Riistapäivät 2017 tiivistelmät
•
0 likes•1,391 views
Riistapäivät 2017 Teema: Hyvinvoiva riista – kestävä riistatalous 18. – 19.1.2017 Kuopio Esitelmien tiivistelmät
Recommended
Recommended
More Related Content
Viewers also liked
Viewers also liked (15)
More from Natural Resources Institute Finland (Luke) / Luonnonvarakeskus (Luke)
More from Natural Resources Institute Finland (Luke) / Luonnonvarakeskus (Luke) (20)
Riistapäivät 2017 tiivistelmät
- 3. Karhukannan hoitosuunnitelma Marko Paasimaa, Suomen riistakeskus Luonnos uudeksi Suomen karhukannan hoitosuunnitelmaksi valmisteltiin Suomen riistakeskuksen ja Luon‐ nonvarakeskuksen yhteistyönä vuoden 2016 aikana. Luonnos on lähetetty maa‐ ja metsätalousministeriöön jatkovalmistelua varten. Hoitosuunnitelman lähtökohtana on se, että asetetuilla toimenpiteillä pystytään aidosti tavoittelemaan karhukannan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kannanhoitoa. Karhukannan hoitosuunnitelmassa on asetettu kuusi päätavoitetta, jotka eri toimenpiteillä pyritään saavut‐ tamaan: 1. Karhujen aiheuttamia vahinkoja ennaltaehkäistään ja vähennetään aktiivisin toimenpitein. 2. Kehittää karhukannan seurantaa. 3. Karhunmetsästys on eettistä ja vastuullista. 4. Karhukanta säilytetään ihmisarkana. 5. Ihmisten toimesta tapahtuvaa suurpetojen houkuttelua ravinnon avulla rajoitetaan. 6. Säilyttää karhukanta suotuisan suojelun tasolla. Hoitosuunnitelman valmistelun yhteydessä kansalaisilla oli mahdollisuus osallistua monin eri tavoin päi‐ vitystyöhön. Karhun kannanhoidollisten poikkeuslupien saajille suunnattiin kysely, jolla pyrittiin selvittä‐ mään eri puolilla Suomea olevia käytänteitä karhun pyynnin järjestämisessä ja näiden tietojen pohjalta etsimään ratkaisuja karhun pyynnin kehittämiseksi. Laajemmin suomalaisten näkemyksiä kannanhoitoon selvitettiin kansallisella karhukyselyllä ja oikeusministeriön ylläpitämän otakantaa.fi ‐palvelun avulla. Alu‐ eellisten riistaneuvostojen järjestämien sidosryhmätilaisuuksien osallistujille suunnattiin kysely, jossa selvi‐ tettiin mm. näkemyksiä siitä, millä tavoin eri tekijöitä tulisi painottaa karhukannan hoidossa ja näkemyksiä siitä, millä tavoin karhuihin kohdistuvan verotuksen kohdentamisen yhteydessä eri tekijöitä tulisi painottaa. Lisäksi keskeisimpien sidosryhmätahojen kanssa järjestettiin työpajoja, joissa etsittiin konkreettisia ratkai‐ suja tunnistettuihin ongelmiin sekä toisaalta keskusteltiin hoitosuunnitelman päivitystyön aikana kehitty‐ neistä alustavista toimenpidelinjausehdotuksista.
- 5. Oma riista: tutkimuksen apuna Tuomas Kukko, Luonnonvarakeskus Hirvenmetsästyksen havainto‐ ja saalisaineisto saadaan kerättyä Oma riista ‐järjestelmän kautta metsästä‐ jiltä entistä nopeammin, tarkemmin ja kattavammin. Tuore tieto mahdollistaa lähes reaaliaikaisen palaut‐ teen antamisen takaisin kentälle. Mobiililaitteilla maastossa kirjatun tiedon valtteja ovat nopeuden lisäksi erityisesti käyttäjäystävällisyys sekä tarkka aikaan ja paikkaan kiinnittyminen. Syksyllä 2016 pilotoitiin uudenlaista hirvikannan väliarviota, jossa jahdin etenemistä verrattiin kannan‐ hoidon tavoitteisiin. Myös kauden päätteeksi laskettava useat aineistot yhdistävä kanta‐arvio saataneen nopeammin valmiiksi kuin aiempina vuosina. Jatkossa Oma riistan kautta kerättävä aineisto voi mahdollis‐ taa vastaavia analyyseja muillekin hirvieläimille sekä villisioille, joiden merkitys, niin houkuttelevina riista‐ eläiminä kuin tuholaisinakin, on ollut voimakkaassa nousussa. Tarkemman datan pohjalle voidaan luoda täysin uutta, yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusta. Suunnitteilla on esimerkiksi historian tarkin hirvikolaririskin ennustemalli. Muiden hirvieläinten aineiston kertyessä voidaan laatia lajien välisiä interaktiomalleja. Esimerkkinä mainitaan hirvieläinten näivetystau‐ tiepidemian riskimallinnus. Riistantutkimuksen on viranomaistehtäviensä ohella tarkoitus saavuttaa vaikuttavuutta tiedolla, joka hankitaan yhdistämällä Oma riista – järjestelmän tuottama data muihin aineistoihin ja jalostamalla tieto merkittäviksi tuloksiksi laadukkaan ekologisen tutkimuksen kautta.
- 6. Metsästäjätutkinto uudistuu – vastuullisuus keskiössä Marko Mikkola, erikoissuunnittelija, Suomen riistakeskus Uudistetut Metsästäjän opas, vapaaehtoinen metsästäjätutkintokoulutus sekä metsästäjätutkinto muodosta‐ vat vastuullisuuden koulutusohjelman uusille metsästäjille. Koulutusohjelman suorittanut saa hyvät lähtökoh‐ dat aktiiviselle tietojen ja taitojen kehittämiselle. Uudistuksen tavoitteena on kasvattaa uusista metsästäjistä vastuullisia riistavarojen hyödyntäjiä ja hoitajia. Uusissa koulutusmateriaaleissa on aiempaa monipuolisempaa tietoa muun muassa riistalajien tunnistamiseen. Tutkinnossa uudet kysymykset Metsästäjätutkinnossa on otettu käyttöön uudet kysymykset 1.1.2017 alkaen. Tutkinto suoritetaan edelleen kirjallisena monivalintatenttinä, joka sisältää 60 kysymystä. Lajintuntemusosio suoritetaan tut‐ kinnon aluksi. Tutkintoa suorittavan tulee tunnistaa eri lajeja valokuvista. Aikaa tutkinnon suorittamiseen on 1,5 tuntia, mutta lajintuntemusosion aika on rajattu 15 minuuttiin. Metsästäjätutkintojen järjestäminen on riistanhoitoyhdistysten lakisääteinen tehtävä. Suomessa on 295 riistanhoitoyhdistystä, jotka päättävät itsenäisesti järjestettävien tutkintojen ajankohdat ja lukumäärän toimi‐ alueellaan. Metsästäjätutkinnon suorittaminen on mahdollista kaikille kansalaisille kohtuullisen matkan päässä asuinpaikastaan. Tutkintoja ja koulutustilaisuuksia järjestetään tyypillisesti toukokuusta syyskuulle. Metsästäjätutkinto lähiopetuksena Suomen riistakeskus on uudistanut metsästäjätutkintoon valmentavan koulutuspaketin. Koulutuksen suosi‐ teltava kesto on vähintään 12 tuntia. Siihen osallistuminen on vapaaehtoista, mutta erittäin suositeltavaa. Koke‐ neen kouluttajan johdolla käydään yhdessä aineisto keskustellen läpi. Koulutus ja opas koostuvat kahdeksasta osiosta. 1. Metsästyslainsäädäntö 2. Lajintuntemus 3. Riistaekologia ja riistanhoito 4. Eettinen ja kestävä metsästys 5. Aseet ja patruunat metsästyksessä 6. Metsästyksen turvallisuus 7. Pyyntivälineet ja pyyntimenetelmät 8. Saaliin käsittely Metsästäjän opas tutkintoon valmistautuessa Metsästäjän opas on syytä lukea ennen tutkintokoulutukseen osallistumista. Näin koulutuksesta on mahdol‐ lista saada enemmän irti, eivätkä asiat ole täysin vieraita kurssille tultaessa. Suomenkielinen opas ilmestyi joulu‐ kuussa 2016 ja se on myynnissä Suomen riistakeskuksen verkkokaupassa osoitteessa: http://kauppa.riista.fi/. Ruotsinkielinen opas tulee myyntiin alkuvuodesta 2017. Tammi‐helmikuussa viimeistellään myös kirjan sisältöön pohjautuvaa nykyaikaista verkkokurssiversiota, joka sisältää videoita ja harjoitustehtäviä. Materiaalit ovat valmiita ennen keväällä 2017 alkavaa metsästäjätutkintokoulutusten ja tutkintojen sesonkia.
- 8. Hirvi satavuotiaassa Suomessa – metsävarojen, hirvikannan ja metsä‐ tuhojen kolmiyhteys Juho Matala, Ari Nikula ja Ville Hallikainen, Luonnonvarakeskus Hirvellä ja metsätaloudella on tiivis yhteinen historia viime vuosisadalta. 1900‐luvun alkuun mennes‐ sä hirvikanta oli voimakkaan metsästyksen myötä taantunut lähes sukupuuttoon, eikä metsienkään tila metsätaloudellisesti ollut hyvä yleisesti harjoitetun määrämittaharsinnan seurauksena. Rauhoi‐ tukset ja järjestäytyneen metsästyksen kehittyminen saivat sittemmin aikaan suotuisammat olot hirvikannan kasvulle. Metsätalouden siirtyminen harsintahakkuista tasaikäismetsikkötalouteen loi hirville hyvin kelpaavat ja runsaat mäntytaimikoiden ravintovarat. Hirvien määrän kasvu alkoi näkyä metsien taimikkotuhoina. Hirvivahinkojen laajuudesta alkoi ker‐ tyä kattavaa tietoa 1986 alkaen, kun Valtakunnan Metsien Inventoinnissa käynnistyi tuhotiedon ke‐ ruu. Hirvien määrä on viime vuosikymmeninä vaihdellut voimakkaasti, mutta tämä ei ole näkynyt tuhokehityksessä, vaan VMI:ssä mitattujen tuhojen laajuus ja intensiivisyys ovat jatkuvasti kasva‐ neet. Hirvikannan ja sen aiheuttamien metsävahinkojen määrällisestä yhteydestä ei olekaan hirvi‐ kanta‐, metsävara‐ ja metsätuhoaineistojen yhteismitallisuuden puutteen vuoksi toistaiseksi saatu kovin selkeää kuvaa. Viime vuosilta VMI:stä on ollut saatavilla aiempaa tarkempaa vuosittaista tuhotietoa. Tämä on nyt voitu yhdistää vuotuisiin hirvikanta‐arvioihin hirvitalousalueen mittakaavassa. Mallintamalla on päästy selvittämään aiempaa huomattavasti tarkemmin, miten hirvien määrä ja toisaalta hirvien käytössä olevien taimikoiden määrä näkyy taimikoissa esiintyvien hirvituhojen määrässä. Aineistossa hirveä kohden esiintyy vuosittain tuoretta laatua alentavaa taimikkotuhoa keskimäärin noin 2,5 heh‐ taarin alalla tuhoalan kasvaessa pohjoista kohden. Tuhojen esiintymiseen vaikuttavat sekä mänty että koivutaimikoiden määrä per hirvi, mutta tässä esiintyy alueellista vaihtelua ja osalla alueista epäloogisuutta siten, että hirven käytössä olevan taimikkomäärän kasvaessa myös tuhomäärä kas‐ vaa. Analyysin tuloksia on mahdollista hyödyntää hirvitalousalueittaisen päätöksenteon tukena arvi‐ oitaessa hirvikannan vaikutuksia metsiin.
- 10. Susi ihmisen muokkaamassa maisemassa Ilpo Kojola, Luonnonvarakeskus Susi on viime vuosina runsastunut ja laajentanut esiintymisaluettaan Euroopassa. Sudet voivat ottaa elin‐ alueekseen myös ihmisen muokkaaman maiseman, jos sieltä löytyy riittävästi ravintoa. Suomessa susi alkoi 1990‐luvun lopulla runsastua ja levittäytyä pesivänä kantana kohti länttä ja etelää. Satoja vuosia vanha suteen viittaava paikannimistö ennustaa joitakin piirteitä susilaumojen nykyisestä sijainnista, ihmisen aihe‐ uttamista muutoksista huolimatta. Susi on oppinut hyödyntämään metsätaloutta; Suomen nykyisen susi‐ kannan alkulähteillä Luoteis‐Venäjällä metsätieverkosto on harva, mutta valtaosa Suomessa elävistä susi‐ laumoista hyödyntää metsäteitä kulkureitteinään. Lähes kaikissa Euroopan maissa susilaumoja elää myös ihmisasutuksen tuntumassa. Aggressiivisuus ihmistä kohtaan on poikkeuksellista. Itä‐Euroopassa riski suden hyökkäyksestä voi rabieksen takia olla keskimääräistä suurempi. Suomessa liikkuminen piha‐alueeksi määritellyllä etäisyydellä asuinrakennuksista on yhteydessä asutuk‐ sen tiheyteen; vierailuja tapahtuu useimmin asutuksen pirstomilla reviireillä. Myös näillä, tavallisimmin Keski‐ ja Etelä‐Suomeen sijoittuvilla reviireillä sudet käyvät pihapiireissä yleensä vain hämärässä ja pimeäs‐ sä. Susien motiiveja tulla talojen tuntumaan pyritään kartoittamaan.
- 11. Kanalintupoikueiden elinympäristöt laserkeilauksen valossa. Markus Melin, Itä‐Suomen yliopisto Suomi on metsien peittämä maa, jossa metsiä myös hoidetaan ja käsitellään intensiivisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että eläinten elinympäristöt ovat jatkuvassa muutoksessa, jota tahdittavat mm. harvennukset ja päätehakkuut. Näin ollen metsäelinympäristöjen soveltuvuus eri eläinlajeille on niin ikään riippuvainen metsällä tehtävistä toimenpiteistä. Kana‐ lintukantamme ovat arvioiden mukaan kärsineet erityisen paljon siitä, että metsätalous on muuttanut metsien raken‐ netta poispäin optimaalisesta kanalintuelinympäristöstä. Tässä tutkimuksessa yhdistettiin riistakolmioiden tuottamaa kanalintupoikueiden sijaintitietoa laserkeilauksesta saatavaan tarkkaan kuvaan ympäröivien metsien rakenteesta. Tutkimuksessa oli mukana riistakolmioita eri puolelta suomea. Jokainen kolmio jaettiin 60 x 60 metrin soluihin ja laserkeilausdataa leikattiin näiden solujen alueelta. Seu‐ raavaksi laserdatasta laskettiin muuttujia, jotka kuvasivat metsän rakennetta tämän 60 x 50m solun sisällä. Seuraavak‐ si metsän rakennetta soluissa, joissa poikueita havaittiin, verrattiin niihin, joissa poikueita ei oltu havaittu. Näin pääs‐ tiin tutkimaan tarkasti mitkä olivat ne metsän rakenteelliset ominaisuudet, joita poikueet suosivat. Tutkimusasetelma on havainnollistettu seuraavassa kuvassa: Tulokset paljastivat selvästi, että kanalintupoikueet, lajista riippumatta, viihtyivät alueilla, joissa oli merkittävästi enemmän latvuston alaista kasvillisuutta (esim. maanpinnan ja viiden metrin välillä) ja joissa itse latvusto oli myös tiheämpi. Nämä tulokset tukevat tämän hetkisiä Riistametsänhoidon suosituksia ja antavat suoria viitteitä siihen, että esimerkiksi metsän totaalinen ennakkoraivaaminen sekä siihen yhdistetty voimakas harventaminen poistaa metsästä ne rakenteelliset piirteet, jotka ovat kanalintupoikueille kaikkein tärkeimpiä.
- 15. Hirvieläinten kroonisen näivetystaudin ekologinen riskinarviointi Jyrki Pusenius, Luonnonvarakeskus Hirvieläinten krooninen näivetystauti (CWD‐tauti) todettiin ensikerran 1967 Yhdysvalloissa, jonka jälkeen tauti on levinnyt laajalle ja myös naapurimaahan Kanadaan epidemian osoittamatta laantumisen merkkejä. Tartunnan saanut eläin erittää tautia aiheuttavaa prionia syljessä, virtsassa, ulosteessa ja sikiönesteessä ympäristöön. Prioni on erittäin kestävä säilyen maaperään sitoutuneena tartuntakykyisenä vuosikausia. Taudin vastustaminen on erittäin vaikeaa sen päästyä leviämään luonnonvaraisissa eläimissä. CWD‐taudin leviämiseen eläinkannassa vaikuttaa mm. kannan tiheys, eläinten liikkeet ja sosiaalinen käyttäytyminen. Suuri eläintiheys suosii taudin leviämistä yksilöstä toiseen. Eläinten ruokintapaikat voivat edistää taudin leviämistä eläinkannassa kasvattamalla sen tiheyttä, yksilöiden välisten kontaktien määrää ja maaperän kontaminoitumisriskiä. CWD‐tauti leviää helposti kauaksikin vaeltavien eläinten tai eläinsiirtojen välityksel‐ lä. CWD‐tautia on tavattu Euroopassa ensimmäisen kerran keväällä 2016 Norjassa kahdessa hirvessä Trön‐ delagin alueella ja yhdessä villipeurassa Nordfjellan alueella. Syksyn 2016 melko kattavan näytekeräyksen yhteydessä löytyi kaksi sairastunutta villipeuraa Nordfjellan alueelta. Toistaiseksi tauti näyttää esiintyvän vain Norjan eteläosan tuntureilla (Nordfjella) ja keskiosassa (Tröndelag). Jälkimmäiseltä alueelta tauti voisi tunnettuja hirven vaellusreittejä pitkin levitä melko nopeasti Ruotsin ja Suomen väliselle maarajalle. Eläin‐ ten liikkeiden lisäksi taudin esiintymisalueilta hankitut virtsahoukuttimet ja esiintymisalueilla tapahtuvan metsästysmatkailun yhteydessä kontaminoituneet varusteet voivat levittää taudin nopeasti maahamme. Taudin mahdollisimman aikaiseksi havaitsemiseksi tarvitaan aktiivista seurantaa mukaan lukien näyt‐ teenotto kotimaassa ja naapurimaiden tautitilanteen päivittäminen. Tutkimuksen avulla voidaan selvittää tarkemmin taudin todennäköisimmät levittäjät ja leviämisreitit. Tulee myös selvittää miten leviämistoden‐ näköisyys riippuu näiden reittien läheisyydessä elävien hirvieläinkantojen ja niihin kontaktissa olevien peto‐ jen ja haaskansyöjien tiheyksistä, liikkeistä, lajien sisäisistä ja välisistä kontakteista ja elinympäristöistä. Saadun tiedon avulla tunnistetaan ne tavat vaikuttaa eläinkantojen tiheyksiin, rakenteeseen, liikkeisiin ja elinympäristöön, jotka todennäköisesti pienentävät leviämisriskiä.
- 17. Afrikkalaisen sikaruton torjunta politiikka ‐näkökulmasta Taina Aaltonen, Maa‐ ja metsätalousministeriö Afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjuntaa koskevat vaatimukset tulevat EU‐lainsäädännöstä. Siltä osin kun toimenpiteistä ei ole säädetty EU‐tasolla tai niihin on jätetty kansallista liikkumavaraa, maa‐ ja metsätalousministeriö voi säätää tau‐ din torjunnasta erikseen. Myös Maailman eläintautijärjestön (OIE) eläinten ja niistä saatavien tuotteiden kansainvälistä kauppaa säätelevät standardit vaikuttavat sekä EU:n että Suomen torjuntapolitiikkaan, koska tavoitteena on mahdol‐ listaa vienti niiltä alueilta infektoituneissa maissa, joissa tartuntaa ei esiinny. Helposti leviävien ja vakavien eläintautien, kuten afrikkalaisen sikaruton, torjuntapolitiikka EU‐alueella perustuu 1) tautiepäilyjä koskevaan ilmoitusvelvollisuuteen; 2) tautiepäilyjen välittömään tutkimiseen ja tilakohtaisiin siirtorajoi‐ tuksiin; 3) tartunnan saaneiden tilojen eläinten hävittämiseen ja tilojen desinfektioon sekä 4) aluerajoituksiin tartun‐ nan saaneen tilan ympärillä. Lisäksi on välttämätöntä huolehtia riittävästä tautiseurannasta, jotta taudin maahantulo tai sen leviäminen uusille alueille havaittaisiin mahdollisimman nopeasti. Afrikkalaisen sikaruton seurannassa näytteenotto kattaa tarhattujen villisikojen lisäksi myös luonnonvaraiset villisi‐ at, kun taas kotisikojen seuranta taudista vapaissa maissa perustuu sairauden oireiden tunnistamiseen tilatasolla. Erityisesti itsestään kuolleet tai sairaat villisiat ovat ryhmä, joista tartunta todennäköisimmin löytyisi. Seurannan on oltava läpinäkyvää, jotta se olisi uskottavaa kauppakumppanien näkökulmasta. EU:n pyrkimyksenä on saada OIE:n uuteen ASF‐standardiin mahdollisuus käydä kauppaa sianlihalla, vaikka maassa esiintyisi tautia luonnonvaraisilla villisi‐ oilla. Sen edellytyksenä on mm., että tautitilanteen seuranta villisioissa on riittävää ja että kotisikojen kontaktit vil‐ lisikoihin estetään. Tautitilanteessa jouduttaisiin myös kaikista muista toimenpiteistä raportoimaan muille maille aktiivisesti luotta‐ muksen säilyttämiseksi. Vastuu lainsäädännön noudattamisen valvonnasta on lihaa ja lihatuotteita muihin maihin lähettävällä EU‐jäsenvaltiolla. Villisikojen osia tai villisioista peräisin olevia lihatuotteita ei saa lähettää muihin jäsen‐ maihin rajoitusalueilta (mm. koko Viro). Vastaanottavat jäsenvaltiot voivat tehdä pistokokeita, mutta säännöllisiä raja‐ tarkastuksia ei saa ylläpitää jäsenvaltioiden välillä. EU:n tarkastusviranomaiset auditoivat toimenpiteitä jäsenvaltioiden puolesta. WTO puolestaan valvoo ja ratkaisee maiden välisiä riitoja silloin, kun OIE:n standardeja kansainvälisessä kaupassa ei ole noudatettu. EU vei Venäjän WTO:n riitojen ratkaisumenettelyyn Venäjän ulotettua afrikkalaista sika‐ ruttoa koskevat rajoitukset kaikkiin EU‐ maihin. Afrikkalainen sikarutto aiheuttaisi Suomeen levitessään mittavat taloudelliset tappiot sika‐alalle, joiden suuruus riippuisi vientimarkkinoiden häiriöiden kestosta. Luonnonvarakeskuksen ja Elintarviketurvallisuusviraston riskinarvi‐ oinnin perusteella tappiot sika‐alalle olisivat epidemian laajuudesta riippuen useita kymmeniä, jopa yli 100 miljoonaa euroa. Ennaltaehkäisy on merkittävästi kustannustehokkaampaa kuin taudin hävittäminen maasta. Luonnonvaraisissa eläimissä leviävän taudin hävittäminen ei myöskään ole nopeaa eikä helppoa, minkä kokemukset Itä‐Euroopan maista ovat jo osoittaneet. Oleellisinta on siksi tässä vaiheessa keskittyä maahantuloreitteihin liittyvien riskien minimoimi‐ seen. Näistä keskeisimpiä on villisikakannan vähentäminen korkeintaan 500 yksilöön. Ministeriö on jo muuttanut met‐ sästyslainsäädäntöä villisian metsästyksen helpottamiseksi ja on edelleen valmis jatkamaan työtä yhteistyössä metsäs‐ täjien kanssa. Myös villisikakannan arviointia tullaan parantamaan ja villisikatarhojen bioturvallisuutta nostamaan. Afrikkalaisen sikaruton ehkäisy vaatii viranomaisten, sikaelinkeinon, metsästäjien sekä matkustajaliikenteen toimi‐ joiden yhteistä näkemystä ja vahvaa yhteistyötä yhteisen tavoitteen turvaamiseksi. Pidetään Suomi vapaana afrikkalai‐ sesta sikarutosta!
- 18. African swine fever – lessons learned in Estonia Arvo Viltrop1 , Imbi Nurmoja1, 2 , Estonian University of Life Sciences, Institute of Veterinary medicine and Animal Sciences Estonian Veterinary and Food Laboratory As a result of extensive spread of a highly virulent ASFV genotype II in domestic and wild pigs in Russia since 2008, the disease spread apparently through Belarus to Poland, Lithuania and Latvia in early 2014. By July 2014 the virus was transferred with human help to the north of Latvia. The first cases in Estonia in wild boar were detected during the first week of September 6 km from the Latvian border, about 20 km from the closest Latvian ASF case occurring in July the same year. Subsequently during next three weeks the virus was detected in wild boar in 3 counties bordering Latvia. However, as a result of strengthened surveillance a case of ASF was detected also in the northeast of Estonia, more than 200 km from the southern ASF affected counties. The epidemiology of the infection in these two areas was different during the first year of epidemic – in the southern outbreak high mortality among wild boar was observed whereas in the northeastern outbreak no mortality and mainly antibody positive wild boar were detected and only among hunted animals. This indicates, that the incursion of the virus to the northeast of Estonia must have occurred many month before. The virus must have been introduced by humans, possibly with contaminated meat from infected countries taken to the Estonia illegally by visitors or locals. During the last two years the spread of the virus in wild boar has been unstoppable. The virus has spread with hu‐ man help to island Saaremaa passing Muhumaa in summer 2016. The only disease free county in Estonia by today is island Hiiumaa. The following features of the ASF epidemic in Estonia can be highlighted based on observations during last three hunting seasons: 1. The seasonality in geographic spread of the infection – virus moves to new areas during the summer months; 2. The spread between the groups of wild boar in general is low – in infected areas uninfected herds exist giving the virus an opportunity to persist in the area. 3. The wild boar management tools and hunting practices have small impact on spatial spread of the infection compared to the other factors present in summer months; 4. There is no evidence of domestic cycle of the infection “feeding” the infection in wild boar; The wild boar management tools applied in Estonia with the aim to control the infection are targeted on reduction of the population density and to reduce virus load in the environment. To reduce the population density (target 1,5 WB/10 km2 hunting ground) the following measures are taken: 1. Defined (compulsory) hunting bang for every hunting ground 2. Targeted hunting of females (compensation 100 EUR/animal) 3. Additional feeding prohibited (bating allowed – 5 kg per day during hunting season) To reduce the virus load: 1. Removal of carcasses of dead wild boar from the forest (burial or collection‐ compensation payed if sample submitted) 2. Biosecurity measures at hunting and handling of carcasses and by‐products. 3. Testing of all hunted wild boar in affected areas and safe disposal of infected carcasses. The efficacy of these measures are still under evaluation. There are still more questions than answers.