SlideShare a Scribd company logo
1 of 25
Download to read offline
Miksi listerian torjunta on tärkeää?
-
Listerianäytteenoton vaatimukset
Riina Tolvanen
Ylitarkastaja
Mikrobiologinen elntarviketurvallisuus
Listeriaseminaari
16.4.2019
Listeria- ympäristöbakteeri
• Listeriat ovat ympäristössä esiintyviä bakteereja, joita on eristetty
kasvillisuudesta, vesistöistä, maatilojen läheisyydestä maaperästä sekä
eläinten (erityisesti lampaat ja naudat) suolistosta.
• Sukuun kuuluu 20 lajia, joista kuutta on eristetty eläimistä ja niiden
ulosteesta.
• Kaksi eläimissä esiintyvää lajia ovat taudinaiheuttajia
• Listeria monocytogenes - ihmiset
• Listeria ivanovii – märehtijät, erityisesti lampaat, myös ihmistapauksia
Listeria monocytogenes
• L. monocytogenes voi ympäristöbakteerina tulla laitokseen useita reittejä.
• Raaka-aineet
• Kala, liha, kasvikset
• Saastuneet laitteet ja tavarat
• Suikalointikoneet, pakkauskoneet
• Tuotantolaitoksissa esiintyy satunnaisia listeriakantoja, varsinkin raaka-
aineiden käsittelytiloissa.
• Osa listeriakannoista saattaa jäädä pysyviksi laitoskannoiksi.
Listerian ominaisuudet
• Listeria selviytyy ja kasvaa jääkaappilämpötiloissa.
• Kasvaa -1,5 – 45°C:ssa
• Listeria pystyy kasvamaan matalassa vesipitoisuudessa (aw 0.90) ja
suhteellisen happamassa ympäristössä (pH 4.3)
• Listeria kasvaa 10 % suolapitoisuudessa.
• Kasvaa sekä hapellisissa että hapettomissa olosuhteissa.
• Kuumennus (esimerkiksi 72°C, 1 minuutti), tuhoaa listerian.
Listeria elintarviketeollisuuden ongelmana
• Listerialla on kyky sopeutua poikkeuksellisen hyvin elintarviketeollisuuden
tuotantoympäristöihin.
• Raaka-aineiden mukana tullut bakteeri voi tuotannon aikana päätyä
esimerkiksi paloittelu-, siivutus- ja pakkauslaitteisiin sekä kuljetinhihnoihin.
• Yhteinen tekijä näissä laitteissa on usein niiden hankala pestävyys.
• Sama listeriakanta voi tehokkaasta pesusta huolimatta säilyä
tuotantolaitoksessa monia vuosia.
Listeria elintarviketeollisuuden ongelmana -
biofilmit
• Biofilmi on pintaan kiinnittynyt, järjestäytynyt bakteerisolujen
muodostama yhteisö
• Polymeeristen aineiden muodostama lima (EPS, exopolymeric matrix)
• Proteiineja, polysakkarideja ja solunulkoista DNA:ta
• Listeria pystyy kiinnittymään ja muodostamaan biofilmejä
elintarviketeollisuudessa käytettäviin materiaaleihin
• Ruostumaton teräs, erilaiset muovit, lasi
• Kuluneiden materiaalien uusiminen tärkeää
• Biofilmiä muodostuu myös alhaisissa lämpötiloissa
Listeria elintarviketeollisuuden ongelmana –
biofilmit 2
• Biofilmissä olevien bakteerit muuttuvat
• Solukalvon rasvahappokoostumus
• Pienemmät bakteerisolut
• Bakteerin muoto muuttuu pyöreämmäksi
• Biofilmissä olevat bakteerit ovat kestävämpiä erilaisille olosuhteille
• Desinfektioaineet, lämpö, happamuus
• Biofilmistä irtoavat bakteerit
Listeria –elintarvikkeiden jälkikontaminaatio
• Ongelma
• Sellaisenaan syötävissä tuotteissa
• Kuumennuksen jälkeen käsiteltävissä tuotteissa
• Tuotannon aikana saastuneista laitteista käsiteltäviin elintarvikkeisiin.
• Jälkikontaminaation riski on sitä suurempi, mitä enemmän valmiita
tuotteita käsitellään valmistuksen/kuumennuksen jälkeen.
• Siivutus
• Suikalointi
• Paloittelu
Listeria sellaisenaan syötävissä elintarvikkeissa
• Pitkä säilyvyysaika mahdollistaa kasvun
• Pakkaustavat voivat suosia listerian kasvua
• Vakuumipakkaus
• Suojakaasupakkaus
• Jääkaappilämpötila ei estä listerian kasvua
Listerian esiintyvyys lihassa ja lihatuotteissa
• Raaka liha
• Nauta 4,6-5,5 %
• Sika 6,9-33 %
• Broileri 1,9-36 %
• Lihavalmisteet
• Kokonaiset lihavalmisteet 1,2-2,1 %
• Leikkeleet 4,6-8,8 %
• Makkarat 4,5-6 %
• Metvursti (fermentoidut makkarat) 1,5-15 %
Listerian esiintyvyys kalassa ja kalatuotteissa
• Raaka kala 2-15 %
• Kalatuotteet
• Kylmäsavukala 14–38 %
• Graavisuolattu kala 14–33 %
• Lämminsavukala 2-12 %
Listerian esiintyvyys maidossa ja
maitotuotteissa
• Raakamaito 1-6,5 %
• Maitotuotteet
• Pehmeät juustot 0,4-5,5 %
• Puolikovat juustot 0-4.4 %
• Muut sellaisenaan syötävät
• Täytetyt leivät 1,7-7 %
Listerioosi
• Listeria voi aiheuttaa vakavan sairauden, listerioosin, riskiryhmiin kuuluville
ihmisille
• Iäkkäät (kaikki yli 65 vuotiaat, terveetkin)
• Taudinvastustuskyvyltään heikentyneet (esimerkiksi syöpäsairaat, diabeetikot,
elinsiirtopotilaat)
• Tauti ilmenee aivokalvontulehduksena ja/tai verenmyrkytyksenä. Kuolleisuus on
jopa 20- 40 %.
• Raskaana oleville listeria voi aiheuttaa influenssan kaltaisia oireita. Se voi johtaa
keskenmenoon, sikiökuolemaan tai vastasyntyneen verenmyrkytykseen.
• Terveille aikuisille ihmisille listeria voi aiheuttaa suolisto-oireisen
ruokamyrkytyksen.
Raportoidut zoonoosit ihmisillä EU:ssa, 2017
• EFSA (European Food Safety Authority) and
ECDC (European Centre for Disease
Prevention and Control), 2017. The
European Union summary report on trends
and sources of zoonoses, zoonotic agents
and food-borne outbreaks in 2016. EFSA
Journal 2017;15(12):5077, 228 pp.
Listerioosin ilmaantuvuus
• Listerioosiin sairastuu Suomessa vuosittain 60-75 ihmistä.
• Vuonna 2017 sairastuneita oli 91.
• Euroopassa (EU28) ilmaantuvuus vuosina 2012-2017 on ollut 0,35-
0,47/100 000 asukasta
• Ilmaantuvuus on Euroopan tasolla lisääntynyt joka vuosi, kuten
Suomessakin
• Väestörakenteen muutos
• Ruokailutottumukset?
Listerianäytteenotto
Listerianäytteenotto - yleistä
• Raa’assa kalassa, lihassa ja kasviksissa esiintyy varsin yleisesti listeriaa
• Raaka-aineen tutkiminen kertoo raaka-aineiden laadusta
• Laitokseen raaka-aineiden mukana tuleva saastumispaine
• Raaka-aineille ei ole lainsäädännössä raja-arvoja.
Listerianäytteenotto –yleistä 2
• Listeriaa tutkitaan sellaisenaan syötävistä elintarvikkeista ja näille tuotteille
lainsäädännössä on raja-arvot.
• Listeriaa tutkitaan laitteiden pinnoilta ja tuotantotiloista, erityisesti niistä
tiloista ja laitteista, joissa käsitellään sellaisenaan syötäviä elintarvikkeita.
• Listerianäytteet tulee tutkia Ruokaviraston hyväksymässä laboratoriossa.
Näytteenotto tuotteista
• Yhteen näytteeseen otetaan viisi osanäytettä. Osanäytteet otetaan samasta
tuotteesta ja samasta erästä.
• Osanäytteitä voidaan ottaa myös peräkkäisinä päivinä jos raaka-aineet ja
tuote ovat tasalaatuisia.
• Näytteenottoa ja osanäytteiden määrää voidaan harventaa kaikissa
laitoksissa perustelluista syistä. Laitoksessa tulee olla hyvin toimiva
omavalvonta listerian hallintaan ja se on toiminut pitkään.
• Näytteenotosta voidaan luopua toistaiseksi pienissä laitoksissa
(vuosituotanto alle 10 000 kg vuodessa)
• Tulokset hyväksyttäviä kolmena peräkkäisenä vuonna.
• Valvoja arvioi, että elintarviketurvallisuus ei näytteenotosta luopumisen
vuoksi vaarannu.
Näytteenotto tuotteista 2
• Raja-arvo kun listeria voi kasvaa elintarvikkeessa:
• savukala, leikkeleet, tuorejuustot
• enintään 100 pmy/g viimeisenä käyttöajankohtana
TAI
• ei saa esiintyä lainkaan listeriaa valmistuksen lopussa (jos ei ole osoitettu, ettei 100
pmy/g ylity viimeisenä käyttöajankohtana)
• Raja-arvo kun listeria ei voi kasvaa elintarvikkeessa
• pH ≤ 4.4 tai aw ≤ 0.92 tai pH ≤ 5.0 ja aw ≤ 0.94
TAI
• myyntiaika on enintään 4 vuorokautta
• 100 pmy/g viimeisenä käyttöajankohtana
Pintanäytteet
• Näytteenotto tulee kohdistaa korkean hygienian puolen tiloihin ja
laitteisiin, joissa käsitellään sellaisenaan syötäviä elintarvikkeita.
• Näytteitä otetaan säännöllisesti erityisesti niiltä pinnoilta, jotka joutuvat
kosketuksiin suojaamattomien tuotteiden kanssa tai joista muutoin voi
aiheutua saastumisriski
• kuljetinhihnat, työpöydät, viipalointikone, suolauslaite- /tankki
• laitteiden säätöpaneelit
• pinnat, joihin voi muodostua tiivistymisvettä suojaamattomien tuotteiden
yläpuolelle
Pintanäytteet
• Listerianäytteitä pinnoilta tulee ottaa valmistuksen aikana tuotannon
jatkuttua vähintään 2 tuntia tai valmistuksen päätteeksi ennen siivousta,
mieluummin kuin puhdistuksen ja desinfioinnin jälkeen.
• Tuotannon aikana otettuun näytteeseen saadaan todennäköisemmin
irrotettua pinnasta ja mahdollisista biofilmeistä kasvukykyisiä bakteereita,
jolloin ne todetaan näytteestä helpommin.
• Listerianäytteitä ei tule yhdistää, sillä se pienentää todennäköisyyttä todeta
pieniä määriä listeriabakteereja.
• Laboratorion täytyy validoida/verifioida kokoomanäytteiden herkkyys!
riina.tolvanen@ruokavirasto.fi
KIITOS
Miksi listerian torjunta on tärkeää? Listerianäytteenoton vaatimukset

More Related Content

Similar to Miksi listerian torjunta on tärkeää? Listerianäytteenoton vaatimukset

Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...
Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...
Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...Messukeskus Helsinki
 
Liha
LihaLiha
LihaIidaV
 
Hygieniapassi opiskelumateriaali
Hygieniapassi opiskelumateriaaliHygieniapassi opiskelumateriaali
Hygieniapassi opiskelumateriaaliPetja Sairanen
 
Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017
Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017
Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017Marjukka Lamminen
 
Ruoka 22 3 2013 lyh
Ruoka 22 3 2013 lyhRuoka 22 3 2013 lyh
Ruoka 22 3 2013 lyhsatuhassi
 
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...evirasuomi
 
Pakkausmerkinnät
PakkausmerkinnätPakkausmerkinnät
Pakkausmerkinnätevirasuomi
 

Similar to Miksi listerian torjunta on tärkeää? Listerianäytteenoton vaatimukset (16)

Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...
Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...
Puhdas suomalainen liha, case Atria antibioottivapaa sika ja broileri. Tuomas...
 
Liha
LihaLiha
Liha
 
Liha
LihaLiha
Liha
 
Liha
LihaLiha
Liha
 
Lih affff
Lih affffLih affff
Lih affff
 
Hygieniapassi opiskelumateriaali
Hygieniapassi opiskelumateriaaliHygieniapassi opiskelumateriaali
Hygieniapassi opiskelumateriaali
 
Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017
Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017
Marjukka Lamminen - Tulevaisuuden valkuaisrehut - KEL250B kevät 2017
 
Hygieniaosaaminen
Hygieniaosaaminen Hygieniaosaaminen
Hygieniaosaaminen
 
Säädöksen hyönteistuotannossa, Ylitarkastaja Riina Keskisaari, Evira
Säädöksen hyönteistuotannossa, Ylitarkastaja Riina Keskisaari, EviraSäädöksen hyönteistuotannossa, Ylitarkastaja Riina Keskisaari, Evira
Säädöksen hyönteistuotannossa, Ylitarkastaja Riina Keskisaari, Evira
 
Ruoka 22 3 2013 lyh
Ruoka 22 3 2013 lyhRuoka 22 3 2013 lyh
Ruoka 22 3 2013 lyh
 
Hyönteiskasvatus Jarkko Niemi / Maija Karhapää
Hyönteiskasvatus Jarkko Niemi / Maija KarhapääHyönteiskasvatus Jarkko Niemi / Maija Karhapää
Hyönteiskasvatus Jarkko Niemi / Maija Karhapää
 
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
Omien tuotteiden myynti, tilapuodin ja kahvilan perustaminen, jatkojalostukse...
 
Pakkausmerkinnät
PakkausmerkinnätPakkausmerkinnät
Pakkausmerkinnät
 
Hyönteisalan mahdollisuudet Suomessa - Jarkko Niemi, Luke
Hyönteisalan mahdollisuudet Suomessa - Jarkko Niemi, LukeHyönteisalan mahdollisuudet Suomessa - Jarkko Niemi, Luke
Hyönteisalan mahdollisuudet Suomessa - Jarkko Niemi, Luke
 
Hyonteisalan mahdollisuudet rehun ja ruuan tuotannossa - Jarkko Niemi, Luke
Hyonteisalan mahdollisuudet rehun ja ruuan tuotannossa - Jarkko Niemi, LukeHyonteisalan mahdollisuudet rehun ja ruuan tuotannossa - Jarkko Niemi, Luke
Hyonteisalan mahdollisuudet rehun ja ruuan tuotannossa - Jarkko Niemi, Luke
 
Kalastuksen innovaatio-ohjelma – Guy Svanbäck, Österbottens Fiskarförbund
Kalastuksen innovaatio-ohjelma – Guy Svanbäck, Österbottens FiskarförbundKalastuksen innovaatio-ohjelma – Guy Svanbäck, Österbottens Fiskarförbund
Kalastuksen innovaatio-ohjelma – Guy Svanbäck, Österbottens Fiskarförbund
 

More from Ruokavirasto | Livsmedelsverket | Finnish Food Authority

More from Ruokavirasto | Livsmedelsverket | Finnish Food Authority (19)

Kriisirahoitus käyttöön! Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa
Kriisirahoitus käyttöön! Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissaKriisirahoitus käyttöön! Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa
Kriisirahoitus käyttöön! Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa
 
Business Finlandin rahoituksella vauhtia kansainvälistymiseen ja yhteistyöhön
Business Finlandin rahoituksella vauhtia kansainvälistymiseen ja yhteistyöhönBusiness Finlandin rahoituksella vauhtia kansainvälistymiseen ja yhteistyöhön
Business Finlandin rahoituksella vauhtia kansainvälistymiseen ja yhteistyöhön
 
Yritysyhteistyö - case: vientirengas
Yritysyhteistyö - case: vientirengasYritysyhteistyö - case: vientirengas
Yritysyhteistyö - case: vientirengas
 
Pienistä puroista suuria väyliä -projektista eväitä yhteistyöhön
Pienistä puroista suuria väyliä -projektista eväitä yhteistyöhönPienistä puroista suuria väyliä -projektista eväitä yhteistyöhön
Pienistä puroista suuria väyliä -projektista eväitä yhteistyöhön
 
Food from Finland -ohjelma ja COVID-19-pandemian vaikutuksia elintarvikevientiin
Food from Finland -ohjelma ja COVID-19-pandemian vaikutuksia elintarvikevientiinFood from Finland -ohjelma ja COVID-19-pandemian vaikutuksia elintarvikevientiin
Food from Finland -ohjelma ja COVID-19-pandemian vaikutuksia elintarvikevientiin
 
Konsultti apuna vientipolulla – mitä, missä, milloin, miten?
Konsultti apuna vientipolulla – mitä, missä, milloin, miten? Konsultti apuna vientipolulla – mitä, missä, milloin, miten?
Konsultti apuna vientipolulla – mitä, missä, milloin, miten?
 
Maaseutuohjelman tuet elintarvikeyrityksille
Maaseutuohjelman tuet elintarvikeyrityksilleMaaseutuohjelman tuet elintarvikeyrityksille
Maaseutuohjelman tuet elintarvikeyrityksille
 
Ruokavirasto mukana vientipolulla
Ruokavirasto mukana vientipolullaRuokavirasto mukana vientipolulla
Ruokavirasto mukana vientipolulla
 
Listerian hallinta puhtausalan näkökulmasta
Listerian hallinta puhtausalan näkökulmastaListerian hallinta puhtausalan näkökulmasta
Listerian hallinta puhtausalan näkökulmasta
 
Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä
Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstäAjankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä
Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä
 
Listerian hallinta puhtausalan näkökulmasta
Listerian hallinta puhtausalan näkökulmastaListerian hallinta puhtausalan näkökulmasta
Listerian hallinta puhtausalan näkökulmasta
 
Business Finlandin rahoituspalvelut kansainvälistymiseen
Business Finlandin rahoituspalvelut kansainvälistymiseenBusiness Finlandin rahoituspalvelut kansainvälistymiseen
Business Finlandin rahoituspalvelut kansainvälistymiseen
 
Tullin Fintaric-palvelu
Tullin Fintaric-palveluTullin Fintaric-palvelu
Tullin Fintaric-palvelu
 
Finnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaa
Finnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaaFinnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaa
Finnveran vientitakuilla kilpailukykyä ja riskienhallintaa
 
Tilannekatsaus maailmalta
Tilannekatsaus maailmaltaTilannekatsaus maailmalta
Tilannekatsaus maailmalta
 
Maaseuturahaston mahdollisuudet elintarvikeyrityksille
Maaseuturahaston mahdollisuudet elintarvikeyrityksilleMaaseuturahaston mahdollisuudet elintarvikeyrityksille
Maaseuturahaston mahdollisuudet elintarvikeyrityksille
 
Maailmalle mars! Ruokavirasto palveluksessasi
Maailmalle mars! Ruokavirasto palveluksessasiMaailmalle mars! Ruokavirasto palveluksessasi
Maailmalle mars! Ruokavirasto palveluksessasi
 
Iskussa maailmalle sparraa yritykset vientikuntoon
Iskussa maailmalle sparraa yritykset vientikuntoonIskussa maailmalle sparraa yritykset vientikuntoon
Iskussa maailmalle sparraa yritykset vientikuntoon
 
MarketWise - markkinatietoa maailmalta
MarketWise - markkinatietoa maailmaltaMarketWise - markkinatietoa maailmalta
MarketWise - markkinatietoa maailmalta
 

Miksi listerian torjunta on tärkeää? Listerianäytteenoton vaatimukset

  • 1.
  • 2. Miksi listerian torjunta on tärkeää? - Listerianäytteenoton vaatimukset Riina Tolvanen Ylitarkastaja Mikrobiologinen elntarviketurvallisuus Listeriaseminaari 16.4.2019
  • 3. Listeria- ympäristöbakteeri • Listeriat ovat ympäristössä esiintyviä bakteereja, joita on eristetty kasvillisuudesta, vesistöistä, maatilojen läheisyydestä maaperästä sekä eläinten (erityisesti lampaat ja naudat) suolistosta. • Sukuun kuuluu 20 lajia, joista kuutta on eristetty eläimistä ja niiden ulosteesta. • Kaksi eläimissä esiintyvää lajia ovat taudinaiheuttajia • Listeria monocytogenes - ihmiset • Listeria ivanovii – märehtijät, erityisesti lampaat, myös ihmistapauksia
  • 4. Listeria monocytogenes • L. monocytogenes voi ympäristöbakteerina tulla laitokseen useita reittejä. • Raaka-aineet • Kala, liha, kasvikset • Saastuneet laitteet ja tavarat • Suikalointikoneet, pakkauskoneet • Tuotantolaitoksissa esiintyy satunnaisia listeriakantoja, varsinkin raaka- aineiden käsittelytiloissa. • Osa listeriakannoista saattaa jäädä pysyviksi laitoskannoiksi.
  • 5. Listerian ominaisuudet • Listeria selviytyy ja kasvaa jääkaappilämpötiloissa. • Kasvaa -1,5 – 45°C:ssa • Listeria pystyy kasvamaan matalassa vesipitoisuudessa (aw 0.90) ja suhteellisen happamassa ympäristössä (pH 4.3) • Listeria kasvaa 10 % suolapitoisuudessa. • Kasvaa sekä hapellisissa että hapettomissa olosuhteissa. • Kuumennus (esimerkiksi 72°C, 1 minuutti), tuhoaa listerian.
  • 6. Listeria elintarviketeollisuuden ongelmana • Listerialla on kyky sopeutua poikkeuksellisen hyvin elintarviketeollisuuden tuotantoympäristöihin. • Raaka-aineiden mukana tullut bakteeri voi tuotannon aikana päätyä esimerkiksi paloittelu-, siivutus- ja pakkauslaitteisiin sekä kuljetinhihnoihin. • Yhteinen tekijä näissä laitteissa on usein niiden hankala pestävyys. • Sama listeriakanta voi tehokkaasta pesusta huolimatta säilyä tuotantolaitoksessa monia vuosia.
  • 7. Listeria elintarviketeollisuuden ongelmana - biofilmit • Biofilmi on pintaan kiinnittynyt, järjestäytynyt bakteerisolujen muodostama yhteisö • Polymeeristen aineiden muodostama lima (EPS, exopolymeric matrix) • Proteiineja, polysakkarideja ja solunulkoista DNA:ta • Listeria pystyy kiinnittymään ja muodostamaan biofilmejä elintarviketeollisuudessa käytettäviin materiaaleihin • Ruostumaton teräs, erilaiset muovit, lasi • Kuluneiden materiaalien uusiminen tärkeää • Biofilmiä muodostuu myös alhaisissa lämpötiloissa
  • 8. Listeria elintarviketeollisuuden ongelmana – biofilmit 2 • Biofilmissä olevien bakteerit muuttuvat • Solukalvon rasvahappokoostumus • Pienemmät bakteerisolut • Bakteerin muoto muuttuu pyöreämmäksi • Biofilmissä olevat bakteerit ovat kestävämpiä erilaisille olosuhteille • Desinfektioaineet, lämpö, happamuus • Biofilmistä irtoavat bakteerit
  • 9. Listeria –elintarvikkeiden jälkikontaminaatio • Ongelma • Sellaisenaan syötävissä tuotteissa • Kuumennuksen jälkeen käsiteltävissä tuotteissa • Tuotannon aikana saastuneista laitteista käsiteltäviin elintarvikkeisiin. • Jälkikontaminaation riski on sitä suurempi, mitä enemmän valmiita tuotteita käsitellään valmistuksen/kuumennuksen jälkeen. • Siivutus • Suikalointi • Paloittelu
  • 10. Listeria sellaisenaan syötävissä elintarvikkeissa • Pitkä säilyvyysaika mahdollistaa kasvun • Pakkaustavat voivat suosia listerian kasvua • Vakuumipakkaus • Suojakaasupakkaus • Jääkaappilämpötila ei estä listerian kasvua
  • 11. Listerian esiintyvyys lihassa ja lihatuotteissa • Raaka liha • Nauta 4,6-5,5 % • Sika 6,9-33 % • Broileri 1,9-36 % • Lihavalmisteet • Kokonaiset lihavalmisteet 1,2-2,1 % • Leikkeleet 4,6-8,8 % • Makkarat 4,5-6 % • Metvursti (fermentoidut makkarat) 1,5-15 %
  • 12. Listerian esiintyvyys kalassa ja kalatuotteissa • Raaka kala 2-15 % • Kalatuotteet • Kylmäsavukala 14–38 % • Graavisuolattu kala 14–33 % • Lämminsavukala 2-12 %
  • 13. Listerian esiintyvyys maidossa ja maitotuotteissa • Raakamaito 1-6,5 % • Maitotuotteet • Pehmeät juustot 0,4-5,5 % • Puolikovat juustot 0-4.4 % • Muut sellaisenaan syötävät • Täytetyt leivät 1,7-7 %
  • 14. Listerioosi • Listeria voi aiheuttaa vakavan sairauden, listerioosin, riskiryhmiin kuuluville ihmisille • Iäkkäät (kaikki yli 65 vuotiaat, terveetkin) • Taudinvastustuskyvyltään heikentyneet (esimerkiksi syöpäsairaat, diabeetikot, elinsiirtopotilaat) • Tauti ilmenee aivokalvontulehduksena ja/tai verenmyrkytyksenä. Kuolleisuus on jopa 20- 40 %. • Raskaana oleville listeria voi aiheuttaa influenssan kaltaisia oireita. Se voi johtaa keskenmenoon, sikiökuolemaan tai vastasyntyneen verenmyrkytykseen. • Terveille aikuisille ihmisille listeria voi aiheuttaa suolisto-oireisen ruokamyrkytyksen.
  • 15. Raportoidut zoonoosit ihmisillä EU:ssa, 2017 • EFSA (European Food Safety Authority) and ECDC (European Centre for Disease Prevention and Control), 2017. The European Union summary report on trends and sources of zoonoses, zoonotic agents and food-borne outbreaks in 2016. EFSA Journal 2017;15(12):5077, 228 pp.
  • 16. Listerioosin ilmaantuvuus • Listerioosiin sairastuu Suomessa vuosittain 60-75 ihmistä. • Vuonna 2017 sairastuneita oli 91. • Euroopassa (EU28) ilmaantuvuus vuosina 2012-2017 on ollut 0,35- 0,47/100 000 asukasta • Ilmaantuvuus on Euroopan tasolla lisääntynyt joka vuosi, kuten Suomessakin • Väestörakenteen muutos • Ruokailutottumukset?
  • 18. Listerianäytteenotto - yleistä • Raa’assa kalassa, lihassa ja kasviksissa esiintyy varsin yleisesti listeriaa • Raaka-aineen tutkiminen kertoo raaka-aineiden laadusta • Laitokseen raaka-aineiden mukana tuleva saastumispaine • Raaka-aineille ei ole lainsäädännössä raja-arvoja.
  • 19. Listerianäytteenotto –yleistä 2 • Listeriaa tutkitaan sellaisenaan syötävistä elintarvikkeista ja näille tuotteille lainsäädännössä on raja-arvot. • Listeriaa tutkitaan laitteiden pinnoilta ja tuotantotiloista, erityisesti niistä tiloista ja laitteista, joissa käsitellään sellaisenaan syötäviä elintarvikkeita. • Listerianäytteet tulee tutkia Ruokaviraston hyväksymässä laboratoriossa.
  • 20. Näytteenotto tuotteista • Yhteen näytteeseen otetaan viisi osanäytettä. Osanäytteet otetaan samasta tuotteesta ja samasta erästä. • Osanäytteitä voidaan ottaa myös peräkkäisinä päivinä jos raaka-aineet ja tuote ovat tasalaatuisia. • Näytteenottoa ja osanäytteiden määrää voidaan harventaa kaikissa laitoksissa perustelluista syistä. Laitoksessa tulee olla hyvin toimiva omavalvonta listerian hallintaan ja se on toiminut pitkään. • Näytteenotosta voidaan luopua toistaiseksi pienissä laitoksissa (vuosituotanto alle 10 000 kg vuodessa) • Tulokset hyväksyttäviä kolmena peräkkäisenä vuonna. • Valvoja arvioi, että elintarviketurvallisuus ei näytteenotosta luopumisen vuoksi vaarannu.
  • 21. Näytteenotto tuotteista 2 • Raja-arvo kun listeria voi kasvaa elintarvikkeessa: • savukala, leikkeleet, tuorejuustot • enintään 100 pmy/g viimeisenä käyttöajankohtana TAI • ei saa esiintyä lainkaan listeriaa valmistuksen lopussa (jos ei ole osoitettu, ettei 100 pmy/g ylity viimeisenä käyttöajankohtana) • Raja-arvo kun listeria ei voi kasvaa elintarvikkeessa • pH ≤ 4.4 tai aw ≤ 0.92 tai pH ≤ 5.0 ja aw ≤ 0.94 TAI • myyntiaika on enintään 4 vuorokautta • 100 pmy/g viimeisenä käyttöajankohtana
  • 22. Pintanäytteet • Näytteenotto tulee kohdistaa korkean hygienian puolen tiloihin ja laitteisiin, joissa käsitellään sellaisenaan syötäviä elintarvikkeita. • Näytteitä otetaan säännöllisesti erityisesti niiltä pinnoilta, jotka joutuvat kosketuksiin suojaamattomien tuotteiden kanssa tai joista muutoin voi aiheutua saastumisriski • kuljetinhihnat, työpöydät, viipalointikone, suolauslaite- /tankki • laitteiden säätöpaneelit • pinnat, joihin voi muodostua tiivistymisvettä suojaamattomien tuotteiden yläpuolelle
  • 23. Pintanäytteet • Listerianäytteitä pinnoilta tulee ottaa valmistuksen aikana tuotannon jatkuttua vähintään 2 tuntia tai valmistuksen päätteeksi ennen siivousta, mieluummin kuin puhdistuksen ja desinfioinnin jälkeen. • Tuotannon aikana otettuun näytteeseen saadaan todennäköisemmin irrotettua pinnasta ja mahdollisista biofilmeistä kasvukykyisiä bakteereita, jolloin ne todetaan näytteestä helpommin. • Listerianäytteitä ei tule yhdistää, sillä se pienentää todennäköisyyttä todeta pieniä määriä listeriabakteereja. • Laboratorion täytyy validoida/verifioida kokoomanäytteiden herkkyys!