SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
Download to read offline
Kaupunki
OYCAMPUS
HYYn edustajiston hyväksymä 2.12.2015
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kaupunkiohjelman tavoitteena on tarjota suuntaviivat opiske-
lijoiden kaupunkipoliittiselle vaikuttamiselle tulevana valtuustokautena. Unelmamme on sosiaalisesti ja eko-
logisesti kestävä pääkaupunkiseutu. Ohjelma toimii sekä linjaavana asiakirjana että vaikuttamismateriaalina ja
HYYn kaupunkisektorin työtä ohjaavana dokumenttina. Vaikuttamisen kohteena on erityisesti Helsinki, jossa
asuu kaksi kolmasosaa jäsenistöstämme.
HYY on luonut myös yhteiset päätavoitteet kunnallisvaikuttamiseen muiden pääkaupunkiseudun ylioppilas-
kuntien ja opiskelijakuntien kanssa lähes 100 000 opiskelijaa edustavassa World Student Capital- verkostossa
(WSC). Tavoitteet ovat syntyneet verkoston järjestöjen linjausten ja teettämämme Opiskelijan kaupunki - tut-
kimuksen tulosten pohjalta, ja yhteinen edunvalvonta täydentää HYYn omaa työtä. WSC-verkostoon kuuluvat
AYY, HELGA, HYY, LAUREAMKO, METKA, SHS, TAIYO, ASK, O’Diako ja HUMAKO. Lisää tietoa verkostosta
löydät verkkosivulta worldstudentcapital.fi.
1. Asumisen hinta alas - lisää
kaupunkia pääkaupunkiseudulle!
Kaipaamme kunnianhimoa sosiaaliseen asun-
totuotantoon. Pääkaupunkiseudun opiskeli-
ja-asuntojen uustuotantoa on lisättävä siten,
että uusia opiskelija-asuntoja valmistuu vä-
hintään 500 vuodessa ja ARA-vuokra-asuntoja
vähintään 3000 vuodessa. Kampusten läheis-
tä opiskelija-asuntorakentamista on lisättävä
huomattavasti. Tiheä rakentaminen ja järkevä
liikennesuunnittelu mahdollistaa myös ar-
vokkaiden virkistysalueiden säilyttämisen;
esimerkiksi Helsingissä liikenneväylät vievät
25 % maapinta-alasta. Asuntorakentamisen
autopaikkanormia on huomattavasti lieven-
nettävä opiskelija-asumisen kohdalla. Koh-
tuullinen normi olisi 1/1000 k-m2.
2. Sujuva liikenne, lyhyet matkat.
Maankäyttöä ja joukkoliikennettä on suun-
niteltava yli kuntarajojen yhä enemmän rai-
deliikenteeseen painottuen, ja suuria koko-
naisuuksia on rahoitettava ja suunniteltava
keskitetysti. Joukkoliikenteen osuus pääkau-
punkiseudun poikittaisliikenteestä tulee nos-
taa kolmeenkymmeneen prosenttiin vuoteen
2025 mennessä. Tavoite onnistuu tehokkaim-
min siirtämällä poikittaisliikennettä raiteille
ja lisäämällä asuntorakentamista raideliiken-
teen ulottuville. Näin sujuvoitetaan myös
opiskelijoiden liikkumista kampusalueiden
välillä. Tarvitaan myös pääkaupunkiseudun
yhteinen pyöräliikenne- ja baanaverkosto ja
lisää pyöräteitä.
3. Maailman paras kaupunki elää ja
opiskella - hyvät palvelut kaikille.
Etenkin nuorten ja pienituloisten kaupun-
kilaisten kuten opiskelijoiden palvelut, ter-
veys ja hyvinvointi on taattava. Sosiaalisten
ja terveydellisten ongelmien kitkemisessä
pääpainon tulee olla ennaltaehkäisyssä, ja esi-
merkiksi matalan kynnyksen mielenterveys-
palveluiden saatavuutta on parannettava huo-
mattavasti. Ensimmäinen hoitokontakti on
saatava kaikkialla vähintään kuukauden sisällä
hoitoon hakeutumisesta. Perheellisten opis-
kelijoiden asemaa on parannettava ottamalla
käyttöön pääkaupunkiseudulla osa-aikainen
päivähoito, joka mahdollistaa opiskelun ja
luennoilla käymisen poistamatta oikeutta
kotihoidontukeen. Kaikki palvelut on saatava
kolmella kielellä.
Koti kaikille -
asumisen hinta alas
Vähemmän autoja, enemmän elämää -
liikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen
Toimivat palvelut,
toimintakykyinen opiskelija
Kansainvälinen kaupunki
Yhteisöllinen ja vastuullinen kaupunki -
äänestä lähellä, vaikuta kauas
Valmistelu: Alviina Alametsä ja Sofia Lindqvist
4
Koti kaikille – asumisen hinta alas
Pääkaupunkiseudulle 500 uutta
opiskelija-asuntoa vuodessa
Vuokrakustannukset nielevät keskimäärin
72,4 % yksin asuvan opiskelijan käytettävissä
olevista tuloista.1 Lisäksi vuonna 2013 Helsin-
gissä oli yli tuhat asunnotonta alle 25-vuoti-
asta.2 Opiskelijan kohdalla asunnottomuus
on äärimmäisen suuri epävarmuustekijä niin
taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Pääkau-
punkiseudun korkeakouluopiskelijoista 8 %
on itse kokenut asunnottomuutta opiske-
luaikanaan, ja 35 % kertoi tuntevansa lähi-
piiristään jonkun, joka on ollut asunnoton.3
Kaupungin on taattava jokaiselle korkea-
kouluopiskelijalle mahdollisuus kohtuuhin-
taiseen asumiseen. Asuntopulan ratkaisu on
tehokas rakentaminen: tiiviit korttelit, talojen
välinen täydennysrakentaminen ja tarvittaes-
sa korkea rakentaminen. Pääkaupunkiseu-
dun kaupunkien ja valtion on varmistettava
kohtuuhintainen vuokra-asuntotuotanto ja
se, että uusia opiskelija-asuntoja valmistuu
vähintään 500 vuodessa.4 Perheasuntoja tulee
jatkossa suunnitella yhä enemmän niin, että
ne ovat valjastettavissa myös yhteisöasumis-
käyttöön. Uusia yhteisöasumisen muotoja
tulee kehittää. Lisäksi pääkaupunkiseudulle
on luotava ARA-tuotannon yhteinen asun-
nonhakujärjestelmä, jossa mukana olisivat
esimerkiksi HOAS, pääkaupunkiseudun kau-
punkien vuokra-asunnot, opiskelijajärjestöt ja
asuntoja tarjoavat säätiöt. Asuntojen hakuun
on oltava selkeät kriteerit, ja eri toimijoille on
laadittava selkeät ohjeet siitä, miten opiskeli-
joille viestitään ja vastataan yhdenvertaisesti.
Lisää kaupunkia Helsinkiin:
bulevardisointia ja tiivistä
kaavoitusta
Helsingin moottoritiemäisten sisääntuloväy-
lien kuten Hämeenlinnanväylän, Itäväylän
ja Tuusulanväylän bulevardisointi tiivistäisi
kaupunkia, toisi jopa 100 000 uutta asuntoa ja
arvioltasatojenmiljoonieneurojenverotulot.5
Määräaikaisesti tyhjiä maa-alueita on hyödyn-
nettävä konttiasumiseen ja muuhun väliaikai-
seen asumiskäyttöön. Joustavuutta lisäämällä
esimerkiksi tyhjillään olevaa toimistotilaa
voitaisiin saada asuinkäyttöön. Tilan käyttö-
tarkoituksen muuttamisen tulisi olla huomat-
tavasti helpompaa, ja kaavoituksessa tulisi
OYCAMPUS
5
tehdä sallivampia käyttötarkoitusrajauksia,
kuten ”asuntovaltainen korttelialue”. Vuonna
2013 laskettiin, että pääkaupunkiseudulla on
yhteensä yli miljoona neliömetriä tyhjillään
olevaa toimitilaa, johon voisi sijoittaa jopa
Kuvio 1. Lapsiperheiden ja muiden opiskelijoiden keskimääräiset asumismenot ja asumismenojen osuus käytettävissä
olevasta tulosta (mallinperusteisesti kovarianssikorjattu) pääkaupunkiseudulla.
25 000 asukasta.6 Lisää asuintilaa saataisiin
myös lieventämällä autopaikkanormia huo-
mattavasti. Autopaikkojen rakentaminen on
huomattavan kallista, ja HYYn jäsenistä lähes
90 % käyttää autoa vain harvoin tai ei koskaan.7
1 Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Opiskelijabarometri 2014
2 Selvitys 2/2014, 17.2.2014, ARA. Koonti: Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke (2012–2015), Nuorisoasuntoliitto ry
(https://www.nal.fi/binary/file/-/id/15/fid/1064)
3 “Opiskelijan kaupunki”, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015
4 Opiskelija-asuntoselvitys 2012, Mikko Sedig
5 Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:25: Kaupunkibulevardien tavoitelähtöinen vaikutusten
arviointi
6 Ympäristöministeriö (2014): Tyhjät tilat: Näkökulmia ja keinoja olemassa olevan rakennuskannan uusiokäyttöön
7 Julkaisematon raportti HYYlle perustuen “Opiskelijan kaupunki” -tutkimukseen, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015
6
Vapaampaa liikkumista: opiskelijat
tahtovat pyöräilyä, yöliikennettä ja
baanoja
Opiskelijan kaupunki- tutkimuksen opiske-
lijavastaajista 31 % kertoi pyöräilyn olevan
heille mieluisin liikkumismuoto. Lähes 90 %
vastaajista koki, että uusia kevyen liikenteen
väyliä eli baanoja tulisi rakentaa lisää. 71 %
opiskelijoista kokee, ettei pääkaupunkiseu-
dulla ole riittävästi lukittavia pyörätelineitä.
Helsingin on helpotettava pyöräilyä huomat-
tavasti tarjoamalla niin pyörätelineitä, kuin
turvallisia pyöräteitäkin. Opiskelijan kaupun-
ki- tutkimuksen vastaajista kaksi kolmasosaa
haluaisi kaupungin tavoitteeksi autottoman
keskustan, ja kaksi kolmasosaa opiskelijois-
ta olisi valmis rajoittamaan autoilua Helsin-
gissä.8 Autottomia vyöhykkeitä tarvitaan yhä
enemmän koko pääkaupunkiseudulle. Julki-
sen liikenteen on oltava ympärivuorokautista,
ja yömetro on palautettava.9 Opiskelijoiden
luontevaan liikkumiseen kuuluvat myös jouk-
koliikenteen opiskelija-alennukset, joiden
tulee olla vähintään 50 % lippuhinnoista, ja
jotka tulee ulottaa myös jatko-opiskelijoille ja
30-vuotta täyttäneille opiskelijoille.
Vähemmän autoja, enemmän elämää –
liikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen
Joukkoliikenteen osuutta
pääkaupunkiseudun
poikittaisliikenteestä tulee nostaa
30 %:iin vuoteen 2025 mennessä
Opiskelijan kaupunki- tutkimuksessa pää-
kaupunkiseudun opiskelijoista 67,8 % piti
kysyttäessä hyviä julkisia liikenneyhteyksiä
toiseksi tärkeimpänä kriteerinä asuinpaikan
valinnassa hinnan jälkeen.10 Poikittaisen jouk-
koliikenteen puute pidentää matka-aikoja
pääkaupunkiseudulla, ja pääkaupunkiseudun
opiskelijoista puolet pitää poikittaisliikenteen
kehittämistä tärkeimpänä pääkaupunkiseu-
dun julkisen liikenteen kehittämiskohteena.11
Jatkossa liikennesuunnittelussa tuleekin pa-
nostaayhäenemmänkampustenvälisiinjouk-
koliikenneyhteyksiin ja raideliikenteeseen
esimerkiksi Viikin kampukselle. Erityisesti
raideliikenne on myös ympäristön kannalta
kestävämpi vaihtoehto: liikenne on merkittä-
vä hiilidioksidipäästöjen ja katupölyn aiheut-
taja. Helsingin pinta-alasta noin 25 % on pin-
noitettua tieliikennealuetta, ja maankäyttöä
voitaisiin tehostaa siirtymällä yhä enemmän
joukko- ja raideliikenteen käyttöön.
bus
7
8 Opiskelijan kaupunki- selvitys, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015
9 Opiskelijan kaupunki- tutkimuksessa toiseksi tärkeimmäksi joukkoliikenteen kehittämiskohteeksi nousi vastauksissa tiheämpi tai
toimivampi liikenne öisin ja viikonloppuisin.
10 Opiskelijan kaupunki- selvitys, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015
11 Opiskelijan kaupunki- selvitys, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015
Kuvio 2. Toivomukset pyöräily-yhteyksistä.
Kuvio 3. Vastaukset kysymykseen ”Mikä olisi sinulle mieluisin liikkumismuoto (olettaen, että tarjolla olisi suora
bussiyhteys ja hyvät kevyen tai autoliikenteen väylät)?”.
8
Toimivat palvelut,
toimintakykyinen opiskelija
Matalan kynnyksen palvelut
nuorille ja opiskelijoille
Korkeakouluopiskelijoiden psyykkiset on-
gelmat ovat 2000-luvun aikana yleistyneet.12
Miespuolisista korkeakouluopiskelijoista
26 % ja naisista jopa 37 % kokevat vähintään
viikoittain joitain psyykkisiä oireita, kuten
uniongelmia, keskittymisvaikeuksia, jän-
nittyneisyyttä, masentuneisuutta tai ahdis-
tuneisuutta.13 Terveyspalveluiden pariin on
päästävä helposti ja yksinkertaisesti yhdeltä
luukulta. Esimerkiksi psykiatrisia sairaanhoi-
tajia on palkattava riittävästi jokaiselle ter-
veysasemalle. Ensimmäinen hoitokontakti
on saatava kaikkialla vähintään kuukauden
sisällä hoitoon hakeutumisesta. Helsingin on
panostettava erityisesti ennaltaehkäisevän ja
etsivän sosiaalityön riittäviin resursseihin, ja
toiminnan kehittämiseen uusin avauksin. Li-
säksi kaupungin on pidettävä huolta nuorten
hyvästä yleisterveydestä, ja tarjottava maksu-
ton ehkäisy alle 25-vuotiaille.
Opiskelijavanhemman arki
helpommaksi - osa-aikaisia
päivähoitopalveluita
Vajaalla 10 %:lla korkeakouluopiskelijoista
on huollettavinaan lapsia.14 Kaupungin tulee
tarjota osa-aikaista päivähoitoa, joka mahdol-
listaa opiskelun ja luennoilla käymisen pois-
tamatta oikeutta kotihoidontukeen. Tavoit-
teena on Helsinki, jossa myös opiskelija voi
perustaa perheen.
Esteettömyys on ihmisoikeus:
saavutettava Helsinki
Esteetön kaupunki helpottaa niin näkövam-
maisten, liikuntarajoitteisten, kuulovammais-
ten, vanhusten kuin perheellistenkin arkea.
Pääkaupunkiseudulla saavutettavuuteen tu-
lee panostaa ottamalla kaikessa suunnittelus-
sa huomioon nämä erityisryhmät. Fyysistä es-
9
12 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, s. 45
13 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, s. 41
14 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, s. 86
teettömyyttä voidaan edistää selkeillä ohjeilla
ja käytännöillä kohti esteetöntä rakentamista
esimerkiksi muokattavin asunnoin: kevytra-
kenteisuus mahdollistaa seinien siirtämisen
ja oviaukkojen laajennukset. HSL:n tulee jat-
kossakin tarjota ilmainen joukkoliikenne lii-
kuntavammaisille asukkaille, ja esteettömyys
tulee huomioida keskeisenä osana joukkolii-
kenteen kehittämistä. Kaikissa liikenneväli-
neissä tulee viestiä moniaistisesti sekä kuu-
lutuksilla että teksteillä. Korkeat raitiovaunut
ja junat sekä pysäkit tulee madaltaa, ja korvata
esteettömillä kulkuvälineillä vuoteen 2025
mennessä. Kaavasuunnittelussa tulee myös
huomioida lähipalvelujen saavutettavuus
kaupasta kirjastoon alueen asukkaille.
Kysyimme opiskelijoilta Helsinkiin, Vantaaseen ja Es-
pooseen liitettäviä mielikuvia. Helsinkiä luonnehtivat
vahvimmin mielikuvat: ”kaupunki on auki 24 tuntia
vuorokaudessa”, ”monipuolinen ravintola- ja kahvilatar-
jonta” sekä ”hyvä kulttuuritarjonta”. Vantaata luonnehti
vahvimmin käsite ”lapsiystävällinen”. Käsitteet, jotka oli
liitetty useimmin Helsinkiin, luonnehtivat Vantaata har-
vimmin. Espoon osalta yleisimmät mielikuvat olivat niin
ikään ”lapsiystävällinen”, sekä ”rauhallinen” ja ”turvalli-
nen”. Vain harvat mainitsivat Espoon kohdalla ”kaupunki
on auki 24 tuntia vuorokaudessa” tai ”monipuolinen ra-
vintola- ja kahvilatarjonta”. (Taulukko 1.)
Taulukko 1. Kaupunkien mielikuvien värikartta.
10
Kansainvälinen kaupunki
Maahantulopalvelut yhdeltä
luukulta, palvelut aidosti
kolmella kielellä
Tervetuloa Helsinkiin. Välkommen till Hel-
singfors. Welcome to Helsinki! Tehdään
Helsingistä paikka, jonne kaikki ovat terve-
tulleita elämään, yrittämään ja oppimaan yh-
dessä muiden kanssa. Pääkaupunkiseudulla
on vuosittain noin 10 000 kansainvälistä kor-
keakouluopiskelijaa, joista tutkinto-opiskeli-
joita on lähes 7 500 ja vaihto-opiskelijoita alle
3000. Kaupungin palveluiden on kohdattava
kansainväliset asiakkaat: kaiken materiaalin
on oltava saatavilla kolmikielisesti. Helsin-
kiin on perustettava International House
Helsinki, kaupungin yhden luukun neuvon-
tapiste maahan saapuville opiskelijoille ja
työntekijöille, josta on saatavilla palvelut ve-
rotoimistosta maistraattiin.
Työnhaku tasavertaiseksi:
nimettömyys kunniaan
Helsingin yliopiston selvittäessä kansainvälis-
ten opiskelijoiden kokemia työllistymisen es-
teitä vastaajista 86 % ilmoitti esteeksi riittämät-
tömän suomen tai ruotsin kielitaidon. Esteeksi
koettiin myös esimerkiksi oikeiden kontaktien
ja verkostojen puute (51 %) ja etninen syrjintä
rekrytoinneissa (32 %) sekä riittämätön ura-
ohjaus korkeakouluissa (26 %). Esimerkiksi
Kanadassa ongelmia on ratkottu yhdistämällä
kielikoulutusta, mentorointia ja harjoitteluoh-
jelmia, minkä avulla on saavutettu 80 %:n työl-
listymisaste.15 Kaupungin kielikurssien laatua
on parannettava ja määrää kasvatettava. Sisäl-
töä on syvennettävä siten, että se palvelee aitoa
kielen oppimista ja työelämässä oleellista sa-
nastoa. Nimettömästä työnhausta tulee tehdä
kaupungin rekrytoinneissa johdonmukainen
käytäntö etenkin maahanmuuttajien ja nais-
ten tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi.
Esimerkiksi Institute for Labour Market Policy
Evaluationin tutkimuskokeilussa työhaastat-
teluun kutsumisen todennäköisyys lisääntyi
viidelläkymmenellä prosentilla ei-länsimaa-
laisten hakijoiden kohdalla, kun käsiteltävät
työhakemukset olivat nimettömiä.16
15 VALOA-hankeselvitys “Employability of International Graduates Educated in Finnish Higher Education Institutions” (2012) Helsingin
yliopisto, urapalvelut
16 Åslund & Skans 2007: Do anonymous job application procedures level the playing field?, Institute for Labour Market Policy Evaluation,
Working paper 2007:31, http://www.ifau.se/upload/pdf/se/2007/wp07-31.pdf
11
Yhteisöllinen ja vastuullinen kaupunki –
äänestä lähellä, vaikuta kauas
Asiattoman oleskelun
vallankumous – vapaata ja elävää
kaupunkitilaa
Pääkaupunkiseudun on omaksuttava rooli
kaupunkilaisten kasvavan aktiivisuuden mah-
dollistajana ja kasvualustana. Kaupunkitilaa
tuleekin hyödyntää oleskelutilana ja esimer-
kiksi kaupunkilaisdemokratian kehittämises-
sä: vapaat ilmoitustaulut ja julkiset kohtaamis-
paikat mahdollistavat yhteisöjen keskinäistä
toimintaa. Kulttuuri- ja kaupunkitapahtu-
milta edellytettävän byrokratian ja julkisten
tilojen vuokrien on pysyttävä kohtuullisina,
ja kaupunkia elävöittävään toimeliaisuuteen
kannustavina. Kokeilukulttuurin hengessä
kaupungin on luotava avoimia katutiloja. Li-
säksi kaupungin tulee valmistautua ja vaikut-
taa Suomen hallitusohjelmassa linjatun perus-
tulokokeilun toteuttamiseksi Helsingissä.
Kaupungin toiminnan keskiössä tulee olla
hyvä viestintä hyvistä päätöksistä, jotta esi-
merkiksi kokeilut saisivat aidosti kokeilijoita,
mikä ei ole yömetrokokeilun tai autottomuus-
kokeiluiden tapauksessa täysin onnistunut.
Kaupungissa myös elämisen merkit saavat
näkyä: esimerkiksi musiikkitapahtumien
meluaikojen suhteen tulee ottaa sallivam-
pi ja joustavampi linja. Pääkaupunkiseudun
kaupunkien on tunnustettava opiskelijoiden
asema aktiivisina kulttuurin tuottajina ja kult-
tuurin kuluttajien erityisryhmänä: Helsingin
kaupungin tuleekin tarjota vähintään 50 %
opiskelija-alennus omista museoistaan ja
muusta kulttuuritoiminnasta.
Sosiaalisesti ja ekologisesti
kestävä metropoli, vaikuttavat
kansalaiset
Tulevaisuuden Helsingin tulee olla hiilivapaa,
ja niin energiankäytön kuin kaupunkisuun-
nittelunkin tulee tukea tätä tavoitetta. Tii-
viin rakentamisen avulla tulee säilyttää myös
pääkaupunkiseutua virkistävät keskeiset
luontoalueet: opiskelijoille erityisen tärkeitä
ovat esimerkiksi kaupunkipuistot, virkistys-
käytössä olevat pienmetsäalueet, retkeilylle
avoimet saaret ja viherkatot.17 Kaupungin tulee
edistää ruokahävikin vähentämistä ja kestävää
12
kierrättämistä niin omassa, kaupunkilaisten
kuin yritystenkin toiminnassa.
Ylioppilaskunnassa on jäseniä yli kuntara-
jojen, eikä arkielämä rajoitu kuntien sisälle:
HYY kannattaa pääkaupunkiseudun kuntien
kuntaliitosta. HYY on mukana vaikuttamassa
koko pääkaupunkiseudun kehitykseen yliop-
pilaskuntien ja opiskelijakuntien yhteisessä
World Student Capital- verkostossa.18 Pääkau-
punkiseutu kaipaa tasa-arvoista kuntalaisde-
mokratiaa, jossa vaikuttaminen toimii vah-
vemmin osallistavien valmistelukuulemisten
ja kuntalaisaloitteiden kautta järkevien pää-
töksien aikaansaamiseksi. Avoimuutta tulee
edistää esimerkiksi ottamalla käyttöön avoi-
17 “Opiskelijan kaupunki”, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015
18 www.worldstudentcapital.fi , www.facebook.com/worldstudentcapital
met kokoukset lautakunnissa, ja kansalaisten
kyselytunnit valtuuston kokousten yhtey-
dessä. Lähidemokratiaa tulee vahvistaa esi-
merkiksi osallistavan budjetoinnin keinoin.
Demokraattisten osallistumismuotojen on
oltava saatavilla kolmikielisesti.
Opiskelijat ja nuoret muovaavat kaupunkia ja
etenkin sen tulevaisuutta. Nuoria onkin kuul-
tava päätöksenteossa huomattavasti nykyistä
enemmän. Esimerkiksi World Student Capital
-verkosto toivoo kasvavaa yhteistyötä kau-
punkien kanssa selkeiden vaikuttamismah-
dollisuuksien ja vaikuttamiskanavien luomi-
seksi, opiskelijoiden kaupunkifoorumeista
säännöllisiin valtuustotapaamisiin.
Kuvio 4. Vastaukset kysymykseen ”Miten tärkeänä pidät seuraavia tekijöitä viihtyisän kaupunkiympäristön kannalta?”.

More Related Content

Viewers also liked

Viewers also liked (10)

Week 2 Exploration: Storyboard
Week 2 Exploration: StoryboardWeek 2 Exploration: Storyboard
Week 2 Exploration: Storyboard
 
Mohamed Samy CV With Experience Certificates
Mohamed Samy CV With Experience CertificatesMohamed Samy CV With Experience Certificates
Mohamed Samy CV With Experience Certificates
 
Tribunale milano 3_aprile_2015
Tribunale milano 3_aprile_2015Tribunale milano 3_aprile_2015
Tribunale milano 3_aprile_2015
 
Blueprint 2005 Companies
Blueprint 2005 CompaniesBlueprint 2005 Companies
Blueprint 2005 Companies
 
롤롤
 
herb_paper-JSA
herb_paper-JSAherb_paper-JSA
herb_paper-JSA
 
Recursos Perifericos
Recursos PerifericosRecursos Perifericos
Recursos Perifericos
 
When it Pays to Sweat the Small Stuff
When it Pays to Sweat the Small StuffWhen it Pays to Sweat the Small Stuff
When it Pays to Sweat the Small Stuff
 
NEWResume
NEWResumeNEWResume
NEWResume
 
Adverbs.Edtech
Adverbs.EdtechAdverbs.Edtech
Adverbs.Edtech
 

Similar to HYY_kaupunkiohjelma_2016–2020_0

Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko AhoKaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko AhoSenaatti-kiinteistöt
 
Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...
Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...
Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...Sonera
 
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19Matti Leskinen
 
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskarttaLiikennerevoluutio
 
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011  ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011  ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskarttaLiikennerevoluutio
 
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Palveluseteli-hanke
 
Helsingin seudun liikenteen tulevaisuus
Helsingin seudun liikenteen tulevaisuusHelsingin seudun liikenteen tulevaisuus
Helsingin seudun liikenteen tulevaisuusMatti Leskinen
 
Helka kehittämispolku esite
Helka kehittämispolku esiteHelka kehittämispolku esite
Helka kehittämispolku esiteEevaKuuluvainen
 
Seudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva
Seudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvaSeudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva
Seudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvaJyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry
 
13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_final
13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_final13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_final
13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_finalMatti Leskinen
 
Digitaalinen helsinki ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
Digitaalinen helsinki   ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw okDigitaalinen helsinki   ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
Digitaalinen helsinki ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw okDigitalHelsinki
 
10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTA
10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTA10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTA
10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTATimoAro
 
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)Kari Mikkelä
 
Lahden jatkuva strateginen yleiskaavatyö
Lahden jatkuva strateginen yleiskaavatyöLahden jatkuva strateginen yleiskaavatyö
Lahden jatkuva strateginen yleiskaavatyöJohanna Palomäki
 
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluinEspoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluinHannes Rauhala
 
Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522
Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522
Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522Heini Oikkonen
 
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna Seppälä
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna SeppäläHelsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna Seppälä
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna SeppäläTHL
 

Similar to HYY_kaupunkiohjelma_2016–2020_0 (20)

Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko AhoKaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
Kaavoitus kaupunkikehityksen työkaluna - Mikko Aho
 
Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...
Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...
Älyliikenteen merkitys Helsingin kaupungille - Ville Lehmuskoski - Helsingin ...
 
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
Urmi bemine skenaariot_tulevaisuuden_tutkimuksen_seura_15.1.19
 
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 -ajatuskartta
 
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011  ajatuskarttaLiikennerevoluutio 2011  ajatuskartta
Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta
 
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
Henkilökohtainen budjetti, Arja Peiponen,vanhuspalvelujohtaja, 17.3.2011
 
2011 opiskelijan palveluksessa
2011 opiskelijan palveluksessa2011 opiskelijan palveluksessa
2011 opiskelijan palveluksessa
 
Helsingin seudun liikenteen tulevaisuus
Helsingin seudun liikenteen tulevaisuusHelsingin seudun liikenteen tulevaisuus
Helsingin seudun liikenteen tulevaisuus
 
Helka kehittämispolku esite
Helka kehittämispolku esiteHelka kehittämispolku esite
Helka kehittämispolku esite
 
Seudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva
Seudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvaSeudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva
Seudullinen pyöräliikenteen pääverkko – Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva
 
Pyöräilyn edistäminen Kuopiossa
Pyöräilyn edistäminen KuopiossaPyöräilyn edistäminen Kuopiossa
Pyöräilyn edistäminen Kuopiossa
 
13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_final
13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_final13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_final
13 04-09 liikenteen tulevaisuus tu-tuhesa_final
 
Digitaalinen helsinki ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
Digitaalinen helsinki   ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw okDigitaalinen helsinki   ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
Digitaalinen helsinki ihmisen muotoinen kapunki - 19032018-adw ok
 
10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTA
10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTA10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTA
10 MYYTTIÄ JA FAKTAA KUNTAUUDISTUKSESTA
 
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
Urban Mill -ohjelma – Urban Mill Programme (2018-2021)
 
Lahden jatkuva strateginen yleiskaavatyö
Lahden jatkuva strateginen yleiskaavatyöLahden jatkuva strateginen yleiskaavatyö
Lahden jatkuva strateginen yleiskaavatyö
 
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluinEspoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
Espoon digiagendaa toteutetaan kokeiluin
 
Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522
Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522
Osallistuvabudjetointi esitys salo_130522
 
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna Seppälä
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna SeppäläHelsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna Seppälä
Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu/Johanna Seppälä
 
CICAT2025 Politiikkasuositus - Kiertotalous kaupunkien menestystekijänä
CICAT2025 Politiikkasuositus - Kiertotalous kaupunkien menestystekijänäCICAT2025 Politiikkasuositus - Kiertotalous kaupunkien menestystekijänä
CICAT2025 Politiikkasuositus - Kiertotalous kaupunkien menestystekijänä
 

HYY_kaupunkiohjelma_2016–2020_0

  • 2. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kaupunkiohjelman tavoitteena on tarjota suuntaviivat opiske- lijoiden kaupunkipoliittiselle vaikuttamiselle tulevana valtuustokautena. Unelmamme on sosiaalisesti ja eko- logisesti kestävä pääkaupunkiseutu. Ohjelma toimii sekä linjaavana asiakirjana että vaikuttamismateriaalina ja HYYn kaupunkisektorin työtä ohjaavana dokumenttina. Vaikuttamisen kohteena on erityisesti Helsinki, jossa asuu kaksi kolmasosaa jäsenistöstämme. HYY on luonut myös yhteiset päätavoitteet kunnallisvaikuttamiseen muiden pääkaupunkiseudun ylioppilas- kuntien ja opiskelijakuntien kanssa lähes 100 000 opiskelijaa edustavassa World Student Capital- verkostossa (WSC). Tavoitteet ovat syntyneet verkoston järjestöjen linjausten ja teettämämme Opiskelijan kaupunki - tut- kimuksen tulosten pohjalta, ja yhteinen edunvalvonta täydentää HYYn omaa työtä. WSC-verkostoon kuuluvat AYY, HELGA, HYY, LAUREAMKO, METKA, SHS, TAIYO, ASK, O’Diako ja HUMAKO. Lisää tietoa verkostosta löydät verkkosivulta worldstudentcapital.fi. 1. Asumisen hinta alas - lisää kaupunkia pääkaupunkiseudulle! Kaipaamme kunnianhimoa sosiaaliseen asun- totuotantoon. Pääkaupunkiseudun opiskeli- ja-asuntojen uustuotantoa on lisättävä siten, että uusia opiskelija-asuntoja valmistuu vä- hintään 500 vuodessa ja ARA-vuokra-asuntoja vähintään 3000 vuodessa. Kampusten läheis- tä opiskelija-asuntorakentamista on lisättävä huomattavasti. Tiheä rakentaminen ja järkevä liikennesuunnittelu mahdollistaa myös ar- vokkaiden virkistysalueiden säilyttämisen; esimerkiksi Helsingissä liikenneväylät vievät 25 % maapinta-alasta. Asuntorakentamisen autopaikkanormia on huomattavasti lieven- nettävä opiskelija-asumisen kohdalla. Koh- tuullinen normi olisi 1/1000 k-m2. 2. Sujuva liikenne, lyhyet matkat. Maankäyttöä ja joukkoliikennettä on suun- niteltava yli kuntarajojen yhä enemmän rai- deliikenteeseen painottuen, ja suuria koko- naisuuksia on rahoitettava ja suunniteltava keskitetysti. Joukkoliikenteen osuus pääkau- punkiseudun poikittaisliikenteestä tulee nos- taa kolmeenkymmeneen prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Tavoite onnistuu tehokkaim- min siirtämällä poikittaisliikennettä raiteille ja lisäämällä asuntorakentamista raideliiken- teen ulottuville. Näin sujuvoitetaan myös opiskelijoiden liikkumista kampusalueiden välillä. Tarvitaan myös pääkaupunkiseudun yhteinen pyöräliikenne- ja baanaverkosto ja lisää pyöräteitä. 3. Maailman paras kaupunki elää ja opiskella - hyvät palvelut kaikille. Etenkin nuorten ja pienituloisten kaupun- kilaisten kuten opiskelijoiden palvelut, ter- veys ja hyvinvointi on taattava. Sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien kitkemisessä pääpainon tulee olla ennaltaehkäisyssä, ja esi- merkiksi matalan kynnyksen mielenterveys- palveluiden saatavuutta on parannettava huo- mattavasti. Ensimmäinen hoitokontakti on saatava kaikkialla vähintään kuukauden sisällä hoitoon hakeutumisesta. Perheellisten opis- kelijoiden asemaa on parannettava ottamalla käyttöön pääkaupunkiseudulla osa-aikainen päivähoito, joka mahdollistaa opiskelun ja luennoilla käymisen poistamatta oikeutta kotihoidontukeen. Kaikki palvelut on saatava kolmella kielellä.
  • 3. Koti kaikille - asumisen hinta alas Vähemmän autoja, enemmän elämää - liikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen Toimivat palvelut, toimintakykyinen opiskelija Kansainvälinen kaupunki Yhteisöllinen ja vastuullinen kaupunki - äänestä lähellä, vaikuta kauas Valmistelu: Alviina Alametsä ja Sofia Lindqvist
  • 4. 4 Koti kaikille – asumisen hinta alas Pääkaupunkiseudulle 500 uutta opiskelija-asuntoa vuodessa Vuokrakustannukset nielevät keskimäärin 72,4 % yksin asuvan opiskelijan käytettävissä olevista tuloista.1 Lisäksi vuonna 2013 Helsin- gissä oli yli tuhat asunnotonta alle 25-vuoti- asta.2 Opiskelijan kohdalla asunnottomuus on äärimmäisen suuri epävarmuustekijä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Pääkau- punkiseudun korkeakouluopiskelijoista 8 % on itse kokenut asunnottomuutta opiske- luaikanaan, ja 35 % kertoi tuntevansa lähi- piiristään jonkun, joka on ollut asunnoton.3 Kaupungin on taattava jokaiselle korkea- kouluopiskelijalle mahdollisuus kohtuuhin- taiseen asumiseen. Asuntopulan ratkaisu on tehokas rakentaminen: tiiviit korttelit, talojen välinen täydennysrakentaminen ja tarvittaes- sa korkea rakentaminen. Pääkaupunkiseu- dun kaupunkien ja valtion on varmistettava kohtuuhintainen vuokra-asuntotuotanto ja se, että uusia opiskelija-asuntoja valmistuu vähintään 500 vuodessa.4 Perheasuntoja tulee jatkossa suunnitella yhä enemmän niin, että ne ovat valjastettavissa myös yhteisöasumis- käyttöön. Uusia yhteisöasumisen muotoja tulee kehittää. Lisäksi pääkaupunkiseudulle on luotava ARA-tuotannon yhteinen asun- nonhakujärjestelmä, jossa mukana olisivat esimerkiksi HOAS, pääkaupunkiseudun kau- punkien vuokra-asunnot, opiskelijajärjestöt ja asuntoja tarjoavat säätiöt. Asuntojen hakuun on oltava selkeät kriteerit, ja eri toimijoille on laadittava selkeät ohjeet siitä, miten opiskeli- joille viestitään ja vastataan yhdenvertaisesti. Lisää kaupunkia Helsinkiin: bulevardisointia ja tiivistä kaavoitusta Helsingin moottoritiemäisten sisääntuloväy- lien kuten Hämeenlinnanväylän, Itäväylän ja Tuusulanväylän bulevardisointi tiivistäisi kaupunkia, toisi jopa 100 000 uutta asuntoa ja arvioltasatojenmiljoonieneurojenverotulot.5 Määräaikaisesti tyhjiä maa-alueita on hyödyn- nettävä konttiasumiseen ja muuhun väliaikai- seen asumiskäyttöön. Joustavuutta lisäämällä esimerkiksi tyhjillään olevaa toimistotilaa voitaisiin saada asuinkäyttöön. Tilan käyttö- tarkoituksen muuttamisen tulisi olla huomat- tavasti helpompaa, ja kaavoituksessa tulisi OYCAMPUS
  • 5. 5 tehdä sallivampia käyttötarkoitusrajauksia, kuten ”asuntovaltainen korttelialue”. Vuonna 2013 laskettiin, että pääkaupunkiseudulla on yhteensä yli miljoona neliömetriä tyhjillään olevaa toimitilaa, johon voisi sijoittaa jopa Kuvio 1. Lapsiperheiden ja muiden opiskelijoiden keskimääräiset asumismenot ja asumismenojen osuus käytettävissä olevasta tulosta (mallinperusteisesti kovarianssikorjattu) pääkaupunkiseudulla. 25 000 asukasta.6 Lisää asuintilaa saataisiin myös lieventämällä autopaikkanormia huo- mattavasti. Autopaikkojen rakentaminen on huomattavan kallista, ja HYYn jäsenistä lähes 90 % käyttää autoa vain harvoin tai ei koskaan.7 1 Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus, Opiskelijabarometri 2014 2 Selvitys 2/2014, 17.2.2014, ARA. Koonti: Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke (2012–2015), Nuorisoasuntoliitto ry (https://www.nal.fi/binary/file/-/id/15/fid/1064) 3 “Opiskelijan kaupunki”, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015 4 Opiskelija-asuntoselvitys 2012, Mikko Sedig 5 Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:25: Kaupunkibulevardien tavoitelähtöinen vaikutusten arviointi 6 Ympäristöministeriö (2014): Tyhjät tilat: Näkökulmia ja keinoja olemassa olevan rakennuskannan uusiokäyttöön 7 Julkaisematon raportti HYYlle perustuen “Opiskelijan kaupunki” -tutkimukseen, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015
  • 6. 6 Vapaampaa liikkumista: opiskelijat tahtovat pyöräilyä, yöliikennettä ja baanoja Opiskelijan kaupunki- tutkimuksen opiske- lijavastaajista 31 % kertoi pyöräilyn olevan heille mieluisin liikkumismuoto. Lähes 90 % vastaajista koki, että uusia kevyen liikenteen väyliä eli baanoja tulisi rakentaa lisää. 71 % opiskelijoista kokee, ettei pääkaupunkiseu- dulla ole riittävästi lukittavia pyörätelineitä. Helsingin on helpotettava pyöräilyä huomat- tavasti tarjoamalla niin pyörätelineitä, kuin turvallisia pyöräteitäkin. Opiskelijan kaupun- ki- tutkimuksen vastaajista kaksi kolmasosaa haluaisi kaupungin tavoitteeksi autottoman keskustan, ja kaksi kolmasosaa opiskelijois- ta olisi valmis rajoittamaan autoilua Helsin- gissä.8 Autottomia vyöhykkeitä tarvitaan yhä enemmän koko pääkaupunkiseudulle. Julki- sen liikenteen on oltava ympärivuorokautista, ja yömetro on palautettava.9 Opiskelijoiden luontevaan liikkumiseen kuuluvat myös jouk- koliikenteen opiskelija-alennukset, joiden tulee olla vähintään 50 % lippuhinnoista, ja jotka tulee ulottaa myös jatko-opiskelijoille ja 30-vuotta täyttäneille opiskelijoille. Vähemmän autoja, enemmän elämää – liikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen Joukkoliikenteen osuutta pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteestä tulee nostaa 30 %:iin vuoteen 2025 mennessä Opiskelijan kaupunki- tutkimuksessa pää- kaupunkiseudun opiskelijoista 67,8 % piti kysyttäessä hyviä julkisia liikenneyhteyksiä toiseksi tärkeimpänä kriteerinä asuinpaikan valinnassa hinnan jälkeen.10 Poikittaisen jouk- koliikenteen puute pidentää matka-aikoja pääkaupunkiseudulla, ja pääkaupunkiseudun opiskelijoista puolet pitää poikittaisliikenteen kehittämistä tärkeimpänä pääkaupunkiseu- dun julkisen liikenteen kehittämiskohteena.11 Jatkossa liikennesuunnittelussa tuleekin pa- nostaayhäenemmänkampustenvälisiinjouk- koliikenneyhteyksiin ja raideliikenteeseen esimerkiksi Viikin kampukselle. Erityisesti raideliikenne on myös ympäristön kannalta kestävämpi vaihtoehto: liikenne on merkittä- vä hiilidioksidipäästöjen ja katupölyn aiheut- taja. Helsingin pinta-alasta noin 25 % on pin- noitettua tieliikennealuetta, ja maankäyttöä voitaisiin tehostaa siirtymällä yhä enemmän joukko- ja raideliikenteen käyttöön. bus
  • 7. 7 8 Opiskelijan kaupunki- selvitys, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015 9 Opiskelijan kaupunki- tutkimuksessa toiseksi tärkeimmäksi joukkoliikenteen kehittämiskohteeksi nousi vastauksissa tiheämpi tai toimivampi liikenne öisin ja viikonloppuisin. 10 Opiskelijan kaupunki- selvitys, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015 11 Opiskelijan kaupunki- selvitys, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015 Kuvio 2. Toivomukset pyöräily-yhteyksistä. Kuvio 3. Vastaukset kysymykseen ”Mikä olisi sinulle mieluisin liikkumismuoto (olettaen, että tarjolla olisi suora bussiyhteys ja hyvät kevyen tai autoliikenteen väylät)?”.
  • 8. 8 Toimivat palvelut, toimintakykyinen opiskelija Matalan kynnyksen palvelut nuorille ja opiskelijoille Korkeakouluopiskelijoiden psyykkiset on- gelmat ovat 2000-luvun aikana yleistyneet.12 Miespuolisista korkeakouluopiskelijoista 26 % ja naisista jopa 37 % kokevat vähintään viikoittain joitain psyykkisiä oireita, kuten uniongelmia, keskittymisvaikeuksia, jän- nittyneisyyttä, masentuneisuutta tai ahdis- tuneisuutta.13 Terveyspalveluiden pariin on päästävä helposti ja yksinkertaisesti yhdeltä luukulta. Esimerkiksi psykiatrisia sairaanhoi- tajia on palkattava riittävästi jokaiselle ter- veysasemalle. Ensimmäinen hoitokontakti on saatava kaikkialla vähintään kuukauden sisällä hoitoon hakeutumisesta. Helsingin on panostettava erityisesti ennaltaehkäisevän ja etsivän sosiaalityön riittäviin resursseihin, ja toiminnan kehittämiseen uusin avauksin. Li- säksi kaupungin on pidettävä huolta nuorten hyvästä yleisterveydestä, ja tarjottava maksu- ton ehkäisy alle 25-vuotiaille. Opiskelijavanhemman arki helpommaksi - osa-aikaisia päivähoitopalveluita Vajaalla 10 %:lla korkeakouluopiskelijoista on huollettavinaan lapsia.14 Kaupungin tulee tarjota osa-aikaista päivähoitoa, joka mahdol- listaa opiskelun ja luennoilla käymisen pois- tamatta oikeutta kotihoidontukeen. Tavoit- teena on Helsinki, jossa myös opiskelija voi perustaa perheen. Esteettömyys on ihmisoikeus: saavutettava Helsinki Esteetön kaupunki helpottaa niin näkövam- maisten, liikuntarajoitteisten, kuulovammais- ten, vanhusten kuin perheellistenkin arkea. Pääkaupunkiseudulla saavutettavuuteen tu- lee panostaa ottamalla kaikessa suunnittelus- sa huomioon nämä erityisryhmät. Fyysistä es-
  • 9. 9 12 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, s. 45 13 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, s. 41 14 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, s. 86 teettömyyttä voidaan edistää selkeillä ohjeilla ja käytännöillä kohti esteetöntä rakentamista esimerkiksi muokattavin asunnoin: kevytra- kenteisuus mahdollistaa seinien siirtämisen ja oviaukkojen laajennukset. HSL:n tulee jat- kossakin tarjota ilmainen joukkoliikenne lii- kuntavammaisille asukkaille, ja esteettömyys tulee huomioida keskeisenä osana joukkolii- kenteen kehittämistä. Kaikissa liikenneväli- neissä tulee viestiä moniaistisesti sekä kuu- lutuksilla että teksteillä. Korkeat raitiovaunut ja junat sekä pysäkit tulee madaltaa, ja korvata esteettömillä kulkuvälineillä vuoteen 2025 mennessä. Kaavasuunnittelussa tulee myös huomioida lähipalvelujen saavutettavuus kaupasta kirjastoon alueen asukkaille. Kysyimme opiskelijoilta Helsinkiin, Vantaaseen ja Es- pooseen liitettäviä mielikuvia. Helsinkiä luonnehtivat vahvimmin mielikuvat: ”kaupunki on auki 24 tuntia vuorokaudessa”, ”monipuolinen ravintola- ja kahvilatar- jonta” sekä ”hyvä kulttuuritarjonta”. Vantaata luonnehti vahvimmin käsite ”lapsiystävällinen”. Käsitteet, jotka oli liitetty useimmin Helsinkiin, luonnehtivat Vantaata har- vimmin. Espoon osalta yleisimmät mielikuvat olivat niin ikään ”lapsiystävällinen”, sekä ”rauhallinen” ja ”turvalli- nen”. Vain harvat mainitsivat Espoon kohdalla ”kaupunki on auki 24 tuntia vuorokaudessa” tai ”monipuolinen ra- vintola- ja kahvilatarjonta”. (Taulukko 1.) Taulukko 1. Kaupunkien mielikuvien värikartta.
  • 10. 10 Kansainvälinen kaupunki Maahantulopalvelut yhdeltä luukulta, palvelut aidosti kolmella kielellä Tervetuloa Helsinkiin. Välkommen till Hel- singfors. Welcome to Helsinki! Tehdään Helsingistä paikka, jonne kaikki ovat terve- tulleita elämään, yrittämään ja oppimaan yh- dessä muiden kanssa. Pääkaupunkiseudulla on vuosittain noin 10 000 kansainvälistä kor- keakouluopiskelijaa, joista tutkinto-opiskeli- joita on lähes 7 500 ja vaihto-opiskelijoita alle 3000. Kaupungin palveluiden on kohdattava kansainväliset asiakkaat: kaiken materiaalin on oltava saatavilla kolmikielisesti. Helsin- kiin on perustettava International House Helsinki, kaupungin yhden luukun neuvon- tapiste maahan saapuville opiskelijoille ja työntekijöille, josta on saatavilla palvelut ve- rotoimistosta maistraattiin. Työnhaku tasavertaiseksi: nimettömyys kunniaan Helsingin yliopiston selvittäessä kansainvälis- ten opiskelijoiden kokemia työllistymisen es- teitä vastaajista 86 % ilmoitti esteeksi riittämät- tömän suomen tai ruotsin kielitaidon. Esteeksi koettiin myös esimerkiksi oikeiden kontaktien ja verkostojen puute (51 %) ja etninen syrjintä rekrytoinneissa (32 %) sekä riittämätön ura- ohjaus korkeakouluissa (26 %). Esimerkiksi Kanadassa ongelmia on ratkottu yhdistämällä kielikoulutusta, mentorointia ja harjoitteluoh- jelmia, minkä avulla on saavutettu 80 %:n työl- listymisaste.15 Kaupungin kielikurssien laatua on parannettava ja määrää kasvatettava. Sisäl- töä on syvennettävä siten, että se palvelee aitoa kielen oppimista ja työelämässä oleellista sa- nastoa. Nimettömästä työnhausta tulee tehdä kaupungin rekrytoinneissa johdonmukainen käytäntö etenkin maahanmuuttajien ja nais- ten tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi. Esimerkiksi Institute for Labour Market Policy Evaluationin tutkimuskokeilussa työhaastat- teluun kutsumisen todennäköisyys lisääntyi viidelläkymmenellä prosentilla ei-länsimaa- laisten hakijoiden kohdalla, kun käsiteltävät työhakemukset olivat nimettömiä.16 15 VALOA-hankeselvitys “Employability of International Graduates Educated in Finnish Higher Education Institutions” (2012) Helsingin yliopisto, urapalvelut 16 Åslund & Skans 2007: Do anonymous job application procedures level the playing field?, Institute for Labour Market Policy Evaluation, Working paper 2007:31, http://www.ifau.se/upload/pdf/se/2007/wp07-31.pdf
  • 11. 11 Yhteisöllinen ja vastuullinen kaupunki – äänestä lähellä, vaikuta kauas Asiattoman oleskelun vallankumous – vapaata ja elävää kaupunkitilaa Pääkaupunkiseudun on omaksuttava rooli kaupunkilaisten kasvavan aktiivisuuden mah- dollistajana ja kasvualustana. Kaupunkitilaa tuleekin hyödyntää oleskelutilana ja esimer- kiksi kaupunkilaisdemokratian kehittämises- sä: vapaat ilmoitustaulut ja julkiset kohtaamis- paikat mahdollistavat yhteisöjen keskinäistä toimintaa. Kulttuuri- ja kaupunkitapahtu- milta edellytettävän byrokratian ja julkisten tilojen vuokrien on pysyttävä kohtuullisina, ja kaupunkia elävöittävään toimeliaisuuteen kannustavina. Kokeilukulttuurin hengessä kaupungin on luotava avoimia katutiloja. Li- säksi kaupungin tulee valmistautua ja vaikut- taa Suomen hallitusohjelmassa linjatun perus- tulokokeilun toteuttamiseksi Helsingissä. Kaupungin toiminnan keskiössä tulee olla hyvä viestintä hyvistä päätöksistä, jotta esi- merkiksi kokeilut saisivat aidosti kokeilijoita, mikä ei ole yömetrokokeilun tai autottomuus- kokeiluiden tapauksessa täysin onnistunut. Kaupungissa myös elämisen merkit saavat näkyä: esimerkiksi musiikkitapahtumien meluaikojen suhteen tulee ottaa sallivam- pi ja joustavampi linja. Pääkaupunkiseudun kaupunkien on tunnustettava opiskelijoiden asema aktiivisina kulttuurin tuottajina ja kult- tuurin kuluttajien erityisryhmänä: Helsingin kaupungin tuleekin tarjota vähintään 50 % opiskelija-alennus omista museoistaan ja muusta kulttuuritoiminnasta. Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä metropoli, vaikuttavat kansalaiset Tulevaisuuden Helsingin tulee olla hiilivapaa, ja niin energiankäytön kuin kaupunkisuun- nittelunkin tulee tukea tätä tavoitetta. Tii- viin rakentamisen avulla tulee säilyttää myös pääkaupunkiseutua virkistävät keskeiset luontoalueet: opiskelijoille erityisen tärkeitä ovat esimerkiksi kaupunkipuistot, virkistys- käytössä olevat pienmetsäalueet, retkeilylle avoimet saaret ja viherkatot.17 Kaupungin tulee edistää ruokahävikin vähentämistä ja kestävää
  • 12. 12 kierrättämistä niin omassa, kaupunkilaisten kuin yritystenkin toiminnassa. Ylioppilaskunnassa on jäseniä yli kuntara- jojen, eikä arkielämä rajoitu kuntien sisälle: HYY kannattaa pääkaupunkiseudun kuntien kuntaliitosta. HYY on mukana vaikuttamassa koko pääkaupunkiseudun kehitykseen yliop- pilaskuntien ja opiskelijakuntien yhteisessä World Student Capital- verkostossa.18 Pääkau- punkiseutu kaipaa tasa-arvoista kuntalaisde- mokratiaa, jossa vaikuttaminen toimii vah- vemmin osallistavien valmistelukuulemisten ja kuntalaisaloitteiden kautta järkevien pää- töksien aikaansaamiseksi. Avoimuutta tulee edistää esimerkiksi ottamalla käyttöön avoi- 17 “Opiskelijan kaupunki”, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö, 2015 18 www.worldstudentcapital.fi , www.facebook.com/worldstudentcapital met kokoukset lautakunnissa, ja kansalaisten kyselytunnit valtuuston kokousten yhtey- dessä. Lähidemokratiaa tulee vahvistaa esi- merkiksi osallistavan budjetoinnin keinoin. Demokraattisten osallistumismuotojen on oltava saatavilla kolmikielisesti. Opiskelijat ja nuoret muovaavat kaupunkia ja etenkin sen tulevaisuutta. Nuoria onkin kuul- tava päätöksenteossa huomattavasti nykyistä enemmän. Esimerkiksi World Student Capital -verkosto toivoo kasvavaa yhteistyötä kau- punkien kanssa selkeiden vaikuttamismah- dollisuuksien ja vaikuttamiskanavien luomi- seksi, opiskelijoiden kaupunkifoorumeista säännöllisiin valtuustotapaamisiin. Kuvio 4. Vastaukset kysymykseen ”Miten tärkeänä pidät seuraavia tekijöitä viihtyisän kaupunkiympäristön kannalta?”.