SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
Uusi tapa tehdä töitä – palveluja
tukevat joustavat ratkaisut
TE-palvelujen tarinaa
TEM 5.10.2015
Marja-Riitta Pihlman
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa
1
• Suomen
yrittäjyyden ja
innovaatio-
toiminnan
toiminta-
ympäristöstä
2
• Työmarkki-
noiden toimi-
vuudesta ja
työntekijöiden
työllistymis-
kyvystä
3
• Alueiden
kehittymisestä
globaalissa
taloudessa
• Yli 60 (Finpro, Tekes,
innovaatiokeskukset,
FinChi, TF – Future
Watch)
Ulkomaan
toimi-
pisteitä
• Noin 300 toimipistettä
Koti-
maassa
• Noin 12 000
(TEM noin 500)
TEM-
konsernin
henkilöstö-
määrä
TEM-konsernin toimijoita
ELY-
keskukset
TE-toimistot Tekes Finnvera Oyj
Finpro ry
Suomen
Teollisuus-
sijoitus Oy
Teknologian
tutkimus-
keskus
VTT Oy
Geologian
tutkimus-
keskus
Patentti- ja
rekisteri-
hallitus
Turvallisuus-
ja kemikaali-
virasto
Kilpailu- ja
kuluttaja-
virasto
Energia-
virasto
Huolto-
varmuus-
keskus
TEM budjetti 2015
3,52 mrd €
Työnteon tavat, organisaatio ja
palvelut murroksessa
TE-toimistot ja TE-palvelut
• 2000-luvulla on tapahtunut iso muutos organisaatiossa,
toimintatavoissa ja palvelujen tarjoamisen tavoissa
• Palvelujen digitalisaatio ja käyntiasioinnin tarpeen voimakas lasku
• TE-toimistojen lukumäärä on supistunut voimakkaasti
• 2000-luvun alkupuolella oli vielä 180 itsenäistä työvoimatoimistoa
• Nyt TE-toimistoja 15 kpl ja niissä henkilöstöä noin 3000,
vuosibudjetti noin 160 M€, toimipisteitä edelleenkin noin 100
• TE-palveluja tarjotaan monikanavaisesti
• TE-palvelut.fi - palvelua verkossa 24/7
• TE-ASPA valtakunnallinen puhelinpalvelu
• TE-palveluja tarjoavat toimipisteet kasvokkain asiointiin
5
Miksi uutta toimintatapaa tarvittiin?
• Palvelujen digitalisaatio, asiakkaiden asiointimuutokset ja
organisaatiomuutokset
• Taloudelliset reunaehdot niukkenivat – niukemmilla toimintamenoilla
kyettävä tarjoamaan asiakkaille sama tai jopa parempi palvelutaso
• Resurssien joustavampi käyttö tuli välttämättömäksi
• Seinistä kannatti etsiä säästöjä ja samalla miettiä, miten tilat entistä
paremmin tukevat asiakastarpeita, asiakastyön uutta toimintatapaa ja
digitalisoituvia palveluja
• Liiketoimintaa tukevat joustavat tilaratkaisut ja konseptit sopivat
tilanteeseen hyvin
6
Miten saada uusista toimintatavoista
kaikki hyöty irti?
• Työnteon ja palvelujen muutoksia analysoitiin ja sen pohjalta
käynnistettiin toimintaa tukevien tila- ja palveluratkaisujen muotoilu
• Julkinen tila ja henkilöstön tila
• Taustatyötilat ja asiakasvastaanottotilat, kotityötilat
• Asiakkaiden olohuonetilat
• Asiakkaiden muuttuvien tarpeiden tunnistaminen
• Asiakkaat mukaan kehittämistyöhön
• Teknisten ratkaisujen mahdollisuudet
• Toimitiloissa, verkossa, mobiilisti, kotona
• Palvelumuotoilun mahdollisuudet
• Opastaminen, viestintä, palvelukieli
7
Miten urakkaan ryhdyttiin?
• TEM:in ja ELY-keskusten työntekoa tukevasta
toimitilakonseptoinnista tuoreet ja pääosin myönteiset kokemukset
• TEM teki päätöksen siitä, että uusia työnteon tapoja tukevat tila- ja
palvelukonseptit koskevat kaikkia TE-toimistoja
• Yhteinen käsikirja – toimitilakonsepti TE-toimistojen käyttöön
• Valmistelutyöhön otettiin mukaan niitä ihmisiä, joiden työhön
konseptit suunnitellaan
• Valmistelussa hyödynnettiin myös asiakkaiden kokemuksia ja
näkemyksiä
8
Mitä matkalla opittiin?
• Kaikki ei mene niin kuin suunnitellaan – joustoa ja korjausliikkeitä
tarvitaan
• Maailma ja toimintaympäristö muuttuu nopeammin ja
arvaamattomammin kuin ennakoimme => esim. digitalisaatio,
etätyö, hallitusohjelmaan kirjatut TE-palvelujen muutostavoitteet
• Alkuvaiheessa henkilöstön taholta melkoisesti epäilyä siitä, että
muutos ei ole myönteinen – johdon esimerkki ja sitoutuminen tärkeää
• Kun muutokseen pääsee itse vaikuttamaan, se johtaa innostukseen
• Hyvinkin laaditut kustannusarviot ja suunnitelmat tehdään usein
osittain puutteellisin tiedoin
• Viestintä, keskustelu ja muutoksen seuranta ovat erittäin tärkeitä osia
toimintatapamuutoksissa
9
Mitä seuraavaksi?
• ”Iso kuva” voi olla oleellisesti toisenlainen vuonna 2019
• TE-palvelujen ja TE-toimistojen tulevaisuuskuvaa selvitetään
hallitusohjelman kirjausten mukaisesti
• TE-palvelujen keskittyminen entistä vahvemmin
työnvälitystehtävään
• Mahdollisuudet lisätä yhteistyötä yksityisten toimijoiden kanssa
• Vahvaa palvelujen digitalisaatiota edelleenkin
• Pitkään työttömänä olleiden asiakkaiden palveluvastuuta
kunnille
• Uudet itsehallintoalueet julkisten palvelujen tarjoamisen
alustaksi
• Kaikki matkan varrella opittu on eväänä repussa, kun
muutosmatkaa jatketaan
10
Uusi tapa tehdä töitä – muutoksen
relevantit näkökulmat
11
Henkilöstön
työtehtävät
Digitalisaation
mahdollisuudet
Niukkenevat
toimintamenot
Asiakkaiden
tarpeet
Toimintaympäristön
muutokset
Hyvät kumppanit
Sitoutunut johto
Kiitokset !!
12

More Related Content

Similar to Uusi tapa tehdä töitä - Palveluja tukevat joustavat ratkaisut

14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalit
14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalit14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalit
14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalitTyöterveyslaitos
 
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaArto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaPrizztech
 
25 Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoro
25  Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoro25  Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoro
25 Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoroSaija Syväoja
 
1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalit
1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalit1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalit
1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalitTyöterveyslaitos
 
Reijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihanke
Reijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihankeReijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihanke
Reijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihankeGBC Finland
 
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11anne-mari
 
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Tyoelama2020
 
Pool iplus esittely 28 11-2012
Pool iplus esittely 28 11-2012Pool iplus esittely 28 11-2012
Pool iplus esittely 28 11-2012Kimmo Haapea
 
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messmanHiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messmanVIDICOhanke
 
Teknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTeknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTechFinland
 
29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaali
29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaali29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaali
29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaaliTyöterveyslaitos
 
16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptx
16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptx16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptx
16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptxTyöterveyslaitos
 
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?sofigateps
 
17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennään
17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennään17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennään
17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennäänTyöterveyslaitos
 
Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus Timo Rainio
 
Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014
Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014
Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014Sininen Meteoriitti / Blue Meteorite
 
Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112mmukkala
 
Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016
Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016
Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016Heli Matikkala
 
26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tulokset
26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tulokset26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tulokset
26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tuloksetTyöterveyslaitos
 

Similar to Uusi tapa tehdä töitä - Palveluja tukevat joustavat ratkaisut (20)

Työhyvinvoinnin palvelut ttk 040411
Työhyvinvoinnin palvelut ttk 040411Työhyvinvoinnin palvelut ttk 040411
Työhyvinvoinnin palvelut ttk 040411
 
14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalit
14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalit14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalit
14.11.2017 ideariihen esitysmateriaalit
 
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaArto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
 
25 Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoro
25  Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoro25  Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoro
25 Mika Honkanen, kommenttipuheenvuoro
 
1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalit
1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalit1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalit
1.6.2016 TTT- osaamisen 1. ideariihi -materiaalit
 
Reijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihanke
Reijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihankeReijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihanke
Reijo Kohonen - Tekesin Living Labs -aktivointihanke
 
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
Teollinen palveluliiketoiminta 15.11
 
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014Hartikainen hyvä työ   pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
Hartikainen hyvä työ pidempi työura säätytalo final 29 10 2014
 
Pool iplus esittely 28 11-2012
Pool iplus esittely 28 11-2012Pool iplus esittely 28 11-2012
Pool iplus esittely 28 11-2012
 
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messmanHiljainen tieto pilotit-virpi_messman
Hiljainen tieto pilotit-virpi_messman
 
Teknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTeknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuus
 
29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaali
29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaali29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaali
29.11.2017 Ideariihen esitysmateriaali
 
16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptx
16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptx16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptx
16.5.2016 Etelä Savon ttt-osaamisen ideariihi.pptx
 
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
Sofigate JulkIT 2012:ssa - Miten Suomesta tietohallintojohtamisen kärkimaa?
 
17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennään
17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennään17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennään
17.11.2016 TTT osaamista ja palvelujen hankintaa, missä mennään
 
Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus Julkinenrahoitus
Julkinenrahoitus
 
Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014
Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014
Sosiaaliset työtavat – Nice Tuesday -verkosto Sinisellä Meteoriitilla 13.5.2014
 
Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112Työvoima 2013+ projekti 141112
Työvoima 2013+ projekti 141112
 
Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016
Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016
Tulokset Satakunnan tyhyverkoston kehittämisryhmästä Pori 26.9.2016
 
26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tulokset
26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tulokset26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tulokset
26 09 2016_satakunnan_tyhyverkosto_porissa_tulokset
 

More from Senaatti-kiinteistöt

The workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdf
The workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdfThe workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdf
The workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdfSenaatti-kiinteistöt
 
Senate Properties EUPAN visit 180919
Senate Properties EUPAN visit 180919Senate Properties EUPAN visit 180919
Senate Properties EUPAN visit 180919Senaatti-kiinteistöt
 
Mika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudesta
Mika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudestaMika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudesta
Mika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudestaSenaatti-kiinteistöt
 
Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...
Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...
Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...Senaatti-kiinteistöt
 
Arjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisesti
Arjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisestiArjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisesti
Arjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisestiSenaatti-kiinteistöt
 
Heikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiin
Heikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiinHeikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiin
Heikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiinSenaatti-kiinteistöt
 
Myyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana Berger
Myyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana BergerMyyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana Berger
Myyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana BergerSenaatti-kiinteistöt
 
Suhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri Uotila
Suhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri UotilaSuhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri Uotila
Suhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri UotilaSenaatti-kiinteistöt
 
Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018
Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018
Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018Senaatti-kiinteistöt
 
Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...
Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...
Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...Senaatti-kiinteistöt
 
Katri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuus
Katri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuusKatri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuus
Katri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuusSenaatti-kiinteistöt
 
Sami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihin
Sami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihinSami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihin
Sami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihinSenaatti-kiinteistöt
 
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko AhoKaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko AhoSenaatti-kiinteistöt
 
Elinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri Sahi
Elinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri SahiElinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri Sahi
Elinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri SahiSenaatti-kiinteistöt
 
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri Uotila
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri UotilaSuhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri Uotila
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri UotilaSenaatti-kiinteistöt
 
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri Jääskeläinen
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri JääskeläinenMaankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri Jääskeläinen
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri JääskeläinenSenaatti-kiinteistöt
 
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM sceneSenate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM sceneSenaatti-kiinteistöt
 
Avaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseen
Avaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseenAvaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseen
Avaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseenSenaatti-kiinteistöt
 

More from Senaatti-kiinteistöt (20)

The workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdf
The workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdfThe workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdf
The workplace ecosystem of the future 24.4.2024 Fabritius_share ii.pdf
 
Senate Properties EUPAN visit 180919
Senate Properties EUPAN visit 180919Senate Properties EUPAN visit 180919
Senate Properties EUPAN visit 180919
 
Mika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudesta
Mika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudestaMika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudesta
Mika Susi: EK:n yleiskatsaus toimitilojen turvallisuudesta
 
Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...
Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...
Jari Panhelainen: Varautuminen normaaliolojen häiriö- ja poikkeustilanteisiin...
 
Arjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisesti
Arjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisestiArjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisesti
Arjo Kaarre: Miten monitila-ajatusta sovelletaan turvallisesti
 
Heikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiin
Heikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiinHeikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiin
Heikki Hovi ja Jari Ylitalo: Varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiin
 
Myyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana Berger
Myyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana BergerMyyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana Berger
Myyntikohteiden esittely - Otto Virenius, Marjaana Berger
 
Suhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri Uotila
Suhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri UotilaSuhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri Uotila
Suhdannenäkymät ja rahoitusmarkkinan liikkeet - Lauri Uotila
 
Senaatin Tori 2018 - Mauri Sahi
Senaatin Tori 2018 - Mauri SahiSenaatin Tori 2018 - Mauri Sahi
Senaatin Tori 2018 - Mauri Sahi
 
Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018
Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018
Kasper Fabritius - Baltic Real Estate Investment Forum 2018
 
Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...
Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...
Heljä Franssila, Pertti Siekkinen - Työympäristömuutos ja tunteet – kokemuks...
 
Katri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuus
Katri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuusKatri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuus
Katri Saarikivi - Empatia, vuorovaikutus ja ihmisekeskeisen työn tulevaisuus
 
Sami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihin
Sami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihinSami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihin
Sami Honkanen - Digitalisaation vaikutus organisaatioihin
 
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko AhoKaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
 
Elinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri Sahi
Elinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri SahiElinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri Sahi
Elinvoimainen Helsingin kantakaupunki - Mauri Sahi
 
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri Uotila
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri UotilaSuhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri Uotila
Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat - Lauri Uotila
 
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri Jääskeläinen
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri JääskeläinenMaankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri Jääskeläinen
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus - Lauri Jääskeläinen
 
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM sceneSenate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
 
Avaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseen
Avaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseenAvaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseen
Avaimet rikoksettomaan elämään ja osallisuuden kokemukseen
 
Vaikuttavuus ja ohjattavuus
Vaikuttavuus ja ohjattavuusVaikuttavuus ja ohjattavuus
Vaikuttavuus ja ohjattavuus
 

Uusi tapa tehdä töitä - Palveluja tukevat joustavat ratkaisut

  • 1. Uusi tapa tehdä töitä – palveluja tukevat joustavat ratkaisut TE-palvelujen tarinaa TEM 5.10.2015 Marja-Riitta Pihlman
  • 2. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa 1 • Suomen yrittäjyyden ja innovaatio- toiminnan toiminta- ympäristöstä 2 • Työmarkki- noiden toimi- vuudesta ja työntekijöiden työllistymis- kyvystä 3 • Alueiden kehittymisestä globaalissa taloudessa
  • 3. • Yli 60 (Finpro, Tekes, innovaatiokeskukset, FinChi, TF – Future Watch) Ulkomaan toimi- pisteitä • Noin 300 toimipistettä Koti- maassa • Noin 12 000 (TEM noin 500) TEM- konsernin henkilöstö- määrä TEM-konsernin toimijoita ELY- keskukset TE-toimistot Tekes Finnvera Oyj Finpro ry Suomen Teollisuus- sijoitus Oy Teknologian tutkimus- keskus VTT Oy Geologian tutkimus- keskus Patentti- ja rekisteri- hallitus Turvallisuus- ja kemikaali- virasto Kilpailu- ja kuluttaja- virasto Energia- virasto Huolto- varmuus- keskus TEM budjetti 2015 3,52 mrd €
  • 4. Työnteon tavat, organisaatio ja palvelut murroksessa
  • 5. TE-toimistot ja TE-palvelut • 2000-luvulla on tapahtunut iso muutos organisaatiossa, toimintatavoissa ja palvelujen tarjoamisen tavoissa • Palvelujen digitalisaatio ja käyntiasioinnin tarpeen voimakas lasku • TE-toimistojen lukumäärä on supistunut voimakkaasti • 2000-luvun alkupuolella oli vielä 180 itsenäistä työvoimatoimistoa • Nyt TE-toimistoja 15 kpl ja niissä henkilöstöä noin 3000, vuosibudjetti noin 160 M€, toimipisteitä edelleenkin noin 100 • TE-palveluja tarjotaan monikanavaisesti • TE-palvelut.fi - palvelua verkossa 24/7 • TE-ASPA valtakunnallinen puhelinpalvelu • TE-palveluja tarjoavat toimipisteet kasvokkain asiointiin 5
  • 6. Miksi uutta toimintatapaa tarvittiin? • Palvelujen digitalisaatio, asiakkaiden asiointimuutokset ja organisaatiomuutokset • Taloudelliset reunaehdot niukkenivat – niukemmilla toimintamenoilla kyettävä tarjoamaan asiakkaille sama tai jopa parempi palvelutaso • Resurssien joustavampi käyttö tuli välttämättömäksi • Seinistä kannatti etsiä säästöjä ja samalla miettiä, miten tilat entistä paremmin tukevat asiakastarpeita, asiakastyön uutta toimintatapaa ja digitalisoituvia palveluja • Liiketoimintaa tukevat joustavat tilaratkaisut ja konseptit sopivat tilanteeseen hyvin 6
  • 7. Miten saada uusista toimintatavoista kaikki hyöty irti? • Työnteon ja palvelujen muutoksia analysoitiin ja sen pohjalta käynnistettiin toimintaa tukevien tila- ja palveluratkaisujen muotoilu • Julkinen tila ja henkilöstön tila • Taustatyötilat ja asiakasvastaanottotilat, kotityötilat • Asiakkaiden olohuonetilat • Asiakkaiden muuttuvien tarpeiden tunnistaminen • Asiakkaat mukaan kehittämistyöhön • Teknisten ratkaisujen mahdollisuudet • Toimitiloissa, verkossa, mobiilisti, kotona • Palvelumuotoilun mahdollisuudet • Opastaminen, viestintä, palvelukieli 7
  • 8. Miten urakkaan ryhdyttiin? • TEM:in ja ELY-keskusten työntekoa tukevasta toimitilakonseptoinnista tuoreet ja pääosin myönteiset kokemukset • TEM teki päätöksen siitä, että uusia työnteon tapoja tukevat tila- ja palvelukonseptit koskevat kaikkia TE-toimistoja • Yhteinen käsikirja – toimitilakonsepti TE-toimistojen käyttöön • Valmistelutyöhön otettiin mukaan niitä ihmisiä, joiden työhön konseptit suunnitellaan • Valmistelussa hyödynnettiin myös asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä 8
  • 9. Mitä matkalla opittiin? • Kaikki ei mene niin kuin suunnitellaan – joustoa ja korjausliikkeitä tarvitaan • Maailma ja toimintaympäristö muuttuu nopeammin ja arvaamattomammin kuin ennakoimme => esim. digitalisaatio, etätyö, hallitusohjelmaan kirjatut TE-palvelujen muutostavoitteet • Alkuvaiheessa henkilöstön taholta melkoisesti epäilyä siitä, että muutos ei ole myönteinen – johdon esimerkki ja sitoutuminen tärkeää • Kun muutokseen pääsee itse vaikuttamaan, se johtaa innostukseen • Hyvinkin laaditut kustannusarviot ja suunnitelmat tehdään usein osittain puutteellisin tiedoin • Viestintä, keskustelu ja muutoksen seuranta ovat erittäin tärkeitä osia toimintatapamuutoksissa 9
  • 10. Mitä seuraavaksi? • ”Iso kuva” voi olla oleellisesti toisenlainen vuonna 2019 • TE-palvelujen ja TE-toimistojen tulevaisuuskuvaa selvitetään hallitusohjelman kirjausten mukaisesti • TE-palvelujen keskittyminen entistä vahvemmin työnvälitystehtävään • Mahdollisuudet lisätä yhteistyötä yksityisten toimijoiden kanssa • Vahvaa palvelujen digitalisaatiota edelleenkin • Pitkään työttömänä olleiden asiakkaiden palveluvastuuta kunnille • Uudet itsehallintoalueet julkisten palvelujen tarjoamisen alustaksi • Kaikki matkan varrella opittu on eväänä repussa, kun muutosmatkaa jatketaan 10
  • 11. Uusi tapa tehdä töitä – muutoksen relevantit näkökulmat 11 Henkilöstön työtehtävät Digitalisaation mahdollisuudet Niukkenevat toimintamenot Asiakkaiden tarpeet Toimintaympäristön muutokset Hyvät kumppanit Sitoutunut johto