SlideShare a Scribd company logo
1 of 50
Asennetutkimus suomalaisten
suhtautumisesta
hyvinvointitietojensa
hyödyntämiseen
MyData -osaamisverkosto
19.10.2016
2Sitra • 4.10.2016 •
 Toteutettiin TNS Gallupin Forum
verkkopaneelissa, jossa on n. 40.000 vastaajaa
käytettäväksi erilaisia tutkimusotantoja varten.
 Tutkimuksen aineisto edustaa Suomen 15-79-
vuotiasta väestöä. Kohderyhmän
erityisryhmänä ovat henkilöt, joilla itsellä tai
jolloin läheisistä on yksi tai useampi lääkärin
toteama krooninen sairaus (N=698). Toisena
kohderyhmänä tutkimuksessa haastateltiin
sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia (N=319).
 Kysely toteutettiin 21.6. - 28.6. 2016 välisenä
aikana.
 Tutkimukseen vastasi 2019 väestöä edustavaa
henkilöä, sote-ammattilaisten lisänäytteeseen
vastasi 319 henkilöä. Kysymyksiin vastaaminen
kesti n. 13 minuuttia. Tulosten luottamusväli on
kokonaistuloksen osalta +- 2,2 %, lisänäytteen
osalta +-5,5%.
 Tutkimusaineisto on oikaistu vastaajien
sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan
vastaamaan kohdejoukon väestötietoja.
 Kyselyn tulokset
Tutkimuksen sisältö
3
2. Eri toimijoiden
luotettavuus, luottamus
tietojen oikeaan käyttöön,
kiinnostus niiden käyttöä
kohtaan ja eri tietojen
henkilökohtaisuus
3. Suhtautuminen tietojen
käyttöön eri tarkoituksiin
4. Asenteet
itsemittaustietojen
käyttöön ja luottamus
tietojen käyttöön eri
tarkoituksissa
Tutkimuksen
aihealueet
1. Aiheeseen liittyvät
taustatiedot
Luottamus ja kiinnostus
seurata omia tietoja
4
Eri toimijoiden luotettavuus
5
36
18
19
14
14
16
11
4
4
4
3
50
57
52
58
58
53
47
36
39
29
22
7
15
17
18
17
19
25
30
30
32
36
2
7
6
5
3
3
5
22
5
5
4
2
2
4
5
7
7
8
6
17
22
26
1
1
2
1
1
2
4
1
6
8
9
4,20
3,95
3,85
3,81
3,77
3,76
3,56
3,46
3,20
2,98
2,81
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Poliisi
Yliopistot
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Sosiaali- tai terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Vakuutusyhtiöt
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
Erittäin luotettava (5) Melko luotettava (4)
Ei luotettava eikä epäluotettava (3) En osaa sanoa
Melko epäluotettava (2) Erittäin epäluotettava (1)
Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat?
TOTAL (n=2019)
ka.
Suomalaisten mielestä
poliisi on luotettavin
toimija. Poliisia pitää
erittäin tai melko
luotettavana yhteensä
86% vastanneista.
Seuraavaksi
luotettavimpia ovat
yliopistot, rekisteri- ja
tilastoviranomaiset.
Yksityinen ja julkinen
sosiaali- ja
terveydenhuolto
arvioidaan yhtä
luotettavaksi. Yli 60 %:n
tason ylittää myös Kela.
Epäluotettavimpina
pidetään internet-
palveluja, lääke ja
vakuutusyhtiöitä.
Eri toimijoiden luotettavuus
- Sukupuoli & ikä mukaan
6
4,20
3,95
3,85
3,81
3,77
3,76
3,56
3,46
3,20
2,98
2,81
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Poliisi
Yliopistot
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Sosiaali- tai terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Vakuutusyhtiöt
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259)
Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248)
Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242)
Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat?
TOTAL (n=2019)
SP & IKÄ:
Erittäin epäluotettava (1) Erittäin luotettava (5)
Suurimmat erot
luottamisessa eri
toimijoihin löytyvät yli 65-
vuotiaiden miesten ja
naisten sekä 30-45-
vuotiaiden miesten väliltä,
jotka luottavat vähiten eri
toimijoihin, myös poliisiin,
yliopistoihin sekä rekisteri-
ja tilastoviranomaisiin.
Eri toimijoiden luotettavuus
- Asuinpaikan ja koulutuksen mukaan
7
4,20
3,95
3,85
3,81
3,77
3,76
3,56
3,46
3,20
2,98
2,81
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Poliisi
Yliopistot
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Sosiaali- tai terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Vakuutusyhtiöt
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436)
Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421)
Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765)
Akateeminen (n=320)
Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat?
TOTAL (n=2019)
ASUINPAIKKA:
Erittäin epäluotettava (1) Erittäin luotettava (5)
KOULUTUS:
Akateeminen koulutus lisää
luottamusta julkisiin
toimijoihin.
Eri toimijoiden luotettavuus
- Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan
8
4,20
3,95
3,85
3,81
3,77
3,76
3,56
3,46
3,20
2,98
2,81
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Poliisi
Yliopistot
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Sosiaali- tai terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Vakuutusyhtiöt
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
TOTAL (n=2019)
Ei työskennellyt (n=1706)
Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319)
On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698)
Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat?
TOTAL (n=2019)
SOTE-PALV. ORGANISAATIO:
Erittäin epäluotettava (1) Erittäin luotettava (5)
KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.:
9Sitra • 4.10.2016 •
Luottamus eri toimijoihin
omien tietojen käsittelijänä
Erittäin luotettavaksi tai melko luotettavaksi koettiin:
Luottamus tietojen oikeaan käyttöön
10
37
23
24
22
19
14
10
9
4
5
3
43
50
46
43
46
41
39
33
24
24
11
11
16
18
20
19
26
27
31
32
32
23
4
4
4
7
7
11
6
10
20
10
7
3
5
5
5
7
6
12
11
15
19
29
2
2
2
3
2
2
5
5
4
11
28
4,13
3,91
3,90
3,83
3,77
3,68
3,39
3,34
3,11
2,94
2,26
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Poliisi
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Yliopistot
Vakuutusyhtiöt
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
Erittäin paljon (5) Melko paljon (4)
En paljon enkä vähän (3) En osaa sanoa
Melko vähän (2) Erittäin vähän (1)
Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja
asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden?
TOTAL (n=2019)
ka.
Poliisiin luotetaan eniten
myös itseä koskevien
tietojen käyttäjänä.
Seuraavaksi
luotettavimpina tietojen
käyttäjinä pidetään
julkista sosiaali- ja
terveydenhuoltoa sekä
Kelaa. Luotettavimmaksi
yksityissektorin toimijaksi
arvioidaan yksityinen
sosiaali- ja
terveydenhuolto, joka
ohittaa yliopistot.
Internetpalveluja pidetään
selvästi
epäluotettavimpana
mitatuista tietojen
käyttäjänä.
Luottamus tietojen oikeaan käyttöön
- Sukupuoli & ikä mukaan
11
4,13
3,91
3,90
3,83
3,77
3,68
3,39
3,34
3,11
2,94
2,26
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Poliisi
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Yliopistot
Vakuutusyhtiöt
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259)
Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248)
Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242)
Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja
asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden?
TOTAL (n=2019)
SP & IKÄ:
Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5)
30-45-vuotiaat miehet
ovat vähiten luottavaisia.
15-45-vuotiaat naiset
luottavat yksityiseen
sosiaali- ja
terveyshuoltoon tietojen
oikeassa käytössä muita
ryhmiä enemmän.
Luottamus tietojen oikeaan käyttöön
- Asuinpaikan ja Koulutuksen mukaan
12
4,13
3,91
3,90
3,83
3,77
3,68
3,39
3,34
3,11
2,94
2,26
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Poliisi
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Yliopistot
Vakuutusyhtiöt
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436)
Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421)
Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765)
Akateeminen (n=320)
Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja
asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden?
TOTAL (n=2019) Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5)
ASUINPAIKKA:
KOULUTUS:
Luottamus tietojen oikeaan käyttöön
- Sote-palvelujen käytön mukaan
13
4,13
3,91
3,90
3,83
3,77
3,68
3,39
3,34
3,11
2,94
2,26
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Poliisi
Julkinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Kela
Rekisteri- ja tilastoviranomaiset
Yksityinen sosiaali- tai
terveydenhuolto
Yliopistot
Vakuutusyhtiöt
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt
Terveysteknologiayritykset
Lääkeyhtiöt
Internet-palvelut
TOTAL (n=2019) En kertaakaan (n=275)
1-2 kertaa (n=810) 3-6 kertaa (n=569)
Useammin kuin 6 kertaa (n=327)
Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja
asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden?
TOTAL (n=2019)
SOTE-PALV.
KÄYTTÖ
VUODEN AIK.:
Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5)
Sote-palvelujen käyttö
lisää luottamusta siihen,
että julkiset toimijat ja
yksityiset sote-toimijat
käyttävät henkilökohtaisia
tietoja oikein.
Kiinnostus seurata omia tietoja
14
44
33
29
21
19
20
17
10
39
41
38
43
44
38
43
31
10
17
20
23
25
26
25
31
2
3
4
2
2
2
2
2
3
5
8
9
9
11
11
18
1
1
2
2
2
3
2
7
4,26
4,03
3,87
3,74
3,70
3,62
3,61
3,20
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Laboratoriotulokset
Lääkereseptit
Kela:n minulle maksamien
etuuksien tiedot
Verenpaine
Ravitsemus
Verensokeri
Paino
Fyysinen aktiivisuus
Erittäin paljon (5) Melko paljon (4)
En paljon enkä vähän (3) En osaa sanoa
Melko vähän (2) Erittäin vähän (1)
Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä
tiedoista?
TOTAL (n=2019)
ka.
Eri terveyteen ja
hyvinvointiin liittyvistä
tiedoista omat
laboratoriotulokset
herättävät eniten
kiinnostusta. Myös
lääkeresepteistä ollaan
erittäin kiinnostuneita.
Seuraavaksi
kiinnostavimmaksi
arvioidaan Kelan
maksamien etuuksien
tiedot.
Vähiten kiinnostuneita
ollaan omasta fyysisestä
aktiivisuudesta ja
painosta.
Kiinnostus seurata omia tietoja
- Sukupuolen mukaan
15
4,26
4,03
3,87
3,74
3,70
3,62
3,61
3,20
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Laboratoriotulokset
Lääkereseptit
Kela:n minulle maksamien
etuuksien tiedot
Verenpaine
Ravitsemus
Verensokeri
Paino
Fyysinen aktiivisuus
TOTAL (n=2019) Nainen (n=1001) Mies (n=1018)
Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä tiedoista?
TOTAL (n=2019)
SUKUPUOLI:
Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5)
Naiset ovat miehiä
kiinnostuneempia
seuraamaan omia
terveyteen ja
hyvinvointiin liittyviä
tietoja.
Kiinnostus seurata omia tietoja
- Sukupuoli&Ikä mukaan
16
4,26
4,03
3,87
3,74
3,70
3,62
3,61
3,20
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Laboratoriotulokset
Lääkereseptit
Kela:n minulle maksamien
etuuksien tiedot
Verenpaine
Ravitsemus
Verensokeri
Paino
Fyysinen aktiivisuus
TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259)
Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248)
Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242)
Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä tiedoista?
TOTAL (n=2019)
SP & IKÄ:
Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5)
Kiinnostus seurata omia tietoja
- Asuinpaikan ja Koulutuksen mukaan
17
4,26
4,03
3,87
3,74
3,70
3,62
3,61
3,20
1,0 2,0 3,0 4,0 5,0
Laboratoriotulokset
Lääkereseptit
Kela:n minulle maksamien
etuuksien tiedot
Verenpaine
Ravitsemus
Verensokeri
Paino
Fyysinen aktiivisuus
TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436)
Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421)
Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765)
Akateeminen (n=320)
Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä tiedoista?
TOTAL (n=2019) Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5)
ASUINPAIKKA:
KOULUTUS:
Koulutus tai asuinpaikka
eivät juurikaan vaikuta
kiinnostukseen seurata
omia terveys- ja
hyvinvointitietoja.
Eri tietojen henkilökohtaisuus
18
82
74
73
63
57
54
36
29
25
27
24
18
13
8
12
19
19
26
32
28
42
43
47
43
41
42
31
32
2
1
1
4
2
5
3
3
2
2
1
4
8
3
3
4
4
6
8
11
16
20
22
24
28
30
32
40
1
1
1
1
2
2
4
5
4
4
6
6
17
16
3,79
3,69
3,67
3,57
3,46
3,41
3,14
2,99
2,96
2,95
2,83
2,75
2,43
2,34
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Pankkitilin numero ja saldo
Terveys- / potilastiedot
Sosiaaliturvatunnus
Sosiaalitoimen tiedot
Lääkereseptitiedot
Geenitiedot
Teksti- tai pikaviestit
Nettiselaimen selaushistoria
Sijainti- tai matkustustiedot
Osoite
Puhelinnumero
Itse mittaamani hyvinvointitiedot
Sosiaalisen median päivitykset
Ruokakaupan ostoshistoria
Erittäin henkilökohtainen (4) Melko henkilökohtainen (3)
En osaa sanoa Ei kovin henkilökohtainen (2)
Ei lainkaan henkilökohtainen (1)
Kuinka henkilökohtaiseksi koet seuraavat tiedot?
TOTAL (n=2019) ka.
Tutkituista tiedoista
henkilökohtaisimpina
pidetään pankkitilin
numeroa ja saldoa, omia
terveys ja potilastietoja
sekä
sosiaaliturvatunnusta.
Teksti- tai pikaviestit,
nettiselaimen
selaushistoria ja sijainti-
tai matkustustiedot
sijoittuvat keskikastiin
arvioidussa
henkilökohtaisuudessa.
Vähiten henkilökohtaisia
ovat ruokakaupan
ostohistoria ja sosiaalisen
median päivitykset.
Yhteenvetona voidaan todeta, että…
19
 Suomalaiset luottavat viranomaisiin, erityisesti luottavat sote-palveluissa
työskentelevät, myös akateeminen koulutus vaikuttaa
 Sote-palvelujen ahkera käyttö lisää henkilökohtaisuuden tunnetta omia sote-
tietoja kohtaan
 Myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat kiinnostukseen seurata omia sote-tietoja
 30-45-vuotiaat miehet ovat eri ikäryhmistä vähiten luottavaisia
Tiedon käytön perusperiaatteet ja
suhtautuminen tietojen käyttöön eri
tarkoituksiin
20Sitra • 4.10.2016 •
21Sitra • 4.10.2016 •*% vastaajista jotka kokivat tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi.
Henkilökohtaisten sosiaali- ja terveystietojen käytön periaatteet
22
72
68
63
64
60
34
22
26
30
27
33
49
2
2
2
2
3
6
4
3
4
6
3
10
1
1
1
1
2
3,68
3,66
3,59
3,57
3,56
3,21
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Saat nähtäväksesi omat tietosi
Sinulla on mahdollisuus korjauttaa
mahdolliset virheet tiedoissasi
Näet mihin tarkoituksiin tietojasi
käytetään ja mikä taho niitä
käyttää
Voit kieltää tietojesi käytön
Tietojesi käytön
tarkoituksenmukaisuutta valvoo
viranomainen
Tietojasi käytetään yhteis. hyvään,
esim. parempien hoitojen kehitt. &
sairauksien parantam.
Erittäin tärkeää (4) Melko tärkeää (3)
En osaa sanoa Ei kovin tärkeää (2)
Ei lainkaan tärkeää (1)
Liittyen henkilökohtaisiin sosiaali- ja terveystietoihisi ja niiden käyttöön, kuinka tärkeäksi
koet seuraavat seikat?
TOTAL (n=2019) ka.
Kaikki kysytyt
henkilökohtaisten sosiaali-
ja terveystietojen käytön
periaatteet arvioidaan
tärkeiksi. Tärkeimpiä ovat
omien tietojen nähtäväksi
saaminen ja mahdollisuus
korjauttaa omia tietojaan.
Vähiten tärkeäksi
periaatteeksi arvioidaan
omien tietojen käyttö
yhteiseen hyvään, jota
pidetään tärkeänä, mutta
ei niin ehdottoman
tärkeänä kuin muita
kysyttyjä asioita.
Henkilökohtaisten sosiaali- ja terveystietojen käytön periaatteet
– Sukupuoli & ikä mukaan
23
3,68
3,66
3,59
3,57
3,56
3,21
1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0
Saat nähtäväksesi omat tietosi
Sinulla on mahdollisuus korjauttaa
mahdolliset virheet tiedoissasi
Näet mihin tarkoituksiin tietojasi
käytetään ja mikä taho niitä
käyttää
Voit kieltää tietojesi käytön
Tietojesi käytön
tarkoituksenmukaisuutta valvoo
viranomainen
Tietojasi käytetään yhteis. hyvään,
esim. parempien hoitojen kehitt. &
sairauksien parantam.
TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259)
Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248)
Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242)
Liittyen henkilökohtaisiin sosiaali- ja terveystietoihisi ja niiden käyttöön, kuinka tärkeäksi
koet seuraavat seikat?
TOTAL (n=2019)
SP & IKÄ:
Ei lainkaan tärkeää (1) Erittäin tärkeää (4)
Sote-tietojen
kontrollointi on vielä
tärkeämpää naisille
kuin miehille.
Ero on suurin 30-45-
vuotiaden miesten ja
46-64-vuotiaiden
naisten välillä.
Henkilökohtaisten sosiaali- ja terveystietojen käytön periaatteet
- Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan
24
3,68
3,66
3,59
3,57
3,56
3,21
1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0
Saat nähtäväksesi omat tietosi
Sinulla on mahdollisuus korjauttaa
mahdolliset virheet tiedoissasi
Näet mihin tarkoituksiin tietojasi
käytetään ja mikä taho niitä
käyttää
Voit kieltää tietojesi käytön
Tietojesi käytön
tarkoituksenmukaisuutta valvoo
viranomainen
Tietojasi käytetään yhteis. hyvään,
esim. parempien hoitojen kehitt. &
sairauksien parantam.
TOTAL (n=2019)
Ei työskennellyt (n=1706)
Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319)
On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698)
Liittyen henkilökohtaisiin sosiaali- ja terveystietoihisi ja niiden käyttöön, kuinka tärkeäksi
koet seuraavat seikat?
TOTAL (n=2019) Ei lainkaan tärkeää (1) Erittäin tärkeää (4)
SOTE-PALV. ORGANISAATIO:
KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.:
Luvan antaminen tunnisteettomien
tietojen käyttöön eri tarkoituksiin
Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia
sosiaali- ja terveystietojasi seuraaviin tarkoituksiin?
25Sitra • 4.10.2016 •
26Sitra • 4.10.2016 •
Luvan antaminen tunnisteettomien tietojen käyttöön eri tarkoituksiin
27
44
39
37
35
35
33
32
18
46
51
51
50
54
54
55
59
5
5
5
6
5
6
5
7
5
5
7
9
6
7
7
17
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Asuinpaikkaani mahdollisesti
liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien (täsmä)lääkkeiden
kehittämiseen
Sosiaali-/terveyspalv.järjestelm.
kehittämiseen
tehokkaammaksi&laadukkaamm.
Uusien sosiaali- tai
terveydenhuollon laitteiden tai
palvelujen kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
saadaksesi esimerkiksi alennuksia
vakuutuksestasi
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan
En osaa sanoa
En antaisi käyttää ollenkaan
Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia sosiaali- tai terveystietojasi seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
Vastaajat ovat halukkaita
antamaan tunnisteettomia
sosiaali- ja terveystietoja
sosiaali- ja terveysalan ja
kehittämiseen sekä
tieteelliseen
tutkimukseen.
Sen sijaan tietojen
luovuttaminen
vakuutusyhtiöille
alennusten saamiseksi
jakaa enemmän
mielipiteitä. Lähes
viidennes suomalaisista ei
luovuttaisi omia tietojaan
tähän käyttöön.
Luvan antaminen tunnisteettomien tietojen käyttöön eri tarkoituksiin -
Sukupuoli & ikä mukaan
28
44
39
37
35
35
33
32
18
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Asuinpaikkaani mahdollisesti
liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien (täsmä)lääkkeiden
kehittämiseen
Sosiaali-/terveyspalv.järjestelm.
kehittämiseen
tehokkaammaksi&laadukkaamm.
Uusien sosiaali- tai
terveydenhuollon laitteiden tai
palvelujen kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
saadaksesi esimerkiksi alennuksia
vakuutuksestasi
TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259)
Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248)
Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242)
Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia sosiaali- tai terveystietojasi seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
SP & IKÄ:
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
30-45-vuotiaat miehet
suhtautuvat luvan
antamiseen omien
tunnisteettomien
tietojensa käyttöön
selvästi kriittisemmin
kuin yli 64-vuotiaat
miehet.
29Sitra • 4.10.2016 •
Luvan antaminen tunnisteettomien tietojen käyttöön eri tarkoituksiin -
Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan
30
44
39
37
35
35
33
32
18
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Asuinpaikkaani mahdollisesti
liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien (täsmä)lääkkeiden
kehittämiseen
Sosiaali-/terveyspalv.järjestelm.
kehittämiseen
tehokkaammaksi&laadukkaamm.
Uusien sosiaali- tai
terveydenhuollon laitteiden tai
palvelujen kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
saadaksesi esimerkiksi alennuksia
vakuutuksestasi
TOTAL (n=2019)
Ei työskennellyt (n=1706)
Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319)
On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698)
Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia sosiaali- tai terveystietojasi seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
SOTE-PALV. ORGANISAATIO:
KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.:
Krooninen sairaus, joka
edellyttää sote-
palvelujen säännöllistä
käyttöä lisää halukkuutta
luvan antamiseen omien
tunnisteettomien
tietojenkäyttämiseen.
Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin
31
45
41
39
36
34
18
45
48
48
49
52
51
5
5
5
6
6
7
6
6
8
9
8
24
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
esim. saadaksesi alennuksia
vakuutuksestasi
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan
En osaa sanoa
En antaisi käyttää ollenkaan
Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
Enemmistö suomalaisista
on valmiita luovuttamaan
tunnisteettomat
geenitietonsa muihin
tarkoituksiin paitsi
vakuutusyhtiöiden
toimintaan, jota vastustaa
neljännes n.
suomalaisista.
Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin
- Sukupuoli & ikä mukaan
32
45
41
39
36
34
18
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
esim. saadaksesi alennuksia
vakuutuksestasi
TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259)
Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248)
Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242)
Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
SP & IKÄ:
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
15-45- vuotiaat miehet
suhtautuvat luvan
antamiseen omien
tunnisteettomien
geenitietojensa
käyttöön selvästi
kriittisemmin kuin yli
64-vuotiaat miehet.
Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin
- Asuinpaikan ja koulutuksen mukaan
33
45
41
39
36
34
18
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
esim. saadaksesi alennuksia
vakuutuksestasi
TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436)
Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421)
Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765)
Akateeminen (n=320)
Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
ASUINPAIKKA:
KOULUTUS:
Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin
- Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan
34
45
41
39
36
34
18
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
esim. saadaksesi alennuksia
vakuutuksestasi
TOTAL (n=2019)
Ei työskennellyt (n=1706)
Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319)
On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698)
Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
SOTE-PALV. ORGANISAATIO:
KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.:
Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin
- Sote-palvelujen käytön mukaan
35
45
41
39
36
34
18
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
esim. saadaksesi alennuksia
vakuutuksestasi
TOTAL (n=2019) En kertaakaan (n=275)
1-2 kertaa (n=810) 3-6 kertaa (n=569)
Useammin kuin 6 kertaa (n=327)
Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin
tarkoituksiin?
TOTAL (n=2019)
SOTE-PALV.
KÄYTTÖ
VUODEN AIK.:
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Sote-palvelujen käyttö
lisää halukkuutta antaa
tunnisteettomia
geenitietoja eri
tarkoituksiin.
• Suomalaiset ovat halukkaita antamaan tunnisteettomia SoTe-tietojaan sekä
tunnisteettomia geenitietojaan kehittämiseen ja sekä tieteelliseen tutkimukseen
• Vastaajat pitävät tärkeänä, että olemassa olevan sote-tiedon perusteella voidaan
kehittää sosiaali- ja terveysalan hoitoja, toimintaa ja palveluita
• Eniten epäilyksiä herätti tietojen luovuttaminen vakuutusyhtiöille
36Sitra • 4.10.2016 •
Huomioita
Itsemittaustiedot ja niiden
käyttöön suhtautuminen
37Sitra • 4.10.2016 •
Omien aktiivisuustietojen seuraaminen
Käytätkö aktiivisuusranneketta, älypuhelinta tai muuta laitetta
oman päivittäisen aktiivisuutesi seuraamiseen?
38Sitra • 4.10.2016 •
39Sitra • 4.10.2016 •
Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin
40
41
41
40
38
35
27
47
48
46
49
51
52
4
3
4
4
5
3
8
8
11
9
8
18
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
saadaksesi esimerkiksi
alennuksia vakuutuksestasi
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan
En osaa sanoa
En antaisi käyttää ollenkaan
Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin?
TOTAL (n=423)
Mihin tarkoituksiin antaisit käyttää tunnisteettomia
aktiivisuustietojasi?
Osuus Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti -vastanneista:
41Sitra • 4.10.2016 •
42Sitra • 4.10.2016 •
Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin
- Sukupuolen mukaan
43
41
41
40
38
35
27
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
saadaksesi esimerkiksi
alennuksia vakuutuksestasi
TOTAL (n=423) Nainen (n=210) Mies (n=213)
Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin?
TOTAL (n=423)
SUKUPUOLI:
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Miehet ovat jonkin verran
naisia halukkaampia
antamaan omia
aktiivisuustietojaan eri
tarkoituksiin.
Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin
- Sukupuoli & ikä mukaan
44
41
41
40
38
35
27
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
saadaksesi esimerkiksi
alennuksia vakuutuksestasi
TOTAL (n=423) Nainen 15-29 v (n=78) Nainen 30-45 v (n=53)
Nainen 46-64v (n=61) Nainen 65v+ (n=18) Mies 15-29 v (n=69)
Mies 30-45 v (n=62) Mies 46-64v (n=44) Mies 65v+ (n=38)
Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin?
TOTAL (n=423)
SP & IKÄ:
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Halukkuus antaa omia
aktiivisuustietojaan
eroaa paljon yli 64-
vuotiaiden naisten ja
miesten välillä.
30-45-vuotiaat miehet
suhtautuvat asiaan
selvästi muita miehiä
nihkeämmin.
Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin
- Sote-palvelujen käytön mukaan
45
41
41
40
38
35
27
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%
Hoitomuotojen kehittämiseen ja
sairauksien tehokkaampaan
parantamiseen
Itseeni liittyvien terveysriskien
tunnistamiseen
Uusien lääkkeiden kehittämiseen
Uusien terveydenhuollon
laitteiden tai palvelujen
kehittämiseen
Muuhun tieteelliseen
tutkimukseen
Vakuutusyhtiön toimintaan,
saadaksesi esimerkiksi
alennuksia vakuutuksestasi
TOTAL (n=423) En kertaakaan (n=48)
1-2 kertaa (n=190) 3-6 kertaa (n=111)
Useammin kuin 6 kertaa (n=68)
Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin?
TOTAL (n=423)
SOTE-PALV.
KÄYTTÖ
VUODEN AIK.:
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Omien tunnisteettomien tietojen käyttö lääketieteen kehittämiseksi
yhdistettynä terveys- ja potilastietoihin
46
31
29
25
25
25
23
12
10
48
54
47
51
55
50
42
38
5
4
6
6
5
5
7
7
16
14
23
18
15
22
39
45
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Alkoholinkäyttötiedot
Asuinpaikkatiedot
Ruokakaupan ostoshistoria
Aktiivisuustiedot
Geenitiedot
Matkustushistoria
Sosiaalinen media ja sen
käyttötiedot
Nettiselaimen selaushistoria
Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan
En osaa sanoa
En antaisi käyttää ollenkaan
Antaisitko käyttää seuraavia tunnisteettomia tietojasi lääketieteen kehittämiseksi
yhdistettynä terveys- ja potilastietoihisi?
TOTAL (n=2019)
Myönteisimmin
suhtaudutaan omien
alkoholin käyttötietojen,
asuinpaikkatietojen ja
aktiivisuustietojen
luovuttamiseen
lääketieteen
kehittämiseksi, jos ne
yhdistettäisiin omiin
tunnisteettomiin terveys-
ja potilastietoihin. Eniten
vastustusta kohdistuu
netin selaushistorian ja
some-tietojen
luovuttamiseen.
Asenteet tietojen käyttöön yms.
47
60
46
42
41
33
30
12
27
43
46
46
51
40
25
4
5
5
6
7
6
12
7
6
6
6
9
20
28
1
1
1
1
1
4
22
3,54
3,40
3,35
3,34
3,22
3,02
2,32
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Minun tulee itse päättää mihin minusta
kerättyjä tietoja käytetään, jos minut
pystyy tunnistamaan kerätyistä tiedoista
Lääkärini käytettävissä on
mahdollisimman kattavat tiedot siitä,
miten ja millaisin tuloksin kaltaisiani…
Olemassa olevia tietoja hyödynnetään
palvelujen- ja terveydenhoidon
kehittämisessä tehokkaasti
Hoitojen vaikuttavuutta voidaan seurata
valtakunnallisesti, jotta potilaat ovat
tasavertaisessa asemassa ja oikeat…
Lisätään tietoa siitä, miten terveystietoja
voidaan hyödyntää (esim. tutkimuksessa)
Minun tulee itse päättää mihin minusta
kerättyjä tietoja käytetään, vaikka minua
ei pystyisikään tunnistamaan kerätyistä…
Potilaista kerätyn tiedon hyödyntäminen
mihinkään muuhun tarkoituksen kuin
hänen itsensä hoitamiseen tulisi kieltää
Erittäin tärkeää (4) Melko tärkeää (3)
En osaa sanoa Ei kovin tärkeää (2)
Ei lainkaan tärkeää (1)
Kuinka tärkeänä pidät seuraavia asioita?
TOTAL (n=2019) ka.
Vastaajat pitävät
tärkeänä, että olemassa
olevan tiedon perusteella
voidaan kehittää hoitoja ja
toimintaa/palveluja sekä
taata potilaiden
tasavertainen hoito.
Tietoja, joista henkilö
voidaan tunnistaa ei
kuitenkaan haluta
luovuttaa ilman lupaa.
Asenteet tietojen käyttöön yms.
48
24
27
17
10
21
25
15
10
27
24
16
11
21
21
15
11
52
52
44
32
51
51
39
28
46
48
37
31
47
48
38
29
13
12
22
26
15
13
26
28
14
14
24
27
17
17
24
27
5
5
8
8
5
5
8
9
4
5
8
8
5
5
8
9
5
4
7
16
6
4
9
18
7
7
10
16
7
7
11
17
2
1
2
7
2
2
3
8
3
3
4
8
2
2
4
8
3,95
4,05
3,72
3,24
3,89
3,98
3,57
3,16
3,90
3,88
3,56
3,23
3,82
3,83
3,54
3,19
0% 20% 40% 60% 80% 100%
Viranomainen
Hoitava/palveleva sote-organisaatio
Akateemiset tutkijat ja yliopistot
Lääke- tai terveysteknologiayritykset
Viranomainen
Hoitava/palveleva sote-organisaatio
Akateemiset tutkijat ja yliopistot
Lääke- tai terveysteknologiayritykset
Viranomainen
Hoitava/palveleva sote-organisaatio
Akateemiset tutkijat ja yliopistot
Lääke- tai terveysteknologiayritykset
Viranomainen
Hoitava/palveleva sote-organisaatio
Akateemiset tutkijat ja yliopistot
Lääke- tai terveysteknologiayritykset
Erittäin paljon (5) Melko paljon (4)
En paljon enkä vähän (3) En osaa sanoa
Melko vähän (2) Erittäin vähän (1)
Kuinka paljon luotat seuraaviin seikkoihin sosiaali- ja terveysdatan hyödyntämisessä?
Kun hyödyntäjänä on…
Tietojani käytetään asianmukaisiin ja ilmoitettuihin tarkoituksiin
ka.
Tietojani käytetään omaksi tai lähimmäiseni hyödyksi
Tietoni säilytetään turvallisesti
Tiedot, joita toimijalla on minusta ovat tarkkoja ja oikeita
Viranomaisiin ja
sote-organisaatioihin
luotetaan tietojen
hyödyntäjinä selvästi
enemmän kuin
lääke- tai
terveysteknologiayrit
yksiin tai
akateemisiin
tutkijoihin tai
yliopistoihin.
49Sitra • 4.10.2016 •
Hyvinvointiteknologia kiinnostaa ja itsemittaustietoja halutaan antaa
hyödynnettäväksi
• Suomalaisia (etenkin nuoria) kiinnostaa hyvinvointiteknologia hyödyntäminen oman hyvinvoinnin seuraamisessa
• Noin viidennes 15-79-vuotiaista suomalaista (21 %) seuraa päivittäin jollain laitteella omaa päivittäistä liikkumistaan
tai seuraa omia fyysisiä toimintojaan. 15-29-vuotiaat naisen (32 %) ja miehet (28 %) käyttävät muita useammin
jotain laitetta tai laitteita liikkumisensa tai fyysisten toimintojen seurantaan. Vähiten käyttäjiä on yli 64-vuotiaiden
naisten keskuudessa (10 %). Yli 64-vuotiaiden miesten keskuudessa vastaava lukema on 16 %.
• Miehet ovat jonkin verran naisia halukkaampia antamaan omia tunnisteettomia aktiivisuustietojaan eri tarkoituksiin.
• Tietojen hyödyntäjinä viranomaiset ja sote-organisaatiot koetaan luotettavimmiksi
Rakennamme huomisen menestyvää Suomea
sitra.fi
Facebook.com/SitraFund
@SitraFund

More Related Content

Viewers also liked

Competicion Interaulas Cuadro Semanal Futbol Sala
Competicion Interaulas Cuadro Semanal  Futbol SalaCompeticion Interaulas Cuadro Semanal  Futbol Sala
Competicion Interaulas Cuadro Semanal Futbol Salaguest143e52f
 
Desafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptx
Desafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptxDesafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptx
Desafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptxGuilhermeLucas1992
 
SDLC Using Docker for Fun and Profit
SDLC Using Docker for Fun and ProfitSDLC Using Docker for Fun and Profit
SDLC Using Docker for Fun and Profitdantheelder
 
Como instalar o visual lightbox
Como instalar o visual lightboxComo instalar o visual lightbox
Como instalar o visual lightboxRoney Sousa
 
How to design a film set
How  to design  a film setHow  to design  a film set
How to design a film setcouerdeglam
 

Viewers also liked (9)

Competicion Interaulas Cuadro Semanal Futbol Sala
Competicion Interaulas Cuadro Semanal  Futbol SalaCompeticion Interaulas Cuadro Semanal  Futbol Sala
Competicion Interaulas Cuadro Semanal Futbol Sala
 
Desafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptx
Desafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptxDesafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptx
Desafios da educação guilherme e gabriel.pptx.pptx
 
Online Advertising
Online AdvertisingOnline Advertising
Online Advertising
 
SDLC Using Docker for Fun and Profit
SDLC Using Docker for Fun and ProfitSDLC Using Docker for Fun and Profit
SDLC Using Docker for Fun and Profit
 
Como instalar o visual lightbox
Como instalar o visual lightboxComo instalar o visual lightbox
Como instalar o visual lightbox
 
Ear signs in radiology
Ear signs in radiologyEar signs in radiology
Ear signs in radiology
 
Food signs in radiology pp ta
Food signs in radiology pp taFood signs in radiology pp ta
Food signs in radiology pp ta
 
How to design a film set
How  to design  a film setHow  to design  a film set
How to design a film set
 
Radiology signs
Radiology signsRadiology signs
Radiology signs
 

Similar to My data osaamisverkosto_asennetutkimus_heli parikka

Hyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisille
Hyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisilleHyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisille
Hyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisilleSitra / Hyvinvointi
 
Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus - kyselytutkimuksen tul...
Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus -  kyselytutkimuksen tul...Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus -  kyselytutkimuksen tul...
Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus - kyselytutkimuksen tul...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseen
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseenSuomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseen
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseenSitra / Hyvinvointi
 
Kalvot ihan debatti slideshare (1)
Kalvot ihan debatti slideshare (1)Kalvot ihan debatti slideshare (1)
Kalvot ihan debatti slideshare (1)Sitra / Hyvinvointi
 
Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...
Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...
Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...THL
 
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...THL
 
Työn ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, Tilastokeskus
Työn ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, TilastokeskusTyön ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, Tilastokeskus
Työn ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, TilastokeskusTilastokeskus
 
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyNuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyKristian Wahlbeck
 
Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)Sitra / Hyvinvointi
 
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatioSosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatioTHL
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?Games for Health Finland
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?Kuopio Innovation Ltd.
 
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäinOhjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäinTHL
 
Nuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami Myllyniemi
Nuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami MyllyniemiNuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami Myllyniemi
Nuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami MyllyniemiTilastokeskus
 
Suomi Hoitaa Itseään - Netissä
Suomi Hoitaa Itseään - NetissäSuomi Hoitaa Itseään - Netissä
Suomi Hoitaa Itseään - NetissäDarwin Oy
 

Similar to My data osaamisverkosto_asennetutkimus_heli parikka (20)

Hyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisille
Hyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisilleHyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisille
Hyvinvointitietoa koskeva asennetutkimus kansalaisille ja ammattilaisille
 
Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus - kyselytutkimuksen tul...
Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus -  kyselytutkimuksen tul...Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus -  kyselytutkimuksen tul...
Suomen perustulokokeilun 2017-2018 arviointitutkimus - kyselytutkimuksen tul...
 
Eläkebarometri 2018
Eläkebarometri 2018Eläkebarometri 2018
Eläkebarometri 2018
 
Kansalaiskysely kalvosetti
Kansalaiskysely kalvosettiKansalaiskysely kalvosetti
Kansalaiskysely kalvosetti
 
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseen
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseenSuomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseen
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti hyvinvointitietojensa hyödyntämiseen
 
Eläkebarometri 2017
Eläkebarometri 2017Eläkebarometri 2017
Eläkebarometri 2017
 
Kalvot ihan debatti slideshare (1)
Kalvot ihan debatti slideshare (1)Kalvot ihan debatti slideshare (1)
Kalvot ihan debatti slideshare (1)
 
Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...
Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...
Tilastot ja tutkimukset ulkomaalaistaustaisten terveys- ja hyvinvointitietoje...
 
Eläkebarometri 2020
Eläkebarometri 2020Eläkebarometri 2020
Eläkebarometri 2020
 
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
 
UNIT-Chile.pdf
UNIT-Chile.pdfUNIT-Chile.pdf
UNIT-Chile.pdf
 
Työn ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, Tilastokeskus
Työn ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, TilastokeskusTyön ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, Tilastokeskus
Työn ja perheen yhteensovittaminen, Tarja Nieminen, Tilastokeskus
 
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyNuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy
 
Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
Sitra: Kuluttajien asentet geenitutkimuksia kohtaan (Taloustutkimus 12/2013)
 
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatioSosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatio
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
 
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäinOhjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
Ohjauksen suunta vuoden 2020 alusta eteenpäin
 
Nuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami Myllyniemi
Nuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami MyllyniemiNuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami Myllyniemi
Nuorisobarometri: Katse tulevaisuudessa, Sami Myllyniemi
 
Suomi Hoitaa Itseään - Netissä
Suomi Hoitaa Itseään - NetissäSuomi Hoitaa Itseään - Netissä
Suomi Hoitaa Itseään - Netissä
 

My data osaamisverkosto_asennetutkimus_heli parikka

  • 2. 2Sitra • 4.10.2016 •  Toteutettiin TNS Gallupin Forum verkkopaneelissa, jossa on n. 40.000 vastaajaa käytettäväksi erilaisia tutkimusotantoja varten.  Tutkimuksen aineisto edustaa Suomen 15-79- vuotiasta väestöä. Kohderyhmän erityisryhmänä ovat henkilöt, joilla itsellä tai jolloin läheisistä on yksi tai useampi lääkärin toteama krooninen sairaus (N=698). Toisena kohderyhmänä tutkimuksessa haastateltiin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia (N=319).  Kysely toteutettiin 21.6. - 28.6. 2016 välisenä aikana.  Tutkimukseen vastasi 2019 väestöä edustavaa henkilöä, sote-ammattilaisten lisänäytteeseen vastasi 319 henkilöä. Kysymyksiin vastaaminen kesti n. 13 minuuttia. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 2,2 %, lisänäytteen osalta +-5,5%.  Tutkimusaineisto on oikaistu vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan vastaamaan kohdejoukon väestötietoja.  Kyselyn tulokset
  • 3. Tutkimuksen sisältö 3 2. Eri toimijoiden luotettavuus, luottamus tietojen oikeaan käyttöön, kiinnostus niiden käyttöä kohtaan ja eri tietojen henkilökohtaisuus 3. Suhtautuminen tietojen käyttöön eri tarkoituksiin 4. Asenteet itsemittaustietojen käyttöön ja luottamus tietojen käyttöön eri tarkoituksissa Tutkimuksen aihealueet 1. Aiheeseen liittyvät taustatiedot
  • 5. Eri toimijoiden luotettavuus 5 36 18 19 14 14 16 11 4 4 4 3 50 57 52 58 58 53 47 36 39 29 22 7 15 17 18 17 19 25 30 30 32 36 2 7 6 5 3 3 5 22 5 5 4 2 2 4 5 7 7 8 6 17 22 26 1 1 2 1 1 2 4 1 6 8 9 4,20 3,95 3,85 3,81 3,77 3,76 3,56 3,46 3,20 2,98 2,81 0% 20% 40% 60% 80% 100% Poliisi Yliopistot Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Sosiaali- tai terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Vakuutusyhtiöt Lääkeyhtiöt Internet-palvelut Erittäin luotettava (5) Melko luotettava (4) Ei luotettava eikä epäluotettava (3) En osaa sanoa Melko epäluotettava (2) Erittäin epäluotettava (1) Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat? TOTAL (n=2019) ka. Suomalaisten mielestä poliisi on luotettavin toimija. Poliisia pitää erittäin tai melko luotettavana yhteensä 86% vastanneista. Seuraavaksi luotettavimpia ovat yliopistot, rekisteri- ja tilastoviranomaiset. Yksityinen ja julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto arvioidaan yhtä luotettavaksi. Yli 60 %:n tason ylittää myös Kela. Epäluotettavimpina pidetään internet- palveluja, lääke ja vakuutusyhtiöitä.
  • 6. Eri toimijoiden luotettavuus - Sukupuoli & ikä mukaan 6 4,20 3,95 3,85 3,81 3,77 3,76 3,56 3,46 3,20 2,98 2,81 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Poliisi Yliopistot Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Sosiaali- tai terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Vakuutusyhtiöt Lääkeyhtiöt Internet-palvelut TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259) Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248) Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242) Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat? TOTAL (n=2019) SP & IKÄ: Erittäin epäluotettava (1) Erittäin luotettava (5) Suurimmat erot luottamisessa eri toimijoihin löytyvät yli 65- vuotiaiden miesten ja naisten sekä 30-45- vuotiaiden miesten väliltä, jotka luottavat vähiten eri toimijoihin, myös poliisiin, yliopistoihin sekä rekisteri- ja tilastoviranomaisiin.
  • 7. Eri toimijoiden luotettavuus - Asuinpaikan ja koulutuksen mukaan 7 4,20 3,95 3,85 3,81 3,77 3,76 3,56 3,46 3,20 2,98 2,81 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Poliisi Yliopistot Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Sosiaali- tai terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Vakuutusyhtiöt Lääkeyhtiöt Internet-palvelut TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436) Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421) Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765) Akateeminen (n=320) Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat? TOTAL (n=2019) ASUINPAIKKA: Erittäin epäluotettava (1) Erittäin luotettava (5) KOULUTUS: Akateeminen koulutus lisää luottamusta julkisiin toimijoihin.
  • 8. Eri toimijoiden luotettavuus - Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan 8 4,20 3,95 3,85 3,81 3,77 3,76 3,56 3,46 3,20 2,98 2,81 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Poliisi Yliopistot Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Sosiaali- tai terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Vakuutusyhtiöt Lääkeyhtiöt Internet-palvelut TOTAL (n=2019) Ei työskennellyt (n=1706) Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319) On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698) Kuinka luotettavia seuraavat toimijat mielestäsi ovat? TOTAL (n=2019) SOTE-PALV. ORGANISAATIO: Erittäin epäluotettava (1) Erittäin luotettava (5) KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.:
  • 9. 9Sitra • 4.10.2016 • Luottamus eri toimijoihin omien tietojen käsittelijänä Erittäin luotettavaksi tai melko luotettavaksi koettiin:
  • 10. Luottamus tietojen oikeaan käyttöön 10 37 23 24 22 19 14 10 9 4 5 3 43 50 46 43 46 41 39 33 24 24 11 11 16 18 20 19 26 27 31 32 32 23 4 4 4 7 7 11 6 10 20 10 7 3 5 5 5 7 6 12 11 15 19 29 2 2 2 3 2 2 5 5 4 11 28 4,13 3,91 3,90 3,83 3,77 3,68 3,39 3,34 3,11 2,94 2,26 0% 20% 40% 60% 80% 100% Poliisi Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Yliopistot Vakuutusyhtiöt Sosiaali- ja terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Lääkeyhtiöt Internet-palvelut Erittäin paljon (5) Melko paljon (4) En paljon enkä vähän (3) En osaa sanoa Melko vähän (2) Erittäin vähän (1) Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden? TOTAL (n=2019) ka. Poliisiin luotetaan eniten myös itseä koskevien tietojen käyttäjänä. Seuraavaksi luotettavimpina tietojen käyttäjinä pidetään julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä Kelaa. Luotettavimmaksi yksityissektorin toimijaksi arvioidaan yksityinen sosiaali- ja terveydenhuolto, joka ohittaa yliopistot. Internetpalveluja pidetään selvästi epäluotettavimpana mitatuista tietojen käyttäjänä.
  • 11. Luottamus tietojen oikeaan käyttöön - Sukupuoli & ikä mukaan 11 4,13 3,91 3,90 3,83 3,77 3,68 3,39 3,34 3,11 2,94 2,26 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Poliisi Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Yliopistot Vakuutusyhtiöt Sosiaali- ja terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Lääkeyhtiöt Internet-palvelut TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259) Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248) Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242) Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden? TOTAL (n=2019) SP & IKÄ: Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5) 30-45-vuotiaat miehet ovat vähiten luottavaisia. 15-45-vuotiaat naiset luottavat yksityiseen sosiaali- ja terveyshuoltoon tietojen oikeassa käytössä muita ryhmiä enemmän.
  • 12. Luottamus tietojen oikeaan käyttöön - Asuinpaikan ja Koulutuksen mukaan 12 4,13 3,91 3,90 3,83 3,77 3,68 3,39 3,34 3,11 2,94 2,26 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Poliisi Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Yliopistot Vakuutusyhtiöt Sosiaali- ja terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Lääkeyhtiöt Internet-palvelut TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436) Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421) Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765) Akateeminen (n=320) Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden? TOTAL (n=2019) Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5) ASUINPAIKKA: KOULUTUS:
  • 13. Luottamus tietojen oikeaan käyttöön - Sote-palvelujen käytön mukaan 13 4,13 3,91 3,90 3,83 3,77 3,68 3,39 3,34 3,11 2,94 2,26 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Poliisi Julkinen sosiaali- tai terveydenhuolto Kela Rekisteri- ja tilastoviranomaiset Yksityinen sosiaali- tai terveydenhuolto Yliopistot Vakuutusyhtiöt Sosiaali- ja terveysalan järjestöt Terveysteknologiayritykset Lääkeyhtiöt Internet-palvelut TOTAL (n=2019) En kertaakaan (n=275) 1-2 kertaa (n=810) 3-6 kertaa (n=569) Useammin kuin 6 kertaa (n=327) Arvioi kuinka paljon luotat siihen, että kyseinen taho käyttää sinua koskevia tietoja asianmukaisesti, turvallisesti ja yksityisyytesi huomioiden? TOTAL (n=2019) SOTE-PALV. KÄYTTÖ VUODEN AIK.: Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5) Sote-palvelujen käyttö lisää luottamusta siihen, että julkiset toimijat ja yksityiset sote-toimijat käyttävät henkilökohtaisia tietoja oikein.
  • 14. Kiinnostus seurata omia tietoja 14 44 33 29 21 19 20 17 10 39 41 38 43 44 38 43 31 10 17 20 23 25 26 25 31 2 3 4 2 2 2 2 2 3 5 8 9 9 11 11 18 1 1 2 2 2 3 2 7 4,26 4,03 3,87 3,74 3,70 3,62 3,61 3,20 0% 20% 40% 60% 80% 100% Laboratoriotulokset Lääkereseptit Kela:n minulle maksamien etuuksien tiedot Verenpaine Ravitsemus Verensokeri Paino Fyysinen aktiivisuus Erittäin paljon (5) Melko paljon (4) En paljon enkä vähän (3) En osaa sanoa Melko vähän (2) Erittäin vähän (1) Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä tiedoista? TOTAL (n=2019) ka. Eri terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä tiedoista omat laboratoriotulokset herättävät eniten kiinnostusta. Myös lääkeresepteistä ollaan erittäin kiinnostuneita. Seuraavaksi kiinnostavimmaksi arvioidaan Kelan maksamien etuuksien tiedot. Vähiten kiinnostuneita ollaan omasta fyysisestä aktiivisuudesta ja painosta.
  • 15. Kiinnostus seurata omia tietoja - Sukupuolen mukaan 15 4,26 4,03 3,87 3,74 3,70 3,62 3,61 3,20 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Laboratoriotulokset Lääkereseptit Kela:n minulle maksamien etuuksien tiedot Verenpaine Ravitsemus Verensokeri Paino Fyysinen aktiivisuus TOTAL (n=2019) Nainen (n=1001) Mies (n=1018) Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä tiedoista? TOTAL (n=2019) SUKUPUOLI: Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5) Naiset ovat miehiä kiinnostuneempia seuraamaan omia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tietoja.
  • 16. Kiinnostus seurata omia tietoja - Sukupuoli&Ikä mukaan 16 4,26 4,03 3,87 3,74 3,70 3,62 3,61 3,20 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Laboratoriotulokset Lääkereseptit Kela:n minulle maksamien etuuksien tiedot Verenpaine Ravitsemus Verensokeri Paino Fyysinen aktiivisuus TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259) Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248) Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242) Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä tiedoista? TOTAL (n=2019) SP & IKÄ: Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5)
  • 17. Kiinnostus seurata omia tietoja - Asuinpaikan ja Koulutuksen mukaan 17 4,26 4,03 3,87 3,74 3,70 3,62 3,61 3,20 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Laboratoriotulokset Lääkereseptit Kela:n minulle maksamien etuuksien tiedot Verenpaine Ravitsemus Verensokeri Paino Fyysinen aktiivisuus TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436) Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421) Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765) Akateeminen (n=320) Kuinka kiinnostunut olet seuraavista omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi liittyvistä tiedoista? TOTAL (n=2019) Erittäin vähän (1) Erittäin paljon (5) ASUINPAIKKA: KOULUTUS: Koulutus tai asuinpaikka eivät juurikaan vaikuta kiinnostukseen seurata omia terveys- ja hyvinvointitietoja.
  • 18. Eri tietojen henkilökohtaisuus 18 82 74 73 63 57 54 36 29 25 27 24 18 13 8 12 19 19 26 32 28 42 43 47 43 41 42 31 32 2 1 1 4 2 5 3 3 2 2 1 4 8 3 3 4 4 6 8 11 16 20 22 24 28 30 32 40 1 1 1 1 2 2 4 5 4 4 6 6 17 16 3,79 3,69 3,67 3,57 3,46 3,41 3,14 2,99 2,96 2,95 2,83 2,75 2,43 2,34 0% 20% 40% 60% 80% 100% Pankkitilin numero ja saldo Terveys- / potilastiedot Sosiaaliturvatunnus Sosiaalitoimen tiedot Lääkereseptitiedot Geenitiedot Teksti- tai pikaviestit Nettiselaimen selaushistoria Sijainti- tai matkustustiedot Osoite Puhelinnumero Itse mittaamani hyvinvointitiedot Sosiaalisen median päivitykset Ruokakaupan ostoshistoria Erittäin henkilökohtainen (4) Melko henkilökohtainen (3) En osaa sanoa Ei kovin henkilökohtainen (2) Ei lainkaan henkilökohtainen (1) Kuinka henkilökohtaiseksi koet seuraavat tiedot? TOTAL (n=2019) ka. Tutkituista tiedoista henkilökohtaisimpina pidetään pankkitilin numeroa ja saldoa, omia terveys ja potilastietoja sekä sosiaaliturvatunnusta. Teksti- tai pikaviestit, nettiselaimen selaushistoria ja sijainti- tai matkustustiedot sijoittuvat keskikastiin arvioidussa henkilökohtaisuudessa. Vähiten henkilökohtaisia ovat ruokakaupan ostohistoria ja sosiaalisen median päivitykset.
  • 19. Yhteenvetona voidaan todeta, että… 19  Suomalaiset luottavat viranomaisiin, erityisesti luottavat sote-palveluissa työskentelevät, myös akateeminen koulutus vaikuttaa  Sote-palvelujen ahkera käyttö lisää henkilökohtaisuuden tunnetta omia sote- tietoja kohtaan  Myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat kiinnostukseen seurata omia sote-tietoja  30-45-vuotiaat miehet ovat eri ikäryhmistä vähiten luottavaisia
  • 20. Tiedon käytön perusperiaatteet ja suhtautuminen tietojen käyttöön eri tarkoituksiin 20Sitra • 4.10.2016 •
  • 21. 21Sitra • 4.10.2016 •*% vastaajista jotka kokivat tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi.
  • 22. Henkilökohtaisten sosiaali- ja terveystietojen käytön periaatteet 22 72 68 63 64 60 34 22 26 30 27 33 49 2 2 2 2 3 6 4 3 4 6 3 10 1 1 1 1 2 3,68 3,66 3,59 3,57 3,56 3,21 0% 20% 40% 60% 80% 100% Saat nähtäväksesi omat tietosi Sinulla on mahdollisuus korjauttaa mahdolliset virheet tiedoissasi Näet mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään ja mikä taho niitä käyttää Voit kieltää tietojesi käytön Tietojesi käytön tarkoituksenmukaisuutta valvoo viranomainen Tietojasi käytetään yhteis. hyvään, esim. parempien hoitojen kehitt. & sairauksien parantam. Erittäin tärkeää (4) Melko tärkeää (3) En osaa sanoa Ei kovin tärkeää (2) Ei lainkaan tärkeää (1) Liittyen henkilökohtaisiin sosiaali- ja terveystietoihisi ja niiden käyttöön, kuinka tärkeäksi koet seuraavat seikat? TOTAL (n=2019) ka. Kaikki kysytyt henkilökohtaisten sosiaali- ja terveystietojen käytön periaatteet arvioidaan tärkeiksi. Tärkeimpiä ovat omien tietojen nähtäväksi saaminen ja mahdollisuus korjauttaa omia tietojaan. Vähiten tärkeäksi periaatteeksi arvioidaan omien tietojen käyttö yhteiseen hyvään, jota pidetään tärkeänä, mutta ei niin ehdottoman tärkeänä kuin muita kysyttyjä asioita.
  • 23. Henkilökohtaisten sosiaali- ja terveystietojen käytön periaatteet – Sukupuoli & ikä mukaan 23 3,68 3,66 3,59 3,57 3,56 3,21 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Saat nähtäväksesi omat tietosi Sinulla on mahdollisuus korjauttaa mahdolliset virheet tiedoissasi Näet mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään ja mikä taho niitä käyttää Voit kieltää tietojesi käytön Tietojesi käytön tarkoituksenmukaisuutta valvoo viranomainen Tietojasi käytetään yhteis. hyvään, esim. parempien hoitojen kehitt. & sairauksien parantam. TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259) Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248) Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242) Liittyen henkilökohtaisiin sosiaali- ja terveystietoihisi ja niiden käyttöön, kuinka tärkeäksi koet seuraavat seikat? TOTAL (n=2019) SP & IKÄ: Ei lainkaan tärkeää (1) Erittäin tärkeää (4) Sote-tietojen kontrollointi on vielä tärkeämpää naisille kuin miehille. Ero on suurin 30-45- vuotiaden miesten ja 46-64-vuotiaiden naisten välillä.
  • 24. Henkilökohtaisten sosiaali- ja terveystietojen käytön periaatteet - Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan 24 3,68 3,66 3,59 3,57 3,56 3,21 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Saat nähtäväksesi omat tietosi Sinulla on mahdollisuus korjauttaa mahdolliset virheet tiedoissasi Näet mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään ja mikä taho niitä käyttää Voit kieltää tietojesi käytön Tietojesi käytön tarkoituksenmukaisuutta valvoo viranomainen Tietojasi käytetään yhteis. hyvään, esim. parempien hoitojen kehitt. & sairauksien parantam. TOTAL (n=2019) Ei työskennellyt (n=1706) Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319) On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698) Liittyen henkilökohtaisiin sosiaali- ja terveystietoihisi ja niiden käyttöön, kuinka tärkeäksi koet seuraavat seikat? TOTAL (n=2019) Ei lainkaan tärkeää (1) Erittäin tärkeää (4) SOTE-PALV. ORGANISAATIO: KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.:
  • 25. Luvan antaminen tunnisteettomien tietojen käyttöön eri tarkoituksiin Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia sosiaali- ja terveystietojasi seuraaviin tarkoituksiin? 25Sitra • 4.10.2016 •
  • 27. Luvan antaminen tunnisteettomien tietojen käyttöön eri tarkoituksiin 27 44 39 37 35 35 33 32 18 46 51 51 50 54 54 55 59 5 5 5 6 5 6 5 7 5 5 7 9 6 7 7 17 0% 20% 40% 60% 80% 100% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Asuinpaikkaani mahdollisesti liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien (täsmä)lääkkeiden kehittämiseen Sosiaali-/terveyspalv.järjestelm. kehittämiseen tehokkaammaksi&laadukkaamm. Uusien sosiaali- tai terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, saadaksesi esimerkiksi alennuksia vakuutuksestasi Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan En osaa sanoa En antaisi käyttää ollenkaan Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia sosiaali- tai terveystietojasi seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) Vastaajat ovat halukkaita antamaan tunnisteettomia sosiaali- ja terveystietoja sosiaali- ja terveysalan ja kehittämiseen sekä tieteelliseen tutkimukseen. Sen sijaan tietojen luovuttaminen vakuutusyhtiöille alennusten saamiseksi jakaa enemmän mielipiteitä. Lähes viidennes suomalaisista ei luovuttaisi omia tietojaan tähän käyttöön.
  • 28. Luvan antaminen tunnisteettomien tietojen käyttöön eri tarkoituksiin - Sukupuoli & ikä mukaan 28 44 39 37 35 35 33 32 18 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Asuinpaikkaani mahdollisesti liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien (täsmä)lääkkeiden kehittämiseen Sosiaali-/terveyspalv.järjestelm. kehittämiseen tehokkaammaksi&laadukkaamm. Uusien sosiaali- tai terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, saadaksesi esimerkiksi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259) Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248) Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242) Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia sosiaali- tai terveystietojasi seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) SP & IKÄ: Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti 30-45-vuotiaat miehet suhtautuvat luvan antamiseen omien tunnisteettomien tietojensa käyttöön selvästi kriittisemmin kuin yli 64-vuotiaat miehet.
  • 30. Luvan antaminen tunnisteettomien tietojen käyttöön eri tarkoituksiin - Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan 30 44 39 37 35 35 33 32 18 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Asuinpaikkaani mahdollisesti liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien (täsmä)lääkkeiden kehittämiseen Sosiaali-/terveyspalv.järjestelm. kehittämiseen tehokkaammaksi&laadukkaamm. Uusien sosiaali- tai terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, saadaksesi esimerkiksi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=2019) Ei työskennellyt (n=1706) Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319) On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698) Antaisitko käyttää ja yhdistellä tunnisteettomia sosiaali- tai terveystietojasi seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti SOTE-PALV. ORGANISAATIO: KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.: Krooninen sairaus, joka edellyttää sote- palvelujen säännöllistä käyttöä lisää halukkuutta luvan antamiseen omien tunnisteettomien tietojenkäyttämiseen.
  • 31. Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin 31 45 41 39 36 34 18 45 48 48 49 52 51 5 5 5 6 6 7 6 6 8 9 8 24 0% 20% 40% 60% 80% 100% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, esim. saadaksesi alennuksia vakuutuksestasi Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan En osaa sanoa En antaisi käyttää ollenkaan Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) Enemmistö suomalaisista on valmiita luovuttamaan tunnisteettomat geenitietonsa muihin tarkoituksiin paitsi vakuutusyhtiöiden toimintaan, jota vastustaa neljännes n. suomalaisista.
  • 32. Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin - Sukupuoli & ikä mukaan 32 45 41 39 36 34 18 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, esim. saadaksesi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=2019) Nainen 15-29 v (n=240) Nainen 30-45 v (n=259) Nainen 46-64v (n=320) Nainen 65v+ (n=183) Mies 15-29 v (n=248) Mies 30-45 v (n=275) Mies 46-64v (n=252) Mies 65v+ (n=242) Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) SP & IKÄ: Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti 15-45- vuotiaat miehet suhtautuvat luvan antamiseen omien tunnisteettomien geenitietojensa käyttöön selvästi kriittisemmin kuin yli 64-vuotiaat miehet.
  • 33. Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin - Asuinpaikan ja koulutuksen mukaan 33 45 41 39 36 34 18 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, esim. saadaksesi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=2019) Pääkaupunkiseutu (n=436) Muu kaupunki (n=1161) Maaseutu (n=421) Peruskoulutus (n=922) Muu koulutus (n=765) Akateeminen (n=320) Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti ASUINPAIKKA: KOULUTUS:
  • 34. Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin - Sote-palveluissa työskentelyn ja kroonisen sairauden mukaan 34 45 41 39 36 34 18 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, esim. saadaksesi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=2019) Ei työskennellyt (n=1706) Terv.-&sos.huollon ammattil. (n=319) On+Sote-palv. 3-6 krt tai us. (n=698) Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti SOTE-PALV. ORGANISAATIO: KROONINEN SAIRAUS ITS./LÄHEIS.:
  • 35. Lupa käyttää tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin - Sote-palvelujen käytön mukaan 35 45 41 39 36 34 18 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, esim. saadaksesi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=2019) En kertaakaan (n=275) 1-2 kertaa (n=810) 3-6 kertaa (n=569) Useammin kuin 6 kertaa (n=327) Antaisitko käyttää tunnisteettomia geenitietojasi (=ihmisen perintötekijät) seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=2019) SOTE-PALV. KÄYTTÖ VUODEN AIK.: Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti Sote-palvelujen käyttö lisää halukkuutta antaa tunnisteettomia geenitietoja eri tarkoituksiin.
  • 36. • Suomalaiset ovat halukkaita antamaan tunnisteettomia SoTe-tietojaan sekä tunnisteettomia geenitietojaan kehittämiseen ja sekä tieteelliseen tutkimukseen • Vastaajat pitävät tärkeänä, että olemassa olevan sote-tiedon perusteella voidaan kehittää sosiaali- ja terveysalan hoitoja, toimintaa ja palveluita • Eniten epäilyksiä herätti tietojen luovuttaminen vakuutusyhtiöille 36Sitra • 4.10.2016 • Huomioita
  • 37. Itsemittaustiedot ja niiden käyttöön suhtautuminen 37Sitra • 4.10.2016 •
  • 38. Omien aktiivisuustietojen seuraaminen Käytätkö aktiivisuusranneketta, älypuhelinta tai muuta laitetta oman päivittäisen aktiivisuutesi seuraamiseen? 38Sitra • 4.10.2016 •
  • 40. Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin 40 41 41 40 38 35 27 47 48 46 49 51 52 4 3 4 4 5 3 8 8 11 9 8 18 0% 20% 40% 60% 80% 100% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, saadaksesi esimerkiksi alennuksia vakuutuksestasi Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan En osaa sanoa En antaisi käyttää ollenkaan Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=423)
  • 41. Mihin tarkoituksiin antaisit käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi? Osuus Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti -vastanneista: 41Sitra • 4.10.2016 •
  • 43. Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin - Sukupuolen mukaan 43 41 41 40 38 35 27 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, saadaksesi esimerkiksi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=423) Nainen (n=210) Mies (n=213) Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=423) SUKUPUOLI: Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti Miehet ovat jonkin verran naisia halukkaampia antamaan omia aktiivisuustietojaan eri tarkoituksiin.
  • 44. Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin - Sukupuoli & ikä mukaan 44 41 41 40 38 35 27 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, saadaksesi esimerkiksi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=423) Nainen 15-29 v (n=78) Nainen 30-45 v (n=53) Nainen 46-64v (n=61) Nainen 65v+ (n=18) Mies 15-29 v (n=69) Mies 30-45 v (n=62) Mies 46-64v (n=44) Mies 65v+ (n=38) Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=423) SP & IKÄ: Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti Halukkuus antaa omia aktiivisuustietojaan eroaa paljon yli 64- vuotiaiden naisten ja miesten välillä. 30-45-vuotiaat miehet suhtautuvat asiaan selvästi muita miehiä nihkeämmin.
  • 45. Luvan antaminen aktiivisuustietojen käyttöön eri tarkoituksiin - Sote-palvelujen käytön mukaan 45 41 41 40 38 35 27 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Hoitomuotojen kehittämiseen ja sairauksien tehokkaampaan parantamiseen Itseeni liittyvien terveysriskien tunnistamiseen Uusien lääkkeiden kehittämiseen Uusien terveydenhuollon laitteiden tai palvelujen kehittämiseen Muuhun tieteelliseen tutkimukseen Vakuutusyhtiön toimintaan, saadaksesi esimerkiksi alennuksia vakuutuksestasi TOTAL (n=423) En kertaakaan (n=48) 1-2 kertaa (n=190) 3-6 kertaa (n=111) Useammin kuin 6 kertaa (n=68) Antaisitko käyttää tunnisteettomia aktiivisuustietojasi seuraaviin tarkoituksiin? TOTAL (n=423) SOTE-PALV. KÄYTTÖ VUODEN AIK.: Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti
  • 46. Omien tunnisteettomien tietojen käyttö lääketieteen kehittämiseksi yhdistettynä terveys- ja potilastietoihin 46 31 29 25 25 25 23 12 10 48 54 47 51 55 50 42 38 5 4 6 6 5 5 7 7 16 14 23 18 15 22 39 45 0% 20% 40% 60% 80% 100% Alkoholinkäyttötiedot Asuinpaikkatiedot Ruokakaupan ostoshistoria Aktiivisuustiedot Geenitiedot Matkustushistoria Sosiaalinen media ja sen käyttötiedot Nettiselaimen selaushistoria Kyllä, tietojani voisi käyttää vapaasti Tietojani voisi käyttää vain jos antaisin siihen erikseen luvan En osaa sanoa En antaisi käyttää ollenkaan Antaisitko käyttää seuraavia tunnisteettomia tietojasi lääketieteen kehittämiseksi yhdistettynä terveys- ja potilastietoihisi? TOTAL (n=2019) Myönteisimmin suhtaudutaan omien alkoholin käyttötietojen, asuinpaikkatietojen ja aktiivisuustietojen luovuttamiseen lääketieteen kehittämiseksi, jos ne yhdistettäisiin omiin tunnisteettomiin terveys- ja potilastietoihin. Eniten vastustusta kohdistuu netin selaushistorian ja some-tietojen luovuttamiseen.
  • 47. Asenteet tietojen käyttöön yms. 47 60 46 42 41 33 30 12 27 43 46 46 51 40 25 4 5 5 6 7 6 12 7 6 6 6 9 20 28 1 1 1 1 1 4 22 3,54 3,40 3,35 3,34 3,22 3,02 2,32 0% 20% 40% 60% 80% 100% Minun tulee itse päättää mihin minusta kerättyjä tietoja käytetään, jos minut pystyy tunnistamaan kerätyistä tiedoista Lääkärini käytettävissä on mahdollisimman kattavat tiedot siitä, miten ja millaisin tuloksin kaltaisiani… Olemassa olevia tietoja hyödynnetään palvelujen- ja terveydenhoidon kehittämisessä tehokkaasti Hoitojen vaikuttavuutta voidaan seurata valtakunnallisesti, jotta potilaat ovat tasavertaisessa asemassa ja oikeat… Lisätään tietoa siitä, miten terveystietoja voidaan hyödyntää (esim. tutkimuksessa) Minun tulee itse päättää mihin minusta kerättyjä tietoja käytetään, vaikka minua ei pystyisikään tunnistamaan kerätyistä… Potilaista kerätyn tiedon hyödyntäminen mihinkään muuhun tarkoituksen kuin hänen itsensä hoitamiseen tulisi kieltää Erittäin tärkeää (4) Melko tärkeää (3) En osaa sanoa Ei kovin tärkeää (2) Ei lainkaan tärkeää (1) Kuinka tärkeänä pidät seuraavia asioita? TOTAL (n=2019) ka. Vastaajat pitävät tärkeänä, että olemassa olevan tiedon perusteella voidaan kehittää hoitoja ja toimintaa/palveluja sekä taata potilaiden tasavertainen hoito. Tietoja, joista henkilö voidaan tunnistaa ei kuitenkaan haluta luovuttaa ilman lupaa.
  • 48. Asenteet tietojen käyttöön yms. 48 24 27 17 10 21 25 15 10 27 24 16 11 21 21 15 11 52 52 44 32 51 51 39 28 46 48 37 31 47 48 38 29 13 12 22 26 15 13 26 28 14 14 24 27 17 17 24 27 5 5 8 8 5 5 8 9 4 5 8 8 5 5 8 9 5 4 7 16 6 4 9 18 7 7 10 16 7 7 11 17 2 1 2 7 2 2 3 8 3 3 4 8 2 2 4 8 3,95 4,05 3,72 3,24 3,89 3,98 3,57 3,16 3,90 3,88 3,56 3,23 3,82 3,83 3,54 3,19 0% 20% 40% 60% 80% 100% Viranomainen Hoitava/palveleva sote-organisaatio Akateemiset tutkijat ja yliopistot Lääke- tai terveysteknologiayritykset Viranomainen Hoitava/palveleva sote-organisaatio Akateemiset tutkijat ja yliopistot Lääke- tai terveysteknologiayritykset Viranomainen Hoitava/palveleva sote-organisaatio Akateemiset tutkijat ja yliopistot Lääke- tai terveysteknologiayritykset Viranomainen Hoitava/palveleva sote-organisaatio Akateemiset tutkijat ja yliopistot Lääke- tai terveysteknologiayritykset Erittäin paljon (5) Melko paljon (4) En paljon enkä vähän (3) En osaa sanoa Melko vähän (2) Erittäin vähän (1) Kuinka paljon luotat seuraaviin seikkoihin sosiaali- ja terveysdatan hyödyntämisessä? Kun hyödyntäjänä on… Tietojani käytetään asianmukaisiin ja ilmoitettuihin tarkoituksiin ka. Tietojani käytetään omaksi tai lähimmäiseni hyödyksi Tietoni säilytetään turvallisesti Tiedot, joita toimijalla on minusta ovat tarkkoja ja oikeita Viranomaisiin ja sote-organisaatioihin luotetaan tietojen hyödyntäjinä selvästi enemmän kuin lääke- tai terveysteknologiayrit yksiin tai akateemisiin tutkijoihin tai yliopistoihin.
  • 49. 49Sitra • 4.10.2016 • Hyvinvointiteknologia kiinnostaa ja itsemittaustietoja halutaan antaa hyödynnettäväksi • Suomalaisia (etenkin nuoria) kiinnostaa hyvinvointiteknologia hyödyntäminen oman hyvinvoinnin seuraamisessa • Noin viidennes 15-79-vuotiaista suomalaista (21 %) seuraa päivittäin jollain laitteella omaa päivittäistä liikkumistaan tai seuraa omia fyysisiä toimintojaan. 15-29-vuotiaat naisen (32 %) ja miehet (28 %) käyttävät muita useammin jotain laitetta tai laitteita liikkumisensa tai fyysisten toimintojen seurantaan. Vähiten käyttäjiä on yli 64-vuotiaiden naisten keskuudessa (10 %). Yli 64-vuotiaiden miesten keskuudessa vastaava lukema on 16 %. • Miehet ovat jonkin verran naisia halukkaampia antamaan omia tunnisteettomia aktiivisuustietojaan eri tarkoituksiin. • Tietojen hyödyntäjinä viranomaiset ja sote-organisaatiot koetaan luotettavimmiksi
  • 50. Rakennamme huomisen menestyvää Suomea sitra.fi Facebook.com/SitraFund @SitraFund