SlideShare a Scribd company logo
26.5.2015 • Anita Seppä • Taiteellinen tutkimus
MITÄ ON TAITEELLINEN TUTKIMUS
ja miten puhua siitä yliopiston
ulkopuolella?
Mitä on
taiteellinen
tutkimus?
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 2
– alalla jo yli 20-vuotinen historia
– Suomi pioneerimaita maailmassa
(Kuvataideakatemia aloitti Taiteen
tohtorien koulutuksen jo 1997,
ensimmäisinä Euroopassa, esim.
Ruotsi tuli perässä vasta 10 vuotta
myöhemmin)
– Tällä hetkellä taiteellista
tutkimusta tehdään yli 300
yliopistossa eri puolilla maailmaa eli
ala on globaalisti vakiintunut osaksi
akateemista koulutusta
– kenttä on heterogeeninen ja
koulukuntia, painotuksia ja
tutkimusasetelmia on monenlaisia
4 pääsuuntausta
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 3
1) ”PRACTICE-LED” koulukunta,
lähtökohtana ensisijaisesti taiteen
tekeminen ja siihen liittyvät prosessit
(Pohjoismaissa suosituin malli, KuVa,
painottuu myös Teakissa ja Siballa)
2) ”PRACTICE-BASED” koulukunta,
korostaa kuitenkin edellistä
voimakkaammin erilaisten teoreettisten
perinteiden tärkeyttä (ns.
”Angloamerikkalainen” koulutus, nykyään
sekoittunut esim. TAIY:ssa edeltävään)
3) TAIDEKASVATUS – valmistaa taidealan
pedagogeja (Aalto, Siba, Teak)
4) ”SOVELTAVAT TAITEET” – esim.
taiteen ja teknologian, taiteen ja viestinnän
tai taiteen ja designin rajapinnat (Aalto)
Suhde
”tieteelliseen
tietoon”?
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 4
• Esim. HUMANISTINEN
TAITEEN TUTKIMUS
(Taidehistoria, Estetiikka,
Musiikkitiede,
Teatterintutkimus, jne.)
• Toisin kuin perinteisempi
”tieteellinen” taiteen
tutkimus, taiteellinen
tutkimus ei ole PELKKÄÄ
AKATEEMISTA
KIRJOITTAMISTA ja taiteeseen
liittyvien ideoiden,
käsitteiden ja havaintojen
TEOREETTISTA POHDISKELUA
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 5
• Sen sijaan: TAITEELLINEN
TUTKIMUSTYÖ ON
AMMATTITAITEILIJOIDEN tai
muiden TAIDEALAN
AMMATTILAISTEN TEKEMÄÄ
TUTKIMUSTA, JOKA LÄHTEE
LIIKKEELLE joko TAIDETEOKSISTA
tai KONTEKSTEISTA, jotka
säätelevät taiteen tuottamista ja
tulkintaa (erilaiset
tutkimusperinteet,
yhteiskunnallinen konteksti,
filosofia, estetiikka, jne.)
Taiteellisen
tutkimuksen
”know how”
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 6
– lähtökohtana taiteellisessa
tutkimustyössä KORKEATASOINEN
TAITEELLINEN OSAAMINEN JA
AMMATTITAITO
– osa alan tutkimuksesta on nykyään
tämän ”know how’n” tulkintaa,
tieteellistä kontekstualisointia ja
selittämistä
– taiteellisen tutkimuksen
ydinongelmat nivoutuvat kuitenkin
aina läheisesti TAITEELLISEEN
PRAKSIKSEEN ja sen kautta
kertyneeseen laajempaan
ymmärrykseen TAITEEN JA
LAAJEMMINKIN ELÄMÄN KENTÄLLÄ
Taiteellinen
tutkimus
tieteenä?
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 7
– uudenlainen tapa tutkia ja tuottaa
tietoa – LAAJENTAA PERINTEISTÄ
NÄKEMYSTÄMME TIETEESTÄ --: vaikuttaa
myös tapoihimme tuottaa ja käydä
keskustelua sekä tieteestä että
taiteesta...
-- sisältää yleensä erilaisia TAITEELLISIA
PROSESSEJA ja KOKEELLISIA TAITEELLISIA
TILANTEITA, joita taiteellisen tutkimuksen
harjoittajat luovat ++ näiden prosessien
ja kokeellisten tilanteiden
LOPPUTULEMIEN KÄSITTEELLISTÄMISTÄ
JA ARTIKULOINTIA
--: praxis, kokemuksellisuus ja
teoreettinen reflektio yhdistyvät uudella
tavalla
Taiteellisen
tutkimuksen
”lupaukset”?
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 8
Tieteelliset lupaukset:
– Verbaalisen akateemisen kielen rajallisen
mediumin laajentaminen kohti uudenlaista
”hybridi”-ajattelua, jossa tietoa ”inhimillisestä
todellisuudesta” ja taiteesta tuotetaan
holistisemmin ja monipuolisemmin
--: käsitteellinen pohdiskelu avautuu kohti
elämyksellisiä, aistimellisia ja yhteisöllisiä
tietämisen tasoja
--: mahdollistaa uudenlaisia tiedollisten
prosessien havainnoinnin, todentamisen ja
jakamisen tapoja
Taiteelliset lupaukset:
– Taiteellinen tutkimus ei välttämättä tuota
PAREMPAA taidetta; sen sijaan se lähestyy
taiteen tekemistä prosessina, josta voidaan
keskustella julkisesti taide- ja tiedeyhteisössä --:
tutkimus = toimintaa, joka tukeutuu
keskusteluun ja on jaettavissa
– taiteilijoiden uudenlaiset ammatilliset
valmiudet: tutkijoita ja taiteilijoita; muuttaa
kenttää ja ammatin kuvaa, monimuotoistaa sitä
Taiteellisen
tutkimuksen
”uhkakuvat”?
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 9
Tieteelliset uhkakuvat:
– Taiteen uudenlainen
akatemisoituminen tai ”laitostuminen”
--: osin ristiriidassa romantiikasta
periytyvän vapaus, anarkia, ja
ulkopuolisuus -ihanteiden kanssa
– Uudenlaiset hierarkiat taiteen kentällä,
pakko opiskella myös tutkijaksi
- Alan metodologinen monimuotoisuus ja
dogmaattisten ohjeiden vastustus
koetaan joskus uhkaksi
Taiteelliset uhkakuvat:
– Akateemisen taiteen peikko (vrt. Keski-
Eurooppa 1800-luvulla ja modernismin
synty)
– Taiteen liiallinen teoretisoituminen
Onnistumisen
puntarit?
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 10
Kaiken tutkimuksen ydintavoite:
- Tuottaa uutta tietoa ja avata
vaihtoehtoisia näkökulmia ”olevaan”,
lisätä ymmärrystämme
- Eri aloilla erilaiset onnistumisen
kriteerit – esim. luonnontieteissä
uskottiin pitkään ”objektiiviseen” tai
määrälliseen, todistettavissa olevaan
tietoon
- Taide- ja kulttuurialoilla tärkeitä sen
sijaan olleet aina laadulliset kriteerit;
tiedon varmuus ei ole koskaan ollut
keskeinen tavoite
- Määrälliselle tieteelle tärkeän
täsmällisyyden sijasta laadullinen
tutkimus pyrkii
KOKONAISVALTAISUUTEEN JA
ANKARUUTEEN (Juha Varto)
Tutkimuskohde ja
tutkija ovat osa
samaa
merkitysten
maailmaa
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 11
- Taiteellisen tutkimuksen harjoittajan
oletetaan tuntevan oman alansa
perustutkimuskirjallisuus ja
kykenevän kontekstualisoimaan oma
toimintansa sen puitteissa
- # sokean huitominen pimeässä tai
tiedon tiellä holtittomasti hoipertelu
- Oman alan vankan tuntemisen lisäksi
tutkijalta oletetaan HEURISTISTA tai
LUOVAA otetta – eli kykyä KEKSIÄ
UUDENLAISIA ASIOITA tutkimuksen
tiellä tai UUSIA TAPOJA kulkea
tutkimuksen tietä
- Edellyttää epäilemättä
erityislahjakkuutta, mutta on myös
osin opittavissa oleva taito +
YHTEISÖLLISYYS JA JAKAMINEN
olennaista # yksin kotona tuotettu
taide tai taiteellinen tieto
Tieteenfilosofi
Paul Fayerabend
(1924-1994)
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 12
– Viime kädessä tiede ei eroa
taiteesta millään merkittävällä
tavalla, koska sen totuus- ja
todellisuuskäsitykset ovat yhtä
tyylisuhteellisia kuin taiteenkin
– Tämän vuoksi tieteen tekemisessä
ei voida seurata mitään ennalta
määrättyä johdonmukaista
säännöstöä.
– Tällainen valmis säännöstö myös
tuhoaisi tieteen luovan potentiaalin,
koska se estäisi tieteellistä tietoa
uudistumasta
Parhaimmillaan
taiteellinen tutkimus
ilmentää ”oikeaan
osumista” (Treffen
des Richtigen)
(Hans-Georg Gadamer,
1900-2002)
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 13
– Miten oikeaan osutaan?
– Esim. kuvan väriskaalojen tai
kompositionaalisten elementtien, tekstin
rakenteen, tanssin liikesarjojen,
sävellyksen esteettisten erityispiirteiden
jne. vaikuttavuutta usein kovin vaikea
sanallistaa, saati osoittaa ”toteen”
– omien aistimusten, assosiaatioiden,
tunteiden ja ajatusten suhteuttaminen
”osuvasti” laajempaan kulttuuriseen
tietouteen ja perinteeseen
– pelissä on aina harjaantumisen ja
riittävän hyvän yleissivistyksen ohella
tulkitsijan yksilöllinen kokemismaailma
tai ymmärryshorisontti, joka toimii aina
myös toisin tuntemisen, ajattelemisen ja
arvottamisen mahdollisena paikkana – ja
on siis altis muutoksille
Julkaiseminen
mm. Journal of Artistic
Research (JAR) ja
Ruukku
+ Research Catalogue
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 14
– Julkaisukanavat kasvaneet
räjähdysmäisesti; vuonna 2011 alan
julkaistu kirjallisuus ylittänyt yhden
ihmiselämän aikana luettavan määrän
– James Elkins; alaa ei voida enää
haltuunottaa tai määritellä tyhjentävästi
– Mika Elo (Ruukku):
Tilanteessa, jossa tutkimuksen
metodologinen innovatiivisuus,
monialaisuus sekä tieteiden ja taiteiden
kompetensseja yhdistävät hybridihankkeet
ovat toivottuja ja jopa peräänkuulutettuja,
ei taiteellisen tutkimuksen tarvitse hakea
itselleen oikeutusta muulla tavoin kuin
johdonmukaisella ja määrätietoisella
pyrkimyksellä rikkaaseen
keskustelukulttuuriin.
Tutkimusmaailman osatotuuksien kentällä
taiteellinen tutkimus ei ole mikään outo
lintu, vaan luonteva osa sekaparvea. Kyse
on vain siitä kuka nappaa mitkäkin jyvät.
Taiteellisen
tutkimuksen
erityisyydestä
puhuminen?
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 15
Vaikka taiteellista tutkimusta ei
pidettäisikään aina erillisenä
oppialana, niin tiedotuksen ja
näkyvyyden kannalta nimikkeen
käyttö on perusteltua, jotta taiteilija-
tutkijoiden toimiminen monialaisissa
tutkimuskonteksteissa + taiteellisen
tutkimuksen tietyt erityispiirteet
onnistutaan tekemään näkyviksi.
Tämä on myös uudelle
Taideyliopistolle tärkeä näkökanta!
29.05.2015 • Anita Seppä • Taiteellinen tutkimus
Venetsian Taiteellisen tutkimuksen paviljonki
6.5.-28.6.2015, KuVan tohtorikoulutusohjelman koordinoima hanke
1) Venetsian Tutkimuspaviljonki on
sekä korkeatasoinen
kansainvälinen nykytaide-
näyttely että kohtaamispaikka
monimuotoisille taiteellisen
tutkimuksen tapahtumille
1) Taiteellisen tutkimuksen ja
nykytaiteen välistä suhdetta
pohditaan kokeellisuuden
teeman kautta
2) Taiteellinen tutkimus on
Taideyliopiston yhteinen
painopistealue, ja paviljongissa
ovat mukana niin kuvataide,
musiikki, tanssi kuin teatterikin
Tutkimuspaviljonki
2015
1) Miten kokeellisuus ilmenee
nykytaiteessa?
2) Miten taiteellisesta
tutkimuksesta ja sen
menetelmistä käytävä
keskustelu vaikuttaa
tapoihimme ymmärtää
kokeellisuus ja tehdä kokeiluja?
3) Mahdollistaako taiteellinen
tutkimus uudenlaisen tavan
työstää rajapintoja esimerkiksi
tieteen, estetiikan ja politiikan
välillä?
Teema:
Kokeellisuus
Taiteilijat:
Tiong Ang, Magnus Bärtås, Dirk Hoyer,
Henna-Riikka Halonen, Simo
Kellokumpu, Matts Leiderstam, Antti
Nykyri, Maija Närhinen, Tuula Närhinen,
Heli Rekula ja Hito Steyerl
26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 19
19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
Yhteistyökumppaneita:
- European Artistic Research
Network (EARN)
- Journal of Artistic Research (JAR)
- Valandin Akatemia (Göteborg)
- Visuaalisen taiteen keskus FRAME
ja Suomen Aalto paviljonki
- Utrecht Graduate School of Visual
Art and Design
- Università IUAV di Venezia
Taiteellisen
tutkimuksen
kansainvälinen
kohtaamispaikka
18.5.2015 • Anita Seppä• Tutkimuspaviljonki 24
http://www.uniarts.fi/research-
pavilion
Tutkimus-
paviljongin
ohjelma
Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?
Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?
Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?
Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?
Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?

More Related Content

What's hot

[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2
[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2
[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2
Luke Sunghyun Kim
 
Material Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.ppt
Material Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.pptMaterial Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.ppt
Material Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.ppt
Banaras Hindu University
 
MANUSCRIPTOLOGY
MANUSCRIPTOLOGYMANUSCRIPTOLOGY
MANUSCRIPTOLOGY
Dr KHALID B.M
 
[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)
[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)
[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)
태균 정
 
Mathura inscription of Huvishka.pptx
Mathura inscription of Huvishka.pptxMathura inscription of Huvishka.pptx
Mathura inscription of Huvishka.pptx
Priyanka Singh
 
Scientists of ancient india
Scientists of ancient indiaScientists of ancient india
Scientists of ancient india
PradnyaKurdukar
 

What's hot (6)

[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2
[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2
[WeFocus] 특허권의내용과명세서의이해_김성현_20160824_v2
 
Material Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.ppt
Material Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.pptMaterial Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.ppt
Material Remains as Source of Ancient Indian History & Culture.ppt
 
MANUSCRIPTOLOGY
MANUSCRIPTOLOGYMANUSCRIPTOLOGY
MANUSCRIPTOLOGY
 
[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)
[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)
[BLT] 해외진출 및 특허포트폴리오 구축을 위한, BLT 특허출원 전략(20190202)
 
Mathura inscription of Huvishka.pptx
Mathura inscription of Huvishka.pptxMathura inscription of Huvishka.pptx
Mathura inscription of Huvishka.pptx
 
Scientists of ancient india
Scientists of ancient indiaScientists of ancient india
Scientists of ancient india
 

Similar to Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?

Tutkijaksi kammioon
Tutkijaksi kammioonTutkijaksi kammioon
Tutkijaksi kammioonhkaarnie
 
Compilaiton of Cultural accesibility projects
Compilaiton of Cultural accesibility projectsCompilaiton of Cultural accesibility projects
Compilaiton of Cultural accesibility projects
Mariana Salgado
 
Nykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössä
Nykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössäNykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössä
Nykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössä
Anne Raasakka
 
Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...
Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...
Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...
Mikko Ojanen
 
Digitaidot karhula oppilaat
Digitaidot karhula oppilaatDigitaidot karhula oppilaat
Digitaidot karhula oppilaat
Kotkan pääkirjasto
 

Similar to Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella? (7)

Tutkijaksi kammioon
Tutkijaksi kammioonTutkijaksi kammioon
Tutkijaksi kammioon
 
lektio
lektiolektio
lektio
 
KHNYT2014
KHNYT2014KHNYT2014
KHNYT2014
 
Compilaiton of Cultural accesibility projects
Compilaiton of Cultural accesibility projectsCompilaiton of Cultural accesibility projects
Compilaiton of Cultural accesibility projects
 
Nykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössä
Nykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössäNykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössä
Nykytaide, ihmettely ja oppiminen museoympäristössä
 
Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...
Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...
Tutkimusaineistot ja niiden hallinta – erityisesti avoimuuden ja taidealojen ...
 
Digitaidot karhula oppilaat
Digitaidot karhula oppilaatDigitaidot karhula oppilaat
Digitaidot karhula oppilaat
 

More from University of the Arts Helsinki

Pekka Sauri - Johtaminen = viestintä
Pekka Sauri - Johtaminen = viestintäPekka Sauri - Johtaminen = viestintä
Pekka Sauri - Johtaminen = viestintä
University of the Arts Helsinki
 
IssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehti
IssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehtiIssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehti
IssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehti
University of the Arts Helsinki
 
CASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle Taideyliopistolle
CASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle TaideyliopistolleCASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle Taideyliopistolle
CASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle Taideyliopistolle
University of the Arts Helsinki
 
Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015
Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015
Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015
University of the Arts Helsinki
 
Verkkoviestintä Taideyliopistossa
Verkkoviestintä TaideyliopistossaVerkkoviestintä Taideyliopistossa
Verkkoviestintä Taideyliopistossa
University of the Arts Helsinki
 
Anne Björklund - Palveluja meiltä teille
Anne Björklund - Palveluja meiltä teilleAnne Björklund - Palveluja meiltä teille
Anne Björklund - Palveluja meiltä teille
University of the Arts Helsinki
 
Leena Vähäkylä - Etsi Xpertti
Leena Vähäkylä - Etsi XperttiLeena Vähäkylä - Etsi Xpertti
Leena Vähäkylä - Etsi Xpertti
University of the Arts Helsinki
 
Petri Koikkalainen - Tutkijan vapaus
Petri Koikkalainen - Tutkijan vapausPetri Koikkalainen - Tutkijan vapaus
Petri Koikkalainen - Tutkijan vapaus
University of the Arts Helsinki
 
Pentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitus
Pentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitusPentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitus
Pentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitus
University of the Arts Helsinki
 
Heta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asia
Heta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asiaHeta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asia
Heta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asia
University of the Arts Helsinki
 
Atte Sillanpää - Tutkijan polku
Atte Sillanpää - Tutkijan polkuAtte Sillanpää - Tutkijan polku
Atte Sillanpää - Tutkijan polku
University of the Arts Helsinki
 
Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science
Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science
Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science
University of the Arts Helsinki
 
Émilie et les Principes mathématiques
Émilie et les Principes mathématiquesÉmilie et les Principes mathématiques
Émilie et les Principes mathématiques
University of the Arts Helsinki
 
Émilie in the eyes of the beholders
Émilie in the eyes of the beholdersÉmilie in the eyes of the beholders
Émilie in the eyes of the beholders
University of the Arts Helsinki
 

More from University of the Arts Helsinki (14)

Pekka Sauri - Johtaminen = viestintä
Pekka Sauri - Johtaminen = viestintäPekka Sauri - Johtaminen = viestintä
Pekka Sauri - Johtaminen = viestintä
 
IssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehti
IssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehtiIssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehti
IssueX – näin syntyy erilainen sidosryhmälehti
 
CASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle Taideyliopistolle
CASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle TaideyliopistolleCASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle Taideyliopistolle
CASE: Rohkea ja ärsyttävä – brändi uudelle Taideyliopistolle
 
Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015
Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015
Taideyliopiston taiteellinen toiminta -teemapaja 3.6.2015
 
Verkkoviestintä Taideyliopistossa
Verkkoviestintä TaideyliopistossaVerkkoviestintä Taideyliopistossa
Verkkoviestintä Taideyliopistossa
 
Anne Björklund - Palveluja meiltä teille
Anne Björklund - Palveluja meiltä teilleAnne Björklund - Palveluja meiltä teille
Anne Björklund - Palveluja meiltä teille
 
Leena Vähäkylä - Etsi Xpertti
Leena Vähäkylä - Etsi XperttiLeena Vähäkylä - Etsi Xpertti
Leena Vähäkylä - Etsi Xpertti
 
Petri Koikkalainen - Tutkijan vapaus
Petri Koikkalainen - Tutkijan vapausPetri Koikkalainen - Tutkijan vapaus
Petri Koikkalainen - Tutkijan vapaus
 
Pentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitus
Pentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitusPentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitus
Pentti Pulkkinen - Suomen Akatemian tutkimusrahoitus
 
Heta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asia
Heta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asiaHeta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asia
Heta Koski - Tiedeviestintä on yhteinen asia
 
Atte Sillanpää - Tutkijan polku
Atte Sillanpää - Tutkijan polkuAtte Sillanpää - Tutkijan polku
Atte Sillanpää - Tutkijan polku
 
Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science
Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science
Émilie Du Châtelet - Metaphysics & Science
 
Émilie et les Principes mathématiques
Émilie et les Principes mathématiquesÉmilie et les Principes mathématiques
Émilie et les Principes mathématiques
 
Émilie in the eyes of the beholders
Émilie in the eyes of the beholdersÉmilie in the eyes of the beholders
Émilie in the eyes of the beholders
 

Anita Seppä - Mitä on taiteellinen tutkimus ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?

  • 1. 26.5.2015 • Anita Seppä • Taiteellinen tutkimus MITÄ ON TAITEELLINEN TUTKIMUS ja miten puhua siitä yliopiston ulkopuolella?
  • 2. Mitä on taiteellinen tutkimus? 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 2 – alalla jo yli 20-vuotinen historia – Suomi pioneerimaita maailmassa (Kuvataideakatemia aloitti Taiteen tohtorien koulutuksen jo 1997, ensimmäisinä Euroopassa, esim. Ruotsi tuli perässä vasta 10 vuotta myöhemmin) – Tällä hetkellä taiteellista tutkimusta tehdään yli 300 yliopistossa eri puolilla maailmaa eli ala on globaalisti vakiintunut osaksi akateemista koulutusta – kenttä on heterogeeninen ja koulukuntia, painotuksia ja tutkimusasetelmia on monenlaisia
  • 3. 4 pääsuuntausta 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 3 1) ”PRACTICE-LED” koulukunta, lähtökohtana ensisijaisesti taiteen tekeminen ja siihen liittyvät prosessit (Pohjoismaissa suosituin malli, KuVa, painottuu myös Teakissa ja Siballa) 2) ”PRACTICE-BASED” koulukunta, korostaa kuitenkin edellistä voimakkaammin erilaisten teoreettisten perinteiden tärkeyttä (ns. ”Angloamerikkalainen” koulutus, nykyään sekoittunut esim. TAIY:ssa edeltävään) 3) TAIDEKASVATUS – valmistaa taidealan pedagogeja (Aalto, Siba, Teak) 4) ”SOVELTAVAT TAITEET” – esim. taiteen ja teknologian, taiteen ja viestinnän tai taiteen ja designin rajapinnat (Aalto)
  • 4. Suhde ”tieteelliseen tietoon”? 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 4 • Esim. HUMANISTINEN TAITEEN TUTKIMUS (Taidehistoria, Estetiikka, Musiikkitiede, Teatterintutkimus, jne.) • Toisin kuin perinteisempi ”tieteellinen” taiteen tutkimus, taiteellinen tutkimus ei ole PELKKÄÄ AKATEEMISTA KIRJOITTAMISTA ja taiteeseen liittyvien ideoiden, käsitteiden ja havaintojen TEOREETTISTA POHDISKELUA
  • 5. 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 5 • Sen sijaan: TAITEELLINEN TUTKIMUSTYÖ ON AMMATTITAITEILIJOIDEN tai muiden TAIDEALAN AMMATTILAISTEN TEKEMÄÄ TUTKIMUSTA, JOKA LÄHTEE LIIKKEELLE joko TAIDETEOKSISTA tai KONTEKSTEISTA, jotka säätelevät taiteen tuottamista ja tulkintaa (erilaiset tutkimusperinteet, yhteiskunnallinen konteksti, filosofia, estetiikka, jne.)
  • 6. Taiteellisen tutkimuksen ”know how” 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 6 – lähtökohtana taiteellisessa tutkimustyössä KORKEATASOINEN TAITEELLINEN OSAAMINEN JA AMMATTITAITO – osa alan tutkimuksesta on nykyään tämän ”know how’n” tulkintaa, tieteellistä kontekstualisointia ja selittämistä – taiteellisen tutkimuksen ydinongelmat nivoutuvat kuitenkin aina läheisesti TAITEELLISEEN PRAKSIKSEEN ja sen kautta kertyneeseen laajempaan ymmärrykseen TAITEEN JA LAAJEMMINKIN ELÄMÄN KENTÄLLÄ
  • 7. Taiteellinen tutkimus tieteenä? 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 7 – uudenlainen tapa tutkia ja tuottaa tietoa – LAAJENTAA PERINTEISTÄ NÄKEMYSTÄMME TIETEESTÄ --: vaikuttaa myös tapoihimme tuottaa ja käydä keskustelua sekä tieteestä että taiteesta... -- sisältää yleensä erilaisia TAITEELLISIA PROSESSEJA ja KOKEELLISIA TAITEELLISIA TILANTEITA, joita taiteellisen tutkimuksen harjoittajat luovat ++ näiden prosessien ja kokeellisten tilanteiden LOPPUTULEMIEN KÄSITTEELLISTÄMISTÄ JA ARTIKULOINTIA --: praxis, kokemuksellisuus ja teoreettinen reflektio yhdistyvät uudella tavalla
  • 8. Taiteellisen tutkimuksen ”lupaukset”? 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 8 Tieteelliset lupaukset: – Verbaalisen akateemisen kielen rajallisen mediumin laajentaminen kohti uudenlaista ”hybridi”-ajattelua, jossa tietoa ”inhimillisestä todellisuudesta” ja taiteesta tuotetaan holistisemmin ja monipuolisemmin --: käsitteellinen pohdiskelu avautuu kohti elämyksellisiä, aistimellisia ja yhteisöllisiä tietämisen tasoja --: mahdollistaa uudenlaisia tiedollisten prosessien havainnoinnin, todentamisen ja jakamisen tapoja Taiteelliset lupaukset: – Taiteellinen tutkimus ei välttämättä tuota PAREMPAA taidetta; sen sijaan se lähestyy taiteen tekemistä prosessina, josta voidaan keskustella julkisesti taide- ja tiedeyhteisössä --: tutkimus = toimintaa, joka tukeutuu keskusteluun ja on jaettavissa – taiteilijoiden uudenlaiset ammatilliset valmiudet: tutkijoita ja taiteilijoita; muuttaa kenttää ja ammatin kuvaa, monimuotoistaa sitä
  • 9. Taiteellisen tutkimuksen ”uhkakuvat”? 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 9 Tieteelliset uhkakuvat: – Taiteen uudenlainen akatemisoituminen tai ”laitostuminen” --: osin ristiriidassa romantiikasta periytyvän vapaus, anarkia, ja ulkopuolisuus -ihanteiden kanssa – Uudenlaiset hierarkiat taiteen kentällä, pakko opiskella myös tutkijaksi - Alan metodologinen monimuotoisuus ja dogmaattisten ohjeiden vastustus koetaan joskus uhkaksi Taiteelliset uhkakuvat: – Akateemisen taiteen peikko (vrt. Keski- Eurooppa 1800-luvulla ja modernismin synty) – Taiteen liiallinen teoretisoituminen
  • 10. Onnistumisen puntarit? 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 10 Kaiken tutkimuksen ydintavoite: - Tuottaa uutta tietoa ja avata vaihtoehtoisia näkökulmia ”olevaan”, lisätä ymmärrystämme - Eri aloilla erilaiset onnistumisen kriteerit – esim. luonnontieteissä uskottiin pitkään ”objektiiviseen” tai määrälliseen, todistettavissa olevaan tietoon - Taide- ja kulttuurialoilla tärkeitä sen sijaan olleet aina laadulliset kriteerit; tiedon varmuus ei ole koskaan ollut keskeinen tavoite - Määrälliselle tieteelle tärkeän täsmällisyyden sijasta laadullinen tutkimus pyrkii KOKONAISVALTAISUUTEEN JA ANKARUUTEEN (Juha Varto)
  • 11. Tutkimuskohde ja tutkija ovat osa samaa merkitysten maailmaa 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 11 - Taiteellisen tutkimuksen harjoittajan oletetaan tuntevan oman alansa perustutkimuskirjallisuus ja kykenevän kontekstualisoimaan oma toimintansa sen puitteissa - # sokean huitominen pimeässä tai tiedon tiellä holtittomasti hoipertelu - Oman alan vankan tuntemisen lisäksi tutkijalta oletetaan HEURISTISTA tai LUOVAA otetta – eli kykyä KEKSIÄ UUDENLAISIA ASIOITA tutkimuksen tiellä tai UUSIA TAPOJA kulkea tutkimuksen tietä - Edellyttää epäilemättä erityislahjakkuutta, mutta on myös osin opittavissa oleva taito + YHTEISÖLLISYYS JA JAKAMINEN olennaista # yksin kotona tuotettu taide tai taiteellinen tieto
  • 12. Tieteenfilosofi Paul Fayerabend (1924-1994) 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 12 – Viime kädessä tiede ei eroa taiteesta millään merkittävällä tavalla, koska sen totuus- ja todellisuuskäsitykset ovat yhtä tyylisuhteellisia kuin taiteenkin – Tämän vuoksi tieteen tekemisessä ei voida seurata mitään ennalta määrättyä johdonmukaista säännöstöä. – Tällainen valmis säännöstö myös tuhoaisi tieteen luovan potentiaalin, koska se estäisi tieteellistä tietoa uudistumasta
  • 13. Parhaimmillaan taiteellinen tutkimus ilmentää ”oikeaan osumista” (Treffen des Richtigen) (Hans-Georg Gadamer, 1900-2002) 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 13 – Miten oikeaan osutaan? – Esim. kuvan väriskaalojen tai kompositionaalisten elementtien, tekstin rakenteen, tanssin liikesarjojen, sävellyksen esteettisten erityispiirteiden jne. vaikuttavuutta usein kovin vaikea sanallistaa, saati osoittaa ”toteen” – omien aistimusten, assosiaatioiden, tunteiden ja ajatusten suhteuttaminen ”osuvasti” laajempaan kulttuuriseen tietouteen ja perinteeseen – pelissä on aina harjaantumisen ja riittävän hyvän yleissivistyksen ohella tulkitsijan yksilöllinen kokemismaailma tai ymmärryshorisontti, joka toimii aina myös toisin tuntemisen, ajattelemisen ja arvottamisen mahdollisena paikkana – ja on siis altis muutoksille
  • 14. Julkaiseminen mm. Journal of Artistic Research (JAR) ja Ruukku + Research Catalogue 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 14 – Julkaisukanavat kasvaneet räjähdysmäisesti; vuonna 2011 alan julkaistu kirjallisuus ylittänyt yhden ihmiselämän aikana luettavan määrän – James Elkins; alaa ei voida enää haltuunottaa tai määritellä tyhjentävästi – Mika Elo (Ruukku): Tilanteessa, jossa tutkimuksen metodologinen innovatiivisuus, monialaisuus sekä tieteiden ja taiteiden kompetensseja yhdistävät hybridihankkeet ovat toivottuja ja jopa peräänkuulutettuja, ei taiteellisen tutkimuksen tarvitse hakea itselleen oikeutusta muulla tavoin kuin johdonmukaisella ja määrätietoisella pyrkimyksellä rikkaaseen keskustelukulttuuriin. Tutkimusmaailman osatotuuksien kentällä taiteellinen tutkimus ei ole mikään outo lintu, vaan luonteva osa sekaparvea. Kyse on vain siitä kuka nappaa mitkäkin jyvät.
  • 15. Taiteellisen tutkimuksen erityisyydestä puhuminen? 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 15 Vaikka taiteellista tutkimusta ei pidettäisikään aina erillisenä oppialana, niin tiedotuksen ja näkyvyyden kannalta nimikkeen käyttö on perusteltua, jotta taiteilija- tutkijoiden toimiminen monialaisissa tutkimuskonteksteissa + taiteellisen tutkimuksen tietyt erityispiirteet onnistutaan tekemään näkyviksi. Tämä on myös uudelle Taideyliopistolle tärkeä näkökanta!
  • 16. 29.05.2015 • Anita Seppä • Taiteellinen tutkimus Venetsian Taiteellisen tutkimuksen paviljonki 6.5.-28.6.2015, KuVan tohtorikoulutusohjelman koordinoima hanke
  • 17. 1) Venetsian Tutkimuspaviljonki on sekä korkeatasoinen kansainvälinen nykytaide- näyttely että kohtaamispaikka monimuotoisille taiteellisen tutkimuksen tapahtumille 1) Taiteellisen tutkimuksen ja nykytaiteen välistä suhdetta pohditaan kokeellisuuden teeman kautta 2) Taiteellinen tutkimus on Taideyliopiston yhteinen painopistealue, ja paviljongissa ovat mukana niin kuvataide, musiikki, tanssi kuin teatterikin Tutkimuspaviljonki 2015
  • 18. 1) Miten kokeellisuus ilmenee nykytaiteessa? 2) Miten taiteellisesta tutkimuksesta ja sen menetelmistä käytävä keskustelu vaikuttaa tapoihimme ymmärtää kokeellisuus ja tehdä kokeiluja? 3) Mahdollistaako taiteellinen tutkimus uudenlaisen tavan työstää rajapintoja esimerkiksi tieteen, estetiikan ja politiikan välillä? Teema: Kokeellisuus
  • 19. Taiteilijat: Tiong Ang, Magnus Bärtås, Dirk Hoyer, Henna-Riikka Halonen, Simo Kellokumpu, Matts Leiderstam, Antti Nykyri, Maija Närhinen, Tuula Närhinen, Heli Rekula ja Hito Steyerl 26.5.2015 • Anita Seppä• Taiteellinen tutkimus 19
  • 20. 19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
  • 21. 19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
  • 22. 19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
  • 23. 19.5.2015 • Anita Seppä • Tutkimuspaviljonki
  • 24. Yhteistyökumppaneita: - European Artistic Research Network (EARN) - Journal of Artistic Research (JAR) - Valandin Akatemia (Göteborg) - Visuaalisen taiteen keskus FRAME ja Suomen Aalto paviljonki - Utrecht Graduate School of Visual Art and Design - Università IUAV di Venezia Taiteellisen tutkimuksen kansainvälinen kohtaamispaikka 18.5.2015 • Anita Seppä• Tutkimuspaviljonki 24