SlideShare a Scribd company logo
Äitiyspakkauksen tuotteiden
valinta
7.3.2017
Johanna Aholainen
•  Vuoden 2017 pakkauksen kilpailutus käynnistyi jo syksyllä 2015.
•  Tarjouskilpailu on avoin kaikille, kaikki tuotteitaan äitiyspakkaukseen haluavat
yritykset voivat osallistua.
•  Tarjouspyynnössä kerrotaan mm. mitä tuotteita pakkaukseen hankitaan, millaiset
ovat niiden valinta- ja vertailuperusteet sekä mitä soveltuvuusvaatimuksia tarjoajille
on asetettu.
•  Tärkeitä kriteerejä tuotteita valittaessa ovat laatu, turvallisuus ja hinta.
Tuotteiden valintamenettely
Tuotteiden valintamenettely
•  Jokainen pakkaukseen tarjottu tuote pestään ja testataan muutoinkin,
esimerkiksi neppareiden toimivuutta kokeillaan.
•  Suomalaiset yritykset toimittavat pakkaukseen tuotteita. Kilpailutus ja
käytettävissä oleva 140 euron rahasumma johtavat siihen, että tuotteiden
valmistusmaa ei ole Suomi.
•  Valintapäätöksiä tehtäessä huomioidaan, että äitiyspakkauksen tulee olla
kaikkien suomalaisten perheiden pakkaus.
Asiakkaiden toiveita kuunnellaan
•  Asiakkaita kuunnellaan tarkasti ja toiveet pyritään huomioimaan mahdollisuuksien
mukaan.
•  Kela saa palautetta pakkauksesta montaa eri reittiä: Kela-Kerttu, palautteet, messut, kyselyt,
sähköpostit jne.
•  Tänä vuonna toteutetaan kattava äitiyspakkauskysely Kelan toimesta, mukana myös ne äidit,
jotka valitsivat äitiysavustuksen rahana.
•  Palautetta tulee eniten väreistä ja kuoseista.
•  Asiakkaat toivovat pakkauksen pysyvän pääosin samanlaisena vuodesta toiseen.
•  Suosituimpia tuotteita ovat vuodesta toiseen makuupussi, haalari, kynsisakset, bodyt ja sideharsot.
4
Äitiyspakkaus ajassa kiinni
Vuoden 2017 pakkauksen uutuuksia:
•  Unipussi
•  Gollegehaalari
•  Unikoira
5
Kiitos

More Related Content

Viewers also liked

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan
Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaanEläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan

Kela
 
Ulkomaalaisen opintotuki ja opintotuki ulkomaille
Ulkomaalaisen opintotuki ja opintotuki ulkomailleUlkomaalaisen opintotuki ja opintotuki ulkomaille
Ulkomaalaisen opintotuki ja opintotuki ulkomailleKela
 
Ulkomailla oleskelevan/asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito
Ulkomailla oleskelevan/asuvan eläkkeensaajan sairaanhoitoUlkomailla oleskelevan/asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan
Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan

Työhön ulkomaille
Työhön ulkomailleTyöhön ulkomaille
Työhön ulkomaille
Kela
 
Kuumat perunat hennamari mikkola 1
Kuumat perunat hennamari mikkola 1Kuumat perunat hennamari mikkola 1
Kuumat perunat hennamari mikkola 1
Kela
 
Kuntoutusyhteistyö korvaaminen
Kuntoutusyhteistyö  korvaaminenKuntoutusyhteistyö  korvaaminen
Kuntoutusyhteistyö korvaaminen
Kela
 
Perusasioita eläkkeistä KV-tilanteissa
Perusasioita eläkkeistä KV-tilanteissaPerusasioita eläkkeistä KV-tilanteissa
Perusasioita eläkkeistä KV-tilanteissa
Kela
 
Opiskelijoiden sairaanhoito Suomessa ja ulkomailla
Opiskelijoiden sairaanhoito Suomessa ja ulkomaillaOpiskelijoiden sairaanhoito Suomessa ja ulkomailla

Matkakorvausten ja hammashoidon korvausten muutokset 2015
Matkakorvausten ja hammashoidon korvausten muutokset 2015Matkakorvausten ja hammashoidon korvausten muutokset 2015

Ulkomaille muutto ja kotikunta
Ulkomaille muutto ja kotikuntaUlkomaille muutto ja kotikunta
Ulkomaille muutto ja kotikunta
Kela
 
Perustoimeentulotuen siirto kelaan vuonna 2017
Perustoimeentulotuen siirto kelaan vuonna 2017Perustoimeentulotuen siirto kelaan vuonna 2017

Sote ja terveydenhuollon yhteisrahoitus
Sote ja terveydenhuollon yhteisrahoitusSote ja terveydenhuollon yhteisrahoitus
Sote ja terveydenhuollon yhteisrahoitus
Kela
 
Kelan kv-koulutus korkeakouluilla päivän avaus
Kelan kv-koulutus korkeakouluilla päivän avausKelan kv-koulutus korkeakouluilla päivän avaus

Kela-kielen lyhyt oppimäärä: Arkki-hanke ja uudet vammaisetuuspäätökset
Kela-kielen lyhyt oppimäärä: Arkki-hanke ja uudet vammaisetuuspäätöksetKela-kielen lyhyt oppimäärä: Arkki-hanke ja uudet vammaisetuuspäätökset

Eläkkeet kv tilanteessa ETK
Eläkkeet kv tilanteessa ETKEläkkeet kv tilanteessa ETK
Eläkkeet kv tilanteessa ETK
Kela
 
Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito
Ulkomailla työskentelevän sairaanhoitoUlkomailla työskentelevän sairaanhoito
Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito
Kela
 
Kv info 2014 johdanto ja yhteenveto
Kv info 2014 johdanto ja yhteenvetoKv info 2014 johdanto ja yhteenveto
Kv info 2014 johdanto ja yhteenveto
Kela
 
Viewers also liked (18)

More from Kela

Kelan korvamaat taksimatkat 2023
Kelan korvamaat taksimatkat 2023Kelan korvamaat taksimatkat 2023
Kelan korvamaat taksimatkat 2023
Kela
 
Miten koronavirusepidemia on vaikuttanut Kelan asiakaskuntaan?
Miten koronavirusepidemia on vaikuttanut Kelan asiakaskuntaan?Miten koronavirusepidemia on vaikuttanut Kelan asiakaskuntaan?

Kelan graafinen ohje
Kelan graafinen ohjeKelan graafinen ohje
Kelan graafinen ohje
Kela
 
Miten koronavirusepidemia vaikuttaa Kelan tukiin ja palveluihin?
Miten koronavirusepidemia vaikuttaa Kelan tukiin ja palveluihin? Miten koronavirusepidemia vaikuttaa Kelan tukiin ja palveluihin?

Esittelyaineisto: Opintotuki
Esittelyaineisto: OpintotukiEsittelyaineisto: Opintotuki
Esittelyaineisto: Opintotuki
Kela
 
Esittelyaineisto: Eläke-etuudet
Esittelyaineisto: Eläke-etuudetEsittelyaineisto: Eläke-etuudet
Esittelyaineisto: Eläke-etuudet
Kela
 
Esittelyaineisto: Omaisen kuolema
Esittelyaineisto: Omaisen kuolemaEsittelyaineisto: Omaisen kuolema
Esittelyaineisto: Omaisen kuolema
Kela
 
Esittelyaineisto: Kelan kuntoutustuki ja työkyvyttömyyseläke
Esittelyaineisto: Kelan kuntoutustuki ja työkyvyttömyyseläkeEsittelyaineisto: Kelan kuntoutustuki ja työkyvyttömyyseläke

Esittelyaineisto: Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta
Esittelyaineisto: Lääkekorvausten tarpeellisuuden seurantaEsittelyaineisto: Lääkekorvausten tarpeellisuuden seuranta

Esittelyaineisto: Kela ja lääkekorvaukset
Esittelyaineisto: Kela ja lääkekorvauksetEsittelyaineisto: Kela ja lääkekorvaukset

Esittelyaineisto: työterveyshuolto
Esittelyaineisto: työterveyshuoltoEsittelyaineisto: työterveyshuolto
Esittelyaineisto: työterveyshuolto
Kela
 
Näin varaat ajan Kelaan
Näin varaat ajan KelaanNäin varaat ajan Kelaan
Näin varaat ajan Kelaan
Kela
 
Esittelyaineisto: Kelan sosiaaliturva Suomeen tultaessa
Esittelyaineisto: Kelan sosiaaliturva Suomeen tultaessaEsittelyaineisto: Kelan sosiaaliturva Suomeen tultaessa

Näin kela palvelee_esittelyaineisto
Näin kela palvelee_esittelyaineistoNäin kela palvelee_esittelyaineisto
Näin kela palvelee_esittelyaineisto
Kela
 
Esittelyaineisto: Koulumatkatuki
Esittelyaineisto: KoulumatkatukiEsittelyaineisto: Koulumatkatuki
Esittelyaineisto: Koulumatkatuki
Kela
 
Esittelyaineisto: Kun sairastat
Esittelyaineisto: Kun sairastatEsittelyaineisto: Kun sairastat
Esittelyaineisto: Kun sairastat
Kela
 
Esittelyaineisto: Kuntoutus
Esittelyaineisto: KuntoutusEsittelyaineisto: Kuntoutus

Näin hoidat Kela-asiat verkossa
Näin hoidat Kela-asiat verkossaNäin hoidat Kela-asiat verkossa
Näin hoidat Kela-asiat verkossa
Kela
 
Esittelyaineisto: Asevelvolliset ja sotilasavustus
Esittelyaineisto: Asevelvolliset ja sotilasavustusEsittelyaineisto: Asevelvolliset ja sotilasavustus

More from Kela (20)

Äitiyspakkauksen tuotteiden valinta, etuuspäällikkö Johanna Aholainen, Kela.

  • 2. •  Vuoden 2017 pakkauksen kilpailutus käynnistyi jo syksyllä 2015. •  Tarjouskilpailu on avoin kaikille, kaikki tuotteitaan äitiyspakkaukseen haluavat yritykset voivat osallistua. •  Tarjouspyynnössä kerrotaan mm. mitä tuotteita pakkaukseen hankitaan, millaiset ovat niiden valinta- ja vertailuperusteet sekä mitä soveltuvuusvaatimuksia tarjoajille on asetettu. •  Tärkeitä kriteerejä tuotteita valittaessa ovat laatu, turvallisuus ja hinta. Tuotteiden valintamenettely
  • 3. Tuotteiden valintamenettely •  Jokainen pakkaukseen tarjottu tuote pestään ja testataan muutoinkin, esimerkiksi neppareiden toimivuutta kokeillaan. •  Suomalaiset yritykset toimittavat pakkaukseen tuotteita. Kilpailutus ja käytettävissä oleva 140 euron rahasumma johtavat siihen, että tuotteiden valmistusmaa ei ole Suomi. •  Valintapäätöksiä tehtäessä huomioidaan, että äitiyspakkauksen tulee olla kaikkien suomalaisten perheiden pakkaus.
  • 4. Asiakkaiden toiveita kuunnellaan •  Asiakkaita kuunnellaan tarkasti ja toiveet pyritään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan. •  Kela saa palautetta pakkauksesta montaa eri reittiä: Kela-Kerttu, palautteet, messut, kyselyt, sähköpostit jne. •  Tänä vuonna toteutetaan kattava äitiyspakkauskysely Kelan toimesta, mukana myös ne äidit, jotka valitsivat äitiysavustuksen rahana. •  Palautetta tulee eniten väreistä ja kuoseista. •  Asiakkaat toivovat pakkauksen pysyvän pääosin samanlaisena vuodesta toiseen. •  Suosituimpia tuotteita ovat vuodesta toiseen makuupussi, haalari, kynsisakset, bodyt ja sideharsot. 4
  • 5. Äitiyspakkaus ajassa kiinni Vuoden 2017 pakkauksen uutuuksia: •  Unipussi •  Gollegehaalari •  Unikoira 5