SlideShare a Scribd company logo
1 of 18
Download to read offline
I
PAREMP




Partio
kuuluu                                  JA NÄKY




kaikille
                                                Y




      PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISTEN
             TOIMINTA 2013-2014
AAMPI
                   LAADUKK

                                                                   NÄKYVÄM
                                                                                 PI




               Otetaan
Me olemme pääkaupunkiseudun
merkittävin nuorisojärjestö
               suunta
Tai ainakin olemme sitä vuoden 2014 loppuun mennessä. Silloin meitä partiolaisia



                kohti
on Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa jo reilusti yli kymmenen
tuhatta - eikä tärkeää ole mahdollisimman suuri luku, vaan se, että isommalla
porukalla voimme tehdä enemmän, laadukkaammin ja helpommin. Tämä
toimintasuunnitelma 2013-2014 on suunnistuskarttamme kohti sitä parempaa



               kasvua
partiota, joka kuuluu kaikille. Haluamme, että jokaisella pääkaupunkiseutulaisilla
on mahdollisuus päästä partioon ja haluamme, että pääkaupunkiseutulainen
partiotoiminta vastaa sitä lupausta, jonka uusille jäsenillemme annamme: partio
on maailman paras harrastus ja vapaaehtoistyö!
	       Piiri on olemassa, jotta lippukunnilla olisi parhaat mahdolliset edellytykset
järjestää partio-ohjelmaa jäsenilleen. Siksi piirin luottikset ja työntekijät eivät
tee vuosina 2013-2014 mitään, mikä ei tue lippukunnan toimintaa tai takaa sen
elinvoimaisuutta myös tulevaisuudessa. Tämä toimintasuunnitelma on rakennettu
lippukuntien tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Helmikuussa 2012 lippukunnille
tehtiin kysely strategian 2011-2014 toteutumisen tilasta ja siitä, mitä Piirin
PI
                                         AVOIMEM




suunnan tavoittamiseksi vielä tarvitaan. Vastausten pohjalta piirineuvosto
määritteli vuosien 2013-2014 toiminnalle neljä lähtökohtaa:
	       • Jokainen 7-22-vuotias päpalainen kuuluu ryhmään, joka toteuttaa 	 	
	         oman ikäkautensa aktiviteetteja.
	       • Partio tarjoaa eri taustoista tuleville je eri-ikäisille 	 	 	      	
	         pääkaupunkiseutulaisille avoimia kohtaamispaikkoja.
	       • Partio on yli 22-vuotiaiden pääkaupunkiseutulaisten silmissä 	      	
	         halutuin vapaaehtoistyö.
	       • Jokainen alue toimii aktiivisena alustana lippukuntien yhteiselle 	 	
	         tekemiselle.
Tavoitteet ovat kovia, mutta niin ovat myös PäPan lippukunnat, luottikset ja
työntekijät. Maailma muuttuu vain tekemällä. Tartutaan siis yhdessä hommiin,
jotta partiosta todella tulee pääkaupunkiseudun ykkösharrastus ja halutuin
vapaaehtoistyö.
VISIOMME
     Pääkaupunkiseudun Partiolaiset on
      pääkaupunkiseudun merkittävin
               nuorisojärjestö.
 Partioliikkeen arvopohjaan ja paikalliseen
partioperinteeseen perustuvan piirin toimin-
 nassa on mukana erilaisista lähtökohdista
 ponnistavia nuoria, jotka yhdessä tekevät
    partiopiiristä voimakkaan toimijan ja
   nuorten tukijan pääkaupunkiseudulla.




                                                 TOIMINNAN
                                                   RAAMIT
                                                  2013-2014
                                                Nämä neljä tavoitetta ja
                                                niihin tähtäävät toimet
                                                   löydät seuraavilta
                                                        sivuilta.

             TOIMINTA-
             KALENTERI
     Piirin toimikunnat ovat luoneet omat
  yksityiskohtaiset toimintasuunnitelmansa
  vuodelle 2013. Toimikuntien järjestämistä
     kursseista ja tapahtumista on koottu
       Pääkaupunkiseudun Partiolaisten
  toimintakalenteri 2013, joka löytyy tämän
 vihon lopusta. Kaikki piirissä vuosina 2013-
 2014 tehtävät toimet on myös koottu yhteen
 taulukoksi, ja niiden toteutumista seurataan
          ja arvioidaan puolivuosittain.
PIIRIN SUUNTA
                                                   Strategia 2011-2014

                                                  NÄKYVYYS
                                                  Partio ja partiolaiset näkyvät
                                                  monipuolisesti pääkaupunkiseudulla
                                                  • Piiri tukee lippukuntien paikallista
                                                  näkyvyyttä koulutuksella ja kontakteilla
                                                  mediaan.
                                    LAATU         • Piiri tuo partiotoimintaa esille panos-
        Kaikki lippukunnat tarjoavat              tamalla piirin painopistetapahtumien
                  hyvää partio-ohjelmaa           ulkoiseen viestintään.
         • Lippukunnille tarjotaan niiden         • Piiri järjestää lippukuntien toiminta-
               tarpeisiin räätälöityä tukea       alueilla näkyviä tapahtumia lippukun-
     partio-ohjelman toteuttamisessa ja           tien kanssa ja lippukuntia motivoidaan
               lippukunnan johtamisessa.          markkinoimaan toimintaansa.
• Piirin koulutukset ja ohjelmatapahtu-           • Piiri ja SP tukevat partion ja lippukun-
             mat tukevat partio-ohjelman          tien näkyvyyttä internetissä.
             toteuttamista lippukunnissa.         • Piirin sisäisiä viestintäkanavia
      • Piiri kehittää koulutusta ja tukea        kehitetään ja viestintää kohdennetaan.
                 lippukuntien järjestämiin
       tapahtumiin (esim. maastoretket,           AVOIMUUS
               pt-kisat, kesä- ja talvileirit).   Partiotoimintaan on helppo päästä
     • Lippukuntien vertaistukimuotoja            mukaan kaikkialla,
        kehitetään, hyvät ideat jaetaan ja        taustasta riippumatta
                      laitetaan kiertämään        • Lippukuntia tuetaan ottamaan uusia
                       lippukuntien välillä.      jäseniä kaikkiin ikäkausiin sekä rekry-
                                                  toimaan aikuisia mukaan toimintaan.
                                                  • Lippukuntia kannustetaan ja tuetaan
                                                  eri taustaisten lasten ja nuorten mukaan
                                                  ottamisessa, erityispainopisteenä moni-
                                                  kulttuuriset lapset ja nuoret.
                                                  • Valittuihin piirin tapahtumiin
                                                  kutsutaan myös partion ulkopuolisia.
                                                  • Piiri varmistaa, että partiotoimintaa on
                                                  tarjolla monipuolisesti ympäri
                                                  pääkaupunkiseutua.
                                                  • Piiriin on helppo tulla mukaan lip-
                                                  pukunnista ja lippukuntiin piiristä.
Tällainen piiri palvelee lippukuntia
vuosina 2013-2014
                 VIESTINTÄTIIMI VASTAA SIITÄ,              PIIRIN-
                ETTÄ LIPPUKUNNILLA ON PARHAAT
                    EDELLYTYKSET TOIMIA
                                                          JOHTAJA
                    JA ETTÄ PARTIO NÄKYY
                     PÄÄKAUPUNKISEUDULLA.




                        JÄSEN-                             TOIMINTA-
    VIESTINTÄ-         HANKINTA-         AIKUIS-          YMPÄRISTÖ-
    MINISTERI          MINISTERI        MINISTERI          MINISTERI


    Viestintäryhmä     Jäsenhankinta-    Aikuisryhmä         Toiminta-
    & puheenjohtaja       ryhmä &       & puheenjohtaja   ympäristöryhmä
                        puheenjohtaja                     & puheenjohtaja
     IT-toimikunta                       Ansiomerkki-
                                          toimikunta


                                                                    --
        Heppu


                                                                      --
                                                                        --
                                                ---
                       -
                      ---




                                                  ---
                      ---




                                                   ---
                     ---




                                                     -




                                               UUSI AIKUISRYHMÄ
UUSI JÄSENHANKINTARYHMÄ                       HUOLEHTII KAIKISTA
  VASTAA, ETTÄ PARTIO                         YLI 22-VUOTIAISTA
NÄKYY OIKEISSA PAIKOISSA                        LIPPUKUNNISSA
    OIKEALLA TAVALLA                              JA PIIRISSÄ.
     JA ETTÄ SAAMME
LIPPUKUNTIIN JATKUVASTI
  UUSIA LAPSIA, NUORIA
       JA AIKUISIA.
PIIRIN
    VARA-
   JOHTAJA            LIPPUKUNTATIIMI VASTAA SIITÄ,
                          ETTÄ PARTIO-OHJELMA
                         TOTEUTUU LIPPUKUNNISSA.




         ALUE-      KOULUTUS-           PARTIO-           PARTIO-
       MINISTERI    MINISTERI          KASVATUS-         OHJELMA-
                                       MINISTERI         MINISTERI


    Alueryhmä &     Koulutusryhmä        Alueelliset     Taitotoimikunnat
   puheenjohtaja,   & puheenjohtaja    ohjelmaohjaajat
   kaupunkitoimi-                                            Ikäkausi-
    kunnat, sisu-      Alueelliset                         toimikunnat
     toimikunta     koulutusohjaajat
                                                            Ohjelman
                                                            projektit
--
 ---
   --
   --
     --
        --
          --
           --




           UUSI TOIMINTA-
       YMPÄRISTÖRYHMÄ HOITAA
       PÄÄKAUPUNKISEUTULAISEN
       PARTION EDUNVALVONTAA
        JA YHTEISKUNNALLISTA
           VAIKUTTAMISTA.
Teemme
 partiota
paremmin
                               AAN
                       OTEUTET          A,
           KU NNASSA T          OHJELMA
KUN LIPPU         IINN OSTAVAA
         STA JA K        JA NUORE
                                  T
LAADUKA        T LAPS ET A.
           MMA
Y HÄ US EA     ANA MEN
                        OSS
 PYSY VÄT MUK
Meillä on mahtava ja monipuolinen partio-ohjelma, joka tarjoaa
mielekästä tekemistä sudenpennuille, seikkailijoille, tarpojille,
samoajille ja vaeltajille. Olemme varmoja, että toteuttamalla sitä
entistäkin paremmin partiosta tulee lapsille ja nuorille
innostavampi harrastus ja aikuisille helpommin hanskattava
vapaaehtoistyö. Siksi haluamme, että jokainen
7-22-vuotias partiolainen kuuluu ryhmään, joka
toteuttaa oman ikäkautensa aktiviteetteja.

  Vain harva 15-22-vuotias                 Jokainen lippukunta nimeää
  päpalainen pääsee nyt osallis-           itselleen ohjelmavastaavan,
  tumaan omaan ohjelmaansa                joka vastaa partio-ohjelman
  lippukunnan ja piirin pyörit-           toteutumisesta lippukunnas-
  tämisen lisäksi. Siksi haluamme         sa. Samalla lippukunnan-
  vahvistaa samoajien ja vaelta-          johtajan työtaakka pienenee,
  jien identiteettiä. Järjestämme         kun vastuuta jaetaan useam-
  vanhemmille ikäkausille                 malle tyypille. Ohjelmavas-
  siirtymä- ja päätöstapahtumia,          taava saa pestiinsä tukea
  joihin kutsutaan kaikki piirin          alueelliselta ohjelmaohjaa-
  samoajat ja vaeltajat. Näitä            jalta.
  tsembaloita odotetaan pian
   enemmän kuin penkkareita tai
   ajokortin saamista!
                                                     On vaikea toteuttaa ja tukea
                                                     partio-ohjelmaa, jollei tiedä,
 Tuotamme kaikille ikäkausille vuosikellot, joita    mitä se on. Siksi kaikki me
 noudattamalla partio-ohjelman vaatimukset           piirissä ja lippukunnissa
 täyttyvät. Myös lippukunta ja partioaikuiset        toimivat aikuiset opettelemme
 saavat omat tarjoiluehdotuksensa. Lisäksi           ohjelmasta ainakin aakkoset.
 Toimintavinkit.fi tarjoaa jokaiselle ikäkaudelle    Seminaarit ja muut yhteisen
 viikottaisen kokousohjelman. Näin myös              tekemisen paikat ovat hyviä
 uusien johtajien on helppo hypätä ryhmän-           hetkiä ohjelmaan perehty-
 johtajan tai luotsin saappaisiin.                   miselle.

                                                      Mites se donitsi taas rakennet-
                Panemme perusasiat kuntoon           tiinkaan? Monet partiotaidot
                ja varmistamme, että tulevat         on helpoin oppia, kun joku
                johtajat osaavat johtaa poruk-       näyttää ensin mallia. Siksi
                kaansa. Uudet aluetiimit vastaa-     tuotamme sarjan partiotai-
                vat laadukkaan ryhmänohjaa-          tovideoita, jotka auttavat niin
                jakoulutuksen järjestämisestä.       lippukunnissa toimivia johtajia
                                                     kuin ei-partiolaisiakin. Nyt
                                                     Marttojen sivuilta haetaan tah-
                                                     ranpoisto-ohjeita - pian meidän
     Onnistumisen mittarit                           YouTube-kanavalta käydään
                                                     tarkistamassa parhaat retkeily-
     aOhjelman toteutumista eri ikäkausissa 		       vinkit!
      mitataan vuosiselosteen ja vuosikelloihin
      perustuvan toimintakilpailun avulla.
Tuomme
   ihmiset
    yhteen
                           TEN LUO,
         N VIETÄ VÄ IHMIS
PARTIO O                     ISI
                   S S ELVIÄ
          N PARHAU
JOTTA S E        MEILLE.
MUILLE KIN KUIN
Partiossa opimme kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja ottamaan
kaikki mukaan. Tiedämme, että isolla jengillä on paremmat bileet
ja että yhdessä saamme aikaan enemmän kuin yksin.
Yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä kaipaa koko
pääkaupunkiseutu. Siksi haluamme tarjota eri
taustoista tuleville ja eri ikäisille helsinkiläisille,
espoolaisille, kauniaislaisille ja vantaalaisille avoimia
kohtaamispaikkoja.


     Luomme erilaisia tapoja
     ottaa ei-vielä-partiolai-              Jalkapallo on simppeli juttu,
     set mukaan toimintaan.                 mutta kuinka moni ekaluok-
     Kaikkiin piirin järjestämiin           kalainen edes tietää, mitä partio
     tapahtumiin ovat tervetullei-          on? Mennään sytyttämään
     ta muutkin kuin partiolaiset!          partiokipinä juuri ennen su-
                                            dari-iän alkamista! Järjestämme
                                            pääkaupunkiseudun esikouluis-
                                            sa keväisin partioviikon.
 Partioviikolla ja koulun alun aikaan
 järjestettävällä, lapsille kohdennetulla
 Seikkailuviikolla näytämme, kuinka
 monipuolista partio on. Partioviikol-       Meillä on maan paras osaaminen lasten
 la pystytämme Helsingin keskustaan          kanssa tekemisestä, leirien järjestämisestä
 viikoksi pop up -kolon, missä kou-          ja tekijöitä ympäri pääkaupunkiseutua.
 lutamme ja opetamme partiotaitoja           Tuhansilta lapsilta taas puuttuu mielekästä
 muillekin. Seikkailuviikolla viemme         ja turvallista tekemistä niiltä kesäloman
 pääkaupunkiseutulaiset lapsiperheet         viikoilta, kun vanhemmat ovat vielä töissä.
 metsään retkelle.                           Siksi järjestämme kesällä 2013 päiväleirejä
 Kokoamme kaupunkilaiset tekemään            ala-asteikäisille ympäri pääkaupunkiseudun.
 yhdessä!                                    Samalla pystymme tarjoamaan kesätyön
                                             kymmenille nuorille ja muutamille myös
                                             elämän ensimmäisen esimieskokemuksen.
  Hei ei-partiolainen! Miten olisi
  laavuretki Nuuksioon, seikkai-                Kutsumme partiolaiset ja partio-
  lupurjehdus Suomenlinnan tai                  sta kiinnostuneet aikuiset kerran
  suunnistuskierros Keskuspuistossa?            kuukaudessa nuotion ääreen tutus-
  Järjestämme kaikille avoimen ja               tumaan toisiinsa, rentoutumaan ja
  osallistavan Retkipäivän Partio-              oppimaan vähän uuttakin.
  viikolla ja Seikkailuviikolla.
  Kuin Ravintolapäivä, mutta
  yhteisöllisempi!

 Onnistumisen mittarit                                 Kartoitamme kaikille avoimen,
                                                       aktiivisen kokoontumispaikan
 a10 prosenttia avoimiin partiotapahtumiin 		          eli Partiokeskuksen perustamis-
  osallistuvista on ei-vielä-partiolaisia.             ta pääkaupunkiseudulle.
 aToimintamme tavoittaa 10 prosenttia 	
  pääkaupunkiseudun asukkaista.
Annamme
mahdollisuuden
        auttaa
                                    ,
                           EKIJÖITÄ
                 IKUISIA T    PUKUNTA
                                      !
         EMMÄN A
 MITÄ EN          OI MIVA LIP
          EMMIN T
 SITÄ PAR
Me partiolaiset olemme olemassa, jotta voisimme tehdä
yhteiskunnastamme vähän paremman paikan. Tutkimusten
mukaan aika moni muukin kaupunkilainen on valmis
osallistumaan niihin talkoisiin. Otetaan heidät mukaan!
Tekemistä riittää kyllä jokaiselle.
Meidän tehtävämme on kasvattaa lapsista ja nuorista ihmisiä,
jotka uskaltavat ja tahtovat muuttaa maailmaa. Ja koska
haluamme tarjota partiota kaikille halukkaille, tarvitsemme
lisää aikuisia, jotka tekevät maailman parhaan harrastuksen
mahdolliseksi. Siksi haluamme, että partiosta tulee
pääkaupunkiseudun halutuin vapaaehtoistyö.
     Perustamme uudet jäsenhankin-
     nasta ja aikuisista vastaavat ryhmät,      Palkkaamme toimistolle
     ja vastaavat ministerisalkut piiri-        vapaaehtoistyön koordinaattorin.
    hallitukseen. Jäsenhankintaryhmä            Hän vie partion messuille, kouluihin,
    vastaa siitä, että myymme partiota          työpaikoille - siis sinne, missä poten-
    oikeanlaisessa paketissa oikeille           tiaaliset partiolaiset odottavat. Uusi
    kohderyh-mille: saamme siis jat-            työntekijä vastaa myös osaltaan siitä,
    kuvasti lisää kaikenikäisiä jäseniä.        että partiolaisiksi ryhtyneet aikuiset
    Aikuisryhmä huolehtii kaikkien              pysyvät partiopolullaan pystyssä ja
    lippukunnissa ja piirissä toimivien         tyytyväisinä.
    yli 22-vuotiaiden osaamisesta,
    jaksamisesta ja tukemisesta.
                                         Syksyn Seikkailuviikolla toteutetaan print-
     Vapaaehtoistyössä on vaikea         timediakampanja lapsille ja partioviikon
     onnistua, jollei tiedä tavoit-      yhteydessä radiomainoskampanja aikuisille.
     teitaan ja mahdollisuuksiaan.       Partion on näyttävä ja kuuluttava siellä, missä
     Siksi luomme jokaisesta             tulevat tekijämme ja osallistujamme ovat. Eli
     piirin ja lippukunnan pes-          Fingerporin ja taloussivujen sekä Salkka-
     tistä selkeän kuvauksen. Ne         reiden ja Urheiluruudun välissä.
     kootaan nettiin kaikkien
     nähtäville, jolloin myös
     tietoisuus muiden tehtävistä            Kokoamme kaupunkilaiset tekemään
     ja partion mahdollisuuksista            yhdessä hyvää ja järjestämme Kuukauden
     kasvaa. Uudetkin aikuiset               hyvä työ -haastekampanjan. Haravoidaanko
     pääsevät heti kärryille!                puistot puhtaiksi, kärrätäänkö vanhainkodin
                                             asukkaat kävelylle tai kerätäänkö vaatteita
                                             vastaanottokeskukseen?
Pyhitämme partioviikon 2013 aikuisille ja
2014 nuorille. Vuokraamme Kampista viikoksi
pop up -kolon, jossa työntekijät päivystävät           Onnistumisen mittarit
aamusta iltaan ja jossa luottikset kouluttavat         aPartioon liittyy sata aikuista vuosittain.
kaupunkilaisille partiotaitoja suunnistuksesta         aMielikuvatutkimuksessa partio rankataan
trangiapizzan tekoon ja ihmisten ryhmäyt-               pääkaupunkiseudun halutuimmaksi
tämisestä projektin johtamiseen. Näytetään              vapaaehtoistyöksi.
pääkaupunkiseutulaisille, kuinka monipuolisesti
partiossa pääsee tekemään ja oppimaan uutta!

                 Pidämme vapaaehtoisistamme huolta. Järjestämme esimerkiksi t
                 kerran kuukaudessa PäPa-akatemioita, joissa kiinnostavat puhuja
                 jakavat osaamistaan ja viisauttaan.
Teemme
 enemmän
  yhdessä
                                         A JA
                                UA, TUKE
                   NILTA SAA AP       KUIN
        LIPPUKUN              VOIMAA
NAAPURI           LU EESSA ON
         EOITA. A
UUSIA ID
          KYLÄSSÄ!
P IENESSÄ
Kaverin kanssa tekeminen on paitsi kivempaa, myös helpompaa,
nopeampaa ja fiksumpaa. Miksi emme siis tekisi enemmän
yhdessä naapurilippukuntien kanssa? Yhteistyöstä on sovittava
ajoissa ja sen tulosten on vastattava kaikkien lippukuntien
tarpeita. Haluammekin, että jokainen alue toimii
aktiivisena alustana lippukuntien yhteiselle tekemiselle.


                                         Toimisto on budjettimme isoin
                                         kuluerä, ja siksikin sitä kannattaa
                                         käyttää tärkeimpään työhömme:
   Perustamme jokaiselle alueelle        lippukuntien tukemiseen ja auttami-
   oman aluetiimin, joka var-            seen. Ohjaamme työntekijöidemme
   mistaa, että partio-ohjelma           työaikaa lähemmäs lippukuntaa
   toteutuu alueen lippukunnissa.        järjestämällä toimiston organisaation
   Tiimiin kuuluu kaksi alue-            lippukuntalähtöisemmäksi.
   ohjaajaa, alueellinen ohjel-          Jokaisella kaupungilla on oma lip-
   ma-ohjaaja sekä alueellinen           pukuntatyöntekijänsä, joka toimii
   koulutusohjaaja.                      yhdessä aluetiimin kanssa.

  Vastuu lippukunnan johtamisesta
  jaetaan lippukunnanjohtajan lisäksi        Banderolleja, esitteitä,
  ohjelmavastaavalle ja koulutusvas-         muokattavia julistepohjia,
  taavalle.                                  jaettavia pikkutuotteita...
  Aluetiimistä löytyy kullekin oma           Tuotamme materiaalia
  kummi, joka auttaa, tukee ja te-           paikallista partiomarkki-
  keekin. Koko porukka tapaa                 nointia varten. Koulutamme
  kollegoitaan alueellisten treffien         lippukuntia, jotta he pystyvät
  lisäksi LPK2020-seminaarissa               viestimään toiminnastaan
  syksyisin.                                 mahdollisimman hyvin
                                             sekä nykyisten partiolaisten
                                             koteihin että potentiaalisille
                                             uusille jäsenilleen.
       Lippukunnan resurssit eivät
       riitä kaikkeen ja piirin
       organisaatio on moneen
       juttuun turhan iso ja kankea.          Onnistumisen mittarit
       Toteutamme siis ikäkausien
       omia tapahtumia lippukuntien           aJokaisella alueella järjestetään vuosittain 	
       sijasta alueittain. Piiri tukee          tarvittavat ja sovitut ohjelmatapahtumat
                                                                                               	
       niiden järjestämistä aluetiimin          sekä RO-kurssi.
       lisäksi taloudellisesti.               aJokaisella lippukunnalla on mahdollisuus
                                               osallistua joko piirin, alueen tai itsensä
                                               järjestämiin ikäkausitapahtumiin.
Tärkeimmät päivämäärät

 Kevät 2013                           Kevät 2014
 Kaveri partioon -viikko              Kaveri partioon -viikko
 Piirin talvileiri Helmi 2013         Partioviikko
 Partioviikko                         Retkipäivä
 Retkipäivä                           Kohtaaminen & paraati
 Kohtaaminen & paraati
                                      Syksy 2014
 Syksy 2013                           Seikkailuviikko
 Seikkailuviikko




 Kattavan tapahtumakalenterin löydät osoitteesta papa.partio.fi/kalenteri.
Partio
    kuuluu
    kaikille
     Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry
        Töölönkatu 55, 00250 Helsinki
            papa.toimisto@partio.fi
               (09) 8865 1200
        paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi

                Piirinjohtajat:
Anna Munsterhjelm (anna.munsterhjelm@partio.fi)
   Mikko ‘Mökki’ Kytö (mikko.kyto@partio.fi)
,
             VAIKEAA
    “MIKÄ ON         TI.
            TEHDÄ HE
  VOIDAAN      DOTONTA
                         ,
      Ä ON MAH             .”
  MIK            ÄN AIKAA
         N ENEMM
VIE VÄHÄ




       Partio
       kuuluu
       kaikille

More Related Content

Viewers also liked

Hallitusraportti pine iii 2011
Hallitusraportti pine iii 2011Hallitusraportti pine iii 2011
Hallitusraportti pine iii 2011
Anna Munsterhjelm
 
Pune170411 arviointi suunnittelu
Pune170411 arviointi suunnitteluPune170411 arviointi suunnittelu
Pune170411 arviointi suunnittelu
Anna Munsterhjelm
 
Esitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolle
Esitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolleEsitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolle
Esitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolle
Anna Munsterhjelm
 
Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011
Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011
Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011
Anna Munsterhjelm
 
Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012
Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012
Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012
Anna Munsterhjelm
 
Sääntömuutoksesta piirinkokoukseen
Sääntömuutoksesta piirinkokoukseenSääntömuutoksesta piirinkokoukseen
Sääntömuutoksesta piirinkokoukseen
Anna Munsterhjelm
 
Hallitusterveiset Pine II 2011
Hallitusterveiset Pine II 2011Hallitusterveiset Pine II 2011
Hallitusterveiset Pine II 2011
Anna Munsterhjelm
 
PäPan vapaaehtoistyön arvot
PäPan vapaaehtoistyön arvotPäPan vapaaehtoistyön arvot
PäPan vapaaehtoistyön arvot
Anna Munsterhjelm
 
Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011
Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011
Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011
Anna Munsterhjelm
 
Piirin suunnan tilanne pine 2 2012
Piirin suunnan tilanne pine 2 2012Piirin suunnan tilanne pine 2 2012
Piirin suunnan tilanne pine 2 2012
Anna Munsterhjelm
 
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteet
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteetYhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteet
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteet
Anna Munsterhjelm
 
Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2
Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2
Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2
Anna Munsterhjelm
 
Plp comm catsec1-2010t
Plp comm catsec1-2010tPlp comm catsec1-2010t
Plp comm catsec1-2010t
Y2Studio
 
Historia.león
Historia.leónHistoria.león
Historia.león
karla777
 

Viewers also liked (20)

Hallitusraportti pine iii 2011
Hallitusraportti pine iii 2011Hallitusraportti pine iii 2011
Hallitusraportti pine iii 2011
 
Pune170411 arviointi suunnittelu
Pune170411 arviointi suunnitteluPune170411 arviointi suunnittelu
Pune170411 arviointi suunnittelu
 
Esitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolle
Esitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolleEsitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolle
Esitys toimintasuunnitelman tavoitteista piirineuvostolle
 
Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011
Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011
Johdanto toimintakertomukseen 2010 Pine II/2011
 
Hallitusterveiset Piirineuvostoon I/2011
Hallitusterveiset Piirineuvostoon I/2011Hallitusterveiset Piirineuvostoon I/2011
Hallitusterveiset Piirineuvostoon I/2011
 
Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012
Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012
Kommentti päätöksenteon uudistamiseen päpa 19042012
 
Sääntömuutoksesta piirinkokoukseen
Sääntömuutoksesta piirinkokoukseenSääntömuutoksesta piirinkokoukseen
Sääntömuutoksesta piirinkokoukseen
 
Hallitusterveiset Pine II 2011
Hallitusterveiset Pine II 2011Hallitusterveiset Pine II 2011
Hallitusterveiset Pine II 2011
 
PäPan vapaaehtoistyön arvot
PäPan vapaaehtoistyön arvotPäPan vapaaehtoistyön arvot
PäPan vapaaehtoistyön arvot
 
Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011
Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011
Helmi 2013 -talvileiristä piirineuvostolle IV/2011
 
Piirin suunnan tilanne pine 2 2012
Piirin suunnan tilanne pine 2 2012Piirin suunnan tilanne pine 2 2012
Piirin suunnan tilanne pine 2 2012
 
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteet
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteetYhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteet
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja edunvalvonnan tavoitteet
 
Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2
Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2
Piirin kasvusuunnitelma vuosille_2011-2014_versio 2
 
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
 
Students software
Students softwareStudents software
Students software
 
Powerpoint kingdom plants, bacteria&protctists
Powerpoint kingdom plants, bacteria&protctistsPowerpoint kingdom plants, bacteria&protctists
Powerpoint kingdom plants, bacteria&protctists
 
Plp comm catsec1-2010t
Plp comm catsec1-2010tPlp comm catsec1-2010t
Plp comm catsec1-2010t
 
20 Tins in Using Technology in Your Marketing, Leasing, Management, and Opera...
20 Tins in Using Technology in Your Marketing, Leasing, Management, and Opera...20 Tins in Using Technology in Your Marketing, Leasing, Management, and Opera...
20 Tins in Using Technology in Your Marketing, Leasing, Management, and Opera...
 
Historia.león
Historia.leónHistoria.león
Historia.león
 
Plan de labor 18 08
Plan de labor 18 08Plan de labor 18 08
Plan de labor 18 08
 

Similar to Päpan toiminta 2013 2014 esitys piirineuvostolle

Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluunPartion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Anna Munsterhjelm
 
Roihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_web
Roihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_webRoihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_web
Roihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_web
Heikki Otsolampi
 
Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012
Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012
Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012
Anna Munsterhjelm
 
PäPa-info piirihallituksen mentoreille
PäPa-info piirihallituksen mentoreillePäPa-info piirihallituksen mentoreille
PäPa-info piirihallituksen mentoreille
Anna Munsterhjelm
 
Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?
Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?
Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?
Jukka Punamäki
 
Muutoksentekijät projektisuunnitelma
Muutoksentekijät projektisuunnitelmaMuutoksentekijät projektisuunnitelma
Muutoksentekijät projektisuunnitelma
Anna Munsterhjelm
 
Kasvu2013 esityspiirinkokoukseen
Kasvu2013 esityspiirinkokoukseenKasvu2013 esityspiirinkokoukseen
Kasvu2013 esityspiirinkokoukseen
Anna Munsterhjelm
 

Similar to Päpan toiminta 2013 2014 esitys piirineuvostolle (20)

Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
Vapaaehtoisuus Suomen Ladussa 2014
 
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluunPartion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
Partion strategia 2015-2018 / Avuksi toiminnan suunnitteluun
 
Roihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_web
Roihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_webRoihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_web
Roihu_lyhyesti_-_loppuraportin_tiivistelma_web
 
Kohti Roihua #Roihu2016 #Partio #meollaanliekeissä
Kohti Roihua #Roihu2016 #Partio #meollaanliekeissäKohti Roihua #Roihu2016 #Partio #meollaanliekeissä
Kohti Roihua #Roihu2016 #Partio #meollaanliekeissä
 
Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012
Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012
Hallituksen raportti piirineuvostoon 1 2012
 
Puheenjohtajien, projektijohtajien ja ryhmienvetäjien perehdytys
Puheenjohtajien, projektijohtajien ja ryhmienvetäjien perehdytysPuheenjohtajien, projektijohtajien ja ryhmienvetäjien perehdytys
Puheenjohtajien, projektijohtajien ja ryhmienvetäjien perehdytys
 
Puheenjohtajakokouksen suunnitelma piirin johtamisesta 2013
Puheenjohtajakokouksen suunnitelma piirin johtamisesta 2013 Puheenjohtajakokouksen suunnitelma piirin johtamisesta 2013
Puheenjohtajakokouksen suunnitelma piirin johtamisesta 2013
 
Kasvu, joka kuului ja näkyi kaikille (Helsingin nuorisojärjestöille 20.3.2014)
Kasvu, joka kuului ja näkyi kaikille (Helsingin nuorisojärjestöille 20.3.2014)Kasvu, joka kuului ja näkyi kaikille (Helsingin nuorisojärjestöille 20.3.2014)
Kasvu, joka kuului ja näkyi kaikille (Helsingin nuorisojärjestöille 20.3.2014)
 
PäPa-info piirihallituksen mentoreille
PäPa-info piirihallituksen mentoreillePäPa-info piirihallituksen mentoreille
PäPa-info piirihallituksen mentoreille
 
Susanna Markkola: Töihin!
Susanna Markkola: Töihin!Susanna Markkola: Töihin!
Susanna Markkola: Töihin!
 
Tapahtumien järjestäminen lpr_13102015
Tapahtumien järjestäminen lpr_13102015Tapahtumien järjestäminen lpr_13102015
Tapahtumien järjestäminen lpr_13102015
 
Partion Strategia 2015 2018
Partion Strategia 2015 2018Partion Strategia 2015 2018
Partion Strategia 2015 2018
 
Mitä Suomen Mentorit tekevät?
Mitä Suomen Mentorit tekevät? Mitä Suomen Mentorit tekevät?
Mitä Suomen Mentorit tekevät?
 
Soste strategiakierros rovaniemi_7.5.2012
Soste strategiakierros rovaniemi_7.5.2012Soste strategiakierros rovaniemi_7.5.2012
Soste strategiakierros rovaniemi_7.5.2012
 
Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?
Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?
Matkailusta rahasampo Länsi-Uudellemaalle?
 
Sirpa Räikkönen - Kohti Ohjaamoa 22.2.2017
Sirpa Räikkönen - Kohti Ohjaamoa 22.2.2017Sirpa Räikkönen - Kohti Ohjaamoa 22.2.2017
Sirpa Räikkönen - Kohti Ohjaamoa 22.2.2017
 
Opomateriaali, maailmalle 2016
Opomateriaali, maailmalle 2016Opomateriaali, maailmalle 2016
Opomateriaali, maailmalle 2016
 
Kirje partioneuvostolle
Kirje partioneuvostolleKirje partioneuvostolle
Kirje partioneuvostolle
 
Muutoksentekijät projektisuunnitelma
Muutoksentekijät projektisuunnitelmaMuutoksentekijät projektisuunnitelma
Muutoksentekijät projektisuunnitelma
 
Kasvu2013 esityspiirinkokoukseen
Kasvu2013 esityspiirinkokoukseenKasvu2013 esityspiirinkokoukseen
Kasvu2013 esityspiirinkokoukseen
 

More from Anna Munsterhjelm

Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkki
Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkkiVäestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkki
Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkki
Anna Munsterhjelm
 
Paremman partion suurin este
Paremman partion suurin esteParemman partion suurin este
Paremman partion suurin este
Anna Munsterhjelm
 
Ole valmisolekaveriesityspiirinkokoukseen
Ole valmisolekaveriesityspiirinkokoukseenOle valmisolekaveriesityspiirinkokoukseen
Ole valmisolekaveriesityspiirinkokoukseen
Anna Munsterhjelm
 
Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1
Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1
Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1
Anna Munsterhjelm
 
Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012
Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012
Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012
Anna Munsterhjelm
 
Kasvuteot tammikuun 2012 aluetapaamisiin
Kasvuteot tammikuun 2012  aluetapaamisiinKasvuteot tammikuun 2012  aluetapaamisiin
Kasvuteot tammikuun 2012 aluetapaamisiin
Anna Munsterhjelm
 

More from Anna Munsterhjelm (14)

Johtajatulien esittely
Johtajatulien esittelyJohtajatulien esittely
Johtajatulien esittely
 
Esitys partion organisaatiomuutoksista @ Partioneuvosto II/2015
Esitys partion organisaatiomuutoksista @ Partioneuvosto II/2015Esitys partion organisaatiomuutoksista @ Partioneuvosto II/2015
Esitys partion organisaatiomuutoksista @ Partioneuvosto II/2015
 
Social Media - Probably the most efficient tool for volunteers to lead @ Ada...
Social Media -  Probably the most efficient tool for volunteers to lead @ Ada...Social Media -  Probably the most efficient tool for volunteers to lead @ Ada...
Social Media - Probably the most efficient tool for volunteers to lead @ Ada...
 
Academy 2014 Growth - A real turnaround: Just do it!
Academy 2014 Growth - A real turnaround: Just do it!Academy 2014 Growth - A real turnaround: Just do it!
Academy 2014 Growth - A real turnaround: Just do it!
 
Isolla jengillä on paremmat bileet eli järjestökulttuurin muutosjohtamisesta
Isolla jengillä on paremmat bileet eli järjestökulttuurin muutosjohtamisestaIsolla jengillä on paremmat bileet eli järjestökulttuurin muutosjohtamisesta
Isolla jengillä on paremmat bileet eli järjestökulttuurin muutosjohtamisesta
 
Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkki
Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkkiVäestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkki
Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla strategiapaja 29 1 2014 tulkki
 
Päpa perhe
Päpa perhePäpa perhe
Päpa perhe
 
Paremman partion suurin este
Paremman partion suurin esteParemman partion suurin este
Paremman partion suurin este
 
How we made a real turnaround to growth
How we made a real turnaround to growthHow we made a real turnaround to growth
How we made a real turnaround to growth
 
Partion missio ja sen myyminen
Partion missio ja sen myyminenPartion missio ja sen myyminen
Partion missio ja sen myyminen
 
Ole valmisolekaveriesityspiirinkokoukseen
Ole valmisolekaveriesityspiirinkokoukseenOle valmisolekaveriesityspiirinkokoukseen
Ole valmisolekaveriesityspiirinkokoukseen
 
Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1
Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1
Vaalitoimikunnanloppuraportti pniv2012 1
 
Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012
Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012
Kasvun tilanne piirineuvostolle i 2012
 
Kasvuteot tammikuun 2012 aluetapaamisiin
Kasvuteot tammikuun 2012  aluetapaamisiinKasvuteot tammikuun 2012  aluetapaamisiin
Kasvuteot tammikuun 2012 aluetapaamisiin
 

Päpan toiminta 2013 2014 esitys piirineuvostolle

  • 1. I PAREMP Partio kuuluu JA NÄKY kaikille Y PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISTEN TOIMINTA 2013-2014
  • 2. AAMPI LAADUKK NÄKYVÄM PI Otetaan Me olemme pääkaupunkiseudun merkittävin nuorisojärjestö suunta Tai ainakin olemme sitä vuoden 2014 loppuun mennessä. Silloin meitä partiolaisia kohti on Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa jo reilusti yli kymmenen tuhatta - eikä tärkeää ole mahdollisimman suuri luku, vaan se, että isommalla porukalla voimme tehdä enemmän, laadukkaammin ja helpommin. Tämä toimintasuunnitelma 2013-2014 on suunnistuskarttamme kohti sitä parempaa kasvua partiota, joka kuuluu kaikille. Haluamme, että jokaisella pääkaupunkiseutulaisilla on mahdollisuus päästä partioon ja haluamme, että pääkaupunkiseutulainen partiotoiminta vastaa sitä lupausta, jonka uusille jäsenillemme annamme: partio on maailman paras harrastus ja vapaaehtoistyö! Piiri on olemassa, jotta lippukunnilla olisi parhaat mahdolliset edellytykset järjestää partio-ohjelmaa jäsenilleen. Siksi piirin luottikset ja työntekijät eivät tee vuosina 2013-2014 mitään, mikä ei tue lippukunnan toimintaa tai takaa sen elinvoimaisuutta myös tulevaisuudessa. Tämä toimintasuunnitelma on rakennettu lippukuntien tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Helmikuussa 2012 lippukunnille tehtiin kysely strategian 2011-2014 toteutumisen tilasta ja siitä, mitä Piirin
  • 3. PI AVOIMEM suunnan tavoittamiseksi vielä tarvitaan. Vastausten pohjalta piirineuvosto määritteli vuosien 2013-2014 toiminnalle neljä lähtökohtaa: • Jokainen 7-22-vuotias päpalainen kuuluu ryhmään, joka toteuttaa oman ikäkautensa aktiviteetteja. • Partio tarjoaa eri taustoista tuleville je eri-ikäisille pääkaupunkiseutulaisille avoimia kohtaamispaikkoja. • Partio on yli 22-vuotiaiden pääkaupunkiseutulaisten silmissä halutuin vapaaehtoistyö. • Jokainen alue toimii aktiivisena alustana lippukuntien yhteiselle tekemiselle. Tavoitteet ovat kovia, mutta niin ovat myös PäPan lippukunnat, luottikset ja työntekijät. Maailma muuttuu vain tekemällä. Tartutaan siis yhdessä hommiin, jotta partiosta todella tulee pääkaupunkiseudun ykkösharrastus ja halutuin vapaaehtoistyö.
  • 4. VISIOMME Pääkaupunkiseudun Partiolaiset on pääkaupunkiseudun merkittävin nuorisojärjestö. Partioliikkeen arvopohjaan ja paikalliseen partioperinteeseen perustuvan piirin toimin- nassa on mukana erilaisista lähtökohdista ponnistavia nuoria, jotka yhdessä tekevät partiopiiristä voimakkaan toimijan ja nuorten tukijan pääkaupunkiseudulla. TOIMINNAN RAAMIT 2013-2014 Nämä neljä tavoitetta ja niihin tähtäävät toimet löydät seuraavilta sivuilta. TOIMINTA- KALENTERI Piirin toimikunnat ovat luoneet omat yksityiskohtaiset toimintasuunnitelmansa vuodelle 2013. Toimikuntien järjestämistä kursseista ja tapahtumista on koottu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimintakalenteri 2013, joka löytyy tämän vihon lopusta. Kaikki piirissä vuosina 2013- 2014 tehtävät toimet on myös koottu yhteen taulukoksi, ja niiden toteutumista seurataan ja arvioidaan puolivuosittain.
  • 5. PIIRIN SUUNTA Strategia 2011-2014 NÄKYVYYS Partio ja partiolaiset näkyvät monipuolisesti pääkaupunkiseudulla • Piiri tukee lippukuntien paikallista näkyvyyttä koulutuksella ja kontakteilla mediaan. LAATU • Piiri tuo partiotoimintaa esille panos- Kaikki lippukunnat tarjoavat tamalla piirin painopistetapahtumien hyvää partio-ohjelmaa ulkoiseen viestintään. • Lippukunnille tarjotaan niiden • Piiri järjestää lippukuntien toiminta- tarpeisiin räätälöityä tukea alueilla näkyviä tapahtumia lippukun- partio-ohjelman toteuttamisessa ja tien kanssa ja lippukuntia motivoidaan lippukunnan johtamisessa. markkinoimaan toimintaansa. • Piirin koulutukset ja ohjelmatapahtu- • Piiri ja SP tukevat partion ja lippukun- mat tukevat partio-ohjelman tien näkyvyyttä internetissä. toteuttamista lippukunnissa. • Piirin sisäisiä viestintäkanavia • Piiri kehittää koulutusta ja tukea kehitetään ja viestintää kohdennetaan. lippukuntien järjestämiin tapahtumiin (esim. maastoretket, AVOIMUUS pt-kisat, kesä- ja talvileirit). Partiotoimintaan on helppo päästä • Lippukuntien vertaistukimuotoja mukaan kaikkialla, kehitetään, hyvät ideat jaetaan ja taustasta riippumatta laitetaan kiertämään • Lippukuntia tuetaan ottamaan uusia lippukuntien välillä. jäseniä kaikkiin ikäkausiin sekä rekry- toimaan aikuisia mukaan toimintaan. • Lippukuntia kannustetaan ja tuetaan eri taustaisten lasten ja nuorten mukaan ottamisessa, erityispainopisteenä moni- kulttuuriset lapset ja nuoret. • Valittuihin piirin tapahtumiin kutsutaan myös partion ulkopuolisia. • Piiri varmistaa, että partiotoimintaa on tarjolla monipuolisesti ympäri pääkaupunkiseutua. • Piiriin on helppo tulla mukaan lip- pukunnista ja lippukuntiin piiristä.
  • 6. Tällainen piiri palvelee lippukuntia vuosina 2013-2014 VIESTINTÄTIIMI VASTAA SIITÄ, PIIRIN- ETTÄ LIPPUKUNNILLA ON PARHAAT EDELLYTYKSET TOIMIA JOHTAJA JA ETTÄ PARTIO NÄKYY PÄÄKAUPUNKISEUDULLA. JÄSEN- TOIMINTA- VIESTINTÄ- HANKINTA- AIKUIS- YMPÄRISTÖ- MINISTERI MINISTERI MINISTERI MINISTERI Viestintäryhmä Jäsenhankinta- Aikuisryhmä Toiminta- & puheenjohtaja ryhmä & & puheenjohtaja ympäristöryhmä puheenjohtaja & puheenjohtaja IT-toimikunta Ansiomerkki- toimikunta -- Heppu -- -- --- - --- --- --- --- --- - UUSI AIKUISRYHMÄ UUSI JÄSENHANKINTARYHMÄ HUOLEHTII KAIKISTA VASTAA, ETTÄ PARTIO YLI 22-VUOTIAISTA NÄKYY OIKEISSA PAIKOISSA LIPPUKUNNISSA OIKEALLA TAVALLA JA PIIRISSÄ. JA ETTÄ SAAMME LIPPUKUNTIIN JATKUVASTI UUSIA LAPSIA, NUORIA JA AIKUISIA.
  • 7. PIIRIN VARA- JOHTAJA LIPPUKUNTATIIMI VASTAA SIITÄ, ETTÄ PARTIO-OHJELMA TOTEUTUU LIPPUKUNNISSA. ALUE- KOULUTUS- PARTIO- PARTIO- MINISTERI MINISTERI KASVATUS- OHJELMA- MINISTERI MINISTERI Alueryhmä & Koulutusryhmä Alueelliset Taitotoimikunnat puheenjohtaja, & puheenjohtaja ohjelmaohjaajat kaupunkitoimi- Ikäkausi- kunnat, sisu- Alueelliset toimikunnat toimikunta koulutusohjaajat Ohjelman projektit -- --- -- -- -- -- -- -- UUSI TOIMINTA- YMPÄRISTÖRYHMÄ HOITAA PÄÄKAUPUNKISEUTULAISEN PARTION EDUNVALVONTAA JA YHTEISKUNNALLISTA VAIKUTTAMISTA.
  • 8. Teemme partiota paremmin AAN OTEUTET A, KU NNASSA T OHJELMA KUN LIPPU IINN OSTAVAA STA JA K JA NUORE T LAADUKA T LAPS ET A. MMA Y HÄ US EA ANA MEN OSS PYSY VÄT MUK
  • 9. Meillä on mahtava ja monipuolinen partio-ohjelma, joka tarjoaa mielekästä tekemistä sudenpennuille, seikkailijoille, tarpojille, samoajille ja vaeltajille. Olemme varmoja, että toteuttamalla sitä entistäkin paremmin partiosta tulee lapsille ja nuorille innostavampi harrastus ja aikuisille helpommin hanskattava vapaaehtoistyö. Siksi haluamme, että jokainen 7-22-vuotias partiolainen kuuluu ryhmään, joka toteuttaa oman ikäkautensa aktiviteetteja. Vain harva 15-22-vuotias Jokainen lippukunta nimeää päpalainen pääsee nyt osallis- itselleen ohjelmavastaavan, tumaan omaan ohjelmaansa joka vastaa partio-ohjelman lippukunnan ja piirin pyörit- toteutumisesta lippukunnas- tämisen lisäksi. Siksi haluamme sa. Samalla lippukunnan- vahvistaa samoajien ja vaelta- johtajan työtaakka pienenee, jien identiteettiä. Järjestämme kun vastuuta jaetaan useam- vanhemmille ikäkausille malle tyypille. Ohjelmavas- siirtymä- ja päätöstapahtumia, taava saa pestiinsä tukea joihin kutsutaan kaikki piirin alueelliselta ohjelmaohjaa- samoajat ja vaeltajat. Näitä jalta. tsembaloita odotetaan pian enemmän kuin penkkareita tai ajokortin saamista! On vaikea toteuttaa ja tukea partio-ohjelmaa, jollei tiedä, Tuotamme kaikille ikäkausille vuosikellot, joita mitä se on. Siksi kaikki me noudattamalla partio-ohjelman vaatimukset piirissä ja lippukunnissa täyttyvät. Myös lippukunta ja partioaikuiset toimivat aikuiset opettelemme saavat omat tarjoiluehdotuksensa. Lisäksi ohjelmasta ainakin aakkoset. Toimintavinkit.fi tarjoaa jokaiselle ikäkaudelle Seminaarit ja muut yhteisen viikottaisen kokousohjelman. Näin myös tekemisen paikat ovat hyviä uusien johtajien on helppo hypätä ryhmän- hetkiä ohjelmaan perehty- johtajan tai luotsin saappaisiin. miselle. Mites se donitsi taas rakennet- Panemme perusasiat kuntoon tiinkaan? Monet partiotaidot ja varmistamme, että tulevat on helpoin oppia, kun joku johtajat osaavat johtaa poruk- näyttää ensin mallia. Siksi kaansa. Uudet aluetiimit vastaa- tuotamme sarjan partiotai- vat laadukkaan ryhmänohjaa- tovideoita, jotka auttavat niin jakoulutuksen järjestämisestä. lippukunnissa toimivia johtajia kuin ei-partiolaisiakin. Nyt Marttojen sivuilta haetaan tah- ranpoisto-ohjeita - pian meidän Onnistumisen mittarit YouTube-kanavalta käydään tarkistamassa parhaat retkeily- aOhjelman toteutumista eri ikäkausissa vinkit! mitataan vuosiselosteen ja vuosikelloihin perustuvan toimintakilpailun avulla.
  • 10. Tuomme ihmiset yhteen TEN LUO, N VIETÄ VÄ IHMIS PARTIO O ISI S S ELVIÄ N PARHAU JOTTA S E MEILLE. MUILLE KIN KUIN
  • 11. Partiossa opimme kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja ottamaan kaikki mukaan. Tiedämme, että isolla jengillä on paremmat bileet ja että yhdessä saamme aikaan enemmän kuin yksin. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä kaipaa koko pääkaupunkiseutu. Siksi haluamme tarjota eri taustoista tuleville ja eri ikäisille helsinkiläisille, espoolaisille, kauniaislaisille ja vantaalaisille avoimia kohtaamispaikkoja. Luomme erilaisia tapoja ottaa ei-vielä-partiolai- Jalkapallo on simppeli juttu, set mukaan toimintaan. mutta kuinka moni ekaluok- Kaikkiin piirin järjestämiin kalainen edes tietää, mitä partio tapahtumiin ovat tervetullei- on? Mennään sytyttämään ta muutkin kuin partiolaiset! partiokipinä juuri ennen su- dari-iän alkamista! Järjestämme pääkaupunkiseudun esikouluis- sa keväisin partioviikon. Partioviikolla ja koulun alun aikaan järjestettävällä, lapsille kohdennetulla Seikkailuviikolla näytämme, kuinka monipuolista partio on. Partioviikol- Meillä on maan paras osaaminen lasten la pystytämme Helsingin keskustaan kanssa tekemisestä, leirien järjestämisestä viikoksi pop up -kolon, missä kou- ja tekijöitä ympäri pääkaupunkiseutua. lutamme ja opetamme partiotaitoja Tuhansilta lapsilta taas puuttuu mielekästä muillekin. Seikkailuviikolla viemme ja turvallista tekemistä niiltä kesäloman pääkaupunkiseutulaiset lapsiperheet viikoilta, kun vanhemmat ovat vielä töissä. metsään retkelle. Siksi järjestämme kesällä 2013 päiväleirejä Kokoamme kaupunkilaiset tekemään ala-asteikäisille ympäri pääkaupunkiseudun. yhdessä! Samalla pystymme tarjoamaan kesätyön kymmenille nuorille ja muutamille myös elämän ensimmäisen esimieskokemuksen. Hei ei-partiolainen! Miten olisi laavuretki Nuuksioon, seikkai- Kutsumme partiolaiset ja partio- lupurjehdus Suomenlinnan tai sta kiinnostuneet aikuiset kerran suunnistuskierros Keskuspuistossa? kuukaudessa nuotion ääreen tutus- Järjestämme kaikille avoimen ja tumaan toisiinsa, rentoutumaan ja osallistavan Retkipäivän Partio- oppimaan vähän uuttakin. viikolla ja Seikkailuviikolla. Kuin Ravintolapäivä, mutta yhteisöllisempi! Onnistumisen mittarit Kartoitamme kaikille avoimen, aktiivisen kokoontumispaikan a10 prosenttia avoimiin partiotapahtumiin eli Partiokeskuksen perustamis- osallistuvista on ei-vielä-partiolaisia. ta pääkaupunkiseudulle. aToimintamme tavoittaa 10 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista.
  • 12. Annamme mahdollisuuden auttaa , EKIJÖITÄ IKUISIA T PUKUNTA ! EMMÄN A MITÄ EN OI MIVA LIP EMMIN T SITÄ PAR
  • 13. Me partiolaiset olemme olemassa, jotta voisimme tehdä yhteiskunnastamme vähän paremman paikan. Tutkimusten mukaan aika moni muukin kaupunkilainen on valmis osallistumaan niihin talkoisiin. Otetaan heidät mukaan! Tekemistä riittää kyllä jokaiselle. Meidän tehtävämme on kasvattaa lapsista ja nuorista ihmisiä, jotka uskaltavat ja tahtovat muuttaa maailmaa. Ja koska haluamme tarjota partiota kaikille halukkaille, tarvitsemme lisää aikuisia, jotka tekevät maailman parhaan harrastuksen mahdolliseksi. Siksi haluamme, että partiosta tulee pääkaupunkiseudun halutuin vapaaehtoistyö. Perustamme uudet jäsenhankin- nasta ja aikuisista vastaavat ryhmät, Palkkaamme toimistolle ja vastaavat ministerisalkut piiri- vapaaehtoistyön koordinaattorin. hallitukseen. Jäsenhankintaryhmä Hän vie partion messuille, kouluihin, vastaa siitä, että myymme partiota työpaikoille - siis sinne, missä poten- oikeanlaisessa paketissa oikeille tiaaliset partiolaiset odottavat. Uusi kohderyh-mille: saamme siis jat- työntekijä vastaa myös osaltaan siitä, kuvasti lisää kaikenikäisiä jäseniä. että partiolaisiksi ryhtyneet aikuiset Aikuisryhmä huolehtii kaikkien pysyvät partiopolullaan pystyssä ja lippukunnissa ja piirissä toimivien tyytyväisinä. yli 22-vuotiaiden osaamisesta, jaksamisesta ja tukemisesta. Syksyn Seikkailuviikolla toteutetaan print- Vapaaehtoistyössä on vaikea timediakampanja lapsille ja partioviikon onnistua, jollei tiedä tavoit- yhteydessä radiomainoskampanja aikuisille. teitaan ja mahdollisuuksiaan. Partion on näyttävä ja kuuluttava siellä, missä Siksi luomme jokaisesta tulevat tekijämme ja osallistujamme ovat. Eli piirin ja lippukunnan pes- Fingerporin ja taloussivujen sekä Salkka- tistä selkeän kuvauksen. Ne reiden ja Urheiluruudun välissä. kootaan nettiin kaikkien nähtäville, jolloin myös tietoisuus muiden tehtävistä Kokoamme kaupunkilaiset tekemään ja partion mahdollisuuksista yhdessä hyvää ja järjestämme Kuukauden kasvaa. Uudetkin aikuiset hyvä työ -haastekampanjan. Haravoidaanko pääsevät heti kärryille! puistot puhtaiksi, kärrätäänkö vanhainkodin asukkaat kävelylle tai kerätäänkö vaatteita vastaanottokeskukseen? Pyhitämme partioviikon 2013 aikuisille ja 2014 nuorille. Vuokraamme Kampista viikoksi pop up -kolon, jossa työntekijät päivystävät Onnistumisen mittarit aamusta iltaan ja jossa luottikset kouluttavat aPartioon liittyy sata aikuista vuosittain. kaupunkilaisille partiotaitoja suunnistuksesta aMielikuvatutkimuksessa partio rankataan trangiapizzan tekoon ja ihmisten ryhmäyt- pääkaupunkiseudun halutuimmaksi tämisestä projektin johtamiseen. Näytetään vapaaehtoistyöksi. pääkaupunkiseutulaisille, kuinka monipuolisesti partiossa pääsee tekemään ja oppimaan uutta! Pidämme vapaaehtoisistamme huolta. Järjestämme esimerkiksi t kerran kuukaudessa PäPa-akatemioita, joissa kiinnostavat puhuja jakavat osaamistaan ja viisauttaan.
  • 14. Teemme enemmän yhdessä A JA UA, TUKE NILTA SAA AP KUIN LIPPUKUN VOIMAA NAAPURI LU EESSA ON EOITA. A UUSIA ID KYLÄSSÄ! P IENESSÄ
  • 15. Kaverin kanssa tekeminen on paitsi kivempaa, myös helpompaa, nopeampaa ja fiksumpaa. Miksi emme siis tekisi enemmän yhdessä naapurilippukuntien kanssa? Yhteistyöstä on sovittava ajoissa ja sen tulosten on vastattava kaikkien lippukuntien tarpeita. Haluammekin, että jokainen alue toimii aktiivisena alustana lippukuntien yhteiselle tekemiselle. Toimisto on budjettimme isoin kuluerä, ja siksikin sitä kannattaa käyttää tärkeimpään työhömme: Perustamme jokaiselle alueelle lippukuntien tukemiseen ja auttami- oman aluetiimin, joka var- seen. Ohjaamme työntekijöidemme mistaa, että partio-ohjelma työaikaa lähemmäs lippukuntaa toteutuu alueen lippukunnissa. järjestämällä toimiston organisaation Tiimiin kuuluu kaksi alue- lippukuntalähtöisemmäksi. ohjaajaa, alueellinen ohjel- Jokaisella kaupungilla on oma lip- ma-ohjaaja sekä alueellinen pukuntatyöntekijänsä, joka toimii koulutusohjaaja. yhdessä aluetiimin kanssa. Vastuu lippukunnan johtamisesta jaetaan lippukunnanjohtajan lisäksi Banderolleja, esitteitä, ohjelmavastaavalle ja koulutusvas- muokattavia julistepohjia, taavalle. jaettavia pikkutuotteita... Aluetiimistä löytyy kullekin oma Tuotamme materiaalia kummi, joka auttaa, tukee ja te- paikallista partiomarkki- keekin. Koko porukka tapaa nointia varten. Koulutamme kollegoitaan alueellisten treffien lippukuntia, jotta he pystyvät lisäksi LPK2020-seminaarissa viestimään toiminnastaan syksyisin. mahdollisimman hyvin sekä nykyisten partiolaisten koteihin että potentiaalisille uusille jäsenilleen. Lippukunnan resurssit eivät riitä kaikkeen ja piirin organisaatio on moneen juttuun turhan iso ja kankea. Onnistumisen mittarit Toteutamme siis ikäkausien omia tapahtumia lippukuntien aJokaisella alueella järjestetään vuosittain sijasta alueittain. Piiri tukee tarvittavat ja sovitut ohjelmatapahtumat niiden järjestämistä aluetiimin sekä RO-kurssi. lisäksi taloudellisesti. aJokaisella lippukunnalla on mahdollisuus osallistua joko piirin, alueen tai itsensä järjestämiin ikäkausitapahtumiin.
  • 16. Tärkeimmät päivämäärät Kevät 2013 Kevät 2014 Kaveri partioon -viikko Kaveri partioon -viikko Piirin talvileiri Helmi 2013 Partioviikko Partioviikko Retkipäivä Retkipäivä Kohtaaminen & paraati Kohtaaminen & paraati Syksy 2014 Syksy 2013 Seikkailuviikko Seikkailuviikko Kattavan tapahtumakalenterin löydät osoitteesta papa.partio.fi/kalenteri.
  • 17. Partio kuuluu kaikille Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki papa.toimisto@partio.fi (09) 8865 1200 paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi Piirinjohtajat: Anna Munsterhjelm (anna.munsterhjelm@partio.fi) Mikko ‘Mökki’ Kytö (mikko.kyto@partio.fi)
  • 18. , VAIKEAA “MIKÄ ON TI. TEHDÄ HE VOIDAAN DOTONTA , Ä ON MAH .” MIK ÄN AIKAA N ENEMM VIE VÄHÄ Partio kuuluu kaikille