SlideShare a Scribd company logo
1 of 7
Download to read offline
Alueiden näkymät valoisia – huoli
osaavan työvoiman saatavuudesta
kasvaa
Alueelliset kehitysnäkymät 1/2018
Julkistamistilaisuus 17.4.2018 klo 9.15
Alueelliset kehitysnäkymät – kevät 2018
• ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama
näkemys ELY-keskusalueiden ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan
näkymistä.
• Arviointikohteita ovat elinkeinoelämä ja yritystoiminta sekä työttömyyden
määrä ja rakenne. Katsauksen arviot on tuotettu kuluvan vuoden
maaliskuussa.
• Edellinen katsaus syyskuussa 2017. Tulokset hyvin pitkälti samankaltaisia
– luottamus talouteen vahvaa. Elinkeinoelämän odotukset paikoin jopa
vielä korkeammalla tasolla kuin syksyllä.
• Haasteeksi muodostumassa osaavan työvoiman saanti etenkin nopean
kasvun alueilla. Rekrytointiongelmiin täsmätoimia hallituksen
kehysriihestä.
16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 2
16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 3
70
80
90
100
110
120
130
140
150
2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017
Päätoimialojen liikevaihdon kehitys 2008 -2017
Trendisarja, indeksi 2010 = 100
A-X KAIKKI TOIMIALAT C Teollisuus F Rakentaminen
G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, L, M, N, R, S)
Lähde: Tilastokeskus/Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Elinkeinoelämä,
odotukset syksylle 2018
• Lapissa kasvua odotetaan etenkin
matkailusta, investointeja suunnitteilla
myös kaivostoimintaan ja biotalouteen
• Kainuussa kaivannais- ja
metalliteollisuus kasvun vetureina
• Keski-Pohjanmaalla litiumkaivos ja
valmisteilla oleva tuulivoimapuisto
• Varsinais-Suomessa meri- ja
teollisuuden näkymät edelleen hyvät
16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 4
Itä-Lappi
Tunturi-Lappi
Pohjois-Lappi
Kajaani
Kaustinen
Lounais-
Pirkanmaa
Työttömyys,
odotukset syksylle 2018
16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 5
• Työttömyystilanteen ei odoteta seuraavan
puolen vuoden aikana heikkenevän
yhdessäkään seutukunnassa.
• Myönteisimpänä tilanne nähdään Lounais-
Pirkanmaalla: pitkäaikaistyöttömien ja alle
25-vuotiaiden työttömien määrä on jo
vähentynyt merkittävästi
• Työttömien työnhakijoiden osuus
työvoimasta oli helmikuun lopussa
10, 5 %, 2,1 prosenttiyksikköä vähemmän
kuin vuotta aiemmin.
• Osuus oli suurin Pohjois-Karjalassa
(15,1 %) ja pienin Pohjanmaalla (7,5 %).
(TEM/Työnvälitystilasto)
Lounais-
Pirkanmaa
Pula osaavasta työvoimasta kasvaa
16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 6
2423
31
21
2423
19
30
25
24
26 23
2824
29
2014
30
23
23
23
29
32
30
30
33
27
21 28
39
26
31
2016
toimipaikkojen osuus, jotka ovat kokeneet
vaikeuksia työvoiman hankinnassa, %
39
34
32
36
3544
36
25
36
37
38
30
4338
41
2017
40 ja yli
35 - 39
30 - 35
25 - 29
20 – 24
alle 20 %
Kiitos!

More Related Content

Similar to Alueiden näkymät valoisia - Alueelliset kehitysnäkymät -raportti 1/2018

Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018
Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018
Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018
Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018
Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018Antti Koivula
 
FIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_final
FIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_finalFIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_final
FIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_finalFIBS
 
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018THL
 

Similar to Alueiden näkymät valoisia - Alueelliset kehitysnäkymät -raportti 1/2018 (11)

Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018
Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018
Esitysmateriaali alueelliset kehitysnakymat_10102018
 
ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017
ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017
ETL:n kannattavuuskyselyn tulokset, marraskuu 2017
 
Tuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokselta
Tuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokseltaTuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokselta
Tuomas Aarto: Ajankohtaista työmarkkinakierrokselta
 
Missä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - KasvupalvelutMissä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - Kasvupalvelut
 
Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107Taaleri 15.11.2107
Taaleri 15.11.2107
 
Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018
Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018
Hyvä Suomi 2020 -kurssitapaaminen 31.10.2018
 
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaaKohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
Kohti yhteistä yrityspalvelustrategiaa
 
Elon tilinpaatos 2018
Elon tilinpaatos 2018Elon tilinpaatos 2018
Elon tilinpaatos 2018
 
FIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_final
FIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_finalFIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_final
FIBS Yritysvastuu 2018 -tutkimus_Tiivistelma_final
 
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
Yhteinen tahti maakunnan tehtävien koordinointiin? TERVE-SOS 2018
 
Varman tilinpäätös 2017
Varman tilinpäätös 2017Varman tilinpäätös 2017
Varman tilinpäätös 2017
 

More from Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotSuomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaElinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaPetri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyösopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Työ- ja elinkeinoministeriö
 
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018Työ- ja elinkeinoministeriö
 

More from Työ- ja elinkeinoministeriö (20)

Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 5.10.2020
 
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
Budjettiriihen työllisyyspäätökset ja pohjoismainen malli työllisyyden edistä...
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 1.9.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 17.6.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona tilannekuva 28.5.2020
 
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön korona-tilannekuva 7.5.2020
 
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariotSuomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
Suomen matkailukysynnän elpyminen koronapandemian jälkeen - arviot ja skenaariot
 
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö: tilannekuva 17.4.2020
 
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteLyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste
 
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
TEM:n kasvun päivä 1.11.2019
 
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tuloksetPk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
Pk-yritysbarometrin keskeiset tulokset
 
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessaElinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
Elinkeinoministeri Lintilän esitys pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuudessa
 
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessaPetri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
Petri Malisen esitys Pk-yritysbarometrin julmistamistilaisuudessa
 
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisestaFaktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta
 
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
Selvitys sähkön siirtohintoihin vaikuttavista tekijöistä ja toimintavarmuuden...
 
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteenOsatyökykyisten reitit työllisyyteen
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen
 
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminenTyösopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen
 
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
Kaupunkiohjelman esitysaineisto tiedotustilaisuudesta 6.11.2018
 
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitysTiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
Tiedotustilaisuuden esitys: yhteistoimintalain uudistustarpeita koskeva selvitys
 
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
Ministeri Kimmo Tiilikaisen tiedotustilaisuus 18.10.2018
 

Alueiden näkymät valoisia - Alueelliset kehitysnäkymät -raportti 1/2018

  • 1. Alueiden näkymät valoisia – huoli osaavan työvoiman saatavuudesta kasvaa Alueelliset kehitysnäkymät 1/2018 Julkistamistilaisuus 17.4.2018 klo 9.15
  • 2. Alueelliset kehitysnäkymät – kevät 2018 • ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys ELY-keskusalueiden ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. • Arviointikohteita ovat elinkeinoelämä ja yritystoiminta sekä työttömyyden määrä ja rakenne. Katsauksen arviot on tuotettu kuluvan vuoden maaliskuussa. • Edellinen katsaus syyskuussa 2017. Tulokset hyvin pitkälti samankaltaisia – luottamus talouteen vahvaa. Elinkeinoelämän odotukset paikoin jopa vielä korkeammalla tasolla kuin syksyllä. • Haasteeksi muodostumassa osaavan työvoiman saanti etenkin nopean kasvun alueilla. Rekrytointiongelmiin täsmätoimia hallituksen kehysriihestä. 16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 2
  • 3. 16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 3 70 80 90 100 110 120 130 140 150 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Päätoimialojen liikevaihdon kehitys 2008 -2017 Trendisarja, indeksi 2010 = 100 A-X KAIKKI TOIMIALAT C Teollisuus F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, L, M, N, R, S) Lähde: Tilastokeskus/Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
  • 4. Elinkeinoelämä, odotukset syksylle 2018 • Lapissa kasvua odotetaan etenkin matkailusta, investointeja suunnitteilla myös kaivostoimintaan ja biotalouteen • Kainuussa kaivannais- ja metalliteollisuus kasvun vetureina • Keski-Pohjanmaalla litiumkaivos ja valmisteilla oleva tuulivoimapuisto • Varsinais-Suomessa meri- ja teollisuuden näkymät edelleen hyvät 16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 4 Itä-Lappi Tunturi-Lappi Pohjois-Lappi Kajaani Kaustinen Lounais- Pirkanmaa
  • 5. Työttömyys, odotukset syksylle 2018 16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 5 • Työttömyystilanteen ei odoteta seuraavan puolen vuoden aikana heikkenevän yhdessäkään seutukunnassa. • Myönteisimpänä tilanne nähdään Lounais- Pirkanmaalla: pitkäaikaistyöttömien ja alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on jo vähentynyt merkittävästi • Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli helmikuun lopussa 10, 5 %, 2,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. • Osuus oli suurin Pohjois-Karjalassa (15,1 %) ja pienin Pohjanmaalla (7,5 %). (TEM/Työnvälitystilasto) Lounais- Pirkanmaa
  • 6. Pula osaavasta työvoimasta kasvaa 16.4.2018Työ- ja elinkeinoministeriö • www.tem.fi 6 2423 31 21 2423 19 30 25 24 26 23 2824 29 2014 30 23 23 23 29 32 30 30 33 27 21 28 39 26 31 2016 toimipaikkojen osuus, jotka ovat kokeneet vaikeuksia työvoiman hankinnassa, % 39 34 32 36 3544 36 25 36 37 38 30 4338 41 2017 40 ja yli 35 - 39 30 - 35 25 - 29 20 – 24 alle 20 %