SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
Download to read offline
Valtavalo Oy
LED-valoputkilla energiatehokkuutta, ilmastonmuutoksen
hillitsemista ja kansainvälistä businestä
”Ilmastonmuutoksesta liiketoimintaa”
17.2.2016”
TkT Simo Makkonen
Hallituksen puheenjohtaja, Valtavalo Oy
Valtavalo Oy on suomalainen yritys
• Suunnittelee, valmistaa ja toimittaa laadukkaita ja
energiatehokkaita LED-valaistusjärjestelmiä.
• Perustettu vuonna 2008, työntekijöitä 18
• Liikevaihto kasvanut vuosittain 20-50%
• Tuotanto ja logistiikka Kajaanissa; hallinto Oulussa
• 10+ jakelijaa eri puolilla Eurooppaa
• Alansa markkinajohtaja Skandinaviassa
• Asiakkaina mm: DHL, Finavia, Jumbo, Högenäs, Siemens
Valtavalo Oy
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Äärimmäistä kestävyyttä
Edelläkävijä alallaan
• Siirsi tuotannon Kiinasta Suomeen 2012
• Lighting-as-a-Service-valaistuspalvelu 2015
• Maailman ensimmäinen standardin mukainen
välkkymätön LED-valoputki 2016
• Microfactory-konsepti Eidtech Oy:n kanssa 2016.
Myymme LED-valoputkien lisäksi automatisoituja LED-
valoputkitehtaita
Valtavalo Oy
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Äärimmäistä kestävyyttä
Miksi LED-valoputket?
• Pitkäikäinen, kustannustehokas ja energiaa
säästävä vaihtoehto loisteputkelle -> Säästää
energiaa ja kustannuksia
• Ympäristöystävällinen & kierrätettävä – ei
elohopeaa, lyijyä tai muita raskasmetalleja
• Turvallista valoa – ei UV-säteilyä,
sirpaloitumaton kupu, alhainen pintalämpötila
• Yhdenmukainen ja yhteensopiva –
LED-valoputkistandardi EN 62776 valmistui
joulukuussa 2014
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Miksi Valtavalo G4 LED-valoputket?
• Korkealaatuinen kotimainen tuote 7 vuoden takuulla
• Äärimmäistä kestävyyttä
• Takuuvaihtoprosentti alle 0,25%
• Täysin automatisoitu kokoonpano- ja testausprosessi
• Tuotantoautomaatio takaa tasaisen laadun
• Jokainen putki kulkee automatisoidun testiprosessin läpi
• Ainutlaatuinen mekaaninen rakenne
• Yhtenäinen LED-piirikortti jopa 150cm asti, ei käsijuotoksia
• Laadukkaat ja pitkäikäiset komponentit
• Valtavalo G4 LED-valoputki on markkinoiden ensimmäinen
standardin mukainen välkkymätöntä valoa tuottava LED-valoputki
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Valtavalo LED-valoputken
elinkaarikustannukset
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Valtavalo Vaivaton - Valaistus palveluna
• ei investointeja
• kiinteä, helposti budjetoitava ja
verovähennyskelpoinen kuukausimaksu
• selvää säästöä, joka muodostuu sähkönkulutuksen
pienenemisestä, valaistukseen sidotun pääoman
vapautumisesta sekä ylläpito- ja huoltokustannusten
poistumisesta
• asennukset ja huoltovaihdot
• tuotetakuu
Valtavalon kehittämä palvelukonsepti, jossa valaistus toteutetaan asiakkaan tiloihin
kuukausimaksullisena palveluna
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Pitkä käyttöikä ja laatu mahdollistaa palvelukonseptin kaikkien hyötyjen saavuttamisen
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
G4 LED-valoputket ja ilmastonmuutos
• LED-valoputkilla merkittävä vaikutus energiatehokkuuden lisäämiselle
valaistuksen laadun samalla parantuessa
• LED-valoputket ovat (yli 60 % energiansäästö vs perinteiset
loisteputket) ilmastoystävällisiä ja kierrätettäviä
• Korkea laatu pidentää vaihtovälejä 3-kertaiseksi kilpaileviin LED-
valoputkiin nähden ja loisteputkiin jopa 12-kertaiseksi tuoden
merkittävän päästövähennyksen valaistuksen elinkaaren aikana
 Asiakkaiden hiilijalanjälki pienenee
Valtavalo ja ilmastonmuutos
Valtavalon liiketoiminnan ydinstrategiat voidaan myös perustella
ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseen tähtääville toimilla:
• Tuotanto on tuotu Aasiasta Eurooppaan lähelle asiakasta, jolloin
logistiikan päästöt pieneksi: Suurin osa mateliaaleista Suomesta
tai naapurimaista - vain pieni osa materiaaleista Aasiasta
• Robotiikka ja pilvipohjainen ICT luovat pohjaa kestävälle kasvulle
ja uusille palveluille
• Microfactory-konseptilla uutta kansainvälistä liiketoimintaa lähellä
asiakasta ilmastotehokkaasti
 Valtavalon toiminnan hiilijalanjälki pienenee
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Valtavalo LED-valoputkilla pienemmät
hiilidioksidipäästöt
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Johtopäätökset
• Vähähiilisen liiketoiminnan tarve kasvaa ja Valtavalo-case osoittaa, että PK-
yrityksetkin voivat tehdä liiketoimintaa ilmastonmuutoksella
• Yleinen käsitys on, että massatuotanto on aina Aasiassa tai Afrikassa, mutta
innovatiivisilla liiketoimintaratkaisuilla ja robotiikalla voidaan kannattavaa
kansainvälistä teollista PK-liiketoimintaa tehdä Suomessakin
• Monet yritykset – etenkin isot - jäävät odottamaan pakottavaa
lainsäädäntöä, mikä tarjoaa innovatiiviselle yritykselle mahdollisuuden
voittaa markkinoita.
• Ilmastonmuutoksen hillitseminen antaa yhden lisäargumentin laadukkaiden
ratkaisujen myymiseksi ja edesauttaa myös asiakkaita näkemään
elinkaariajattelun hyötyjä aiempaa selkeämmin.
Äärimmäistä kestävyyttä
Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
Kiitos!

More Related Content

Similar to Simo Makkonen: LED-valoputkilla energiatehokkuutta, ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja kansainvälistä businestä

Metsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelut
Metsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelutMetsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelut
Metsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelutSuomen metsäkeskus
 
Energiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaa
Energiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaaEnergiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaa
Energiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaaNordic Morning
 
Jatteista kierrattamalla etanolia
Jatteista kierrattamalla etanolia Jatteista kierrattamalla etanolia
Jatteista kierrattamalla etanolia Kemianteollisuus ry
 
Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...
Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...
Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...Team Finland Future Watch
 
Pariisin sopimus ja cleantech
Pariisin sopimus ja cleantechPariisin sopimus ja cleantech
Pariisin sopimus ja cleantechKaisa Hernberg
 
Granlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikalla
Granlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikallaGranlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikalla
Granlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikallaGranlund Oy
 
Case Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminen
Case Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminenCase Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminen
Case Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminenExpak Systems Oy
 
Caverion yritysesittely
Caverion yritysesittelyCaverion yritysesittely
Caverion yritysesittelyCaverion Suomi
 
Heli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittarit
Heli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittaritHeli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittarit
Heli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittaritGBC Finland
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfMotiva
 
Energiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussa
Energiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussaEnergiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussa
Energiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussaGBC Finland
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptxKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptxMotiva
 
Vaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group Oy
Vaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group OyVaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group Oy
Vaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group OySini Jurva
 
Kiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva Oy
Kiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva OyKiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva Oy
Kiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva OyMotiva
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptxKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptxMotiva
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfMotiva
 
Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...
Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...
Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...Sitra the Finnish Innovation Fund
 

Similar to Simo Makkonen: LED-valoputkilla energiatehokkuutta, ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja kansainvälistä businestä (20)

Abb esite 2014
Abb esite 2014Abb esite 2014
Abb esite 2014
 
Metsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelut
Metsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelutMetsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelut
Metsabiopaiva kainuun energiatehokkuuspalvelut
 
Energiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaa
Energiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaaEnergiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaa
Energiatehokkuus osana Nordic Morningin yritysvastuuohjelmaa
 
Jatteista kierrattamalla etanolia
Jatteista kierrattamalla etanolia Jatteista kierrattamalla etanolia
Jatteista kierrattamalla etanolia
 
Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...
Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...
Digitalisaatioesimerkkejä teollisuudelle. Team Finland Future Watch -raportti...
 
Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?
Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?
Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?
 
Pariisin sopimus ja cleantech
Pariisin sopimus ja cleantechPariisin sopimus ja cleantech
Pariisin sopimus ja cleantech
 
Granlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikalla
Granlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikallaGranlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikalla
Granlund webinar 5.10. ei kuulu mulle energiansaasto tyopaikalla
 
Case Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminen
Case Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminenCase Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminen
Case Finelcomp Oy - varaston mittarit ja varastoarvojen tasapainottaminen
 
Caverion yritysesittely
Caverion yritysesittelyCaverion yritysesittely
Caverion yritysesittely
 
Heli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittarit
Heli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittaritHeli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittarit
Heli Kotilainen - Rakennusten elinkaarimittarit
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
 
Energiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussa
Energiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussaEnergiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussa
Energiatehokkuus ja ekologisuus kokonaisvaltaisessa suunnittelussa
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptxKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
 
Vaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group Oy
Vaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group OyVaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group Oy
Vaihtoehtona LED-valaistus | Finlight Group Oy
 
Kiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva Oy
Kiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva OyKiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva Oy
Kiertotalous osaksi omaa toimintaa, Paula Eskola, Motiva Oy
 
Pekka Vinkki, Metaenergia Oy - Sähköä biokaasulla
Pekka Vinkki, Metaenergia Oy - Sähköä biokaasullaPekka Vinkki, Metaenergia Oy - Sähköä biokaasulla
Pekka Vinkki, Metaenergia Oy - Sähköä biokaasulla
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptxKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pptx
 
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdfKuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
Kuntien ja yritysten ilmastoyhteistyo - yrityksille.pdf
 
Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...
Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...
Tulevaisuuden ostaja rakentaa kumppanuutta ja vaatii kilpailukykyä 18.9.2008 ...
 

More from Sitra / Ekologinen kestävyys

Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutionsOuti Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutionsSitra / Ekologinen kestävyys
 
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in JapanKari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in JapanSitra / Ekologinen kestävyys
 
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...Sitra / Ekologinen kestävyys
 
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for GoodThe SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for GoodSitra / Ekologinen kestävyys
 

More from Sitra / Ekologinen kestävyys (20)

Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutionsOuti Haanperä: Green to Scale and climate solutions
Outi Haanperä: Green to Scale and climate solutions
 
Jyri Arponen: Circular economy playbook
Jyri Arponen: Circular economy playbookJyri Arponen: Circular economy playbook
Jyri Arponen: Circular economy playbook
 
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in JapanKari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
Kari Herlevi: The circular economy and WCEF2018 in Japan
 
Ernesto Hartikainen: Future fund Sitra
Ernesto Hartikainen: Future fund SitraErnesto Hartikainen: Future fund Sitra
Ernesto Hartikainen: Future fund Sitra
 
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v220180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
20180608 sitra aamuharppaus annu nieminen v2
 
120605 kiertotaloutta kantasioille
120605 kiertotaloutta kantasioille120605 kiertotaloutta kantasioille
120605 kiertotaloutta kantasioille
 
Reima responsibility 120618tl
Reima responsibility 120618tlReima responsibility 120618tl
Reima responsibility 120618tl
 
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
Catherine Howarth: Winning Climate Strategies - Solutions for Asset Owners Fr...
 
Around and beyond SHIFT
Around and beyond SHIFTAround and beyond SHIFT
Around and beyond SHIFT
 
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for GoodThe SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
The SHIFT framework: Changing Sustainable Consumer Behaviors for Good
 
Scaling up existing climate solutions in Estonia
Scaling up existing climate solutions in EstoniaScaling up existing climate solutions in Estonia
Scaling up existing climate solutions in Estonia
 
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
Taru Pilvi - Aamuharppaus 180418
 
How to make sustainability tick?
How to make sustainability tick?How to make sustainability tick?
How to make sustainability tick?
 
Aamuharppaus: The end of trash by Repack
Aamuharppaus: The end of trash by RepackAamuharppaus: The end of trash by Repack
Aamuharppaus: The end of trash by Repack
 
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by HeadaiAamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
Aamuharppaus: Create Artificial Labor by Headai
 
Top tips for Climate Communications
Top tips for Climate CommunicationsTop tips for Climate Communications
Top tips for Climate Communications
 
Climate Change & Public Engagement
Climate Change & Public EngagementClimate Change & Public Engagement
Climate Change & Public Engagement
 
Pieni ilmastosanasto
Pieni ilmastosanastoPieni ilmastosanasto
Pieni ilmastosanasto
 
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattavaKiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
Kiertotalouden_liiketoimintamallit_kattava
 
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
Ue päivät matti_kahra_230118_final_1
 

Simo Makkonen: LED-valoputkilla energiatehokkuutta, ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja kansainvälistä businestä

  • 1. Valtavalo Oy LED-valoputkilla energiatehokkuutta, ilmastonmuutoksen hillitsemista ja kansainvälistä businestä ”Ilmastonmuutoksesta liiketoimintaa” 17.2.2016” TkT Simo Makkonen Hallituksen puheenjohtaja, Valtavalo Oy
  • 2. Valtavalo Oy on suomalainen yritys • Suunnittelee, valmistaa ja toimittaa laadukkaita ja energiatehokkaita LED-valaistusjärjestelmiä. • Perustettu vuonna 2008, työntekijöitä 18 • Liikevaihto kasvanut vuosittain 20-50% • Tuotanto ja logistiikka Kajaanissa; hallinto Oulussa • 10+ jakelijaa eri puolilla Eurooppaa • Alansa markkinajohtaja Skandinaviassa • Asiakkaina mm: DHL, Finavia, Jumbo, Högenäs, Siemens Valtavalo Oy Suunniteltu ja valmistettu Suomessa Äärimmäistä kestävyyttä
  • 3. Edelläkävijä alallaan • Siirsi tuotannon Kiinasta Suomeen 2012 • Lighting-as-a-Service-valaistuspalvelu 2015 • Maailman ensimmäinen standardin mukainen välkkymätön LED-valoputki 2016 • Microfactory-konsepti Eidtech Oy:n kanssa 2016. Myymme LED-valoputkien lisäksi automatisoituja LED- valoputkitehtaita Valtavalo Oy Suunniteltu ja valmistettu Suomessa Äärimmäistä kestävyyttä
  • 4. Miksi LED-valoputket? • Pitkäikäinen, kustannustehokas ja energiaa säästävä vaihtoehto loisteputkelle -> Säästää energiaa ja kustannuksia • Ympäristöystävällinen & kierrätettävä – ei elohopeaa, lyijyä tai muita raskasmetalleja • Turvallista valoa – ei UV-säteilyä, sirpaloitumaton kupu, alhainen pintalämpötila • Yhdenmukainen ja yhteensopiva – LED-valoputkistandardi EN 62776 valmistui joulukuussa 2014 Äärimmäistä kestävyyttä Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
  • 5. Miksi Valtavalo G4 LED-valoputket? • Korkealaatuinen kotimainen tuote 7 vuoden takuulla • Äärimmäistä kestävyyttä • Takuuvaihtoprosentti alle 0,25% • Täysin automatisoitu kokoonpano- ja testausprosessi • Tuotantoautomaatio takaa tasaisen laadun • Jokainen putki kulkee automatisoidun testiprosessin läpi • Ainutlaatuinen mekaaninen rakenne • Yhtenäinen LED-piirikortti jopa 150cm asti, ei käsijuotoksia • Laadukkaat ja pitkäikäiset komponentit • Valtavalo G4 LED-valoputki on markkinoiden ensimmäinen standardin mukainen välkkymätöntä valoa tuottava LED-valoputki Äärimmäistä kestävyyttä Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
  • 7. Valtavalo Vaivaton - Valaistus palveluna • ei investointeja • kiinteä, helposti budjetoitava ja verovähennyskelpoinen kuukausimaksu • selvää säästöä, joka muodostuu sähkönkulutuksen pienenemisestä, valaistukseen sidotun pääoman vapautumisesta sekä ylläpito- ja huoltokustannusten poistumisesta • asennukset ja huoltovaihdot • tuotetakuu Valtavalon kehittämä palvelukonsepti, jossa valaistus toteutetaan asiakkaan tiloihin kuukausimaksullisena palveluna Äärimmäistä kestävyyttä Suunniteltu ja valmistettu Suomessa Pitkä käyttöikä ja laatu mahdollistaa palvelukonseptin kaikkien hyötyjen saavuttamisen
  • 8. Äärimmäistä kestävyyttä Suunniteltu ja valmistettu Suomessa G4 LED-valoputket ja ilmastonmuutos • LED-valoputkilla merkittävä vaikutus energiatehokkuuden lisäämiselle valaistuksen laadun samalla parantuessa • LED-valoputket ovat (yli 60 % energiansäästö vs perinteiset loisteputket) ilmastoystävällisiä ja kierrätettäviä • Korkea laatu pidentää vaihtovälejä 3-kertaiseksi kilpaileviin LED- valoputkiin nähden ja loisteputkiin jopa 12-kertaiseksi tuoden merkittävän päästövähennyksen valaistuksen elinkaaren aikana  Asiakkaiden hiilijalanjälki pienenee
  • 9. Valtavalo ja ilmastonmuutos Valtavalon liiketoiminnan ydinstrategiat voidaan myös perustella ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseen tähtääville toimilla: • Tuotanto on tuotu Aasiasta Eurooppaan lähelle asiakasta, jolloin logistiikan päästöt pieneksi: Suurin osa mateliaaleista Suomesta tai naapurimaista - vain pieni osa materiaaleista Aasiasta • Robotiikka ja pilvipohjainen ICT luovat pohjaa kestävälle kasvulle ja uusille palveluille • Microfactory-konseptilla uutta kansainvälistä liiketoimintaa lähellä asiakasta ilmastotehokkaasti  Valtavalon toiminnan hiilijalanjälki pienenee Äärimmäistä kestävyyttä Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
  • 10. Valtavalo LED-valoputkilla pienemmät hiilidioksidipäästöt Äärimmäistä kestävyyttä Suunniteltu ja valmistettu Suomessa
  • 11. Johtopäätökset • Vähähiilisen liiketoiminnan tarve kasvaa ja Valtavalo-case osoittaa, että PK- yrityksetkin voivat tehdä liiketoimintaa ilmastonmuutoksella • Yleinen käsitys on, että massatuotanto on aina Aasiassa tai Afrikassa, mutta innovatiivisilla liiketoimintaratkaisuilla ja robotiikalla voidaan kannattavaa kansainvälistä teollista PK-liiketoimintaa tehdä Suomessakin • Monet yritykset – etenkin isot - jäävät odottamaan pakottavaa lainsäädäntöä, mikä tarjoaa innovatiiviselle yritykselle mahdollisuuden voittaa markkinoita. • Ilmastonmuutoksen hillitseminen antaa yhden lisäargumentin laadukkaiden ratkaisujen myymiseksi ja edesauttaa myös asiakkaita näkemään elinkaariajattelun hyötyjä aiempaa selkeämmin. Äärimmäistä kestävyyttä Suunniteltu ja valmistettu Suomessa