SlideShare a Scribd company logo
1 of 1
Download to read offline
“Keikanvälityksemme toimii kokonaan sähköisesti. Tilaus
tulee toimistolle, josta se ohjataan kuljettajien tietokonee-
seen. Kohdeosoite siirtyy navigointilaitteeseen, jonka avulla
kuljettaja ajaa oikeaan paikkaan”, kertoo Mäntylän projek-
tipäällikkö Stefan Blomqvist. Kaikissa Mäntylän kuljetus-
autoissa on tietokone, jota käytetään Soneran sim-kortilla.
Tietokoneen lisäksi kuljettajilla on käytössä matkapuhe-
limet Soneran liittymillä.“Kuljettajat soittavat toisilleen,
asiakailleen ja toimistolle, mikäli esimerkiksi matkan varrella
täytyy selvittää jotain.”Mäntylä valitsi palveluntarjoajakseen
Soneran, koska ratkaisu vastasi yrityksen tarpeisiin:
“Soneran palvelutaso on todella hyvä ja meille löytyi sopivat
palvelut. Verkot toimivat hyvin kaikkialla Pohjoismaissa.”
Toimivat verkot ovat liiketoiminnan kannalta tärkeitä.
“Toimivien yhteyksien ja hyvän kuuluvuuden ansioista
asiakaspalvelumme on täsmällistä ja luotettavaa. Ajojärjes-
telmän avulla näemme koko ajan, missä kuljetusauto
liikkuu. Samoin kuljettaja kuittaa matkan aikana, missä
tilaus etenee.”
Tarve:
Ratkaisu:
Edut:
Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko
Mäntylän kuljetustoiminta sujuu ongelmitta, kun verkko ei lopu rajalle ja puhelut kuuluvat kaikkialla Pohjoismaissa.
Luotettavat verkkoyhteydet ja toimiva kenttä ovat
kuljetuspalveluita tarjoavalle Mäntylälle kriittisiä, sillä
kuljetusautojen sijainti pitää olla koko ajan tiedossa ja
kuljettajien pystyä soittamaan toisilleen, asiakkailleen ja
toimistolle mistä tahansa.
Stefan Blomqvist, projektipäällikkö
Kuljetusautoissa on tietokoneet Soneran sim-kortilla,
joiden avulla tilaus tulee toimiston kautta tietokonee-
seen ja navigointi kertoo kuljettajalle minne ajaa. Lisäksi
kuljettajilla on kännyköissään Sonera Sopiva -liittymät,
joilla he hoitavat tarvittavat puhelut tien päältä.
Soneran verkot tarjoavat luotettavat yhteydet, jotka
toimivat kaikkialla Pohjoismaissa. Asiakaspalvelu ja
toimintojen suunnittelu helpottuu, kun toimistolta
nähdään karttapohjalla missä kuljetusauto liikkuu ja
kuljettaja kuittaa reaaliaikaisesti, milloin kuorma on
vastaanotettu ja purettu.
Mäntylä tarjoaa kuljetuspalvelua sekä nosto- ja saatto-
palveluja Pohjoismaissa. Mäntylän perheyhtiön
ammattitaito juontaa juurensa aina 1950-luvulta saak-
ka. Klaus Mäntylä perusti tuolloin yhtiön, jota tänä päi-
vänä luotsaavat hänen poikansa Erkki ja Enska Mäntylä.
Tutustu tarkemmin ratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30)
blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille
Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysMobiili-sim ja puhelinliittymät

More Related Content

Viewers also liked

Viewers also liked (13)

Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascaseFimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
Fimea otti videoneuvottelut kayttoon - Sonera asiakascase
 
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - SoneraTekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
Tekstarilla terveemmäksi – Ciegus case - Sonera
 
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - SoneraVideoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
Videoneuvotteluilla mutkat suoriksi - FSM group asiakascase - Sonera
 
Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
Café Cabriole - Modernit viestintäratkaisut perinteiseen kahvilaan - Sonera a...
 
Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja - Wihuri - asiakascase - Sonera
Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja - Wihuri - asiakascase - SoneraKohti tehokkaampia verkkoratkaisuja - Wihuri - asiakascase - Sonera
Kohti tehokkaampia verkkoratkaisuja - Wihuri - asiakascase - Sonera
 
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - SoneraSuo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
Suo, kuokka ja toimivat yhteydet - Metsäkonepalvelu Oy -asiakascase - Sonera
 
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiinSonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
Sonera Business Mobility - näkemyksiä liiketoiminnan mobilisointiin
 
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
Kiinteistöautomaatio- ja turvajärjestelmät - Tietoturvatapahtuma 2014 - Jari ...
 
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
Toimistoviestintäpalvelu asiantuntijaorganisaation tarpeisiin - Empore-asiaka...
 
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
Video valtaa verkon - Älykas verkko - Tapio Ranta
 
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...Sonera -  Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
Sonera - Business Mobility One - Kiihdytyskaistasi liiketoiminnan mobilisoin...
 
Maailman puhtaimmat verkot - Sonera
Maailman puhtaimmat verkot - SoneraMaailman puhtaimmat verkot - Sonera
Maailman puhtaimmat verkot - Sonera
 
Fiksu vuorovaikutus tiedon niukkuutta vastaan – Tehy case - Sonera
Fiksu vuorovaikutus tiedon niukkuutta vastaan – Tehy case - SoneraFiksu vuorovaikutus tiedon niukkuutta vastaan – Tehy case - Sonera
Fiksu vuorovaikutus tiedon niukkuutta vastaan – Tehy case - Sonera
 

More from Sonera

More from Sonera (20)

Strafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd InsightsStrafica Telia Crowd Insights
Strafica Telia Crowd Insights
 
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd InsightsTampereen kaupunki Telia Crowd Insights
Tampereen kaupunki Telia Crowd Insights
 
Telia Crowd Insights
Telia Crowd InsightsTelia Crowd Insights
Telia Crowd Insights
 
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
Ohjelmistopohjainen yritysverkko - ketterän liiketoiminnan mahdollistaja
 
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto?  - Sonera Webinaari 8.12.2016
Bisnes kasvaa – miten organisoida taloushallinto? - Sonera Webinaari 8.12.2016
 
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpenPilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
Pilvipalvelut kasvua vauhdittamassa - Sonera - KasvuOpen
 
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitysSonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
Sonera Contact Center Forum 10.5.2016 esitys
 
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera WebinaariMonikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
Monikanavainen asiakaspalvelu 6.4.2016 - Sonera Webinaari
 
Yrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internetYrittäjäkysely - esineiden internet
Yrittäjäkysely - esineiden internet
 
Esineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuinaEsineiden internet lukuina
Esineiden internet lukuina
 
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitysDigitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
Digitaalinen työympäristö - webinaarin 9.2.2016 esitys
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussaSosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
Sosiaalisen median hyödyntäminen kesätyönhaussa
 
Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016Soneran kesätyöt 2016
Soneran kesätyöt 2016
 
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, SoneraCreating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
Creating value with IoT - Robert Wendelin, Sonera
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
 
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistusSoneran sosiaalisen median ohjeistus
Soneran sosiaalisen median ohjeistus
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaserUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus teaser
 
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascaseEroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
Eroon jonoista CallGuide -ohjelmalla - Kouvola - Sonera - asiakascase
 
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
Valokuituverkko Tuulokseen - Sonera asiakascase
 
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascaseYrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
Yrityksen kasvu eikä puhelimen käyttö lopu rajalle - Saneco - Sonera asiakascase
 

Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko - Mäntylä - Sonera asiakascase

  • 1. “Keikanvälityksemme toimii kokonaan sähköisesti. Tilaus tulee toimistolle, josta se ohjataan kuljettajien tietokonee- seen. Kohdeosoite siirtyy navigointilaitteeseen, jonka avulla kuljettaja ajaa oikeaan paikkaan”, kertoo Mäntylän projek- tipäällikkö Stefan Blomqvist. Kaikissa Mäntylän kuljetus- autoissa on tietokone, jota käytetään Soneran sim-kortilla. Tietokoneen lisäksi kuljettajilla on käytössä matkapuhe- limet Soneran liittymillä.“Kuljettajat soittavat toisilleen, asiakailleen ja toimistolle, mikäli esimerkiksi matkan varrella täytyy selvittää jotain.”Mäntylä valitsi palveluntarjoajakseen Soneran, koska ratkaisu vastasi yrityksen tarpeisiin: “Soneran palvelutaso on todella hyvä ja meille löytyi sopivat palvelut. Verkot toimivat hyvin kaikkialla Pohjoismaissa.” Toimivat verkot ovat liiketoiminnan kannalta tärkeitä. “Toimivien yhteyksien ja hyvän kuuluvuuden ansioista asiakaspalvelumme on täsmällistä ja luotettavaa. Ajojärjes- telmän avulla näemme koko ajan, missä kuljetusauto liikkuu. Samoin kuljettaja kuittaa matkan aikana, missä tilaus etenee.” Tarve: Ratkaisu: Edut: Tien päällä toimivat nettiyhteys ja puhelinverkko Mäntylän kuljetustoiminta sujuu ongelmitta, kun verkko ei lopu rajalle ja puhelut kuuluvat kaikkialla Pohjoismaissa. Luotettavat verkkoyhteydet ja toimiva kenttä ovat kuljetuspalveluita tarjoavalle Mäntylälle kriittisiä, sillä kuljetusautojen sijainti pitää olla koko ajan tiedossa ja kuljettajien pystyä soittamaan toisilleen, asiakkailleen ja toimistolle mistä tahansa. Stefan Blomqvist, projektipäällikkö Kuljetusautoissa on tietokoneet Soneran sim-kortilla, joiden avulla tilaus tulee toimiston kautta tietokonee- seen ja navigointi kertoo kuljettajalle minne ajaa. Lisäksi kuljettajilla on kännyköissään Sonera Sopiva -liittymät, joilla he hoitavat tarvittavat puhelut tien päältä. Soneran verkot tarjoavat luotettavat yhteydet, jotka toimivat kaikkialla Pohjoismaissa. Asiakaspalvelu ja toimintojen suunnittelu helpottuu, kun toimistolta nähdään karttapohjalla missä kuljetusauto liikkuu ja kuljettaja kuittaa reaaliaikaisesti, milloin kuorma on vastaanotettu ja purettu. Mäntylä tarjoaa kuljetuspalvelua sekä nosto- ja saatto- palveluja Pohjoismaissa. Mäntylän perheyhtiön ammattitaito juontaa juurensa aina 1950-luvulta saak- ka. Klaus Mäntylä perusti tuolloin yhtiön, jota tänä päi- vänä luotsaavat hänen poikansa Erkki ja Enska Mäntylä. Tutustu tarkemmin ratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30) blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysMobiili-sim ja puhelinliittymät