SlideShare a Scribd company logo
Laki
alueiden kehittämisestä
ja kasvupalveluista
lausunnoille
2.3.2017
elinkeinoministeri Mika Lintilä
2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 2
Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä:
• Maakunnat toimivat aluekehittämis-
viranomaisina ja EU-rakennerahastojen
välittävänä toimielimenä.
• Valtion ja maakuntien poikkihallinnolliset
alueiden kehittämisen keskustelut.
• Kunnat edelleen yleisen toimivallan
käyttäjiä. Tärkein tehtävä luoda kasvulle,
työlle ja elinkeinoelämälle suotuisaa
toimintaympäristöä.
Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen
2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 3
Maakunnalliset kasvupalvelut
Nykyiset työllisyys- ja yrityspalvelut kootaan yhteen
julkiseksi kasvupalveluksi.
Palveluiden järjestämisvastuu on maakunnalla.
Samalla palvelu-tuotantoa avataan markkinoille.
Kasvupalveluiden linkittämisestä etua: yrityksille
osaavia työntekijöitä ja työntekijöille uutta työtä.
Yrityksille rakennetaan sujuva reitti
maakunnista maailmalle.
Jokaiseen maakuntaan tulee oma
kansainvälistymispalvelut tunteva
Team Finland -koordinaattori.
Järjestäminen ja tuottaminen erotetaan
Maakunnan järjestämisvastuu tarkoittaa
- Vastuuta arvioida palvelun tarve, määrä ja laatu
- Hankkia palvelut markkinoilta
- Varmistaa että palvelut ovat kaikkien saatavilla
- Tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista
- Järjestää neuvonta ja ohjaus
14.12.2016
2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 5
Palvelut tuotetaan markkinaehtoisesti
Maakunta voi tuottaa palveluita vain,
kun markkinoilta ei löydy tuottajia.
Viranomaistehtävät maakunta kuitenkin
aina hoitaa itse.
2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 6
Paikalliselle osaamiselle on vahva tarve
Osaava henkilöstö
on avainasemassa
uudistuksen onnistumisessa.
Vain osaavan ja kokeneen
henkilöstön avulla tulevat
maakunnat voivat toimia
tehokkaasti.
Uudellemaalle erityisratkaisu
Uudenmaan kasvupalveluiden järjestämisvastuu osoitetaan
kuntayhtymälle, jonka perustavat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen.
Myös muilla Uudenmaan kunnilla on mahdollisuus
liittyä kuntayhtymän jäseneksi.
Aluekehittäminen ja
rakennerahaston välittävän
toimielimen tehtävät ovat
maakunnan tehtäviä.
14.12.2016
Jokaisen alueen omat vahvuudet esiin
14.12.2016
Kasvu kumpuaa jokaisen
alueen omista vahvuuksista
Maakunnat kehittävät
kasvunsa itse omien
menestysreseptiensä avulla.
Suomen alueellinen
kehittäminen perustuu
valtion, maakuntien ja
kuntien kumppanuuteen
ja vuorovaikutukseen.
Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain
sekä siihen liittyvien lakien käsittely
2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 9
EloHelmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä
ALKE- ja kasvupalvelulaki
Uudenmaan
erillisratkaisua
koskeva laki
Eduskunnalle
Kasvupalveluun liittyvät sisältölait
§ Laki rekrytointi ja osaamispalveluista
§ Laki kotoutumisen edistämisestä
§ Laki aluekehittämisen ja kasvupalvelun rahoittamisesta
LAUSUNNOLLA 8 VIIKKOA
Eduskunnalle
LAUSUNNOLLA 6 VIIKKOA
Eduskunnalle
syyskuussaLAUSUNNOLLA 8 VIIKKOA
Kasvupalveluiden tiedonhallintaa ja
tietojärjestelmiä koskeva laki -
lausunnolle syksyllä

More Related Content

What's hot

Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013
Valtiovarainministerin talousarvioehdotus vuodelle 2013SDP
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma

Harmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekarttaHarmaan talouden tiekartta
Harmaan talouden tiekartta
SDP
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteli
SDP
 
Suomen Yrittäjät esittää 10 keinoa kuntien tuottavuuden parantamiseksi
Suomen Yrittäjät esittää 10 keinoa kuntien tuottavuuden parantamiseksiSuomen Yrittäjät esittää 10 keinoa kuntien tuottavuuden parantamiseksi

Suomen Yrittäjät
 
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista
Taustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksistaTaustaa kannustinloukkuihin ja työttömyysturvaan liittyvistä uudistuksista

Työ- ja elinkeinoministeriö
 
ICT-järjestämiseen suunnattu rahoitus
ICT-järjestämiseen suunnattu rahoitusICT-järjestämiseen suunnattu rahoitus
ICT-järjestämiseen suunnattu rahoitus
AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Päijät-Hämeen DIGI-valmistelu
Päijät-Hämeen DIGI-valmisteluPäijät-Hämeen DIGI-valmistelu
Päijät-Hämeen DIGI-valmistelu
AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Sote-tietojärjestelmähankkeiden tilanne ja kehittämistarpeet
Sote-tietojärjestelmähankkeiden tilanne ja kehittämistarpeetSote-tietojärjestelmähankkeiden tilanne ja kehittämistarpeet
Sote-tietojärjestelmähankkeiden tilanne ja kehittämistarpeetKarri Vainio
 
Kolmas tie - valtion rooli markkinataloudessa ja elinkeinopolitiikassa
Kolmas tie - valtion rooli markkinataloudessa ja elinkeinopolitiikassaKolmas tie - valtion rooli markkinataloudessa ja elinkeinopolitiikassa
Kolmas tie - valtion rooli markkinataloudessa ja elinkeinopolitiikassa
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi
SAK:n keinot työllisyyden parantamiseksiSAK:n keinot työllisyyden parantamiseksi

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
 
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi
Työmarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihiTyömarkkinoiden ajankohtaiset asiat ja hallituksen puoliväliriihi

Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?Miten maakuntauudistus muuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluja?

Harmaa talous ja ulkomainen työvoima
Harmaa talous ja ulkomainen työvoimaHarmaa talous ja ulkomainen työvoima

Hallitusohjelmatavoitteet
HallitusohjelmatavoitteetHallitusohjelmatavoitteet
Hallitusohjelmatavoitteet
Turun kauppakamari
 
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020
Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020Sosiaalisia innovaatioita ja työtä julkisilla hankinnoilla - SIEPP 2017-2020

THL
 
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...
Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...Paratiisit pannaan ja hämärät rahavirrat kuriin - Veronkierrolle loppu yhteis...

Finanssiala ry - Finance Finland
 
Kasvupalvelu-uudistus
Kasvupalvelu-uudistusKasvupalvelu-uudistus
Kunta- ja maakuntauudistuksen tilanne, Jani Heikkinen, Valtiovarainministeriö
Kunta- ja maakuntauudistuksen tilanne, Jani Heikkinen, ValtiovarainministeriöKunta- ja maakuntauudistuksen tilanne, Jani Heikkinen, Valtiovarainministeriö

Tilastokeskus
 
What's hot (20)

Similar to Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista lausunnoille

Annika Saarikko: Katse soten sisältöihin
Annika Saarikko: Katse soten sisältöihinAnnika Saarikko: Katse soten sisältöihin

Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Maakuntauudistus, sote uudistus ja -kunnat KAKS-koulutus 2017 Tuomas Pöysti
Maakuntauudistus, sote uudistus ja -kunnat KAKS-koulutus 2017 Tuomas PöystiMaakuntauudistus, sote uudistus ja -kunnat KAKS-koulutus 2017 Tuomas Pöysti

Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017
Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017Hallituksen esitys sote  ja maakuntauudistuksesta, yleisesittelydiat 2.3.2017

Missä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - KasvupalvelutMissä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - Kasvupalvelut
AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjilleMaakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Sinikka Salo COPE-hankkeen aloitusseminaarissa
Sinikka Salo COPE-hankkeen aloitusseminaarissaSinikka Salo COPE-hankkeen aloitusseminaarissa

Petri Keränen 11.4.2017 kasvupalvelu
Petri Keränen 11.4.2017 kasvupalveluPetri Keränen 11.4.2017 kasvupalvelu
Petri Keränen 11.4.2017 kasvupalvelu
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
 
Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...
Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...
Uudistumisella tuottavuusloikka miten se tehdään, Lappeenranta 18.8.2016 Tuom...
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Valtakunnallisen uudistuksen ja digivalmistelun yleistilanne maakuntien & kun...
Valtakunnallisen uudistuksen ja digivalmistelun yleistilanne maakuntien & kun...Valtakunnallisen uudistuksen ja digivalmistelun yleistilanne maakuntien & kun...

Karri Vainio
 
Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016
Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016
Sote-aluekierros: lakipaketti 18.8.2016
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessaPäivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Päivi Laajala kuntien elinvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
 
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot

Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Tytti määttä harvaan asutun maaseudun kehittämisstrategia 2017 2020 diaesitys...
Tytti määttä harvaan asutun maaseudun kehittämisstrategia 2017 2020 diaesitys...Tytti määttä harvaan asutun maaseudun kehittämisstrategia 2017 2020 diaesitys...

Maaseutupolitiikan verkosto
 
Maakunta- ja sote-uudistus: ministerin tilannekatsaus
Maakunta- ja sote-uudistus: ministerin tilannekatsausMaakunta- ja sote-uudistus: ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus
 
Kuntien elinvoiman kehittäminen valtuustokaudella 2013–2016
Kuntien elinvoiman kehittäminen valtuustokaudella 2013–2016Kuntien elinvoiman kehittäminen valtuustokaudella 2013–2016
Kuntien elinvoiman kehittäminen valtuustokaudella 2013–2016
Suomen Yrittäjät
 
Sinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistusSinikka Salo: Sote uudistus
Sinikka Salo: Sote uudistus
THL
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Mikkelin Elinkeinostrategialuonnos 26032010
Mikkelin Elinkeinostrategialuonnos 26032010Mikkelin Elinkeinostrategialuonnos 26032010
Mikkelin Elinkeinostrategialuonnos 26032010Miset Oy
 
Pirkko Mattila: Sote- ja maakuntauudistus, syys-lokakuu 2016
Pirkko Mattila: Sote- ja maakuntauudistus, syys-lokakuu 2016Pirkko Mattila: Sote- ja maakuntauudistus, syys-lokakuu 2016
Pirkko Mattila: Sote- ja maakuntauudistus, syys-lokakuu 2016
Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Similar to Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista lausunnoille (20)

More from Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020

Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020

Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotSuomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot

Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020

Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaaKohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteLyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tuloksetPk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaElinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa

Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaPetri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa

Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisestaFaktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta

Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...

Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteenOsatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyösopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen

Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys

Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018

Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018
Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018

More from Työ- ja elinkeinoministeriö (20)

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista lausunnoille

  • 2. 2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 2 Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: • Maakunnat toimivat aluekehittämis- viranomaisina ja EU-rakennerahastojen välittävänä toimielimenä. • Valtion ja maakuntien poikkihallinnolliset alueiden kehittämisen keskustelut. • Kunnat edelleen yleisen toimivallan käyttäjiä. Tärkein tehtävä luoda kasvulle, työlle ja elinkeinoelämälle suotuisaa toimintaympäristöä. Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen
  • 3. 2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 3 Maakunnalliset kasvupalvelut Nykyiset työllisyys- ja yrityspalvelut kootaan yhteen julkiseksi kasvupalveluksi. Palveluiden järjestämisvastuu on maakunnalla. Samalla palvelu-tuotantoa avataan markkinoille. Kasvupalveluiden linkittämisestä etua: yrityksille osaavia työntekijöitä ja työntekijöille uutta työtä. Yrityksille rakennetaan sujuva reitti maakunnista maailmalle. Jokaiseen maakuntaan tulee oma kansainvälistymispalvelut tunteva Team Finland -koordinaattori.
  • 4. Järjestäminen ja tuottaminen erotetaan Maakunnan järjestämisvastuu tarkoittaa - Vastuuta arvioida palvelun tarve, määrä ja laatu - Hankkia palvelut markkinoilta - Varmistaa että palvelut ovat kaikkien saatavilla - Tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista - Järjestää neuvonta ja ohjaus 14.12.2016
  • 5. 2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 5 Palvelut tuotetaan markkinaehtoisesti Maakunta voi tuottaa palveluita vain, kun markkinoilta ei löydy tuottajia. Viranomaistehtävät maakunta kuitenkin aina hoitaa itse.
  • 6. 2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 6 Paikalliselle osaamiselle on vahva tarve Osaava henkilöstö on avainasemassa uudistuksen onnistumisessa. Vain osaavan ja kokeneen henkilöstön avulla tulevat maakunnat voivat toimia tehokkaasti.
  • 7. Uudellemaalle erityisratkaisu Uudenmaan kasvupalveluiden järjestämisvastuu osoitetaan kuntayhtymälle, jonka perustavat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Myös muilla Uudenmaan kunnilla on mahdollisuus liittyä kuntayhtymän jäseneksi. Aluekehittäminen ja rakennerahaston välittävän toimielimen tehtävät ovat maakunnan tehtäviä. 14.12.2016
  • 8. Jokaisen alueen omat vahvuudet esiin 14.12.2016 Kasvu kumpuaa jokaisen alueen omista vahvuuksista Maakunnat kehittävät kasvunsa itse omien menestysreseptiensä avulla. Suomen alueellinen kehittäminen perustuu valtion, maakuntien ja kuntien kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen.
  • 9. Aluekehittämis- ja kasvupalvelulain sekä siihen liittyvien lakien käsittely 2.3.2017Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 9 EloHelmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä ALKE- ja kasvupalvelulaki Uudenmaan erillisratkaisua koskeva laki Eduskunnalle Kasvupalveluun liittyvät sisältölait § Laki rekrytointi ja osaamispalveluista § Laki kotoutumisen edistämisestä § Laki aluekehittämisen ja kasvupalvelun rahoittamisesta LAUSUNNOLLA 8 VIIKKOA Eduskunnalle LAUSUNNOLLA 6 VIIKKOA Eduskunnalle syyskuussaLAUSUNNOLLA 8 VIIKKOA Kasvupalveluiden tiedonhallintaa ja tietojärjestelmiä koskeva laki - lausunnolle syksyllä