1. Takapakkia demokratialle
Kehitysyhteistyössä kansanvalta on jäänyt talouden jalkoihin.
1990-luvulla moni kehitysmaa heitti jäähyväiset diktatuurille. Kylmän sodan vastakkainasettelu
ei enää ollut estämässä länsimaisen demokratian leviämistä.
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin kansanvalta ei ole kuitenkaan juurtunut toivotulla tavalla.
− Demokratiakehitys on hiipumassa. Takapakkia on tullut aika paljon, sanoo kehitysmaatutkija
Lauri Siitonen Jyväskylän yliopistosta.
Demokratian elintila on kaventunut viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Moni
autoritäärinen maa on kiristänyt otettaan kansalaisistaan. Myös niissä maissa, joissa on
aiemmin tehty demokraattisia uudistuksia, on otettu takapakkia tai kehitys on jäänyt
junnaamaan paikoilleen.
Eniten demokratiakehitys on heikentynyt Afrikassa.
Monesta kehitysmaasta on tullut kulissidemokratioita: valta on vahvoilla johtajilla ja etuja ja
palveluita jaetaan vain niille, jotka ovat valtaapitäville uskollisia.
− Maissa, joissa näytellään vaaleja, valta on keskittynyt pienelle eliitille. Esimerkiksi
Tansaniassa yksi ja sama puolue on vallassa vuodesta toiseen, kuvailee Siitonen.
Talouskasvu ei demokratisoi
Vaikeuksille ei ole yhtä syytä, mutta 2000-luvulla sellaiset uhat kuin terrorismi ja
maailmanlaajuinen talouskriisi ovat kaventaneet demokratian liikkumatilaa. Lauri Siitosen
mukaan valtiot hakevat uhista oikeutusta vallan keskittämiselle ja kansalaistensa vapauksien
kaventamiselle.
Moni syyttää demokratian hitaasta juurtumisesta myös länsimaita. Maailmanpankin ja
Kansainvälisen valuuttarahaston kehitysmaille 1980-luvulla myöntämät lainat edellyttivät, että
taloutta oli liberalisoitava ja julkisia menoja leikattava kovalla kädellä. Lainapolitiikka tuhosi
oraalla olevia demokraattisia rakenteita ja teki monista valtioista niin heikkoja, että
demokratian juurruttaminen oli vaikeaa, jopa mahdotonta.
2000-luvulla demokratian tukeminen näyttää jääneen kehityspolitiikassa talouden varjoon.
Todellisuus on osoittanut, että köyhyyden poistaminen ei välttämättä edellytä demokratiaa.
− Esimerkiksi Kiina ja Vietnam poistavat köyhyyttä todella hurjaa vauhtia, sanoo Siitonen.
Länsimaissa vallitsee vahva usko siihen, että talouskasvu ja sitä edellyttävä avautuminen
kansainväliselle kaupalle ja investoinneille on omiaan demokratisoimaan niitäkin kehitysmaita,
joissa vallitsee sortovalta. Asiantuntijoiden mukaan länsimaat eivät kuitenkaan ole
kehityspolitiikassaan kantaneet juuri huolta siitä, jakautuvatko talouskasvun hedelmät
tasaisesti. Tutkimukset osoittavat, että räikeä epätasa-arvo on yksi syy sille, miksi nuoret
demokratiat kaatuvat.
Avuantajien pitäisi olla tiukempia
Useimmat länsimaat ja kansainväliset instituutiot edellyttävät, että kehitysavun
vastaanottajamaa noudattaa avun vastapainoksi demokratiaehtoja. Ehdot voivat koskea
rehellisten vaalien järjestämistä, riippumatonta oikeuslaitosta tai vapaata lehdistöä. Jos ehdot
eivät täyty, apu voidaan lopettaa kokonaan tai kanavoida valtion sijasta kansalaisjärjestöille.
Aina ehtoja ei kuitenkaan ole tai niitä ei noudateta.

2. − Aika paljon katsotaan läpi sormien, sanoo Siitonen.
Esimerkiksi Mosambik on länsimaille tärkeä kauppakumppani ja investointien kohde Afrikassa.
Apupolitiikassa ei kuitenkaan ole juuri näkynyt se, että vaurastuminen ei ole hyödyttänyt
tavallisia mosambikilaisia tai että valta on keskittynyt kapean eliitin käsiin.
− Kun puhun afrikkalaisten kanssa, he ovat sitä mieltä, että avunantajamaiden pitäisi olla
paljon nykyistä tiukempia. Muuten mikään ei muutu, kuvailee Puolueiden kansainvälinen
demokratiayhteistyö -yhdistyksen Demon koordinaattori Tiina Kukkamaa.
Arvostelijoiden mukaan apu keskittyy myös liikaa valtion ja kansalaisjärjestöjen tukemiseen,
puolueiden ja parlamentin sijaan. Kukkamaan mielestä esimerkiksi Tansaniaan ei synny
kunnon oppositiota niin kauan kun länsimaat pönkittävät valtion budjettia tukemalla lähinnä
yhden puolueen valtaa.
Takapakista huolimatta moni kehitysmaa on saavuttanut vapauden, josta kylmän sodan aikana
oli vaikea edes unelmoida. Kuten niin usein demokratian kohdalla, yksi askel taakse voi
tarkoittaa seuraavaa eteen.
− Hitaiden muutosten edessä on syytä olla nöyrä, muistuttaa Siitonen.
Teksti: Antti Ämmälä
Kainalo: Kansalaisjärjestöt vallan vahtikoirina Tansaniassa
Tiina Kukkamaa, 33, tietää, kuinka demokratia etenee kehitysmaissa usein pienin ja hitain
askelin. Elettiin vuotta 2002, ja Kukkamaa oli juuri saapunut Suomen Tansanian-
suurlähetystöön työharjoitteluun. Ihmetys oli suuri, kun hän tutustui erääseen naisten
oikeuksia ajavaan paikalliseen kansalaisjärjestöön. Suurin osa työntekijöistä oli miehiä.
− Aluksi tuntui hienolta, että miehet olivat näin valmiita ajamaan naisten oikeuksia. Heille se
oli kuitenkin ennen kaikkea ammatti ja tulonhankkimiskeino. Ajattelin, että
kansalaisjärjestötyö on pyyteetöntä ja vapaaehtoista Tansaniassakin, kuvailee Kukkamaa.
Kukkamaa tuntee Tansanian kansalaisyhteiskunnan. Hän on työskennellyt maassa
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan hankeneuvojana. Työssään Kukkamaa muun
muassa järjesti tansanialaisille kansalaisjärjestöille koulutusta ja neuvontaa.
Ensimmäiset monipuoluevaalit vuonna 1995 avasivat Tansaniassa tien kansalaisyhteiskunnalle,
ja sen jälkeen kansalaisjärjestöjä on perustettu tuhansia. Kukkamaan mukaan moni järjestö on
kuitenkin ollut heikoissa kantimissa: pulaa on niin rahasta kuin koulutetuista ihmisistäkin.
Paljon energiaa kuluu siihen, miten avunantajilta saataisiin rahoitusta, ei niinkään varsinaisen
toimintaan.
Pikku hiljaa osa järjestöistä on kuitenkin omaksunut roolin, joka niillä tulisi olla demokratian
vahvistamisessa. Tarkoitus ei enää ole keskittyä palvelujen tuottamiseen, vaan valvoa, että
hallitus tarjoaa kansalaisilleen näitä palveluja.
− On syntynyt järjestöjä, jotka kykenevät oikeasti toimimaan valtiovallan vahtikoirina.
Teksti ja kuvat: Antti Ämmälä