SlideShare a Scribd company logo
1 of 10
Download to read offline
Erkki Papunen, hallitussihteeri
STM/STO
14.10.2016
Omaishoidon ja
perhehoidon
lakimuutokset
Koulutustilaisuus / Helsinki
Kehittämisen tausta ja tavoite
§ Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,
vastaavien vapaaehtoishoitajien sekä perhehoitajien
vapaajärjestelmän kehittämisestä sekä perhehoitajien tuen ja
kannustimien kehittämisestä
§ Tavoitteena parantaa hoitajien jaksamista ja sitä kautta
pidentää omaishoidon ja perhehoidon kestoa ja vähentää muun
hoidon tarvetta.
§ Lisäksi tavoitteena on lisätä omaishoitajien ja iäkkäitä henkilöitä
hoitavien perhehoitajien määrää.
§ Uudistuksilla viedään osaltaan eteenpäin Kansallisen
omaishoidon kehittämisohjelman sekä perhehoidon
lainsäädännön kehittämistyöryhmän ehdotuksia.
§ Muutokset voimaan 1.7.2016 alkaen.
Erkki Papunen14.10.2016
Rahoitus
§ Uudistus aiheuttaa lisäkustannuksia kunnille.
§ Omais- ja perhehoitajien vapaat ym.
– Vuodesta 2017 alkaen 75 m€ vuodessa
§ Perhehoidon kehittäminen
– Vuonna 2017: 15 m€
– Vuodesta 2018 alkaen: 20 m€ vuodessa
§ Lisäkustannukset korvataan kunnille 100 prosentin
valtionosuutena.
§ Uudistuksella odotetaan olevan merkittävä säästöpotentiaali
kuntien sosiaalipalvelujen menoihin kalliimman.
– Säästöpotentiaali kuntien menoihin kalliimman hoidon korvautuessa omais-
ja perhehoidolla kasvaa vuosittain ja on vuonna 2020 noin 220 miljoonaa
euroa.
Erkki Papunen14.10.2016
Lainsäädäntömuutokset / perhehoito
§ Perhehoitajien vapaiden lisääminen
– Vähimmäismäärän nosto yhdestä arkipäivästä kahteen vuorokauteen / kk
– Käsitteen muutos (arkipäivä -> vuorokausi)
§ Perhehoitopalkkion tarkistaminen
– Korotetaan perhehoidon vähimmäispalkkiota 775 euroon
§ Perhekodissa hoidettavien enimmäismäärää nostetaan
– Perhehoitokodissa hoidettavia voi samanaikaisesti olla enintään kuusi, jos
laissa säädetyt edellytykset täyttyvät
§ vähintään kaksi hoitopaikassa asuvaa, kelpoisuusvaatimukset täyttävää hoitajaa
§ Hyvinvointi- ja terveystarkastukset
– Päätoimisille perhehoitajille tarkastusta olisi tarjottava joka toinen vuosi,
muille tarvittaessa
§ Oheishuoltajuutta koskevan sääntelyn täsmentäminen
– Taloudellisen tuen lisäksi tarvittaessa myös palveluja, esim. valmennus
Erkki Papunen14.10.2016
Lainsäädäntömuutokset / omaishoito 1/2
§ Omaishoitajien lakisääteisen vapaan laajentaminen
– Kaikilla sopimuksen tehneillä omaishoitajilla on oikeus vähintään 2
vapaavuorokauteen kuukaudessa
– Ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti hoitoon sidotut omaishoitajat olisivat
oikeutettuja vähintään kolmeen vapaavuorokauteen samoin edellytyksin kuin
nykyisinkin
§ Asemaan ei muutoksia, ellei hoidettavuudessa ole tapahtunut muutoksia.
§ Mahdollistetaan vapaavuorokauden käyttäminen useassa
osassa
– Kunta ja omaishoitaja voivat sopia, että lakisääteinen vapaavuorokausi
pidetään useassa jaksossa (esim. 8+8+8 tuntia).
– Esim. jos vapaavuorokausi pidettäisiin kolmessa 8 tunnin jaksossa,
asiakasmaksu on (yhteensä) 11,50 €.
– Ei ehdotonta oikeutta tai velvollisuutta jaksottamiseen.
Erkki Papunen14.10.2016
Lainsäädäntömuutokset / omaishoito 2/2
§ Omaishoitajien valmennus ja koulutus
– Valmennusta ja koulutusta järjestetään tarvittaessa.
– Kunta järjestää, esim. järjestöt voivat tuottaa
– Huom! Siirtymäaika, säännös voimaan vasta 1.1.2018. Valtionosuus
kuitenkin jo 1.7.2016 alkaen.
§ Omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastukset
– Maksuttomia tarkastuksia järjestetään tarvittaessa
– Erillinen STM:n kuntainfo 12.2.2015
Erkki Papunen14.10.2016
Lainsäädäntömuutokset / omaistaan ilman
omaishoitosopimusta hoitavat
§ Sosiaalihuoltolaki
– uusi 27 a §, jonka mukaan kunta voi järjestää vapaan aikaisen sijaishoidon
omaistaan tai läheistään päivittäin sitovasti hoitavalle henkilölle.
– Sijaishoidon järjestämisessä kunnalla samat mahdollisuudet kuin
omaishoidon tuessa, ml. toimeksiantosuhteinen sijaishoito.
– Tarkoituksena rajata niihin, joiden antama hoito ja huolenpito on päivittäin
sitovaa (vrt. omaishoitosopimus)
§ Asiakasmaksulaki
– Sosiaalihuoltolain nojalla myönnettävistä vapaan aikaisista palveluista
voidaan periä vastaava asiakasmaksu kuin omaishoidon tuen lakisääteisissä
vapaissa (11,50 €/pvä).
Erkki Papunen14.10.2016
Siirtymäsäännökset / omaishoitolaki
§ Lain 3 a §:n säännöstä omaishoitajan valmennuksen
järjestämisestä sovelletaan vasta 1 päivästä tammikuuta 2018.
§ Kunnan on huolehdittava siitä, että ennen lain voimaantuloa
tehdyt omaishoitosopimukset ja niiden liitteinä olevat hoito- ja
palvelusuunnitelmat tarkistetaan vastaamaan lain säännöksiä
viimeistään 1 päivästä huhtikuuta 2017.
– Ei edellytä omaishoitosopimusten irtisanomista
§ Omaishoitajalla on oikeus lain 3 a §:ssä tarkoitettuihin
omaishoitotehtävää tukeviin palveluihin ja 4 §:n mukaisiin
vapaisiin lain voimaantulosta alkaen siitä riippumatta, onko
omaishoitosopimusta tai hoito- ja palvelusuunnitelmaa
tarkistettu.
– Kunnan on syytä laatia ohjeistus siitä, miten ennen sopimuksen tarkistamista
kertyneet vapaat voi pitää takautuvasti.
Erkki Papunen14.10.2016
Siirtymäsäännökset / perhehoitolaki
§ Kunnan tai kuntayhtymän on ryhdyttävä toimenpiteisiin ennen
lain voimaantuloa tehdyn toimeksiantosopimuksen
tarkistamiseksi siten, että se vastaa lain säännöksiä viimeistään
kuuden kuukauden kuluttua tämän lain voimaantulosta.
– Toimeksiantosopimukset on tarkistettava 31.12.2016 mennessä.
§ Sen estämättä, mitä 7 §:ssä säädetään, ennen lain
voimaantuloa tehtyyn sopimukseen perustuva perhehoito voi
jatkua lain voimaan tultua niin pitkään kuin hoidettavan hoidon
tarve sitä edellyttää.
– Säännös liittyy ennen perhehoitolain voimaantuloa 1.4.2015 tehtyihin
toimeksiantosopimuksiin, joissa hoidettavien enimmäismäärä voi kuuden
sijaan olla seitsemän.
Erkki Papunen14.10.2016
Muut kuin lainsäädäntömuutokset
§ Omais- ja perhehoitajien sijaishoitojärjestelyjen kehittäminen
– Ohjataan kuntia informaatio-ohjauksella ja osana iäkkäiden kotihoidon ja
kaikenikäisten omaishoidon kärkihanketta laajentamaan hoitajien tosiasiassa
käytettävissä olevaa palveluvalikoimaa siten, että mahdollisimman moni
hoitaja voisi käyttää lakisääteisiä ja muita vapaita.
– Erityisesti painopiste lyhytaikaisen perhehoidon käyttömahdollisuuksien
ohjeistamisessa.
§ Perhehoitajien työnohjausta, täydennyskoulutusta,
vertaisryhmätoimintaa ja muita tukipalveluja kehitetään osana
perhehoidon kehittämistyöryhmän työtä
Erkki Papunen14.10.2016

More Related Content

Similar to Erkki Papunen: Tietoisku omais- ja perhehoidon lainsäädäntöuudistuksista

Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017
Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017
Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017THL
 
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen THL
 
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminenLotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminenTHL
 
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaTHL
 
Opintotuen muutokset
Opintotuen muutoksetOpintotuen muutokset
Opintotuen muutoksetKela
 
Omaishoidon nykytila ja tavoitteet
Omaishoidon nykytila ja tavoitteetOmaishoidon nykytila ja tavoitteet
Omaishoidon nykytila ja tavoitteetTHL
 
Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?
Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?
Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?AssiAssari
 

Similar to Erkki Papunen: Tietoisku omais- ja perhehoidon lainsäädäntöuudistuksista (10)

Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017
Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017
Lotta hämeen anttila-mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen 6.9.2017
 
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntauudistukseen sekä muutoksen tukeen
 
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminenLotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
 
Arpajaislaki keskustelutilaisuus 21.3.2106
Arpajaislaki keskustelutilaisuus 21.3.2106Arpajaislaki keskustelutilaisuus 21.3.2106
Arpajaislaki keskustelutilaisuus 21.3.2106
 
Perhe ja peruspalveluministerin salkun syksy
Perhe  ja peruspalveluministerin salkun syksyPerhe  ja peruspalveluministerin salkun syksy
Perhe ja peruspalveluministerin salkun syksy
 
Vanhuspalvelulaki ja muutokset Satu Karppanen 100415
Vanhuspalvelulaki ja muutokset Satu Karppanen 100415Vanhuspalvelulaki ja muutokset Satu Karppanen 100415
Vanhuspalvelulaki ja muutokset Satu Karppanen 100415
 
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
 
Opintotuen muutokset
Opintotuen muutoksetOpintotuen muutokset
Opintotuen muutokset
 
Omaishoidon nykytila ja tavoitteet
Omaishoidon nykytila ja tavoitteetOmaishoidon nykytila ja tavoitteet
Omaishoidon nykytila ja tavoitteet
 
Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?
Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?
Lainsäädäntö uudistuu- mikä muuttu?
 

More from THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

More from THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Erkki Papunen: Tietoisku omais- ja perhehoidon lainsäädäntöuudistuksista

  • 1. Erkki Papunen, hallitussihteeri STM/STO 14.10.2016 Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Helsinki
  • 2. Kehittämisen tausta ja tavoite § Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien sekä perhehoitajien vapaajärjestelmän kehittämisestä sekä perhehoitajien tuen ja kannustimien kehittämisestä § Tavoitteena parantaa hoitajien jaksamista ja sitä kautta pidentää omaishoidon ja perhehoidon kestoa ja vähentää muun hoidon tarvetta. § Lisäksi tavoitteena on lisätä omaishoitajien ja iäkkäitä henkilöitä hoitavien perhehoitajien määrää. § Uudistuksilla viedään osaltaan eteenpäin Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman sekä perhehoidon lainsäädännön kehittämistyöryhmän ehdotuksia. § Muutokset voimaan 1.7.2016 alkaen. Erkki Papunen14.10.2016
  • 3. Rahoitus § Uudistus aiheuttaa lisäkustannuksia kunnille. § Omais- ja perhehoitajien vapaat ym. – Vuodesta 2017 alkaen 75 m€ vuodessa § Perhehoidon kehittäminen – Vuonna 2017: 15 m€ – Vuodesta 2018 alkaen: 20 m€ vuodessa § Lisäkustannukset korvataan kunnille 100 prosentin valtionosuutena. § Uudistuksella odotetaan olevan merkittävä säästöpotentiaali kuntien sosiaalipalvelujen menoihin kalliimman. – Säästöpotentiaali kuntien menoihin kalliimman hoidon korvautuessa omais- ja perhehoidolla kasvaa vuosittain ja on vuonna 2020 noin 220 miljoonaa euroa. Erkki Papunen14.10.2016
  • 4. Lainsäädäntömuutokset / perhehoito § Perhehoitajien vapaiden lisääminen – Vähimmäismäärän nosto yhdestä arkipäivästä kahteen vuorokauteen / kk – Käsitteen muutos (arkipäivä -> vuorokausi) § Perhehoitopalkkion tarkistaminen – Korotetaan perhehoidon vähimmäispalkkiota 775 euroon § Perhekodissa hoidettavien enimmäismäärää nostetaan – Perhehoitokodissa hoidettavia voi samanaikaisesti olla enintään kuusi, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät § vähintään kaksi hoitopaikassa asuvaa, kelpoisuusvaatimukset täyttävää hoitajaa § Hyvinvointi- ja terveystarkastukset – Päätoimisille perhehoitajille tarkastusta olisi tarjottava joka toinen vuosi, muille tarvittaessa § Oheishuoltajuutta koskevan sääntelyn täsmentäminen – Taloudellisen tuen lisäksi tarvittaessa myös palveluja, esim. valmennus Erkki Papunen14.10.2016
  • 5. Lainsäädäntömuutokset / omaishoito 1/2 § Omaishoitajien lakisääteisen vapaan laajentaminen – Kaikilla sopimuksen tehneillä omaishoitajilla on oikeus vähintään 2 vapaavuorokauteen kuukaudessa – Ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti hoitoon sidotut omaishoitajat olisivat oikeutettuja vähintään kolmeen vapaavuorokauteen samoin edellytyksin kuin nykyisinkin § Asemaan ei muutoksia, ellei hoidettavuudessa ole tapahtunut muutoksia. § Mahdollistetaan vapaavuorokauden käyttäminen useassa osassa – Kunta ja omaishoitaja voivat sopia, että lakisääteinen vapaavuorokausi pidetään useassa jaksossa (esim. 8+8+8 tuntia). – Esim. jos vapaavuorokausi pidettäisiin kolmessa 8 tunnin jaksossa, asiakasmaksu on (yhteensä) 11,50 €. – Ei ehdotonta oikeutta tai velvollisuutta jaksottamiseen. Erkki Papunen14.10.2016
  • 6. Lainsäädäntömuutokset / omaishoito 2/2 § Omaishoitajien valmennus ja koulutus – Valmennusta ja koulutusta järjestetään tarvittaessa. – Kunta järjestää, esim. järjestöt voivat tuottaa – Huom! Siirtymäaika, säännös voimaan vasta 1.1.2018. Valtionosuus kuitenkin jo 1.7.2016 alkaen. § Omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastukset – Maksuttomia tarkastuksia järjestetään tarvittaessa – Erillinen STM:n kuntainfo 12.2.2015 Erkki Papunen14.10.2016
  • 7. Lainsäädäntömuutokset / omaistaan ilman omaishoitosopimusta hoitavat § Sosiaalihuoltolaki – uusi 27 a §, jonka mukaan kunta voi järjestää vapaan aikaisen sijaishoidon omaistaan tai läheistään päivittäin sitovasti hoitavalle henkilölle. – Sijaishoidon järjestämisessä kunnalla samat mahdollisuudet kuin omaishoidon tuessa, ml. toimeksiantosuhteinen sijaishoito. – Tarkoituksena rajata niihin, joiden antama hoito ja huolenpito on päivittäin sitovaa (vrt. omaishoitosopimus) § Asiakasmaksulaki – Sosiaalihuoltolain nojalla myönnettävistä vapaan aikaisista palveluista voidaan periä vastaava asiakasmaksu kuin omaishoidon tuen lakisääteisissä vapaissa (11,50 €/pvä). Erkki Papunen14.10.2016
  • 8. Siirtymäsäännökset / omaishoitolaki § Lain 3 a §:n säännöstä omaishoitajan valmennuksen järjestämisestä sovelletaan vasta 1 päivästä tammikuuta 2018. § Kunnan on huolehdittava siitä, että ennen lain voimaantuloa tehdyt omaishoitosopimukset ja niiden liitteinä olevat hoito- ja palvelusuunnitelmat tarkistetaan vastaamaan lain säännöksiä viimeistään 1 päivästä huhtikuuta 2017. – Ei edellytä omaishoitosopimusten irtisanomista § Omaishoitajalla on oikeus lain 3 a §:ssä tarkoitettuihin omaishoitotehtävää tukeviin palveluihin ja 4 §:n mukaisiin vapaisiin lain voimaantulosta alkaen siitä riippumatta, onko omaishoitosopimusta tai hoito- ja palvelusuunnitelmaa tarkistettu. – Kunnan on syytä laatia ohjeistus siitä, miten ennen sopimuksen tarkistamista kertyneet vapaat voi pitää takautuvasti. Erkki Papunen14.10.2016
  • 9. Siirtymäsäännökset / perhehoitolaki § Kunnan tai kuntayhtymän on ryhdyttävä toimenpiteisiin ennen lain voimaantuloa tehdyn toimeksiantosopimuksen tarkistamiseksi siten, että se vastaa lain säännöksiä viimeistään kuuden kuukauden kuluttua tämän lain voimaantulosta. – Toimeksiantosopimukset on tarkistettava 31.12.2016 mennessä. § Sen estämättä, mitä 7 §:ssä säädetään, ennen lain voimaantuloa tehtyyn sopimukseen perustuva perhehoito voi jatkua lain voimaan tultua niin pitkään kuin hoidettavan hoidon tarve sitä edellyttää. – Säännös liittyy ennen perhehoitolain voimaantuloa 1.4.2015 tehtyihin toimeksiantosopimuksiin, joissa hoidettavien enimmäismäärä voi kuuden sijaan olla seitsemän. Erkki Papunen14.10.2016
  • 10. Muut kuin lainsäädäntömuutokset § Omais- ja perhehoitajien sijaishoitojärjestelyjen kehittäminen – Ohjataan kuntia informaatio-ohjauksella ja osana iäkkäiden kotihoidon ja kaikenikäisten omaishoidon kärkihanketta laajentamaan hoitajien tosiasiassa käytettävissä olevaa palveluvalikoimaa siten, että mahdollisimman moni hoitaja voisi käyttää lakisääteisiä ja muita vapaita. – Erityisesti painopiste lyhytaikaisen perhehoidon käyttömahdollisuuksien ohjeistamisessa. § Perhehoitajien työnohjausta, täydennyskoulutusta, vertaisryhmätoimintaa ja muita tukipalveluja kehitetään osana perhehoidon kehittämistyöryhmän työtä Erkki Papunen14.10.2016