsinkin ensimmäisenä vuotena. Lap- siperheitä koskevat kysymykset siirrettiin pääosin syksyllä 2009 nimettyyn vanhempainvapaatyöryhmään. Suuri puute 13
mielestäni oli, että komitean toimeksianto ei sisältänyt palve- luja muuten kuin välillisesti, esimerkiksi kun käsiteltiin asia- kasmaksujen maksukattoa sekä omaishoitoa. Palvelut ovat kuitenkin merkittävä osa suomalaista sosiaaliturvaa. SAK pitää tavoitteitaan muun muassa asumistuen ja työt- tömyysturvan sekä lapsiperheiden aseman parantamiseksi esillä budjettivaikuttamisessa sekä tulevien eduskuntavaalien tavoiteohjelmassa. Miksi SAK vastusti toimeentulotuen Kela-siirtoa? Yksi Sata-komitean käsittelemistä asioista oli toimeentulotu- en mahdollinen siirto Kelalle. Asia ei ole mitenkään yksin- kertainen. Siirto ei välttämättä parantaisi kenenkään asemaa. Paljon riippuu siitä, mikä muu muuttuisi ja miten mahdolli- nen siirto toteutettaisiin. Palkansaajajärjestöjen motiivina ei ollut vastustaa siirtoa ”menojen kasvua peläten”, kuten välillä on väitetty. Kela-siirtoa vastustaneiden kannanotossa paino- tetaankin toimeentulotuen yhteyttä sosiaalityöhön. Toimeentulotukea myönnettäessä pitää säilyttää yhteys so- siaalityöhön ja etsiä yksilöllisiä keinoja, joilla kukin ihminen saadaan pois toimeentulotukiriippuvuudesta. Toimeentulotu- ki sisältää osia, joiden myöntäminen perustuu sosiaalityönte- kijän harkintaan. Kelassa ei voitaisi tällaista harkintaa tehdä. Komiteassa esillä olleet Kela-siirtomallit eivät olisi paranta- neet toimeentulotukiasiakkaiden asemaa, vaan olisivat käy- tännössä heikentäneet toimeentulotuen perusosaa. Sen sijaan ns. ensisijaisia etuja (työttömyysturvaa ja asumistukea) olisi ollut järkevää korottaa. Siten sosiaaliturvaa olisi selkeytetty ja toimeentulotukiriippuvuutta vähennetty. Edelleen on syytä hakea kokonaan uutta mallia toimeentu- lotukiasiakkaiden tilanteen parantamiseksi ja heidän työllis- tymisensä tukemiseksi. Yksi vaihtoehto on SAK:n työllisyys- puheenvuorossa keväällä 2010 esitetty malli, jossa pohditaan myös kuntien roolin kasvattamista työvoimapolitiikassa esimerkiksi Tanskan mallin mukaisesti. Samaisessa puheen- vuorossa esitetään toimeentulotukiasiakkaiden aseman pa- rantamista niin, ettei työttömyysturvan aktiivikorotuksia huomioitaisi toimeentulotuessa. 14
Ansioturvaa saavat eivät matkusta ykkösluokassa Jostain syystä Sata-komitean asetelma kääntyi nopeasti työn käynnistyttyä vastakkainasetteluun perusturvan ja an­ i­ ­ur­ s ot van välille. Perusturvan parantamista kannattaneet ta­ ot oli- h vat valmiit leikkaamaan ansiosidonnaista työttömyys­urvaa.t Suhtautuminen palkansaajien sosiaaliturvan ke­­ tämiseen ei hit­ näyttänyt moniakaan kiinnostavan, vaikka an­­ sioturva auttaa vähentämään köyhyyttä ja kannustaa työntekoon. Kohtuul- lista lienee, että työssä ollessa kertyy parempi sosiaaliturva. Kaikki työt eivät ole niin innostavia, etteikö toimeentulon hankkiminen olisi monelle merkittävä työnteon motiivi. Monet komitean jäsenet näkivät ansioperusteisen sosiaali- turvan olevan niin korkealla tasolla, että sitä ei tarvinnut pa- rantaa, vaan ehkäpä päinvastoin sitä olisi voinut jopa leikata. Omituinen ajatus hyväosaisista työttömistä esiintyi moneen kertaan Sata-komitean ympärillä käydyssä keskustelussa. Joissakin julkisissa kannanotoissa ansioturvaa saavat työttö- mät nähtiin ykkösluokan matkustajina, joiden syytä työmark- kinatuen alhaisuus oli. Kun keskimääräinen ansiopäiväraha on noin 1 100 euroa kuukaudessa, en oikein osaa pitää ansio- päivärahaa saavia työttömiä erityisen hyvätuloisina. Yksi pöyristyttävimpiä Sata-komiteaan liittyviä ehdotuk- sia oli, että valtio olisi jatkossa rahoittanut enemmän työssä- oloehdon täyttävien, mutta työttömyyskassoihin kuulumatto- mien työttömyysturvaa3. Kassoihin kuuluvia olisi siis valtion toimesta rangaistu siitä, että he kuuluvat työttömyyskassaan ja ovat jäsenmaksuillaan vakuuttaneet itsensä työttömyyden varalta. Pääosin komitean esitykset olivat yksimielisiä. Vain toi- meentulotuen siirtämisestä Kelaan äänestettiin. Siitäkään ei tehty ehdotusta, vaan todettiin, että asiaa ei ole sovittu halli- tusohjelmaneuvotteluissa ja sen ratkaiseminen kuuluu poliit- tiseen harkintaan. Sen sijaan monet komitean jäsenistä jät- tivät mietintöön täydentävän lausuman, jolla osoittivat omat painotuksensa. Työmarkkinajärjestöt jättivät yhteisen täydentävän lau- suman. Lausumassa todetaan komiteamietinnössäkin ollut lähtökohta, että komitean ehdotukset voidaan toteuttaa vain 3 Tätä asiaa käydään tarkemmin läpi Joonas Rahkolan artikkelissa ”Myyttejä perusturvan tasosta ja sen korottamisesta” 15
julkisen talouden kestävyyden sallimissa rajoissa. Lausumas- sa korostetaan erityisesti työhön kannustamisen merkitystä ja työn ensisijaisuutta sosiaaliturvaa koskevissa päätöksissä. Palkansaajajärjestöillä ja EK:lla on luonnollisesti erilaisia painotuksia sosiaaliturvan kehittämisestä. EK:lle näytti aina- kin komiteatyön alku­ aiheissa käyvän työttömyysturvan leik- v kauksetkin. Toistaiseksi EK on kuitenkin kannattanut työhön perustuvan sosiaaliturvan mallia. Sosiaaliturvaa pitää kehittää kokonaisuutena Yleensä hallittu yhteiskunnallinen muutos perustuu luotta- mukseen siitä, että tehdään niin kuin on sovittu. Komiteassa ja sen ympärillä luottamusta olisi voinut olla enemmänkin. Vakavammin se horjui komiteatyön aikana ainakin pari ker- taa. Luottamus oli koetuksella etenkin kolme viikkoa perus­ linjausten luovuttamisen jälkeen, kun pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti hallituksen nostavan eläkeikää ja avasi samalla sosiaalitupon, vuorotteluvapaa ja työttömyysturvan lisäpäivät mukaan lukien. Luottamusta ei myöskään lisännyt, että työttömyysturvaa ja sen muuttamista pidettiin esillä koko ajan ihan komitean loppumetreille asti, vaikka virallisissa puheissa viitattiin työttömyysturvan muutoksissa sosiaali­ tupoon, johon maan hallitus ilmoitti sitoutuneensa. Kärjistäen sanottuna asetelmat olivat sellaiset, että aina kun näytti siltä, että voisi luottaa sovittuun, tapahtui jotain eriskummallista. Tällaisessa tilanteessa on todella vai­ eaa k ryhtyä uudistamaan sosiaaliturvaa ”puhtaalta pöydältä”. Komiteatyön aikana tuli useampaan kertaan mieleen, että ollaanko suomalaisessa sosiaaliturvassa jonkinlaisessa kään- nekohdassa, perimmäisten asioiden äärellä. Palkansaajien sosiaaliturvan kimppuun käydään eri puolilta erittäin rajus- ti. Onko tavoitteena muuttaa koko hyvinvointimallimme? Kattava ansiosidonnainen sosiaaliturva on tärkeä erityisesti tavallisille palkansaajille, joilla ei ole mahdollista päästä esi- merkiksi erilaisten johtajasopimusten ja -etuisuuksien piiriin. Yksityisvakuutuksiin perustuva yhteiskunta olisi aika lailla erinäköinen kuin nykyinen mallimme ja valtaosalle kansalai- sista nykyistä epäedullisempi. Sata-komitean lopputulos on kuitenkin palkansaajien kannalta parempi, kuin miltä välillä näytti. Ehkä realismi tai 16
halu toimia hyvää tulosta saavuttaneessa yhteistyössä voitti. Aika näyttää, aiotaanko sosiaaliturvaa uudistaa myös tule- valla vaalikaudella ja miten uudistus tehtäisiin. Nähtäväksi jää myös, mikä on ansioturvan rahoittajien, palkansaajien ja työnantajien, rooli. Sosiaaliturvaa on syytä selkeyttää. Sata-komitea ei päässyt tavoitteeseensa sosiaaliturvaa koskevien lakien vähentämi- sestä. Päinvastoin, taisi tulla muutama laki lisää. Selkeyttämi- nen ei kuitenkaan saa tarkoittaa palkansaajien sosiaaliturvan leikkaamista. Palkansaajien sosiaaliturvalla on suuri merkitys laajamittaisen köyhyyden estämisessä. Kattavalla sosiaalitur- valla on tutkimusten mukaan myös kaikkein köyhimpien ase- maa parantava merkitys. On synkkää ajatella, että sosiaaliturvaa ei voitaisi koskaan parantaa muuten kuin leikkaamalla sosiaaliturvaa jostain muualta. Sosiaaliturvaa on voitava kehittää kokonaisuutena. Vielä on paljon tehtävää, jotta köyhyys Suomessa vähenisi ja hyvinvointi lisääntyisi. Tätä työtä on hyvä tehdä laajassa yhteistyössä eri osapuolten kesken. 17
Joonas Rahkola Myyttejä perusturvasta Perusturvakeskustelussa törmää monenlaisiin myytteihin tur- van tasosta ja sen korottamisesta. Erilaisia puolitotuuksia ja politiikkasuosituksia toistellaan mantroina ilman, että niitä vaivaudutaan perustelemaan tai edes selvittämään asioiden todellista tilaa. Tässä artikkelissa esitetään perusturvasta muutamia faktoja, jotka usein ymmärretään väärin – tai ei ymmärretä ollenkaan. Perusturvalla viitataan milloin mihinkin. Tässä perus- turvalla tarkoitetaan keskeisten syyperusteisten etuuksien vähimmäistasoa: kansaneläkettä, peruspäivärahaa ja saman- suuruista työmarkkinatukea sekä sairaus- ja vanhempainpäi- värahojen minimitasoa. Lisäksi vertailuun on otettu mukaan toimeentulotuki ja lapsilisät. Taulukkoon on koottu näiden etuuksien tasot vuonna 2010: Etuus Määrä, €/kk, 2010 Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki 551 Sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärä 551 Kansaneläke (yksinasuva/puoliso) 4 584,13 / 518,12 Toimeentulotuen perusosa 417,45 Lapsilisä (ensimmäisestä lapsesta/ toisesta/ 100 / 110,50 / kolmannesta/ neljännestä/ 141,00 / 161,50 / viidennestä ja siitä eteenpäin) 182,00 Vähimmäisetuuksien lisäksi maksetaan useimmiten asu- mistukea. Kela maksaa yleistä asumistukea, joka korvaa asumismenoista enintään 80 prosenttia. Jos käteen jäävä tulo asumismenojen jälkeen jää alle toimeentulotuen perusosan, erotus maksetaan toimeentulotukena. 4 Maaliskuussa 2011 vähimmäiseläke nousee 685 euroon, kun takuueläke otetaan käyttöön. 18
Myytti 1: Vähimmäisetuuksien ostovoima on heikentynyt Usein väitetään, että hintataso olisi kohonnut nopeammin kuin vä­ im­ äismääräiset etuudet, eli että etuuksien reaaliarvo oli- h m si heiken­ynyt. Väite ei pidä paikkaansa. Oheinen kuva kuvaa t keskeisten vä­ im­ äis­ ääräisten etuuksien ostovoiman kehi- h m m tystä viimeisen 20 vuo­ en aikana (kuvassa mukana myös lap- d silisä, aina niin mielenkiintoinen etuus): Kuva 1. Minkään vähimmäismääräisen etuuden ostovoima ei ole laskenut viimeisen 20 vuoden aikana. 210 200 190 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Peruspäiväraha Täysi kansaneläke Lapsilisä Sairaus- ja Toimeentulotuen vanhempainrahojen perusosa vähimmäismäärät Keskeisten vähimmäismääräisten etuuksien ja lapsilisän reaaliarvo, 1990– 2009, indeksi 1990=100. Lähde: laskelmat Jutta-mikrosimulaatiomallilla. Kunkin etuuden reaaliarvo vuonna 1990 on indeksoitu ar- voon 100. Jos jonain myöhempänä vuotena indeksi on alle 100, etuus on heikentynyt reaalisesti eli sen ostovoima on alentunut. Jos indeksi on yli 100, etuuden ostovoima on kas- vanut vuoteen 1990 verrattuna. 1990 on hyvä vertailuvuosi, koska silloin elettiin hyvinvointivaltion kultakauden viimei- siä hetkiä ennen 1990-luvun lamaa. Kuvasta näemme, että mikään vähimmäismääräinen etuus ei ole nyt reaalisesti alhaisempi kuin 1990. Toimeentulo­ uen t perusosa on säilyttänyt ostovoimansa. Kansaneläkkeen ja 19
peruspäivärahan (sekä samansuuruisen työmarkkinatuen) os- tovoima on kasvanut noin 10 prosenttia. Eniten ovat nousseet sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärät sekä lapsilisät, joiden ostovoima on nyt noin 70 prosenttia korke- ampi kuin vuonna 1990.5 Etuuksien ostovoiman tasaisena pysyminen johtuu niiden indeksisidonnaisuudesta. Jos etuutta ei ole sidottu indeksiin, sen ostovoima heikkenee vähitellen hintatason noustessa. Muut muutokset ostovoimassa johtuvat tasokorotuksista tai leikkauksista. Kuvasta nähdään, että sairaus- ja vanhempain- päivärahojen vähimmäismäärään on tehty tasokorotukset vuosina 1994, 2003, 2005 ja 2009. Kansaneläkkeeseen on tehty pieniä tasokorotuksia 2000-luvulla. Kuvasta havaitaan lisäksi, että tasoleikkauksia vähimmäismääräisten etuuksien tasoon ei ole tehty lukuunottamatta sairaus- ja vanhempain- päivärahojen vähimmäsmäärän leikkausta vuonna 1996. Myytti 2: Vähimmäisetuudet jäävät jälkeen hintatason noustessa Kansaneläkkeet, työttömyysturvan perusturva ja toimeentulo­ tuen perusosa on sidottu kuluttajahintaindeksiin6, eli niitä korotetaan vuosittain hintatason nousua vastaavasti. Näin ne säi­yttävät ostovoimansa, kun yleinen hintataso nousee. In­ l dek­ i­ orotuksista on säädetty laissa. sk Vuodesta 2011 alkaen myös lapsilisät, sairaus- ja vanhem- painrahojen vähimmäismäärät ja kotihoidon tuki sidotaan indeksiin Sata-komitean ehdotuksen mukaisesti. Näin nii- denkään ostovoima ei enää laske hintatason noustessa. Tähän asti ne eivät ole olleet indeksissä, jolloin niiden ostovoima on laskenut niinä vuosina, kun niihin ei ole tehty tasokorjausta. Asia voidaan havaita kuvasta 1. Indeksisidonnaisuuden vuoksi vähimmäisetuuksilla elä­­ vien ostovoimaa ja elintasoa voidaan heikentää vain päättä- mällä poliittisesti etuuksien leikkaamisesta. Mikään keskei- nen etuus ei voi enää rapautua hitaasti itsestään. 5 Vuosina 1996–2001 sairauspäivärahan vähimmäismäärä oli tarveharkintainen. Lapsilisien tason tarkastelussa on pidettävä mielessä, että 1990-luvun alussa perhe- poliittiset verovähennykset poistettiin ja ne korvattiin osittain lapsilisiä korottamalla. 6 Teknisesti sitominen on tehty kansaneläkeindeksiin, joka määrätään elinkustannus- indeksin perusteella. Elinkustannusindeksi puolestaan kehittyy samalla tavalla kuin kuluttajahintaindeksi. 20
Myytti 3: Vähimmäisetuudet ovat jääneet jälkeen ansiotason noususta Usein kuulee väitettävän, että vähimmäisetuudet ovat jääneet kohtuuttomasti jälkeen ansiotason kehityksestä viimeisen 20 vuoden aikana. Väite pitää osittain paikkansa – riippuen toki siitä, mitä pitää kohtuuttomana. Oheinen kuva valaisee asiaa: Kuva 2. Jotkut vähimmäisetuudet ovat heikentyneet suhteessa ansiotasoon, jotkut nousseet. 210 200 190 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Peruspäiväraha Täysi kansaneläke Lapsilisä Sairaus- ja Toimeentulotuen vanhempainrahojen perusosa vähimmäismäärät Keskeisten vähimmäismääräisten etuuksien ja lapsilisän kehitys suhteessa ansiokehitykseen, 1990–2009, indeksi 1990=100. Lähde: laskelmat Jutta- mikrosimulaatiomallilla. Kunkin etuuden ja ansiotason suhdetta vuonna 1990 on merkitty 100:lla. Jos suhde on sen jälkeen yli 100, etuus on noussut ansiota­ oa nopeammin. Jos suhde on alle 100, etuus s on jäänyt ansiotasosta jälkeen. Sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärä sekä lapsilisä ovat suhteessa ansiotasoon noin 20 prosenttia paremmat kuin vuonna 1990. Kansaneläke ja peruspäiväraha (sekä työmarkkinatuki) ovat puolestaan heikentyneet noin 20 prosenttia suhteessa ansiotasoon. Toimeentulotuen perusosa on heikentynyt 30 prosenttia. 21
Indeksisidonnaisuudesta huolimatta vähimmäismääräiset etuudet heikkenevät suhteessa ansiotasoon, jos niihin ei teh- dä tasokorotuksia. Näin siksi, että ansiotaso nousee yleensä hintatasoa nopeammin. Ilman tasokorotuksia työstä toimeen- tulonsa saavien elintaso nousee nopeammin kuin vähimmäis- turvalla elävien. Tasokorotuksissa on kyse siitä, kuinka elintason nousu jaetaan työssä olevien ja etuuksilla elävien kesken. Jos ko- rotuksia ei tehdä, elintason noususta hyötyvät suoraan vain työssä käyvät. Jos vähimmäisetuuksilla elävät halutaan saada nauttimaan elintason noususta, etuuksiin on tehtävä tasoko- rotuksia. Näin ollen perusturvan tasoa on syytä tarkastella säännöllisesti osana muuta yhteiskuntapolitiikkaa ja siihen liittyvää valmistelua. Myytti 4: Ansio- ja perusturvan yhteys estää perusturvan parantamisen Ansioturva on toisinaan noussut kummallisella tavalla perus- turvakeskustelun ytimeen, kun perus- ja ansioturvan väliset yhteydet on koettu ongelmallisiksi. Yhteys perus- ja ansiotur- van välillä todella on olemassa työttömyysturvassa. Sitä tosin tulkitaan monilla tavoin, usein virheellisestikin. Muutamia perusasioita on syytä tarkastella hieman lähemmin. Ansio- ja perusturvan yhteys ei estä työttömien perusturvan parantamista Työttömyysturvassa perus- ja ansioturvan etuudet ovat yh­ tey­ essä toisiinsa seuraavasti: Ansiosidonnainen työttömyys­ d päi­ ä­ aha koostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta v r ja sen päälle maksettavasta ansiosidonnaisesta osasta, jonka suu­ uus riippuu palkasta. Koska ansioturvan perusosa on si­ r dottu peruspäivärahan tasoon, perusturvan korotus nostaa myös ansioturvaa. Yhden euron korotus peruspäivärahaan nostaa ansiopäivärahaa nykymallissa 55 senttiä. Työttömien ansiopäivärahan kytkentää perusturvan tasoon vaaditaan usein poistettavaksi, koska sen väitetään estävän perusturvan parantamisen. Ajatellaan, että perusturvan ko- rotuksen yhteydessä rahaa valuu myös ansioturvan saajille, joten perusturvaa ei kustannusten vuoksi voida korottaa. Nykymallissa 100 euron korotus perusturvaan lisäisi työttö- myysturvamenoja noin 300 miljoonaa, josta ansioturvan osuus 22
olisi noin puolet. Lähes puolet menojen lisäyksestä palautuisi takaisin julkiselle sektorille muiden etuusmenojen alenemisen ja verotulojen kasvun myötä. Kokonaisuudessaan 100 euron korotus perusturvaan lisäisi siis julkisia menoja noin 150 miljoonaa euroa. Summa ei ole järin suuri. Vertailun vuoksi: nykyinen hallitus on tehnyt eri- laisia veronalennuksia noin 4 miljardilla. Olisi riittänyt, että niistä olisi jätetty tekemättä alle yksi kahdeskymmenesosa ja rahat olisi voitu käyttää työttömyysturvan parantamiseen. Perusturvan jälkeenjääneisyyden laittaminen ansioturvan piikkiin vie siis huomion sivuraiteille. Tasokorotus työttö- myysturvaan on tehty viimeksi vuonna 1991. Jos olisi haluttu, tasokorotuksiin olisi kyllä voitu käyttää rahaa sen jälkeenkin – siitä huolimatta, että osa rahasta olisi mennyt ansioturvan puolelle. Ansioturvan ottaminen sosiaaliturvan parantami- sen silmätikuksi ja eri sosiaaliturvamuotojen keinotekoinen vastakkainasettelu eivät ole kovin hedelmällisiä lähtökohtia sosiaalipoliittiseen keskusteluun. Ansio- ja perusturvan yhteys ei estä niiden suhteen muuttamista Toisinaan edellä kuvattua työttömyysetuuksien kytkentää vaaditaan poistettavaksi sen vuoksi, että ansioturvan ja perus­ turvan välinen ero on kasvanut liian suureksi: ansio-osa nou- see ansiotason mukana, kun taas perusturva on sidottu hinta- tason muutokseen. Sen seurauksena ansioturva on viimeisen 15 vuoden aikana noussut perusturvaa enemmän, joten epä- suhdan korjaamiseksi perusturvaa olisi korotettava ilman, että ansioturva nousee. Tämäkään väite ei kestä lähempää tarkastelua. Nykyisessä mallissa perusturvan korotus yhdellä eurolla nostaa ansiopäivärahaa 55 senttiä. Perusturvan korotus siis kuroo umpeen ansio- ja perusturvan eroa nykymallissakin. Ansio- ja perusturvaetuuksien määräytymismalli on ollut olemassa 1980-luvun alusta asti ja silloin perusturva oli suh- teessa ansiotasoon huomattavasti parempitasoista kuin nyt. Ansio- ja perusturvan suhteen muuttaminen ei vaadi niiden välisen yhteyden poistamista. Ansioturvan perusosan ja perusturvan välisen yhteyden lisäksi perusturva vaikuttaa kaikkein suurimpien ansiopäi­ värahojen tasoon toista kautta: ansioturvan ns. taitekohta 23
on sidottu peruspäivärahan tasoon7. Sen seurauksena perus- turvan korotus nostaa eniten ansiopäi­ ärahaa työttömillä, v joilla työttömyyttä edeltänyt palkka on vähintään noin 3000 euroa kuukaudessa. Tämä ei tunnu kovin oikeudenmukaisel- ta. Ongelma ratkeaisi, jos taite määriteltäisiin suoraan euro- määräisenä. Kustannusmielessä taitteen nousu ei ole kovin merkittävä: perusturvan korotuksista syntyvistä ansioturvan lisäkustannuksista noin 20 prosenttia johtuu taitekohdan nou- susta, loput 80 prosenttia perusosan noususta. Taitekohdan nousun lisäkustannukset katetaan työttömyysvakuutusmak- suilla, ei siis verovaroin. Poliittiseen päätöksentekoon perus- turvan tasosta taitteen nousun ei pitäisi vaikuttaa, koska se ei vaikuta valtion menoihin. Valtion on kohdeltava työttömiä yhdenvertaisesti Valtio rahoittaa perusturvan ja ansioturvan perusosat verova- roin. Valtio siis tukee kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti. Jos peruspäivärahaa nostettaisiin ja ansioturva jätettäisiin ennal- leen, valtio maksaisi perusturvaa saaville työttömille enem- män kuin työttömyyskassassa itsensä vakuuttaneille työt- tömille. Käytännössä valtio rankaisisi työttömyyskassojen jäseniä leikkaamalla heidän etuisuuksiaan. Palkansaajajärjes- töt kannattavat nykyisiä etuussääntöjä: valtion on kohdeltava kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti, eikä sen tule maksaa yk- sille työttömille enemmän kuin toisille. 7 Ansio-osa korvaa menetetyn palkan 45 % korvausasteella 2 691 euron tait- teeseen asti ja sen ylittävän osan 20 % korvausasteella. 24
Katja Veirto Vanhemmuudesta ja työstä Lapset mullistavat vanhempiensa elämäntavat ja mielipiteet usein perusteellisesti. Vastuu jälkikasvusta painaa eikä omien kasvatusratkaisujen kyseenalaistamista siedetä. Vanhemmat sukupolvet taas ihmettelevät hössötystä lapsentahtisuudesta ja muista lastenhoidon uusista ilmiöistä. Jokaisella on mielipide ja se perustuu usein niihin valintoi- hin, joita on itse tehnyt. Kun mielipiteitä on monia ja jokai- nen on varma omien näkemystensä oikeellisuudesta, käyvät tunteet kuumina monissa lapsiin ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. Puhetta ja mielipiteitä riittää, mutta kuinka parantaa perheiden arkea? Työn ja perheen yhteensovittamisesta on järjestetty tu- hansia seminaareja ilman suurempia tuloksia. Työajan ly- hentäminen tai osa-aikatyö olisi monesti järkevä ratkaisu, mutta harvan perheen talous tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Parempi korvaus työajan lyhentämisestä, osa-aikatyön ja ko- tihoidontuen yhteensovittaminen sekä päivähoitomaksujen määräytyminen ovat konkreettisia keinoja tukea vanhempien työntekoa lasten ollessa pieniä. Lapsilisät pois rikkailta? Tasaisin väliajoin käydään kiivasta keskustelua lapsilisistä. Niitä vaaditaan pois rikkailta, koska he eivät lapsilisiä kuu- lemma tarvitse. Väite on helppo heittää, mutta käytännössä törmätään heti määrittelyongelmiin: Kuka on rikas? Mikä on palkkatulon, mikä omaisuuden rooli rikkauden määrittelyssä? Entä millainen olisi tuloraja, joka ei rankaisisi työnteosta lap- silisän leikkauksella? Jos lapsilisä annettaisiin vain ”köyhil- le”, kaikkiin näihin kysymyksiin pitäisi löytää vas­auk­ et. t s Käytännön lisäksi kaikille kuuluvassa lapsilisässä on ky- symys periaatteesta. Lapsilisä on kaikkien lapsiperheiden tuki, joka tasoittaa pientä osaa lapsista aiheutuvista kuluista. Kaikille yhtäläisesti suunnattuna lapsilisä vastaa yhteiskun- tamme periaatteita koko väestön yhteisistä eduista ja palve- luista. Kun yhteiskunnan palvelut kuuluvat kaikille, sitoutu- vat kaikki yhtäläisesti myös yhteiskunnan rakentamiseen ja rahoittamiseen. Tästä periaatteesta ei kannata luopua. 25
Vanhemmat kaipaavat apua arkeen Jokainen on kuullut jonkun huokaisevan, ettei käsitä, miten jaksoi silloin kun lapset olivat pieniä. Talvisodan henges- sä muistellaan, kuinka piltti vedettiin pulkassa tarhaan läpi tuulen ja tuiskun, kunnes suunnattiin töihin ja töistä takaisin koti­öihin. Tähän höysteeksi korvatulehdukset ja valvotut yöt. t Tarvitseeko tämän kokemuksen siirtyä sukupolvelta toiselle? Onneksi elämä lasten kanssa on useimmiten mukavaa ja asiat hoituvat kohtuullisesti. Täysin ilman ongelmia tuskin selviää kukaan. Paljon on kuitenkin vielä tekemistä, jotta työssäkäyvät lasten vanhemmat saisivat hiukan apua vuoro- kauden tuntien riittämiseen. Perhevapaavalikoima tarjoaa mahdollisuuden lyhentää työpäivää ja saada korvauksena osittaista hoitorahaa. Hoito- rahan taso, 90 euroa kuukaudessa, on kuitenkin vaatimaton. Työajan lyhennys ja lapsen lyhyempi hoitopäivä eivät myös- kään välttämättä näy päivähoitomaksussa. Harva on mahdol- lisuutta osittaiseen hoitorahaan hyödyntänyt: vuonna 2008 reilu kolme tuhatta alle 3-vuotiaan vanhempaa. Osittaisen hoitorahan korotus ja päivähoitomaksujen määräytyminen to- dellisen käytön mukaan antaisi vanhemmille todellisen mah- dollisuuden keventää taakkaa lasten ollessa alle 3-vuotiaita. Osittaiseen hoitovapaaseen ja -rahaan on mahdollisuus niil- lä, jotka ovat töissä. Joustoa työelämän suuntaan tarvitaan sil- loinkin, jos työsuhdetta ei ole ja lapset ovat kotihoidossa. Tämä on tyypillinen tilanne kotihoidon tuen turvin lapsiaan hoitavalla äidillä. Haluja voisi olla käydä osittain tai silloin tällöin töissä, mutta lapsia ei saa hoitoon ja kotihoidon tuki menisi. Niillä, joilla sukulaisverkostot ovat kunnossa ja lastenhoito järjestyy muutoin kuin kunnallisen päivähoidon kautta, ongelmaa ei ole. Kotihoidon tukeahan saa, kun lapsi ei ole päivähoidossa. Olisi kuitenkin perusteltua luoda myös kotihoidon tukeen osittainen malli, joka keskustelisi päivähoidon kanssa. Paras- ta olisi, jos malli yhdistäisi osittaisen hoitorahan, kotihoidon- tuen ja päivähoitomaksut. Joissakin kunnissa käytössä olevat kotihoidon kuntalisä se- koittaa palettia entisestään. Kuntalisien ehdot ja määrät vaih­ televat todella paljon, mutta perusideana on maksaa perheille ekstralisä päivähoitopalvelujen käyttämättä jättämisestä ja lasten kotihoidosta. Näitä ehtoja ja palvelujen järjestämistä voitaisiin miettiä kunnissa sellaisiksi, että töiden joustava vas- taanottaminen olisi mahdollista. 26
Osittainen hoitoraha ja kodinhoidon tuki Kelan maksamaa osittaista hoitorahaa voi saada alle 3-vuotiaan ja ensi- ja toisluokkalaisen vanhempi. Edellytyksenä on työajan lyhentäminen. Kelan maksamaa kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Ks. tarkemmin www.kela.fi Eskarista kouluun – isoksi yhdessä yössä? Kasarikomediassa Tom Hanks kasvoi pikkupojasta isoksi yh­ des­ ä yössä. Lähes yhtä hämmästyttävä ilmiö tapahtuu suoma- s laislapsille heidän astuessaan koulutielle. 6–7-vuotiaat muut- tuvat yhtäkkiä isoiksi koululaisiksi, joiden täytyy pärjätä yksin aamut ja iltapäivät ja kulkea itsenäisesti koulumatkansa. Eka- ja tokaluokan oppilaiden vähimmäisviikkotuntimää- rä on 19 tuntia, ja koulupäivä päättyy monesti jo puoliltapäi- vin. Pienten koululaisten yksinäisiä aamuja ja iltapäiviä hel- pottamaan luotu aamu- ja iltapäivähoidon tilanne on kaikkea muuta kuin kunnossa. Kaikissa kunnissa ei järjestetä lainkaan aamu- ja iltapäivätoimintaa. Joissain kunnissa on iltapäiväker- hoja, joiden paikkojen riittävyyttä varsinkin tokaluokkalaisten vanhemmat jännittävät sydän syrjällään. Kerhojen periaatteena tulee olla, että osallistuminen on mahdollista kaikille pienille koululaisille. Maksut eivät saa olla tasolla, joka estäisi pienitu- loisten lapsia osallistumasta. Aikuiset pitävät suurena epäkohtana, jos saavat tietää työ- aikansa vasta työpaikalla. Onneksi lainsäädännössä velvoite- taan ilmoittamaan työvuorot hyvissä ajoin. Lasten kohdalla näin ei tarvitse toimia, vaan lukujärjestys selviää vasta koulun alettua. Syksyllä vanhemmat saavat harjoittaa haastavaa on- gelmanratkaisua, kun vanhempien työaika ei jousta aamusta ja lukujärjestyksestä ilmenee koulun alkavan useana päivänä vasta kymmeneltä. Pienen koululaisen vanhemman on ilmoitettava työpaikal- la hyvissä ajoin, viimeistään kahta kuukautta aikaisemmin, jos hän haluaa lyhentää työaikaansa. Työn suunnitteleminen on hankalaa, kun lapsen lukujärjestystä ei tiedä. Suvivirren vai­ ttua kouluissa rehtorit ja opettajat voisivat istua pariksi e 27
päiväksi alas ja sopia seuraavan syksyn lukujärjestykset. Jos lukujärjestykset olisivat tiedossa jo kesän alussa, ehtisi- vät vanhemmat tarvittaessa ilmoittaa työajan lyhentämisestä työnantajalle ilmoitusajan puitteissa. Myytti vanhemmuuden kustannuksista Vanhemmuuden kustannuksista työnantajille on liikkeellä mo­ en­ais­a legendaa. Mahtavimmat niistä kertovat kymppi­ n l t tonnin vau­ oista. Useimmilla kustannuksista puhuvilla v ei kuitenkaan tunnu olevan mitään käsitystä esimerkiksi vanhem­ ainpäivärahojen suu­ uudesta, työehtosopimuksista p r tai vanhempainvapaiden ajalta kertyvien vuosilomapäivien kustan­ usten kompensaatiosta. Kaikki edellä mainitut vai­ n kut­­tavat väitettyihin kustannuksiin. Kerrataanpa siis perusasiat. Jos työnantaja maksaa palk- kaa työntekijälle, päiväraha tältä ajalta kilahtaa työnantajan tilille. Useimmiten palkkaa maksetaan parin kuukauden ajalta ja päivärahan suuruus on tuolloin pieni- ja keskituloisilla 90 prosenttia palkasta. Pieni päässälaskuharjoitus paljastaa, että parin kuukauden ajalta palkan ja päivärahan erotus on koh- tuullisen pieni summa. Vanhempainvapaan aikana työsuh- teesta kertyvien vuosilomapäivien palkkaan työnantaja saa korvauksen Kelan kautta. Todellisuudessa äitiysvapaalle jää- västä työntekijästä ei siis aiheudu työnantajalle juurikaan kus- tannuksia. Maksettavat vanhempainpäivärahat on puolestaan rahoitettu yhteisvastuullisesti kaikkien työnantajien sairaus- vakuutusmaksuilla ja palkansaajien päivärahamaksulla. Valtio maksaa pienen osuuden ja vähimmäismääräiset päivärahat. Jos vanhempainpäivärahojen määräytyminen on monelle hepreaa, vielä harvempi tietää, että äitiys- ja isyysvapaiden palkallisten jaksojen kustannukset on huomioitu työehtosopi- muksia tehtäessä. Kun etuus on työehtosopimukseen kirjattu, on siitä maksettu pienempinä palkankorotuksina tai jättämällä muita etuja saamatta. Työntekijät ovat siis jo maksaneet van- hemmuuden kustannuksista sopimusneuvotteluissa. Vanhemmuuden kalleudesta vakuuttuneiden seuraava jatkoväite on kuulunut, että ne ovatkin muut hankaluudet ja sijaisen palkka, jotka aiheuttavat kustannukset. Kyse on siis epäsuorista kustannuksista. Käytännön järjestelyihin, jotka liittyvät perhevapaalle jäävän sijaisen palkkaamiseen ja pe- rehdyttämiseen, on vaikea laskea hintalappua tai keksiä kor- vausta. Ihmetyttää kyllä, miten sijaisen palkkaaminen perhe- 28
vapaiden kohdalla muuttuu niin kalliiksi ja hankalaksi, kun muutoin työmarkkinoilla käytetään surutta määräaikaista, osa- aikaista ja vuokratyövoimaa. Eikö aina uuden vuokratyöläisen opastaminen maksa mitään vai maksaako se vain silloin, kun kyseessä on perhevapaaseen liittyvä sijaisuus? Suhteellisuudentaju kasvaa, kun muistaa, että Suomessa syntyy vuosittain reilut 60 000 lasta. Kaikki näiden lasten äi- dit (tai isät) eivät suinkaan ole työelämässä. Moni pysyttelee työelämän ulkopuolella, opiskelijana tai lasta kotona hoitaen. Kaiken lisäksi vain noin puolella vanhempainvapaalla olevis- ta äideistä on työsuhde. Jos ei ole työsuhdetta, ei voi myös- kään olla työnantajalle syntyviä kustannuksia. Vanhemmuuden kustannuksista saa ja pitää puhua, mutta keskustelua auttaa, kun tarkistaa faktat. On surullista huoma- ta, kuinka moni tarpeeksi usein toistettu väite on alkanut elää totuutena. Kustannuksista tuntuukin tulleen oikeutus naisten pätkätyösuhteille. Onko kustannusten suhteen sitten mitään tehtävissä? Jos vähäisiä jäljelle jääviä suoria kustannuksia halutaan kompen- soida ja tasata työnantajien kesken, jonkinlainen työnantajien kustantama vakuutus voitaisiin toki luoda. Samoin voitaisiin miettiä äitiyspäivärahan tasoja, sillä ne vaikuttavat työnanta- jan mahdollisesti maksaman palkan ja päivärahan erotukseen. Epäsuorien kustannusten kannalta oleellista on, että per- hevapaiden aikana työelämään säilyy jokin yhteys. Tiedot ja taidot olisi pidettävä ajan tasalla tai ne tulisi päivittää jo ennen työelämään palaamista. Kustannuksista jankkaamisen sijaan olisi aika siirtyä pohti- maan, kuin­ a työn ja perhevapaiden välillä liikkumisesta teh- k täisiin mahdollisimman kitkatonta. Vanhempainpäivärahojen rahoitus Vanhempainpäivärahat rahoitetaan sairausvakuutuksen työtulovakuutuksesta. Rahoitukseen osallistuvat työnanta- jat ja työntekijät. Valtio rahoittaa vähimmäismääräiset päi- värahat. Menoista 73 % katetaan työnantajien maksuilla, 23 % työntekijöiden maksuilla ja 0,1% valtion osuudella. Vuonna 2010 työntekijöiden maksu on 0,93 % palkasta. 2 000 euron kuukausituloilla tämä tarkoittaa vajaata 19 eu- roa kuussa. Työnantajien sv-maksu on 2,23%. 29
Vanhempainvapaat palvelemaan perheitä Perhevapaissa kietoutuvat yhteen kysymykset tasa-arvosta, lasten ja perheiden hyvinvoinnista sekä työelämän tarpeista. Parhaillaan herkkää aihetta pohtii maan hallituksen asettama työryhmä, joka selvittää mahdollisuuksia vanhempainvapaa- järjestelmän uudistamiseksi. Perhevapaita ei ole siis luvattu uudistaa, vaan selvittää mahdollisuutta siihen. Voi arvata, että työryhmän työn edistymisestä ja lopputuloksesta nähdään vielä monet kirjoitukset lehtien mielipidesivuilla. Vanhempainvapaat lyhyesti Äitiysvapaan kesto on 105 arkipäivää eli noin 4 kuukaut- ta. Äitiys­ apaalle voi jäädä 30–50 arkipäivää ennen las- v kettua aikaa. Äitiysvapaan jälkeen alkaa vanhempainva- paa, jolle voi jäädä joko äiti tai isä tai molemmat (eivät kuitenkaan samanaikaisesti). Vanhempainvapaa kestää 158 arkipäivää eli noin 6 kuukautta. Vanhempainvapaan päättyessä lapsi on noin 9–10 kuukauden ikäinen. Isyysvapaa kestää 18 arkipäivää (3 viikkoa). Isä voi pi- tää sen milloin tahansa äitiys- tai vanhempainrahakau- den aikana. Jos isä käyttää vanhempainvapaan viimeiset 12 päivää, hän saa vielä 1–24 ylimääräistä isyysvapaa- päivää (ns. isäkuukausi). Ks. tarkemmin esim. SAK:n nettisivuilta: www.sak.fi/ työssä/lomat ja vapaat/perhevapaat Järjellä ajateltuna uudistukselle on tarpeita. On selvää, että nykyinen vanhempainvapaa päättyy huonoon aikaan, lap- sen ollessa 9–10 kuukauden ikäinen. Paha vierastamisvaihe on päällä, kävely sujuu vasta harvalla ja lusikkakaan ei oi- kein osu suuhun. Pari kuukautta eteenpäin tilanne näyttäisi jo paremmalta. Vanhempainvapaiden keston pidentäminen, kunnes lapsi on vuoden ikäinen, on perusteltua ja perheiden toiveiden mukaista. Realismia on myös tunnustaa, että pienten lasten van- hemmat käyvät töissä. Työn ja perheen summana on usein 30
vanhempien väsymys. Ehkä tästä syystä äiti jää Suomessa poikkeuksellisen usein kokonaan kotiin lasten kanssa useiksi vuosiksi. Muissa Pohjoismaissa lasten hoidon ja työn yhdis- täminen on huomattavasti yleisempää. Artikkelin kohdasta Van­ emmat kaipaavat apua arkeen (s. 26) löytyy joukko asi- h oita, joita tilanteen parantamiseksi voidaan tehdä. Samalla pitäisi miettiä, kuinka lasten hoitovastuuta jae- taan. Isien osuus perhevapaista ei ole ottanut kasvaakseen, vaan äidit käyttävät yhä lähes kaikki perhevapaat. Pitkillä poissaoloilla työelämästä on tunnetut vaikutukset palkkaan, työuraan ja eläkkeisiin. Talouden aallokoissa on riskittömäm- pää, jos kumpikaan vanhemmista ei olisi pitkiä aikoja työelä- män ulkopuolella. Nykyinen perhevapaiden jakautuminen on luonnollisesti pitkän aikavälin lopputulos. Siihen vaikuttavat niin yleiset asenteet, työpaikkojen ilmapiiri, naisten ja miesten työmark- kina-asema kuin perhevapaiden pitämiseen liittyvät oikeudet ja käytännöt. Pelkillä perhevapaisiin liittyvillä muutoksilla asia ei siis muutu, mutta niillä on oma merkityksensä. Isien pitämien päivien osuus kaikista vanhempain­ a­ v paa­ äivistä on reilusti alle 10 prosenttia. Isää kohti lasket- p tuna päiviä on noin 20 eli käytännössä isyysvapaan pituus. Mah­ ollisuuksia pidempiin vapaisiin periaatteessa jo olisi. d Kuuden viikon isäkuukausi, joka on ajateltu pidettäväksi vanhem­ ain­ apaan päätteeksi, ei ole kuitenkaan ottanut tuul- p v ta siipiensä alle. Eikä ihme. Ehdot ovat järkyttävän jäykät ja sopivat lähinnä perheille, joissa molemmilla on vakitui- set työpaikat. Eivät perheet tyhmyyttään jätä kuuden viikon ekstravapaata käyttämättä, vaan se ei usein yksinkertaisesti ole realistinen vaihtoehto. Jos äidillä ei ole työpaikkaa, mihin palata ja isällä työ on, jää isäkuukausi useimmiten käyttä- mättä. Etenkin, jos lasta on ajateltu hoitaa kotona pidempään kuin 10 kuukauden ikään. Isäkiintiöt eivät ratkaise mitään, jos niitä rakennetaan ideaaliperheiden pohjalta ja ehdot ovat sen mukaisia. Van- hempainvapaat tulisi suunnitella sen sijaan mahdollisimman moneen elämäntilanteeseen sopivaksi. Isien osuuksista pi- tää tehdä sellaisia, että niitä voidaan tosiasiallisesti käyttää. Ensimmäinen askel on yhdistää nykyinen isyysvapaa ja isä- kuukausi yhdeksi isän vapaaksi. Vapaan pidon ajankohdan ja jaksotukset perhe voisi päättää tilanteeseensa sopivammalla tavalla esimerkiksi lapsen kahteen ikävuoteen mennessä. 31
Pelkästään tällä muutoksella meillä olisi käytössä yhdeksän viikon isän osuus, jota varmasti hyödynnettäisiin nykyistä mallia laajemmin. Samalla yhteiskuntakin tukisi jaettua van- hemmuutta ja isien vanhempainvapaat tulisivat luonnollisek- si osaksi työelämää siinä missä äitienkin. 32
Saana Siekkinen Työttömien palvelut 2010-luvulle Työn teettämisen tavat ovat tällä vuosituhannella muuttuneet pysyvästi. Erilaisten pätkä-, silppu- ja vuokratyön tekeminen ja itsensä työllistäminen yrittäjänä ovat arkipäivää monilla toimialoilla. Suomi on osa maailmantaloutta, joten muualla tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös meillä. Talouden ra­ ken­ emuutos, jossa työpaikkoja häviää ja syntyy, jatkuu kai- n ken aikaa. Voi sanoa, että toimialasta ja työtehtävästä riippu- matta työn epävarmuus koskettaa jokaista työntekijää jossain vaiheessa työuraa. Suomessa suuria irtisanomisia, kokonaisten tehtaiden sul- kemisiakin on viime vuosina koettu erityisesti metsä- ja tek- nologiateollisuudessa. Talouden ja työelämän rakennemuutos näyttää ennusteiden mukaan jatkuvan. Palvelujen osuus on kasvanut. Tulevaisuudessa erityisesti väestön ikääntymisestä johtuva terveydenhoito- ja hoivapalveluiden kysyntä lisään- tyy. Samalla teollisuuden työtehtävät keskittyvät yhä enem- män korkeaa osaamista vaativiin tehtäviin. Informaatio- ja viestintäteknologiassa tutkijoiden, suunnittelijoiden ja muiden toimihenkilöiden osuus työvoimasta on jo noin 50 prosenttia. Työttömyyden nujertaminen on osoittautunut muutokses- sa vaikeaksi. Työttömyys nousee taantumassa nopeasti, mutta alenee seuraavalla nousukaudella huomattavasti hitaammin. Osin tämä johtuu siitä, että uudet työpaikat syntyvät rakenne- muutoksen seurauksena eri toimialoille kuin ne, joilta työtä hävisi. Toisaalta samaan aikaan työpaikkansa menettäneiden tiedot ja taidot, jotka kehittyvät työtä tehdessä ja joiden hyö- dyntäminen on mahdollista vain tietyssä työpaikassa, menet- tävät arvoaan. Näyttää siltä, että pitkistä työsuhteista irtisanotut ajautuvat epävarmemmalle työuralle, jossa pätkittynyt työ ja työttömyys vuorottelevat. Monet pitkän työuran tehneet ajautuvat pysy- vään työttömyyteen. Kunnon palveluja nöyryyttämisen ja syyllistämisen sijaan Suomessa aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin käytetään edelleen työttömyysturvamenoihin verrattuna vähän rahaa. Monien uudistusten tavoitteena on ollut lisätä työttömien 33
akti­ ointia ja nopeuttaa erityisesti työttömyyden alkuvaiheen v palveluja. Pitkään työttömänä olleiden palveluja on parannet- tu esimerkiksi työmarkkinatukea uudistamalla ja perustamal- la työvoiman palvelukeskuksia. Uudistuksista huolimatta työttömistä työnhakijoista moni ajautuu yhä kauemmas työmarkkinoista. Vuonna 2008 alle kolme kuukautta työttöminä olleista avoimille työmarkkinoil- le siirtyi vielä 44 prosenttia, mutta 3–12 kuukautta työttöminä olleista enää 16–17 prosenttia. Nyt Suomessa ollaan jälleen tilanteessa, jossa työttömyys monilla pitkittyy. Keväällä 2010 yli vuoden työttömänä olleita oli jo 52 000, ja aktiivien pii- rissä olevien työttömien osuus on pienentynyt. Työttömyyden pitkittyessä ihmiset siirtyvät työvoiman ulkopuolelle. Nopeaa työttömyyden katkaisun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Aktiivisen työvoimapolitiikan vastustajat puhuvat usein tempputyöllistämisestä, jolla tarkoitetaan julkisesti tuettua työllistämistä tai koulutusta, joka ei johda pysyvämpään työl- listymiseen. Aivan syyttä työhallintoa ei ole tempputyöllis- tämisestä syytetty. Huonot kokemukset kuuluvat kauas. Toi- minta on ollut pitkään jäykkää ja byrokraattista. Työttömien työllistymisen suunnittelu on ollut hyvin vaihtelevaa. Usein työnhakusuunnitelmissa ei ole sovittu mistään konkreetti- sista toimista. Aktiivitoimia on käytetty kontrollointikeino- na työttömyysturvan saamiseksi ja tilastojen siivoamiseksi. Työttömiä on ohjattu kursseille työttömyyden katkaisemisek- si välittämättä siitä, onko koulutus yksilölle sopivaa ja tar- koituksenmukaista. Tuloksen tietää tällaisessa tilanteessa jo etukäteen. Vaikuttavuus on kärsinyt ja samalla työhallinnon maine. Taustalla on pitkään ollut sellaistakin ajattelua, että työttö- myys on jollain tavoin itse aiheutettua. Ikään kuin olisi omaa laiskuutta, ettei uutta työtä löydä. Arvellaan, että työttömät makaavat mieluummin kotisohvalla kuin menevät työhön. Tämän tästä työttömyysongelman ratkaisemiseksi ehdotetaan työttömyysturvan tason ja keston leikkaamista ja toisaalta työn ja koulutuksen vastaanoton velvoittavuuden lisäämistä. Aktiivitoimien ”väärinkäytöstä” on päästävä eroon. Sa- malla on lopetettava työttömien syyllistäminen ja nöyryyt- täminen. Työttömyys voi työuran eri vaiheissa kohdata ketä tahansa. Työttömän tilanne on voitava selvittää nopeasti ja työllistymissuunnitelmassa on sovittava täsmällisesti, miten työhön paluuta tuetaan. Työllistymissuunnitelma sitoo sekä 34
työnhakijaa että viranomaisia. Työttömällä työnhakijalla on myös oltava mahdollisuus kieltäytyä täysin epätarkoituksen- mukaisesta koulutuksesta, työharjoittelusta tai palkkatuetusta työstä. Olisi harkittava, miten työttömän työnhakijan oikeus- turvaa voitaisiin tässä kohtaa parantaa. Vakuutusvalvontavirasto seuraa tiiviisti työttömyyskas- sojen toiminnan lainmukaisuutta, mutta mikä taho valvoo työttömille tarjottavien aktiivitoimien laatua, tarkoituksen- mukaisuutta ja vaikuttavuutta? Voisivatko esimerkiksi TE- toimikunnat arvioida työllistymissuunnitelmien tarkoituk- senmukaisuutta, jos suunnitelman sisältö ei ole tyydyttävä? Olisi syytä arvioida uudelleen, millaisissa tilanteissa työ- tön työnhakija voisi menettää oikeutensa työttömyysturvaan eli saada karenssin. Karenssin keston voisi porrastaa työstä kieltäytymistä tai eroamista koskevissa tilanteissa työsuhteen laadun ja keston mukaan. Karenssin porrastaminen voisi olla myös tarpeen TE-toimistojen palveluissa niin, että ensim- mäisellä kerralla unohdus tai kieltäytyminen johtaisi työttö- myysturvan alentamiseen määräajaksi, ei koko toimeentulon katkaisemiseen. Järjestelmä voitaisiin saada työttömän työn- hakijan kannalta selkeämmäksi. Joustoturvassa otettava seuraava askel Palkansaajat ovat ottaneet työelämän muutoksen tosissaan ja etsineet vuosien ajan uusia vaihtoehtoja, joilla ihmisten siirtymistä työstä työhön voitaisiin helpottaa. Toistaiseksi viimeiseksi jääneessä tulopoliittisessa sopimuksessa vuosil- le 2005–2007 sovittiin monen vuoden työn tuloksena muu- tosturvan toimintamallin käyttöönotosta. Malli on osoittanut tarpeellisuuteensa ja se on toiminut erityisesti isoissa irtisa- nomistilanteissa. Vuodesta 2009 muutosturvan piiriin ovat päässeet myös lomautetut. Muutosturvallisuutta ovat olennaisesti parantaneet myös koulutuksen aikaisten etuuksien parantaminen. Osana aikuis- koulutuksen kokonaisuudistusta ja Sata-komitean ehdotuksia tämän vuoden alusta työttömät ovat voineet hakeutua aiempaa helpommin omaehtoiseen koulutukseen työttömyysturvalla ja elokuun alussa aikuiskoulutustuki nousi työttömyysturvan ta- solle. Etuusuudistukset parantavat osaltaan työikäisten aikuis- ten muutosturvallisuutta. Ammatinvaihto aikuisiällä on nyt helpompaa. Myös osa-aikainen opiskelu on aiempaa parem- min yhdistettävissä työhön, jos työjärjestelyt vain joustavat. 35
Muutosturva on ollut suomalainen malli, joidenkin mie- lestä köyhän miehen malli yhdistää työnmarkkinoiden joustavuus ja turvallisuus. Nyt olisi aika ottaa suomalaisen joustoturvamallin kehittelyssä seuraava askel. Jatkuvan ra- kennemuutoksen takia siirtymävaiheita työstä työhön ta- pahtuu kaiken aikaa, ei vain talouden laskukausina. Siksi koulutusta, palkkatuettua työtä ja työharjoittelua sekä muita tarpeellisia toimia on oltava kaiken aikaa tarjolla. Toimien määrä ei voi seurata yksin talouden suhdanteita. Samalla muutosturvan piiriin pääsyn ehtoja on syytä hel- pottaa ja yksinkertaistaa. Määräaikaisen työsuhteen päät­ tyessä ja irtisanomistilanteissa olevien työntekijöiden pitäisi päästä muutosturvan piiriin samoin ehdoin. Kaikki työnsä menettäneet ovat lopulta saman tilanteen edessä: miten löy- tää uutta työtä8. Laadukas aikuiskoulutus vastaamaan työikäisten tarpeita Osana suomalaista joustoturvan mallia on saatava ammatil- linen koulutus vastaamaan työmarkkinoiden muuttuvia tar- peita. Työpaikkojen näkökulmasta koulutusjärjestelmä on edelleen monimutkainen. Koulutuksen kentässä on valtava määrä toimijoita, erilaisia koulutuksen järjestämismuotoja ja tutkintoja. Neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat nekin edelleen hajallaan oppilaitoksissa ja työhallinnossa. Erilaiset koulu­ tus­ aihtoehtojen erot eivät varmasti aukene työpaikoilla, v joissa mietitään työntekijöille sopivaa koulutusvaihtoehtoa tai uusien työntekijöiden rekrytointia. Tulevaisuudessa työpaikkojen osaamista koskevien neu- vonta- ja ohjauspalvelujen on löydyttävä yhden oven takaa, myös sähköisesti. Koulutusta on oltava joustavasti tarjolla ympäri vuoden. Aikuisten koulutuksessa ei ole tarkoituksen- mukaista odottaa syksyisin tai keväisin alkavaa koulutusta. Aikaisemmin opittu on tunnistettava ennen opintojen alkua ja opinnot samalla henkilökohtaistettava. Ohjaus- ja rahoi- tusjärjestelmän on tuettava näitä periaatteita nykyistä tehok- kaammin niin, että oppilaitosten kannattaa työtä tehdä. Nyt 8 Joonas Rahkolan artikkelissa työttömyysturvasta on lisäksi käsitelty tar- kemmin ajatusta palkkavakuutuksesta, joka helpottaisi siirtymiä työstä työ- hön ja parantaisi työnsä menettäneiden sopeutumista muutoksiin. 36
rahoitusjärjestelmä kannustaa paremminkin pitämään opiske- lijat mahdollisimman pitkään opiskelijoina, eikä tutkintojen suorittamisestakaan palkita. Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus on keskeinen työhal- linnon työkalu, jolla voidaan tukea siirtymistä työstä työhön. Kun aikuisten koulutuksen aikaiset etuudet on uudistettu, oli- si tarpeen ennakkoluulottomasti tarkastella työ- ja elinkeino­ ministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen aikuiskoulutuksen hallintoa ja ohjausta sekä arvioida, onko tarpeen pitää yllä kahta eri järjestelmää. Voisiko ammatilli- nen aikuiskoulutus perustua kokonaan työelämän tarpeista lähtevään koulutuksen hankintaan? Ministeriöiden rajariitoihin ei pidä kuitenkaan liiaksi up- poutua. Tärkeintä on saada koulutuksen laatu vastaamaan työntekijöiden ja työpaikkojen tarpeita. Työvoimapoliittisen koulutuksen hankintaan tulee asettaa laatukriteerit. Koulutus- ta hankittaisiin silloin pääsääntöisesti tahoilta, joilla on ope- tushallinnon järjestämislupa tai oikeus korkeakoulututkinnon myöntämiseen. Ammatilliseen tutkintoon tai tutkinnon osaan johtavaa koulutusta on lisättävä. Valmistavan koulutuksen kymmenien kurssien kirjosta on päästävä eroon ja koulutukseen on luota- va koko maahan yhtenäiset opintojaksot ja -sisällöt. Näiden opintojaksojen tavoitteena olisi tukea työmarkkinoille paluu- ta tai hakeutumista ammatilliseen tutkintoon johtavaan kou- lutukseen. Nuoret työhön ja koulutukseen Peruskoulun päättäville on vihdoin annettava todellinen kou­u­­ l tustakuu, mikä tarkoittaa oikeutta aloittaa opinnot ammatilli­ essa koulutuksessa, lukiossa tai erityistoimissa s (valmista­ assa koulutuksessa, työpajoissa tai vastaavissa) v saman vuoden aikana riippumatta koulutuksenjärjestäjän aloituspaikkakiintiöistä. Samalla on määriteltävä vastuuvi- ranomainen huolehtimaan peruskoulun päättävästä ikäluo- kasta siihen asti, kunnes nuoret aloittavat jatko-opinnot tai siirtyvät työelämään. Yksi vaihtoehto voisi olla jatkaa oppi- velvollisuutta 18-vuotiaaksi, jolloin kaikki nuoret jatkaisivat opintojaan tai osallistuisivat muuhun toimintaan, joka edistää työllistymistä. Nuorten työttömien työnhakijoiden työhön pääsyn tuke- misessa on ensisijaista lisätä palkkatuen käyttöä. Esimerkiksi 37
matalapalkkatukeen verrattuna palkkatuki kohdentuu suoraan työttömän työnhakijan työllistämiseen. Työharjoittelu on toi- miva vaihtoehto tilanteissa, joissa ammattitaitoa vailla oleva henkilö vielä etsii omaa alaansa. Työharjoittelu ja työelämä- valmennus voivat tulla kysymykseen ensimmäisenä toimena, jota pitäisi aina seurata koulutus tai palkkatuettu työ. Työhar- joittelu on monissa tilanteissa palkatonta työtä, joka vääris- tää kilpailua ja aiheuttaa ongelmia työpaikoilla. Myöskään ammattitaitoisen henkilön kannalta työharjoittelua ei voi pi- tää tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona. Työharjoittelun ja työelämävalmennuksen käyttö työllistämistoimina on tarpeen käydä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla kolmikantaisesti läpi pikaisesti. Erityisesti vaikeassa työllisyystilanteessa har- joittelun käytön lisäämiseen on paineita. Paikallisin voimin tehokkaaseen työnvälitykseen Suomessa työllisyystoimien hallinto ja ohjaus on varsin haja­ naista. Työvoimapolitiikan toimista vastaa työ- ja elinkeino­ ministeriö, joka ohjaa valtion aluehallinnon kautta työ- ja elinkeinotoimistoja. TE-toimistoilla on noin 200 toimipistet- tä koko maassa. Kunnilla on oma roolinsa kuntalaisten työl- listymisen tukemisessa. Kela ja työttömyyskassat vastaavat työttömyysturvan maksatuksesta. Lisäksi Suomessa toimii 39 työvoiman palvelukeskusta, jotka tarjoavat työttömille työ- hön paluuta tukevia palveluja työ- ja elinkeinotoimistojen, kunnan ja Kelan asiakkaiden palveluyhteistyönä. Palvelukes- kusten toiminta perustuu edellä mainittujen tahojen vapaaeh- toiseen sopimukselliseen yhteistyöhön. Työllisyyden hoidon on lähdettävä liikkeelle peruskysy- myksestä, miten työantajia ja työnhakijoita voidaan nopeasti, tehokkaasti ja tuloksellisesti palvella heidän omista tarpeis- taan ja lähtökohdistaan. Paikallisten toimijoiden – kuntien so- siaali- ja terveyspalveluiden sekä TE-toimistojen – yhteistyö- tä tarvitaan. Tanskassa ja Norjassa paikallisessa yhteistyössä on edetty pitkälle. Itse asiassa Tanskassa on siirretty koko työllisyyden hoito valtiolta paikallishallinnon vastuulle. Yh- den luukun periaate toteutuu siellä jo käytännössä. Suomen olisi syytä ottaa Tanskasta mallia. Paikallista yhteistyötä on Suomessa tiivistettävä. Työvoi- man palvelukeskuksille tulisi saada pysyvä toimintamalli. Samalla kuntien ja TE-toimistojen yhteistoimintaa esimer- kiksi seutukuntakohtaisissa työllistämisratkaisuissa voidaan 38
parantaa. Palvelukeskuksilla voisi olla jatkossa kokonaisval- tainen vastuu kaikkien työmarkkinatukea saavien työttömien palveluista. Palvelukeskuksista saatujen kokemusten pohjalta yhteis- työtä voitaisiin tulevaisuudessa viedä tätäkin pidemmälle niin, että työnhakijoiden ja työnantajien kaikki palvelut löy- tyisivät samasta osoitteesta. Työttömien aktiivitoimet sekä sosiaali- terveyspalvelut olisivat kattavasti saatavilla yhdes- tä paikasta. Uusi toimintamalli avaisi täysin uudet näkymät osaamisen kehittämistä koskevien palvelujen uudistamiseen, koska ammatillisten koulutuksen oppilaitokset ovat useimmi- ten kuntien ja kuntayhtymien omistuksessa. Toimintamallia tukisi tehokas sähköinen työnvälitys ja verkkopalvelut. Uudistus olisi iso muutos työllisyyspalvelujen hallinto- ja ohjausjärjestelmään. Valtiolla olisi toki jatkossakin rooli työllisyyspolitiikan toimien ohjauksessa ja rahoituksessa. Painopiste olisi kuitenkin seutukuntien omissa ratkaisuissa kaikkien työikäisten työllistämiseksi. Näitä toimia ja niiden vaikuttavuutta arvioitaisiin jatkuvasti. Rahoitusjärjestelmä tu­ isi voimakkaasti niin työnhakijoiden kuin viranomaisten k aktiivisuutta. Ketään ei jätetä - kaikkien työpanosta tarvitaan Aina uudelleen työllistyminen ei onnistu. Erityisesti talouden laskukausina uudelleen työllistyminen on vaikeaa ja työttö- myys usein pitkittyy. Heikoimmassa työmarkkina-asemassa ovat osatyökykyiset, pitkäaikaistyöttömät ja monet maahan- muuttajat. Monilla heistä työllistyminen avoimille työmark- kinoille ilman tukitoimia on toivotonta. Esimerkiksi vuonna 2008 yhdistyksiin ja säätiöihin palkkatuella työllistyneistä 58 prosenttia oli kolme kuukautta tukijakson jälkeen työttömänä prosenttia ja noin 30 prosenttia työvoimapoliittisessa toimen- piteessä. Suomen työmarkkinoilla tarvitaan kaikkien työpanosta. Olisi järkevämpää niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta saada osatyökykyiset ja vaikeasti työllistyvät pysyvämmin mukaan työmarkkinoille. Toistuva siirtyminen työvoimahal- linnon aktivoivasta toimenpiteestä toiseen alentaa työttömän motivaatiota ja pidemmän päälle syö koko aktivointiin pe- rustuvan työllisyysstrategian uskottavuutta. Toimenpitees- tä toiseen siirtyminen koetaan usein turhauttavaksi, jopa nöyryyttäväksi. Siksi olisikin luotava pitkään työttöminä ja 39
toistuvasti toimenpiteillä olleille työvoimapolitiikan perä- lautamalli, joka takaisi pysyvämmän työllistymisen. Näiden henkilöiden työllistämiseen voitaisiin maksaa pysyvästi palk- katukea poistamalla palkkatuesta enimmäiskesto. Asiasta mainitaan nykyhallituksen ohjelmassa, mutta uudistus ei ole edennyt. Vastuuta pitkäaikaistyöttömistä on palloteltu viran- omaiselta toiselle. Kiintiömalli edistäisi osatyökykyisten työllisyyttä Sosiaaliset yritykset työllistävät tällä hetkellä noin 1 400 vajaa­ untoista ja noin 1 000 pitkäaikaistyötöntä. Määrä on k aivan liian pieni ja kertoo, että pelkkä sosiaalisille yrityksil- le maksettava palkkatuki ei riitä laajempaan työllistämiseen. Olisikin tarpeen miettiä keinoja, joilla sosiaalinen yritystoi- minta voitaisiin tehdä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi ja todelliseksi mahdollisuudeksi työllistää vaikeasti työllistyviä. Suomessakin pitäisi selvittää mahdollisuudet ottaa käyt- töön ns. kiintiömalli, jossa suuremmat yritykset velvoitetaan työllistämään osatyökykyisiä tietyn osan työvoimastaan. Esi- merkiksi Saksassa suuremmat yritykset on velvoitettu työl- listämään työvoimastaan viisi prosenttia osatyökykyisiä tai vaihtoehtoisesti maksamaan maksua rahastoon, josta rahoite- taan saman ryhmän aktiivitoimenpiteitä. Kolmannen sektorin yhdistykset ja järjestöt tulevat jat- kossakin olemaan keskeisiä työllistäjiä. Järjestöjen tekemäl- lä työllä on ollut iso merkitys pitää pitkään työttömät olleet kiinni työn syrjässä ja estää heidän syrjäytymisensä koko yhteiskunnasta. Tätä työtä on tuettava myös jatkossa. Toi- vottavaa on, että uudet säännökset, joissa palkkatuettua työtä käyttävät toimijat tulkitaan elinkeinotoiminnan piiriin, eivät romuta kolmannen sektorin arvokasta työtä. Miten turvataan rahoitus? Suomessa työvoimapolitiikan määrärahoja ei ole sidottu val- litsevaan työllisyystilanteeseen, vaan niistä päätetään joka vuosi erikseen. Talouskriisin aika on tuonut esiin kehysme- nettelyn ongelmat. Työvoimapolitiikan määrärahoja ehdittiin merkittävästi pienentää vuodelle 2009 ja samoihin aikoihin ajauduttiin maailmanlaajuiseen talouskriisiin. Tämän jälkeen määrärahoja on lisätty useassa eri vaiheessa, mutta lisäyk- set ovat tapahtuneet viiveellä ja ne ovat olleet työttömyyden 40
kasvuun verrattuna riittämättömiä. Tuloksena on pitkäaikais- työttömyyden nopea kasvu ja työttömien aktiivitoimiin osal- listuvien osuuden jyrkkä lasku. Suomessa pitäisikin harkita aktiiviseen työvoimapolitiik- kaan suunnattujen määrärahojen sitomista osittain työllisyys- tilanteeseen. Kun työvoimapolitiikan resurssit seuraisivat työllisyystilannetta, työvoimapolitiikka vakauttaisi suhdan- teita ja estäisi nykyistä tehokkaammin työttömyyden kasvun ja pitkittymisen. Muutosturvan osalta ja työttömyysturvassa näin jo toimitaan. Nyt olisi syytä laajentaa tätä menettelyä koskemaan koko aktiivista työvoimapolitiikkaa. 41
Joonas Rahkola Mitä työttömyysturvalle pitäisi tehdä? Suomen työttömyysturva on järjestelmänä monimutkainen ja aikansa elänyt. Lähes kolmikymmenvuotisen olemassaolonsa aikana nykymuotoista työttömyysturvaa on pala palalta ke- hitetty vastaamaan yhteiskunnan muuttuvia tarpeita. Yksit- täisten täsmäkorjausten ja monimutkaisten lamaleikkausten tuotteena Suomessa on hallinnollisesti hankala järjestelmä, jonka yksityiskohdista asiantuntijoidenkin on toisinaan vai- kea saada selkoa. Uudistustarpeesta vallitsee laaja yksimie- lisyys. Tässä artikkelissa käydään läpi työttömyysturvan il- meisiä ongelmia ja esitetään lähtökohtia sen parantamiseksi. Mikä on mennyt pieleen? Työttömyysturvan kyky tarjota turvaa työelämän nykyriskien varalta ei ole niin hyvä kuin sen pitäisi olla. Liian usein työt- tömäksi joutuva ei saa oikeudenmukaiseksi koettua turvaa. Toisaalta etuuksien hakeminen ja määräytyminen ovat kryp- tisiä prosesseja niille, jotka turvan sattuvat saamaan. Työttömyysturvan peruslogiikka toimii siten, että työt- tömyys on joko harvinainen poikkeustila pitkäkestoisten kokoaikatyösuhteiden välissä tai ikään kuin pitkäkestoinen elämänura. Molemmissa tilanteissa työttömyysetuusjärjestel- mä toimii ainakin paperilla oikein hyvin9. Lyhytkestoisissa, kokoaikaisia työsuhteita seuraavissa työttömyysjaksoissa etuuden määräytyminen ja sen ehdot ovat melko helposti to- dennettavissa ja etuuden maksu helppoa, kunhan työttömyys on kokoaikaista. Samoin etuusjärjestelmän kehittämisessä on uhrattu paljon ajatusta tilanteisiin, joissa työttömyys jatkuu vuosikausia. Näiden kahden ääripään väliin jäävät ryhmät, joilla työl- lisyyden ja työttömyyden välinen rajanveto on vaikeaa. Työsuhteet voivat muodostua eripituisista ja erimuotoisis- ta töistä, joita on parhaimmillaan useita yhtä aikaa. Silloin työttömyysturva toimii kömpelösti. Sen toimivaksi saaminen vaatii perusteellista korjaamista. 9 Työvoimapalvelut ovat asia erikseen, eikä tässä artikkelissa puututa niihin. 42
Työttömyysturvaa kehitettäessä on syytä pitää mielessä, että suurin osa työttömyysjaksoista on lyhytkestoisia kitka- työttömyysjaksoja työsuhteiden välissä tai pitkään kestänyttä pitkäaikaistyöttömyyttä, joiden kohdalla etuussäännöt toimi- vat kohtuullisesti. Vain hieman yli 10 prosenttia suoritetusta työttömyysturvasta maksetaan osa-aikaisen työn tai lyhyt- kestoisen kokoaikatyön ajalta korvattavana soviteltuna päi- värahana. 10 prosenttia on kuitenkin niin suuri joukko, ettei työttömyysturvan uudistamista voida lykätä selittämällä, että suurimmalla osalla työttömyysturva toimii. Miten pitäisi edetä? Jotta työttömyysturvaa pystytään järkevästi kehittämään, on ensin vastattava siihen, mitä varten koko työttömyysturva on olemassa ja mihin tavoitteisiin sen avulla halutaan pyrkiä. Jos tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan mahdollisimman hyvä toimeentulo työttömille, päädytään erilaiseen järjestelmään kuin silloin, jos tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan työnte- on vastaanottamisen tehokkaat kannusteet ilman kiinnostusta työttömien toimeentulosta. Samalla on mietittävä, onko juuri työttömyysturvan kehittäminen paras keino jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Jos tavoitteenasettelua ja työttömyysturvan olemassaolon lähtökohtien määrittelyä ei tehdä kunnolla, on vaarana, että uudistamistyö joutuu sivuraiteille tai ei etene ollenkaan. Liian helposti päädytään paikantamaan ja korjailemaan nykyjärjes- telmän yksittäisiä ongelmakohtia. Silloin keskustelu jumiu- tuu usein kyllä–ei-väittelyyn yksittäisten muutosten tarpeelli- suudesta. Kokonaiskuvaa ei synny. Toinen vaara on, että jumiudutaan ”Kyllä työttömyystur- van pitää olla yksinkertaista ja kyllä pätkätyöntekijöiden tur- va on viimein saatava kuntoon”-tyyppiseen jaaritteluun ilman konkreettista sisältöä. Nämä kaksi vallitsevaa lähestymista- paa lienevät keskeinen syy siihen, miksi nykyinen järjestel- mä on sellainen kuin se on: kun sitä on kehitetty vuosikausia tältä pohjalta, tuloksena ei voi olla muuta kuin byrokraattinen seka­ elska. m Alun perin työttömyysvakuutus on luotu korvaamaan työn puutteesta aiheutuvaa tulonmenetystä tai turvaamaan vähimmäistoimeen­ulo työttömyyden aikana. Ne ovat hyviä t tavoitteita edelleen. Seuraava askel on katsoa, kuinka tavoit- teita on päivitettävä vastaamaan nykyisten työmarkkinoiden 43
todellisuutta. Sen jälkeen on analysoitava ne riskit, joiden varalta työttömyysvakuutuksen on tarjottava turvaa. Lopuksi mietitään, mitä työttömyysturvalle on tehtävä, jotta tavoittee- seen päästään. Muitakin tavoitteita toki on syytä pitää esillä. Kaikki lienevät yhtä mieltä vaikkapa siitä, että työttömyys- turva ei saa estää ketään menemästä töihin, vaan sen tulee mahdollistaa nopea työllistyminen. Kaikkiin ongelmiin ei voi vastata sosiaaliturvaa kehittämällä Kaikkiin työelämän ja kansalaisten toimeentulon ongelmiin ei voida eikä edes kannata yrittää vastata työttömyysturvaa kehittämällä. Jos työttömyysturvan kautta yritetään ratkoa on- gelmia, jotka eivät siitä johdu, huomio kohdistuu helposti itse ongelman sijasta aivan vääriin asioihin. Esimerkiksi yleinen työmarkkinoiden epävarmuuden lisääntyminen ei ole työttö- myysturvajärjestelmän syytä, mutta siitä aiheutuvaa tuloepä- varmuutta on toki pystyttävä hallitsemaan nykyistä paremmin työttömyysturvan kautta. Itse työelämän rakenteita muutetaan ensisijaisesti työlainsäädännön ja työehtosopimusten avulla. Erityisesti työllisyyden parantaminen on jokseenkin on­ gel­ allinen tavoite työttömyysturvan kehittämisessä. Työttö­ m myys itsessään harvoin johtuu työttömyysturvasta, vaan syynä on työn kysynnän riittämättömyys ja työmarkkinoiden toimivuus tai toimimattomuus. Työttömyyden viimeaikainen kasvu ei johdu siitä, että lähes satatuhatta ihmistä olisi nyt yhtäkkiä saanut päähänsä, että onkin kivempaa jäädä kotiin ja elää työttömyysetuuksilla. Suurin osa heistä on joutunut työttömäksi vasten tahtoaan, kun työpaikkoja on kadonnut. Mahdollisuudet työllisyyden parantamiseen työttömyys- turvajärjestelmän kautta, esimerkiksi leikkausten tai muiden rajoitusten avulla, ovat siis hyvin rajalliset. Yritelmät johtai- sivat lähinnä työttömien toimeentulon heikkenemiseen. Muissa Pohjoismaissa työttömyysturvan keskeisimmäksi tavoitteeksi on asetettu työttömyyden aikaisen toimeentulon mahdollisimman hyvä turvaaminen. Muut tavoitteet hoi- detaan muuta kautta, kuten nopea työllistyminen aktiivisen työvoimapolitiikan keinoilla. Suomeen verrattuna muissa Pohjoismaissa onkin parempitasoinen työttömyysturva ja ak- tiivinen työvoimapolitiikka toimii paremmin. 44
Työttömyysturvasta kohti työmarkkinaturvaa Tämän päivän työmarkkinoita luonnehtii yleisen epävarmuu- den kasvaminen, joka silpputyöntekijöiden lisäksi kosket- taa yhä laajemmin myös vakituisissa kokoaikatyösuhteissa työskenteleviä. Epävarmuuteen ja siihen liittyviin riskeihin vastaamisessa työttömyysvakuutuksen rooli on keskeinen. Luonteva kehityssuunta olisi siirtyä pelkästä työttömyystur- vasta laajempaan työmarkkinaturvaan, joka vastaa laajemmin erilaiseen työllisyydestä, työttömyydestä ja niiden välimuo- doista aiheutuvaan tuloepävarmuuteen. Nykyisillä työmarkkinoilla on toisinaan hankala määrittää, mikä on työttömyydestä tai vajaatyöllisyydestä johtuvaa an- sionmenetystä. Työttömyysvakuutuksen kehittämistä varten on määriteltävä, halutaanko sen avulla korvata jotain muuta tulonmenetystä, esimerkiksi paremmin palkatusta työstä al- haisemmin palkattuun työhön siirtymistä. Jos tavoitteena on parempi turva kaikenlaisten työmarkkinariskien varalta, vas- taus on kyllä. Tällöin työttömyysvakuutusta on kehitettävä laajemmin kohti yleistä ansiovakuutusta. Ansiotason turvaamisen lisäksi on tietysti huolehdittava, että työttömyysvakuutus tarjoaa riittävän perusturvan niille, joilla ei syystä tai toisesta ole ollut työtuloja. Siihen nähden työttömien perusturvan nykyinen taso on liian alhainen. Tiukka jako perus- ja ansioturvaan ja erityisesti näiden kahden näkeminen toisistaan erillisinä turvan muotoina on tarpeetonta. Järjestelmä on nähtävä kokonaisuutena, joka tar- joaa sopivan turvan kaikkiin tilanteisiin. Samalla työttömyys- turvan toimeenpanoa tulisi miettiä uusiksi tätä taustaa vasten: työttömyyskassat voisivat ottaa jäsentensä työttömyysturvan vastuulleen kokonaisuudessaan, jolloin jäsen saisi työttö- myysetuutensa tilanteestaan riippumatta samasta paikasta. Silpputyö ja työttömyysturva Työttömyydestä tai työn puutteesta aiheutuvan tulon mene- tystä on erityisen vaikea määritellä silloin, kun työntekijän työn teon määrät ja muodot ja siten ansiotaso vaihtelevat. Mikä katsotaan tulotasoksi, jonka työttömyysvakuutuksen on turvattava? Miten etuus maksetaan, kun samaan aikaan on joko jatkuvia tai katkonaisia työtuloja? Työttömyysturvan polttavimmat ongelmat ovat juuri tässä: järjestelmä on raken- nettu turvaamaan työttömyydestä johtuvaa ansionmenetystä, 45
mutta se ei kykene kunnolla tunnistamaan ansionmenetys­ tilanteita, joissa sitä tarvittaisiin. Vakiintumatonta osa-aikaista tai määräaikaista tai muu- ta vaihtelevaluontoista työtä tekevillä jatkuva epävarmuus toimeentulosta on ongelma, johon työttömyysturvan tulisi pystyä vastaamaan nykyistä paremmin. Luontevin ratkaisu saattaisi työtä tekevät ihmiset mahdollisimman kattavasti an- sioturvan piiriin. Ansioturvan tarkoituksena on nimenomaan ansiotason vaihteluiden pehmentäminen, jolloin sen avulla voidaan vähentää työmarkkinatilanteen vaihtelusta johtuvaa epävarmuutta toimeentulosta. Ansioturvalle pääsyä on helpotettava, samoin ansioturval- la pysymistä ja ansioturvan tason säilymistä. Näin ansiotason vaihtelusta aiheutuva epävarmuus vähenisi. Jos työttömyyttä edeltäviä ansioita ei olisi, saisi riittävän tasoisen perusturvan joka tapauksessa. Usein on esitetty, että samaan voitaisiin päästä jonkin- laisen kansalaispalkan avulla. Näin ei kuitenkaan ole. Aina samansuuruisena maksettava kansalaispalkka ei vastaisi mi- tenkään ansiotason vaihteluista aiheutuvaan epävarmuuteen, vaan takaisi pelkän minimitoimeentulon. Tuloepävarmuuteen vastaaminen ja minimitoimeentulon turvaaminen vaativat näin ollen yhdistetyn ansio- ja perusturvamallin. Ansioturvan piiriin pääsy Ansioturvalle pääsyä helpotetaan muokkaamalla työssäoloeh- toa. Työs­ äoloehto määrittää, koska on oikeutettu ansiosidon- s naiseen tur­ aan. Nykyään työssäoloehdon kertyminen on yksi v harvoista sosiaaliturvan osista, jossa työnteon tapa vaikuttaa sosiaaliturvan kertymiseen. Työssäoloehtoon lasketaan mu- kaan vain työviikot, jolloin työntekijä on ollut vähintään 18 tuntia töissä10. Jos tunteja on tätä vähemmän, työ ei kerrytä ansio­ idonnaista työttömyysturvaa lainkaan. Muualla sosiaa- s livakuutuksessa tällaisia rajoituksia ei juuri ole, vaan lähes kaikki työ kerryttää ansioturvaa samalla tavalla. Työssäoloeh- don 18 tunnin raja kohtelee osa-aikatyöntekijöitä täysin sattu­ manvaraisesti. Esimerkiksi työntekijällä, joka tekee kahte- na viikkona 18 tuntia työtä, molemmat työviikot kerryttävät työssä­ loehtoa. Sen sijaan työntekijällä, joka tekee saman o 10 Ansioturvalle pääsemiseen tarvitaan 34 työviikkoa 28 edeltävän kuukau- den aikana. 46
verran työtä, mutta toisena viikkona 17 tuntia ja toisena 19, työssäoloehtoa kerryttää vain 19 tunnin työviikko. Alle 18 tunnin työviikkojen muuttaminen ansioturvaa ker- ryttäväksi helpottaisi erityisesti osa-aikaista työtä tekevien pääsyä ansioturvan piiriin. Seikka on ollut hämmästyttävän vähän esillä, kun ottaa huomioon, kuinka paljon keskustelua osa-aikaisen työn ja työttömyysturvan ongelmista on käyty. Helpoiten 18 tunnin ongelma ratkaisi siten, että työaika- tarkastelu tehtäisiin pidemmällä aikavälillä, esimerkiksi kuu­ kauden sisällä. Satunnaiset vaihtelut työtuntien määrässä vai­ uttaisivat silloin työssäoloehdon täyttymisen nykyistä k vähemmän. Toisaalta muutos pudottaisi ehdon täyttymisen piiristä pois työntekijöitä, joilla on satunnaisesti paljon töi- tä, mutta koko kuukauden aikana vähemmän. Jos ei haluta väliinputoajia, voitaisiin säilyttää nykyinen työssäoloehto, mutta ottaa sen rinnalle kuukausitarkasteluun perustuva mal- li. Näin saadaan kätevästi kaksi ehtoa, joista jommankumman täyttämällä pääsisi ansioturvan piiriin. Jälleen byrokratia li- sääntyisi ja ymmärtäminen vaikeutuisi. Edellinen esimerkki osoittaa, kuinka vaikeaa on saada ai- kaan järkeviä uudistuksia, jos lähdetään liikkeelle yksittäis- ten epäkohtien korjaamisesta. Siksi koko järjestelmä pitäisi uudistaa. Jos työttömyysturvan tavoitteena on ansiotason vaihteluista aiheutuvan tuloepävarmuuden vähentäminen, sen ehtojen ja etuuksien määräytymisen on perustuttava an- saittuun tuloon. Tehtyjen työtuntien määrällä ei pitäisi olla väliä. Lähtökohtana tulisi olla, että ansioturvalle pääsisi jo suh- teellisen vähäisellä työnteolla sen muodosta riippumatta. Työssäoloehdon kohdalla tämä tarkoittaisi yksinkertaisim- millaan sitä, että ehto täyttyisi, jos sitä edeltävänä ajanjak- sona tulot ylittäisivät jonkin alhaisen rajan. Näitä tuloja työt- tömyysvakuutus sitten korvaisi. Jos työtä ei ole ollenkaan, ansiot korvattaisiin kokonaan. Jos työtä on jonkin verran, kor- vattaisiin aiemman tulon ja työstä saadun tulon välistä eroa. Hankaliksi koettuja työssäoloaikaan sidottuja selvittelyjä ei tarvitsisi tehdä. Ei ole järkevää, että etuuden saaja joutuu ra- portoimaan viranomaisille tekemisistään tunnin tarkkuudella. Jos työttömyysturvan tavoitteena on vakiintuneen tulo- tason korvaaminen, ei pitäisi olla mitään väliä, millä me- nettelyllä ja kuinka monessa tunnissa tulotaso on ansaittu. Työssäoloajan selvittelyt voitaisiin poistaa tarpeettomina. Jos 47
vielä sähköiset rekisterit toimisivat niin kuin pitäisi, etuuksi- en hakemiseen liittyvästä paperisodastakin voitaisiin päästä kokonaan eroon. Työttömyyttä edeltäneisiin ansioihin perustuva työssä- oloehto helpottaisi työnteon eri muotojen ja tapojen yhden- vertaista kohtelua. Kun tarkasteltaisiin pelkkiä ansioita, olisi sama, minkälaisessa työsuhteessa tulot on ansaittu. Riittäisi, että tulosta on maksettu asianmukaiset verot ja sosiaalivakuu- tusmaksut. Ansioturvalla pysyminen Turvan tason tulisi säilyä mahdollisimman ennakoitavana ja sen saamisen tulisi olla hallinnollisesti helppoa myös silloin, kun etuuden saaja tekee samanaikaisesti työtä. Nykymallissa etuuden määrä lasketaan monta kertaa uudelleen, ja useimmi- ten uudelleenmääritys johtaa etuuden tason laskuun. Samalla toistuvat omavastuuajat aiheuttavat katkoksia toimeentuloon. Tämä vaikeuttaa etuuden saamisen ymmärtämistä ja etenkin sen ennakoitavuutta, mikä puolestaan lisää yksilön kokemaa epävarmuutta. Yksinkertaisimmillaan ansioturvan tason ja ansioturvan piirissä pysymisen ennakoitavuutta lisätään siten, että kun on kerran saanut oikeuden ansioturvaan, sen tasoa ei lasketa uu- delleen ollenkaan 500 päivän maksimikeston aikana. Tämä olisi sopusoinnussa vakuutusperiaatteen kanssa: kun on ker- ran ansainnut oikeuden ansioturvaan, oikeus säilyy sellaise- naan koko maksimiajan ilman muutoksia ja ilman toistuvia omavastuuaikoja. Etuus määritettäisiin uudelleen vasta, kun 500 päivää on tullut täyteen. Toinen vaihtoehto on, että kerran ansaittu päivärahaoikeus olisi voimassa tietyn kiinteän ajan ilman uudelleenmäärittelyjä. Molemmat vaihtoehdot helpot- taisivat byrokratiaa myös sitä kautta, että työssäoloehtoa ei tarvitsisi seurata jatkuvasti. Saman ansioturvakauden aikana tapahtuvista uudelleen- määrityksistä luopuminen takaisi sen, että turvan saaja voisi luottaa turvan säilymiseen. Yllättäviä muutoksia sen tasossa ei pääsisi tapahtumaan. Samalla erilaisten töiden vastaanot- taminen helpottuisi, kun niistä aiheutuvat ennakoimattomat sosiaaliturvaseuraamukset vähenisivät. Tällaisessa mallissa häviäisivät ne, joiden ansiot nouse- vat merkittävästi ansioturvalle pääsyn jälkeen. Heitä varten voisi olla perusteltua tehdä joitain erityisjärjestelyjä, jotta 48
saataisiin varmistettua, että tehty työ kerryttää sosiaaliturvaa. Samoin etuus voitaisiin määrittää uudelleen, jos edellisestä määrityksestä on kulunut kauan. Poikkeukset saattavat toki aina synnyttää byrokraattisia hankaluuksia. Rakennemuutokset ja työttömyysturva Myös pidempään ja vakiintuneesti työelämässä olleiden epä- varmuus on kasvanut. Talouden rakennemuutoksen myötä työpaikkoja katoaa paljon sellaisiltakin aloilta, joilla on totut­ tu pitkiin vakituisiin työsuhteisiin. Täysin uusi keino työ­ mark­ inoiden epävarmuuden hallitsemisessa olisi ottaa käyt- k töön palkkavakuutus. Ideana olisi turvata osa vakiintuneesta palkasta työpaikan vaihtumisen yhteydessä. Työttömyystur- van osana malli tukisi erityisesti pitkään saman työnantajan palveluksessa olleita, työpaikkansa menettäviä ihmisiä. Palk- kavakuutus laajentaisi työttömyysturvan tarjoamaa turvaa koskemaan siirtymiä työstä työhön. Pitkien työurien aikana työntekijälle karttuu paljon sellais- ta kokemusta ja osaamista, joka ei ole suoraan siirrettävissä työpaikasta toiseen. Työntekijän tuottavuus ja siten palkka voi uudessa työssä olla merkittävästikin vanhaa alhaisem- pi. Tämä voi pienentää motivaatiota työllistyä uudelleen ja aiheut­aa suurta epävarmuutta pitkien työsuhteiden päätty- t misen yhteydessä. Palkkavakuutuksessa korvattaisiin osa tällaisesta palkkatulon menetyksestä tiettyyn euromääräiseen kattoon asti. Työntekijät, jotka ottavat irtisanomisen jälkeen vastaan aiempaa matalammin palkatun työn, saisivat palkka- vakuutuksena tietyn osan vanhan ja uuden palkan erotuksesta jonkin aikaa uudelleentyöllistymisen jälkeen. Palkkavakuutus olisi kohdennettu sellaisille työnsä menet- täville työntekijöille, jotka joko ovat olleet saman työnanta- jan palveluksessa tai ovat tehneet täysin samaa työtä pitkään. Palkkavakuutuksen ansiosta muutoksiin sopeutuminen hel- pottuisi ja toisaalta suurten irtisanomisten jälkeinen työllisty- minen helpottuisi. Yksilön näkökulmasta kyse olisi tässäkin vakiintuneen tulotason vakuuttamisesta julkisen järjestelmän kautta, millä olisi selkeä työhön liittyvän epävarmuuden hai- tallisia vaikutuksia lieventävä vaikutus. Palkkavakuutuksen ei edes tarvitsisi olla erillinen työttömyysturvan osa, vaan se voitaisiin integroida työttömyysturvan sisään, mikä olisi jäl- leen askel kohti yleistä ansiovakuutusta. 49
Sinikka Näätsaari Muurahaiset ja heinäsirkat Myönnän, että suhtautumistani perustuloon säätelee työ­ es­­ k kei­ yys. Mutta moniko meistä suunnittelee alkavansa isona s Kelan pitkäaikaisasiakkaaksi tai toivoo lapsestaan työtöntä, minimiturvalla sinnittelevää aikuista? (Taiteen- ja tieteenteki- jät ovat asia erikseen, eikä heitä tässä kirjoituksessa juurikaan käsitellä.) Ihanneyhteiskunnassani kaikilla olisi mielekästä tekemis- tä ja työ- ja vapaa-ajan suhde olisi joustava. Voisi opiskella ilman toimeentulohuolia, työstä voisi siirtyä helposti toiseen työhön. Välillä voisi olla kotona lasten kanssa tai asua ulko- mailla ilman, että tarvitsisi miettiä, miten pärjää sen jälkeen. Toistaiseksi realismia on kuitenkin, että työtä on usein niukasti tarjolla, työpaikan saa parhaiten siirtymällä siihen toisesta työstä. Esimerkiksi pitkän ulkomailla olon tai per- hevapaan jälkeen ei ole kovin haluttua työvoimaa, jollei työ- paikkaa ole ollut jemmassa poissaolon ajan. Vain joka toisel- la perhevapailla olevista naisista on työpaikka mihin palata. Tällä hetkellä työmarkkinoilla vallitsee työn ylitarjontaa, jo- ten vähänkään iäkkäämmillä tai vähemmän erikoistuneilla on vaikeuksia työllistyä työpaikan menettämisen jälkeen. Vasta- valmistuneidenkin on hankala saada työtä taantuman oloissa. Yhteiskuntaamme pyörittää työ ja työstä saatava tulo. Yk- sinkertaisesti sanottuna työllä maksetaan oma eläminen sekä yhteiskunnan palvelut, sosiaaliturva ja infrastruktuuri. Yh- teiskuntamme olisi sangen toisenlainen, jos se ei perustuisi työn tekemiseen. Kyllä meitä laiskoja naurattaa, helppo raha ja elämä laulattaa? Sosiaaliturvajärjestelmäämme on kuvattu monesti heinä­ ir­ s kas­a ja muurahaisesta kertovan sadun avulla. Heinäsirkka t ja muurahainen tarvitsevat toisiaan. Heinäsirkka tarvitsee muurahaisen työstä tulevaa lisäarvoa eikä muurahaisenkaan elämän pidä olla pelkkää ahkerointia. Mutta kuinka paljon heinäsirkan tulee saada soitostaan, jos muurahainen tekee kaikki ”oikeat työt”? Ja mikä on oi- keaa työtä? Heinäsirkastahan voi tulla menestynyt taiteente- 50
kijä alallaan, jolloin hän saattaa tulla toimeen paremmin kuin muurahainen – mutta se on jo eri juttu. Voidaan myös kysyä, kuinka kauan heinäsirkka saa soittaa ilman, että soitolla pystyy huolehtimaan toimeentulostaan? Kauanko muurahaisen pitää rahoittaa heinäsirkan pyrkimyk- siä olla heinäsirkka eikä muurahainen? Samahan tietysti kos- kee monia muitakin: kuinka monta kertaa saa pyrkiä opis- kelemaan esimerkiksi lääkäriksi? Milloin pitää todeta, että tavoitteita on muutettava ja joku muu ammatti olisi itselle sopivampi? Vähemmän menestyvää heinäsirkkaakaan ei suomalaises- sa yhteiskunnassa jätetä heitteille, vaan hän saa vähintäänkin vähimmäisturvaa, jollei soittaminen elätä häntä tarpeeksi. Pi- täisikö tuon vähimmäisturvan tupsahtaa heinäsirkan tilille il- man anomista ja kuinka paljon heinäsirkan pitäisi sitä saada? Muurahaisen toimeentulo perustuu työhön. Muurahaisen työstä kertyy eläkettä vanhuuden turvaksi sekä muuta sosi- aaliturvaa sen varalta, että muurahaisen työnteko keskeytyy jostain syystä. Muurahainen voi sairastua tai joutua tapatur- maan. Työnantaja voi pistää muurahaisen kilometritehtaalle tuotannollisista ja taloudellista syistä. Entäs sitten heinäsirkka? Jos käsi vaurioituu eikä hän enää kykene soittamaan? Tai jos soittaminen alkaa masentaa eikä hän pysty enää nostamaan viulua soittoasentoon, kun käsi ei jaksa edes lusikkaa nostaa? Jos Suomi olisi heinäsirkkayhteiskunta, ei olisi työvoima- palveluja, sosiaaliviraston virkailijoita tai muitakaan, jotka auttaisivat pääsemään eteenpäin ja ehkä patistelisivat uuden tekemisen ja työn syrjään kiinni. Heinäsirkan tilille tupsahtaisi perusturvaa, kansalaispalkkaa tai vastaavaa. Sillä heinäsirkka sitten kituuttelisi ja voisi muistella elämänsä tähtihetkiä. Mil- lä heinäsirkka täyttäisi elämänsä? Viulua ei enää voisi soittaa. Kaverit olisivat voineet muuttua jo muurahaisiksi ja kävisivät töissä, ehkä vähän välttelisivätkin heinäsirkkaa. Kaikilta kykyjensä mukaan Monet eri syistä työnsä menettäneet haluaisivat työtä, vaikka toimeentulo olisikin turvattu. Useat nuorena eläkkeen saaneet kaipaavat elämäänsä tekemistä. Tunsin sosiaalityöntekijä­ aikoinani lievästi kehitysvammaisen nuoren miehen, jonka 51
toimeentulo oli turvattu eläkkeellä ja jolla oli kunnollinen asunto. Mutta jos ei joka päivä, niin joka viikko hän kävi eri viranomaisten luona, työvoimatoimistossa, Kelassa ja myös minua tapaamassa. Pääviesti oli se, että pitäisi saada jotain te- kemistä, mielellään työtä, josta maksettaisiin oikeaa palkkaa. Ei hän olisi kahdeksaa tuntia jaksanut työskennellä, mutta muutaman tunnin päivässä. Monet työkyvyttömyyseläkkeellä olevat haluaisivat teh- dä jotakin työtä. Työkykyä olisi jäljellä, mutta ei riittävästi jatkuvaan kokoaikatyöhön. Monelle osatyökykyiselle sopiva ratkaisu olisikin osa-aikatyö. Koska kaikki eivät ole saman- laisia ja elämäntilanteet vaihtelevat, tarvitaan joustavia työ- aikavaihtoehtoja. Kun työntekijälle tulee joku vamma tai sairaus, lähdetään helposti hakemaan ratkaisua eläkkeestä. Se turvaa työntekijän toimeentulon ja on helppo työnantajalle, kun ei tarvitse miet- tiä esimerkiksi työjärjestelyjä työpaikalla. Osatyökykyisille ja kuntoutujille pitäisi kuitenkin turvata mahdollisuus työhön velvoittamalla työnantajat järjestämään töitä työkykyään me- nettäneille työntekijöilleen ja palkkaamaan osatyökykyisiä työntekijöitä. Suuremmille yrityksille säädettävä velvollisuus osatyökykyisten työllistämiseksi edesauttaisi osatyökykyis- ten mahdollisuuksia päästä töihin. Samalla työnantajien vas- tuuta irtisanomistaan ikääntyneistä työntekijöistä tulee lisätä. Tämä jos mikä pidentäisi työuria. Suomeen tarvitaan työllisyystakuu11 Työ merkitsee ainakin muurahaisille paljon. Siitä saatavalla palkalla turvataan elanto ja saahan työstä mielekkyyttäkin elämään. Vähintään työ rytmittää muuta elämää. Normaali­a­ t pauk­ essa muurahainen ryhtyy etsimään uutta työtä, jos enti­ s nen loppuu. Työttömyyden katkaiseminen on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin työttömyys kestää. Tarjottu työ voi olla ainakin aluksi pätkä ja moni pelkää tällaisen työn vastaanottamisen sekoittavan talouden. Sosiaaliturvajärjestelmän pitää joustaa niin, että osan sosiaaliturvasta saa pitää jonkun aikaa työllis- tymisen jälkeen. Sitten sosiaaliturvan osuutta voidaan vähi- tellen pienentää. 11 Työllisyystakuuta esitetään Ville Kopran ja Heidi Lehikoisen toimittamassa Pa- rempaa sosiaaliturvaa -puheenvuorossa (Kalevi Sorsa Säätiön julkaisuja 2/2008). 52
Pitkäaikaistyöttömän on nykyisin mahdollista pitää asu- mistukensa muuttumattomana kolmen kuukauden ajan työl- listymisestään. Tätä aikaa tulee pidentää, jos sillä pystytään tukemaan työn vastaanottamista. Pitkään ilman työtä olleiden työllistymisen jälkeinen alkupalkka on harvoin niin suuri, että asumistuen maksaminen esimerkiksi puoli vuotta työl- listymisen jälkeen olisi suuri vääryys yhteiskuntaa kohtaan. Työllistymistä voisi tukea lisäksi niin, että työtön saisi pi- tää työllistymisen alkuvaiheen ajan työttömyyspäivärahansa/ työmarkkinatukensa. Ajatus on sukua työllistymisbonukselle, jota Sata-komiteassa mietittiin. Työttömyysturvaa voitaisiin maksaa joko täysimääräisenä muutaman kuukauden ajan tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kuusi kuukautta tasoltaan alene- vaa tukea. Kyse olisi eräänlaisesta työllisyystakuusta, jossa työttömän olisi mahdollisuus työllistyä pitkän työttömyys- ajan jälkeen ilman pelkoa taloutensa heikkenemisestä tai tu- lojensa ennustettavuuden kärsimisestä. Työttömyysturvan aktiivikorotuksia tarvitaan, jotta työl- lisyysaste paranisi ja työttömäksi joutuneiden pääsy työelä- mään helpottuisi. Aktiivitukia ei tulisi huomioida toimeen- tulotukea myönnettäessä tulona, vaan sen tulisi korottaa täysimääräisesti toimeentulotukiasiakkaiden käytettävissä olevia varoja. Näin kannustettaisiin ja mahdollistettaisiin koulutukseen ja muihin aktiivitoimiin osallistumista. Samalla mahdollisimman moni pääsisi pois toimeentulotuen pitkäai- kaisasiakkuudesta. Toisin sanoen: ei ohjattaisi muurahaista muuttumaan heinäsirkaksi. Muurahainenkin tarvitsee sekä ansioturvaa että perusturvaa Työmarkkinajärjestöt ovat tiiviisti mukana palkkaperusteisen sosiaaliturvan rakentamisessa. Tämä siksi, että palkkaperus- teista sosiaaliturvaa rahoitetaan pääosin työnantajien ja pal- kansaajien maksuilla. Sosiaaliturva on ollut monesti osa kes­ ki­ettyjä sopimuksia. Tupoissa on sovittu paljon muustakin t kuin palkankorotuksista. Sen sijaan perusturvaa ja julkisia palveluja koskevassa valmistelussa työmarkkinajärjestöjen rooli on ollut melko vaatimaton. Järjestöiltä on pyydetty lausuntoja ehdotuksista tai perusturvaa koskevista asioista on keskusteltu osana ansi- osidonnaista sosiaaliturvaa koskevassa valmistelussa. 53
Kuitenkin perusturva ja perusturvaan rinnastettavat etuu- det ja hyvinvointipalvelut ovat tärkeitä monille palkansaajille ja heidän perheilleen. Asumistuki, työmarkkinatuki, lap­ i­ s lisät, lasten hoitotuet, päivähoito, koulu ynnä muut ovat kaik­ kien arkea. Siksi palkansaajajärjestöt haluavat olla mu­ ana k vaikuttamassa myös perusturvan ja palvelujen sisältöön ja tarjontaan. Perusturvaetuudet rahoitetaan valtion tuloilla, jois­a suurin osa muodostuu palkansaajilta perittävistä ve- t roista. Hyvinvointipalvelut ovat tärkeä osa suomalaista sosiaali- turvaa. Toimivat palvelut ovat luoneet yhteiskuntaan vakautta ja niiden merkitys kilpailukyvylle on kiistaton. Palvelut pi- tävät osaltaan yhteiskunnan rattaat pyörimässä ja mahdol- listavat laajamittaisen työhön osallistumisen. Palveluilla eh- käistään syrjäytymistä ja tarjotaan yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille. Ammattiliittojen jäsenet haluavat ammattiyhdistysliikkeen vaikuttavan palkkaperusteisen sosiaaliturvan ohella muuhun- kin sosiaalipolitiikkaan. Työelämän muutoksista johtuen yhä useampi ammattiyhdistysliikkeen jäsen tarvitsee ansioturvan lisäksi työuransa varrella perusturvaa. Kaikille yhteisten palvelujen rahoituksesta pitää huolehtia ja niitä on uskallettava puolustaa kaikille yksipuolisia tehok- kuusvaatimuksia vastaan. Samalla palvelujen laatua pitää ke- hittää. Monellekaan ei enää riitä, että tarjolla on lastenhoitoa tai terveydenhuoltoa, vaan halutaan yksilöllisempiä ja laadul- taan parempia palveluja. Vaatimus on ymmärrettävä ja oikeu- tettukin; huonompaankin asiaan verovarojamme käytetään. Lopuksi Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on syyperusteista ja sellaisena se on pidettävä jatkossakin. Syyperusteisuus tar- koittaa, että sosiaaliturvaa saadaan jonkin erityisen syyn, kuten työttömyyden, lapsen saamisen, sairauden, tapaturman tai eläkkeelle siirtymisen takia. Työttömyyden ja (vähem- män vakavan) sairauden tai tapaturman vuoksi sosiaaliturvaa maksetaan yleensä lyhyehkön ajan ja tavoitteena on työhön paluu. Lapsen saamisen ja hoidon takia työstä pois oleminen on myös lyhytaikaista. Etuudet voivat olla keskenään erisuu- ruisia riippuen niiden luonteesta. Sosiaaliturvan on tarkoitus olla siis pääsääntöisesti väliaikaista. Sosiaaliturvan perus­ 54
periaatteena pitää säilyttää työhön paluun tukeminen ja kan- nustaminen. Syyperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmään sopii huonosti samansuuruinen sosiaaliturva tai jonkinlainen kansalaispalk- ka. Tarkoituksena on että sosiaaliturvalta siirrytään työhön – ei, että liikuttaisiin jatkuvasti eri sosiaaliturvaetuuksien välil- lä. Sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkuutta tulee kaikin keinoin välttää. Ensisijalla pitää olla aktiiviset vaihtoehdot ja pääsy työelämään. Useimmat eivät pysty täyttämään päiviänsä luo- valla puuhastelulla vaan kaipaavat elämään sisältöä työstä. Meistä harvasta tulee huippuheinäsirkkoja, mutta monesta ihan kelpo muurahaisia. 55
Olli Koski Työllisyyden nostamisen viisi estettä Työllisyyden nostamisen välttämättömyyden tiedostavat Suo­ essa kaikki, ehkä vihreitä lukuun ottamatta. Ilman ny- m kyistä korkeampaa työllisyysastetta emme kykene rahoitta- maan nykyisenlaajuista hyvinvointivaltiota palveluineen ja tulonsiirtoineen. Edes liito-oravien suojeluun ei välttämättä olisi mahdollisuuksia. Viimeksi koettu talouskriisi ei ehkä lopulta alentanut työl- lisyyttä niin paljon kuin esimerkiksi alkuvuodesta 2009 pelät- tiin. Vaikka tuotan­o putosi Suomessa ennätysmäisen rajusti t (–7,8 % vuonna 2009), ei työllisyys alentunut läheskään sa- massa mittakaavassa (ainoastaan –2,9 %). Tämä johtui siitä, että talouskriisi rajoittui Suomessa pitkälti vientiteollisuu- teen. Yksityisissä palveluissa, rakentamisessa ja julkisella sektorilla tilanne jatkui suhteellisen normaalina, ja ne ylläpi- tivät työllisyyttä. Iso rooli oli Euroopan keskuspankin EKP:n rahapolitiikalla, jonka matala korkotaso ylläpiti kuluttajien kulutushaluja ja luottamusta. Vaikka työmarkkinoilla vältyttiin pelätyltä täystuholta, ei työllisyys­ olitiikassa voida huokaista helpotuksesta. Jo krii­ in p s alkaessa Suo­ en työllisyysaste oli pohjoismaisittain alhai­ en m n ja työttömien mää­ ä nousun huipullakin huimat 170 000. Nyt r kriisin hellittäessä arvioidaan työttömien määrän kasvavan vajaaseen 250 000:een ja työttömyysasteen nousevan yli yh- deksän prosentin. On selvää, että ikääntyvän väestön kanssa painiskeleva maa ei voi ylläpitää hyvinvointirakenteitaan, mikäli työttö- myys jäisi näin korkealle tasolle. Valtiovarainministeriön ja OECD:n pessimistiset arviot Suomen julkisen talouden kes- tävyydestä pohjautuvat oletukselle, ettei työllisyyttä saada ratkaisevasti parannettua. Julkisen talouden säästötarpeet jää- vät kuitenkin merkittävästi pienemmäksi, mikäli työllisyys nousee esimerkiksi muiden Pohjoismaiden tasolle. Tämän tekstin kirjoittaminen oli kieltämättä hieman tur- hauttavaa. Tuntuu, kuin työllisyyden parantamisesta, työttö- myyden torjumisesta tai jopa täystyöllisyyteen pyrkimisestä olisi tullut kirjoitettua jo hyllykilometrin verran tavaraa – il- man erityisiä tuloksia. Siispä näkökulmani on nyt turhautu- misesta kumpuava: mitkä ovat työllisyyden nostamisen viisi suurinta estettä? 56
Ammattiyhdistysliikkeen pitkistä perinteistä poiketen en aio kieriä pahemmin itsesyytöksissä tai liata omaa pesääni, vaikka siihenkin polttoainetta löytyisi. Luotan, että EK ja muut taantumuksen airuet muistuttavat lukijakuntaa muun muassa holtittoman palkkapolitiikan vaaroista ja liian kor- keista työvoimakustannuksista. 1. Ahneet kapitalistit, jotka eivät ole investoineet palkkamaltista huolimatta Suomen vaihtotase on ollut kroonisesti ylijäämäinen vuo- desta 1994 lähtien. Pelkistäen se tarkoittaa, että Suomen kansan­­talouden tulot ovat olleet koko ajan suuremmat kuin yksityinen ja julkinen kysyntä. Toisaalta se on merkinnyt, että Suomi on maailmankaupassa jatkuvasti vienyt enemmän kuin tuonut. Kotitaloudet eivät ole olleet ylijäämäisiä, vaan pikemminkin niiden velkaantuneisuus on kasvanut. Julkinen sektori oli vuodesta 1998 talouskriisiin asti ylijäämäinen ja tällä hetkellä voimakkaasti alijäämäinen. Varsinaisen kiin- nostuksen kohteeksi nouseekin yrityssektori, joka on ollut voimakkaan ylijäämäinen vuodesta 1993 alkaen talouskrii- siin asti. Eräs Suomen 1990-luvun laman opetuksista oli, että ylivel- kaantumista on syytä pelätä ja ettei yrityssektorin alijäämäi- syys tietenkään ole mikään itseisarvo tai tavoite. Tämä mie- lessä pitäen on syytä silti kysyä, mihin yrityssektorin ylijäämä oikein on käytetty. Ei ainakaan kotimaisiin investointeihin. Yrityssektorin hyvän kannattavuuden ja rahoitusylijää- mäisyyden ovat mahdollistaneet osin suhteellisen maltilli- set tulopoliittiset ratkaisut laman jälkeen sekä veropoliittiset uudistukset. Vaikka tupojen palkkamaltti ei kanavoitunut vastuullisen ay-liikkeen toivomalla tavalla kotimaisiin inves- tointeihin, ei tehtyjä sopimuksia voi tällä perusteella tyrmätä. Yritysten kannattavuutta ja Suomen kilpailukykyä oli syytä parantaa laman jälkeen. Palkansaajien kannalta matalahkois- ta nimelliskorotuksista huolimatta reaalinen ostovoima nousi kohtuullista tahtia. Lisäksi saatiin päänavaus muun muassa muutosturvan toimintamallissa ja tilaajavastuulainsäädän- nössä. Investointien vähäisyys Suomessa tuskin johtuu rahoituk­ sen saatavuudesta. Yrityssektori on kokonaisuutena ollut jo pitkään ylijäämäinen ja toisaalta rahoitusmarkkinat ovat 57
uudistuneet ja syventyneet jatkuvasti. Aloittelevillekin fir­ moil­e pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä rahoitusta – jos l vain on jotain järkevää rahoitettavaa. Ovatko suomalaiset suuryritykset laiminlyömässä koti- maataan? Yritykset ovat sijoittaneet ja sijoittuneet kauko- maille halpojen tuotantokustannusten ja kysynnän perässä, mutta samaan aikaan Suomessa tuotantokapasiteettia vähen- netään ja laitosten korvausinvestointeja jätetään tekemättä. Ruotsalaiset kapitalistit näyttäisivät olevan isänmaallisempia ja huolehtivansa kotimaansa elinkeinoista. Täällä pääomapii- rit lähinnä haukkuvan poliitikkoja ja ay-liikettäkin elinkeino- elämän vaatimusten unohtamisesta Kauppalehden sivuilla. Olisiko aika jo kääriä hihat räksytyksen sijaan? 2. Suomalaisten heikko ostovoima, joka on halvaannuttanut yksityisen palvelusektorin kasvun Suomessa eläminen ei ole halpaa lystiä. Laajassa ja harvaan asutussa maassa asuminen on hämmästyttävän ahdasta ja kallista, liikkuminen puolestaan hidasta ja kallista. Myös syöminen lohkaisee kunnon loven perusduunarin pussiin. Asumisen korkeaa hintaa Suomessa kuulemma selittää pula tonttimaasta. Näin siis maassa, joka kansainvälisten mittapui- den mukaan voitaisiin Kehä I:sen sisäpuolta lukuun ottamatta luokitella lähinnä erämaaksi. Liikkumisen kalleus juontuu moottoriajoneuvojen ja polttoaineiden raippaverotuksesta, joka on saanut ilmastofanatismin myötä yhä lisää kannatus- ta. Ruoan hinnasta en viitsi edes aloittaa. Totean vain, että kilpailuvirastolla riittää vielä työsarkaa. Työlki ellää, mutta vähittäiskaupalla rikastuu. Kotitalouksien kulutusmenoista asumisen, liikenteen ja elintarvikkeiden osuus on lähes 60 prosenttia. Mikään näistä ei ole varsinainen työllisyyssampo. Työllistävien henkilökoh- taisten palvelujen osuus on Suomessa edelleen vaatimaton. Suomalaisten ostovoiman parantamiseksi tarvittaisiin johdonmukainen ohjelma, jonka avulla edellä mainittujen välttämättömyyshyödyk­ eiden osuutta kulutuskorissa saa- k taisiin pienennettyä ja käteen jää­ ien tulojen suuruutta kas- v vatettua. Kotitalouksien ostovoiman nostaminen mahdollis- taisi henkilökohtaisten palvelujen kulutuksen kasvun, mikä näkyisi työllisyystilanteessa välittömästi. Muihin länsimaihin verrattuna yksityinen palveluala on Suomessa edelleen alike- hittynyt. 58
Asumisen ja liikkumisen suhteellisen hinnan alentamiseen tehoaisi parhaiten yhteiskuntarakenteen tiivistäminen ja agg­ res­ iivinen kaavoituspolitiikka kasvuseuduilla. Asuntotar- s jonnan kasvattaminen johtaisi hinnan alentamiseen. Koska autoilun kustannuksia ei tällä hetkellä ole realistista vaatia alennettavaksi, on syytä pyrkiä vähentämään liikkumisen tar- vetta tiiviimmällä rakentamisella ja toimivia joukkoliikenne- ratkaisuja mahdollistamalla. Yleisen edun nimissä kilpailua on syytä lisätä jopa äärim- mäisillä toimenpiteillä sekä rakennusalalla että vähittäiskau- passa. Niin rakentamisessa kuin vähittäiskaupassa kunnalli- sen ja maakunnallisen tason kaavoituspäätökset vaikuttavat suuresti kilpailuasetelmaan. Kilpailuviraston tulisikin kenties keskittää entistä enemmän voimavaroja paikallisen päätök- sentekotason valvontaan ja ohjeistamiseen. Tällä hetkellä tällainen suositus on kilpailuviraston kroonisesta rahapulasta johtuen epäilemättä epärealistinen. Ikään kuin joku Suomes- sa tarkoituksella haluaisi pitää kilpailun valvonnan heikkona. En kannata salaliittoteorioita, mutta hiukan asia vaivaa. Kun kilpailun tehostamisen kautta on saatu ylimääräiset verenimijät pois palkansaajan kukkarolta, voidaan katsoa verotusta. Ostovoiman näkökulmasta olisi edelleen tarvetta kohtuullistaa palkan verotusta. Pienituloisella henkilöllä voi edelleen olla hämmästyttävän vähän voitettavaa työssä käy- misestä, kun huomioidaan sekä etuudet että verotus. Se ei vielä ole työttömyysloukkujen poistamista, että työllistymi- sen rajaveroaste saadaan alle sadan12. Työttömyydestä työl­ lisyyteen siirryttäessä käteen jäävien eurojen tulisi kasvaa selvästi, koska yleensä ihmiset antavat arvoa myös vapaa- ajalle. Kokonaisostovoiman kannalta työllistymisveroasteilla ei ole niin merkitystä. Kokonaisuutena työn verotusta ei ehkä myöskään ole realistista vaatia alennettavaksi, kun huomi- oidaan valtion nykyinen rahantarve. Pikemminkin ajankoh- tainen vaatimus on, että työn verotuksen hallitsematon ki- ristäminen tulee estää, jotta ei tehtäisi samaa virhettä kuin 1990-luvun laman jälkipuoliskolla. Tällöin lamaa pitkitettiin 12 Rajaveroaste kertoo, kuinka paljon maksettu vero kasvaa lisäansioiden myötä. Jos esimerkiksi henkilön tulo kasvaa yhden euron ja henkilön maksa- mat verot kasvavat sen myötä 45 senttiä, rajaveroaste on 45 %. 59
kiristämällä verotusta paniikinomaisesti. Verotuksen äkilli- nen kiristys ja ostovoiman leikkaus tukahduttaisi yksityisen kulutuksen kasvun ja työllistävien palvelujen kasvun siinä samalla. 3. Sosiaali- ja työvoimapolitiikka, jossa rahaa poltetaan passiivisiin tulonsiirtoihin aktivoivien palvelujen sijaan Suomi luetaan usein yhteiskuntapoliittisesti Pohjoismaaksi. Pohjoismaiseen malliin kuuluu työlinja, joka tarkoittaa, että työn tekemisen kuuluu olla työikäisen ja työkykyisen väestön pääasiallinen tulonlähde. Sosiaaliturva on työlähtöistä, ja sen periaatteena on työtulojen vakuuttaminen. Sosiaalipolitiikas- sa vallitsee vastavuoroisuuden periaate: vastineeksi toimeen- tulosta ja palveluista jokaisen kykenevän tulee osallistua yh- teiskunnan rahoittamiseen. Suomessa näitä periaatteita ei kuitenkaan ole kaikilta osin sisäistetty. Vahva vastakkainasettelu pelkkää perusturvaa ko- rostavien sekä työlähtöisen sosiaalivakuutuksen kannattajien välillä on aiheuttanut sen, ettei Suomi ole kyennyt saman- laiselle pohjoismaiselle työlinjalle kuin muualla Pohjolassa. Sosiaalipolitiikaksi luettavat maatalouden tuet, äitien kotiin jäämistä kannustavat perhepoliittiset viritykset sekä aktii- visen työvoimapolitiikan ikuinen ja tietoinen vajaarahoitus ovat johtaneet vähempään työssäkäyntiin kuin muissa Poh- joismaissa. Tulonsiirtojen osuus julkisista menoista verrattuna palve- lujen osuuteen on Suomessa selvästi suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi käy työttömyysturva, jossa ak- tiivisen työvoimapolitiikan palveluihin ei koskaan ole saatu riittäviä voimavaroja, mutta työttömyysturvaan menee mil- joonia. Työttömyysturvaa ei pidä leikata, mutta suurempi pa- nostus aktiiviseen politiikkaan johtaisi vähäisempiin työttö- myysturva- ja sosiaalimenoihin. Sen sijaan, että suomalaisessa köyhyyskeskustelussa py- rittäisiin löytämään yhteyttä työllisyyden lisäämiseen ja sitä kautta ihmisten omaehtoiseen toimeentuloon, on juututtu jankkaamaan, miten paljon sosiaaliturvaan tulisi kohdentaa lisää rahaa. Oikeastaan näin pitkälle ei suomalainen köyhyys- tutkija useimmiten pääse, vaan tyytyy vain ilmoittamaan, että siihen ja siihen etuuteen tarvitaan näin monta euroa lisää. Val- tion talouden kustannusten selvittäminen on jo liian työlästä. 60
Mitä enemmän köyhyyskeskustelua seuraa, sitä vakuuttu- neemmaksi tulee, että pelkästään tulonsiirtoja kasvattamalla eli rahaa jakamalla asia ei ratkea. Ongelma kiteytyy osalli- suuden edistämiseen: työelämään tulon mahdollistamiseen ja helpottamiseen. Anna miehelle kala ja hänellä on ruokaa päiväksi. Opeta hänet kalastamaan ja hänellä on ruokaa eliniäkseen. Köy­­ hyys­ ngelma ratkais­aan, kuten tutussa vertauksessa: Toi­ o t meen­­ tulotukea nostamalla voi köyhän ahdinkoa lievittää muu­aman hetken ajaksi. Auttamalla hänet takaisin työelä- t mään vaikutukset ovat elinikäisiä. 4. Aluepolitiikka, jolla ihmisiä sidotaan ”kehittyviin” maakuntiin eikä auteta asettumaan kasvuseuduille Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Luulisi ainakin keskustalais- ten tämän ymmärtävän. Kestävä alueiden selviytyminen voi perustua vain niiden omien vahvuuksien hyödyntämiseen, ei Etelä-Suomen hyväntekeväisyyden varaan. Aluepolitiikkaa arvioitaessa olisi huomioitava myös glo­ ba­isaation ja talouden rakenteen muutoksen aiheuttamat l tarpeet. On selvää, että nykymaailmassa työpaikkoja syntyy ja tuhoutuu aiempaa nopeammassa tahdissa. Uudet työpai- kat syntyvät useimmiten eri toimialoille, eri yrityksiin ja eri alueil­e. Kysymys kuuluu: miten aluepolitiikka edistää voi­ l ma­ arojen uudelleenkohdentumista? v Perinteisesti suomalaista aluepolitiikkaa on harrastettu tu- lojen uudelleenjakamiseksi ja ihmisten muuttohalukkuuden vähentämiseksi. Seurauksena esimerkiksi valtionosuusjärjes- telmämme ei tue väestöpohjaltaan nuoria ja kasvavia kuntia. Kuitenkin juuri niihin syntyvät tulevaisuuden työpaikat. Suomessa valitetaan aina syrjäseutujen palvelujen tasos- ta. Kuitenkin näissä kunnissa palveluntuottamiseen ohjataan eniten rahaa per asukas. Arkikokemus kertoo, että maakun- nissa, pahimpia syrjäseutuja lukuun ottamatta, lääkäriin pää- see jotakuinkin samana päivänä. Ne kuuluisat hoitojonot ovat etelässä ja kaupungeissa. Maakuntien elintason nosto edellyttää niiden omien kas- vumahdollisuuksien hyödyntämistä. Syrjäseuduille suuntau- tuvien tulonsiirtojen ei ole koskaan havaittu pidemmän päälle parantaneen niiden elinvoimaa. Moderni aluepolitiikka ei voi 61
olla mitään tulonsiirto- ja vero­ukipolitiikkaa, puhumattakaan t alueellistamisesta. Alueiden kasvun käynnistäminen edellyttää niiden omien luontaisten avujen täyttä hyödyntämistä. Esimerkiksi puhdas ympäristö, maisemallinen maaseutu ja oma kulttuuriperintö ovat tekijöitä, joita olisi hyödynnettävä innovatiivisen yritys- toiminnan houkuttelussa. Maakuntien kilpailukyvyn parantaminen edellyttää luon- nollisesti niiden peruspalveluista ja infrastruktuurista huoleh- timista myös jatkossa. Palveluiden turvaamiseen on tähdätty kuntia yhdistämällä. Kovin takkuista se on kuitenkin ollut. Ikään kuin kunnanisille oikeaa rahaa olisi vain Helsingistä kupattu tukiainen, ei oman työn kautta saatu veroeuro. Hyvä aluepolitiikka edellyttää hyvää hallintoa. Keinote- koiset hallinnolliset raja-aidat voivat merkittävästi heikentää kehittämis­ ank­ eiden toimeenpanoa. Hallinnolliset tekijät h k estävät usein yri­­­ toiminnan mittakaavaetujen hyödyntämi- tys­ sen, lisäävät liike­oi­ in­akustannuksia ja heikentävät mah- t m t dollisuuksia järjestää peruspalveluiden tuotanto järkevällä tavalla. Kuntien yhdistäminen olisi yksi merkittävimmistä maakuntien elinvoimaa kestävästi lisäävistä hankkeista. 5. Korkeakoulut, joissa aika vierii ja viini virtaa Jos jokin on kuluttajalle ilmaista, sitä todennäköisesti kulute- taan liian paljon. Jos vesi tai sähkö olisi ilmaista, kuluttaisim- me niitä liikaa, eivätkä energiansäästökampanjat kiinnostaisi samaan tapaan kuin nykyisin. Tämä pätee myös maksutto- maan korkeakoulutukseen. Sitä käytetään liian paljon ja liian tehottomasti. Suomessa on Euroopan pisimmät opiskeluajat. Opiskeli- joiden osuus 20–29-vuotiaista on teollisuusmaiden korkein, 43 prosenttia. Alle puolet korkeakouluopiskelijoista on val- mistunut seitsemän vuoden opiskelun jälkeen. Opintolainaa on valmistuessa vain 39 prosentilla opiskelijoista, kun esi- merkiksi Ruotsissa 83 prosenttia rahoittaa opintojaan lainalla. Voi olla perusteltua, että koulutukseen käytetään paljon voimavaroja. Mutta joku raja se on tuhlaamisellakin oltava. Opiskelijoiden edustajat puolustavat maksutonta opiskelua ja anteliaita opintoetuuksia. Todellisuudessa nykymuotoinen voimavarojen haaskaamiseen ja hällä väliä -mentaliteettiin perustuva korkeakoulutus ovat pääsyitä nuorten ahdistumi- seen ja työelämän aiheuttamaan pettymykseen. 62
Taloudellisesti ja karkeasti analysoituna koulutus voi olla joko kulutusta tai investointia. Kulutus ei lisää tuottavuutta eikä auta työllistymisessä, mutta se voi olla suotavaa ja sivis- tävää. Investointi parantaa tuottavuutta ja helpottaa työllisty- mistä koulutuksen jälkeen. Kulutusluonteisen koulutuksen ja investointiluonteisen koulutuksen pitää olla oikeassa suhtees- sa. Nykyisin meillä on aivan liian vähän investointiluonteista koulutusta ja liikaa kulutuskoulutusta. Pitäisi pyrkiä siihen, että korkeakoulutuksesta pienempi osa olisi kulutusta ja suurempi osa investointia. Totta kai tar- vitaan kulutusluonteista koulutusta, sivistystä, mutta pääosa opiskelusta ei voi olla sitä. Antiikin Kreikassa vapaat miehet saattoivat käyttää aikansa sivistykseen, mutta sen mahdollisti laajamittainen orjien käyttö. Nykykorkeakoulutuksessa tähän ei ole mahdollisuutta. Uudensuuntaisiin koulutus- ja kouluttautumispäätöksiin voitaisiin pyrkiä välittämällä työmarkkinasignaaleja edes jossain määrin opiskelijoiden ja opettajien valintoihin. Tämä tarkoittaa vähintäänkin mietoja taloudellisia kannustimia jo opiskeluaikana. Opiskelijoiden tulisi kantaa osa opintojensa kustannuksis- ta. Lukukausimaksut on laajalti tyrmätty, mutta ne tulisi ottaa toisen korkeakoulututkinnon kohdalla käyttöön. Opiskeluelä- mä pitäisi rahoittaa lainamuotoisella tuella, joka maksettai- siin valmistumisen jälkeen joustavalla aikataululla. Tämä te- hostaisi opiskelua ja pakottaisi myös korkeakoulut, opintojen tarjoajat, parantamaan kurssitarjontaansa. Opiskelijoillekin tulisi todellista vääntövoimaa vaatia kun- nollista opetusta: kuka nyt roskasta maksaisi? 63
Sanasto Aktiivinen työvoimapolitiikka / Aktiivitoimenpiteet Toimia, joilla työnsä menettäneitä tai työttömyysuhan alla olevia autetaan löytämään uusi työpaikka. Usein tarvitaan koulutusta, harjoittelua tai tuettua työllistämistä, joidenkin työttömien kohdalla myös kuntoutusta ja muita tukitoimia, jotta työkyky ja ammattitaito mahdollistavat työllistymisen. Sisältää myös TE-hallinnon tarjoamat työnvälityspalvelut. Ansioturva / Ansiosidonnainen sosiaaliturva Ansioturva korvaa ansionmenetystä. Sen tarkoituksena on turvata vakiintunutta tulotasoa. Keskeisiä syitä, joiden varal- ta ansionmenetyksiä korvataan, ovat vanhuus, sairaus, työ- kyvyttömyys, tapaturma, työttömyys sekä lapsen syntymä ja hoito. Keskeisiä ansioetuuksia ovat vastaavasti työeläke (jota maksetaan vanhuuden tai työkyvyttömyyden aikana), ansio­ sidonnainen sairauspäiväraha, tapaturmapäiväraha ja -eläke, ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha sekä ansiosidonnaiset äitiys-, isyys-, ja vanhempainpäivärahat. Ansiosidonnaiset etuudet rahoitetaan pääsääntöisesti palkansaajien ja työnanta- jien lakisääteisillä sosiaalivakuutusmaksuilla. Näitä maksuja ovat esimerkiksi työeläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu, sairausvakuutusmaksu ja tapaturmavakuutusmaksu. Ansiovakuutus Kuten ansioturva. Termiä käytettäessä korostuu ansioturvan vakuutusluonne: vakuutetun tulosta maksetut sosiaalivakuu- tusmaksut tuottavat oikeuden saada ansiosidonnaisia etuuk- sia. Asumisperusteinen sosiaaliturva Sosiaaliturva, johon syntyy oikeus asumalla vakituisesti tie- tyssä maassa. Suomessa asumisperusteista sosiaaliturvaa ovat vähimmäisturva, sosiaaliavustukset ja lähes kaikki hy- vinvointipalvelut. Pohjoismaiden ulkopuolella asumisperus- teinen sosiaaliturva on harvinaista. Vrt. työperusteinen so­ siaali­urva. t 64
Hyvinvointipalvelut Sosiaaliturvaan kuuluvia hyvinvointipalveluja ovat julkisen vallan kansalaisilleen tarjoamat terveys- ja sosiaalipalve- lut. Terveyspalveluihin kuuluvat perusterveydenhuolto, eri- koissairaanhoito, työterveyshuolto ja julkisin varoin tuettu yksityinen sairaanhoito. Keskeisiä sosiaalipalveluita ovat sosiaalityö, päivähoito, vanhustenhoito (esim. kotipalvelut, laitoshoito, asumispalvelut), vammaispalvelut ja omaishoi- don tukeminen. Hyvinvointipalvelut rahoitetaan Pohjois- maissa pääosin verovaroin, mutta erityisesti Suomessa myös asiakasmaksujen osuus rahoituksessa on merkittävä. Karenssi Aika, jolta ei makseta työttömyyskorvausta. Karenssin saa esimerkiksi, jos kieltäytyy työstä tai työllistymistä edistäväs- tä palvelusta tai itse eroaa työstä. Lisäksi työttömyyspäivära- hakauden alun omavastuuaikaa (7 päivää), jolta ei makseta päivärahaa, kutsutaan toisinaan alkukarenssiksi. Muutosturva Muutosturvan toimintamallin tarkoituksena on nopeuttaa toi- mia työstä työhön siirtymiseksi. Sisältää irtisanotun palkalli- sen vapaan uuden työn etsimistä varten, työnantajan tehos- tunutta tiedotusta, henkilöstön kanssa tehtävän työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman ja työ- ja elinkeinotoimistos- sa laadittavan työllistymissuunnitelman. Aktiivitoimenpitei- den ajalta työttömyysturva maksetaan korotettuna. Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistämiseen myönnettävä tuki. Tuki maksetaan työnantajalle (kunnat, yritykset ja kolmas sektori) ja sen myöntää TE-toimisto. Tuen tarkoituksena on edistää avoimille työmarkkinoille työllistymistä. Perusturva Useimmiten perusturvalla tarkoitetaan syyperusteisten etuuk- sien vähimmäistasoja eli samaa kuin vähimmäisturvalla (ks. vähimmäisturva). Jotkut lukevat perusturvaan myös muita etuuksia, kuten kotihoidon tuen, muut hoitotuet tai asumis- tuet. 65
Perälautamalli Pitkään työttömänä ja toistuvasti aktiivitoimenpiteiden piiris- sä olleille työttömille työnhakijoille pysyvän tuetun työllis- tämisen malli, joka edellyttäisi palkkatuen enimmäiskeston poistamista. Pohjoismainen sosiaaliturvamalli Sosiaaliturvamalli, joka perustuu rinnakkain esiintyviin asu- misperusteiseen vähimmäisturvaan ja työperusteiseen an- sioturvaan. Malliin kuuluu kattavat, verovaroin rahoitetut so­ iaali- ja terveyspalvelut. Koko väestö on saman sosiaali- s turvan piirissä (universaalisuus). Vähimmäisturvan taso on Pohjoismaissa kansainvälisesti vertailtuna hyvä ja ansiotur- van taso eurooppalaista keskitasoa. Suomessa etuuksien tasot ovat muita Pohjoismaita alhaisemmat. Rajaveroaste Rajaveroaste kertoo, kuinka paljon maksettu vero kasvaa li- säansioiden myötä. Jos esimerkiksi henkilön tulo kasvaa yh- den euron ja henkilön maksamat verot kasvavat sen myötä 45 senttiä, rajaveroaste on 45 %. Sata-komitea Matti Vanhasen II hallituksen kesällä 2007 asettama sosiaa- liturvan kokonaisuudistusta valmistellut komitea, jossa edus- tettuina olivat keskeiset hallinnonalat, työmarkkinajärjestöt ja kolmas sektori. Komitea luovutti peruslinjauksensa tam- mikuussa 2010 ja loppumietintönsä joulukuussa 2010. Sosiaaliavustus Etuus, joka maksetaan ennakolta määrättyjen ehtojen ja mää- rien mukaan; esimerkiksi lapsilisät, hoitotuet tai asumistuet. Rahoitetaan verovaroin. Jotkut lukevat syyperusteisten etuuk- sien vähimmäistasot (vähimmäisturvan) sosiaaliavustuksiin, jotkut taas katsovat niiden olevan osa sosiaalivakuutusta. Sosiaalipolitiikka Sosiaalipolitiikan avulla pyritään turvaamaan ja parantamaan kansalaisten toimeentuloa, terveyttä, turvallisuutta ja viih- tyvyyttä. Sisältää sosiaalivakuutuksen, sosiaaliavustukset, hyvinvointipalvelut, työvoimapolitiikan, työsuojelun ja työ- lainsäädännön. 66
Sosiaaliturva Sosiaaliturva muodostuu toimeentuloturvasta (eli rahallisista etuuksista) ja hyvinvointipalveluista. Sosiaalivakuutus Julkinen vakuutus, joka turvaa toimeentulon sosiaalisten ris- kien varalta. Sosiaalisilla riskeillä tarkoitetaan yleisesti van- huutta, sairautta, työkyvyttömyyttä, tapaturmaa, työttömyyttä ja lapsen syntymää. Kaikkia riskejä varten on yleensä omat sosiaalivakuutusjärjestelmänsä, joiden etuudet rahoitetaan palkasta perittävillä sosiaalivakuutusmaksuilla. Ks. myös an- sioturva ja vähimmäisturva. Syyperusteinen sosiaaliturva Sosiaalietuuksia maksetaan tietyn syyn perusteella yleensä silloin, kun toimeentulon saaminen työstä on estynyt. Keskei- siä syitä (joita kirjallisuudessa kutsutaan myös sosiaalisiksi riskeiksi) ovat vanhuus, työkyvyttömyys, sairaus, tapaturma, työttömyys ja lapsen syntymä. Etuudet voidaan maksaa joko ansioetuuksina (ks. ansioturva) tai vähimmäistasoisina (ks. vähimmäisturva). Tarveharkintainen sosiaaliturva Sosiaaliturvan saaminen perustuu yksilölliseen avun tarpee- seen. Turvaa ei saa, ellei siihen ole tarvetta. Tarveharkintaisia etuuksia myönnettäessä otetaan näin ollen huomioon esimer- kiksi asianomaisen muut tulot ja varallisuus. Suomen syype- rusteiset etuudet eivät ole tarveharkintaisia (paitsi työmark- kinatuki). Toimeentulotuki puolestaan on tarveharkintainen. TE-hallinto Työ- ja elinkeinohallinto. TE-toimistot (vanhat työvoimatoi- mistot) tarjoavat palveluita henkilö- ja työnantaja-asiakkaille. Henkilöasiakkaiden palveluita ovat mm. työnhaku- ja muut työllistymistä edistävät palvelut. Työnantajille on tarjolla mm. rekrytointipalveluita, henkilöstön kehittämispalveluja sekä tukea henkilöstön vähentämistilanteissa. 67
TE-toimikunta Vuoden 2009 alusta entiset työvoimatoimikunnat korvattiin työllisyyden edistämistoimikunnilla eli TE-toimikunnilla. Muutoksen tavoitteena oli lisätä paikallistason yhteistyö- tä työmarkkinoiden toimivuuden edistämisessä, työvoiman saatavuuden turvaamisessa ja työllisyyden parantamisessa sekä vähentää toimikunnan tehtäviä yksittäisen henkilön työt- tömyysetuuksiin liittyvissä asioissa. Toimikunta on yhteis- työryhmä, jossa asiantuntijat käyvät jatkuvaa vuoropuhelua ennakoiden työmarkkinoiden muutoksia ja varautuen muu- toksiin. Varautumisella pyritään parantamaan muutostilantei- den hallintaa ja nopeuttamaan konkreettisten toimenpiteiden käynnistämistä. Toimeentuloturva Rahalliset etuudet. Toimeentuloturva voidaan jakaa ansio- ja vähimmäisturvaan sekä viimesijaiseen turvaan. Niitä täyden- tävät sosiaaliavustukset, kuten lapsilisät, asumistuki tai koti- hoidon tuki. Työlinja Yhteiskuntapoliittinen malli, jossa työnteko on työikäisen ja työkykyisen väestön pääasiallinen tulonlähde. Osa pohjois- maista hyvinvointimallia. Työperusteinen sosiaaliturva Sosiaaliturva, johon syntyy oikeus tekemällä työtä. Suomessa työperusteista sosiaaliturvaa ovat ansioturva sekä työterveys- huolto. Pohjoismaiden ulkopuolella sosiaaliturva perustuu useimmiten työhön. Vrt. asumisperusteinen sosiaaliturva. Työvoimapolitiikka / aktiivinen työvoimapolitiikka Politiikkaa, jolla työnsä menettäneitä tai työttömyysuhan alla olevia autetaan löytämään uusi työpaikka. Siihen kuuluvat työnvälityspalvelut (TE-toimistot), työllistymistä edistävät palvelut (kuten koulutus tai työharjoittelu) ja tukityöllistämi- nen. 68
Viimesijainen turva Jos toimeentulo ei ole turvattu muilla keinoin (kuten työllä tai syyperusteisilla etuuksilla), maksetaan toimeentulotukea viimesijaisena turvana. Toimeentulotukea voidaan maksaa myös täydentämään muita etuuksia, jos ne eivät yksin riitä turvaamaan riittävää toimeentuloa. Vähimmäisturva Keskeisten syyperusteisten etuuksien vähimmäistasot. Vä- himmäisturvaa saavat he, joille ei ole syntynyt oikeutta ansio- turvaan. Työttömyysturvan peruspäivärahaa saavat he, jotka täyttävät työssäoloehdon mutta eivät ole vakuuttaneet itseään liittymällä työttömyyskassaan. Keskeisiä vähimmäisetuuksia ovat kansaneläke, peruspäiväraha, työmarkkinatuki sekä sai- raus-, äitiys-, isyys-, ja vanhempainpäivärahojen vähimmäis- määrät. Pohjoismaissa vähimmäisturvaa maksetaan kaikille maassa vakituisesti asuville. Se rahoitetaan pääasiassa vero- varoin. 69
70
Liite Keskeiset sosiaalietuusmenot 2008 Lähteet: Kelan tilastollinen vuosikirja 2008, Suomen työeläkkeensajat ja vakuutetut 2008, Kela, THL, Fiva SOSIAALIVAKUUTUS Kustannus, milj. eur. Perusturva Ansioturva Muut Yht. Eläkevakuutus Työeläke Vanhuuseläke 12 092 Työkyvyttömyyseläke 2 357 Osa-aikaeläke 216 Työttömyyseläke 671 Perhe-eläke 1 485 Maatalouden erityiseläke 139 Työeläkkeet yht. 16 960 Kansaneläke Vanhuuseläkkeenä 1 644 Työkyvyttömyyseläkkeenä 700 Työttömyyseläkkeenä 52 Muut Kelan eläkkeet 112 Kelan eläkkeet yht. 2 508 SOLITA-eläkkeet* 499 Muut 314 Eläkevakuutus yhteensä 2 508 17 773 20 281 Työttömyysvakuutus Ansiopäivärahat 1 445 Peruspäivärahat 96 Työmarkkinatuki 666 Työttömyysvakuutus yhteensä 761 1 445 2 206 Sairausvakuutus** Vanhempainpäivärahat 34 849 883 Sairauspäivärahat 14 766 781 Sairaanhoitokorvaukset Lääkkeet 1 242 Yksityisen sairaanhoidon korvaukset ja matkat 470 Sairaanhoitokorvaukset yhteensä 1 712 Sairausvakuutus yhteensä 48 1 616 1 712 3 376 Tapaturmavakuutus Tapaturmapäivärahat 195 195 Yhteensä 3 318 21 029 1 712 26 059 Sosiaaliavustukset ja muut etuudet Lapsilisät ja äitiysavustukset 1 436 Kotihoidon tuki (ml. kuntalisät) 356 Yleinen asumistuki 428 Eläkkeensaajan asumistuki 349 Vammaistuet 108 Eläkkeensaajan hoitotuki 291 Kelan kuntoutusrahat 59 Elatustuet 141 Maahanmuuttajan erityistuki 23 Sotilasavustukset 18 Opintoraha 441 Opintotuen asumislisä 242 Aikuiskoulutustuki 30 Koulumatkatuki 36 Toimeentulotuki 526 Yhteensä 4 484 Kaikki yhteensä 30 542 Luku kuvaa pääpiirteissään sosiaalimenoja ilman palveluja (paitsi sairausvakuutuksesta korvatut palvelut ovat mu- kana) * Sotilas-, liikenne-, ja tapaturmaeläkkeet ** Perusturva sisältää vähimmäismääräisenä maksetut päivärahat
72

More Related Content

PDF
Kaikki samassa veneessä.
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Hyvä työ – Hyvinvointia elämään. SAK:n strategia vuosille 2020–2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK:n vuosikertomus 2018
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?
byTyöeläkevakuuttajat Tela
 
PDF
Hallitusohjelmatavoitteet 2015 Vates-säätiö
byHarri Hietala
 
PDF
Hyvä työ
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Parempaan työllisyyteen Suomen mallilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Suomen malli – tuloksia luottamuksella ja yhteistyöllä
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Kaikki samassa veneessä.
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Hyvä työ – Hyvinvointia elämään. SAK:n strategia vuosille 2020–2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n vuosikertomus 2018
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?
byTyöeläkevakuuttajat Tela
 
Hallitusohjelmatavoitteet 2015 Vates-säätiö
byHarri Hietala
 
Hyvä työ
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Parempaan työllisyyteen Suomen mallilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Suomen malli – tuloksia luottamuksella ja yhteistyöllä
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

What's hot

PPT
Outi Alanko-Kahiluoto: Ay-liike ja prekaraatti
bySAK
 
PDF
SAK:n esittely
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPTX
Eläketurvakeskuksen kysely osittaisesta vanhuuseläkkeestä
byEläketurvakeskus
 
PDF
Työttömyysturvan porrastaminen ja nuorisotyöttömyys
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPT
Nuorisotakuu 2.0
bySDP
 
PPT
Hiilamo kuopio21022011
byLähde-voimaa matkalle. ESR-hanke, hallinnoiva kunta Siilinjärvi
 
PDF
SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
bySYL
 
PDF
Eläke kaupasta vai kaupan päälle
byOlli-Pekka Ruuskanen
 
PDF
Juho Saari: Eriarvoisuus hyvinvointivaltiossa
byTHL
 
PDF
Uuden työn manifesti
bySDP
 
PPTX
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
byEläketurvakeskus
 
PDF
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK:n esityksiä valtion talousarvioon vuodelle 2006 ja vuosien 2006–2009 määr...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPTX
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvulla
byEläketurvakeskus
 
PDF
Pitkä työura ja terve vanheneminen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Varjosta valoon tulevaisuusohjelma
bySDP
 
PDF
SAK Ihmisen puolella
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPTX
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?
byEläketurvakeskus
 
PDF
Hyvää (t)yötä Suomi -esitys, pitkä versio
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Outi Alanko-Kahiluoto: Ay-liike ja prekaraatti
bySAK
 
SAK:n esittely
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Eläketurvakeskuksen kysely osittaisesta vanhuuseläkkeestä
byEläketurvakeskus
 
Työttömyysturvan porrastaminen ja nuorisotyöttömyys
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Nuorisotakuu 2.0
bySDP
 
Hiilamo kuopio21022011
byLähde-voimaa matkalle. ESR-hanke, hallinnoiva kunta Siilinjärvi
 
SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
bySYL
 
Eläke kaupasta vai kaupan päälle
byOlli-Pekka Ruuskanen
 
Juho Saari: Eriarvoisuus hyvinvointivaltiossa
byTHL
 
Uuden työn manifesti
bySDP
 
Maailma muuttui, muuttuiko Työeläkealan suunta
byEläketurvakeskus
 
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n esityksiä valtion talousarvioon vuodelle 2006 ja vuosien 2006–2009 määr...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työurien pituus ja eläkkeellä oloaika 2000-luvulla
byEläketurvakeskus
 
Pitkä työura ja terve vanheneminen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Varjosta valoon tulevaisuusohjelma
bySDP
 
SAK Ihmisen puolella
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Kuinka yrittäjät eläkevakuuttavat?
byEläketurvakeskus
 
Hyvää (t)yötä Suomi -esitys, pitkä versio
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

Viewers also liked

PDF
Suomessa työskentelevän vakuuttaminen työtapaturmien ja ammattitautien varalta
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Työmarkkina-avain
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Neuvottelujen sujuminen SAK:laisilla työpaikoilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK:n luottamusmieskonferenssin yt-paja
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Työpaikat kuntoon - pilotti
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Luottamushenkilön oikeudet, velvollisuudet, toimintaedellytykset ja asema
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Yt-neuvottelujen kuukausivertailut 2013–2014
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Tulopolitiikan sitkeys
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Katsaus tulevaisuuden työelämään
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Työssäoppimisen ongelmat ja karikot sähköalalla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Kuukausipalkkatilasto lokakuu 2012
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Yt-neuvottelujen kuukausivertailut 2012–2013
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Asunto- ja liikennepolitiikka kytkettävä yhteen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPT
Tulevaisuushanke
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPS
Redaccio Del Treball
byDibuixonda Serradespada
 
PPS
Poema commuitasensualidade desc-
byNaigella R,
 
PPTX
La Estrategia
byRamiro Henriquez & Associates
 
PPS
loja
byPatty_Barbosa
 
PPT
Apresentação para fórum nacional de sma 2011
byfonacrj
 
Suomessa työskentelevän vakuuttaminen työtapaturmien ja ammattitautien varalta
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työmarkkina-avain
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Neuvottelujen sujuminen SAK:laisilla työpaikoilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n luottamusmieskonferenssin yt-paja
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työpaikat kuntoon - pilotti
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Luottamushenkilön oikeudet, velvollisuudet, toimintaedellytykset ja asema
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Yt-neuvottelujen kuukausivertailut 2013–2014
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Tulopolitiikan sitkeys
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Katsaus tulevaisuuden työelämään
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työssäoppimisen ongelmat ja karikot sähköalalla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Kuukausipalkkatilasto lokakuu 2012
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Yt-neuvottelujen kuukausivertailut 2012–2013
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Asunto- ja liikennepolitiikka kytkettävä yhteen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Tulevaisuushanke
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Redaccio Del Treball
byDibuixonda Serradespada
 
Poema commuitasensualidade desc-
byNaigella R,
 
La Estrategia
byRamiro Henriquez & Associates
 
loja
byPatty_Barbosa
 
Apresentação para fórum nacional de sma 2011
byfonacrj
 

Similar to Työlinjalla

PDF
Sosiaaliturvan uudistaminen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK:n suuntaviivat sosiaaliturvan uudistamiselle
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Vahvaa sopimista Suomen työelämän hyväksi
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Köyhän miehen pohjoismainen malli
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Työtön ansaitsee luottamuksen – SAK:n kannustava työllistymisturva
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Kunnon työttömyysturva – nopea työllistyminen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK Pirkanmaa 5-2011
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Joustavuuden ja turvallisuuden yhdistäminen Suomen työmarkkinoilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Näkemyksiä keskusteluun työllisyysasteen nostamisesta
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Suomen malli – tuloksia luottamuksella ja yhteistyöllä
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPT
Edunvalvonnan haasteet, Anu Suoranta
bySAK
 
PDF
SAK:n työllisyyspuheenvuoro
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK:n vuosikertomus 2017
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Onko Suomen sosiaaliturva uhattuna?
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Hyvä työ – hyvinvointia elämään. SAK:laisen liikkeen strategia 2020–2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Oma työ, yhteiset oikeudet.
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Taskulämmin 2011
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPTX
Työttömyysvakuutus ei vakuuta kaikkia (ETK Onnela 150522)
byMauri Kotamäki
 
PDF
Turvallisuus työelämän muutoksessa
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Ihmisen mittainen työura?
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Sosiaaliturvan uudistaminen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n suuntaviivat sosiaaliturvan uudistamiselle
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Vahvaa sopimista Suomen työelämän hyväksi
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Köyhän miehen pohjoismainen malli
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työtön ansaitsee luottamuksen – SAK:n kannustava työllistymisturva
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Kunnon työttömyysturva – nopea työllistyminen
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK Pirkanmaa 5-2011
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Joustavuuden ja turvallisuuden yhdistäminen Suomen työmarkkinoilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Näkemyksiä keskusteluun työllisyysasteen nostamisesta
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Suomen malli – tuloksia luottamuksella ja yhteistyöllä
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Edunvalvonnan haasteet, Anu Suoranta
bySAK
 
SAK:n työllisyyspuheenvuoro
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n vuosikertomus 2017
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Onko Suomen sosiaaliturva uhattuna?
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Hyvä työ – hyvinvointia elämään. SAK:laisen liikkeen strategia 2020–2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Oma työ, yhteiset oikeudet.
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Taskulämmin 2011
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työttömyysvakuutus ei vakuuta kaikkia (ETK Onnela 150522)
byMauri Kotamäki
 
Turvallisuus työelämän muutoksessa
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Ihmisen mittainen työura?
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

More from Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

PDF
Pirstaleista joustoa - kokemuksia alustatyöstä lähetti- ja kuljetusalojen ulk...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
laki-ja-sopimusrikkomus-tyopaikka-luottamushenkilopaneeli.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
palkkakoyhyys-haastattelututkimus-sak-2024.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
tyottomyysbarometri-sak-tyonhakija-toimeentulo-2024.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n työmarkkinakatsaus 1/2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
syrjinta-tyopaikalla-raskaus-perhevapaa-seksuaalinen-suuntautuminen.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK:n jäsentutkimus 2024 – SAK:laisten alojen työntekijöiden työelämäodotukse...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n vuosikertomus 2023
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n strategia 2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
terveydelle-vaaralliset-aineet-tyopaikalla.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Raskaus- ja perhevapaasyrjintä - totta vai tarua?
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
kesatyontekijoiden-palkkaaminen-2024.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PPTX
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
PDF
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Pirstaleista joustoa - kokemuksia alustatyöstä lähetti- ja kuljetusalojen ulk...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
laki-ja-sopimusrikkomus-tyopaikka-luottamushenkilopaneeli.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
palkkakoyhyys-haastattelututkimus-sak-2024.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
tyottomyysbarometri-sak-tyonhakija-toimeentulo-2024.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n työmarkkinakatsaus 1/2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
syrjinta-tyopaikalla-raskaus-perhevapaa-seksuaalinen-suuntautuminen.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n jäsentutkimus 2024 – SAK:laisten alojen työntekijöiden työelämäodotukse...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n vuosikertomus 2023
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n strategia 2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
terveydelle-vaaralliset-aineet-tyopaikalla.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Raskaus- ja perhevapaasyrjintä - totta vai tarua?
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
kesatyontekijoiden-palkkaaminen-2024.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
bySuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

Työlinjalla

  • 1.
    Kirjoituksia työstä jasosiaaliturvasta Syrjäytyminen Suomessa lisääntyy, työttömyys on korkealla. Työvoimapolitiikkaan ei kuitenkaan hal­i­ukselta tunnu varoja lt löytyvän. Sosiaaliturvan kehittäminen takkuaa. Kohtuullista toimeentuloa toivovia työntekijöitä ja työttömiä syyllistetään, vaikka todelliset rötöstelijät löytyvät aivan toisaalta. Työlinjalla on SAK:n asiantuntijoiden puheenvuoro työn ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta.
  • 2.
    Kirjoituksia työstä jasosiaaliturvasta
  • 3.
    Suomen Ammattiliittojen KeskusjärjestöSAK ry Kannen kuva Pauli Salmi Valkealan Painokarelia 2010 ISBN ISBN 978-951-714-267-0 2
  • 4.
    Sisällys Kaija Kallinen: Alkusanat_ ______________________________________5 Sinikka Näätsaari: Mitä Sata-komiteassa todella tapahtui_ ________________ 9 Joonas Rahkola: Myyttejä perusturvasta____________________________ 18 Katja Veirto: Vanhemmuudesta ja työstä_________________________ 25 Saana Siekkinen: Työttömien palvelut 2010-luvulle____________________ 33 Joonas Rahkola: Mitä työttömyysturvalle pitäisi tehdä?________________ 42 Sinikka Näätsaari: Muurahaiset ja heinäsirkat_ ________________________ 50 Olli Koski: Työllisyyden nostamisen viisi estettä_________________ 56 Sanasto_ _______________________________________ 64 Liite: Keskeiset sosiaalietuusmenot 2008______________ 71 3
  • 5.
    Kirjoittajat Kaija Kallinen, SAK:neläke- ja työura-asioiden päällik- kö, vastaa eläkepolitiikasta. Kaija on ollut mukana mm. vuonna 2005 toteutuneen eläkeuudistuksen valmistelussa ja oli eläkeasioita käsittelevän, ns. Rantalan ryhmän jäsen. Parhaillaan Kaija on Kestävän talouskasvun ja työllisyy- den ohjelman työuraryhmän jäsen. Olli Koski, SAK:n pääekonomisti. Hän vastaa talouspoli- tiikasta, kansainvälisestä talous- ja työllisyyspolitiikasta sekä kauppa- ja kilpailupolitiikasta. Ollin vastuulla on myös SAK:n valtion talousarviotavoitteiden ja hallitusoh- jelmatavoitteiden valmistelu. Sinikka Näätsaari, sosiaaliasioiden päällikkö. Sinikan vas- tuulla on sosiaaliturva ja sen uudistaminen sekä esimer- kiksi Kelan etuudet ja eläkepolitiikka. Sinikka oli SAK:n edustajana sosiaaliturvan uudistamista selvittäneessä Sa- ta-komiteassa. Joonas Rahkola, SAK:n ekonomisti. Hän vastaa sosiaali- turvaan liittyvien laskelmien ja taustaselvitysten tekemi- sestä. Joonas on myös toiminut SAK:n työttömyysturva- asiantuntijana. Tällä hetkellä Joonas on työvapaalla. Saana Siekkinen, SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö. Hänen vastuullaan on koulutus-, työvoima- ja maahanmuuttopolitiikan asiat. Saana oli myös työurien pidentämistä pohtineen Ahtelan työryhmän sihteeri. Katja Veirto, SAK:n sosiaalipoliittinen asiantuntija, vastaa perhepolitiikasta ja tapaturmavakuutuksesta. Katja on SAK:n edustaja vanhempainvapaiden uudistamista selvit- tävässä työryhmässä. 4
  • 6.
    Kaija Kallinen Alkusanat: SAKrakentaa työlle perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on työntekijöiden taloudelli­ sen ja sosiaalisen turvallisuuden edistäminen. Ay-liike haluaa oikeutta työhön, säällisiä työoloja, toimeentulon turvaavaa palkkaa ja kattavaa sosiaaliturvaa. Nykyisessä Suomen sosiaaliturvamallissa yhdistyy keskieu- rooppalainen työhön perustuva sosiaaliturva ja anglosaksisen perinteen mukainen minimiturva. Järjestelmän tarkoituksena on taata koko väestölle toimeentuloturva esimerkiksi sairau- den, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja vanhuuden varalle sekä vanhempainvapaiden ajalle. Perusturva täydentää työtu- loihin perustuvaa ansioturvaa. Monien lakien säätelemän kokonaisuuden yhteisnimi on sosiaalivakuutus. Sosiaali- ja terveyspalvelut tukevat sosiaa- livakuutuksen takaamaa toimeentuloturvaa ja työssäkäynnin edellytyksiä. Erilaisiin elämäntilanteisiin tarkoitetut avustuk- set, kuten lapsilisät ja asumistuki, täydentävät valtion kansalai- silleen tarjoamaa turvaa. Sosiaaliturvan rakentamisen kultakausi alkoi Suomessa vas- ta 1960-luvun alussa, jolloin säädettiin muun muassa työelä- ke- ja sairausvakuutuslait sekä uudistettiin työttömyysturvaa. Voimistuva ay-liike oli useiden reformien moottorina. Sosiaa- liturvan tasoon tehtiin parannuksia ja aukkoja paikattiin sekä pienillä täsmäkorjauksilla että suurilla uudistuksilla. Toimeen- tuloturvan ohella laajenettiin sosiaali- ja terveyspalveluja. Sosiaaliturvauudistusten myötätuuli kesti 1980-luvun puo- leenväliin. Tuolloin jotkut jopa väittivät, että sosiaaliturva oli saatu valmiiksi. Kuitenkin jo saman kymmenluvun aikana aloitettiin eläkeikäisen väestön osuuden kasvuun sopeutumi- nen. Kuluneet parikymmentä vuotta sosiaalilakien muutoksia onkin hallinnut huoli ikärakenteen muutoksesta. 1990-luvun alun lama ja sen synnyttämä suurtyöttömyys pakottivat sekä määräaikaisiin että pysyvämpiin sosiaaliturvan ja palvelujen heikennyksiin. Jotkin heikennykset on korjattu, mutta osa leikkauksista jäi pysyviksi. 5
  • 7.
    Työtä ja kattavaaturvaa Lakisääteisyys ja kattavuus ovat yhä Suomen sosiaaliturva- mallin parhaita puolia. Sairaus- ja työttömyyspäivärahojen ja eläkkeiden tasot eivät kuitenkaan päätä huimaa. Muihin Poh- joismaihin verrattuna Suomessa on käytössä sosiaaliturvan kevytversio. Parannettavaa riittää: ansio- ja vähimmäisturvan yhteensovittamisessa on epäjohdonmukaisuutta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuudessa alueellisia ongelmia. Työelämän rakennemuutos lähti lamanjälkeisinä talou- dellisen nousun vuosina uuteen laukkaan. Totuttujen palkka- työsuhteiden rinnalle ja niitä korvaamaan syntyi uudenlaisia työn teettämisen ja tekemisen muotoja, niin sanottuja pätkä- ja silpputöitä sekä perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden väli­ muotoja. Muutos on edelleen käynnissä, ja se pakottaa erityi- sesti sosiaalivakuutuksen uudelleenarviointiin. Millaista sosiaaliturvamallia SAK haluaa olla rakentamas- sa ja kehittämässä? Ensinnäkin sosiaalivakuutuksen tulee säilyä lakisäätei- senä ja kattavana. SAK pitää tärkeinä sekä ansioturvaa että perusturvaa, joita tulee kehittää kokonaisuutena. Jos lainsää- däntö turvaisi vain minimitasoisen sosiaalivakuutuksen, pie- nipalkkaisilla työntekijöillä – toisin kuin yhteiskunnan hy- väosaisilla – ei olisi varaa täydentää turvaansa maksullisilla markkinavakuutuksilla. Pelkän ansioturvan varaan rakennettu sosiaalivakuutus ei sekään ole tavoiteltava malli. Aina on niitä, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta työn kautta ansaita sosiaaliturvaa. Sitä paitsi myös palkkatyöntekijät, joiden etuja ay-liike val- voo, voivat esimerkiksi työttömyys- ja sairastelukierteen ta- kia pudota ansioturvalta ja tarvita perusturvaa. Kattavuuteen liittyy sekin, että sosiaalivakuutusetuuksia kehitetään yksi- löllisinä oikeuksina. Perhekohtainen etuuksien määrittely on ristiriidassa tasa-arvon edistämisen kanssa. Toiseksi on ensiarvoisen tärkeätä huolehtia, että sosiaali- vakuutus elää ajassa. Työelämän rakennemuutos etenee koko ajan, välillä no­ e­­ p ammin, välillä hitaammin. Ay-liikkeellä on erityinen vastuu siitä, että sosiaalivakuutuksen kehityksessä ollaan mieluummin askel edellä kuin kaksi jäljessä työelämän kehityksestä. Paitsi ajanmukaisia, sosiaalivakuutusta säätele- vien lakien on oltava selkeitä ja ymmärrettäviä. 6
  • 8.
    Kolmanneksi sosiaalivakuutuksen antamataloudellinen turva sekä työvoima- ja koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut on saatava nykyistä paremmin tukemaan toisiaan. Muutama vuosi sitten kehitetty muutosturvan toimintamalli työttö- myysvakuutuksessa oli tässä suhteessa ensimmäinen askel. Työttömän työnhakijan toimeentulo on turvattava, mutta se ei riitä. Työpaikan menettäneille pitää löytää mahdollisim- man pian uusi työpaikka. Tarvitsemme siis tehokkaampia ja työnhakijoille räätälöityjä työvoimapalveluja. Työhön paluun tukemiseksi kaivataan sairausvakuutuksen sekä perus- ja työ- terveyshuollon ja kuntoutuspalvelujen toimivaa yhteistyötä. Turva maksetaan työllä Sosiaalivakuutuksen ansiosidonnaiset osat kustannetaan työnantajien ja työntekijöiden lakisääteisillä maksuilla. Pe- rusturvan rahoitus on valtion vastuulla. Verotuloilla rahoite- taan siis esimerkiksi sairausvakuutuksen minimipäivärahat ja kansaneläkkeet. Myös palveluiden rahoitus on pääosin val- tion ja kuntien verotulojen varassa. Perimmältään sosiaaliturvan rahoitus nojaakin siihen, mi- ten hyvin työllisyys kehittyy. Jos työhön osallistumisen aste on korkea, lakisääteiset maksut turvaavat ansioturvan rahoi- tuksen. Hyvä työllisyys takaa valtiolle ja kunnille verotulot, joilla vähimmäisturva ja hyvinvointipalvelut rahoitetaan. Jotta työhön osallistumisen aste saataisiin nousemaan rei- lusti yli 70 prosentin, palkkatyön ja muun elämän yhteenso- vittamisen on oltava nykyistä helpompaa. Työpaikoilla tulee olla valmiudet työaika- ja muihin järjestelyihin, joilla tuetaan esimerkiksi pienten lasten vanhempien, omaishoitajien ja ai- kuisopiskelijoiden työhön osallistumista. Osatyökykyisten työhön pääsyä ja työssä jatkamista on edistettävä nykyistä voimallisemmin, ja siinä työnantajia on kannustettava sekä kepein että porkkanoin. Lisäksi tarvitaan ratkaisuja, joissa sosiaaliturva tukee työhön osallistumista, kun osa-aikainen työskentely väliaikaisesti tai pysyvämmin on työntekijän tar- peiden mukaista. Suomen malli entistä ehommaksi – miten? Ay-liike saa usein moitteita muutosvastarinnasta ja siitä, että olemme sosiaaliturvassa säilyttäjiä emmekä uusien ratkaisu­­ jen 7
  • 9.
    etsijöitä. Jotkut leimaavatay-liikkeen vain hyväosaisten palk- katyöntekijöiden etujen ajajaksi. Tässä pamfletissa SAK:n asiantuntijat esittävät arvioita sosiaaliturvan kehittämisvaih- toehdoista. Artikkeleissa pohditaan muun muassa köyhyyden poistamisen keinoja, perus- ja ansioturvan suhdetta sekä työn oikeuden toteutumista. Artikkelit ovat asiantuntijoiden nä- kemyksiä, eivät valmiita tavoitelinjauksia. Toivottavasti ne virittävät jatkokeskustelua siitä, miten Suomen sosiaaliturva- mallia voidaan ja pitää kehittää. Helsingissä 24.8.2010 Kaija Kallinen 8
  • 10.
    Sinikka Näätsaari Mitä Sata-komiteassatodella tapahtui?1 Sata-komitean syntysanoja taidettiin lausua vuodenvaihteessa 2006–2007, jolloin mm. Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen esitti, että tulevalla hallituskaudella tulisi uudistaa ja selkeyt- tää sosiaaliturvaa, erityisesti perusturvan osalta. Keskustalla oli suuri halu korottaa yleisesti perusturvaa. Tuolloin halli- tuksessa olleet sosialidemokraatit puolestaan olivat pääsään- töisesti tyytyväisiä sosiaaliturvan rakenteeseen ja halusivat tehdä siihen kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin koh- distuvia täsmäparannuksia, jotta rajalliset voimavarat voitai- siin käyttää tehokkaimmin ihmisten toimeentulon paranta- miseen. Taustalla oli ajatus työhön perustuvan sosiaaliturvan tärkeydestä palkansaajille. Kyse lienee samasta painotuseros- ta kuin mitä sosiaali- ja terveysministeriksi toukokuussa 2010 nimitetty Juha Rehula totesi Uutispäivä Demarin haastatte- lussa 21.5.2010: ”Keskustalla ja sosialidemokraateilla on eri köyhät”. Odotukset olivat kovat ja keskenään ristiriitaiset Myös SAK:ssa valmistauduttiin hallitusohjelmaneuvottelui- hin suurin odotuksin. Tavoitteena oli saada työttömyysturvas- ta laman aikaisia leikkauksia pois ja nostaa työttömyysturvan taso lähemmäs pohjoismaista tasoa. Samalla haettiin malleja, joilla uuteen työhön työllistyminen nopeutuisi. Mietittiin, millaisia aktiivitoimia tarvittaisiin heti työttömyyden alussa, jottei työttömyys turhaan pitkittyisi. Sata-komitean toimeksiannosta tuli moniulotteinen ja si­ säi­ esti ristiriitainen. Toisaalta piti vähentää köyhyyttä, toi- s saalta lisätä sosiaaliturvan kannustavuutta. Sosiaaliturvan ra- hoituksen kestävyys ja erityisesti väestörakenteen muutos oli toimeksiannossa mukana. Rahoituksen merkitys korostuikin taantuman myötä, erityisesti vuoden 2009 aikana. Komiteaan ja sen jaostoihin nimettiin noin 50 henkilöä, joten yhteisen punaisen langan löytäminen oli, muotisanaa lainatakseni, sangen haastavaa. Palkansaajajärjestöt saivat kukin edusta- jan varsinaiseen komiteaan ja komitean ansioturvajaostoon. 1 Keskityn tässä artikkelissa pääsääntöisesti työttömyysturvaan. 9
  • 11.
    Kolmeen muuhun jaostoonnimettiin yksi yhteinen palkan- saajaedustaja: perusturvajaostoon STTK:lainen, hallinto- ja prosessijaostoon akavalainen ja rahoitus- ja kannustavuusja- ostoon SAK:lainen. Ansioturvajaostossa työ aloitettiin arvioimalla rahoituksen ja lainsäädännön muutostarpeita. Arvioinnin lähtökohtana oli työllistymisen esteiden poistaminen ja rahoitusperiaatteiden selkeyttäminen. Perusperiaate on, että perusturva rahoitetaan verovaroista ja ansioturva työnantajien ja palkansaajien mak- suilla. Ansioturvajaosto teki vertailun, jonka mukaan selkeimmät muutostarpeet rahoitusperiaatteen toteuttamiseksi merkit- sisivät valtion mukaantuloa lomautettujen sekä lisäpäivien työttömyyspäivärahoihin ja lapsikorotuksiin. Toinen selkeä poikkeama rahoitusperiaatteesta koski maatalousyrittäjien ja vähäisemmässä määrin muiden yrittäjien ansioeläkkeitä, jois- ta valtio rahoittaa suuren osan. Työttömille olisi siis pitänyt antaa lisää rahaa ja maatalousyrittäjien olisi pitänyt maksaa eläkkeistään nykyistä enemmän. Ansioturvajaoston alkuselvitysten jälkeen työryhmän po- liittinen ohjaus kuitenkin vahvistui. Työryhmään alettiin tuo- da ehdotuksia erilaisista palkansaajien etujen leikkauksista, jotka koskivat erityisesti työttömyysturvaa. Aika nopeasti komiteatyössä kävi ilmi, että useat halusi- vat parantaa perusturvaa ja ”kannustaa” ansioturvalla olevia. Marraskuussa 2008 oltiin tilanteessa, jossa kaikki muut paitsi palkansaajajärjestöjen edustajat olivat jossain määrin haluk- kaita leikkaamaan ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Osa halusi lyhentää ansioturvan kestoa, osa heikentää ansioturvaa suh- teessa perusturvaan. Ihan loppusuoralle saakka komiteassa oli esillä ajatus, että sosiaaliturvaa voitaisiin parantaa vain sisäisin järjestelyin. Käytännössä se olisi tarkoittanut, että so- siaaliturvaa olisi parannettu yksille leikkaamalla sitä toisilta. Sain kirjauksen onneksi poistettua loppuraportista. Sosiaalitupon synty Maan hallitus päätti toukokuussa 2008 pidetyssä iltakou- lussaan, että Sata-komitean tulisi jättää peruslinjauksia kos- keva raportti vuoden loppuun mennessä. Sata-komitea oli ensimmäisen toimintavuotensa aikana kuullut lukuisia asian­ tuntijoita ja keskustellut siitä, millainen raportti jätettäisiin ja tarvittiinko väliraporttia vai ei. Komitean alkuperäisessä 10
  • 12.
    toimeksiannossa todettiin, ettäensimmäiset komitean esityk- set tuotaisiin eduskunnalle viimeistään syysistuntokaudella 2008. Komitean puheenjohtaja Markku Lehto teki kesän aikana ensimmäisen version peruslinjauksista. Komiteatyön taustal- la peruslinjauksia tehtiin koko syksyn ajan. Syksyn aikana myös sukkuloitiin neuvottelemassa monenlaisissa kokoonpa- noissa. Komitean johto haarukoi muun muassa palkansaaja- järjestöjen liikkumavaraa, eli millaisiin leikkauksiin palkan- saajapuolella voitaisiin mahdollisesti suostua. Marraskuussa 2008 puheenjohtaja esitteli luonnoksensa peruslinjauksiksi. Muistio vuoti nopeasti julkisuuteen. Puheenjohtajan esityk- sessä ei juuri oltu huomioitu palkansaajajärjestöjen ehdotuk- sia peruslinjauksiin. Puheenjohtajan ehdotus oli palkansaajajärjestöille myrk- kyä. Siinä esitettiin työttömyysturvan rakenteen uudistamista ja tosiasiassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamis- ta. Palkansaajajärjestöjen edustajat jäivät käytännössä yksin useimpien muiden ainakin hiljaisesti kannattaessa leik­ auk­ ia k s ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja esimerkiksi rajoittei- den asettamista vuorotteluvapaalle, jos se vakinaistettaisiin (vakinaistamisesta keskusteltiin yhä, vaikka vakinaistaminen oli kirjattu hallitusohjelmaan keväällä 2007). Näytti siltä, että komiteassa jouduttaisiin äänestämään pe- ruslinjauksista. Maan hallitus antoi komitealle jatkoaikaa pe- ruslinjausten esittämiseen tammikuun 2009 loppuun. Samalla hallitus esitti, että työmarkkinajärjestöt tekisivät ehdotuksen siitä, miten ansiosidonnaista työttömyysturvaa kehitettäisiin tulevaisuudessa. Pyynnön pohjalta työmarkkinajärjestöt sol- mivat ns. sosiaalitupon tammikuussa, ja sen ehdotukset otet- tiin mukaan komitean peruslinjauksiin yksimielisesti. Sosiaalituposta käydyssä keskustelussa on väitetty, että palkansaajajärjestöt olisivat olleet sopimassa työnantajan Kela-maksun poistosta. Kela-maksun poisto oli ollut työn- antajien puolelta esillä kauan ja se oli Sata-komiteassa EK:n päätavoite. Perinteisesti valtiovarainministeriö oli jarrutellut Kela-maksun poistoa kertaheitolla sen suurten budjettivai- kutusten takia. Sata-komitean työskentelyn aikana kuiten- kin itse rahaministeri Jyrki Katainen lupasi Helsingin Sano­ mien haastattelussa 10.1.2009 poistaa maksun kokonaan. Palkansaa­aliike halusi korvauksen työnantajille luvatusta j mil­ardipotista ja nosti sosiaalitupon neuvotteluihin sinänsä j 11
  • 13.
    Sata-komitean agendalle kuulumattomantyöeläketurvan ra- hoituksen ja sen maksujen nostamisen eläkkeiden tason tur- vaamiseksi. Mitä työttömyysturvassa saavutettiin? SAK ja muut palkansaajajärjestöt tavoittelivat komiteassa pa- rannuksia työttömyysturvaan. Työttömyysturvasta on erilais- ten osauudistusten myötä tullut monimutkainen ja erilaisia sääntöjä täynnä oleva järjestelmä. Selkeyttämiseen ei päästy. Näyttää siltä, että mitä yksinkertaisempi tukijärjestelmä, sitä enemmän järjestelmä maksaa. Suomessa haluttiin pitäytyä köyhän miehen mallissa – esimerkiksi muihin pohjoismaisiin sosiaaliturvamalleihin verrattuna. Suurin muutos työttömyysturvaan oli pätkätyöläisten ase- man parantaminen. Näistä yksi esimerkki on työssäoloehdon lyhentyminen. Ansioturvalle pääsee nyt kahdeksan työssä- olokuukauden jälkeen. Palkansaajajärjestöjen saavutuksina lienee pidettävä myös, ettei työttömyysturvaan tullut komi- teassa vahvasti esillä olleita heikennyksiä päivärahan kes- toon ja tasoon, eikä ikääntyvien työttömyysturvan lisäpäiviä poistettu kokonaan2. Merkittävällä osalla komiteasta oli halu ”lisätä työhalukkuutta” työttömyysturvan kestoa tai työttö- myysturvan määrää leikkaamalla. Lukuisat tutkimukset ja selvitykset, joiden mukaan ansioturvalla olevista suurin osa työllistyy normaalioloissa nopeasti muutamassa kuukaudes- sa, eivät tuntuneet komitean jäseniä vakuuttavan. Osittain taloudellisen tilanteen huononemisesta johtuen työttömyysturvaan saatiin parannuksia lähinnä aktiivitoimien ajalle. Samat aktiiviajan parannukset tulivat myös peruspäi- värahaan ja työmarkkinatukeen. Esitin komiteassa, että aktii- vituki voisi olla toimeentulotuessa huomioimatonta tuloa, eli ettei se alentaisi toimeentulotukea. Esitys ei syystä tai toisesta saanut kannatusta. 2 Työttömyysturvan lisäpäiville pääsyn ikärajaa nostettiin vuodella. Ikäänty- neiden asema turvataan siten, että laajennetaan yhdellä vuodella velvoitetta, jonka mukaan kunnan on järjestettävä työtä niin, että vähintään työssäoloeh- to täyttyy. Ansiosidonnainen työttömyysturva jatkuu työn loputtua näissä tapauksissa aiemman työsuhteen palkan perusteella. Samalla sovittiin, että aktiivitoimia ikääntyville lisätään ja työmarkkinoiden keskusjärjestöt neu- vottelevat saatujen kokemusten perusteella ratkaisun työttömyysturvan lisä- päivärahaoikeudesta vuoden 2011 loppuun mennessä. 12
  • 14.
    Perusturvan kehittäminen jäipuolitiehen Sata-komitean peruslinjauksissa on melko täsmälliset esityk- set työttömyysturvasta sosiaalitupon kirjausten ansiosta. Sen sijaan perusturvan osalta komiteassa todettiin, että peruslin­ jauk­ et olivat vasta asialista. Tarkemmat linjaukset ja toimen- s pide-esitysten tärkeysjärjestys tehtäisiin vasta loppuraportis- sa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksi? Mielestäni yhtenä syynä oli hallituksen halu päättää asiois­ ta itse ennen loppuraportin luovuttamista. Elvytyspakettinsa yhteydessä 30. tammikuuta 2009 hallitus päätti, että sekä ta- kuueläke että eräiden sosiaaliturvaetuuksien (mm. lapsilisät, kotihoidontuki, vähimmäismääräiset sairaus- ja vanhempain- päivärahat) indeksisidonnaisuus tulevat voimaan 1.3.2011. Myöhemmin hallitus teki ratkaisuja eräistä muistakin toi- menpiteistä, esimerkiksi psykoterapian muuttamisesta järjes- tämisvelvollisuuden piiriin. Tietääkseni aiemmin ei ole näin selvästi poimittu hallituspuolueille poliittisesti sopivia ehdo- tuksia kesken työn eikä päätetty yhtä laajasti merkittävistä menoista tulevalle hallitukselle. Päätökset syövät seuraavan hallituksen mahdollisuuksia päättää haluamistaan uudistuk- sista. Toinen merkittävä syy perusturvaehdotusten jäämiseen yleiselle tasolle on 2008 syksyllä alkanut taloustilanteen heikkeneminen. Se ei näkynyt vielä peruslinjausten teossa. Heikkenevä taloudellinen tilanne ohjasi kuitenkin voimak- kaasti loppuraportin linjauksia, vaikka komiteatyön tarkoi- tuksena olikin sosiaaliturvan pitemmän aikavälin uudistami- nen. Perusturvaa koskevia linjauksia olisi ollut vaikeaa pistää tärkeysjärjestykseen hyvienkin taloussuhdanteiden aikana, mutta erityisen hankalaa se oli niukkoja resursseja jaettaessa. Vaikeutta lisäsi, että komitean jäsenten painotukset erosivat merkittävästi toisistaan. SAK korosti koko komiteatyön ajan, että perusturvaan tar- vitaan parannuksia. Sosiaaliturvaan parannuksia pitää saada paitsi toimeentulotukiriippuvuuden vähentämiseksi myös ih- misten taloudellisen aseman vahvistamiseksi. Erityisesti pa- rannuksia olisi kaivattu työttömyysturvaan ja asumistukeen. On valitettavaa, ettei komitea tehnyt juurikaan ehdotuksia lapsiperheiden aseman parantamiseen, vaikka siitä komiteas- sa keskusteltiin paljon varsinkin ensimmäisenä vuotena. Lap- siperheitä koskevat kysymykset siirrettiin pääosin syksyllä 2009 nimettyyn vanhempainvapaatyöryhmään. Suuri puute 13
  • 15.
    mielestäni oli, ettäkomitean toimeksianto ei sisältänyt palve- luja muuten kuin välillisesti, esimerkiksi kun käsiteltiin asia- kasmaksujen maksukattoa sekä omaishoitoa. Palvelut ovat kuitenkin merkittävä osa suomalaista sosiaaliturvaa. SAK pitää tavoitteitaan muun muassa asumistuen ja työt- tömyysturvan sekä lapsiperheiden aseman parantamiseksi esillä budjettivaikuttamisessa sekä tulevien eduskuntavaalien tavoiteohjelmassa. Miksi SAK vastusti toimeentulotuen Kela-siirtoa? Yksi Sata-komitean käsittelemistä asioista oli toimeentulotu- en mahdollinen siirto Kelalle. Asia ei ole mitenkään yksin- kertainen. Siirto ei välttämättä parantaisi kenenkään asemaa. Paljon riippuu siitä, mikä muu muuttuisi ja miten mahdolli- nen siirto toteutettaisiin. Palkansaajajärjestöjen motiivina ei ollut vastustaa siirtoa ”menojen kasvua peläten”, kuten välillä on väitetty. Kela-siirtoa vastustaneiden kannanotossa paino- tetaankin toimeentulotuen yhteyttä sosiaalityöhön. Toimeentulotukea myönnettäessä pitää säilyttää yhteys so- siaalityöhön ja etsiä yksilöllisiä keinoja, joilla kukin ihminen saadaan pois toimeentulotukiriippuvuudesta. Toimeentulotu- ki sisältää osia, joiden myöntäminen perustuu sosiaalityönte- kijän harkintaan. Kelassa ei voitaisi tällaista harkintaa tehdä. Komiteassa esillä olleet Kela-siirtomallit eivät olisi paranta- neet toimeentulotukiasiakkaiden asemaa, vaan olisivat käy- tännössä heikentäneet toimeentulotuen perusosaa. Sen sijaan ns. ensisijaisia etuja (työttömyysturvaa ja asumistukea) olisi ollut järkevää korottaa. Siten sosiaaliturvaa olisi selkeytetty ja toimeentulotukiriippuvuutta vähennetty. Edelleen on syytä hakea kokonaan uutta mallia toimeentu- lotukiasiakkaiden tilanteen parantamiseksi ja heidän työllis- tymisensä tukemiseksi. Yksi vaihtoehto on SAK:n työllisyys- puheenvuorossa keväällä 2010 esitetty malli, jossa pohditaan myös kuntien roolin kasvattamista työvoimapolitiikassa esimerkiksi Tanskan mallin mukaisesti. Samaisessa puheen- vuorossa esitetään toimeentulotukiasiakkaiden aseman pa- rantamista niin, ettei työttömyysturvan aktiivikorotuksia huomioitaisi toimeentulotuessa. 14
  • 16.
    Ansioturvaa saavat eivätmatkusta ykkösluokassa Jostain syystä Sata-komitean asetelma kääntyi nopeasti työn käynnistyttyä vastakkainasetteluun perusturvan ja an­ i­ ­ur­ s ot van välille. Perusturvan parantamista kannattaneet ta­ ot oli- h vat valmiit leikkaamaan ansiosidonnaista työttömyys­urvaa.t Suhtautuminen palkansaajien sosiaaliturvan ke­­ tämiseen ei hit­ näyttänyt moniakaan kiinnostavan, vaikka an­­ sioturva auttaa vähentämään köyhyyttä ja kannustaa työntekoon. Kohtuul- lista lienee, että työssä ollessa kertyy parempi sosiaaliturva. Kaikki työt eivät ole niin innostavia, etteikö toimeentulon hankkiminen olisi monelle merkittävä työnteon motiivi. Monet komitean jäsenet näkivät ansioperusteisen sosiaali- turvan olevan niin korkealla tasolla, että sitä ei tarvinnut pa- rantaa, vaan ehkäpä päinvastoin sitä olisi voinut jopa leikata. Omituinen ajatus hyväosaisista työttömistä esiintyi moneen kertaan Sata-komitean ympärillä käydyssä keskustelussa. Joissakin julkisissa kannanotoissa ansioturvaa saavat työttö- mät nähtiin ykkösluokan matkustajina, joiden syytä työmark- kinatuen alhaisuus oli. Kun keskimääräinen ansiopäiväraha on noin 1 100 euroa kuukaudessa, en oikein osaa pitää ansio- päivärahaa saavia työttömiä erityisen hyvätuloisina. Yksi pöyristyttävimpiä Sata-komiteaan liittyviä ehdotuk- sia oli, että valtio olisi jatkossa rahoittanut enemmän työssä- oloehdon täyttävien, mutta työttömyyskassoihin kuulumatto- mien työttömyysturvaa3. Kassoihin kuuluvia olisi siis valtion toimesta rangaistu siitä, että he kuuluvat työttömyyskassaan ja ovat jäsenmaksuillaan vakuuttaneet itsensä työttömyyden varalta. Pääosin komitean esitykset olivat yksimielisiä. Vain toi- meentulotuen siirtämisestä Kelaan äänestettiin. Siitäkään ei tehty ehdotusta, vaan todettiin, että asiaa ei ole sovittu halli- tusohjelmaneuvotteluissa ja sen ratkaiseminen kuuluu poliit- tiseen harkintaan. Sen sijaan monet komitean jäsenistä jät- tivät mietintöön täydentävän lausuman, jolla osoittivat omat painotuksensa. Työmarkkinajärjestöt jättivät yhteisen täydentävän lau- suman. Lausumassa todetaan komiteamietinnössäkin ollut lähtökohta, että komitean ehdotukset voidaan toteuttaa vain 3 Tätä asiaa käydään tarkemmin läpi Joonas Rahkolan artikkelissa ”Myyttejä perusturvan tasosta ja sen korottamisesta” 15
  • 17.
    julkisen talouden kestävyydensallimissa rajoissa. Lausumas- sa korostetaan erityisesti työhön kannustamisen merkitystä ja työn ensisijaisuutta sosiaaliturvaa koskevissa päätöksissä. Palkansaajajärjestöillä ja EK:lla on luonnollisesti erilaisia painotuksia sosiaaliturvan kehittämisestä. EK:lle näytti aina- kin komiteatyön alku­ aiheissa käyvän työttömyysturvan leik- v kauksetkin. Toistaiseksi EK on kuitenkin kannattanut työhön perustuvan sosiaaliturvan mallia. Sosiaaliturvaa pitää kehittää kokonaisuutena Yleensä hallittu yhteiskunnallinen muutos perustuu luotta- mukseen siitä, että tehdään niin kuin on sovittu. Komiteassa ja sen ympärillä luottamusta olisi voinut olla enemmänkin. Vakavammin se horjui komiteatyön aikana ainakin pari ker- taa. Luottamus oli koetuksella etenkin kolme viikkoa perus­ linjausten luovuttamisen jälkeen, kun pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti hallituksen nostavan eläkeikää ja avasi samalla sosiaalitupon, vuorotteluvapaa ja työttömyysturvan lisäpäivät mukaan lukien. Luottamusta ei myöskään lisännyt, että työttömyysturvaa ja sen muuttamista pidettiin esillä koko ajan ihan komitean loppumetreille asti, vaikka virallisissa puheissa viitattiin työttömyysturvan muutoksissa sosiaali­ tupoon, johon maan hallitus ilmoitti sitoutuneensa. Kärjistäen sanottuna asetelmat olivat sellaiset, että aina kun näytti siltä, että voisi luottaa sovittuun, tapahtui jotain eriskummallista. Tällaisessa tilanteessa on todella vai­ eaa k ryhtyä uudistamaan sosiaaliturvaa ”puhtaalta pöydältä”. Komiteatyön aikana tuli useampaan kertaan mieleen, että ollaanko suomalaisessa sosiaaliturvassa jonkinlaisessa kään- nekohdassa, perimmäisten asioiden äärellä. Palkansaajien sosiaaliturvan kimppuun käydään eri puolilta erittäin rajus- ti. Onko tavoitteena muuttaa koko hyvinvointimallimme? Kattava ansiosidonnainen sosiaaliturva on tärkeä erityisesti tavallisille palkansaajille, joilla ei ole mahdollista päästä esi- merkiksi erilaisten johtajasopimusten ja -etuisuuksien piiriin. Yksityisvakuutuksiin perustuva yhteiskunta olisi aika lailla erinäköinen kuin nykyinen mallimme ja valtaosalle kansalai- sista nykyistä epäedullisempi. Sata-komitean lopputulos on kuitenkin palkansaajien kannalta parempi, kuin miltä välillä näytti. Ehkä realismi tai 16
  • 18.
    halu toimia hyväätulosta saavuttaneessa yhteistyössä voitti. Aika näyttää, aiotaanko sosiaaliturvaa uudistaa myös tule- valla vaalikaudella ja miten uudistus tehtäisiin. Nähtäväksi jää myös, mikä on ansioturvan rahoittajien, palkansaajien ja työnantajien, rooli. Sosiaaliturvaa on syytä selkeyttää. Sata-komitea ei päässyt tavoitteeseensa sosiaaliturvaa koskevien lakien vähentämi- sestä. Päinvastoin, taisi tulla muutama laki lisää. Selkeyttämi- nen ei kuitenkaan saa tarkoittaa palkansaajien sosiaaliturvan leikkaamista. Palkansaajien sosiaaliturvalla on suuri merkitys laajamittaisen köyhyyden estämisessä. Kattavalla sosiaalitur- valla on tutkimusten mukaan myös kaikkein köyhimpien ase- maa parantava merkitys. On synkkää ajatella, että sosiaaliturvaa ei voitaisi koskaan parantaa muuten kuin leikkaamalla sosiaaliturvaa jostain muualta. Sosiaaliturvaa on voitava kehittää kokonaisuutena. Vielä on paljon tehtävää, jotta köyhyys Suomessa vähenisi ja hyvinvointi lisääntyisi. Tätä työtä on hyvä tehdä laajassa yhteistyössä eri osapuolten kesken. 17
  • 19.
    Joonas Rahkola Myyttejä perusturvasta Perusturvakeskustelussatörmää monenlaisiin myytteihin tur- van tasosta ja sen korottamisesta. Erilaisia puolitotuuksia ja politiikkasuosituksia toistellaan mantroina ilman, että niitä vaivaudutaan perustelemaan tai edes selvittämään asioiden todellista tilaa. Tässä artikkelissa esitetään perusturvasta muutamia faktoja, jotka usein ymmärretään väärin – tai ei ymmärretä ollenkaan. Perusturvalla viitataan milloin mihinkin. Tässä perus- turvalla tarkoitetaan keskeisten syyperusteisten etuuksien vähimmäistasoa: kansaneläkettä, peruspäivärahaa ja saman- suuruista työmarkkinatukea sekä sairaus- ja vanhempainpäi- värahojen minimitasoa. Lisäksi vertailuun on otettu mukaan toimeentulotuki ja lapsilisät. Taulukkoon on koottu näiden etuuksien tasot vuonna 2010: Etuus Määrä, €/kk, 2010 Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki 551 Sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärä 551 Kansaneläke (yksinasuva/puoliso) 4 584,13 / 518,12 Toimeentulotuen perusosa 417,45 Lapsilisä (ensimmäisestä lapsesta/ toisesta/ 100 / 110,50 / kolmannesta/ neljännestä/ 141,00 / 161,50 / viidennestä ja siitä eteenpäin) 182,00 Vähimmäisetuuksien lisäksi maksetaan useimmiten asu- mistukea. Kela maksaa yleistä asumistukea, joka korvaa asumismenoista enintään 80 prosenttia. Jos käteen jäävä tulo asumismenojen jälkeen jää alle toimeentulotuen perusosan, erotus maksetaan toimeentulotukena. 4 Maaliskuussa 2011 vähimmäiseläke nousee 685 euroon, kun takuueläke otetaan käyttöön. 18
  • 20.
    Myytti 1: Vähimmäisetuuksienostovoima on heikentynyt Usein väitetään, että hintataso olisi kohonnut nopeammin kuin vä­ im­ äismääräiset etuudet, eli että etuuksien reaaliarvo oli- h m si heiken­ynyt. Väite ei pidä paikkaansa. Oheinen kuva kuvaa t keskeisten vä­ im­ äis­ ääräisten etuuksien ostovoiman kehi- h m m tystä viimeisen 20 vuo­ en aikana (kuvassa mukana myös lap- d silisä, aina niin mielenkiintoinen etuus): Kuva 1. Minkään vähimmäismääräisen etuuden ostovoima ei ole laskenut viimeisen 20 vuoden aikana. 210 200 190 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Peruspäiväraha Täysi kansaneläke Lapsilisä Sairaus- ja Toimeentulotuen vanhempainrahojen perusosa vähimmäismäärät Keskeisten vähimmäismääräisten etuuksien ja lapsilisän reaaliarvo, 1990– 2009, indeksi 1990=100. Lähde: laskelmat Jutta-mikrosimulaatiomallilla. Kunkin etuuden reaaliarvo vuonna 1990 on indeksoitu ar- voon 100. Jos jonain myöhempänä vuotena indeksi on alle 100, etuus on heikentynyt reaalisesti eli sen ostovoima on alentunut. Jos indeksi on yli 100, etuuden ostovoima on kas- vanut vuoteen 1990 verrattuna. 1990 on hyvä vertailuvuosi, koska silloin elettiin hyvinvointivaltion kultakauden viimei- siä hetkiä ennen 1990-luvun lamaa. Kuvasta näemme, että mikään vähimmäismääräinen etuus ei ole nyt reaalisesti alhaisempi kuin 1990. Toimeentulo­ uen t perusosa on säilyttänyt ostovoimansa. Kansaneläkkeen ja 19
  • 21.
    peruspäivärahan (sekä samansuuruisentyömarkkinatuen) os- tovoima on kasvanut noin 10 prosenttia. Eniten ovat nousseet sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärät sekä lapsilisät, joiden ostovoima on nyt noin 70 prosenttia korke- ampi kuin vuonna 1990.5 Etuuksien ostovoiman tasaisena pysyminen johtuu niiden indeksisidonnaisuudesta. Jos etuutta ei ole sidottu indeksiin, sen ostovoima heikkenee vähitellen hintatason noustessa. Muut muutokset ostovoimassa johtuvat tasokorotuksista tai leikkauksista. Kuvasta nähdään, että sairaus- ja vanhempain- päivärahojen vähimmäismäärään on tehty tasokorotukset vuosina 1994, 2003, 2005 ja 2009. Kansaneläkkeeseen on tehty pieniä tasokorotuksia 2000-luvulla. Kuvasta havaitaan lisäksi, että tasoleikkauksia vähimmäismääräisten etuuksien tasoon ei ole tehty lukuunottamatta sairaus- ja vanhempain- päivärahojen vähimmäsmäärän leikkausta vuonna 1996. Myytti 2: Vähimmäisetuudet jäävät jälkeen hintatason noustessa Kansaneläkkeet, työttömyysturvan perusturva ja toimeentulo­ tuen perusosa on sidottu kuluttajahintaindeksiin6, eli niitä korotetaan vuosittain hintatason nousua vastaavasti. Näin ne säi­yttävät ostovoimansa, kun yleinen hintataso nousee. In­ l dek­ i­ orotuksista on säädetty laissa. sk Vuodesta 2011 alkaen myös lapsilisät, sairaus- ja vanhem- painrahojen vähimmäismäärät ja kotihoidon tuki sidotaan indeksiin Sata-komitean ehdotuksen mukaisesti. Näin nii- denkään ostovoima ei enää laske hintatason noustessa. Tähän asti ne eivät ole olleet indeksissä, jolloin niiden ostovoima on laskenut niinä vuosina, kun niihin ei ole tehty tasokorjausta. Asia voidaan havaita kuvasta 1. Indeksisidonnaisuuden vuoksi vähimmäisetuuksilla elä­­ vien ostovoimaa ja elintasoa voidaan heikentää vain päättä- mällä poliittisesti etuuksien leikkaamisesta. Mikään keskei- nen etuus ei voi enää rapautua hitaasti itsestään. 5 Vuosina 1996–2001 sairauspäivärahan vähimmäismäärä oli tarveharkintainen. Lapsilisien tason tarkastelussa on pidettävä mielessä, että 1990-luvun alussa perhe- poliittiset verovähennykset poistettiin ja ne korvattiin osittain lapsilisiä korottamalla. 6 Teknisesti sitominen on tehty kansaneläkeindeksiin, joka määrätään elinkustannus- indeksin perusteella. Elinkustannusindeksi puolestaan kehittyy samalla tavalla kuin kuluttajahintaindeksi. 20
  • 22.
    Myytti 3: Vähimmäisetuudetovat jääneet jälkeen ansiotason noususta Usein kuulee väitettävän, että vähimmäisetuudet ovat jääneet kohtuuttomasti jälkeen ansiotason kehityksestä viimeisen 20 vuoden aikana. Väite pitää osittain paikkansa – riippuen toki siitä, mitä pitää kohtuuttomana. Oheinen kuva valaisee asiaa: Kuva 2. Jotkut vähimmäisetuudet ovat heikentyneet suhteessa ansiotasoon, jotkut nousseet. 210 200 190 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Peruspäiväraha Täysi kansaneläke Lapsilisä Sairaus- ja Toimeentulotuen vanhempainrahojen perusosa vähimmäismäärät Keskeisten vähimmäismääräisten etuuksien ja lapsilisän kehitys suhteessa ansiokehitykseen, 1990–2009, indeksi 1990=100. Lähde: laskelmat Jutta- mikrosimulaatiomallilla. Kunkin etuuden ja ansiotason suhdetta vuonna 1990 on merkitty 100:lla. Jos suhde on sen jälkeen yli 100, etuus on noussut ansiota­ oa nopeammin. Jos suhde on alle 100, etuus s on jäänyt ansiotasosta jälkeen. Sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärä sekä lapsilisä ovat suhteessa ansiotasoon noin 20 prosenttia paremmat kuin vuonna 1990. Kansaneläke ja peruspäiväraha (sekä työmarkkinatuki) ovat puolestaan heikentyneet noin 20 prosenttia suhteessa ansiotasoon. Toimeentulotuen perusosa on heikentynyt 30 prosenttia. 21
  • 23.
    Indeksisidonnaisuudesta huolimatta vähimmäismääräiset etuudetheikkenevät suhteessa ansiotasoon, jos niihin ei teh- dä tasokorotuksia. Näin siksi, että ansiotaso nousee yleensä hintatasoa nopeammin. Ilman tasokorotuksia työstä toimeen- tulonsa saavien elintaso nousee nopeammin kuin vähimmäis- turvalla elävien. Tasokorotuksissa on kyse siitä, kuinka elintason nousu jaetaan työssä olevien ja etuuksilla elävien kesken. Jos ko- rotuksia ei tehdä, elintason noususta hyötyvät suoraan vain työssä käyvät. Jos vähimmäisetuuksilla elävät halutaan saada nauttimaan elintason noususta, etuuksiin on tehtävä tasoko- rotuksia. Näin ollen perusturvan tasoa on syytä tarkastella säännöllisesti osana muuta yhteiskuntapolitiikkaa ja siihen liittyvää valmistelua. Myytti 4: Ansio- ja perusturvan yhteys estää perusturvan parantamisen Ansioturva on toisinaan noussut kummallisella tavalla perus- turvakeskustelun ytimeen, kun perus- ja ansioturvan väliset yhteydet on koettu ongelmallisiksi. Yhteys perus- ja ansiotur- van välillä todella on olemassa työttömyysturvassa. Sitä tosin tulkitaan monilla tavoin, usein virheellisestikin. Muutamia perusasioita on syytä tarkastella hieman lähemmin. Ansio- ja perusturvan yhteys ei estä työttömien perusturvan parantamista Työttömyysturvassa perus- ja ansioturvan etuudet ovat yh­ tey­ essä toisiinsa seuraavasti: Ansiosidonnainen työttömyys­ d päi­ ä­ aha koostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta v r ja sen päälle maksettavasta ansiosidonnaisesta osasta, jonka suu­ uus riippuu palkasta. Koska ansioturvan perusosa on si­ r dottu peruspäivärahan tasoon, perusturvan korotus nostaa myös ansioturvaa. Yhden euron korotus peruspäivärahaan nostaa ansiopäivärahaa nykymallissa 55 senttiä. Työttömien ansiopäivärahan kytkentää perusturvan tasoon vaaditaan usein poistettavaksi, koska sen väitetään estävän perusturvan parantamisen. Ajatellaan, että perusturvan ko- rotuksen yhteydessä rahaa valuu myös ansioturvan saajille, joten perusturvaa ei kustannusten vuoksi voida korottaa. Nykymallissa 100 euron korotus perusturvaan lisäisi työttö- myysturvamenoja noin 300 miljoonaa, josta ansioturvan osuus 22
  • 24.
    olisi noin puolet.Lähes puolet menojen lisäyksestä palautuisi takaisin julkiselle sektorille muiden etuusmenojen alenemisen ja verotulojen kasvun myötä. Kokonaisuudessaan 100 euron korotus perusturvaan lisäisi siis julkisia menoja noin 150 miljoonaa euroa. Summa ei ole järin suuri. Vertailun vuoksi: nykyinen hallitus on tehnyt eri- laisia veronalennuksia noin 4 miljardilla. Olisi riittänyt, että niistä olisi jätetty tekemättä alle yksi kahdeskymmenesosa ja rahat olisi voitu käyttää työttömyysturvan parantamiseen. Perusturvan jälkeenjääneisyyden laittaminen ansioturvan piikkiin vie siis huomion sivuraiteille. Tasokorotus työttö- myysturvaan on tehty viimeksi vuonna 1991. Jos olisi haluttu, tasokorotuksiin olisi kyllä voitu käyttää rahaa sen jälkeenkin – siitä huolimatta, että osa rahasta olisi mennyt ansioturvan puolelle. Ansioturvan ottaminen sosiaaliturvan parantami- sen silmätikuksi ja eri sosiaaliturvamuotojen keinotekoinen vastakkainasettelu eivät ole kovin hedelmällisiä lähtökohtia sosiaalipoliittiseen keskusteluun. Ansio- ja perusturvan yhteys ei estä niiden suhteen muuttamista Toisinaan edellä kuvattua työttömyysetuuksien kytkentää vaaditaan poistettavaksi sen vuoksi, että ansioturvan ja perus­ turvan välinen ero on kasvanut liian suureksi: ansio-osa nou- see ansiotason mukana, kun taas perusturva on sidottu hinta- tason muutokseen. Sen seurauksena ansioturva on viimeisen 15 vuoden aikana noussut perusturvaa enemmän, joten epä- suhdan korjaamiseksi perusturvaa olisi korotettava ilman, että ansioturva nousee. Tämäkään väite ei kestä lähempää tarkastelua. Nykyisessä mallissa perusturvan korotus yhdellä eurolla nostaa ansiopäivärahaa 55 senttiä. Perusturvan korotus siis kuroo umpeen ansio- ja perusturvan eroa nykymallissakin. Ansio- ja perusturvaetuuksien määräytymismalli on ollut olemassa 1980-luvun alusta asti ja silloin perusturva oli suh- teessa ansiotasoon huomattavasti parempitasoista kuin nyt. Ansio- ja perusturvan suhteen muuttaminen ei vaadi niiden välisen yhteyden poistamista. Ansioturvan perusosan ja perusturvan välisen yhteyden lisäksi perusturva vaikuttaa kaikkein suurimpien ansiopäi­ värahojen tasoon toista kautta: ansioturvan ns. taitekohta 23
  • 25.
    on sidottu peruspäivärahantasoon7. Sen seurauksena perus- turvan korotus nostaa eniten ansiopäi­ ärahaa työttömillä, v joilla työttömyyttä edeltänyt palkka on vähintään noin 3000 euroa kuukaudessa. Tämä ei tunnu kovin oikeudenmukaisel- ta. Ongelma ratkeaisi, jos taite määriteltäisiin suoraan euro- määräisenä. Kustannusmielessä taitteen nousu ei ole kovin merkittävä: perusturvan korotuksista syntyvistä ansioturvan lisäkustannuksista noin 20 prosenttia johtuu taitekohdan nou- susta, loput 80 prosenttia perusosan noususta. Taitekohdan nousun lisäkustannukset katetaan työttömyysvakuutusmak- suilla, ei siis verovaroin. Poliittiseen päätöksentekoon perus- turvan tasosta taitteen nousun ei pitäisi vaikuttaa, koska se ei vaikuta valtion menoihin. Valtion on kohdeltava työttömiä yhdenvertaisesti Valtio rahoittaa perusturvan ja ansioturvan perusosat verova- roin. Valtio siis tukee kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti. Jos peruspäivärahaa nostettaisiin ja ansioturva jätettäisiin ennal- leen, valtio maksaisi perusturvaa saaville työttömille enem- män kuin työttömyyskassassa itsensä vakuuttaneille työt- tömille. Käytännössä valtio rankaisisi työttömyyskassojen jäseniä leikkaamalla heidän etuisuuksiaan. Palkansaajajärjes- töt kannattavat nykyisiä etuussääntöjä: valtion on kohdeltava kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti, eikä sen tule maksaa yk- sille työttömille enemmän kuin toisille. 7 Ansio-osa korvaa menetetyn palkan 45 % korvausasteella 2 691 euron tait- teeseen asti ja sen ylittävän osan 20 % korvausasteella. 24
  • 26.
    Katja Veirto Vanhemmuudesta jatyöstä Lapset mullistavat vanhempiensa elämäntavat ja mielipiteet usein perusteellisesti. Vastuu jälkikasvusta painaa eikä omien kasvatusratkaisujen kyseenalaistamista siedetä. Vanhemmat sukupolvet taas ihmettelevät hössötystä lapsentahtisuudesta ja muista lastenhoidon uusista ilmiöistä. Jokaisella on mielipide ja se perustuu usein niihin valintoi- hin, joita on itse tehnyt. Kun mielipiteitä on monia ja jokai- nen on varma omien näkemystensä oikeellisuudesta, käyvät tunteet kuumina monissa lapsiin ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. Puhetta ja mielipiteitä riittää, mutta kuinka parantaa perheiden arkea? Työn ja perheen yhteensovittamisesta on järjestetty tu- hansia seminaareja ilman suurempia tuloksia. Työajan ly- hentäminen tai osa-aikatyö olisi monesti järkevä ratkaisu, mutta harvan perheen talous tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Parempi korvaus työajan lyhentämisestä, osa-aikatyön ja ko- tihoidontuen yhteensovittaminen sekä päivähoitomaksujen määräytyminen ovat konkreettisia keinoja tukea vanhempien työntekoa lasten ollessa pieniä. Lapsilisät pois rikkailta? Tasaisin väliajoin käydään kiivasta keskustelua lapsilisistä. Niitä vaaditaan pois rikkailta, koska he eivät lapsilisiä kuu- lemma tarvitse. Väite on helppo heittää, mutta käytännössä törmätään heti määrittelyongelmiin: Kuka on rikas? Mikä on palkkatulon, mikä omaisuuden rooli rikkauden määrittelyssä? Entä millainen olisi tuloraja, joka ei rankaisisi työnteosta lap- silisän leikkauksella? Jos lapsilisä annettaisiin vain ”köyhil- le”, kaikkiin näihin kysymyksiin pitäisi löytää vas­auk­ et. t s Käytännön lisäksi kaikille kuuluvassa lapsilisässä on ky- symys periaatteesta. Lapsilisä on kaikkien lapsiperheiden tuki, joka tasoittaa pientä osaa lapsista aiheutuvista kuluista. Kaikille yhtäläisesti suunnattuna lapsilisä vastaa yhteiskun- tamme periaatteita koko väestön yhteisistä eduista ja palve- luista. Kun yhteiskunnan palvelut kuuluvat kaikille, sitoutu- vat kaikki yhtäläisesti myös yhteiskunnan rakentamiseen ja rahoittamiseen. Tästä periaatteesta ei kannata luopua. 25
  • 27.
    Vanhemmat kaipaavat apuaarkeen Jokainen on kuullut jonkun huokaisevan, ettei käsitä, miten jaksoi silloin kun lapset olivat pieniä. Talvisodan henges- sä muistellaan, kuinka piltti vedettiin pulkassa tarhaan läpi tuulen ja tuiskun, kunnes suunnattiin töihin ja töistä takaisin koti­öihin. Tähän höysteeksi korvatulehdukset ja valvotut yöt. t Tarvitseeko tämän kokemuksen siirtyä sukupolvelta toiselle? Onneksi elämä lasten kanssa on useimmiten mukavaa ja asiat hoituvat kohtuullisesti. Täysin ilman ongelmia tuskin selviää kukaan. Paljon on kuitenkin vielä tekemistä, jotta työssäkäyvät lasten vanhemmat saisivat hiukan apua vuoro- kauden tuntien riittämiseen. Perhevapaavalikoima tarjoaa mahdollisuuden lyhentää työpäivää ja saada korvauksena osittaista hoitorahaa. Hoito- rahan taso, 90 euroa kuukaudessa, on kuitenkin vaatimaton. Työajan lyhennys ja lapsen lyhyempi hoitopäivä eivät myös- kään välttämättä näy päivähoitomaksussa. Harva on mahdol- lisuutta osittaiseen hoitorahaan hyödyntänyt: vuonna 2008 reilu kolme tuhatta alle 3-vuotiaan vanhempaa. Osittaisen hoitorahan korotus ja päivähoitomaksujen määräytyminen to- dellisen käytön mukaan antaisi vanhemmille todellisen mah- dollisuuden keventää taakkaa lasten ollessa alle 3-vuotiaita. Osittaiseen hoitovapaaseen ja -rahaan on mahdollisuus niil- lä, jotka ovat töissä. Joustoa työelämän suuntaan tarvitaan sil- loinkin, jos työsuhdetta ei ole ja lapset ovat kotihoidossa. Tämä on tyypillinen tilanne kotihoidon tuen turvin lapsiaan hoitavalla äidillä. Haluja voisi olla käydä osittain tai silloin tällöin töissä, mutta lapsia ei saa hoitoon ja kotihoidon tuki menisi. Niillä, joilla sukulaisverkostot ovat kunnossa ja lastenhoito järjestyy muutoin kuin kunnallisen päivähoidon kautta, ongelmaa ei ole. Kotihoidon tukeahan saa, kun lapsi ei ole päivähoidossa. Olisi kuitenkin perusteltua luoda myös kotihoidon tukeen osittainen malli, joka keskustelisi päivähoidon kanssa. Paras- ta olisi, jos malli yhdistäisi osittaisen hoitorahan, kotihoidon- tuen ja päivähoitomaksut. Joissakin kunnissa käytössä olevat kotihoidon kuntalisä se- koittaa palettia entisestään. Kuntalisien ehdot ja määrät vaih­ televat todella paljon, mutta perusideana on maksaa perheille ekstralisä päivähoitopalvelujen käyttämättä jättämisestä ja lasten kotihoidosta. Näitä ehtoja ja palvelujen järjestämistä voitaisiin miettiä kunnissa sellaisiksi, että töiden joustava vas- taanottaminen olisi mahdollista. 26
  • 28.
    Osittainen hoitoraha jakodinhoidon tuki Kelan maksamaa osittaista hoitorahaa voi saada alle 3-vuotiaan ja ensi- ja toisluokkalaisen vanhempi. Edellytyksenä on työajan lyhentäminen. Kelan maksamaa kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Ks. tarkemmin www.kela.fi Eskarista kouluun – isoksi yhdessä yössä? Kasarikomediassa Tom Hanks kasvoi pikkupojasta isoksi yh­ des­ ä yössä. Lähes yhtä hämmästyttävä ilmiö tapahtuu suoma- s laislapsille heidän astuessaan koulutielle. 6–7-vuotiaat muut- tuvat yhtäkkiä isoiksi koululaisiksi, joiden täytyy pärjätä yksin aamut ja iltapäivät ja kulkea itsenäisesti koulumatkansa. Eka- ja tokaluokan oppilaiden vähimmäisviikkotuntimää- rä on 19 tuntia, ja koulupäivä päättyy monesti jo puoliltapäi- vin. Pienten koululaisten yksinäisiä aamuja ja iltapäiviä hel- pottamaan luotu aamu- ja iltapäivähoidon tilanne on kaikkea muuta kuin kunnossa. Kaikissa kunnissa ei järjestetä lainkaan aamu- ja iltapäivätoimintaa. Joissain kunnissa on iltapäiväker- hoja, joiden paikkojen riittävyyttä varsinkin tokaluokkalaisten vanhemmat jännittävät sydän syrjällään. Kerhojen periaatteena tulee olla, että osallistuminen on mahdollista kaikille pienille koululaisille. Maksut eivät saa olla tasolla, joka estäisi pienitu- loisten lapsia osallistumasta. Aikuiset pitävät suurena epäkohtana, jos saavat tietää työ- aikansa vasta työpaikalla. Onneksi lainsäädännössä velvoite- taan ilmoittamaan työvuorot hyvissä ajoin. Lasten kohdalla näin ei tarvitse toimia, vaan lukujärjestys selviää vasta koulun alettua. Syksyllä vanhemmat saavat harjoittaa haastavaa on- gelmanratkaisua, kun vanhempien työaika ei jousta aamusta ja lukujärjestyksestä ilmenee koulun alkavan useana päivänä vasta kymmeneltä. Pienen koululaisen vanhemman on ilmoitettava työpaikal- la hyvissä ajoin, viimeistään kahta kuukautta aikaisemmin, jos hän haluaa lyhentää työaikaansa. Työn suunnitteleminen on hankalaa, kun lapsen lukujärjestystä ei tiedä. Suvivirren vai­ ttua kouluissa rehtorit ja opettajat voisivat istua pariksi e 27
  • 29.
    päiväksi alas jasopia seuraavan syksyn lukujärjestykset. Jos lukujärjestykset olisivat tiedossa jo kesän alussa, ehtisi- vät vanhemmat tarvittaessa ilmoittaa työajan lyhentämisestä työnantajalle ilmoitusajan puitteissa. Myytti vanhemmuuden kustannuksista Vanhemmuuden kustannuksista työnantajille on liikkeellä mo­ en­ais­a legendaa. Mahtavimmat niistä kertovat kymppi­ n l t tonnin vau­ oista. Useimmilla kustannuksista puhuvilla v ei kuitenkaan tunnu olevan mitään käsitystä esimerkiksi vanhem­ ainpäivärahojen suu­ uudesta, työehtosopimuksista p r tai vanhempainvapaiden ajalta kertyvien vuosilomapäivien kustan­ usten kompensaatiosta. Kaikki edellä mainitut vai­ n kut­­tavat väitettyihin kustannuksiin. Kerrataanpa siis perusasiat. Jos työnantaja maksaa palk- kaa työntekijälle, päiväraha tältä ajalta kilahtaa työnantajan tilille. Useimmiten palkkaa maksetaan parin kuukauden ajalta ja päivärahan suuruus on tuolloin pieni- ja keskituloisilla 90 prosenttia palkasta. Pieni päässälaskuharjoitus paljastaa, että parin kuukauden ajalta palkan ja päivärahan erotus on koh- tuullisen pieni summa. Vanhempainvapaan aikana työsuh- teesta kertyvien vuosilomapäivien palkkaan työnantaja saa korvauksen Kelan kautta. Todellisuudessa äitiysvapaalle jää- västä työntekijästä ei siis aiheudu työnantajalle juurikaan kus- tannuksia. Maksettavat vanhempainpäivärahat on puolestaan rahoitettu yhteisvastuullisesti kaikkien työnantajien sairaus- vakuutusmaksuilla ja palkansaajien päivärahamaksulla. Valtio maksaa pienen osuuden ja vähimmäismääräiset päivärahat. Jos vanhempainpäivärahojen määräytyminen on monelle hepreaa, vielä harvempi tietää, että äitiys- ja isyysvapaiden palkallisten jaksojen kustannukset on huomioitu työehtosopi- muksia tehtäessä. Kun etuus on työehtosopimukseen kirjattu, on siitä maksettu pienempinä palkankorotuksina tai jättämällä muita etuja saamatta. Työntekijät ovat siis jo maksaneet van- hemmuuden kustannuksista sopimusneuvotteluissa. Vanhemmuuden kalleudesta vakuuttuneiden seuraava jatkoväite on kuulunut, että ne ovatkin muut hankaluudet ja sijaisen palkka, jotka aiheuttavat kustannukset. Kyse on siis epäsuorista kustannuksista. Käytännön järjestelyihin, jotka liittyvät perhevapaalle jäävän sijaisen palkkaamiseen ja pe- rehdyttämiseen, on vaikea laskea hintalappua tai keksiä kor- vausta. Ihmetyttää kyllä, miten sijaisen palkkaaminen perhe- 28
  • 30.
    vapaiden kohdalla muuttuuniin kalliiksi ja hankalaksi, kun muutoin työmarkkinoilla käytetään surutta määräaikaista, osa- aikaista ja vuokratyövoimaa. Eikö aina uuden vuokratyöläisen opastaminen maksa mitään vai maksaako se vain silloin, kun kyseessä on perhevapaaseen liittyvä sijaisuus? Suhteellisuudentaju kasvaa, kun muistaa, että Suomessa syntyy vuosittain reilut 60 000 lasta. Kaikki näiden lasten äi- dit (tai isät) eivät suinkaan ole työelämässä. Moni pysyttelee työelämän ulkopuolella, opiskelijana tai lasta kotona hoitaen. Kaiken lisäksi vain noin puolella vanhempainvapaalla olevis- ta äideistä on työsuhde. Jos ei ole työsuhdetta, ei voi myös- kään olla työnantajalle syntyviä kustannuksia. Vanhemmuuden kustannuksista saa ja pitää puhua, mutta keskustelua auttaa, kun tarkistaa faktat. On surullista huoma- ta, kuinka moni tarpeeksi usein toistettu väite on alkanut elää totuutena. Kustannuksista tuntuukin tulleen oikeutus naisten pätkätyösuhteille. Onko kustannusten suhteen sitten mitään tehtävissä? Jos vähäisiä jäljelle jääviä suoria kustannuksia halutaan kompen- soida ja tasata työnantajien kesken, jonkinlainen työnantajien kustantama vakuutus voitaisiin toki luoda. Samoin voitaisiin miettiä äitiyspäivärahan tasoja, sillä ne vaikuttavat työnanta- jan mahdollisesti maksaman palkan ja päivärahan erotukseen. Epäsuorien kustannusten kannalta oleellista on, että per- hevapaiden aikana työelämään säilyy jokin yhteys. Tiedot ja taidot olisi pidettävä ajan tasalla tai ne tulisi päivittää jo ennen työelämään palaamista. Kustannuksista jankkaamisen sijaan olisi aika siirtyä pohti- maan, kuin­ a työn ja perhevapaiden välillä liikkumisesta teh- k täisiin mahdollisimman kitkatonta. Vanhempainpäivärahojen rahoitus Vanhempainpäivärahat rahoitetaan sairausvakuutuksen työtulovakuutuksesta. Rahoitukseen osallistuvat työnanta- jat ja työntekijät. Valtio rahoittaa vähimmäismääräiset päi- värahat. Menoista 73 % katetaan työnantajien maksuilla, 23 % työntekijöiden maksuilla ja 0,1% valtion osuudella. Vuonna 2010 työntekijöiden maksu on 0,93 % palkasta. 2 000 euron kuukausituloilla tämä tarkoittaa vajaata 19 eu- roa kuussa. Työnantajien sv-maksu on 2,23%. 29
  • 31.
    Vanhempainvapaat palvelemaan perheitä Perhevapaissa kietoutuvatyhteen kysymykset tasa-arvosta, lasten ja perheiden hyvinvoinnista sekä työelämän tarpeista. Parhaillaan herkkää aihetta pohtii maan hallituksen asettama työryhmä, joka selvittää mahdollisuuksia vanhempainvapaa- järjestelmän uudistamiseksi. Perhevapaita ei ole siis luvattu uudistaa, vaan selvittää mahdollisuutta siihen. Voi arvata, että työryhmän työn edistymisestä ja lopputuloksesta nähdään vielä monet kirjoitukset lehtien mielipidesivuilla. Vanhempainvapaat lyhyesti Äitiysvapaan kesto on 105 arkipäivää eli noin 4 kuukaut- ta. Äitiys­ apaalle voi jäädä 30–50 arkipäivää ennen las- v kettua aikaa. Äitiysvapaan jälkeen alkaa vanhempainva- paa, jolle voi jäädä joko äiti tai isä tai molemmat (eivät kuitenkaan samanaikaisesti). Vanhempainvapaa kestää 158 arkipäivää eli noin 6 kuukautta. Vanhempainvapaan päättyessä lapsi on noin 9–10 kuukauden ikäinen. Isyysvapaa kestää 18 arkipäivää (3 viikkoa). Isä voi pi- tää sen milloin tahansa äitiys- tai vanhempainrahakau- den aikana. Jos isä käyttää vanhempainvapaan viimeiset 12 päivää, hän saa vielä 1–24 ylimääräistä isyysvapaa- päivää (ns. isäkuukausi). Ks. tarkemmin esim. SAK:n nettisivuilta: www.sak.fi/ työssä/lomat ja vapaat/perhevapaat Järjellä ajateltuna uudistukselle on tarpeita. On selvää, että nykyinen vanhempainvapaa päättyy huonoon aikaan, lap- sen ollessa 9–10 kuukauden ikäinen. Paha vierastamisvaihe on päällä, kävely sujuu vasta harvalla ja lusikkakaan ei oi- kein osu suuhun. Pari kuukautta eteenpäin tilanne näyttäisi jo paremmalta. Vanhempainvapaiden keston pidentäminen, kunnes lapsi on vuoden ikäinen, on perusteltua ja perheiden toiveiden mukaista. Realismia on myös tunnustaa, että pienten lasten van- hemmat käyvät töissä. Työn ja perheen summana on usein 30
  • 32.
    vanhempien väsymys. Ehkätästä syystä äiti jää Suomessa poikkeuksellisen usein kokonaan kotiin lasten kanssa useiksi vuosiksi. Muissa Pohjoismaissa lasten hoidon ja työn yhdis- täminen on huomattavasti yleisempää. Artikkelin kohdasta Van­ emmat kaipaavat apua arkeen (s. 26) löytyy joukko asi- h oita, joita tilanteen parantamiseksi voidaan tehdä. Samalla pitäisi miettiä, kuinka lasten hoitovastuuta jae- taan. Isien osuus perhevapaista ei ole ottanut kasvaakseen, vaan äidit käyttävät yhä lähes kaikki perhevapaat. Pitkillä poissaoloilla työelämästä on tunnetut vaikutukset palkkaan, työuraan ja eläkkeisiin. Talouden aallokoissa on riskittömäm- pää, jos kumpikaan vanhemmista ei olisi pitkiä aikoja työelä- män ulkopuolella. Nykyinen perhevapaiden jakautuminen on luonnollisesti pitkän aikavälin lopputulos. Siihen vaikuttavat niin yleiset asenteet, työpaikkojen ilmapiiri, naisten ja miesten työmark- kina-asema kuin perhevapaiden pitämiseen liittyvät oikeudet ja käytännöt. Pelkillä perhevapaisiin liittyvillä muutoksilla asia ei siis muutu, mutta niillä on oma merkityksensä. Isien pitämien päivien osuus kaikista vanhempain­ a­ v paa­ äivistä on reilusti alle 10 prosenttia. Isää kohti lasket- p tuna päiviä on noin 20 eli käytännössä isyysvapaan pituus. Mah­ ollisuuksia pidempiin vapaisiin periaatteessa jo olisi. d Kuuden viikon isäkuukausi, joka on ajateltu pidettäväksi vanhem­ ain­ apaan päätteeksi, ei ole kuitenkaan ottanut tuul- p v ta siipiensä alle. Eikä ihme. Ehdot ovat järkyttävän jäykät ja sopivat lähinnä perheille, joissa molemmilla on vakitui- set työpaikat. Eivät perheet tyhmyyttään jätä kuuden viikon ekstravapaata käyttämättä, vaan se ei usein yksinkertaisesti ole realistinen vaihtoehto. Jos äidillä ei ole työpaikkaa, mihin palata ja isällä työ on, jää isäkuukausi useimmiten käyttä- mättä. Etenkin, jos lasta on ajateltu hoitaa kotona pidempään kuin 10 kuukauden ikään. Isäkiintiöt eivät ratkaise mitään, jos niitä rakennetaan ideaaliperheiden pohjalta ja ehdot ovat sen mukaisia. Van- hempainvapaat tulisi suunnitella sen sijaan mahdollisimman moneen elämäntilanteeseen sopivaksi. Isien osuuksista pi- tää tehdä sellaisia, että niitä voidaan tosiasiallisesti käyttää. Ensimmäinen askel on yhdistää nykyinen isyysvapaa ja isä- kuukausi yhdeksi isän vapaaksi. Vapaan pidon ajankohdan ja jaksotukset perhe voisi päättää tilanteeseensa sopivammalla tavalla esimerkiksi lapsen kahteen ikävuoteen mennessä. 31
  • 33.
    Pelkästään tällä muutoksellameillä olisi käytössä yhdeksän viikon isän osuus, jota varmasti hyödynnettäisiin nykyistä mallia laajemmin. Samalla yhteiskuntakin tukisi jaettua van- hemmuutta ja isien vanhempainvapaat tulisivat luonnollisek- si osaksi työelämää siinä missä äitienkin. 32
  • 34.
    Saana Siekkinen Työttömien palvelut2010-luvulle Työn teettämisen tavat ovat tällä vuosituhannella muuttuneet pysyvästi. Erilaisten pätkä-, silppu- ja vuokratyön tekeminen ja itsensä työllistäminen yrittäjänä ovat arkipäivää monilla toimialoilla. Suomi on osa maailmantaloutta, joten muualla tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös meillä. Talouden ra­ ken­ emuutos, jossa työpaikkoja häviää ja syntyy, jatkuu kai- n ken aikaa. Voi sanoa, että toimialasta ja työtehtävästä riippu- matta työn epävarmuus koskettaa jokaista työntekijää jossain vaiheessa työuraa. Suomessa suuria irtisanomisia, kokonaisten tehtaiden sul- kemisiakin on viime vuosina koettu erityisesti metsä- ja tek- nologiateollisuudessa. Talouden ja työelämän rakennemuutos näyttää ennusteiden mukaan jatkuvan. Palvelujen osuus on kasvanut. Tulevaisuudessa erityisesti väestön ikääntymisestä johtuva terveydenhoito- ja hoivapalveluiden kysyntä lisään- tyy. Samalla teollisuuden työtehtävät keskittyvät yhä enem- män korkeaa osaamista vaativiin tehtäviin. Informaatio- ja viestintäteknologiassa tutkijoiden, suunnittelijoiden ja muiden toimihenkilöiden osuus työvoimasta on jo noin 50 prosenttia. Työttömyyden nujertaminen on osoittautunut muutokses- sa vaikeaksi. Työttömyys nousee taantumassa nopeasti, mutta alenee seuraavalla nousukaudella huomattavasti hitaammin. Osin tämä johtuu siitä, että uudet työpaikat syntyvät rakenne- muutoksen seurauksena eri toimialoille kuin ne, joilta työtä hävisi. Toisaalta samaan aikaan työpaikkansa menettäneiden tiedot ja taidot, jotka kehittyvät työtä tehdessä ja joiden hyö- dyntäminen on mahdollista vain tietyssä työpaikassa, menet- tävät arvoaan. Näyttää siltä, että pitkistä työsuhteista irtisanotut ajautuvat epävarmemmalle työuralle, jossa pätkittynyt työ ja työttömyys vuorottelevat. Monet pitkän työuran tehneet ajautuvat pysy- vään työttömyyteen. Kunnon palveluja nöyryyttämisen ja syyllistämisen sijaan Suomessa aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin käytetään edelleen työttömyysturvamenoihin verrattuna vähän rahaa. Monien uudistusten tavoitteena on ollut lisätä työttömien 33
  • 35.
    akti­ ointia janopeuttaa erityisesti työttömyyden alkuvaiheen v palveluja. Pitkään työttömänä olleiden palveluja on parannet- tu esimerkiksi työmarkkinatukea uudistamalla ja perustamal- la työvoiman palvelukeskuksia. Uudistuksista huolimatta työttömistä työnhakijoista moni ajautuu yhä kauemmas työmarkkinoista. Vuonna 2008 alle kolme kuukautta työttöminä olleista avoimille työmarkkinoil- le siirtyi vielä 44 prosenttia, mutta 3–12 kuukautta työttöminä olleista enää 16–17 prosenttia. Nyt Suomessa ollaan jälleen tilanteessa, jossa työttömyys monilla pitkittyy. Keväällä 2010 yli vuoden työttömänä olleita oli jo 52 000, ja aktiivien pii- rissä olevien työttömien osuus on pienentynyt. Työttömyyden pitkittyessä ihmiset siirtyvät työvoiman ulkopuolelle. Nopeaa työttömyyden katkaisun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Aktiivisen työvoimapolitiikan vastustajat puhuvat usein tempputyöllistämisestä, jolla tarkoitetaan julkisesti tuettua työllistämistä tai koulutusta, joka ei johda pysyvämpään työl- listymiseen. Aivan syyttä työhallintoa ei ole tempputyöllis- tämisestä syytetty. Huonot kokemukset kuuluvat kauas. Toi- minta on ollut pitkään jäykkää ja byrokraattista. Työttömien työllistymisen suunnittelu on ollut hyvin vaihtelevaa. Usein työnhakusuunnitelmissa ei ole sovittu mistään konkreetti- sista toimista. Aktiivitoimia on käytetty kontrollointikeino- na työttömyysturvan saamiseksi ja tilastojen siivoamiseksi. Työttömiä on ohjattu kursseille työttömyyden katkaisemisek- si välittämättä siitä, onko koulutus yksilölle sopivaa ja tar- koituksenmukaista. Tuloksen tietää tällaisessa tilanteessa jo etukäteen. Vaikuttavuus on kärsinyt ja samalla työhallinnon maine. Taustalla on pitkään ollut sellaistakin ajattelua, että työttö- myys on jollain tavoin itse aiheutettua. Ikään kuin olisi omaa laiskuutta, ettei uutta työtä löydä. Arvellaan, että työttömät makaavat mieluummin kotisohvalla kuin menevät työhön. Tämän tästä työttömyysongelman ratkaisemiseksi ehdotetaan työttömyysturvan tason ja keston leikkaamista ja toisaalta työn ja koulutuksen vastaanoton velvoittavuuden lisäämistä. Aktiivitoimien ”väärinkäytöstä” on päästävä eroon. Sa- malla on lopetettava työttömien syyllistäminen ja nöyryyt- täminen. Työttömyys voi työuran eri vaiheissa kohdata ketä tahansa. Työttömän tilanne on voitava selvittää nopeasti ja työllistymissuunnitelmassa on sovittava täsmällisesti, miten työhön paluuta tuetaan. Työllistymissuunnitelma sitoo sekä 34
  • 36.
    työnhakijaa että viranomaisia.Työttömällä työnhakijalla on myös oltava mahdollisuus kieltäytyä täysin epätarkoituksen- mukaisesta koulutuksesta, työharjoittelusta tai palkkatuetusta työstä. Olisi harkittava, miten työttömän työnhakijan oikeus- turvaa voitaisiin tässä kohtaa parantaa. Vakuutusvalvontavirasto seuraa tiiviisti työttömyyskas- sojen toiminnan lainmukaisuutta, mutta mikä taho valvoo työttömille tarjottavien aktiivitoimien laatua, tarkoituksen- mukaisuutta ja vaikuttavuutta? Voisivatko esimerkiksi TE- toimikunnat arvioida työllistymissuunnitelmien tarkoituk- senmukaisuutta, jos suunnitelman sisältö ei ole tyydyttävä? Olisi syytä arvioida uudelleen, millaisissa tilanteissa työ- tön työnhakija voisi menettää oikeutensa työttömyysturvaan eli saada karenssin. Karenssin keston voisi porrastaa työstä kieltäytymistä tai eroamista koskevissa tilanteissa työsuhteen laadun ja keston mukaan. Karenssin porrastaminen voisi olla myös tarpeen TE-toimistojen palveluissa niin, että ensim- mäisellä kerralla unohdus tai kieltäytyminen johtaisi työttö- myysturvan alentamiseen määräajaksi, ei koko toimeentulon katkaisemiseen. Järjestelmä voitaisiin saada työttömän työn- hakijan kannalta selkeämmäksi. Joustoturvassa otettava seuraava askel Palkansaajat ovat ottaneet työelämän muutoksen tosissaan ja etsineet vuosien ajan uusia vaihtoehtoja, joilla ihmisten siirtymistä työstä työhön voitaisiin helpottaa. Toistaiseksi viimeiseksi jääneessä tulopoliittisessa sopimuksessa vuosil- le 2005–2007 sovittiin monen vuoden työn tuloksena muu- tosturvan toimintamallin käyttöönotosta. Malli on osoittanut tarpeellisuuteensa ja se on toiminut erityisesti isoissa irtisa- nomistilanteissa. Vuodesta 2009 muutosturvan piiriin ovat päässeet myös lomautetut. Muutosturvallisuutta ovat olennaisesti parantaneet myös koulutuksen aikaisten etuuksien parantaminen. Osana aikuis- koulutuksen kokonaisuudistusta ja Sata-komitean ehdotuksia tämän vuoden alusta työttömät ovat voineet hakeutua aiempaa helpommin omaehtoiseen koulutukseen työttömyysturvalla ja elokuun alussa aikuiskoulutustuki nousi työttömyysturvan ta- solle. Etuusuudistukset parantavat osaltaan työikäisten aikuis- ten muutosturvallisuutta. Ammatinvaihto aikuisiällä on nyt helpompaa. Myös osa-aikainen opiskelu on aiempaa parem- min yhdistettävissä työhön, jos työjärjestelyt vain joustavat. 35
  • 37.
    Muutosturva on ollutsuomalainen malli, joidenkin mie- lestä köyhän miehen malli yhdistää työnmarkkinoiden joustavuus ja turvallisuus. Nyt olisi aika ottaa suomalaisen joustoturvamallin kehittelyssä seuraava askel. Jatkuvan ra- kennemuutoksen takia siirtymävaiheita työstä työhön ta- pahtuu kaiken aikaa, ei vain talouden laskukausina. Siksi koulutusta, palkkatuettua työtä ja työharjoittelua sekä muita tarpeellisia toimia on oltava kaiken aikaa tarjolla. Toimien määrä ei voi seurata yksin talouden suhdanteita. Samalla muutosturvan piiriin pääsyn ehtoja on syytä hel- pottaa ja yksinkertaistaa. Määräaikaisen työsuhteen päät­ tyessä ja irtisanomistilanteissa olevien työntekijöiden pitäisi päästä muutosturvan piiriin samoin ehdoin. Kaikki työnsä menettäneet ovat lopulta saman tilanteen edessä: miten löy- tää uutta työtä8. Laadukas aikuiskoulutus vastaamaan työikäisten tarpeita Osana suomalaista joustoturvan mallia on saatava ammatil- linen koulutus vastaamaan työmarkkinoiden muuttuvia tar- peita. Työpaikkojen näkökulmasta koulutusjärjestelmä on edelleen monimutkainen. Koulutuksen kentässä on valtava määrä toimijoita, erilaisia koulutuksen järjestämismuotoja ja tutkintoja. Neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat nekin edelleen hajallaan oppilaitoksissa ja työhallinnossa. Erilaiset koulu­ tus­ aihtoehtojen erot eivät varmasti aukene työpaikoilla, v joissa mietitään työntekijöille sopivaa koulutusvaihtoehtoa tai uusien työntekijöiden rekrytointia. Tulevaisuudessa työpaikkojen osaamista koskevien neu- vonta- ja ohjauspalvelujen on löydyttävä yhden oven takaa, myös sähköisesti. Koulutusta on oltava joustavasti tarjolla ympäri vuoden. Aikuisten koulutuksessa ei ole tarkoituksen- mukaista odottaa syksyisin tai keväisin alkavaa koulutusta. Aikaisemmin opittu on tunnistettava ennen opintojen alkua ja opinnot samalla henkilökohtaistettava. Ohjaus- ja rahoi- tusjärjestelmän on tuettava näitä periaatteita nykyistä tehok- kaammin niin, että oppilaitosten kannattaa työtä tehdä. Nyt 8 Joonas Rahkolan artikkelissa työttömyysturvasta on lisäksi käsitelty tar- kemmin ajatusta palkkavakuutuksesta, joka helpottaisi siirtymiä työstä työ- hön ja parantaisi työnsä menettäneiden sopeutumista muutoksiin. 36
  • 38.
    rahoitusjärjestelmä kannustaa paremminkinpitämään opiske- lijat mahdollisimman pitkään opiskelijoina, eikä tutkintojen suorittamisestakaan palkita. Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus on keskeinen työhal- linnon työkalu, jolla voidaan tukea siirtymistä työstä työhön. Kun aikuisten koulutuksen aikaiset etuudet on uudistettu, oli- si tarpeen ennakkoluulottomasti tarkastella työ- ja elinkeino­ ministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen aikuiskoulutuksen hallintoa ja ohjausta sekä arvioida, onko tarpeen pitää yllä kahta eri järjestelmää. Voisiko ammatilli- nen aikuiskoulutus perustua kokonaan työelämän tarpeista lähtevään koulutuksen hankintaan? Ministeriöiden rajariitoihin ei pidä kuitenkaan liiaksi up- poutua. Tärkeintä on saada koulutuksen laatu vastaamaan työntekijöiden ja työpaikkojen tarpeita. Työvoimapoliittisen koulutuksen hankintaan tulee asettaa laatukriteerit. Koulutus- ta hankittaisiin silloin pääsääntöisesti tahoilta, joilla on ope- tushallinnon järjestämislupa tai oikeus korkeakoulututkinnon myöntämiseen. Ammatilliseen tutkintoon tai tutkinnon osaan johtavaa koulutusta on lisättävä. Valmistavan koulutuksen kymmenien kurssien kirjosta on päästävä eroon ja koulutukseen on luota- va koko maahan yhtenäiset opintojaksot ja -sisällöt. Näiden opintojaksojen tavoitteena olisi tukea työmarkkinoille paluu- ta tai hakeutumista ammatilliseen tutkintoon johtavaan kou- lutukseen. Nuoret työhön ja koulutukseen Peruskoulun päättäville on vihdoin annettava todellinen kou­u­­ l tustakuu, mikä tarkoittaa oikeutta aloittaa opinnot ammatilli­ essa koulutuksessa, lukiossa tai erityistoimissa s (valmista­ assa koulutuksessa, työpajoissa tai vastaavissa) v saman vuoden aikana riippumatta koulutuksenjärjestäjän aloituspaikkakiintiöistä. Samalla on määriteltävä vastuuvi- ranomainen huolehtimaan peruskoulun päättävästä ikäluo- kasta siihen asti, kunnes nuoret aloittavat jatko-opinnot tai siirtyvät työelämään. Yksi vaihtoehto voisi olla jatkaa oppi- velvollisuutta 18-vuotiaaksi, jolloin kaikki nuoret jatkaisivat opintojaan tai osallistuisivat muuhun toimintaan, joka edistää työllistymistä. Nuorten työttömien työnhakijoiden työhön pääsyn tuke- misessa on ensisijaista lisätä palkkatuen käyttöä. Esimerkiksi 37
  • 39.
    matalapalkkatukeen verrattuna palkkatukikohdentuu suoraan työttömän työnhakijan työllistämiseen. Työharjoittelu on toi- miva vaihtoehto tilanteissa, joissa ammattitaitoa vailla oleva henkilö vielä etsii omaa alaansa. Työharjoittelu ja työelämä- valmennus voivat tulla kysymykseen ensimmäisenä toimena, jota pitäisi aina seurata koulutus tai palkkatuettu työ. Työhar- joittelu on monissa tilanteissa palkatonta työtä, joka vääris- tää kilpailua ja aiheuttaa ongelmia työpaikoilla. Myöskään ammattitaitoisen henkilön kannalta työharjoittelua ei voi pi- tää tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona. Työharjoittelun ja työelämävalmennuksen käyttö työllistämistoimina on tarpeen käydä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla kolmikantaisesti läpi pikaisesti. Erityisesti vaikeassa työllisyystilanteessa har- joittelun käytön lisäämiseen on paineita. Paikallisin voimin tehokkaaseen työnvälitykseen Suomessa työllisyystoimien hallinto ja ohjaus on varsin haja­ naista. Työvoimapolitiikan toimista vastaa työ- ja elinkeino­ ministeriö, joka ohjaa valtion aluehallinnon kautta työ- ja elinkeinotoimistoja. TE-toimistoilla on noin 200 toimipistet- tä koko maassa. Kunnilla on oma roolinsa kuntalaisten työl- listymisen tukemisessa. Kela ja työttömyyskassat vastaavat työttömyysturvan maksatuksesta. Lisäksi Suomessa toimii 39 työvoiman palvelukeskusta, jotka tarjoavat työttömille työ- hön paluuta tukevia palveluja työ- ja elinkeinotoimistojen, kunnan ja Kelan asiakkaiden palveluyhteistyönä. Palvelukes- kusten toiminta perustuu edellä mainittujen tahojen vapaaeh- toiseen sopimukselliseen yhteistyöhön. Työllisyyden hoidon on lähdettävä liikkeelle peruskysy- myksestä, miten työantajia ja työnhakijoita voidaan nopeasti, tehokkaasti ja tuloksellisesti palvella heidän omista tarpeis- taan ja lähtökohdistaan. Paikallisten toimijoiden – kuntien so- siaali- ja terveyspalveluiden sekä TE-toimistojen – yhteistyö- tä tarvitaan. Tanskassa ja Norjassa paikallisessa yhteistyössä on edetty pitkälle. Itse asiassa Tanskassa on siirretty koko työllisyyden hoito valtiolta paikallishallinnon vastuulle. Yh- den luukun periaate toteutuu siellä jo käytännössä. Suomen olisi syytä ottaa Tanskasta mallia. Paikallista yhteistyötä on Suomessa tiivistettävä. Työvoi- man palvelukeskuksille tulisi saada pysyvä toimintamalli. Samalla kuntien ja TE-toimistojen yhteistoimintaa esimer- kiksi seutukuntakohtaisissa työllistämisratkaisuissa voidaan 38
  • 40.
    parantaa. Palvelukeskuksilla voisiolla jatkossa kokonaisval- tainen vastuu kaikkien työmarkkinatukea saavien työttömien palveluista. Palvelukeskuksista saatujen kokemusten pohjalta yhteis- työtä voitaisiin tulevaisuudessa viedä tätäkin pidemmälle niin, että työnhakijoiden ja työnantajien kaikki palvelut löy- tyisivät samasta osoitteesta. Työttömien aktiivitoimet sekä sosiaali- terveyspalvelut olisivat kattavasti saatavilla yhdes- tä paikasta. Uusi toimintamalli avaisi täysin uudet näkymät osaamisen kehittämistä koskevien palvelujen uudistamiseen, koska ammatillisten koulutuksen oppilaitokset ovat useimmi- ten kuntien ja kuntayhtymien omistuksessa. Toimintamallia tukisi tehokas sähköinen työnvälitys ja verkkopalvelut. Uudistus olisi iso muutos työllisyyspalvelujen hallinto- ja ohjausjärjestelmään. Valtiolla olisi toki jatkossakin rooli työllisyyspolitiikan toimien ohjauksessa ja rahoituksessa. Painopiste olisi kuitenkin seutukuntien omissa ratkaisuissa kaikkien työikäisten työllistämiseksi. Näitä toimia ja niiden vaikuttavuutta arvioitaisiin jatkuvasti. Rahoitusjärjestelmä tu­ isi voimakkaasti niin työnhakijoiden kuin viranomaisten k aktiivisuutta. Ketään ei jätetä - kaikkien työpanosta tarvitaan Aina uudelleen työllistyminen ei onnistu. Erityisesti talouden laskukausina uudelleen työllistyminen on vaikeaa ja työttö- myys usein pitkittyy. Heikoimmassa työmarkkina-asemassa ovat osatyökykyiset, pitkäaikaistyöttömät ja monet maahan- muuttajat. Monilla heistä työllistyminen avoimille työmark- kinoille ilman tukitoimia on toivotonta. Esimerkiksi vuonna 2008 yhdistyksiin ja säätiöihin palkkatuella työllistyneistä 58 prosenttia oli kolme kuukautta tukijakson jälkeen työttömänä prosenttia ja noin 30 prosenttia työvoimapoliittisessa toimen- piteessä. Suomen työmarkkinoilla tarvitaan kaikkien työpanosta. Olisi järkevämpää niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta saada osatyökykyiset ja vaikeasti työllistyvät pysyvämmin mukaan työmarkkinoille. Toistuva siirtyminen työvoimahal- linnon aktivoivasta toimenpiteestä toiseen alentaa työttömän motivaatiota ja pidemmän päälle syö koko aktivointiin pe- rustuvan työllisyysstrategian uskottavuutta. Toimenpitees- tä toiseen siirtyminen koetaan usein turhauttavaksi, jopa nöyryyttäväksi. Siksi olisikin luotava pitkään työttöminä ja 39
  • 41.
    toistuvasti toimenpiteillä olleilletyövoimapolitiikan perä- lautamalli, joka takaisi pysyvämmän työllistymisen. Näiden henkilöiden työllistämiseen voitaisiin maksaa pysyvästi palk- katukea poistamalla palkkatuesta enimmäiskesto. Asiasta mainitaan nykyhallituksen ohjelmassa, mutta uudistus ei ole edennyt. Vastuuta pitkäaikaistyöttömistä on palloteltu viran- omaiselta toiselle. Kiintiömalli edistäisi osatyökykyisten työllisyyttä Sosiaaliset yritykset työllistävät tällä hetkellä noin 1 400 vajaa­ untoista ja noin 1 000 pitkäaikaistyötöntä. Määrä on k aivan liian pieni ja kertoo, että pelkkä sosiaalisille yrityksil- le maksettava palkkatuki ei riitä laajempaan työllistämiseen. Olisikin tarpeen miettiä keinoja, joilla sosiaalinen yritystoi- minta voitaisiin tehdä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi ja todelliseksi mahdollisuudeksi työllistää vaikeasti työllistyviä. Suomessakin pitäisi selvittää mahdollisuudet ottaa käyt- töön ns. kiintiömalli, jossa suuremmat yritykset velvoitetaan työllistämään osatyökykyisiä tietyn osan työvoimastaan. Esi- merkiksi Saksassa suuremmat yritykset on velvoitettu työl- listämään työvoimastaan viisi prosenttia osatyökykyisiä tai vaihtoehtoisesti maksamaan maksua rahastoon, josta rahoite- taan saman ryhmän aktiivitoimenpiteitä. Kolmannen sektorin yhdistykset ja järjestöt tulevat jat- kossakin olemaan keskeisiä työllistäjiä. Järjestöjen tekemäl- lä työllä on ollut iso merkitys pitää pitkään työttömät olleet kiinni työn syrjässä ja estää heidän syrjäytymisensä koko yhteiskunnasta. Tätä työtä on tuettava myös jatkossa. Toi- vottavaa on, että uudet säännökset, joissa palkkatuettua työtä käyttävät toimijat tulkitaan elinkeinotoiminnan piiriin, eivät romuta kolmannen sektorin arvokasta työtä. Miten turvataan rahoitus? Suomessa työvoimapolitiikan määrärahoja ei ole sidottu val- litsevaan työllisyystilanteeseen, vaan niistä päätetään joka vuosi erikseen. Talouskriisin aika on tuonut esiin kehysme- nettelyn ongelmat. Työvoimapolitiikan määrärahoja ehdittiin merkittävästi pienentää vuodelle 2009 ja samoihin aikoihin ajauduttiin maailmanlaajuiseen talouskriisiin. Tämän jälkeen määrärahoja on lisätty useassa eri vaiheessa, mutta lisäyk- set ovat tapahtuneet viiveellä ja ne ovat olleet työttömyyden 40
  • 42.
    kasvuun verrattuna riittämättömiä.Tuloksena on pitkäaikais- työttömyyden nopea kasvu ja työttömien aktiivitoimiin osal- listuvien osuuden jyrkkä lasku. Suomessa pitäisikin harkita aktiiviseen työvoimapolitiik- kaan suunnattujen määrärahojen sitomista osittain työllisyys- tilanteeseen. Kun työvoimapolitiikan resurssit seuraisivat työllisyystilannetta, työvoimapolitiikka vakauttaisi suhdan- teita ja estäisi nykyistä tehokkaammin työttömyyden kasvun ja pitkittymisen. Muutosturvan osalta ja työttömyysturvassa näin jo toimitaan. Nyt olisi syytä laajentaa tätä menettelyä koskemaan koko aktiivista työvoimapolitiikkaa. 41
  • 43.
    Joonas Rahkola Mitä työttömyysturvallepitäisi tehdä? Suomen työttömyysturva on järjestelmänä monimutkainen ja aikansa elänyt. Lähes kolmikymmenvuotisen olemassaolonsa aikana nykymuotoista työttömyysturvaa on pala palalta ke- hitetty vastaamaan yhteiskunnan muuttuvia tarpeita. Yksit- täisten täsmäkorjausten ja monimutkaisten lamaleikkausten tuotteena Suomessa on hallinnollisesti hankala järjestelmä, jonka yksityiskohdista asiantuntijoidenkin on toisinaan vai- kea saada selkoa. Uudistustarpeesta vallitsee laaja yksimie- lisyys. Tässä artikkelissa käydään läpi työttömyysturvan il- meisiä ongelmia ja esitetään lähtökohtia sen parantamiseksi. Mikä on mennyt pieleen? Työttömyysturvan kyky tarjota turvaa työelämän nykyriskien varalta ei ole niin hyvä kuin sen pitäisi olla. Liian usein työt- tömäksi joutuva ei saa oikeudenmukaiseksi koettua turvaa. Toisaalta etuuksien hakeminen ja määräytyminen ovat kryp- tisiä prosesseja niille, jotka turvan sattuvat saamaan. Työttömyysturvan peruslogiikka toimii siten, että työt- tömyys on joko harvinainen poikkeustila pitkäkestoisten kokoaikatyösuhteiden välissä tai ikään kuin pitkäkestoinen elämänura. Molemmissa tilanteissa työttömyysetuusjärjestel- mä toimii ainakin paperilla oikein hyvin9. Lyhytkestoisissa, kokoaikaisia työsuhteita seuraavissa työttömyysjaksoissa etuuden määräytyminen ja sen ehdot ovat melko helposti to- dennettavissa ja etuuden maksu helppoa, kunhan työttömyys on kokoaikaista. Samoin etuusjärjestelmän kehittämisessä on uhrattu paljon ajatusta tilanteisiin, joissa työttömyys jatkuu vuosikausia. Näiden kahden ääripään väliin jäävät ryhmät, joilla työl- lisyyden ja työttömyyden välinen rajanveto on vaikeaa. Työsuhteet voivat muodostua eripituisista ja erimuotoisis- ta töistä, joita on parhaimmillaan useita yhtä aikaa. Silloin työttömyysturva toimii kömpelösti. Sen toimivaksi saaminen vaatii perusteellista korjaamista. 9 Työvoimapalvelut ovat asia erikseen, eikä tässä artikkelissa puututa niihin. 42
  • 44.
    Työttömyysturvaa kehitettäessä onsyytä pitää mielessä, että suurin osa työttömyysjaksoista on lyhytkestoisia kitka- työttömyysjaksoja työsuhteiden välissä tai pitkään kestänyttä pitkäaikaistyöttömyyttä, joiden kohdalla etuussäännöt toimi- vat kohtuullisesti. Vain hieman yli 10 prosenttia suoritetusta työttömyysturvasta maksetaan osa-aikaisen työn tai lyhyt- kestoisen kokoaikatyön ajalta korvattavana soviteltuna päi- värahana. 10 prosenttia on kuitenkin niin suuri joukko, ettei työttömyysturvan uudistamista voida lykätä selittämällä, että suurimmalla osalla työttömyysturva toimii. Miten pitäisi edetä? Jotta työttömyysturvaa pystytään järkevästi kehittämään, on ensin vastattava siihen, mitä varten koko työttömyysturva on olemassa ja mihin tavoitteisiin sen avulla halutaan pyrkiä. Jos tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan mahdollisimman hyvä toimeentulo työttömille, päädytään erilaiseen järjestelmään kuin silloin, jos tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan työnte- on vastaanottamisen tehokkaat kannusteet ilman kiinnostusta työttömien toimeentulosta. Samalla on mietittävä, onko juuri työttömyysturvan kehittäminen paras keino jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Jos tavoitteenasettelua ja työttömyysturvan olemassaolon lähtökohtien määrittelyä ei tehdä kunnolla, on vaarana, että uudistamistyö joutuu sivuraiteille tai ei etene ollenkaan. Liian helposti päädytään paikantamaan ja korjailemaan nykyjärjes- telmän yksittäisiä ongelmakohtia. Silloin keskustelu jumiu- tuu usein kyllä–ei-väittelyyn yksittäisten muutosten tarpeelli- suudesta. Kokonaiskuvaa ei synny. Toinen vaara on, että jumiudutaan ”Kyllä työttömyystur- van pitää olla yksinkertaista ja kyllä pätkätyöntekijöiden tur- va on viimein saatava kuntoon”-tyyppiseen jaaritteluun ilman konkreettista sisältöä. Nämä kaksi vallitsevaa lähestymista- paa lienevät keskeinen syy siihen, miksi nykyinen järjestel- mä on sellainen kuin se on: kun sitä on kehitetty vuosikausia tältä pohjalta, tuloksena ei voi olla muuta kuin byrokraattinen seka­ elska. m Alun perin työttömyysvakuutus on luotu korvaamaan työn puutteesta aiheutuvaa tulonmenetystä tai turvaamaan vähimmäistoimeen­ulo työttömyyden aikana. Ne ovat hyviä t tavoitteita edelleen. Seuraava askel on katsoa, kuinka tavoit- teita on päivitettävä vastaamaan nykyisten työmarkkinoiden 43
  • 45.
    todellisuutta. Sen jälkeenon analysoitava ne riskit, joiden varalta työttömyysvakuutuksen on tarjottava turvaa. Lopuksi mietitään, mitä työttömyysturvalle on tehtävä, jotta tavoittee- seen päästään. Muitakin tavoitteita toki on syytä pitää esillä. Kaikki lienevät yhtä mieltä vaikkapa siitä, että työttömyys- turva ei saa estää ketään menemästä töihin, vaan sen tulee mahdollistaa nopea työllistyminen. Kaikkiin ongelmiin ei voi vastata sosiaaliturvaa kehittämällä Kaikkiin työelämän ja kansalaisten toimeentulon ongelmiin ei voida eikä edes kannata yrittää vastata työttömyysturvaa kehittämällä. Jos työttömyysturvan kautta yritetään ratkoa on- gelmia, jotka eivät siitä johdu, huomio kohdistuu helposti itse ongelman sijasta aivan vääriin asioihin. Esimerkiksi yleinen työmarkkinoiden epävarmuuden lisääntyminen ei ole työttö- myysturvajärjestelmän syytä, mutta siitä aiheutuvaa tuloepä- varmuutta on toki pystyttävä hallitsemaan nykyistä paremmin työttömyysturvan kautta. Itse työelämän rakenteita muutetaan ensisijaisesti työlainsäädännön ja työehtosopimusten avulla. Erityisesti työllisyyden parantaminen on jokseenkin on­ gel­ allinen tavoite työttömyysturvan kehittämisessä. Työttö­ m myys itsessään harvoin johtuu työttömyysturvasta, vaan syynä on työn kysynnän riittämättömyys ja työmarkkinoiden toimivuus tai toimimattomuus. Työttömyyden viimeaikainen kasvu ei johdu siitä, että lähes satatuhatta ihmistä olisi nyt yhtäkkiä saanut päähänsä, että onkin kivempaa jäädä kotiin ja elää työttömyysetuuksilla. Suurin osa heistä on joutunut työttömäksi vasten tahtoaan, kun työpaikkoja on kadonnut. Mahdollisuudet työllisyyden parantamiseen työttömyys- turvajärjestelmän kautta, esimerkiksi leikkausten tai muiden rajoitusten avulla, ovat siis hyvin rajalliset. Yritelmät johtai- sivat lähinnä työttömien toimeentulon heikkenemiseen. Muissa Pohjoismaissa työttömyysturvan keskeisimmäksi tavoitteeksi on asetettu työttömyyden aikaisen toimeentulon mahdollisimman hyvä turvaaminen. Muut tavoitteet hoi- detaan muuta kautta, kuten nopea työllistyminen aktiivisen työvoimapolitiikan keinoilla. Suomeen verrattuna muissa Pohjoismaissa onkin parempitasoinen työttömyysturva ja ak- tiivinen työvoimapolitiikka toimii paremmin. 44
  • 46.
    Työttömyysturvasta kohti työmarkkinaturvaa Tämänpäivän työmarkkinoita luonnehtii yleisen epävarmuu- den kasvaminen, joka silpputyöntekijöiden lisäksi kosket- taa yhä laajemmin myös vakituisissa kokoaikatyösuhteissa työskenteleviä. Epävarmuuteen ja siihen liittyviin riskeihin vastaamisessa työttömyysvakuutuksen rooli on keskeinen. Luonteva kehityssuunta olisi siirtyä pelkästä työttömyystur- vasta laajempaan työmarkkinaturvaan, joka vastaa laajemmin erilaiseen työllisyydestä, työttömyydestä ja niiden välimuo- doista aiheutuvaan tuloepävarmuuteen. Nykyisillä työmarkkinoilla on toisinaan hankala määrittää, mikä on työttömyydestä tai vajaatyöllisyydestä johtuvaa an- sionmenetystä. Työttömyysvakuutuksen kehittämistä varten on määriteltävä, halutaanko sen avulla korvata jotain muuta tulonmenetystä, esimerkiksi paremmin palkatusta työstä al- haisemmin palkattuun työhön siirtymistä. Jos tavoitteena on parempi turva kaikenlaisten työmarkkinariskien varalta, vas- taus on kyllä. Tällöin työttömyysvakuutusta on kehitettävä laajemmin kohti yleistä ansiovakuutusta. Ansiotason turvaamisen lisäksi on tietysti huolehdittava, että työttömyysvakuutus tarjoaa riittävän perusturvan niille, joilla ei syystä tai toisesta ole ollut työtuloja. Siihen nähden työttömien perusturvan nykyinen taso on liian alhainen. Tiukka jako perus- ja ansioturvaan ja erityisesti näiden kahden näkeminen toisistaan erillisinä turvan muotoina on tarpeetonta. Järjestelmä on nähtävä kokonaisuutena, joka tar- joaa sopivan turvan kaikkiin tilanteisiin. Samalla työttömyys- turvan toimeenpanoa tulisi miettiä uusiksi tätä taustaa vasten: työttömyyskassat voisivat ottaa jäsentensä työttömyysturvan vastuulleen kokonaisuudessaan, jolloin jäsen saisi työttö- myysetuutensa tilanteestaan riippumatta samasta paikasta. Silpputyö ja työttömyysturva Työttömyydestä tai työn puutteesta aiheutuvan tulon mene- tystä on erityisen vaikea määritellä silloin, kun työntekijän työn teon määrät ja muodot ja siten ansiotaso vaihtelevat. Mikä katsotaan tulotasoksi, jonka työttömyysvakuutuksen on turvattava? Miten etuus maksetaan, kun samaan aikaan on joko jatkuvia tai katkonaisia työtuloja? Työttömyysturvan polttavimmat ongelmat ovat juuri tässä: järjestelmä on raken- nettu turvaamaan työttömyydestä johtuvaa ansionmenetystä, 45
  • 47.
    mutta se eikykene kunnolla tunnistamaan ansionmenetys­ tilanteita, joissa sitä tarvittaisiin. Vakiintumatonta osa-aikaista tai määräaikaista tai muu- ta vaihtelevaluontoista työtä tekevillä jatkuva epävarmuus toimeentulosta on ongelma, johon työttömyysturvan tulisi pystyä vastaamaan nykyistä paremmin. Luontevin ratkaisu saattaisi työtä tekevät ihmiset mahdollisimman kattavasti an- sioturvan piiriin. Ansioturvan tarkoituksena on nimenomaan ansiotason vaihteluiden pehmentäminen, jolloin sen avulla voidaan vähentää työmarkkinatilanteen vaihtelusta johtuvaa epävarmuutta toimeentulosta. Ansioturvalle pääsyä on helpotettava, samoin ansioturval- la pysymistä ja ansioturvan tason säilymistä. Näin ansiotason vaihtelusta aiheutuva epävarmuus vähenisi. Jos työttömyyttä edeltäviä ansioita ei olisi, saisi riittävän tasoisen perusturvan joka tapauksessa. Usein on esitetty, että samaan voitaisiin päästä jonkin- laisen kansalaispalkan avulla. Näin ei kuitenkaan ole. Aina samansuuruisena maksettava kansalaispalkka ei vastaisi mi- tenkään ansiotason vaihteluista aiheutuvaan epävarmuuteen, vaan takaisi pelkän minimitoimeentulon. Tuloepävarmuuteen vastaaminen ja minimitoimeentulon turvaaminen vaativat näin ollen yhdistetyn ansio- ja perusturvamallin. Ansioturvan piiriin pääsy Ansioturvalle pääsyä helpotetaan muokkaamalla työssäoloeh- toa. Työs­ äoloehto määrittää, koska on oikeutettu ansiosidon- s naiseen tur­ aan. Nykyään työssäoloehdon kertyminen on yksi v harvoista sosiaaliturvan osista, jossa työnteon tapa vaikuttaa sosiaaliturvan kertymiseen. Työssäoloehtoon lasketaan mu- kaan vain työviikot, jolloin työntekijä on ollut vähintään 18 tuntia töissä10. Jos tunteja on tätä vähemmän, työ ei kerrytä ansio­ idonnaista työttömyysturvaa lainkaan. Muualla sosiaa- s livakuutuksessa tällaisia rajoituksia ei juuri ole, vaan lähes kaikki työ kerryttää ansioturvaa samalla tavalla. Työssäoloeh- don 18 tunnin raja kohtelee osa-aikatyöntekijöitä täysin sattu­ manvaraisesti. Esimerkiksi työntekijällä, joka tekee kahte- na viikkona 18 tuntia työtä, molemmat työviikot kerryttävät työssä­ loehtoa. Sen sijaan työntekijällä, joka tekee saman o 10 Ansioturvalle pääsemiseen tarvitaan 34 työviikkoa 28 edeltävän kuukau- den aikana. 46
  • 48.
    verran työtä, muttatoisena viikkona 17 tuntia ja toisena 19, työssäoloehtoa kerryttää vain 19 tunnin työviikko. Alle 18 tunnin työviikkojen muuttaminen ansioturvaa ker- ryttäväksi helpottaisi erityisesti osa-aikaista työtä tekevien pääsyä ansioturvan piiriin. Seikka on ollut hämmästyttävän vähän esillä, kun ottaa huomioon, kuinka paljon keskustelua osa-aikaisen työn ja työttömyysturvan ongelmista on käyty. Helpoiten 18 tunnin ongelma ratkaisi siten, että työaika- tarkastelu tehtäisiin pidemmällä aikavälillä, esimerkiksi kuu­ kauden sisällä. Satunnaiset vaihtelut työtuntien määrässä vai­ uttaisivat silloin työssäoloehdon täyttymisen nykyistä k vähemmän. Toisaalta muutos pudottaisi ehdon täyttymisen piiristä pois työntekijöitä, joilla on satunnaisesti paljon töi- tä, mutta koko kuukauden aikana vähemmän. Jos ei haluta väliinputoajia, voitaisiin säilyttää nykyinen työssäoloehto, mutta ottaa sen rinnalle kuukausitarkasteluun perustuva mal- li. Näin saadaan kätevästi kaksi ehtoa, joista jommankumman täyttämällä pääsisi ansioturvan piiriin. Jälleen byrokratia li- sääntyisi ja ymmärtäminen vaikeutuisi. Edellinen esimerkki osoittaa, kuinka vaikeaa on saada ai- kaan järkeviä uudistuksia, jos lähdetään liikkeelle yksittäis- ten epäkohtien korjaamisesta. Siksi koko järjestelmä pitäisi uudistaa. Jos työttömyysturvan tavoitteena on ansiotason vaihteluista aiheutuvan tuloepävarmuuden vähentäminen, sen ehtojen ja etuuksien määräytymisen on perustuttava an- saittuun tuloon. Tehtyjen työtuntien määrällä ei pitäisi olla väliä. Lähtökohtana tulisi olla, että ansioturvalle pääsisi jo suh- teellisen vähäisellä työnteolla sen muodosta riippumatta. Työssäoloehdon kohdalla tämä tarkoittaisi yksinkertaisim- millaan sitä, että ehto täyttyisi, jos sitä edeltävänä ajanjak- sona tulot ylittäisivät jonkin alhaisen rajan. Näitä tuloja työt- tömyysvakuutus sitten korvaisi. Jos työtä ei ole ollenkaan, ansiot korvattaisiin kokonaan. Jos työtä on jonkin verran, kor- vattaisiin aiemman tulon ja työstä saadun tulon välistä eroa. Hankaliksi koettuja työssäoloaikaan sidottuja selvittelyjä ei tarvitsisi tehdä. Ei ole järkevää, että etuuden saaja joutuu ra- portoimaan viranomaisille tekemisistään tunnin tarkkuudella. Jos työttömyysturvan tavoitteena on vakiintuneen tulo- tason korvaaminen, ei pitäisi olla mitään väliä, millä me- nettelyllä ja kuinka monessa tunnissa tulotaso on ansaittu. Työssäoloajan selvittelyt voitaisiin poistaa tarpeettomina. Jos 47
  • 49.
    vielä sähköiset rekisterittoimisivat niin kuin pitäisi, etuuksi- en hakemiseen liittyvästä paperisodastakin voitaisiin päästä kokonaan eroon. Työttömyyttä edeltäneisiin ansioihin perustuva työssä- oloehto helpottaisi työnteon eri muotojen ja tapojen yhden- vertaista kohtelua. Kun tarkasteltaisiin pelkkiä ansioita, olisi sama, minkälaisessa työsuhteessa tulot on ansaittu. Riittäisi, että tulosta on maksettu asianmukaiset verot ja sosiaalivakuu- tusmaksut. Ansioturvalla pysyminen Turvan tason tulisi säilyä mahdollisimman ennakoitavana ja sen saamisen tulisi olla hallinnollisesti helppoa myös silloin, kun etuuden saaja tekee samanaikaisesti työtä. Nykymallissa etuuden määrä lasketaan monta kertaa uudelleen, ja useimmi- ten uudelleenmääritys johtaa etuuden tason laskuun. Samalla toistuvat omavastuuajat aiheuttavat katkoksia toimeentuloon. Tämä vaikeuttaa etuuden saamisen ymmärtämistä ja etenkin sen ennakoitavuutta, mikä puolestaan lisää yksilön kokemaa epävarmuutta. Yksinkertaisimmillaan ansioturvan tason ja ansioturvan piirissä pysymisen ennakoitavuutta lisätään siten, että kun on kerran saanut oikeuden ansioturvaan, sen tasoa ei lasketa uu- delleen ollenkaan 500 päivän maksimikeston aikana. Tämä olisi sopusoinnussa vakuutusperiaatteen kanssa: kun on ker- ran ansainnut oikeuden ansioturvaan, oikeus säilyy sellaise- naan koko maksimiajan ilman muutoksia ja ilman toistuvia omavastuuaikoja. Etuus määritettäisiin uudelleen vasta, kun 500 päivää on tullut täyteen. Toinen vaihtoehto on, että kerran ansaittu päivärahaoikeus olisi voimassa tietyn kiinteän ajan ilman uudelleenmäärittelyjä. Molemmat vaihtoehdot helpot- taisivat byrokratiaa myös sitä kautta, että työssäoloehtoa ei tarvitsisi seurata jatkuvasti. Saman ansioturvakauden aikana tapahtuvista uudelleen- määrityksistä luopuminen takaisi sen, että turvan saaja voisi luottaa turvan säilymiseen. Yllättäviä muutoksia sen tasossa ei pääsisi tapahtumaan. Samalla erilaisten töiden vastaanot- taminen helpottuisi, kun niistä aiheutuvat ennakoimattomat sosiaaliturvaseuraamukset vähenisivät. Tällaisessa mallissa häviäisivät ne, joiden ansiot nouse- vat merkittävästi ansioturvalle pääsyn jälkeen. Heitä varten voisi olla perusteltua tehdä joitain erityisjärjestelyjä, jotta 48
  • 50.
    saataisiin varmistettua, ettätehty työ kerryttää sosiaaliturvaa. Samoin etuus voitaisiin määrittää uudelleen, jos edellisestä määrityksestä on kulunut kauan. Poikkeukset saattavat toki aina synnyttää byrokraattisia hankaluuksia. Rakennemuutokset ja työttömyysturva Myös pidempään ja vakiintuneesti työelämässä olleiden epä- varmuus on kasvanut. Talouden rakennemuutoksen myötä työpaikkoja katoaa paljon sellaisiltakin aloilta, joilla on totut­ tu pitkiin vakituisiin työsuhteisiin. Täysin uusi keino työ­ mark­ inoiden epävarmuuden hallitsemisessa olisi ottaa käyt- k töön palkkavakuutus. Ideana olisi turvata osa vakiintuneesta palkasta työpaikan vaihtumisen yhteydessä. Työttömyystur- van osana malli tukisi erityisesti pitkään saman työnantajan palveluksessa olleita, työpaikkansa menettäviä ihmisiä. Palk- kavakuutus laajentaisi työttömyysturvan tarjoamaa turvaa koskemaan siirtymiä työstä työhön. Pitkien työurien aikana työntekijälle karttuu paljon sellais- ta kokemusta ja osaamista, joka ei ole suoraan siirrettävissä työpaikasta toiseen. Työntekijän tuottavuus ja siten palkka voi uudessa työssä olla merkittävästikin vanhaa alhaisem- pi. Tämä voi pienentää motivaatiota työllistyä uudelleen ja aiheut­aa suurta epävarmuutta pitkien työsuhteiden päätty- t misen yhteydessä. Palkkavakuutuksessa korvattaisiin osa tällaisesta palkkatulon menetyksestä tiettyyn euromääräiseen kattoon asti. Työntekijät, jotka ottavat irtisanomisen jälkeen vastaan aiempaa matalammin palkatun työn, saisivat palkka- vakuutuksena tietyn osan vanhan ja uuden palkan erotuksesta jonkin aikaa uudelleentyöllistymisen jälkeen. Palkkavakuutus olisi kohdennettu sellaisille työnsä menet- täville työntekijöille, jotka joko ovat olleet saman työnanta- jan palveluksessa tai ovat tehneet täysin samaa työtä pitkään. Palkkavakuutuksen ansiosta muutoksiin sopeutuminen hel- pottuisi ja toisaalta suurten irtisanomisten jälkeinen työllisty- minen helpottuisi. Yksilön näkökulmasta kyse olisi tässäkin vakiintuneen tulotason vakuuttamisesta julkisen järjestelmän kautta, millä olisi selkeä työhön liittyvän epävarmuuden hai- tallisia vaikutuksia lieventävä vaikutus. Palkkavakuutuksen ei edes tarvitsisi olla erillinen työttömyysturvan osa, vaan se voitaisiin integroida työttömyysturvan sisään, mikä olisi jäl- leen askel kohti yleistä ansiovakuutusta. 49
  • 51.
    Sinikka Näätsaari Muurahaiset jaheinäsirkat Myönnän, että suhtautumistani perustuloon säätelee työ­ es­­ k kei­ yys. Mutta moniko meistä suunnittelee alkavansa isona s Kelan pitkäaikaisasiakkaaksi tai toivoo lapsestaan työtöntä, minimiturvalla sinnittelevää aikuista? (Taiteen- ja tieteenteki- jät ovat asia erikseen, eikä heitä tässä kirjoituksessa juurikaan käsitellä.) Ihanneyhteiskunnassani kaikilla olisi mielekästä tekemis- tä ja työ- ja vapaa-ajan suhde olisi joustava. Voisi opiskella ilman toimeentulohuolia, työstä voisi siirtyä helposti toiseen työhön. Välillä voisi olla kotona lasten kanssa tai asua ulko- mailla ilman, että tarvitsisi miettiä, miten pärjää sen jälkeen. Toistaiseksi realismia on kuitenkin, että työtä on usein niukasti tarjolla, työpaikan saa parhaiten siirtymällä siihen toisesta työstä. Esimerkiksi pitkän ulkomailla olon tai per- hevapaan jälkeen ei ole kovin haluttua työvoimaa, jollei työ- paikkaa ole ollut jemmassa poissaolon ajan. Vain joka toisel- la perhevapailla olevista naisista on työpaikka mihin palata. Tällä hetkellä työmarkkinoilla vallitsee työn ylitarjontaa, jo- ten vähänkään iäkkäämmillä tai vähemmän erikoistuneilla on vaikeuksia työllistyä työpaikan menettämisen jälkeen. Vasta- valmistuneidenkin on hankala saada työtä taantuman oloissa. Yhteiskuntaamme pyörittää työ ja työstä saatava tulo. Yk- sinkertaisesti sanottuna työllä maksetaan oma eläminen sekä yhteiskunnan palvelut, sosiaaliturva ja infrastruktuuri. Yh- teiskuntamme olisi sangen toisenlainen, jos se ei perustuisi työn tekemiseen. Kyllä meitä laiskoja naurattaa, helppo raha ja elämä laulattaa? Sosiaaliturvajärjestelmäämme on kuvattu monesti heinä­ ir­ s kas­a ja muurahaisesta kertovan sadun avulla. Heinäsirkka t ja muurahainen tarvitsevat toisiaan. Heinäsirkka tarvitsee muurahaisen työstä tulevaa lisäarvoa eikä muurahaisenkaan elämän pidä olla pelkkää ahkerointia. Mutta kuinka paljon heinäsirkan tulee saada soitostaan, jos muurahainen tekee kaikki ”oikeat työt”? Ja mikä on oi- keaa työtä? Heinäsirkastahan voi tulla menestynyt taiteente- 50
  • 52.
    kijä alallaan, jolloinhän saattaa tulla toimeen paremmin kuin muurahainen – mutta se on jo eri juttu. Voidaan myös kysyä, kuinka kauan heinäsirkka saa soittaa ilman, että soitolla pystyy huolehtimaan toimeentulostaan? Kauanko muurahaisen pitää rahoittaa heinäsirkan pyrkimyk- siä olla heinäsirkka eikä muurahainen? Samahan tietysti kos- kee monia muitakin: kuinka monta kertaa saa pyrkiä opis- kelemaan esimerkiksi lääkäriksi? Milloin pitää todeta, että tavoitteita on muutettava ja joku muu ammatti olisi itselle sopivampi? Vähemmän menestyvää heinäsirkkaakaan ei suomalaises- sa yhteiskunnassa jätetä heitteille, vaan hän saa vähintäänkin vähimmäisturvaa, jollei soittaminen elätä häntä tarpeeksi. Pi- täisikö tuon vähimmäisturvan tupsahtaa heinäsirkan tilille il- man anomista ja kuinka paljon heinäsirkan pitäisi sitä saada? Muurahaisen toimeentulo perustuu työhön. Muurahaisen työstä kertyy eläkettä vanhuuden turvaksi sekä muuta sosi- aaliturvaa sen varalta, että muurahaisen työnteko keskeytyy jostain syystä. Muurahainen voi sairastua tai joutua tapatur- maan. Työnantaja voi pistää muurahaisen kilometritehtaalle tuotannollisista ja taloudellista syistä. Entäs sitten heinäsirkka? Jos käsi vaurioituu eikä hän enää kykene soittamaan? Tai jos soittaminen alkaa masentaa eikä hän pysty enää nostamaan viulua soittoasentoon, kun käsi ei jaksa edes lusikkaa nostaa? Jos Suomi olisi heinäsirkkayhteiskunta, ei olisi työvoima- palveluja, sosiaaliviraston virkailijoita tai muitakaan, jotka auttaisivat pääsemään eteenpäin ja ehkä patistelisivat uuden tekemisen ja työn syrjään kiinni. Heinäsirkan tilille tupsahtaisi perusturvaa, kansalaispalkkaa tai vastaavaa. Sillä heinäsirkka sitten kituuttelisi ja voisi muistella elämänsä tähtihetkiä. Mil- lä heinäsirkka täyttäisi elämänsä? Viulua ei enää voisi soittaa. Kaverit olisivat voineet muuttua jo muurahaisiksi ja kävisivät töissä, ehkä vähän välttelisivätkin heinäsirkkaa. Kaikilta kykyjensä mukaan Monet eri syistä työnsä menettäneet haluaisivat työtä, vaikka toimeentulo olisikin turvattu. Useat nuorena eläkkeen saaneet kaipaavat elämäänsä tekemistä. Tunsin sosiaalityöntekijä­ aikoinani lievästi kehitysvammaisen nuoren miehen, jonka 51
  • 53.
    toimeentulo oli turvattueläkkeellä ja jolla oli kunnollinen asunto. Mutta jos ei joka päivä, niin joka viikko hän kävi eri viranomaisten luona, työvoimatoimistossa, Kelassa ja myös minua tapaamassa. Pääviesti oli se, että pitäisi saada jotain te- kemistä, mielellään työtä, josta maksettaisiin oikeaa palkkaa. Ei hän olisi kahdeksaa tuntia jaksanut työskennellä, mutta muutaman tunnin päivässä. Monet työkyvyttömyyseläkkeellä olevat haluaisivat teh- dä jotakin työtä. Työkykyä olisi jäljellä, mutta ei riittävästi jatkuvaan kokoaikatyöhön. Monelle osatyökykyiselle sopiva ratkaisu olisikin osa-aikatyö. Koska kaikki eivät ole saman- laisia ja elämäntilanteet vaihtelevat, tarvitaan joustavia työ- aikavaihtoehtoja. Kun työntekijälle tulee joku vamma tai sairaus, lähdetään helposti hakemaan ratkaisua eläkkeestä. Se turvaa työntekijän toimeentulon ja on helppo työnantajalle, kun ei tarvitse miet- tiä esimerkiksi työjärjestelyjä työpaikalla. Osatyökykyisille ja kuntoutujille pitäisi kuitenkin turvata mahdollisuus työhön velvoittamalla työnantajat järjestämään töitä työkykyään me- nettäneille työntekijöilleen ja palkkaamaan osatyökykyisiä työntekijöitä. Suuremmille yrityksille säädettävä velvollisuus osatyökykyisten työllistämiseksi edesauttaisi osatyökykyis- ten mahdollisuuksia päästä töihin. Samalla työnantajien vas- tuuta irtisanomistaan ikääntyneistä työntekijöistä tulee lisätä. Tämä jos mikä pidentäisi työuria. Suomeen tarvitaan työllisyystakuu11 Työ merkitsee ainakin muurahaisille paljon. Siitä saatavalla palkalla turvataan elanto ja saahan työstä mielekkyyttäkin elämään. Vähintään työ rytmittää muuta elämää. Normaali­a­ t pauk­ essa muurahainen ryhtyy etsimään uutta työtä, jos enti­ s nen loppuu. Työttömyyden katkaiseminen on sitä vaikeampaa, mitä kauemmin työttömyys kestää. Tarjottu työ voi olla ainakin aluksi pätkä ja moni pelkää tällaisen työn vastaanottamisen sekoittavan talouden. Sosiaaliturvajärjestelmän pitää joustaa niin, että osan sosiaaliturvasta saa pitää jonkun aikaa työllis- tymisen jälkeen. Sitten sosiaaliturvan osuutta voidaan vähi- tellen pienentää. 11 Työllisyystakuuta esitetään Ville Kopran ja Heidi Lehikoisen toimittamassa Pa- rempaa sosiaaliturvaa -puheenvuorossa (Kalevi Sorsa Säätiön julkaisuja 2/2008). 52
  • 54.
    Pitkäaikaistyöttömän on nykyisinmahdollista pitää asu- mistukensa muuttumattomana kolmen kuukauden ajan työl- listymisestään. Tätä aikaa tulee pidentää, jos sillä pystytään tukemaan työn vastaanottamista. Pitkään ilman työtä olleiden työllistymisen jälkeinen alkupalkka on harvoin niin suuri, että asumistuen maksaminen esimerkiksi puoli vuotta työl- listymisen jälkeen olisi suuri vääryys yhteiskuntaa kohtaan. Työllistymistä voisi tukea lisäksi niin, että työtön saisi pi- tää työllistymisen alkuvaiheen ajan työttömyyspäivärahansa/ työmarkkinatukensa. Ajatus on sukua työllistymisbonukselle, jota Sata-komiteassa mietittiin. Työttömyysturvaa voitaisiin maksaa joko täysimääräisenä muutaman kuukauden ajan tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kuusi kuukautta tasoltaan alene- vaa tukea. Kyse olisi eräänlaisesta työllisyystakuusta, jossa työttömän olisi mahdollisuus työllistyä pitkän työttömyys- ajan jälkeen ilman pelkoa taloutensa heikkenemisestä tai tu- lojensa ennustettavuuden kärsimisestä. Työttömyysturvan aktiivikorotuksia tarvitaan, jotta työl- lisyysaste paranisi ja työttömäksi joutuneiden pääsy työelä- mään helpottuisi. Aktiivitukia ei tulisi huomioida toimeen- tulotukea myönnettäessä tulona, vaan sen tulisi korottaa täysimääräisesti toimeentulotukiasiakkaiden käytettävissä olevia varoja. Näin kannustettaisiin ja mahdollistettaisiin koulutukseen ja muihin aktiivitoimiin osallistumista. Samalla mahdollisimman moni pääsisi pois toimeentulotuen pitkäai- kaisasiakkuudesta. Toisin sanoen: ei ohjattaisi muurahaista muuttumaan heinäsirkaksi. Muurahainenkin tarvitsee sekä ansioturvaa että perusturvaa Työmarkkinajärjestöt ovat tiiviisti mukana palkkaperusteisen sosiaaliturvan rakentamisessa. Tämä siksi, että palkkaperus- teista sosiaaliturvaa rahoitetaan pääosin työnantajien ja pal- kansaajien maksuilla. Sosiaaliturva on ollut monesti osa kes­ ki­ettyjä sopimuksia. Tupoissa on sovittu paljon muustakin t kuin palkankorotuksista. Sen sijaan perusturvaa ja julkisia palveluja koskevassa valmistelussa työmarkkinajärjestöjen rooli on ollut melko vaatimaton. Järjestöiltä on pyydetty lausuntoja ehdotuksista tai perusturvaa koskevista asioista on keskusteltu osana ansi- osidonnaista sosiaaliturvaa koskevassa valmistelussa. 53
  • 55.
    Kuitenkin perusturva japerusturvaan rinnastettavat etuu- det ja hyvinvointipalvelut ovat tärkeitä monille palkansaajille ja heidän perheilleen. Asumistuki, työmarkkinatuki, lap­ i­ s lisät, lasten hoitotuet, päivähoito, koulu ynnä muut ovat kaik­ kien arkea. Siksi palkansaajajärjestöt haluavat olla mu­ ana k vaikuttamassa myös perusturvan ja palvelujen sisältöön ja tarjontaan. Perusturvaetuudet rahoitetaan valtion tuloilla, jois­a suurin osa muodostuu palkansaajilta perittävistä ve- t roista. Hyvinvointipalvelut ovat tärkeä osa suomalaista sosiaali- turvaa. Toimivat palvelut ovat luoneet yhteiskuntaan vakautta ja niiden merkitys kilpailukyvylle on kiistaton. Palvelut pi- tävät osaltaan yhteiskunnan rattaat pyörimässä ja mahdol- listavat laajamittaisen työhön osallistumisen. Palveluilla eh- käistään syrjäytymistä ja tarjotaan yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille. Ammattiliittojen jäsenet haluavat ammattiyhdistysliikkeen vaikuttavan palkkaperusteisen sosiaaliturvan ohella muuhun- kin sosiaalipolitiikkaan. Työelämän muutoksista johtuen yhä useampi ammattiyhdistysliikkeen jäsen tarvitsee ansioturvan lisäksi työuransa varrella perusturvaa. Kaikille yhteisten palvelujen rahoituksesta pitää huolehtia ja niitä on uskallettava puolustaa kaikille yksipuolisia tehok- kuusvaatimuksia vastaan. Samalla palvelujen laatua pitää ke- hittää. Monellekaan ei enää riitä, että tarjolla on lastenhoitoa tai terveydenhuoltoa, vaan halutaan yksilöllisempiä ja laadul- taan parempia palveluja. Vaatimus on ymmärrettävä ja oikeu- tettukin; huonompaankin asiaan verovarojamme käytetään. Lopuksi Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on syyperusteista ja sellaisena se on pidettävä jatkossakin. Syyperusteisuus tar- koittaa, että sosiaaliturvaa saadaan jonkin erityisen syyn, kuten työttömyyden, lapsen saamisen, sairauden, tapaturman tai eläkkeelle siirtymisen takia. Työttömyyden ja (vähem- män vakavan) sairauden tai tapaturman vuoksi sosiaaliturvaa maksetaan yleensä lyhyehkön ajan ja tavoitteena on työhön paluu. Lapsen saamisen ja hoidon takia työstä pois oleminen on myös lyhytaikaista. Etuudet voivat olla keskenään erisuu- ruisia riippuen niiden luonteesta. Sosiaaliturvan on tarkoitus olla siis pääsääntöisesti väliaikaista. Sosiaaliturvan perus­ 54
  • 56.
    periaatteena pitää säilyttäätyöhön paluun tukeminen ja kan- nustaminen. Syyperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmään sopii huonosti samansuuruinen sosiaaliturva tai jonkinlainen kansalaispalk- ka. Tarkoituksena on että sosiaaliturvalta siirrytään työhön – ei, että liikuttaisiin jatkuvasti eri sosiaaliturvaetuuksien välil- lä. Sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkuutta tulee kaikin keinoin välttää. Ensisijalla pitää olla aktiiviset vaihtoehdot ja pääsy työelämään. Useimmat eivät pysty täyttämään päiviänsä luo- valla puuhastelulla vaan kaipaavat elämään sisältöä työstä. Meistä harvasta tulee huippuheinäsirkkoja, mutta monesta ihan kelpo muurahaisia. 55
  • 57.
    Olli Koski Työllisyyden nostamisenviisi estettä Työllisyyden nostamisen välttämättömyyden tiedostavat Suo­ essa kaikki, ehkä vihreitä lukuun ottamatta. Ilman ny- m kyistä korkeampaa työllisyysastetta emme kykene rahoitta- maan nykyisenlaajuista hyvinvointivaltiota palveluineen ja tulonsiirtoineen. Edes liito-oravien suojeluun ei välttämättä olisi mahdollisuuksia. Viimeksi koettu talouskriisi ei ehkä lopulta alentanut työl- lisyyttä niin paljon kuin esimerkiksi alkuvuodesta 2009 pelät- tiin. Vaikka tuotan­o putosi Suomessa ennätysmäisen rajusti t (–7,8 % vuonna 2009), ei työllisyys alentunut läheskään sa- massa mittakaavassa (ainoastaan –2,9 %). Tämä johtui siitä, että talouskriisi rajoittui Suomessa pitkälti vientiteollisuu- teen. Yksityisissä palveluissa, rakentamisessa ja julkisella sektorilla tilanne jatkui suhteellisen normaalina, ja ne ylläpi- tivät työllisyyttä. Iso rooli oli Euroopan keskuspankin EKP:n rahapolitiikalla, jonka matala korkotaso ylläpiti kuluttajien kulutushaluja ja luottamusta. Vaikka työmarkkinoilla vältyttiin pelätyltä täystuholta, ei työllisyys­ olitiikassa voida huokaista helpotuksesta. Jo krii­ in p s alkaessa Suo­ en työllisyysaste oli pohjoismaisittain alhai­ en m n ja työttömien mää­ ä nousun huipullakin huimat 170 000. Nyt r kriisin hellittäessä arvioidaan työttömien määrän kasvavan vajaaseen 250 000:een ja työttömyysasteen nousevan yli yh- deksän prosentin. On selvää, että ikääntyvän väestön kanssa painiskeleva maa ei voi ylläpitää hyvinvointirakenteitaan, mikäli työttö- myys jäisi näin korkealle tasolle. Valtiovarainministeriön ja OECD:n pessimistiset arviot Suomen julkisen talouden kes- tävyydestä pohjautuvat oletukselle, ettei työllisyyttä saada ratkaisevasti parannettua. Julkisen talouden säästötarpeet jää- vät kuitenkin merkittävästi pienemmäksi, mikäli työllisyys nousee esimerkiksi muiden Pohjoismaiden tasolle. Tämän tekstin kirjoittaminen oli kieltämättä hieman tur- hauttavaa. Tuntuu, kuin työllisyyden parantamisesta, työttö- myyden torjumisesta tai jopa täystyöllisyyteen pyrkimisestä olisi tullut kirjoitettua jo hyllykilometrin verran tavaraa – il- man erityisiä tuloksia. Siispä näkökulmani on nyt turhautu- misesta kumpuava: mitkä ovat työllisyyden nostamisen viisi suurinta estettä? 56
  • 58.
    Ammattiyhdistysliikkeen pitkistä perinteistäpoiketen en aio kieriä pahemmin itsesyytöksissä tai liata omaa pesääni, vaikka siihenkin polttoainetta löytyisi. Luotan, että EK ja muut taantumuksen airuet muistuttavat lukijakuntaa muun muassa holtittoman palkkapolitiikan vaaroista ja liian kor- keista työvoimakustannuksista. 1. Ahneet kapitalistit, jotka eivät ole investoineet palkkamaltista huolimatta Suomen vaihtotase on ollut kroonisesti ylijäämäinen vuo- desta 1994 lähtien. Pelkistäen se tarkoittaa, että Suomen kansan­­talouden tulot ovat olleet koko ajan suuremmat kuin yksityinen ja julkinen kysyntä. Toisaalta se on merkinnyt, että Suomi on maailmankaupassa jatkuvasti vienyt enemmän kuin tuonut. Kotitaloudet eivät ole olleet ylijäämäisiä, vaan pikemminkin niiden velkaantuneisuus on kasvanut. Julkinen sektori oli vuodesta 1998 talouskriisiin asti ylijäämäinen ja tällä hetkellä voimakkaasti alijäämäinen. Varsinaisen kiin- nostuksen kohteeksi nouseekin yrityssektori, joka on ollut voimakkaan ylijäämäinen vuodesta 1993 alkaen talouskrii- siin asti. Eräs Suomen 1990-luvun laman opetuksista oli, että ylivel- kaantumista on syytä pelätä ja ettei yrityssektorin alijäämäi- syys tietenkään ole mikään itseisarvo tai tavoite. Tämä mie- lessä pitäen on syytä silti kysyä, mihin yrityssektorin ylijäämä oikein on käytetty. Ei ainakaan kotimaisiin investointeihin. Yrityssektorin hyvän kannattavuuden ja rahoitusylijää- mäisyyden ovat mahdollistaneet osin suhteellisen maltilli- set tulopoliittiset ratkaisut laman jälkeen sekä veropoliittiset uudistukset. Vaikka tupojen palkkamaltti ei kanavoitunut vastuullisen ay-liikkeen toivomalla tavalla kotimaisiin inves- tointeihin, ei tehtyjä sopimuksia voi tällä perusteella tyrmätä. Yritysten kannattavuutta ja Suomen kilpailukykyä oli syytä parantaa laman jälkeen. Palkansaajien kannalta matalahkois- ta nimelliskorotuksista huolimatta reaalinen ostovoima nousi kohtuullista tahtia. Lisäksi saatiin päänavaus muun muassa muutosturvan toimintamallissa ja tilaajavastuulainsäädän- nössä. Investointien vähäisyys Suomessa tuskin johtuu rahoituk­ sen saatavuudesta. Yrityssektori on kokonaisuutena ollut jo pitkään ylijäämäinen ja toisaalta rahoitusmarkkinat ovat 57
  • 59.
    uudistuneet ja syventyneetjatkuvasti. Aloittelevillekin fir­ moil­e pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä rahoitusta – jos l vain on jotain järkevää rahoitettavaa. Ovatko suomalaiset suuryritykset laiminlyömässä koti- maataan? Yritykset ovat sijoittaneet ja sijoittuneet kauko- maille halpojen tuotantokustannusten ja kysynnän perässä, mutta samaan aikaan Suomessa tuotantokapasiteettia vähen- netään ja laitosten korvausinvestointeja jätetään tekemättä. Ruotsalaiset kapitalistit näyttäisivät olevan isänmaallisempia ja huolehtivansa kotimaansa elinkeinoista. Täällä pääomapii- rit lähinnä haukkuvan poliitikkoja ja ay-liikettäkin elinkeino- elämän vaatimusten unohtamisesta Kauppalehden sivuilla. Olisiko aika jo kääriä hihat räksytyksen sijaan? 2. Suomalaisten heikko ostovoima, joka on halvaannuttanut yksityisen palvelusektorin kasvun Suomessa eläminen ei ole halpaa lystiä. Laajassa ja harvaan asutussa maassa asuminen on hämmästyttävän ahdasta ja kallista, liikkuminen puolestaan hidasta ja kallista. Myös syöminen lohkaisee kunnon loven perusduunarin pussiin. Asumisen korkeaa hintaa Suomessa kuulemma selittää pula tonttimaasta. Näin siis maassa, joka kansainvälisten mittapui- den mukaan voitaisiin Kehä I:sen sisäpuolta lukuun ottamatta luokitella lähinnä erämaaksi. Liikkumisen kalleus juontuu moottoriajoneuvojen ja polttoaineiden raippaverotuksesta, joka on saanut ilmastofanatismin myötä yhä lisää kannatus- ta. Ruoan hinnasta en viitsi edes aloittaa. Totean vain, että kilpailuvirastolla riittää vielä työsarkaa. Työlki ellää, mutta vähittäiskaupalla rikastuu. Kotitalouksien kulutusmenoista asumisen, liikenteen ja elintarvikkeiden osuus on lähes 60 prosenttia. Mikään näistä ei ole varsinainen työllisyyssampo. Työllistävien henkilökoh- taisten palvelujen osuus on Suomessa edelleen vaatimaton. Suomalaisten ostovoiman parantamiseksi tarvittaisiin johdonmukainen ohjelma, jonka avulla edellä mainittujen välttämättömyyshyödyk­ eiden osuutta kulutuskorissa saa- k taisiin pienennettyä ja käteen jää­ ien tulojen suuruutta kas- v vatettua. Kotitalouksien ostovoiman nostaminen mahdollis- taisi henkilökohtaisten palvelujen kulutuksen kasvun, mikä näkyisi työllisyystilanteessa välittömästi. Muihin länsimaihin verrattuna yksityinen palveluala on Suomessa edelleen alike- hittynyt. 58
  • 60.
    Asumisen ja liikkumisensuhteellisen hinnan alentamiseen tehoaisi parhaiten yhteiskuntarakenteen tiivistäminen ja agg­ res­ iivinen kaavoituspolitiikka kasvuseuduilla. Asuntotar- s jonnan kasvattaminen johtaisi hinnan alentamiseen. Koska autoilun kustannuksia ei tällä hetkellä ole realistista vaatia alennettavaksi, on syytä pyrkiä vähentämään liikkumisen tar- vetta tiiviimmällä rakentamisella ja toimivia joukkoliikenne- ratkaisuja mahdollistamalla. Yleisen edun nimissä kilpailua on syytä lisätä jopa äärim- mäisillä toimenpiteillä sekä rakennusalalla että vähittäiskau- passa. Niin rakentamisessa kuin vähittäiskaupassa kunnalli- sen ja maakunnallisen tason kaavoituspäätökset vaikuttavat suuresti kilpailuasetelmaan. Kilpailuviraston tulisikin kenties keskittää entistä enemmän voimavaroja paikallisen päätök- sentekotason valvontaan ja ohjeistamiseen. Tällä hetkellä tällainen suositus on kilpailuviraston kroonisesta rahapulasta johtuen epäilemättä epärealistinen. Ikään kuin joku Suomes- sa tarkoituksella haluaisi pitää kilpailun valvonnan heikkona. En kannata salaliittoteorioita, mutta hiukan asia vaivaa. Kun kilpailun tehostamisen kautta on saatu ylimääräiset verenimijät pois palkansaajan kukkarolta, voidaan katsoa verotusta. Ostovoiman näkökulmasta olisi edelleen tarvetta kohtuullistaa palkan verotusta. Pienituloisella henkilöllä voi edelleen olla hämmästyttävän vähän voitettavaa työssä käy- misestä, kun huomioidaan sekä etuudet että verotus. Se ei vielä ole työttömyysloukkujen poistamista, että työllistymi- sen rajaveroaste saadaan alle sadan12. Työttömyydestä työl­ lisyyteen siirryttäessä käteen jäävien eurojen tulisi kasvaa selvästi, koska yleensä ihmiset antavat arvoa myös vapaa- ajalle. Kokonaisostovoiman kannalta työllistymisveroasteilla ei ole niin merkitystä. Kokonaisuutena työn verotusta ei ehkä myöskään ole realistista vaatia alennettavaksi, kun huomi- oidaan valtion nykyinen rahantarve. Pikemminkin ajankoh- tainen vaatimus on, että työn verotuksen hallitsematon ki- ristäminen tulee estää, jotta ei tehtäisi samaa virhettä kuin 1990-luvun laman jälkipuoliskolla. Tällöin lamaa pitkitettiin 12 Rajaveroaste kertoo, kuinka paljon maksettu vero kasvaa lisäansioiden myötä. Jos esimerkiksi henkilön tulo kasvaa yhden euron ja henkilön maksa- mat verot kasvavat sen myötä 45 senttiä, rajaveroaste on 45 %. 59
  • 61.
    kiristämällä verotusta paniikinomaisesti.Verotuksen äkilli- nen kiristys ja ostovoiman leikkaus tukahduttaisi yksityisen kulutuksen kasvun ja työllistävien palvelujen kasvun siinä samalla. 3. Sosiaali- ja työvoimapolitiikka, jossa rahaa poltetaan passiivisiin tulonsiirtoihin aktivoivien palvelujen sijaan Suomi luetaan usein yhteiskuntapoliittisesti Pohjoismaaksi. Pohjoismaiseen malliin kuuluu työlinja, joka tarkoittaa, että työn tekemisen kuuluu olla työikäisen ja työkykyisen väestön pääasiallinen tulonlähde. Sosiaaliturva on työlähtöistä, ja sen periaatteena on työtulojen vakuuttaminen. Sosiaalipolitiikas- sa vallitsee vastavuoroisuuden periaate: vastineeksi toimeen- tulosta ja palveluista jokaisen kykenevän tulee osallistua yh- teiskunnan rahoittamiseen. Suomessa näitä periaatteita ei kuitenkaan ole kaikilta osin sisäistetty. Vahva vastakkainasettelu pelkkää perusturvaa ko- rostavien sekä työlähtöisen sosiaalivakuutuksen kannattajien välillä on aiheuttanut sen, ettei Suomi ole kyennyt saman- laiselle pohjoismaiselle työlinjalle kuin muualla Pohjolassa. Sosiaalipolitiikaksi luettavat maatalouden tuet, äitien kotiin jäämistä kannustavat perhepoliittiset viritykset sekä aktii- visen työvoimapolitiikan ikuinen ja tietoinen vajaarahoitus ovat johtaneet vähempään työssäkäyntiin kuin muissa Poh- joismaissa. Tulonsiirtojen osuus julkisista menoista verrattuna palve- lujen osuuteen on Suomessa selvästi suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi käy työttömyysturva, jossa ak- tiivisen työvoimapolitiikan palveluihin ei koskaan ole saatu riittäviä voimavaroja, mutta työttömyysturvaan menee mil- joonia. Työttömyysturvaa ei pidä leikata, mutta suurempi pa- nostus aktiiviseen politiikkaan johtaisi vähäisempiin työttö- myysturva- ja sosiaalimenoihin. Sen sijaan, että suomalaisessa köyhyyskeskustelussa py- rittäisiin löytämään yhteyttä työllisyyden lisäämiseen ja sitä kautta ihmisten omaehtoiseen toimeentuloon, on juututtu jankkaamaan, miten paljon sosiaaliturvaan tulisi kohdentaa lisää rahaa. Oikeastaan näin pitkälle ei suomalainen köyhyys- tutkija useimmiten pääse, vaan tyytyy vain ilmoittamaan, että siihen ja siihen etuuteen tarvitaan näin monta euroa lisää. Val- tion talouden kustannusten selvittäminen on jo liian työlästä. 60
  • 62.
    Mitä enemmän köyhyyskeskusteluaseuraa, sitä vakuuttu- neemmaksi tulee, että pelkästään tulonsiirtoja kasvattamalla eli rahaa jakamalla asia ei ratkea. Ongelma kiteytyy osalli- suuden edistämiseen: työelämään tulon mahdollistamiseen ja helpottamiseen. Anna miehelle kala ja hänellä on ruokaa päiväksi. Opeta hänet kalastamaan ja hänellä on ruokaa eliniäkseen. Köy­­ hyys­ ngelma ratkais­aan, kuten tutussa vertauksessa: Toi­ o t meen­­ tulotukea nostamalla voi köyhän ahdinkoa lievittää muu­aman hetken ajaksi. Auttamalla hänet takaisin työelä- t mään vaikutukset ovat elinikäisiä. 4. Aluepolitiikka, jolla ihmisiä sidotaan ”kehittyviin” maakuntiin eikä auteta asettumaan kasvuseuduille Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Luulisi ainakin keskustalais- ten tämän ymmärtävän. Kestävä alueiden selviytyminen voi perustua vain niiden omien vahvuuksien hyödyntämiseen, ei Etelä-Suomen hyväntekeväisyyden varaan. Aluepolitiikkaa arvioitaessa olisi huomioitava myös glo­ ba­isaation ja talouden rakenteen muutoksen aiheuttamat l tarpeet. On selvää, että nykymaailmassa työpaikkoja syntyy ja tuhoutuu aiempaa nopeammassa tahdissa. Uudet työpai- kat syntyvät useimmiten eri toimialoille, eri yrityksiin ja eri alueil­e. Kysymys kuuluu: miten aluepolitiikka edistää voi­ l ma­ arojen uudelleenkohdentumista? v Perinteisesti suomalaista aluepolitiikkaa on harrastettu tu- lojen uudelleenjakamiseksi ja ihmisten muuttohalukkuuden vähentämiseksi. Seurauksena esimerkiksi valtionosuusjärjes- telmämme ei tue väestöpohjaltaan nuoria ja kasvavia kuntia. Kuitenkin juuri niihin syntyvät tulevaisuuden työpaikat. Suomessa valitetaan aina syrjäseutujen palvelujen tasos- ta. Kuitenkin näissä kunnissa palveluntuottamiseen ohjataan eniten rahaa per asukas. Arkikokemus kertoo, että maakun- nissa, pahimpia syrjäseutuja lukuun ottamatta, lääkäriin pää- see jotakuinkin samana päivänä. Ne kuuluisat hoitojonot ovat etelässä ja kaupungeissa. Maakuntien elintason nosto edellyttää niiden omien kas- vumahdollisuuksien hyödyntämistä. Syrjäseuduille suuntau- tuvien tulonsiirtojen ei ole koskaan havaittu pidemmän päälle parantaneen niiden elinvoimaa. Moderni aluepolitiikka ei voi 61
  • 63.
    olla mitään tulonsiirto-ja vero­ukipolitiikkaa, puhumattakaan t alueellistamisesta. Alueiden kasvun käynnistäminen edellyttää niiden omien luontaisten avujen täyttä hyödyntämistä. Esimerkiksi puhdas ympäristö, maisemallinen maaseutu ja oma kulttuuriperintö ovat tekijöitä, joita olisi hyödynnettävä innovatiivisen yritys- toiminnan houkuttelussa. Maakuntien kilpailukyvyn parantaminen edellyttää luon- nollisesti niiden peruspalveluista ja infrastruktuurista huoleh- timista myös jatkossa. Palveluiden turvaamiseen on tähdätty kuntia yhdistämällä. Kovin takkuista se on kuitenkin ollut. Ikään kuin kunnanisille oikeaa rahaa olisi vain Helsingistä kupattu tukiainen, ei oman työn kautta saatu veroeuro. Hyvä aluepolitiikka edellyttää hyvää hallintoa. Keinote- koiset hallinnolliset raja-aidat voivat merkittävästi heikentää kehittämis­ ank­ eiden toimeenpanoa. Hallinnolliset tekijät h k estävät usein yri­­­ toiminnan mittakaavaetujen hyödyntämi- tys­ sen, lisäävät liike­oi­ in­akustannuksia ja heikentävät mah- t m t dollisuuksia järjestää peruspalveluiden tuotanto järkevällä tavalla. Kuntien yhdistäminen olisi yksi merkittävimmistä maakuntien elinvoimaa kestävästi lisäävistä hankkeista. 5. Korkeakoulut, joissa aika vierii ja viini virtaa Jos jokin on kuluttajalle ilmaista, sitä todennäköisesti kulute- taan liian paljon. Jos vesi tai sähkö olisi ilmaista, kuluttaisim- me niitä liikaa, eivätkä energiansäästökampanjat kiinnostaisi samaan tapaan kuin nykyisin. Tämä pätee myös maksutto- maan korkeakoulutukseen. Sitä käytetään liian paljon ja liian tehottomasti. Suomessa on Euroopan pisimmät opiskeluajat. Opiskeli- joiden osuus 20–29-vuotiaista on teollisuusmaiden korkein, 43 prosenttia. Alle puolet korkeakouluopiskelijoista on val- mistunut seitsemän vuoden opiskelun jälkeen. Opintolainaa on valmistuessa vain 39 prosentilla opiskelijoista, kun esi- merkiksi Ruotsissa 83 prosenttia rahoittaa opintojaan lainalla. Voi olla perusteltua, että koulutukseen käytetään paljon voimavaroja. Mutta joku raja se on tuhlaamisellakin oltava. Opiskelijoiden edustajat puolustavat maksutonta opiskelua ja anteliaita opintoetuuksia. Todellisuudessa nykymuotoinen voimavarojen haaskaamiseen ja hällä väliä -mentaliteettiin perustuva korkeakoulutus ovat pääsyitä nuorten ahdistumi- seen ja työelämän aiheuttamaan pettymykseen. 62
  • 64.
    Taloudellisesti ja karkeastianalysoituna koulutus voi olla joko kulutusta tai investointia. Kulutus ei lisää tuottavuutta eikä auta työllistymisessä, mutta se voi olla suotavaa ja sivis- tävää. Investointi parantaa tuottavuutta ja helpottaa työllisty- mistä koulutuksen jälkeen. Kulutusluonteisen koulutuksen ja investointiluonteisen koulutuksen pitää olla oikeassa suhtees- sa. Nykyisin meillä on aivan liian vähän investointiluonteista koulutusta ja liikaa kulutuskoulutusta. Pitäisi pyrkiä siihen, että korkeakoulutuksesta pienempi osa olisi kulutusta ja suurempi osa investointia. Totta kai tar- vitaan kulutusluonteista koulutusta, sivistystä, mutta pääosa opiskelusta ei voi olla sitä. Antiikin Kreikassa vapaat miehet saattoivat käyttää aikansa sivistykseen, mutta sen mahdollisti laajamittainen orjien käyttö. Nykykorkeakoulutuksessa tähän ei ole mahdollisuutta. Uudensuuntaisiin koulutus- ja kouluttautumispäätöksiin voitaisiin pyrkiä välittämällä työmarkkinasignaaleja edes jossain määrin opiskelijoiden ja opettajien valintoihin. Tämä tarkoittaa vähintäänkin mietoja taloudellisia kannustimia jo opiskeluaikana. Opiskelijoiden tulisi kantaa osa opintojensa kustannuksis- ta. Lukukausimaksut on laajalti tyrmätty, mutta ne tulisi ottaa toisen korkeakoulututkinnon kohdalla käyttöön. Opiskeluelä- mä pitäisi rahoittaa lainamuotoisella tuella, joka maksettai- siin valmistumisen jälkeen joustavalla aikataululla. Tämä te- hostaisi opiskelua ja pakottaisi myös korkeakoulut, opintojen tarjoajat, parantamaan kurssitarjontaansa. Opiskelijoillekin tulisi todellista vääntövoimaa vaatia kun- nollista opetusta: kuka nyt roskasta maksaisi? 63
  • 65.
    Sanasto Aktiivinen työvoimapolitiikka /Aktiivitoimenpiteet Toimia, joilla työnsä menettäneitä tai työttömyysuhan alla olevia autetaan löytämään uusi työpaikka. Usein tarvitaan koulutusta, harjoittelua tai tuettua työllistämistä, joidenkin työttömien kohdalla myös kuntoutusta ja muita tukitoimia, jotta työkyky ja ammattitaito mahdollistavat työllistymisen. Sisältää myös TE-hallinnon tarjoamat työnvälityspalvelut. Ansioturva / Ansiosidonnainen sosiaaliturva Ansioturva korvaa ansionmenetystä. Sen tarkoituksena on turvata vakiintunutta tulotasoa. Keskeisiä syitä, joiden varal- ta ansionmenetyksiä korvataan, ovat vanhuus, sairaus, työ- kyvyttömyys, tapaturma, työttömyys sekä lapsen syntymä ja hoito. Keskeisiä ansioetuuksia ovat vastaavasti työeläke (jota maksetaan vanhuuden tai työkyvyttömyyden aikana), ansio­ sidonnainen sairauspäiväraha, tapaturmapäiväraha ja -eläke, ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha sekä ansiosidonnaiset äitiys-, isyys-, ja vanhempainpäivärahat. Ansiosidonnaiset etuudet rahoitetaan pääsääntöisesti palkansaajien ja työnanta- jien lakisääteisillä sosiaalivakuutusmaksuilla. Näitä maksuja ovat esimerkiksi työeläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu, sairausvakuutusmaksu ja tapaturmavakuutusmaksu. Ansiovakuutus Kuten ansioturva. Termiä käytettäessä korostuu ansioturvan vakuutusluonne: vakuutetun tulosta maksetut sosiaalivakuu- tusmaksut tuottavat oikeuden saada ansiosidonnaisia etuuk- sia. Asumisperusteinen sosiaaliturva Sosiaaliturva, johon syntyy oikeus asumalla vakituisesti tie- tyssä maassa. Suomessa asumisperusteista sosiaaliturvaa ovat vähimmäisturva, sosiaaliavustukset ja lähes kaikki hy- vinvointipalvelut. Pohjoismaiden ulkopuolella asumisperus- teinen sosiaaliturva on harvinaista. Vrt. työperusteinen so­ siaali­urva. t 64
  • 66.
    Hyvinvointipalvelut Sosiaaliturvaan kuuluvia hyvinvointipalvelujaovat julkisen vallan kansalaisilleen tarjoamat terveys- ja sosiaalipalve- lut. Terveyspalveluihin kuuluvat perusterveydenhuolto, eri- koissairaanhoito, työterveyshuolto ja julkisin varoin tuettu yksityinen sairaanhoito. Keskeisiä sosiaalipalveluita ovat sosiaalityö, päivähoito, vanhustenhoito (esim. kotipalvelut, laitoshoito, asumispalvelut), vammaispalvelut ja omaishoi- don tukeminen. Hyvinvointipalvelut rahoitetaan Pohjois- maissa pääosin verovaroin, mutta erityisesti Suomessa myös asiakasmaksujen osuus rahoituksessa on merkittävä. Karenssi Aika, jolta ei makseta työttömyyskorvausta. Karenssin saa esimerkiksi, jos kieltäytyy työstä tai työllistymistä edistäväs- tä palvelusta tai itse eroaa työstä. Lisäksi työttömyyspäivära- hakauden alun omavastuuaikaa (7 päivää), jolta ei makseta päivärahaa, kutsutaan toisinaan alkukarenssiksi. Muutosturva Muutosturvan toimintamallin tarkoituksena on nopeuttaa toi- mia työstä työhön siirtymiseksi. Sisältää irtisanotun palkalli- sen vapaan uuden työn etsimistä varten, työnantajan tehos- tunutta tiedotusta, henkilöstön kanssa tehtävän työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman ja työ- ja elinkeinotoimistos- sa laadittavan työllistymissuunnitelman. Aktiivitoimenpitei- den ajalta työttömyysturva maksetaan korotettuna. Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistämiseen myönnettävä tuki. Tuki maksetaan työnantajalle (kunnat, yritykset ja kolmas sektori) ja sen myöntää TE-toimisto. Tuen tarkoituksena on edistää avoimille työmarkkinoille työllistymistä. Perusturva Useimmiten perusturvalla tarkoitetaan syyperusteisten etuuk- sien vähimmäistasoja eli samaa kuin vähimmäisturvalla (ks. vähimmäisturva). Jotkut lukevat perusturvaan myös muita etuuksia, kuten kotihoidon tuen, muut hoitotuet tai asumis- tuet. 65
  • 67.
    Perälautamalli Pitkään työttömänä jatoistuvasti aktiivitoimenpiteiden piiris- sä olleille työttömille työnhakijoille pysyvän tuetun työllis- tämisen malli, joka edellyttäisi palkkatuen enimmäiskeston poistamista. Pohjoismainen sosiaaliturvamalli Sosiaaliturvamalli, joka perustuu rinnakkain esiintyviin asu- misperusteiseen vähimmäisturvaan ja työperusteiseen an- sioturvaan. Malliin kuuluu kattavat, verovaroin rahoitetut so­ iaali- ja terveyspalvelut. Koko väestö on saman sosiaali- s turvan piirissä (universaalisuus). Vähimmäisturvan taso on Pohjoismaissa kansainvälisesti vertailtuna hyvä ja ansiotur- van taso eurooppalaista keskitasoa. Suomessa etuuksien tasot ovat muita Pohjoismaita alhaisemmat. Rajaveroaste Rajaveroaste kertoo, kuinka paljon maksettu vero kasvaa li- säansioiden myötä. Jos esimerkiksi henkilön tulo kasvaa yh- den euron ja henkilön maksamat verot kasvavat sen myötä 45 senttiä, rajaveroaste on 45 %. Sata-komitea Matti Vanhasen II hallituksen kesällä 2007 asettama sosiaa- liturvan kokonaisuudistusta valmistellut komitea, jossa edus- tettuina olivat keskeiset hallinnonalat, työmarkkinajärjestöt ja kolmas sektori. Komitea luovutti peruslinjauksensa tam- mikuussa 2010 ja loppumietintönsä joulukuussa 2010. Sosiaaliavustus Etuus, joka maksetaan ennakolta määrättyjen ehtojen ja mää- rien mukaan; esimerkiksi lapsilisät, hoitotuet tai asumistuet. Rahoitetaan verovaroin. Jotkut lukevat syyperusteisten etuuk- sien vähimmäistasot (vähimmäisturvan) sosiaaliavustuksiin, jotkut taas katsovat niiden olevan osa sosiaalivakuutusta. Sosiaalipolitiikka Sosiaalipolitiikan avulla pyritään turvaamaan ja parantamaan kansalaisten toimeentuloa, terveyttä, turvallisuutta ja viih- tyvyyttä. Sisältää sosiaalivakuutuksen, sosiaaliavustukset, hyvinvointipalvelut, työvoimapolitiikan, työsuojelun ja työ- lainsäädännön. 66
  • 68.
    Sosiaaliturva Sosiaaliturva muodostuu toimeentuloturvasta(eli rahallisista etuuksista) ja hyvinvointipalveluista. Sosiaalivakuutus Julkinen vakuutus, joka turvaa toimeentulon sosiaalisten ris- kien varalta. Sosiaalisilla riskeillä tarkoitetaan yleisesti van- huutta, sairautta, työkyvyttömyyttä, tapaturmaa, työttömyyttä ja lapsen syntymää. Kaikkia riskejä varten on yleensä omat sosiaalivakuutusjärjestelmänsä, joiden etuudet rahoitetaan palkasta perittävillä sosiaalivakuutusmaksuilla. Ks. myös an- sioturva ja vähimmäisturva. Syyperusteinen sosiaaliturva Sosiaalietuuksia maksetaan tietyn syyn perusteella yleensä silloin, kun toimeentulon saaminen työstä on estynyt. Keskei- siä syitä (joita kirjallisuudessa kutsutaan myös sosiaalisiksi riskeiksi) ovat vanhuus, työkyvyttömyys, sairaus, tapaturma, työttömyys ja lapsen syntymä. Etuudet voidaan maksaa joko ansioetuuksina (ks. ansioturva) tai vähimmäistasoisina (ks. vähimmäisturva). Tarveharkintainen sosiaaliturva Sosiaaliturvan saaminen perustuu yksilölliseen avun tarpee- seen. Turvaa ei saa, ellei siihen ole tarvetta. Tarveharkintaisia etuuksia myönnettäessä otetaan näin ollen huomioon esimer- kiksi asianomaisen muut tulot ja varallisuus. Suomen syype- rusteiset etuudet eivät ole tarveharkintaisia (paitsi työmark- kinatuki). Toimeentulotuki puolestaan on tarveharkintainen. TE-hallinto Työ- ja elinkeinohallinto. TE-toimistot (vanhat työvoimatoi- mistot) tarjoavat palveluita henkilö- ja työnantaja-asiakkaille. Henkilöasiakkaiden palveluita ovat mm. työnhaku- ja muut työllistymistä edistävät palvelut. Työnantajille on tarjolla mm. rekrytointipalveluita, henkilöstön kehittämispalveluja sekä tukea henkilöstön vähentämistilanteissa. 67
  • 69.
    TE-toimikunta Vuoden 2009 alustaentiset työvoimatoimikunnat korvattiin työllisyyden edistämistoimikunnilla eli TE-toimikunnilla. Muutoksen tavoitteena oli lisätä paikallistason yhteistyö- tä työmarkkinoiden toimivuuden edistämisessä, työvoiman saatavuuden turvaamisessa ja työllisyyden parantamisessa sekä vähentää toimikunnan tehtäviä yksittäisen henkilön työt- tömyysetuuksiin liittyvissä asioissa. Toimikunta on yhteis- työryhmä, jossa asiantuntijat käyvät jatkuvaa vuoropuhelua ennakoiden työmarkkinoiden muutoksia ja varautuen muu- toksiin. Varautumisella pyritään parantamaan muutostilantei- den hallintaa ja nopeuttamaan konkreettisten toimenpiteiden käynnistämistä. Toimeentuloturva Rahalliset etuudet. Toimeentuloturva voidaan jakaa ansio- ja vähimmäisturvaan sekä viimesijaiseen turvaan. Niitä täyden- tävät sosiaaliavustukset, kuten lapsilisät, asumistuki tai koti- hoidon tuki. Työlinja Yhteiskuntapoliittinen malli, jossa työnteko on työikäisen ja työkykyisen väestön pääasiallinen tulonlähde. Osa pohjois- maista hyvinvointimallia. Työperusteinen sosiaaliturva Sosiaaliturva, johon syntyy oikeus tekemällä työtä. Suomessa työperusteista sosiaaliturvaa ovat ansioturva sekä työterveys- huolto. Pohjoismaiden ulkopuolella sosiaaliturva perustuu useimmiten työhön. Vrt. asumisperusteinen sosiaaliturva. Työvoimapolitiikka / aktiivinen työvoimapolitiikka Politiikkaa, jolla työnsä menettäneitä tai työttömyysuhan alla olevia autetaan löytämään uusi työpaikka. Siihen kuuluvat työnvälityspalvelut (TE-toimistot), työllistymistä edistävät palvelut (kuten koulutus tai työharjoittelu) ja tukityöllistämi- nen. 68
  • 70.
    Viimesijainen turva Jos toimeentuloei ole turvattu muilla keinoin (kuten työllä tai syyperusteisilla etuuksilla), maksetaan toimeentulotukea viimesijaisena turvana. Toimeentulotukea voidaan maksaa myös täydentämään muita etuuksia, jos ne eivät yksin riitä turvaamaan riittävää toimeentuloa. Vähimmäisturva Keskeisten syyperusteisten etuuksien vähimmäistasot. Vä- himmäisturvaa saavat he, joille ei ole syntynyt oikeutta ansio- turvaan. Työttömyysturvan peruspäivärahaa saavat he, jotka täyttävät työssäoloehdon mutta eivät ole vakuuttaneet itseään liittymällä työttömyyskassaan. Keskeisiä vähimmäisetuuksia ovat kansaneläke, peruspäiväraha, työmarkkinatuki sekä sai- raus-, äitiys-, isyys-, ja vanhempainpäivärahojen vähimmäis- määrät. Pohjoismaissa vähimmäisturvaa maksetaan kaikille maassa vakituisesti asuville. Se rahoitetaan pääasiassa vero- varoin. 69
  • 71.
  • 72.
    Liite Keskeiset sosiaalietuusmenot 2008 Lähteet:Kelan tilastollinen vuosikirja 2008, Suomen työeläkkeensajat ja vakuutetut 2008, Kela, THL, Fiva SOSIAALIVAKUUTUS Kustannus, milj. eur. Perusturva Ansioturva Muut Yht. Eläkevakuutus Työeläke Vanhuuseläke 12 092 Työkyvyttömyyseläke 2 357 Osa-aikaeläke 216 Työttömyyseläke 671 Perhe-eläke 1 485 Maatalouden erityiseläke 139 Työeläkkeet yht. 16 960 Kansaneläke Vanhuuseläkkeenä 1 644 Työkyvyttömyyseläkkeenä 700 Työttömyyseläkkeenä 52 Muut Kelan eläkkeet 112 Kelan eläkkeet yht. 2 508 SOLITA-eläkkeet* 499 Muut 314 Eläkevakuutus yhteensä 2 508 17 773 20 281 Työttömyysvakuutus Ansiopäivärahat 1 445 Peruspäivärahat 96 Työmarkkinatuki 666 Työttömyysvakuutus yhteensä 761 1 445 2 206 Sairausvakuutus** Vanhempainpäivärahat 34 849 883 Sairauspäivärahat 14 766 781 Sairaanhoitokorvaukset Lääkkeet 1 242 Yksityisen sairaanhoidon korvaukset ja matkat 470 Sairaanhoitokorvaukset yhteensä 1 712 Sairausvakuutus yhteensä 48 1 616 1 712 3 376 Tapaturmavakuutus Tapaturmapäivärahat 195 195 Yhteensä 3 318 21 029 1 712 26 059 Sosiaaliavustukset ja muut etuudet Lapsilisät ja äitiysavustukset 1 436 Kotihoidon tuki (ml. kuntalisät) 356 Yleinen asumistuki 428 Eläkkeensaajan asumistuki 349 Vammaistuet 108 Eläkkeensaajan hoitotuki 291 Kelan kuntoutusrahat 59 Elatustuet 141 Maahanmuuttajan erityistuki 23 Sotilasavustukset 18 Opintoraha 441 Opintotuen asumislisä 242 Aikuiskoulutustuki 30 Koulumatkatuki 36 Toimeentulotuki 526 Yhteensä 4 484 Kaikki yhteensä 30 542 Luku kuvaa pääpiirteissään sosiaalimenoja ilman palveluja (paitsi sairausvakuutuksesta korvatut palvelut ovat mu- kana) * Sotilas-, liikenne-, ja tapaturmaeläkkeet ** Perusturva sisältää vähimmäismääräisenä maksetut päivärahat
  • 73.