SlideShare a Scribd company logo
Katsomusdialogin portaat
Ainedidaktiikan symposium 14.2.2014
Anuleena Kimanen
Espoon kaupunki / Helsingin yliopisto
Mitä?
• Opettajaryhmä kehittää työvälineitä
katsomusten välisen dialogin edistämiseen
koulussa
• Aikataulu:
– Kevät 2014: suunnittelu
– Syksy 2014: toteutus
– Kevät 2015: arviointi ja materiaalin valmistaminen

• Hanke saa tukea EU:n kotouttamisrahastosta.
Miksi?
• Uskonnosta puhumista usein vältellään nuorten
keskuudessa (esim. von Brömssen 2003, Kimanen 2013),
pätee myös aikuisiin.
• Kun uskonnosta ei puhuta, ennakkoluulot jäävät henkiin ja
ristiriidat jäävät ratkomatta (vrt. Wright 2004, Berling 2004,
Heimbrock 2001).
• Vaikka katsomusten välisestä dialogista puhutaan paljon,
koulukontekstissa tutkimusta on vähän.
– Tutkimuksia: Streib 2001, Ipgrave.

• Eroja aikuisten dialogiin:
– Lapsi ei voi puhua traditionsa tai yhteisönsä nimissä, identiteetti
useammin jäsentymätön.
– Vapaaehtoisen sijaan ohjattu vuoropuhelu -> motivoinnilla
tärkeä osuus.
Lähtökohtia: kehittyvä identiteetti
• Vähemmistöön kuuluva lapsi tai nuori ei saa joutua
edustamaan koko uskontoperinnettään.
• Jokaisella oltava oikeus saada tukea omalle
identiteetilleen.
• Aikuinen saattaa joutua myös pohtimaan, mihin lasten
kertomukset omasta perinteestään liittyvät
(väärinymmärrys, kodin opetus, pienen yhteisön
opetus…).
• Ratkaisuja:
– oman uskonnon opettaja tai muu asiantuntija-aikuinen
mukana
– valitaan kysymyksiä, joihin ei ”oikeita” vastauksia
Lähtökohtia: tavoitteena syvällisyys
• Uskonnot eivät vain eksoottisia tapoja, vaan
erilaisia tapoja jäsentää maailmaa.
• Tutustumisen lisäksi perustelujen kysyminen.
Lähtökohtia: Katsomusten välisyys
• Uskonnottomuutta harvoin otetaan huomioon.
• Uskonnottomina itseään pitävät oppilaat jäävät
ulkopuolisiksi seuraajiksi.
• Haaste:
– dialogin laajeneminen monenlaisiin suuntiin
– Miten pidetään syvällisenä?
– Jos toimintatavassa esitellään uskontoja, mikä
katsomus otetaan edustamaan uskonnottomuutta?
Lähtökohtia: tutkiva opettajuus
• Opettajatyöryhmä suunnittelee yhdessä kokemustensa
ja koulutuksensa pohjalta
– erilaiset taustat ja toimintaympäristöt

• Kerätään aineistoa toteutumisesta ja oppilaiden
kokemuksista
– laadulliset kyselyt ennen ja jälkeen
– mahdollisesti joku oppilasryhmä kommentoi jo
suunnitteluvaiheessa
– havainnointi dialogimenetelmiä käytettäessä
• tallennus?

• Haaste: ajan riittäminen ulkopuolelta aikataulutetussa
hankkeessa.
Lähtökohtia: pysyvä muutos
• Toimintamalleja ja materiaalia, jota kuka tahansa voi
käyttää.
• Ydinkysymys: miten tehdään houkuttelevaksi
opettajille?
• Ipgravella toiminnan rakenne:
– konteksti: silmät auki moninaisuudelle
– asenne: avoimuus toisten ajatuksille ja erilaisuudelle,
kuuntelutaito, säännöt kohtaamiselle
– toiminta: itse dialogi virikkeineen opettajan ohjauksessa

• Lisäksi mahdollisesti
– dialogitilanteen purku
– vaikuttaminen oman koulun tai lähiympäristön
katsomukselliseen tasa-arvoon / katsomusten näkyvyyteen
Dialogikyvyn kehittyminen
Mukailtu Streibia (2001):
1.) Vastakkainasettelu, toisen vakuuttaminen omasta
2.) Harmonisointi, oman näkeminen toisissa
3.) Pinnallinen ymmärrys: ”koska uskonto”
4.) Syiden ja merkitysten selvittäminen, eläytyminen
5.) Vaikeiden kysymysten käsittely, kriittisyys
• Valmiuksia ja taitoja
– kiinnostus, motivaatio ottaa selvää, kuunnella
– Miten kysyä kyseenalaistamatta?
– Miten tuomita vääryydet yleistämättä?

More Related Content

Viewers also liked

Katsomusten välisen dialogin perusteita2
Katsomusten välisen dialogin perusteita2Katsomusten välisen dialogin perusteita2
Katsomusten välisen dialogin perusteita2
Anuleena Kimanen
 
COMERCIO
COMERCIOCOMERCIO
COMERCIO
Camilabernal17
 
Sifat koligatif
Sifat koligatifSifat koligatif
Sifat koligatif
Ryan Pangeran
 
Confidentiality training for employees on medical records
Confidentiality training for employees on medical recordsConfidentiality training for employees on medical records
Confidentiality training for employees on medical records
Cindy Carney
 
EL COMERCIO
EL COMERCIO EL COMERCIO
EL COMERCIO
Camilabernal17
 
2مقدمة آلاء
2مقدمة آلاء2مقدمة آلاء
2مقدمة آلاء
AlifLamMeem
 
Pääsiäiskalenteri
PääsiäiskalenteriPääsiäiskalenteri
Pääsiäiskalenteri
Anuleena Kimanen
 
Membuat Header dengan Adobe Photoshop
Membuat Header dengan Adobe PhotoshopMembuat Header dengan Adobe Photoshop
Membuat Header dengan Adobe Photoshop
Ryan Pangeran
 
Matka Martin Lutherin jäljissä
Matka Martin Lutherin jäljissäMatka Martin Lutherin jäljissä
Matka Martin Lutherin jäljissä
Anuleena Kimanen
 
Sifat koligatif
Sifat koligatifSifat koligatif
Sifat koligatif
Ryan Pangeran
 
Financial mgt.
Financial mgt. Financial mgt.
Financial mgt.
Golam Bitonsir
 
Sistem Peredaran Darah
Sistem Peredaran DarahSistem Peredaran Darah
Sistem Peredaran Darah
Ryan Pangeran
 
Conhecendo a história
Conhecendo a históriaConhecendo a história
Conhecendo a história
Antonio Silva Matias
 
Web sec
Web secWeb sec
Web sec
Jyny Chen
 

Viewers also liked (14)

Katsomusten välisen dialogin perusteita2
Katsomusten välisen dialogin perusteita2Katsomusten välisen dialogin perusteita2
Katsomusten välisen dialogin perusteita2
 
COMERCIO
COMERCIOCOMERCIO
COMERCIO
 
Sifat koligatif
Sifat koligatifSifat koligatif
Sifat koligatif
 
Confidentiality training for employees on medical records
Confidentiality training for employees on medical recordsConfidentiality training for employees on medical records
Confidentiality training for employees on medical records
 
EL COMERCIO
EL COMERCIO EL COMERCIO
EL COMERCIO
 
2مقدمة آلاء
2مقدمة آلاء2مقدمة آلاء
2مقدمة آلاء
 
Pääsiäiskalenteri
PääsiäiskalenteriPääsiäiskalenteri
Pääsiäiskalenteri
 
Membuat Header dengan Adobe Photoshop
Membuat Header dengan Adobe PhotoshopMembuat Header dengan Adobe Photoshop
Membuat Header dengan Adobe Photoshop
 
Matka Martin Lutherin jäljissä
Matka Martin Lutherin jäljissäMatka Martin Lutherin jäljissä
Matka Martin Lutherin jäljissä
 
Sifat koligatif
Sifat koligatifSifat koligatif
Sifat koligatif
 
Financial mgt.
Financial mgt. Financial mgt.
Financial mgt.
 
Sistem Peredaran Darah
Sistem Peredaran DarahSistem Peredaran Darah
Sistem Peredaran Darah
 
Conhecendo a história
Conhecendo a históriaConhecendo a história
Conhecendo a história
 
Web sec
Web secWeb sec
Web sec
 

Similar to Katsomusdialogin portaat ainedidaktiikan symposiumissa

Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu?
Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu? Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu?
Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu?
Matleena Laakso
 
Koulutus Oulu filosofianopettajat
Koulutus Oulu filosofianopettajatKoulutus Oulu filosofianopettajat
Koulutus Oulu filosofianopettajat
Eenariina Hämäläinen
 
Verkko-opetusta ja sosiaalista mediaa
Verkko-opetusta ja sosiaalista mediaaVerkko-opetusta ja sosiaalista mediaa
Verkko-opetusta ja sosiaalista mediaa
Harto Pönkä
 
30.3.2010
30.3.201030.3.2010
30.3.2010Seiran
 
Tvt tuulettaa oppimiskulttuuria
Tvt tuulettaa oppimiskulttuuriaTvt tuulettaa oppimiskulttuuria
Tvt tuulettaa oppimiskulttuuria
marjotavast
 
Oppimaan oppiminen
Oppimaan oppiminenOppimaan oppiminen
Oppimaan oppiminen
MaijaKnutti
 
OPS- hautomo- laaja-alaiset osaamiset
OPS- hautomo- laaja-alaiset osaamisetOPS- hautomo- laaja-alaiset osaamiset
OPS- hautomo- laaja-alaiset osaamiset
Hannu Linturi
 
Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018
Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018
Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018
Anne Rongas
 
Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana
Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana
Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana
Eenariina Hämäläinen
 
Laadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-Jäntti
Laadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-JänttiLaadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-Jäntti
Laadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-Jäntti
THL
 
Johdanto HY-koulutus
Johdanto HY-koulutusJohdanto HY-koulutus
Johdanto HY-koulutus
Henriikka Vartiainen
 
Osallistava DOP-oppimiskulttuuri
Osallistava DOP-oppimiskulttuuriOsallistava DOP-oppimiskulttuuri
Osallistava DOP-oppimiskulttuuri
Henriikka Vartiainen
 
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallitYhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Harto Pönkä
 
Sosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissa
Sosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissaSosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissa
Sosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissaMaijuKetko
 
Oppimistehtävät verkossa
Oppimistehtävät verkossaOppimistehtävät verkossa
Oppimistehtävät verkossa
Satu Aksovaara
 
Ikaalinen lukio sähköiset työtavat
Ikaalinen lukio sähköiset työtavatIkaalinen lukio sähköiset työtavat
Ikaalinen lukio sähköiset työtavat
Eenariina Hämäläinen
 
Oppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstas
Oppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstasOppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstas
Oppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstasanita rubin
 

Similar to Katsomusdialogin portaat ainedidaktiikan symposiumissa (20)

Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu?
Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu? Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu?
Läppäri jokaiselle - mikä muuttuu?
 
Koulutus Oulu filosofianopettajat
Koulutus Oulu filosofianopettajatKoulutus Oulu filosofianopettajat
Koulutus Oulu filosofianopettajat
 
Verkko-opetusta ja sosiaalista mediaa
Verkko-opetusta ja sosiaalista mediaaVerkko-opetusta ja sosiaalista mediaa
Verkko-opetusta ja sosiaalista mediaa
 
30.3.2010
30.3.201030.3.2010
30.3.2010
 
Tvt tuulettaa oppimiskulttuuria
Tvt tuulettaa oppimiskulttuuriaTvt tuulettaa oppimiskulttuuria
Tvt tuulettaa oppimiskulttuuria
 
Oppimaan oppiminen
Oppimaan oppiminenOppimaan oppiminen
Oppimaan oppiminen
 
OPS- hautomo- laaja-alaiset osaamiset
OPS- hautomo- laaja-alaiset osaamisetOPS- hautomo- laaja-alaiset osaamiset
OPS- hautomo- laaja-alaiset osaamiset
 
Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018
Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018
Tutoropettajapäivä ATS2020 #ITK2018
 
Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana
Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana
Verkkokeskustelut oppimisen ja arvioinnin tapana
 
Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1
Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1
Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1
 
Laadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-Jäntti
Laadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-JänttiLaadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-Jäntti
Laadullinen pitkittäistutkimus - Matilda Wrede-Jäntti
 
12092011
1209201112092011
12092011
 
Johdanto HY-koulutus
Johdanto HY-koulutusJohdanto HY-koulutus
Johdanto HY-koulutus
 
Yhteisöllisiä työtapoja verkossa
Yhteisöllisiä työtapoja verkossaYhteisöllisiä työtapoja verkossa
Yhteisöllisiä työtapoja verkossa
 
Osallistava DOP-oppimiskulttuuri
Osallistava DOP-oppimiskulttuuriOsallistava DOP-oppimiskulttuuri
Osallistava DOP-oppimiskulttuuri
 
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallitYhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit
 
Sosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissa
Sosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissaSosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissa
Sosiaalisen median mahdollisuuksista oppilaitoksissa
 
Oppimistehtävät verkossa
Oppimistehtävät verkossaOppimistehtävät verkossa
Oppimistehtävät verkossa
 
Ikaalinen lukio sähköiset työtavat
Ikaalinen lukio sähköiset työtavatIkaalinen lukio sähköiset työtavat
Ikaalinen lukio sähköiset työtavat
 
Oppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstas
Oppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstasOppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstas
Oppimisen tulevaisuusbarometri 2030 ISO-verstas
 

Katsomusdialogin portaat ainedidaktiikan symposiumissa

  • 1. Katsomusdialogin portaat Ainedidaktiikan symposium 14.2.2014 Anuleena Kimanen Espoon kaupunki / Helsingin yliopisto
  • 2. Mitä? • Opettajaryhmä kehittää työvälineitä katsomusten välisen dialogin edistämiseen koulussa • Aikataulu: – Kevät 2014: suunnittelu – Syksy 2014: toteutus – Kevät 2015: arviointi ja materiaalin valmistaminen • Hanke saa tukea EU:n kotouttamisrahastosta.
  • 3. Miksi? • Uskonnosta puhumista usein vältellään nuorten keskuudessa (esim. von Brömssen 2003, Kimanen 2013), pätee myös aikuisiin. • Kun uskonnosta ei puhuta, ennakkoluulot jäävät henkiin ja ristiriidat jäävät ratkomatta (vrt. Wright 2004, Berling 2004, Heimbrock 2001). • Vaikka katsomusten välisestä dialogista puhutaan paljon, koulukontekstissa tutkimusta on vähän. – Tutkimuksia: Streib 2001, Ipgrave. • Eroja aikuisten dialogiin: – Lapsi ei voi puhua traditionsa tai yhteisönsä nimissä, identiteetti useammin jäsentymätön. – Vapaaehtoisen sijaan ohjattu vuoropuhelu -> motivoinnilla tärkeä osuus.
  • 4. Lähtökohtia: kehittyvä identiteetti • Vähemmistöön kuuluva lapsi tai nuori ei saa joutua edustamaan koko uskontoperinnettään. • Jokaisella oltava oikeus saada tukea omalle identiteetilleen. • Aikuinen saattaa joutua myös pohtimaan, mihin lasten kertomukset omasta perinteestään liittyvät (väärinymmärrys, kodin opetus, pienen yhteisön opetus…). • Ratkaisuja: – oman uskonnon opettaja tai muu asiantuntija-aikuinen mukana – valitaan kysymyksiä, joihin ei ”oikeita” vastauksia
  • 5. Lähtökohtia: tavoitteena syvällisyys • Uskonnot eivät vain eksoottisia tapoja, vaan erilaisia tapoja jäsentää maailmaa. • Tutustumisen lisäksi perustelujen kysyminen.
  • 6. Lähtökohtia: Katsomusten välisyys • Uskonnottomuutta harvoin otetaan huomioon. • Uskonnottomina itseään pitävät oppilaat jäävät ulkopuolisiksi seuraajiksi. • Haaste: – dialogin laajeneminen monenlaisiin suuntiin – Miten pidetään syvällisenä? – Jos toimintatavassa esitellään uskontoja, mikä katsomus otetaan edustamaan uskonnottomuutta?
  • 7. Lähtökohtia: tutkiva opettajuus • Opettajatyöryhmä suunnittelee yhdessä kokemustensa ja koulutuksensa pohjalta – erilaiset taustat ja toimintaympäristöt • Kerätään aineistoa toteutumisesta ja oppilaiden kokemuksista – laadulliset kyselyt ennen ja jälkeen – mahdollisesti joku oppilasryhmä kommentoi jo suunnitteluvaiheessa – havainnointi dialogimenetelmiä käytettäessä • tallennus? • Haaste: ajan riittäminen ulkopuolelta aikataulutetussa hankkeessa.
  • 8. Lähtökohtia: pysyvä muutos • Toimintamalleja ja materiaalia, jota kuka tahansa voi käyttää. • Ydinkysymys: miten tehdään houkuttelevaksi opettajille? • Ipgravella toiminnan rakenne: – konteksti: silmät auki moninaisuudelle – asenne: avoimuus toisten ajatuksille ja erilaisuudelle, kuuntelutaito, säännöt kohtaamiselle – toiminta: itse dialogi virikkeineen opettajan ohjauksessa • Lisäksi mahdollisesti – dialogitilanteen purku – vaikuttaminen oman koulun tai lähiympäristön katsomukselliseen tasa-arvoon / katsomusten näkyvyyteen
  • 9. Dialogikyvyn kehittyminen Mukailtu Streibia (2001): 1.) Vastakkainasettelu, toisen vakuuttaminen omasta 2.) Harmonisointi, oman näkeminen toisissa 3.) Pinnallinen ymmärrys: ”koska uskonto” 4.) Syiden ja merkitysten selvittäminen, eläytyminen 5.) Vaikeiden kysymysten käsittely, kriittisyys • Valmiuksia ja taitoja – kiinnostus, motivaatio ottaa selvää, kuunnella – Miten kysyä kyseenalaistamatta? – Miten tuomita vääryydet yleistämättä?