SlideShare a Scribd company logo
1 of 16
Download to read offline
KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN
SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE
SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018
N = 978
18.5.2018 1
Yhteenvetoa
• Kesäntyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille näyttää
olevan edelleen hienoisessa nousussa. Luottamushenkilöiden
mukaan tänä vuonna 74 prosentille työpaikoista palkataan
kesätyöntekijöitä. Vuonna 2017 näin kertoi 72 prosenttia
luottamushenkilöistä, vuonna 2016 luku oli 64 prosenttia ja vuotta
aiemmin 68 prosenttia.
• Nouseva trendi näkyy erityisesti teollisuuden työpaikoilla (76 %).
• Sen sijaan ’Tutustu työelämään ja tienaa’ –mallin kautta
palkattavien kesätyöntekijöiden määrä ei näyttäisi lisääntyneen.
Luottamushenkilöistä 19 prosenttia kertoo, että heidän
työpaikalleen palkataan tämän mallin kautta nuoria. Useimmiten
näin on yksityisellä palvelualalla (29 %), jolla nuorten työelämään
tutustuminen lisääntyi merkittävästi jo vuonna 2017.
18.5.2018 2
Yhteenvetoa
• Luottamushenkilöiltä kysyttiin myös, onko vuoden 2018
alussa voimaan astuneen ammatillisen koulutuksen reformin
myötä kesätöitä korvattu palkattomilla harjoittelujaksoilla. Vain
neljä prosenttia vastaajista kertoi, että näin työpaikalla on
tehty. Useimmiten näin on yksityisillä palvelualoilla (9 %) ja
kuljetusalalla (9 %).
• Neljännes (26%) luottamushenkilöistä sen sijaan ei osannut
kysymykseen vastata.
• Valtaosalla työpaikoista (74 %) kesätyöntekijöille tehdään
perehdytyssuunnitelma. Suunnitelma tehdään sitä useammin,
mitä suurempi työpaikka on kyseessä. Pienimmillä työpaikoilla
luku on 60 prosenttia ja suurimmilla 83 prosenttia.
18.5.2018 3
18.5.2018 4
21
46
26
7
57
25
18
5
11
10
13
16
16
29
Sektori
Yksityiset palvelualat
Teollisuus
Julkinen ala
Kuljetusala
Luottamustehtävä
Luottamusmies
Työsuojeluvaltuutettu
Molemmissa tehtävissä
Työpaikan henkilöstön määrä
1-9
10-19
20-29
30-49
50-99
100-250
yli 250
Vastaajat (%)
18.5.2018 5
76
71
62
65
74
76
69
74
74
72
67
69
65
63
58
59
74
72
64
68
18
16
20
20
22
16
22
20
17
19
19
19
26
29
30
31
19
18
21
21
7
13
18
15
4
6
9
7
10
9
14
12
10
8
12
10
7
10
14
11
Teollisuus 2018
2017
2016
2015
Julkinen ala 2018
2017
2016
2015
Yksityiset palvelualat 2018
2017
2016
2015
Kuljetusalat 2018
2017
2016
2015
Kaikki 2018
2017
2016
2015
Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä? (%)
Kyllä Ei En osaa sanoa
18.5.2018 6
60
57
57
70
74
82
86
74
31
35
35
20
17
15
9
19
10
8
8
10
9
3
5
7
1-9
10-19
20-29
30-49
50-99
100-250
yli 250
Kaikki
Palkataanko työpaikalle kesätyöntekijöitä?
(%, henkilöstön määrä)
Kyllä Ei En osaa sanoa
18.5.2018 7
18
21
20
18
14
14
14
16
29
30
22
21
3
3
3
5
19
20
18
17
62
53
52
58
59
52
53
50
44
47
54
56
81
69
66
65
59
53
54
56
20
25
28
24
26
34
33
34
26
23
24
23
16
28
31
30
23
25
29
27
Teollisuus 2018
2017
2016
2015
Julkinen ala 2018
2017
2016
2015
Yksityiset palvelualat 2018
2017
2016
2015
Kuljetusalat 2018
2017
2016
2015
Kaikki 2018
2017
2016
2015
Palkataanko kesätyöntekijöitä 'Tutustu ja tienaa' -mallin kautta (%)
Kyllä Ei En osaa sanoa
18.5.2018 8
18
12
13
20
15
69
64
67
63
67
9
15
13
15
12
4
10
6
3
6
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Julkinen ala
Kuljetusala
Kaikki
Palkataanko kesätyöntekijöitä enemmän vai vähemmän
kuin viime vuonna? (%)
Enemmän kuin viime vuonna Saman verran kuin viime vuonna
Vähemmän kuin viime vuonna En osaa sanoa
18.5.2018 9
2
9
3
9
4
73
67
66
66
69
25
25
31
25
26
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Julkinen ala
Kuljetusala
Kaikki
Onko ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttanut
kesätyöntekijöiden palkkaukseen? (%)
Kyllä, kesätöitä on korvattu harjoittelujaksoilla Ei En osaa sanoa
18.5.2018 10
2
1
4
3
5
4
6
4
81
77
72
75
63
70
64
69
17
22
23
22
32
26
30
26
1-9
10-19
20-29
30-49
50-99
100-250
yli 250
Kaikki
Onko ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttanut
kesätyöntekijöiden palkkaukseen? (%, henkilöstön määrä)
Kyllä, kesätöitä on korvattu harjoittelujaksoilla Ei En osaa sanoa
18.5.2018 11
4
11
2
8
5
88
75
88
85
85
8
14
11
8
10
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Julkinen ala
Kuljetusala
Kaikki
Palkataanko kesätyöntekijöitä nollasopimuksella? (%)
Kyllä Ei En osaa sanoa
18.5.2018 12
4
7
6
6
4
6
5
5
83
84
84
85
86
82
86
85
13
9
10
9
11
12
9
10
1-9
10-19
20-29
30-49
50-99
100-250
yli 250
Kaikki
Palkataanko kesätyöntekijöitä nollasopimuksella?
(%, henkilöstön määrä)
Kyllä Ei En osaa sanoa
18.5.2018 13
77
72
70
73
74
17
18
17
12
17
6
9
13
15
9
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Julkinen ala
Kuljetusala
Kaikki
Tehdäänkö kesätyöntekijöille perehdytyssuunnitelma? (%)
Kyllä Ei En osaa sanoa
18.5.2018 14
60
59
63
67
73
76
83
74
40
21
27
22
21
16
8
17
20
10
11
6
9
9
9
1-9
10-19
20-29
30-49
50-99
100-250
yli 250
Kaikki
Tehdäänkö kesätyöntekijöille perehdytyssuunnitelma?
(%, henkilöstön määrä)
Kyllä Ei En osaa sanoa
18.5.2018 15
26
20
20
27
23
29
35
35
24
31
40
39
40
37
39
1
3
2
2
2
4
4
3
10
4
Teollisuus
Yksityiset palvelualat
Julkinen ala
Kuljetusala
Kaikki
Kuka hoitaa kesätyöntekijöiden perehdytyksen? (%)
Erikseen määrätty työnohjaaja Esimies Työtoverit Ei kukaan Joku muu
18.5.2018 16
16
20
18
15
18
28
29
23
32
36
37
32
38
23
30
31
44
39
43
52
38
43
33
39
8
5
2
1
1
2
2
1
4
7
4
1-9
10-19
20-29
30-49
50-99
100-250
yli 250
Kaikki
Kuka hoitaa kesätyöntekijöiden perehdytyksen? (%, henkilöstön määrä)
Erikseen määrätty työnohjaaja Esimies Työtoverit Ei kukaan Joku muu

More Related Content

Similar to SAK:n kysely: Kesatyöt SAK:laisilla aloilla 2018

Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika Lintilä
Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika LintiläPk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika Lintilä
Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika LintiläTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassa
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassaTyöolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassa
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassaTyö- ja elinkeinoministeriö
 

Similar to SAK:n kysely: Kesatyöt SAK:laisilla aloilla 2018 (10)

Luottamushenkilöpaneeli: Työssäoppiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Luottamushenkilöpaneeli: Työssäoppiminen SAK:laisilla työpaikoillaLuottamushenkilöpaneeli: Työssäoppiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Luottamushenkilöpaneeli: Työssäoppiminen SAK:laisilla työpaikoilla
 
Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016
Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016
Kesätyöt SAK:laisilla työpaikoilla 2016
 
SAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
SAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminenSAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
SAK:n luottamushenkilöpaneeli huhtikuu 2014 - Kesätyöntekijöiden palkkaaminen
 
Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdf
Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdfUlkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdf
Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden tilanne työpaikalla.pdf
 
SAK:n luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
SAK:n  luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018SAK:n  luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
SAK:n luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
 
Uuden teknologian vaikutukset työpaikoille
Uuden teknologian vaikutukset työpaikoilleUuden teknologian vaikutukset työpaikoille
Uuden teknologian vaikutukset työpaikoille
 
Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika Lintilä
Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika LintiläPk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika Lintilä
Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuus, elinkeinoministeri Mika Lintilä
 
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoillaPaikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Paikallinen sopiminen SAK:laisilla työpaikoilla
 
Tiedotustilaisuus: Tekoäly tulee – muuttuuko duunarin työ?
Tiedotustilaisuus: Tekoäly tulee – muuttuuko duunarin työ?Tiedotustilaisuus: Tekoäly tulee – muuttuuko duunarin työ?
Tiedotustilaisuus: Tekoäly tulee – muuttuuko duunarin työ?
 
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassa
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassaTyöolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassa
Työolobarometrin 2017 ennakkotiedot - työelämän laatu kohentumassa
 

More from Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 

More from Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (20)

Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloillaDigiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
 
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdfluottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
 
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
 
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslistaPainava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
 
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
 
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissaSAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
SAK:n tavoitteet vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa
 
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
 
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
 
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
 
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
 
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdfkoyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
 
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdfhaastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
 
Occupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshellOccupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshell
 
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdfluottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
 
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cutsA catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
 
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
 
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressaTyöterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
 
Painava syy -esite
Painava syy -esitePainava syy -esite
Painava syy -esite
 
Pienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman laskuPienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman lasku
 
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
 

SAK:n kysely: Kesatyöt SAK:laisilla aloilla 2018