1. Opiskelijat kehityspolitiikan etulinjassa
Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön tähtäävä liikehdintä alkoi 1960-luvulla. Tässä liikkeessä opiskelijat olivat
kiistaton etujoukko, he suunnittelivat kehitysyhteistyötä jo ennen kuin valtiolla edes oli kehityspolitiikkaa.
Tasa-arvopyrkimysten nousu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja nuorison radikalisoituminen liitetään
voimakkaasti 1960-lukuun. Pääasiassa yhteiskunnallinen vaikuttaminen tapahtui puolueiden kautta.
Aktiiviset opiskelijat perustivat kuitenkin myös monia yhdistyksiä yksittäisten yhteiskunnallisten epäkohtien
korjaamiseksi.
Solidaarisuusliikkeeseen vahva vaikutus oli muun muassa 1963 perustetulla Tricont-ryhmällä. Tiedotus- ja
opintokeskus Tricont edisti kehitysmaatietoisuutta tuottamalla erilaisia julkaisuja. Tricontin lisäksi
solidaarisuusliikkeen sisällä vaikuttivat muun muassa 1960-luvulla perustetut Suomen Opiskelijoiden YK-
liitto, Ylioppilaiden Kansainvälinen Apu (YKA) ja Taksvärkki.
Solidaarisuusliikkeen rinnalla valtion kehitysyhteistyö alkoi saada nykyisiä muotojaan 1960-luvulta alkaen.
1961 valtio ohjasi kehityapuun rahaa budjetista ensimmäisen kerran ja vajaassa kymmenessä vuodessa
summa oli lähes kaksinkertaistunut. Vuonna 1965 ulkoasiainministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto,
joka laajeni kehitysyhteistyöosastoksi vuonna 1972.
Lähteet:
Unelmia maailmasta. Suomalaisen kehitysmaaliikkeen juurilla. Toim. Outi Hakkarainen, Miia Toikka &
Thomas Wallgren.
Kimppu 2008. Kehitysyhteistyö ennen ja nyt. Helsingin yliopiston Ylioppilaskunta.
Teksti: Anna Vuorinen