"Unelma jostain paremmasta" tutustuttaa meidät tulevaisuustarinoihin ja etsii vastausta kysymykseen, mitä pitäisi muuttaa tänään, jotta tulevaisuus olisi toisenlainen. Julkaistu osana kirjaan Uuskasvun anatomia syyskuussa 2012 http://slidesha.re/RK9sjq.

1. 4. Unelma jostain
paremmasta
tutustuttaa meidät tulevaisuustarinoihin ja etsii
vastausta kysymykseen, mitä pitäisi muuttaa tänään,
jotta tulevaisuus olisi toisenlainen.

2. 4.1. Tarinoiden kohti tulevaa
Tulevaisuustarinoiden toimintatapaa avaa kuvitteellinen esimerkki, joka on useimmille
ainakin ennen 80-lukua syntyneille tuttu. Oli aika, jolloin jokaisen täysi-ikäisen tuli
täyttää veroilmoitus tammikuun viimeiseen päivään mennessä. Käytännössä siirsimme
vuosien ajan lukuja eri tietojärjestelmien tuottamista dokumenteista kaavakkeelle, joka
rituaalisesti jätettiin verottajalle määräpäivän viimeisinä tunteina. Verotoimistoilla oli
jopa glögitarjoilua ja tervapatoja ennen puolenyön hetkeä. Minuutin myöhästyminen
aiheutti veronkorotuksen uhkan, vaikka paperit saattoivat h-hetken jälkeen seisoa
tallennusjonossa kuukausia. Rituaali oli pyhä ja ikuinen, ennen meitä ollut ja jälkeemme
jäävä.
Jossain on kuitenkin elänyt unelma muutoksesta. Joku luonnosteli 90-luvun
alkupuolella mallin, joka saattoi hyvinkin olla tulevaisuustarinan muotoinen: entä jos
koko asia muutetaan toisin päin? Syntyi ajatus koota tiedot suoraan tietojärjestelmistä
verottajalle, joka siirtää ne valmiiksi veroilmoituslomakkeelle. Muutettiin lomakkeen
nimeksi vielä veroehdotus. Varsin pian ehkä huomattiin, että kaikkea ei saatu heti
toimimaan ja että jotkut asiat piti miettiä kokonaan uudelleen. Tarvittiin myös poliittisia
päätöksiä, joita silloin kutsuttiin verotuksen yksinkertaistamiseksi ja selkeyttämiseksi.
Kaikille parempi malli tarvitsi edunvalvojilta halua sopia ja tehdä myönnytyksiä. Jostain
jouduttiin luopumaan, mutta jotain saatiin aina tilalle. Ei tarvittu mitään uutta tekniikkaa,
mutta tekniikkaa piti osata soveltaa uudella tavalla. Kun muutos oli uskallettu laittaa
liikkeelle ja perusoivallus tehty, on joka vuosi syntynyt lisää parannuksia ja yhä isompi
joukko selviää verotuksesta vain toteamalla kaiken olevan kunnossa. Muutos reilussa
kymmenessä vuodessa on huikea ja on toki vaatinut paljon työtä ja monia onnistuneita
oivalluksia. Varmasti on tehty lukuisia virheitäkin, mutta niitä ei ole selvästikään jääty
märehtimään. Se on ainakin varmaa, että muutos on edellyttänyt tekijöiltään paljon
innostusta ja rohkeutta.
Tähän lukuun on koottu joitakin tulevaisuustarinoita esimerkiksi ja omien
tarinoidesi rohkaisuksi. Ne on kirjoitettu avoimella ja uteliaalla mielellä yleisen
elämänkokemuksen antamalla varmuudella, tuntematta kaikkia kohdealojen arjen
esteitä ja hidasteita. Näissä tarinoissa on lyhyt aikaikkuna, vain viitisen vuotta.
Käytännössä se tarkoittaa, että kaikki tekniikka, joka tarinan mahdollistaa, on
jo nyt käytössä ainakin jossain mittakaavassa. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea
toimintatavoista ja ajattelumalleista, ei niinkään tekniikasta.

3. 4.2. Työvoimatoimiston
arkea 2017
Tallustan eteenpäin lenkkareiden pohjia kuluttaen ja
tulevaisuuden suunnitelmia miettien. Päädyn kelloa
katsellen taas tutulle ovelle uusia haasteita etsimään.
Huomaan olevani ajoissa ja ovella kelloni piippaa: olen tunnistautunut sisään. Saan
käteeni tutun paperin, johon alkaa päivittyä tietoja siitä, mitä vierailun aikana tapahtuu.
Kyseessä näyttää olevan rutiinikäynti, vain parista itseopiskelumahdollisuudesta olisi
alkamassa tutorointisessiot.
Paperille ilmestyy näyttöni tunnus, se on se sama tuttu, joka minulle annetaan
aina, kun se on vapaana. Ihmisvilinän seasta näen, kun näytölle alkavat tulla omat
tietoni. On odotettava hetki ja sitten siirryttävä oman seinän eteen. Tarkastan ensin
seinälle tulevat tietoni – ovat oikein. Viimeisin työtehtäväni on ollut parin kuukauden
mittainen tutkimustyö ja sitä edellisen projektityön perään on tullut monta positiivista
merkintää lisää, osakkeeni ovat siis nousseet. Selailen seinän isosta kosketusnäytöstä
työtehtävätarjontaa. Päädyn valitsemaan kolme kausiluontoista tutkimustyötä. Katson
esittelyvideot kahdesta paikasta ja päädyn heti ottamaan yhteen videopuhelun.
Keskustelu etenee vauhdilla eteenpäin ja minulle esitetään mielenkiintoa edelleen
herättävä työtehtävätarkennus. Päätän saman tien tarttua haasteeseen ja teen
itsestäni tarjouksen. Kaksi muuta mielenkiinnon kohdetta jätän odotustilaan, mutta
tilaan niihin valmistavat itseopiskelupaketit ja lähden jatkamaan matkaani. Älypaperi
kertoo, että oma sparraajani olisi vapautumassa ja hän haluaisi kysyä jotain äsken
jättämästäni tarjouksesta. Kuittaan kellollani lukijalle, että tapaaminen sopii. Samalla
älypaperille tuleekin keskustelupisteen tunnus, jonka suuntaan näyttää sparraajanikin
juuri tulevan. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen sparraajani kertoo, miksi halusi
minut pysäyttää. Hänen mielestä tarjoukseni paranisi, jos mainitsisin kesken olevan
itseopiskelukurssin, ja oikeassahan hän on. Kurssista on suoritettuna jo 95 % ja jäljellä
on enää muutaman tunnin homma. Saan taas ystävällisen muistutuksen turhasta
vaatimattomuudesta osaamiseni suhteen. Lisäämme sen keskustelupisteen taululla
tarjoukseen, sparraajani sai siihen vielä arvioinnitkin mukaan.
Älypaperi kertoo, että lähiaikoina käynnistyvissä tutoroinneista minulle olisi vain
vähäinen hyöty, joten annan niiden alkaa rauhassa, osallistun ehkä johonkin niistä
kotona, joskin silloin menetän muiden tuon pisteen osallistujien lähikeskustelut. Ovella
kelloni taas ilmoittaa lähdöstäni ja portti siirtää kelloon toiminnoistani yhteenvedon.
Vastausta tarjoukseeni on odotettava nähtävästi vielä pari päivää.
Kerro meille tulevaisuudesta Twitterissä
@Sonera_B2B #Uuskasvu

4. Onko vuonna 2017 näin edistyksellistä tai ehkä oikeammin kehittymätöntä työvoimatoi-
mistotoimintaa, saa nähdä. Työvoimatoimistot syntyivät aikanaan yhdistämään työ-
voiman kysyntää ja tarjontaa, rooli muuttui hiljalleen työvoiman kehittämisen suuntaan,
auttamaan yhteiskunnan kannalta mielekästä työllistymistä. Tarvitaanko jatkossa tarinan
kaltaisia kohtaamistiloja? Tekniikka kehittyy, työmarkkinat muuttuvat ja välimatkat
häviävät. Uskommeko siis olevamme jo hieman toisenlaisessa maailmassa?
Työn määritelmäkin muuttuu. Työpaikat seuraavat ihmisiä ja ihmiset työpaikkoja
ja keikkaluonteisuus elää vahvasti kaikkialla mukana. Jokaisella meillä on oma, kaik-
kialla läsnäoleva ja kaikkitietävä identiteettimme. Jätämme ympärillemme tauotta jälkiä
siitä, mitä olemme aikaisemmin tehneet, missä liikkuneet ja missä vaikutamme ja mitä
teemme. Jokainen organisaatio on myös siirtynyt yhdenmukaiseen avoimeen tietoon.
Saamme reaaliaikaisesti positiiviset ja negatiiviset asiat sekä mahdolliset muutostarpeet
muun muassa tarvittavasta työvoimasta.
Identiteettiprofiili ohjaa jokapäiväistä elämäämme. Profiiliin päivittyy automaattisesti
tietoa haluamistasi paikoista ja omat tietosi päivittyvät automaattisesti jokapäiväisen
toimintasi mukaan, myös muille. Näin on helppo kävellä virtuaaliseen työvoimatoimistoon
ja tarttua uusiin haasteisiin, jotka voivat fyysisesti olla toisella puolella maapalloa. Tai
vaihtoehtoisesti kävelet kadulla ja viisas jokapäiväinen päätelaite kädessäsi tai taskussasi
ilmoittaa liikkeidesi mukaan tarjolla olevat lyhytaikaiset työpaikat. Kaikki voittaisivat. Mikä
tärkeintä, kaikki saisivat tarvitsemansa palvelun. Tämä olisi avoimuutta ja joustoa parhaim-
millaan – byrokraattiset verotukseen tarvittavat paperityöt ehtisi tehdä myöhemminkin.
Viidessä vuodessa ehtii tapahtua paljon. Tekniikka kehittyy, työvoimatarve kasvaa
entisestään ja työtahti kovenee. Me kaikki haluamme joustavuutta, avoimuutta ja muutosta
jokapäiväiseen aherrukseen. Toivottavasti jokainen on valmis joustavaan työhön, työnha-
kukilpailuun sekä ennen kaikkea itsensä hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Jos näyttää siltä, että
tarvitset tukea tai sparraajaa, on aina käytössäsi myös ihmiseltä ihmiselle -palvelu, valinnan
vapaus säilyy työnhakijalla. Nykymuotoiset työsuhteet eivät viidessä vuodessa katoa.
Muutos vie useamman sukupolven ja muutoksen suuntakin voi vaihtua moneen kertaan.
Monimuotoisuus lisääntyy, toivottavasti myös valinnan vapaus lisääntyy.
Mitä tarvitaan?
• Työnantajan ja työntekijän osaamistietokanta ja suositteluhistoria
• Yhteinen tapa kuvata sekä työnantajan että työntekijät työtarjoukset
• Tunnistautumisratkaisu, älypaneeleja helppoon käyttöliittymään ja
nopeisiin laadukkaisiin videoyhteyksiin kuten etäneuvotteluihin.
Kotilaitteetkin riittävät hieman vaatimattomammalla käyttökokemuksella
• Älypaperi lähialueviestintään, jos henkilökohtaista älylaitetta ei ole

5. 4.3. Johtamisen
vuorovaikutus 2017
Taas kerran ruudulla pyörivät Tuntemattoman sotilaan loppukuvat. Finlandia soi
uhkaavasti ja toisaalta niin toiveikkaasti. Ihmettelen, mikä saa minut katsomaan yli 60
vuotta vanhan mustavalkoisen elokuvan yhä uudestaan. Ajatukset karkaavat aamuun
ja työhön. Olenko aamulla enemmän Koskelan vai Lammion kaltainen esimies? Pitääkö
saada tapahtumaan vai onko aikaa huolehtia että ihmiset ymmärtävät ja tekevät
parhaansa?
Miten Koskela ja Lammio toimisivat tämän päivän työelämässä ja tämän päivän
johtamisen työkaluilla? Millä sanoilla Koskela aloittaisi blogikirjoituksen, olisiko
Lammion verkkostatus enemmän punaisella kuin vihreällä ja olisiko Koskela koskaan
punaisella? Twitterin 140 merkkiä ei olisi käskyttävälle ongelma, mutta syvempi
johtaja kaipaisi tilaa kuvata ja selventää. Kumman blogiteksti saisi enemmän lukijoita
ja peukkuja, entä kumman kirjoitukseen tulisi enemmän uusia asioita eteenpäin vieviä
ajatuksia keskustelun areenalle? Niin mielelläni kuin olisin Koskelan kaltainen, aloitan
lammiomaisen blogitekstin, haluan, että henkilöstö rohkaistuu kaivamaan eri näkö-
kulmia tässä vaiheessa ja mahdollisimman moni twiittaa ja osallistuu keskusteluun.
Vilkaisen edellisen kirjoitukseni kommenttien sisältöanalyysin kännykästä. Niinpä niin,
jaksaminen, kuunteleminen ja kunnioittaminen sieltä nousevat ja pari teknistä termiä
palveluaihioksi. Klikkaan eilisen myyntitilanteen vielä inspiraatioksi. Yhtä tuoteryhmän
lukua en oikein usko ja jätän siihen kommenttikysymyksen. Eiköhän kommenttiin joku
vastaa ennen kuin saan blogitekstin valmiiksi.
Lopulta syntyy kaksi vaihtoehtoista kirjoitusta. Nostan ne johtoryhmän
keskusteluryhmään, laitan äänestysnapin päälle ja lähden koiran kanssa lenkille.
Emme pääse etenemään kuin sata metriä, kunnes taskussa kilahtaa: kollega ottaa
videolla yhteyttä. Hän toivoisi, että painottaisin blogitekstiä hieman haastavampaan
suuntaan. ”Lisää lammiomaisuutta”, kysyn. Korjaan tekstiä äänikomennoin –
talutushihna toisessa kädessä kirjoittaminen on melko hidasta. Huomaan, että
blogikirjoitusta on äänestetty ja päätän julkaista tekstin saman tien firman intraan:
sormenjälkitunnistin auki, sen jälkeen kaksi äänikomentoa ja siellä on.
Tänään on fyysisen kokouksen aika, eli hyppään autoon ja nokka kohti toimistoa.
Puhelin kertoo kirjoitukseen vastaukset, sana-analyysin ja sävyindeksin. Muutamaan
kommenttiin pitää sanella heti vastaus, jotta keskustelu ideasta jäsentyy, ja muut
ovat pohdiskelevia ja ehdottavia. Kaikkiaan kuutisenkymmentä kommenttia eli melko
edustava otos. Pyydän yhteenvedon vielä johtoryhmän workroomiin, jotta se on heti
kokouksen alussa kaikilla. 12 tuntia on kulunut sen jälkeen, kun kysymys tuli mieleen ja

6. muotoilin siitä blogimuotoisen kirjoituksen. Nyt on jo melko hyvä kuva siitä, mitä mieltä
henkilöstö asiasta on. Lisäksi on lukuisia hyviä etenemistapaehdotuksia joista valita.
Upeaa kun ei tarvitse itse tietää kaikkea!
Voisin kuitenkin tehdä tässä vielä matkalla asiasta videopostauksen ja korvata
tekstin sillä. Asiaan liittyy tunteita ja videota käyttämällä saan viestiini kehonkielen ja
äänensävyn mukaan. Kokouksen alkuun on kuitenkin vielä kaksi tuntia, eli hyvinkin
saan toiset kuusikymmentä näkemystä lisää. Osa ihmisistä reagoi mieluummin
videoon. Ehdin vielä puhuakin muutaman ehdottajan kanssa tarkemmin heidän
ideoistaan: videolla tai aamukahvilla… tai niiden yhdistelmällä.
Päivät jolloin ”johtaja tietää aina parhaiten” ovat ohi. Vallalla olevat johtamisen opit ja
menetelmät ovat kehittyneet teollisella aikakaudella, eikä siinä mitään pahaa, sillä näillä
opeilla on rakennettu nykyinen suomalainen hyvinvointi. Johtamisen malli perustuu
prosessiteollisuuden kannalta järkeviin lähtökohtiin; tärkeintä on minimoida kaikki mah-
dolliset prosessipoikkeamat, johtaminen keskittyy selkeästi määriteltyihin yksiköihin,
joiden tehtävä on toistaa samaa suoritusta luotettavasti. Organisaatio on hierarkkinen;
ohjeet ja käskyt tulevat ylhäältä, raportointi alhaalta ja esimies viime kädessä tietää
paremmin ja ratkaisee ongelmatilanteet. Perinteisessä teollisessa ympäristössä tällä
tavalla saadaan hienoja tuloksia.
Kiusallista kylläkin, Suomessa merkittävin osa talouselämää on jo
jälkiteollisessa vaiheessa, keskittymässä palvelutuotantoon ja tietotyöhön. Näissä
liiketoimintamalleissa vakiointi ja poikkeamien minimointi eivät ole aivan yhtä
tarkoituksenmukaisia asioita, koska suurin osa asiakkaista haluaa yksilöllistä
suunnittelua, ratkaisuja ja osallistumista palvelun tuottamiseen.
Toinen tilannetta ratkaisevasti muuttava asia on se, että näinä vuosina nuoremman
sukupolven, vuoden 1985 tai sen jälkeen syntyneiden, niin kutsutun Y-sukupolven
edustajien osuus työvoimasta nousee jyrkästi. Kyvykkäimmät heistä nousevat myös
esimiehiksi ja johtajiksi tuota pikaa. Uusien sukupolvien astuminen ruoriin tapahtuu
säännöllisin väliajoin ihmiskunnan historiassa, mutta tämä siirtymä on erityisen
mielenkiintoinen. Y-sukupolvi on syntynyt hiiri kädessä, se ei tunne maailmaa ilman
internetiä tai sosiaalista mediaa ja kännykkä on ainut puhelintyyppi. Se on kasvanut
elämään niiden kanssa. He ovat niin sanottuja diginatiiveja tai digicowboyta, kuten
Pekka Viljakainen heitä kutsuu.
Käsissä alkaa olla tilanne, jossa johtamisen ”kultaiset säännöt”, oletuksena oleva
liiketoimintamalli ja ennen kaikkea johdettavien käsitys siitä, miten ryhmässä toimitaan,
ovat suuressa murroksessa. Toimitaanko ryhmässä avoimesti, virtuaalisesti tai vaikkapa
24/7? Saavutetaanko lähipiirin kunnioitus ja auktoriteettiasema muodollisen aseman
avulla vai toimimalla muita neuvokkaammin sosiaalisessa verkostossa? Ratkaistaanko
ongelmia ja tehdäänkö päätöksiä formaalin ja hierarkkisen prosessin tuloksena vai

7. kysymällä ja neuvottelemalla? Johdetaanko ja motivoidaanko ihmisiä komentamalla vai
osallistamalla?
Miten tulevaisuuden johtajat toimivat? Viitteitä tulevasta antaa hiljattain julkaistu
tutkimus (Cisco Systems, 2011), johon vastasi 2800 nuorta yliopisto-opiskelijaa ja
nuorta ammattilaista 14 maasta. Yli puolet vastaajista ilmoitti, ettei osaa ajatella elämää
ilman internetiä ja kaksi kolmasosaa ilmoitti, että jos olisi pakko valita auton ja internetin
välillä he jättäisivät mieluummin auton pois. Tulevilla johtajilla on siis äärimmäinen
tarve ja halu hyödyntää verkkoa kaikissa olosuhteissa, joissa sitä tarvitaan. Tämä
johtaa suuremman joustavuuden tarpeeseen. Kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti,
että he hyväksyisivät alemman palkan, mikäli työpaikka tarjoaisi joustavan pääsyn
sosiaaliseen mediaan, aika- ja paikkariippumattomaan työhön ja
mahdollisuuteen valita haluamansa mobiililaite.
Toinen merkittävä trendi on se, että sosiaalinen media ja
sen käyttäytymissäännöt syrjäyttävät nopeasti puhelimet ja
sähköpostin dominantteina vuorovaikutusvälineinä. Tämä johtaa
perinteisen yksi yhdelle -tyyppisen viestinnän logiikan vaihtumisen yksi monelle
-tyyppiseen ”broadcasting-logiikkaan”. Nuoret johtajat käyttävät sosiaalista mediaa ja
sen käyttäytymisperiaatteita luodakseen aivan uudenlaisen, reaaliaikaisen ja avoimen
dialogin organisaationsa kanssa siten, että kaikki ryhmän jäsenet voivat jatkuvasti
kommentoida ja tuoda omaa osaamistaan ja näkemystään esille, antaa ja saada
välittömästi palautetta ja osallistua organisaation asioiden käsittelyyn.
Tämän näkemyksen mukaan tulevaisuuden johtajia ja johtamiskäytäntöjä muokkaa
suurempi halu ja tarve hyödyntää jatkuvasti verkkoa, ennen näkemätön joustavuus
työn tekemisessä ja välineissä sekä sosiaalisen median ilmiöiden hyödyntäminen
johtamistyössä. Tästä kumpuavat ainakin seuraavat kysymykset, joiden suhteen
kaikkien organisaatioiden on tehtävä linjauksensa:
• Mikä on avoimuuden oikea taso ja tyyli?
• Miten paljon työ- ja vapaa-ajan roolit ja niiden vuorovaikutus kannattaa sekoittaa?
• Miten ehkäistä sosiaalisen median väärinkäytön mahdollisuudet?
• Miten varmistaa, että kaikki organisaation jäsenet ymmärtävät, mikä on
yrityksen luottamuksellista tietoa?
Päätyypä linjaus mihin muotoon tahansa, alkavat päivät, jolloin johtaja voi sanoa aina
tietävänsä paremmin, olla lopullaan. Tulevaisuuden johtajan odotetaan kommunikoivan
enemmän, laajemmin, reaaliaikaisemmin, avoimemmin ja uudenlaisin työkaluin ja
paneutuvan siihen aidosti ja koko sielullaan.
Tulevaisuuden esimiesten odotetaan samalla tarjoavan näin vaikuttamismahdolli-
suuksia kaikille organisaation jäsenille ja tekevän sen ehdottoman tasapuolisesti. Myös
Osallistu keskusteluun
johtamisesta LinkedIn-palvelussa
www.linkd.in/uuskasvu

8. muut vallan lähteet muuttuvat. Asema-auktoriteetin muuttuessa vähemmän merki-
tykselliseksi on johtajan lunastettava paikkansa siten, että hän on aina selvillä, missä
mennään, ja aidosti myös ymmärtää ja tuntee organisaationsa liiketoiminnan.
4.4. Globaalit koulun kinkerit 2017
Se heinäkuinen yö viisi vuotta sitten, jolloin 800 koululaisen luokkahuoneet paloivat,
oli elämäni pahin painajainen. Minulla oli kaikki lukuvuoden jaksosuunnitelmat
saatu juuri valmiiksi ja viimeinenkin sijainen palkattuna. Kolme viikkoa aikaa koulun
alkuun ja viimeistelyä vaille remontoidut uudenveroiset tilat menivät. Onneksi edes
opetusvälineet, oppilaiden tietokoneet oli siirretty varastokonttiin remontin alta.
Oli pakko aloittaa tyhjältä pöydältä, tai no olihan meillä toinenkin täyteen ahdettu
ja viipaleparakeilla täydennetty koulukeskus. Hyvät tilat viidellesadalle, mutta kun
oppilaita on 1500… Ja seuraava täysi koulu 60 kilometrin päässä.
Päivä pohdintaa ja sitten esitys oli valmis. Ei muuta kuin esityksen kanssa
Kouluhallitukseen lupia kysymään. Oli pakko keksiä jotain. Mihin tilat riittäisivät?
Mihin tiloja oikeasti tarvittiin? Ensimmäinen ajatus oli, että ensisijaisesti tiloja
tarvitaan matematiikkaan ja kieltenopetukseen. Ja jos tilaa jää, niin äidinkielelle ja
muille luonnontieteille. Jos ne hoidetaan hyvin, ovat lasten ja nuorten kokemat haitat
pienimmät. Jos meillä silloin olisi ollut vain päiviä aikaa, niin olisi toimittu, se oli hyvä
suunnitelma. Onneksi oli kaksi viikkoa eli aikaa miettiä asiaa vähän pidemmälle.
Yritykset olivat suosineet jo vuosia etätyötä ja videokokouksia. Lähes kaikilla
perheillä oli hyvät nettiyhteydet. Tai ainakin oli riittävästi koteja, joissa ne olivat.
Oivallus, että lähes kaikki lukuaineet voitaisiin opiskella videoneuvottelun ja
• Älypuhelimen tunnistusratkaisu intranetin julkaisutilaan
ja pienryhmien keskusteluryhmiin pääsemiseksi
• Avoimen mielipiteen ilmaisun ja keskustelun sekä
sitouttavan johtamisen kulttuuri
• Tekstianalysointisovellus
• Puheohjattu tekstinmuokkaussovellus
Mitä tarvitaan?

9. interaktiivisten itseopiskelukurssien avulla opettajan yksilöllisessä ohjauksessa,
mullisti koko ratkaisun. Luokkatiloja tarvitaan paljon enemmän oppimistilanteisiin,
joissa kehitetään sosiaalisia valmiuksia, vuorovaikutustaitoja, luovaa ilmaisua ja
liikuntaa. Kotitalous ja kemian kokeet oli myös tarpeen järjestää lähiopetuksena.
Hiljalleen rytmiksi muodostui, että suurin osa vanhemmista oppilaista kävi koululla vain
joka toinen päivä, kun oppiminen oikeasti vaati yhdessäoloa ja sosiaalisen pääoman
kartuttamista.
Pienemmät oppilaat olivat aluksi enemmän paikalla oppimassa oppimista.
Samoin tietyt oppilaat tarvitsivat enemmän lähiopettajan tukea kuin toiset, mutta
lopulta tilat riittivät hyvin. Kokemus opetti hyvin nopeasti, että maahanmuuttajalapset
pääsivät opiskelun alkuun nopeasti, kun ensimmäisten viikkojen apuna oli äidinkieltä
puhuva videotulkki, jonka turvin vanhemmat tiesivät, mitä tapahtuu, ja monet
väärinymmärrykset vältettiin.
Edistyneet oppilaat löysivät nopeasti maailmalta verkkokursseja, joilla he
pystyivät korvaamaan osan tunneista kansainvälisellä tarjonnalla. Aiemmin ei tullut
mieleenkään, että meillä riittäisi resursseja tarjota kielivaihtoehtona Japania ja
Portugalia – nyt ei ole montaa kieltä, jota ei meillä opiskeltaisi ja natiiviopettajien
johdolla. Myös matematiikasta ja fysiikasta löytyy lukioikäisille huippuopetusta aivan
mitättömillä kustannuksilla. Myös yhteistyö alueen yritysten kanssa lähti viimein
käyntiin, aluksi se oli yrityksille hyväntekeväisyyttä, mutta muuttui nopeasti myös heille
hyödylliseksi, kun opiskelijat tekivät harjoitustehtävänsä motivoituneesti.
Lopulta palaneen koulukeskuksen tilat suunniteltiin kokonaan uudelleen
painottaen liikuntaa ja sosiaalisia kohtaamistilanteita. Ne olivat halvemmat ja pystyttiin
rakentamaan rahoilla, jotka säästyivät, kun vanha toimintamalli purettiin. Tilat tukivat
myös muun yhteisön aktiivisuutta, kun luokkahuoneiden jonoista päästiin luovuutta
tukeviin ratkaisuihin.
Nyt meidän uutta oppimismallia on jo alettu kopioida muualle, kun on nähty,
miten meillä oppimistulokset ovat parantuneet, opettajat ja oppilaat voivat paremmin
ja kustannukset ovat vieläpä pienentyneet. Se heinäkuinen yö viisi vuotta sitten oli
parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Mitä vanha matikan lehtori vastasi 1970-luvulla kiltille etupulpetissa istuneelle tytölle,
joka tuli maininneeksi opettajalle, että ”Tuo Pekka takapulpetissa häiritsee? ” Lehtorin
vastaus oli: ”Ole sinä vaan väleissä tuon takapulpetin pojan kanssa, hänestä voi joskus
tulla sinun työnantajasi.”
Erään perheyrityksen toimitusjohtaja totesi muutama päivä sitten, ”Mihin
me tarvitsemme kaikkia näitä työmarkkinoille tulevia ammattikorkeakoulun
yleistradenomeja? Ne osaavat vähän kaikkea, mutta kun pitäisi alkaa tehdä töitä,
meidän on koulutettava ne uudelleen täällä työpaikalla. Ennen, kun tänne tuli

10. vähemmän, mutta käytäntöön koulutettu nuori teknikko tai insinööri, se tiedettiin, mitä
hän osaa, ja sai laittaa suoraan töihin”. Mahtoiko tuo edellä mainittu toimitusjohtaja olla
juuri kyseinen ”häiritsevä takapulpetin poika”?
Toimitusjohtajan mainitsema ammattikorkeakoulusta työelämään valmistuva
tradenomi oli syntynyt vuonna 1988 ja aloitti koulunkäyntinsä 17 vuotta sitten 1995.
Miltäpä maailma näytti tuolloin? Internet otti ensiaskeleitaan kouluissa, Australiassa
etäopetettiin radiopuhelimien välityksellä ja IT-huuma alkoi nostaa päätään. Hän päätti
lähteä lukion jälkeen tietotekniikkalinjalle.
Entä mitäpä kuuluu etupulpetin tytölle tänään? Hänestä tuli opettaja, joka hakeutui
vuosi sitten lähihoitajaksi, kun ei enää jaksanut koulussa. Samaan aikaan saimme lukea
kyseisen opettajan entisen oppilaan päiväkirjoista koulukiusaamisesta ja ajautumisesta
puukottajaksi.
Löytäisimmekö nykyajan ja tulevaisuuden työelämästä malleja, joita voisi soveltaa
kouluissa? Oppilaille voitaisiin antaa langattomalla verkkoyhteydellä, kaksisuuntaisella
videoyhteydellä ja paikannuksella varustetut minitietokoneet. Kun kommunikaatio- ja
sosiaaliset taidot ovat riittävän hyvät, oppilaat voisivat opiskella ja opettajat ohjata,
opettaa ja opastaa osan ajasta etänä – missä tahansa – reaaliajassa.
Mitä jos oppiminen olisikin globaalia, jos Italiaa opiskeltaisiin natiivin
huippupedagogin johdolla verkon yli ja ryhmässä olisi opiskelijoita ympäri maailmaa?
Osaisiko poromies kertoa työstään uskottavammin ja elämyksellisemmin kuin
lähiopettaja, joka ei ole käynyt Kehä III:n ulkopuolella?
Yhä useammin koulumaailmassakin keskustellaan opettajien kiireen
lisääntymisestä. Toisaalta painetta luovat luonnollisesti oppilaat, mutta yhä enenevässä
määrin myös hallinnolliset ”projektit” ja entistä vaativammat vanhemmat.
Voiko koululaitoksemme pahoin? Onko meillä liian vähän aikaa toisillemme?
Voisiko koulu vastata uudella tavalla tulevaisuuden työelämän ja ennen kaikkea ihmisten
hyvinvoinnin tarpeisiin? Miksi menestyvä huippugolfari pelaa kenttää mielessään
nurinpäin – siis ennen varsinaista suoritusta kuvittelee pelaavansa jokaisen väylän
lyönti lyönniltä, mutta takaperin viheriöltä aloituspaikalle? Hän haluaa tietää ja nähdä
etukäteen, missä hänen kulloinkin tulisi olla pallonsa kanssa, jotta seuraavalla lyönnillä
olisi mahdollisimman helppo saada haluttu lopputulos.
Nyt koulunsa aloittava ekaluokkalainen valmistuu ammattiin ja työelämään kes-
kimäärin vuonna 2024–2029. Mitä valmiuksia hänellä tulisi tuolloin olla, jotta hän saisi
”oman elämänsä golfpallot” mahdollisimman varmasti ja vähillä ylimääräisillä lyönneillä
reikään? Sitä hän ei ehkä itse voi vielä tietää, mutta koulu antaa siihen vinkkejä – ”juuret
ja siivet”.
Elääkö koulumaailma menneessä, nykyisyydessä vai pitäisikö sen elää
viisitoista vuotta ajastamme edellä? Talouselämä 1/2012 -lehdessä liike-elämän

11. monitoimivaikuttaja Anssi Vanjoki pohti mallia, jossa ”koulussa käytäisiin esimerkiksi
vain joka toinen päivä ja siellä keskityttäisiin kommunikaatiotaitoihin, sosiaalisen
pääomaan rakentamiseen, liikuntaan ja muuhun fyysistä läsnä- ja yhdessäoloa
vaativaan oppimiseen”.
Tietoaineet voitaisiin opiskella etätyön ja tietoteknisten itseopiskelukurssien avulla
etäopettajan ohjauksessa. Säästyneillä tilakustannuksilla ja oppimisen tehostumisella
pystyttäisiin rahoittamaan tarvittava tietotekniikka ja oppimateriaalit tuotantomalliin
soveltuvaksi sekä ennen kaikkea enemmän yksilöllistä läsnäoloaikaa opettajalle – vaikka
verkon välityksellä!
Kaikki tämä on jo mahdollista – kyse on tahtotilasta ja resurssien kohdentamisesta.
Millaiset olisivat ”Globaalit koulun kinkerit 2017”?
• Rohkeus irtaantua totutuista toimintamalleista
• Laajakaistayhteyksiä koteihin sekä työasemia jokaiselle opiskelijalle
• Web-kamerat niihin laitteisiin, joissa sitä ei ole valmiina
• Opettajalle usean etäopiskelijan ohjaukseen sovellus, josta
voi käydä yksilöllisiä keskusteluja joko pikaviestein tai suorin
kahdenvälisin videoyhteyksin ja jakaa työpöydän opiskelijan kanssa
• Itseopiskelukursseja tuottava yritysverkosto
• Nopea prosessi, jolla itseopiskelukurssit ja ulkomaiset
etäopetuskurssit auditoidaan opetusohjelmaan vaatimukset
täyttäviksi ja vertailukelpoisiksi
Mitä tarvitaan?

12. 4.5. Mikroyritysten
vallankumous 2017
Viitisen vuotta sitten odottelin työttömyyseläkkeelle pääsyä. Aika toivottomalta tuntui
50-vuotiaan insinöörin työllistyminen, kun niitä riitti jokaiseen keskikaljabaariin ja
kahvilaan. Pelastukseksi tuli harmaa talous. Olihan se politiikka silloin soutamista ja
huopaamista, mutta oivallus, että ainut tehokas lääke harmaan talouden ehkäisyyn oli
lisätä merkittävästi perheiden työllistämiskykyä ja ennen kaikkea halua maksaa laskut
virallisen talouden maailmassa.
Keino oli yksinkertainen: nostettiin kotitalousvähennys viisinkertaiseksi ja
laajennettiin se kattamaan kaikki henkilötyö, jota perheen eduksi tehtiin, riippumatta
työn suorituspaikasta. Oivallus oli, että yhdeltä palvelun tuottajalta sai olla vain 10
% kokonaissummasta, jolloin tuki ei valunut suuryrityksille. Vaikka tuloverokertymä
vähän laski aluksi, tuli uutta palkkatyötä ja tuhansia pienyrityksiä näkyväksi ja niinpä
veropohjan laajenemisen kautta ratkesi monen kuntatalouden ongelmat. Pimeä työ
ilmiönä vain katosi tavallisten perheiden ja yrittäjien keskuudesta.
Minulle, monessa sopassa kouliintuneelle projektien pyörittäjälle,
tämä mahdollisti verkostosolmuyrityksen perustamisen. Verkostosolmu, tai
verkostosihteeri, ihan miten se halutaan nähdä, on henkilö, joka tuntee asiakkaansa
ja tuntee tekijät – hänen osaamisensa on yhdistää ja ideoida työlle tekijä
riippumatta mikä työ on. Ompelija, putkimies, tietokoneguru, kotisairaanhoitaja…
hämmästyttävää, miten pieni määrä kotitalouksia pystyy työllistämään niin suuren
joukon mikroyrityksiä! Ja kuinka mikroyritys on toisensa asiakas – ompelija
puutarhurille ja päinvastoin. Olimme vain oppineet olemaan kysymättä toiselta
avainkysymykset: ”Mitä Sinä osaat ja ennen kaikkea mitä Sinä haluat tehdä?”
Vaihdannan perusteet oli luotu jo ajat sitten, ei rahassa mitään pahaa ole, kunhan
sen pyörittäminen ei luo tehottomuutta. Massiivisia taloushallintaorganisaatioita
ja strategioita, optioita ja pelureita – kun kyse on viime kädessä siitä, että ompelija
tarvitsee osaavan omenapuun istuttajan ja omenapuun istuttaja tarvitsisi vähän tilaa
lähes käyttämättömän pukunsa hartioihin veljensä häihin.
Verkostosolmuna tarvitsen vain muutaman prosentin osuuden per keikka.
Pienistä purosista se elanto tulee, mutta vaivattomuus ja turvallisuus ovat asioita,
joista ihmiset ovat valmiit maksamaan. Kun osaaminen, välineet ja verkosto on
kunnossa, niin keikan välityksiä ei mene yhtään hukkaan ja työpäivä kuuluu kuin siivillä
ja aikaa jää yhteisön sosiaalisen hyvinvoinnin huoltoonkin.
Aika jännää, miten paljon osaamista lähialueilta lopulta on löytynyt. Aiemmin

13. väki matkusti pois keskitettyihin toimistoihin ja palasi illalla leikkimään koteihinsa.
Verkostosolmuyrittäjänä tulin mahdollistaneeksi, että väki siirtyi aluksi osa-aikaisiksi
yrittäjiksi, ja kun tarjonta loi kysyntää ja kysyntä tarjontaa, niin verkosto alkoi kasvaa ja
solmun hallinnoima verkosto alkoi muistuttaa jo aika kattavaa palveluyritystä – tai itse
asiassa useampia, kun toimialoja tulee vain jatkuvasti lisää.
Kun teollisen yhteiskunnan aikakauden luomien monikansallisten jättiyritysten
monopoli alkoi murentua, alkoi mikroyritysten palvelutarjontakin räjähtää
markkinoille. Semanttisella verkkohaulla minä ja kaltaiseni mikroyrittäjät löydämme
oman osaamisemme täydentäjän, jonka työtilanne, luottamusreferenssit sekä
aika- ja paikkastatukset mahdollistavat työn tekemisen. Näin mikroyritysverkosto
elää dynaamisesti ja pystyn palveluissa haastamaan minkä tahansa perinteisen
hierarkkisen organisaation niin työn laadussa, toimitusnopeudessa kuin
kustannuksissakin. Ja kelpaan julkisten kilpailujen tarjoajaksi. Tavaratuotanto ja
globaali logistiikka on jäänyt vanhoille yrityksille.
Arabikevät lähti liikkeelle Twitter-viesteistä. Meidän vallankumouksemme
lähti Facebookista ja tekstiviesteistä, Twitterkin toki mukana. Me kaadoimme yhtä
suuret voimat, mutta meidän hedelmäkauppiaamme on onnellisempi kuin koskaan
elämässään. Meidän vallankumouksemme on siinäkin mielessä onnellisempi
kuin Arabimaissa, että täällä virkavalta ja poliitikot hehkuttavat meitä. Suomen
vaihtotasekin oikeni, kun palveluyritysten voitot eivät enää valu suuren maailman
kasvottomille omistajille.
Talouselämämme rakenteet ovat kehittyneet nykyiseen
muotoonsa pitkälti rahoittajien, suurteollisuuden, kaupan
keskusjärjestöjen ja verottajan etujen ajamana. Kuvitel-
laan remonttiryhmä, joka koostuu putkimiehestä, timpurista, maalarista ja sähkömie-
hestä – kaikki omia yrityksiä. Jos he toimisivat lakien ja määräysten mukaan kirjaten
kaikki yritysten väliset suoritesiirrot dokumentein, olisi heidän mahdoton saada yhtään
kilpailukykyistä tarjousta aikaiseksi, koska työllistäisivät liian monta talouspäällikköä ja
kirjanpitäjää esimiehineen ja johtajineen. Työkaluja, työsuoritteita, tarvikkeita, kuljetuksia
ja ties mitä lainataan päivän aikana ristiin satoja kertoja. Lainat, pikku palvelukset samoin
kuin kokonaisurakan lopullinen kannattavuus kunkin kannalta perustuu luottamukseen ja
oikeudenmukaiseen vastavuoroisuuteen. Luottamus syntyy yhteisistä kokemuksista.
Suuryritysten toiminta perustuu juridisesti pitäviin sopimusmalleihin, joissa on
yksityiskohtaisesti kirjattu eri sopimuspuolten oikeudet ja vastuut ja kaikki yritysrajan
yli tapahtuvat suoritteet kirjataan yksityiskohtaisesti molempien yritysten kirjanpitoon.
Tämän kaiken hallinta vaatii massiivisia tietojärjestelmiä ja tiukasti määriteltyjä proses-
seja. Asiakkaan kohtalona on sopeutua ja toivoa, että prosessin määrittäjät ovat otta-
neet kaiken huomioon. Jos prosessista poiketaan, nousevat asiakkaan kustannukset
Liity keskusteluun Facebookissa:
www.facebook.com/SoneraYrityksille

14. nopeasti. Asiakkaiden on myös alistuttava suuryritysten juristien määrittämään sopi-
muskieleen. Molemminpuoliselle luottamukselle on niissä vain vähän tilaa, asiakkaan on
yksipuolisesti luotettava siihen, mitä suuryritys sanoo. Ainoa asia, mihin pieni asiakas voi
vaikuttaa, on suuryrityksen mainepääoma.
Entä jos luottamus palaakin yhteiskunnan voimavaraksi, kuten se oli joskus ennen
teollistumisen alkua? Vanhoissa kyläyhteisöissä oli aina joku, joka järjesti kaikki asiat.
Meillekin voisi syntyä oma ammattikunta, joka kokoaisi ja hallinnoisi verkostoja todel-
lisen asiakastarpeen mukaan. Asiakkaan haluama laatu ja palvelun hinta sovitaan tässä
ja nyt, työmaalla tai kaupassa, eikä toisella puolen maapalloa, neuvotteluhuoneessa
juristien ja konsulttien ohjauksessa.
Verkostosolmuja ei aina tarvita, jos verkostojen jäsenillä on myös vanhat asiak-
kaansa. Solmujen merkitys korostuu, kun uusia ammattilaisia tai sellaisiksi haluavia liittyy
verkostoon. Toiminnan käynnistäminen ja luottamuksen rakentaminen vaatii aluksi tukea.
Joskus työkalujen ensihankintoihin tarvitaan mikrolainaa tai yhteishankintasopimuksia.
Suuryrityksille jää elintilansa. Tänä päivänä on vaikea kuvitella, että sellukattilaa
pyöritettäisiin edes osuuskuntamuotoisesti saati mikroyrittäjien voimin. Jatkossakin
tarvitaan isompia yrityksiä suuriin tuotantolaitosinvestointeihin, suuria pankkeja niitä
rahoittamaan ja globaaleja palvelun koordinoijia hoitamaan logistiikkapalveluja.
• Uusien jäsenten varmentaminen, opastus ja alkupääoman kokoaminen
• Uusien asiakkaiden tuominen verkostojen piiriin – luottamuspääoman välittäminen
tilaajan ja tuottajan väliseen suhteeseen
• Lähiyhteisön osaamispääoman täydentäminen
• Yhteydet lähiverkostoihin, jotta harvinaisemmillekin asioille löytyy tekijä ja
toisaalta heille asiakkaita
Verkostosolmun tehtävät:
Mitä tarvitaan?
• Poliittiset päätökset harmaan talouden elintilan kaventamiseksi
kotitalousvähennyksen avulla
• Osaamistietokanta, luottamustietokanta
• Kartat ja paikkatiedot
• Ammattilaisten sijainnin ja statuksen varmentaminen,
statuksessa mukana lähityötilanne
• Vuorovaikutusvälineet: puhelin, internet, sähköposti ja
sosiaalisen median työkalut

15. 4.6. Osallistuva eläkeläinen
vuonna 2017
Olen 71-vuotias vuonna 2017. Kuulun 67–72-vuotiaiden suureen ikäluokkaan.
Olemme käytännössä kaikki eläkkeellä. Edellisiin sukupolviin verrattuna olemme
hyvin koulutettuja ja varakkaita. Olen vielä varsin hyväkuntoinen, kuten suuri osa
ikäluokastani. Meitä on vielä jäljellä noin 360 000. Viisi vuotta nuorempaa ikäluokkaa
on lisäksemme siirtynyt eläkkeelle arviolta 200 000 eli kaiken kaikkiaan eläkkeellä on
62–72-ikäluokkaa runsaat puoli miljoonaa. Se on aika iso joukko.
Olen hiukan huolestunut. Alle 15- ja yli 65-vuotiaita on sataa työikäistä
kohti jo 60, ja huoltosuhde heikkenee edelleen. Kuntarakenteiden ja sosiaali- ja
terveystoiminnan uudistukset eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa merkittävästi sosiaali-
ja terveyspalvelujen ja julkishallinnon tuottavuuteen. Vähenevästä työikäisestä
työvoimasta yhä kasvavan osan vievät yksityiset ja julkiset sosiaali-, terveys- ja
hoivapalvelut. Työvoimaa ei tahdo riittää muille aloille, esimerkiksi vientituloja
kerryttävään yritystoimintaan. Kilpailukykymme ja kansalaisten hyvinvoinnin
taloudelliset perusteet näyttävät heikentyvän.
Näen kuitenkin myös paljon positiivisia ilmiöitä. Suurin osa meistä puolesta
miljoonasta ”nuoresta” eläkeläisestä osallistuu itse asiassa vielä aktiivisesti
yhteiskuntamme toimintaan. Sosiaaliset verkostot ja henkinen ja fyysinen liike ovat
minulle ja monelle muulle lääke. Tarjolla on uusia fiksuja toimintamalleja aktiiviseen
osallistumiseen, terveyden ylläpitämiseen ja väistämättömien sairauksienkin
kohtaamiseen. Huoltosuhde antaakin mielestäni liian synkän kuvan todellisuudesta.
Itse asiassa hanskamme ovat vielä käytössä ja voimme omalla toiminnallamme
vapauttaa niukkaa työikäistä työvoimaa sosiaali-, terveys- ja hoivapalveluista muille
aloille.
Sosiaalisen median välineet helpottavat ja laajentavat monella tavalla
osallistumistani ja ”vapaa-ajanharrastuksiani”. Käyttöliittymät ovat yksinkertaisia
ja helppokäyttöisiä ja tukevat liikkeen lääkkeen ideaa. En halua jämähtää istumaan
ruudun ääreen kovin pitkäksi aikaa. Lisäksi fyysinen ihmisten kanssa turinointi ja
puuhaaminen ovat minulle elämän suola.
Yritykset ja julkiset yhteisöt käyttävät aktiivisesti sosiaalista mediaa
toiminnassaan ja sen kehittämisessä. Se on tehokas tapa hankkia ja hyödyntää
organisaation ulkopuolisia voimavaroja. Me eläkeläisetkin olemme asiakkaina ja
erilaisilla osaamisprofiileillamme sellainen voimavara. Olen päässyt muutamaan
sosiaali- ja terveysalan palveluntuottajan pieneen asiakas- ja asiantuntijaryhmään.

16. Palveluyritystaustani ja ikäni olivat kiinnostava yhdistelmä profiilissani. Voitaisiinko
vaikka IT-alan parhaista palveluprosessien käytännöistä ja toimintamalleista soveltaa
jotain sosiaali- ja terveysalalla, kun asiakkaana ovat seniorit?
En ole poliittisesti kovin aktiivinen, mutta minua houkuttelee tehdä kansalaisaloite
eduskunnalle muutaman samanmielisen kaverin kanssa. Valmistelu ja tuen saaminen
on aika yksinkertaista, kun käytettävissä on sosiaalisen median palvelu ja hyvin toimiva
lakialoitteen valmistelutuki.
Joitain kremppoja ikä minulle ja vaimolleni on jo tuonut. Olemme liittyneet
sosiaalisen median piiriin tai perustaneet sellaisen. Autamme samantyyppisessä
tilanteessa olevia terveyden ylläpidossa ja sairauden hoitamisessa. Yhteisössä
on mukana terveydenhoidon asiantuntijoita. Hyöty saadaan siitä, että vältytään
kremppojen ja sairauksien pahenemisilta ja turhilta käynneiltä lääkärillä tai
terveyskeskuksissa.
Käyn kerran viikossa ohjatussa äijäjumpassa. Kesällä ohjaajamme pitää lomaa.
Tässä iässä jumppaloman pitäminen on vaarallista. Omatoiminen jumppa jää helposti
tekemättä. Siksi saamme muistutuksena ohjaajaltamme kerran viikossa videopätkän,
jonka mukaan teemme liikkeet.
Laulan kuorossa. Yhteisöpalvelussamme on käytettävissä omaa harjoitteluani
varten tulevien konserttiohjelmien nuotit, stemmaäänitykset ja joitain hyvien kuorojen
esityksiä. Jos emme pääse kokoontumaan yhteiseen tilaan, harjoittelemme verkon
kautta koko kuorolla tai pienemmillä kokoonpanoilla. Keskitymme varsinaisissa
harjoituksissa tulkintaamme ja oman soundimme luomiseen ja viilaamiseen sekä
sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Olen myös mukana muutamassa seurassa, joissa pohdimme mielenkiintoisia
elämän ilmiöitä mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Kasvokkain tapaaminen on
näissä tilanteissa tärkeää. Jos en pääse tapaamiseen, käyn katsomassa sosiaalisen
mediamme kautta esitelmien sisällön ja keskustelun. Joistain aiheista viritämme
jälkeenpäin nettikeskustelua.
Sosiaalinen media on hyvä renki eläkeläiselle. Se mahdollistaa aktiivisen
osallistumisen yhteiskunnan toimintaan ja oman ja muiden hyvinvoinnin
parantamiseen. Se on vaarallinen isäntä iäkkäälle, jos se ryöstää aikaa sosiaalisesta
kasvokkain tapahtuvasta kanssakäymisestä ja fyysisestä ja henkisestä liikkeestä ja
ponnistelusta.
Suomessa herättiin jokin aika sitten tiedostamaan, että meillä on kohta maailman kou-
lutetuin eläkeläisten joukko. He ovat terveempiä ja paremmassa fyysisessä kunnossa
kuin koskaan aikaisemmin. Jossain vaiheessa pelättyä suurta hoivahenkilöstövajetta ja
henkisen tyhjyyden keskittymää ei näytäkään syntyvän. Eläkeläiset tuntuvat olevan nyt

17. aktiivisin ja kiireisin väestönosa, josta ollaan yhä kiinnostuneempia kaupallisten palvelun
tarjoajien toimesta myös täällä Pohjolassa. Enää ei voida puhua eläkeläisistä yhtenä
joukkona. Vähintäänkin seniori-ikä on jaettava aktiiviseen vaiheeseen ja hidastuvaan
vaiheeseen.
Joka tapauksessa huoltosuhde muuttuu Suomessa heikompaan suuntaan.
Eläkevarantoja kasvattaa yhä pienempi joukko ja hoivapalveluita kuluttavien joukko
kasvaa vääjäämättä.
Yhtenä keinona huoltosuhteen heikkenemisen ja eläkevarantojen
riittämättömyyden ratkaisuksi on esitetty, että koulutettujen eläkeläisten massat
voitaisiin kanavoida kansantaloutta tukevaan sisältötuotantoon. Joukkoistamalla
tuotettuja sisältöjä voidaan kanavoida osaksi julkista palvelutuotantoa ja kaupallisiakin
tuotteita. Sisältöjä voidaan myös kerätä osaksi yhteistä sisältöpankkia odottamaan
myöhemmin tuotettavia palveluita sekä tutkimusten aineistoiksi. Sosiaalinen media
nähdään tämän sisältötuotantotyön itseorganisoinnin mahdollistajana.
Toinen sosiaalisen median mahdollisuus on toimiminen elämänlaadun parantajana.
Lupaavimpana mahdollisuutena tutkijat ovat esittäneet vertaistuen verkostoja, jolloin
hoivahenkilöstön pulaa voidaan lievittää. Vertaisverkostojen organisointiin
tarvitaan vain lievää ohjausta ja parhaiden käytäntöjen tunnistamista ja
niiden leviämisen edistämistä. Vertaisverkostoissa on voimaa. Kuvaavaa on,
että kun Puhelinrinki-palvelupilottiin 2000-luvun alussa etsittiin yksinäisiä
vanhuksia, ei heitä oikein löytynyt vaikka lehdissä heidän kohtaloa päivitellään
jatkuvasti. Kun samoilta ihmisiltä kysyttiin, haluaisivatko he osallistua puhelimitse
keskusteluryhmään, jossa he auttavat yksinäisiä vanhuksia, ei vapaaehtoisista
osallistujista ollut pulaa.
Parhaimmillaan osa nykyisistä hierarkkisesti johdetuista hoivaverkostoista
osoittautuu ylimitoitetuksi tai vähintään ne voivat keskittyä paremmin niihin asiakkaisiin,
jotka tarvitsevat oikeasti koulutetun henkilöstön tukea. Synnytettäisiin win-win-malli,
jossa kaikki hyötyisivät.
• Teknisesti kaikki tarvittava on olemassa
• Joitakin poliittisia päätöksiä, jotta mahdollinen sisältötuotannosta
tai vertaistuesta syntyvä lisäansio olisi kannustavampi eläkeläiselle
ja välittömät kulut voitaisiin korvata
• Harkintaa, ettei synny yksittäisiä heitteillejättöjä
Mitä tarvitaan?
Osallistu keskusteluun:
www.linkd.in/uuskasvu

18. 4.7. Tietotyön tila 2017
On taas kerran aika muuttaa tilaremontin alta väistötilaan. Vastahan viisi vuotta sitten
näihin tiloihin tultiin. Se oli iso muutos, kun siirryttiin yhteiskäyttöisiin työpisteisiin.
Motivaatiota lisää kaappirivistön edessä pyörivä havainnekuva tilojen seuraavasta
vaiheesta, jännä sekoitus vanhaa 3D-tekniikkaa ja hologrammikuvaa. Arkkitehdin
mallintamassa kuvassa liikkuu ja työskentelee oikeita ihmisiä – samat ihmiset, jotka
näkyvät myös ihan oikeasti tuossa vieressä tekemässä töitä väistyvässä ympäristössä.
Jaksan aina hämmästellä, miten mielikuvituksen rajaa voidaan siirtää aina vain
kauemmaksi. Aina, kun luulet, että tekniikka saavuttaa mielikuvituksen, laukkaa
mielikuvitus taas tekniikan ulottumattomiin.
Väistyvä ympäristö oli ensimmäinen, jossa lähdettiin liikkeelle vuorovaikutuksesta
ja kohtaamisista. Joku asia onnistui ja joku ei. Luovan etätyön mahdollisuuksia ei
silloin ymmärretty. Nyt mennään taas aimo harppaus eteenpäin ja fyysisistä työtiloista
päästään lähemmäksi luontevia mielen työtiloja, luovan ongelmaratkaisun menetelmiä
tuetaan myös tilaratkaisuissa. Tulee mieleen oma päiväkotiajan sali, joka sopeutui
hetkessä vaikka mihin leikkiin, juhlaan ja lepoon. Silloinen kuvaputkitelevisio on vain
korvattu kymmenillä näyttöpaneeleilla.
Laskeskelen työurani muuttojen määrää, niitä on paljon. Ainahan ne on
perusteltu työn tuottavuudella ja tiimiyttämisellä, mutta perimmäisenä motiivina on
paria poikkeusta lukuun ottamatta ollut tilan ja energian säästö. Joissain harvoissa
tapauksissa on sentään käytetty osa rahoista luovuuden mahdollistamiseen. Luovuus
vain oli loppunut siinä vaiheessa, kun piti vapautua kahleista: riippumatto, säkkituoli,
Stiga-peli, epäsymmetrinen pöytä ja nostalginen flipperi 80-luvulta eivät nyt oikeasti
hirveästi tietotyöläisen luovuutta vapauta. Luovuutta ei parannettu myöskään
huoneiden seinien purkamisella ja sen jälkeen säätämällä seinät korvanneiden sermien
standardikorkeutta 20 cm:n portaissa eri suuntiin. Ääripäissä autoritäärisen esimiehen
unelma 100 cm sermeistä, jolloin ahertavat alaiset olivat valvottavissa yhdellä
silmäyksellä, ja toisaalla 200 cm sermit, joiden ainut ero huoneisiin oli, että ne eivät
eristäneet ääntä ja henkilökohtaisen arvostuksen muutoksen pystyi päättelemään siitä,
mihin suuntaan sermit milloinkin liikkuivat, lisääntyikö vai supistuiko pinta-ala.
Aina ei viitsitty edes sermejä käyttää, SAP-konsultteja mahtui pahimmillaan
yhden 90-luvun pöydän ympärille neljäkin – enemmänkin olisi ahdettu, mutta kun olisi
pitänyt investoida kapeampiin työtuoleihin. Keskittymisrauha hoitui nappikuulokkeilla,
ja naapurin kanssa ei ehditty puhua, jos jotain piti toiselta kysyä niin chat-ikkuna toimi
yhtä hyvin metrin kuin 1000 kilometrin päähän. Osalle tietotyönpuurtajalle hieroja alkoi
olla tutumpi kuin oma puoliso.

19. Viitisen vuotta sitten tehokkuuden hakeminen karsinoita pienentämällä kohtasi
rajansa ja tuottavuus romahti karsinasopulien massavaellukseen kohti erilaisia
työpaikkoja ja työtiloja. Muodiksi tulivat ei-henkilökohtaiset työpisteet, joiden ilme
vaihteli työtehtävien mukaan ja inspiraatiota tilasuunnitteluun haettiin vapaa-ajan
ympäristöistä. Askel oikeaan suuntaan se varmasti oli, muttei mikään läpimurto. Vanha
kollega jaksoi aina muistuttaa, ettei koskaan pidä aliarvioida tapojen ja tottumusten
muutoksen vaatimaa aikaa, siksi jokainen tilamuutoskin kantaa mukanaan vanhan
konttorisuunnittelun perintöä.
Puolen kuution kaappia muuttolaatikkoon pakatessa esiin luiskahtaa nuhruinen
paperi: ”Tulevaisuuden luova työtila” -workshop, päiväyksenä toukokuu 2011.
Paperissa tulevaisuuden tutkija Sirkka Heinonen on koonnut osallistujille virikkeitä
eri lähteistä, otsikko kutkuttaa: ”Nousevia työtaitoja 2020 mennessä.” Osan on
täytynyt olla ilmeisiä jo tuolloin, kuten ”informaatioähkyn hallinta”, ”sosiaalinen
älykkyys”, ”laskennallinen ajattelu ja tietojenkäsittelykyvyt” ja ”kulttuurien ja alojen
välisyys”. Näköjään medialukutaito oli ajan hengessä kirjoitettu tuolloin muotoon
”uusmedialukutaito” – silloin joitakin vuorovaikutteisen viestinnän välineitä kutsuttiin
uusmediaksi ja luovaan ajatteluun oli lisätty hauska määre ”sopeuttava.” Tässä
ajassa mielenkiintoisia työtaitoja on yhä ”merkityksellistäminen”, ”design-ajattelu” ja
”virtuaalisen yhteistyön taidot”.
Tukeeko uusi työtilamme jotenkin erityisesti design-ajattelua ja virtuaalista
yhteistyötä? Sirkka on kiteyttänyt design-ajattelun: ”Kyky suunnitella ja kehittää
työympäristöä, -tehtäviä ja -prosesseja jatkuvasti siten, että ne palvelevat parhaiten
kussakin tehtävässä vaadittavaa ajattelua ja työskentelytapoja.” Tuohon pitäisi
vielä yhdistää merkityksellistäminen: ”Kyky nähdä asioiden ja ilmaisujen merkitys ja
kulttuurinen konteksti sekä taito soveltaa kykyä käytännön työhön.” Ja nuo vielä pitäisi
hoitaa tuottavasti edistäen sitoutumista ja osallistumista osana virtuaalista tiimiä.
Puurtajatyöpisteitä vähennetään entisestään. Odotan innolla virtuaalifläppitaulujen
ympärille rakentuvia oleskelutiloja. Visuaalisesti hahmottaville on iso askel kohti
parempaa tuottavuutta, kun 90-luvun seinätaulutekniikat saadaan nyt aidosti
mahdollistettua ilman kaikkien fyysistä läsnäoloa. Ilman teippiä ja papereita saan
seinät täyteen persoonallisilla käsialoilla tehtyjä koukeroita ja kuvia. Se vapauttaa
luovuutta. Ja ennen kaikkea se, että kaikkeen voi palata hetkessä ja jatkaa työtä
välittömästi, vaikka tilaa on välillä käytetty johonkin ihan muuhun.
Kuitenkin mietin yhä, löytyykö nyt vielä parempi tasapaino satunnaisten
kohtaamisten spontaanin innovatiivisuuden, tilaan liittyvän yhteisöllisen tiedon
välittymisen ja yksilön kaipaaman työrauhan välillä. Ja löytyykö tasapaino säntillisen
tiedon järjestelijän ja luovan havainnoitsijan visuaalisen tietovarastohahmotuksen
välille. Hologrammilla ryyditetty 3D-malli ei sitä kerro. Toimintamalleja ja

20. persoonallisuuksista lähteviä henkilökohtaisia tapoja ja tottumuksia ei vieläkään osata
mallintaa osaksi arkkitehdin havainnekuvaa. Joka tapauksessa kaikki kolme työtilaa
kohtaavat pian taas askeleen mutkattomammin.
Tietotyötä tehdään kolmessa työtilassa: 1. rakennetuissa ja usein kalustetuissa fyysi-
sissä tiloissa (toimisto, koti, mökki, kahvila, laituri, puisto, auto…), 2. matkapuhelimien
ja tietokoneiden avulla virtuaalisissa työtiloissa (tietoverkot ja -varastot, työryhmäohjel-
mistot, sovellukset jne.) ja 3. pään sisäisissä työtiloissa, kunkin tietotyöläisen koulutuk-
sesta ja kokemuksesta kumpuavasta osaamismaailmasta. Tietotyön tuottava tila syntyy
näiden osa-alueiden saumattomasta yhdistämisestä siten, että kukin tuottaa toisilleen
edistäviä ärsykkeitä ja kukin edistää toisen tilan luovuutta ja vahvuuksia.
Aloitettaessa keskustelu tulevaisuuden fyysisistä työtiloista lähdetään ajatuksesta,
ettei perinteinen toimistoympäristö enää kykene vastaamaan muuttuneen työnteon
mukanaan tuomiin haasteisiin. Olemmeko kuitenkaan ajatelleet riittävästi sitä, mitkä
tekijät ovat työnteon muuttumisen taustalla ja mitä haasteita ne tulevaisuuden työtiloille
asettavat?
Viimeisten vuosikymmenten aikana johtajat ovat tulleet huoneistaan avotiloihin.
Taustalla on ollut sekä kustannustehokkuus, mutta myös korostetusti vuorovaikutuksen
esteiden madaltaminen. Tulevaisuudessa työtilojen uudistamisen ensisijaisena pää-
määrä ei kuitenkaan ole enää tilakustannusten vähentäminen vaan mielekkäämpien ja
tehokkaampien työtapojen mahdollistaminen. Emme enää tarvitse henkilökohtaista työ-
pistettä tietovarastoksi. Suorituskykyiset päätelaitteet, jotka on yhdistetty tehokkaisiin
verkon ryhmätyökaluihin, mahdollistavat tiedon parissa työskentelyn ajasta ja paikasta
riippumatta.
Käytämme töissä yhä enemmän samanlaisia päätelaitteita kuin vapaa-ajallamme.
Jos päätelaitteet ovat samankaltaistumassa, miksi työn tekemiseen käyttämämme tilat
eivät tulevaisuudessa muistuttaisi yhä enemmän niitä tiloja ja ympäristöjä, joihin hakeu-
dumme työn ulkopuolellakin?
Kotoa käsin tapahtuva työskentely on varmasti tullut jäädäkseen, sillä kodin ja
työpaikan välinen etäisyys perustuu henkilökohtaisiin arvovalintoihin, joihin ei haluta
ainakaan vielä puuttua. Moni perustelee etäpäivien tekemistä etäisyyden ja kulkemisen
ympäristövaikutusten sijasta häiriöttömällä ja tehokkaammalla ympäristöllä. Jatkuvat
häiritsevät keskeytykset ja luovuus sopivat harvoin samaan tilaan.
Tulevaisuuden työtiloissa onkin tärkeää pystyä takaamaan riittävä keskittymisrauha
sitä tarvitseville silloin, kun he sitä tarvitsevat. Vastaavasti tarvitsemme erilaisia ryhmä-
työtiloja siitä huolimatta, että työskentely tapahtuu yhä enemmän verkon yli virtuaali-
sissa ryhmätyötiloissa. Omista, vajaakäytöllä olevista työpisteitä luopuminen vapauttaa
tiloja esimerkiksi luovaan työskentelyyn tarvittaville tiloille. Olemme yksilöitä ja työteh-
tävämme ovat erilaisia. Usein päivään mahtuu useita, toisistaan täysin erilaisia työteh-

21. täviä. Seinin ja seinäkkein rajatut työtilat takasivat kyllä työskentelyrauhan keskittymistä
vaativiin työtehtäviin, mutta luovuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tilanne
oli aivan toinen.
Kuitenkin juuri työpaikalla tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen on erityisen
keskeisessä asemassa, sillä työn tekemisessä on kyse yhä enemmän ihmisten välisestä
vuorovaikutuksesta. Silti ei ole tavatonta, että eri kerroksissa työskentelevät työntekijät
saattavat olla tapaamatta toisiaan jopa viikkoihin. Järjestettyjen, kokoushuoneessa pidet-
tävien palaverin sijasta usein ne tahattomat tapaamiset ovat kuitenkin juuri niitä tilanteita,
joissa haasteet saadaan ratkaistua ja parhaat ideat syntyvät. Tulevaisuuden työtiloissa
onkin keskeistä ratkaista, miten osallistumme ja autamme häiritsemättä toisiamme?
On tärkeää, että jokaisella on aina käytettävissä mahdollisimman toimivat työtilat
työtehtävän mukaan. Ironista kyllä, tarvitsemme myös vanhan ajan koppikonttoreiden
kaltaisia hiljaisia huoneita yksityisyyden varmistamiseen tai esimerkiksi häiriöttömän
videoneuvottelun pitämiseen. Tämä korostaa jo aiemmin esille tuotua tarvetta
monipuolisiin työtiloihin.
Työntekijöiden tulee myös voida tuntea tervettä ylpeyttä yrityksen edistyksellisistä
toimitiloista ja toimintamalleista. Oman vakituisen työpisteen menettäminen voi olla
joillekin työntekijöille kova paikka, mutta uusien tilojen tulee tarjota työntekijälle niin
paljon, ettei omaa työpistettä enää osaa kaivata.
Uusien fyysisten ja virtuaalisten työtilojen käyttöönotto ilman toimintamallien
muutosta ja yksilöt huomioivaa opastusta ja valmennusta täyttää heitteillejätön tunnus-
merkit. Työnantaja, joka pystyy tarjoamaan jokaiselle työntekijälle mahdollisimman op-
timaaliset työskentelyolosuhteet aina tarpeen mukaan, tulee varmasti tulevaisuudessa
menestymään jatkuvasti kovenevassa taistelussa parhaista työntekijöistä.
• Luottamusta, rohkeutta ja ennakkoluuttomuutta luopua vanhasta
ja kokeilla erilaisia työtapoja ja yhteisöllisiä toimintamalleja.
Uteliaisuutta nousevia työtaitoja kohtaan
• Johtamisen huomion kiinnittämistä enemmän työn tuotoksien
arvottamiseen ja mahdollistamiseen kuin tekemisen tavan
määrittämiseen
• Halua tehdä kokeiluja erilaisten sisustuselementtien kanssa
• ’Virtuaalisia fläppitaulun ja piirtoheittimen yhdistelmiä’,
kosketusnäyttöinen, monen käytettävä työalusta, joka siirtää
merkinnät seinämonitoreille ja etätoimijoiden työpöydille
• Standardoituja liittimiä/telakoita tietokoneissa, jotta fyysisen
työpisteen vaihtaminen työtehtävän luonteen mukaisesti ei vie aikaa
Mitä tarvitaan?

22. 4.8. Yhteistoiminnan ja
avoimuuden Suomi vuonna 2017
Valtionhallinto avaa datavarantojaan julkiseen käyttöön. Suunnittelupalaverissa ei
pelätä sitä, minkälaisia tietoturva-aukkoja uuteen ratkaisuun sisältyy, vaan keskitytään
ratkaisemaan toteutumattomien liiketoimintojen ongelmaa: mitä kaikkea jää
keksimättä ja luomatta siksi, että vanhassa maailmassa tiedosta pidettiin kiinni ja sitä
tahdottiin omistaa. Kaikki osanottajat ovat yhtä mieltä tiedon jakamisen ja avoimuuden
tärkeydestä. Julkisin varoin kerätty data avataan kaikkien käyttöön ja se synnyttää
uutta liiketoimintaa ja parantaa ihmisten elämisen laatua.
Yritys on varannut kaikille työntekijöille osan työajasta kokeiluun, jopa
ideoilla leikkimiseen. Johto ymmärtää, että tehokkuutta on monenlaista ja uusien
innovaatioiden syntyminen vaatii joustavaa työaikaa ja aikaa satunnaiseen
joutilaisuuteen. Yrityksessä vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja kokeiluihin
kannustetaan. Konsensusta tärkeämmäksi arvoksi on noussut kokeiluja salliva
ilmapiiri. Yrityksissä on peruskäytäntönä ottaa työntekijät mukaan pohtimaan oman
työnsä prosesseja ja järkeistämään toimintaa. Työntekijät ovat muutoksessa mukana
mielellään ja kokevat työnsä mielekkääksi. Sitoutuneiden työntekijöiden myötä työn
tuottavuus kasvaa. Johtoryhmän kokoushuoneen seinälle on kehystetty yrityksen
motto: “Me löydämme lahjakkuuksia, me synnytämme lahjakkuuksia.”
Hyvinvointiyhteiskunnan tukiverkko on vakaa, mutta kannustava. Työn tekeminen
kannattaa aina, eikä kukaan ajattele, että yhteiskunnan pitäisi hoitaa asioita heidän
puolestaan. Ihmisillä on täysi pääsy kaikkeen heistä kerättyyn dataan. Osa ihmisistä
toimii perinteisillä työmarkkinoilla, osa kolmannella sektorilla. Tärkeintä on, että
jokainen osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen, sillä ei ole merkitystä, millä sektorilla
sen tekee. Perusarvona on toimiminen yhteisen hyvän eteen.
Koululaitoksen keskeinen teesi on valmistaa ihmisiä muuttumaan. Vanhan-
aikainen yhden alan superasiantuntijoiden aika on ohi. Koululaitos valmentaa ihmisiä
toimimaan erilaisissa ympäristöissä. Yläasteen päättyessä rehtori pitää puheen:
“Teolliseen yhteiskuntaan tarvittiin kilttejä osaajia, uuden ajan Suomeen tarvitaan
viisaita sosiaalisia eläimiä.”
Järjestösektorin rinnalle on syntynyt “neljäs sektori” – vapaan, verkottuneen
yhteistoiminnan malli. Elämää ei enää jaotella selkeisiin vaiheisiin lapsena, aikuisena
ja vanhuksena. Ihminen voi olla aktiivinen toimija kaikissa elämän vaiheissa. Uusi
yhteisöllisyys tukee tätä ajattelua: kortteleihin ja kaupunginosiin on perustettu
aikapankkeja, joissa perinteisen työelämän ulkopuolella olevat ihmiset vaihtavat
osaamistaan aikaan ja saavat vastapalvelukseksi apua muilta aikapankin jäseniltä.

23. Moniääninen itseorganisoituva yhteisö voi hyvin ja pitää huolta jäsenistään.
Virkamiehet eivät enää keskity työssään sääntelyyn ja säännöstelyyn vaan
esteiden poistamiseen: miten he tukisivat mahdollisimman monenlaisten toimijoiden
toimintaa? Vanhojen virkanimikkeiden keskelle on muodostettu uusi: fasilitoiva
virkamies. Valtiovallalla on erilaisia mikrorahastoja, joista saa nopeasti pieniä summia
avustuksena yhteisöllisiin hankkeisiin.
Suurten hankkeiden aika on ohi. On hyvin epätodennäköistä, että Suomeen tulee enää
uutta Nokiaa, jonka vaikutus dominoi kaikkia kansallisia kauppa- ja verotilastoja. Nokia toi
Suomeen lyhyessä ajassa paljon varallisuutta, mutta sen dominoiva asema on myös sy-
vällisesti muokannut Suomen talouselämän, koulutuksen ja tukijärjestelmien rakenteita.
Nyt on aika suunnata katseet pienempiin yksiköihin. Nokian perintönä meillä on
paljon kansainväliseen kilpailuun kouliintunutta ja verkostoitunutta henkilöstöä, josta
iso osa on joko perustanut pieniä yrityksiä tai sijoittunut niihin. Pienet yhteisöt ovat
nopeampia toiminnassaan ja luottamuksen hallittavuus mahdollistaa avoimuuden ja
sopimisen. Samaan aikaan kansalaisaktiivisuus on noussut uudeksi innovatiivisuuden
lähteeksi. Hauskuus ja hyvä elämä on työn keskeinen tavoite – raha vain väline tämän
arvottamiseen, ei pelkistetty tavoite.
Nyt pitää kiinnittää huomio uuden pienyrittäjyyden synnyttämiseen. Koko pelikenttä
pitää ajatella uudelleen palveluyrittämisen ja digitaalisen tuottamisen lähtökohdista.
1900-luvun verorakenteet perustuivat tavaran tuottamiseen ja myymiseen. Palveluyh-
teiskuntaan siirtyminen on tehnyt yrittämisestä ja yritystoiminnan tukemisesta monimut-
kaista ja jopa tuskaista. Suomalaisen on helpompi ja kannattavampi perustaa yrityksiä
Suomesta käsin Viroon kuin Suomeen, vaikka toiminnan painopiste onkin täällä.
Muutokset kirpaisevat lyhyellä tähtäimellä. Kun otetaan askel tuntemattomaan,
pitää ymmärtää ja hyväksyä, että myös virheitä tulee ja joku joutuu luopumaan saavu-
tetuista ja yleisen moraalikäsityksen mukaan täysin oikeutetuista eduista. Viestinnän
uudet mahdollisuudet ja nopeus mahdollistavat myös nopeat virheiden ja epäkohtien
korjaamiset ja siten todellisen kansallisen kilpailukyvyn murroksen hallinnan.
• Tahtoa ja rohkeutta, mahdollistamisen asennetta ja
poliittisia päätöksiä
• Kontrollin suuntaamista todellisiin epäkohtiin ja tahallisiin
moraalia nakertaviin väärinkäytöksiin
Mitä tarvitaan?

24. 4.9. Tarinoita on jo toteutettu
Suomessa vuonna 2012
Edellä olevat tarinat kattavat monia tulevaisuuden haasteita ja avaavat mahdollisuuksia,
suuria ja pieniä. Kaikki kuvatut asiat eivät toteudu koskaan ja hyvä niin. Asioilla on aina
puolensa ja jostain syystä hyvältä kuulostava muutos ei ehkä olekaan niin hyvä, kun sitä
ruvetaan toteuttamaan. Tarinaa joudutaan muuttamaan, kun ymmärrys lisääntyy, sitä ei
tarvitse pelätä.
Niin hauskaa ja innoittavaa kuin onkin hahmottaa hyvää tule-
vaisuutta tarinoiden kautta, on muistettava, että tarinoita myös
toteutetaan koko ajan. Tarina ilman päätöksiä tehdä jotain nyt ja
tässä on suhteellisen arvoton.
Kaikkia tehtyjä oivalluksia ei ole aina kirjattu tarinan muotoon. Tarina voi olla myös
jaettu visio innostuneiden tekijöiden mielikuvissa – tai yhteisön virtuaalisella työpöydällä.
Tämän kirjan lopussa esitellään joukko yrityksiä ja organisaatioita, jotka ovat jo
toteuttaneet pieniä ja suuria tarinoita hyödyntäen tieto- ja viestintätekniikkaa.
Tämän luvun tekstejä ovat olleet osaltaan tuottamassa:
Työvoimatoimiston arkea 2017
Juuso Ihalainen, TeliaSonera
Johtamisen vuorovaikutus 2017
Henri Harmia, TeliaSonera
Osallistuva eläkeläinen vuonna 2017
Kari Kosonen, eläkeläinen
Globaalit koulun kinkerit 2017
Osmo Ruuska, TeliaSonera
Tietotyön tila 2017
Antti Myllynen, TeliaSonera
Yhteistoiminnan ja avoimuuden Suomi vuonna 2017
Karoliina Luoto ja Ossi Kuittinen, Sitra
Teksteissä on lainattu Sirkka Heinosen, Marja-Liisa Viherän ja Leena Viukarin
tutkimusartikkeleita ja Anssi Vanjoen kolumnia Talouselämä-lehdessä 1/2012.
Kommentoi tarinoita Twitterissä:
@Sonera_B2B #Uuskasvu