SlideShare a Scribd company logo
1 of 2
Download to read offline
AVAINTIETOESITE
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti,
jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
ISIN-KOODI FI4000013883
Rahastoa hallinnoi Finlandia Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu Finlandia-konserniin.
Finlandia Brasilia Sijoitusrahasto
Rahasto on osakerahasto, jonka sijoitustoiminnan pitkän aikavälin
tavoitteena on saavuttaa aktiivisella salkunhoidolla arvonnousua
hajauttamalla varat sijoitusrahastolain ja rahaston sääntöjen mu-
kaisella tavalla.
Rahasto sijoittaa pääasiassa brasilialaisten yhtiöiden osakkeisiin ja
osakesidonnaisiin arvopapereihin. Rahasto voi vastaavalla tavalla
sijoittaa myös sellaisten yhtiöihin, joiden liiketoiminnalle Brasilia on
rahastoyhtiön arvion mukaan tärkeä tai potentiaalinen markkina-
alue.
Rahasto voi lisäksi sijoittaa sijoitusrahastojen, erikoissijoitusrahas-
tojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksiin. Edistääkseen tehokasta
salkunhoitoa ja/tai suojautuakseen markkinoiden epäsuotuisilta
muutoksilta, rahasto voi sekä myydä että ostaa johdannaissopimuk-
sia. Valuuttajohdannaisia voidaan käyttää vain valuuttakurssiriskin
suojaamiseksi.
Rahaston nykyinen riskiluokka on 7. Tämä tarkoittaa, että rahaston
osuuksien arvonkehitykseen liittyy korkea riski. Rahaston riskimitta-
ri kuvaa rahasto-osuuden arvonkehityksen vaihtelua viimeisen viiden
(5) vuoden ajalta. Siltä ajalta, jona rahasto ei vielä ollut toiminnas-
sa, synteettinen riski-tuottoluokitus on johdettu vertailuindeksistä.
Historiallisten tietojen perusteella ei välttämättä voi muodostaa
luotettavia oletuksia tulevaisuudesta. Riskiluokka ei välttämättä
säily muuttumattomana, vaan se voi vaihdella ajan myötä. Myöskään
alimpaan riskiluokkaan (1) kuuluva rahasto ei ole täysin riskitön.
Seuraavat riskitekijät eivät välttämättä sisälly täysmääräisesti ris-
kimittariin, mutta ne vaikuttavat rahasto-osuuden arvoon:
Osakemarkkinoiden riski. Osakkeisiin sijoittavaan rahastoon liit-
tyy aina riski sijoituksen markkina-arvon vaihteluista yleisen mark-
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
•	 Vertailuindeksi on euromääräinen MSCI Brazil 10/40 tuotto-
	 indeksi, joka kuvaa painorajoitettua Brasilian osakemarkkinoiden 	
	 keskimääräistä kurssikehitystä osingot mukaan lukien.
•	 Sijoittaja voi merkitä ja lunastaa rahasto-osuuksia jokaisena 	
	pankkipäivänä.
•	 Rahaston noteerausvaluutta on euro.
•	 Rahaston sijoituskohteiden tuotot, kuten osingot ja myynti-
	 voitot, sijoitetaan uudelleen.
kinakehityksen seurauksena.
Maantieteellinen riski. Rahasto keskittää sijoituksensa maantie-
teellisesti yhden valtion (Brasilia) taloudesta riippuvaisiin yhtiöihin,
minkä vuoksi riski tuottojen vaihtelusta on suurempi kuin sijoituksil-
taan hajautetummassa rahastossa.
Aktiiviriski. Rahasto noudattaa salkunhoidossaan aktiivista sijoi-
tuspolitiikkaa ja näin ollen rahaston aktiiviriskiä voi kuvata korkeah-
koksi.
Valuuttariski. Rahasto sijoittaa varansa pääasiassa brasilialaisiin
arvopapereihin, joten rahaston valuuttariski on korkea.
Markkinoiden kehittyneisyyteen liittyvä riski. Kansainvälisiin si-
joituksiin voi kohdistua kyseisten maiden markkinoille ominaisia ris-
kejä.
Vastapuoliriski. Riski siitä, että arvopaperikaupan tai johdannais-
sopimuksen vastapuoli tai sijoitusvälineen liikkeeseenlaskija ei toimi
sovittujen ehtojen mukaisesti.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Riski-tuottoprofiili
1 2 3 4 5 6 7
1/2
AVAINTIETOESITE
Rahaston säännöt on vahvistettu viimeksi 14.6.2013 Suomessa ja rahaston toimintaa valvoo Finanssivalvonta. Finlandia Rahastoyhtiö Oy:lle on
myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä valvoo Finanssivalvonta.
Tämä avaintietoesite on voimassa 15.7.2013 alkaen.
Rahasto-osuuksien merkitsemiseen ja lunastamiseen
liittyvät palkkiot			
Merkintäpalkkio 	 3 %		
Lunastuspalkkio	 2 %		
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut	
Juoksevat kulut	 3,30 %		
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut	
Tuottosidonnainen palkkio	Ei tuottosidonnaista palkkiota	
Rahaston kulut
Käytännön tiedot
Sijoittajan maksamat kulut käytetään rahaston toimintakustannus-
ten kattamiseen. Merkintäpalkkio ja lunastuspalkkio on ilmoitettu
enimmäismääräisinä.
Esitetyt juoksevat kulut perustuvat vuonna 2012 maksettuihin ku-
luihin. Niiden määrä voi vaihdella vuodesta toiseen. Juoksevat ku-
lut eivät sisällä rahaston kaupankäynnistä aiheutuneita kuluja pois
lukien mahdollisista rahastosijoituksista aiheutuneet merkintä- ja
lunastuspalkkiot.
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastoesitteessä. Rahastoesite on
saatavilla osoitteessa www.finlandiagroup.fi.
•	 Rahaston aloituspäivä on 9.7.2010.
•	 Historiallisen kehityksen perusteella ei voida ennakoida rahasto-	
	 sijoituksen tuottotasoa tulevaisuudessa.
•	 Tuottoa laskettaessa hallinnointipalkkio ja muut rahaston
	 varoista suoritetut palkkiot on otettu huomioon, sijoittajalta 	
	 perittävää merkintä- ja lunastuspalkkioita tai veroja sen sijaan
	 ei. Rahasto-osuuden arvonkehityksen laskentavaluutta on
	 euro, joka myös on rahaston perusvaluutta.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Rahaston säilytysyhteisönä toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB
(publ) Helsingin sivukonttori.

Lisätietoja rahastosta ja rahastosäästämisestä saatte Finlandian
toimipisteistä ja asiamiehiltä sekä rahastoesitteestä ja rahaston
säännöistä, jotka löytyvät rahastoyhtiön kotisivuilta (www.finlan-
diagroup.fi).
Rahasto-osuuden arvonkehitystä voi seurata rahastoyhtiön koti-
sivuilta.
Rahaston kotimaan (Suomi) verolainsäädäntö voi vaikuttaa sijoitta-
jan henkilökohtaiseen verotukseen.
Finlandia Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä pe-
rusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai epätark-
koja tietoja tai tietoja, jotka ovat ristiriidassa virallisen rahastoesit-
teen kanssa.
Sijoittajan kannattaa tässä mainittujen rahastokohtaisten riskien li-
säksi tutustua myös rahastosijoittamiseen liittyviin yleisiin riskeihin,
jotka kuvataan tarkemmin rahastoesitteessä.
Rahaston merkintämaksut suoritetaan rahaston merkintätilille
Nordea FI60 1805 3000 0057 35. Tilisiirron viestikentässä on il-
moitettava merkitsijän henkilötunnus/y-tunnus.
Finlandia Rahastoyhtiö Oy   Aleksanterinkatu 44   FI-00100 Helsinki   puh. 020 710 7720   faksi 020 710 7750   www.finlandiagroup.fi
2/2
40,0 %
30,0 %
20,0 %
10,0 %
0 %
-10,0
-20,0
-30,0
-40,0
	 2009                2010               2011                2012               2013

More Related Content

What's hot

Finlandia global allocation fund, eur
Finlandia global allocation fund, eurFinlandia global allocation fund, eur
Finlandia global allocation fund, eurTaryn McGee
 
Itä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_Finnfund
Itä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_FinnfundItä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_Finnfund
Itä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_FinnfundBusiness Finland
 
Vero 2014 rahastovalinta
Vero 2014 rahastovalintaVero 2014 rahastovalinta
Vero 2014 rahastovalintamatiasmottola1
 
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014Nordnet Suomi
 
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujatPääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujatfvca1234
 
Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kyse
Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kysePääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kyse
Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kysefvca1234
 
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABCNordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABCNordnet Suomi
 
Finnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseen
Finnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseenFinnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseen
Finnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseenSuomen metsäkeskus
 
Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...
Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...
Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...Finanssivalvonta
 

What's hot (10)

Finlandia global allocation fund, eur
Finlandia global allocation fund, eurFinlandia global allocation fund, eur
Finlandia global allocation fund, eur
 
Itä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_Finnfund
Itä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_FinnfundItä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_Finnfund
Itä- ja Länsi-Afrikan liiketoimintamahdollisuudet_Finnfund
 
Tulosesitys
TulosesitysTulosesitys
Tulosesitys
 
Vero 2014 rahastovalinta
Vero 2014 rahastovalintaVero 2014 rahastovalinta
Vero 2014 rahastovalinta
 
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
Nordnet-koulu: Hajauttamisen perusteet 2014
 
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujatPääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
Pääomasijoittaminen Suomessa ja potentiaaliset pörssilistautujat
 
Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kyse
Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kysePääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kyse
Pääomasijoittajat ja pörssilistautuminen - mistä on kyse
 
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABCNordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
Nordnet-koulu: Rahastosäästämisen ABC
 
Finnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseen
Finnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseenFinnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseen
Finnvera rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvalistymiseen
 
Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...
Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...
Rahamuseon yleisöluento 10.12.2019: Kuka valvoo, että vakuutusyhtiöillä on va...
 

Similar to Finlandia brazil fund, eur

Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemys
Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemysYritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemys
Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemysFinanssiala ry - Finance Finland
 
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fiNordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fiNordnet Suomi
 
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...Nordnet Suomi
 
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteilleHannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteilleTurun Talouspäivät
 
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019Turun Talouspäivät
 
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...Sijoittaja.fi
 
Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014
Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014
Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014Suomen Ekonomit
 
Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2Sijoittaja.fi
 
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015Nordnet Suomi
 
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudetSijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudetSijoittaja.fi
 
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP
 
Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?
Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?
Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?Finanssiala ry - Finance Finland
 
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015Nordnet Suomi
 
Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019
Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019
Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019Turun Talouspäivät
 
Pörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkua
Pörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkuaPörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkua
Pörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkuaAalto Capital
 
Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019
Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019
Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019Pörssisäätiö
 
Näin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisenNäin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisenPörssisäätiö
 

Similar to Finlandia brazil fund, eur (20)

Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemys
Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemysYritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemys
Yritysrahoituksen tilanne Suomessa - Finanssialan näkemys
 
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fiNordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
Nordnet tuloskausietkot 24.1.2017 Sijoittaja.fi
 
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
Jukka Oksaharjun esitys osakesäästötilistä: Vuosi 2020 – vähemmän osinkoveroh...
 
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteilleHannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
Hannu Huuskonen, Sijoittaja.fi - Vaihtoehdot listatuille sijoituskohteille
 
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019
Hannu Huuskonen Sijoittaja.fi Turun Talouspäivät 2019
 
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
Indeksisijoittamiset uudet tuulet - parhaat puolet aktiivisesta ja passiivise...
 
Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014
Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014
Oma talous hallintaan -talousaamiaisen esitykset 14.5.2014
 
Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2Sijoitus invest-2013-esitykset-2
Sijoitus invest-2013-esitykset-2
 
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
 
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudetSijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
Sijoitustoimialan murros ja sijoittamisen uudet mahdollisuudet
 
Insight231110_start-up_rahoitus
Insight231110_start-up_rahoitusInsight231110_start-up_rahoitus
Insight231110_start-up_rahoitus
 
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
 
Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?
Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?
Millaiset eväät finanssialalla on tukea kestävää kasvua?
 
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
Nordnetin korkorahastoilta 22.10.2015
 
Finnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaa
Finnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaaFinnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaa
Finnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaa
 
Finnveran rahoituspalvelut
Finnveran rahoituspalvelutFinnveran rahoituspalvelut
Finnveran rahoituspalvelut
 
Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019
Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019
Suvi Tuppurainen Nordnet Turun Talouspäivät 2019
 
Pörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkua
Pörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkuaPörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkua
Pörssilistaamattomat osakkeet osana sijoitussalkkua
 
Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019
Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019
Talouden näkymät Nordea Pörssi-ilta Tampere 5.11.2019
 
Näin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisenNäin aloitat osakesijoittamisen
Näin aloitat osakesijoittamisen
 

Finlandia brazil fund, eur

  • 1. AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä sijoituspäätöksensä tietoon perustuen. ISIN-KOODI FI4000013883 Rahastoa hallinnoi Finlandia Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu Finlandia-konserniin. Finlandia Brasilia Sijoitusrahasto Rahasto on osakerahasto, jonka sijoitustoiminnan pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa aktiivisella salkunhoidolla arvonnousua hajauttamalla varat sijoitusrahastolain ja rahaston sääntöjen mu- kaisella tavalla. Rahasto sijoittaa pääasiassa brasilialaisten yhtiöiden osakkeisiin ja osakesidonnaisiin arvopapereihin. Rahasto voi vastaavalla tavalla sijoittaa myös sellaisten yhtiöihin, joiden liiketoiminnalle Brasilia on rahastoyhtiön arvion mukaan tärkeä tai potentiaalinen markkina- alue. Rahasto voi lisäksi sijoittaa sijoitusrahastojen, erikoissijoitusrahas- tojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksiin. Edistääkseen tehokasta salkunhoitoa ja/tai suojautuakseen markkinoiden epäsuotuisilta muutoksilta, rahasto voi sekä myydä että ostaa johdannaissopimuk- sia. Valuuttajohdannaisia voidaan käyttää vain valuuttakurssiriskin suojaamiseksi. Rahaston nykyinen riskiluokka on 7. Tämä tarkoittaa, että rahaston osuuksien arvonkehitykseen liittyy korkea riski. Rahaston riskimitta- ri kuvaa rahasto-osuuden arvonkehityksen vaihtelua viimeisen viiden (5) vuoden ajalta. Siltä ajalta, jona rahasto ei vielä ollut toiminnas- sa, synteettinen riski-tuottoluokitus on johdettu vertailuindeksistä. Historiallisten tietojen perusteella ei välttämättä voi muodostaa luotettavia oletuksia tulevaisuudesta. Riskiluokka ei välttämättä säily muuttumattomana, vaan se voi vaihdella ajan myötä. Myöskään alimpaan riskiluokkaan (1) kuuluva rahasto ei ole täysin riskitön. Seuraavat riskitekijät eivät välttämättä sisälly täysmääräisesti ris- kimittariin, mutta ne vaikuttavat rahasto-osuuden arvoon: Osakemarkkinoiden riski. Osakkeisiin sijoittavaan rahastoon liit- tyy aina riski sijoituksen markkina-arvon vaihteluista yleisen mark- Pienempi riski Tyypillisesti pienemmät tuotot Suurempi riski Tyypillisesti suuremmat tuotot • Vertailuindeksi on euromääräinen MSCI Brazil 10/40 tuotto- indeksi, joka kuvaa painorajoitettua Brasilian osakemarkkinoiden keskimääräistä kurssikehitystä osingot mukaan lukien. • Sijoittaja voi merkitä ja lunastaa rahasto-osuuksia jokaisena pankkipäivänä. • Rahaston noteerausvaluutta on euro. • Rahaston sijoituskohteiden tuotot, kuten osingot ja myynti- voitot, sijoitetaan uudelleen. kinakehityksen seurauksena. Maantieteellinen riski. Rahasto keskittää sijoituksensa maantie- teellisesti yhden valtion (Brasilia) taloudesta riippuvaisiin yhtiöihin, minkä vuoksi riski tuottojen vaihtelusta on suurempi kuin sijoituksil- taan hajautetummassa rahastossa. Aktiiviriski. Rahasto noudattaa salkunhoidossaan aktiivista sijoi- tuspolitiikkaa ja näin ollen rahaston aktiiviriskiä voi kuvata korkeah- koksi. Valuuttariski. Rahasto sijoittaa varansa pääasiassa brasilialaisiin arvopapereihin, joten rahaston valuuttariski on korkea. Markkinoiden kehittyneisyyteen liittyvä riski. Kansainvälisiin si- joituksiin voi kohdistua kyseisten maiden markkinoille ominaisia ris- kejä. Vastapuoliriski. Riski siitä, että arvopaperikaupan tai johdannais- sopimuksen vastapuoli tai sijoitusvälineen liikkeeseenlaskija ei toimi sovittujen ehtojen mukaisesti. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka Riski-tuottoprofiili 1 2 3 4 5 6 7 1/2
  • 2. AVAINTIETOESITE Rahaston säännöt on vahvistettu viimeksi 14.6.2013 Suomessa ja rahaston toimintaa valvoo Finanssivalvonta. Finlandia Rahastoyhtiö Oy:lle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä valvoo Finanssivalvonta.
Tämä avaintietoesite on voimassa 15.7.2013 alkaen. Rahasto-osuuksien merkitsemiseen ja lunastamiseen liittyvät palkkiot Merkintäpalkkio 3 % Lunastuspalkkio 2 % Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä. Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut Juoksevat kulut 3,30 % Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut Tuottosidonnainen palkkio Ei tuottosidonnaista palkkiota Rahaston kulut Käytännön tiedot Sijoittajan maksamat kulut käytetään rahaston toimintakustannus- ten kattamiseen. Merkintäpalkkio ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismääräisinä. Esitetyt juoksevat kulut perustuvat vuonna 2012 maksettuihin ku- luihin. Niiden määrä voi vaihdella vuodesta toiseen. Juoksevat ku- lut eivät sisällä rahaston kaupankäynnistä aiheutuneita kuluja pois lukien mahdollisista rahastosijoituksista aiheutuneet merkintä- ja lunastuspalkkiot. Lisätietoja kuluista on esitetty rahastoesitteessä. Rahastoesite on saatavilla osoitteessa www.finlandiagroup.fi. • Rahaston aloituspäivä on 9.7.2010. • Historiallisen kehityksen perusteella ei voida ennakoida rahasto- sijoituksen tuottotasoa tulevaisuudessa. • Tuottoa laskettaessa hallinnointipalkkio ja muut rahaston varoista suoritetut palkkiot on otettu huomioon, sijoittajalta perittävää merkintä- ja lunastuspalkkioita tai veroja sen sijaan ei. Rahasto-osuuden arvonkehityksen laskentavaluutta on euro, joka myös on rahaston perusvaluutta. Aiempi tuotto- tai arvonkehitys Rahaston säilytysyhteisönä toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori.
 Lisätietoja rahastosta ja rahastosäästämisestä saatte Finlandian toimipisteistä ja asiamiehiltä sekä rahastoesitteestä ja rahaston säännöistä, jotka löytyvät rahastoyhtiön kotisivuilta (www.finlan- diagroup.fi). Rahasto-osuuden arvonkehitystä voi seurata rahastoyhtiön koti- sivuilta. Rahaston kotimaan (Suomi) verolainsäädäntö voi vaikuttaa sijoitta- jan henkilökohtaiseen verotukseen. Finlandia Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä pe- rusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai epätark- koja tietoja tai tietoja, jotka ovat ristiriidassa virallisen rahastoesit- teen kanssa. Sijoittajan kannattaa tässä mainittujen rahastokohtaisten riskien li- säksi tutustua myös rahastosijoittamiseen liittyviin yleisiin riskeihin, jotka kuvataan tarkemmin rahastoesitteessä. Rahaston merkintämaksut suoritetaan rahaston merkintätilille Nordea FI60 1805 3000 0057 35. Tilisiirron viestikentässä on il- moitettava merkitsijän henkilötunnus/y-tunnus. Finlandia Rahastoyhtiö Oy Aleksanterinkatu 44 FI-00100 Helsinki puh. 020 710 7720 faksi 020 710 7750 www.finlandiagroup.fi 2/2 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % 0 % -10,0 -20,0 -30,0 -40,0 2009 2010 2011 2012 2013