SlideShare a Scribd company logo
1 of 58
Tablet-laitteet tutuiksi
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Päivän kuluessa tutustumme…
 IPadeihin ja niiden hallintaan ja hallinnointiin.
 Android-laitteisiin ja erityisesti Porvoossa käytössä oleviin Samsung Galaxy
tab 3:iin.
 Näyttökappaleena on myös Windowsin Surface.
 Tutustumme augmentoituun todellisuuteen ja sen hyödyntämiseen
opetuksessa sekä teemme trailereita IPadeilla.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Mikä on tablet-laite?
 Tabletti, täppäri, tablu, sormitietokone rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tablet-laite
on yleensä yksiosainen kosketusnäytöllinen kannettava tietokone, jota ohjataan joko
sormella tai erityisellä osoitinkynällä.
 Ensimmäisen kerran nimitystä PDA (Personal Digital Assistant) käytettiin 1992 Applen
Newton-laitteesta. Newton toimi osoitinkynän avulla ja siinä oli tuki käsinkirjoitetuille
merkeille.
 Ensimmäinen kosketusnäytöllinen tablet-laite tuli niinikään Applelta 2010
alkuvuodesta ja samana vuonna Samsung toi ensimmäisen 7 tuuman tablet-laitteen.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Tablet-heimot
 Käyttöjärjestelmän perusteella tablet-laitteet voidaan jakaa heimoihin.
 Android, IOS, Linux, Sailfish, Windows.
 Kyse on käyttöjärjestelmän valinnasta. Mikäli käytössä on pöytäkone ja
älypuhelin, niin kannattaa valita samaan käyttöjärjestelmään kuuluva tablet-
laite.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Tablet-laitteiden hallinnoinnista
 Mobiililaitteiden hallinnointiin ja ylläpitoon on olemassa selkeä ja edullinen
ratkaisu, jonka lisäarvo korostuu kunnan kaikkien mobiililaitteiden
hallinnoinnissa, MDM l. Mobile Device Management.
 MDM:ssa on kyse arjen helpottamisesta, siten että laitteet saadaan
tietoturvallisiksi tarvitsematta miettiä kaikkia asetuksia. Aiemmin IT-osasto
määritteli käytänteet ja niiden kanssa toimittiin. Nykyisin hallinnointi on
enemmän käyttäjälähtöistä. Taustalla vaikuttavat edelleen laitteiden helppo
hallinnointi, tietoturva ja asetuksien tekeminen. Laitteet voidaan liittää
palveluun keskitetysti.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
MDM
 MDM:n etuna on laitteiden ylläpidon helppous, turvallisuus ja taloudellisuus.
Sisältöjä voidaan hallita ja jakaa luokkakohtaisesti, koulukohtaisesti tai kaikkiin
laitteisiin erikseen.
 Yhteistyö kunnan toimialojen kesken sekä kuntien välinen yhteistyö MDM:n
välityksellä tuo säästöjä henkilöstökustannuksissa, helpottaa toiminnan
suunnittelua ja uusien palvelujen käyttöönottoa, laitekirjanpitoa, sovellusten
hallintaa ja jakelua sekä säännönmukaistaa valvontaa ja laitteistoprofiileja.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Tablet-laitteiden käyttökohteita
 Ensisijaistesti tablet-laitteiden käytössä korostuu visuaalisuus. Kamera on oikeastaan
kaikkein tärkein väline tabletissa.
 Tabletilla jaetaan kuvia ja tuotettuja videoita sekä pidetään yhteyttä ystäviin,
työyhteisöön tai perheeseen jne. Sosiaalisuus ja sosiaalisen median sovellusten
hyödyntäminen on keskeistä tablettien käytössä.
 Koulut ja oppilaitokset ovat ottaneet tabletit innostuneesti käyttöön. Oppilaat tuottavat
erilaisia materiaaleja opettajiensa johdolla.
 Kirjastoissa tablet-laitteiden käyttö tällä hetkellä on pääasiassa e-aineistojen
tarjonnassa , mediakasvatuksessa sekä tiedonhaunopetuksessa.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Tablet-laitteiden käyttökohteista
 Tablet-laitteilla voi tuottaa monimuotoista
materiaalia, musiikkia, podcasteja
(edellyttää joko pilvipalvelua tai
palvelintilaa), videoita, augmentoitua
todellisuutta.
 Tablet-laitetta voi käyttää myös työvälineenä
esim. muistioiden kirjoittamiseen, tekstien
tuottamiseen, esitysten laatimiseen ja
pitämiseen sekä tiedonhakuun.
 Mediakasvatuksen parissa tablet-laitteet
ovat osoittautuneet erinomaisiksi välineiksi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
iPadin käyttöönotto
 Yksinkertaisimmillaan IPadin voi ottaa käyttöön ensimmäistä kertaa laittamalla
virran laitteeseen oikeasta ylänurkasta.
 Painamalla hetki katkaisijaa, laitteeseen tulee omenan kuva, odota hetki ja laite
käynnistyy omenan hävittyä näytöltä.
 Ensimmäistä kertaa käyttöönotettaessa laite ei pyydä tunnuslukua, vaan se
täytyy antaa laitteelle asetuksista.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Asetukset ja laitehallinta
 Valitse näytöltä asetukset. Klikkaa WIFi ja oikealla näet ne avoimet verkot, joihin voit
liittyä tai liity suljettuun verkkoon, jonka salasana on tiedossasi.
 Laitteeseen saapuvia ilmoituksia voi hallita ilmoituskeskuksen välityksellä, asetuksissa
kohdasta ilmoitukset. Ilmoituksia pääset seuraamaan hipaisemalla näytön yläreunasta
alaspäin kevyesti.
 Asetuksista saat tarkistettua ja tarvittaessa muutettua laitteen toimintaa ylläpitäviä tietoja.
Tämän vuoksi on tärkeää tutustua laitteen asetuksiin ja niiden hallintaan kiireettömästi
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
AppleID
 AppleID on sähköpostiosoite ja tunnuksesi,
jolla kirjaudut kaikkiin Applen palveluihin.
 Sen hankkiminen on ilmaista. AppleID:n
avulla kirjaudut iCloudiin, iBooksiin,
iTunesiin sekä App Storeen.
 Ostokset ja maksullisten sovellusten
lataukset ovat aina AppleID-kohtaisia eivät
laitekohtaisia. Ne siis näkyvät vain kun
käytetään AppleID:tä, jolla ostos on tehty.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Langattomat verkot
 Bluetooth
 Ilmoituskeskus
 AirDrop
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Käyttöjärjestelmä (iOS)
 Kotivalikko ( kotipesä)
 Sovellukset löytyvät kuvakkeina kotivalikosta. Kotipesälle palataan aina painamalla
valikkopainiketta. Kotivalikoita tulee aina lisää sovellusten määrän kasvaessa. Yhdelle
kotivalikolle mahtuu 20 kuvaketta. Kuvakkeen sijasta kotivalikolla voi olla myös kansioita,
jotka sisältävät useampia sovelluksia.
 Sovellus käynnistetään napauttamalla, eikä niitä tarvitse erikseen sammuttaa. Avatut
sovellukset jäävät kuitenkin taustalle aktiivisiksi ja niiden poistaminen tapahtuu painamalla
nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta ja hipaisemalla sovellusta ylöspäin.
 Kotivalikon alareunassa on Dock, jossa kannattaa pitää suosituimmat sovellukset. Dock
näkyy kaikissa kotivalikoissa. Kotivalikoiden määrä näkyy palloina Dockin yläpuolella.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Kotivalikko
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto,
anna-kaisa.sjolund@porvoo.fi
Kotivalikko
 Hipaisemalla valikkoriviä ylhäältä alas, saadaan esille ilmoituskeskus.
Ilmoituskeskuksessa näkyvät päivän kalenterimerkinnät. Ilmoituskeskusta hallitaan
asetuksista, kohdasta ilmoitukset.
 Painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta (kotipesä) voidaan avoinna olevia
sovelluksia poistaa moniajovalikolla.
 Hipaisemalla valikkoriviä alhaalta, saadaan esille ohjauskeskus. Ohjauskeskuksesta
on nopea pääsy usein käytettyihin säätimiin, kuten näytön kirkkauteen tai
äänisäätimiin.. Ohjauskeskuksesta löytyvät myös AirPlay valikko, josta laitteen voi
yhdistää Apple tv:hen sekä AirDrop-valikko, mistä aktivoidaan iPadien välinen
tiedonsiirto.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Kuvakkeiden siirtäminen
 Hipaisemalla valikkoriviä ylhäältä alas, saadaan
esille ilmoituskeskus. Ilmoituskeskuksessa näkyvät
päivän kalenterimerkinnät. Ilmoituskeskusta hallitaan
asetuksista, kohdasta ilmoitukset.
 Painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta
(kotipesä) voidaan avoinna olevia sovelluksia poistaa
moniajovalikolla.
 Hipaisemalla valikkoriviä alhaalta, saadaan esille
ohjauskeskus. Ohjauskeskuksesta on nopea pääsy
usein käytettyihin säätimiin, kuten näytön kirkkauteen
tai äänisäätimiin.. Ohjauskeskuksesta löytyvät myös
AirPlay valikko, josta laitteen voi yhdistää Apple
tv:hen sekä AirDrop-valikko, mistä aktivoidaan
iPadien välinen tiedonsiirto.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Sähköpostiasetukset
 Sähköpostitili tai tilit lisätään asetuksista kohdasta posti, yhteystiedot,
kalenterit. Napauta lisää tili ja valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja
lisää tili.
 Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa asiakkaiden käyttää
webmeiliä selaimessa.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Safarin selaushistorian tyhjentäminen
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Sovellusten lataaminen
 Sovellusten lataaminen tapahtuu Apple-tunnuksella App Storesta, ITunesista
(musiikki, elokuvat ja äänikirjat sekä podcastit) tai IBookstoresta (kirjat).
Sovelluksia on saatavilla sekä ilmaisia että maksullisia.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Sovellusten päivittäminen
 Sovelluksia päivitetään usein. App Store kuvakkeesta näet kuinka monta
sovellusta odottaa päivitystä. Käynnistä App Store- sovellus. Napauta
alarivistä päivitykset. Napauta sovelluksen kohdalla päivitä tai mikäli
päivityksiä on useita odottamassa, napauta vasemmasta yläkulmasta päivitä
kaikki. Päivitykset ovat maksuttomia.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Sovellusten uudelleen lataaminen
 Mikäli olet vahingossa tullut poistaneeksi sovelluksen, saat ladattua sen
uudelleen ilmaiseksi. Valitse App Store. Napauta alarivistä Ostetut. Napauta
sovelluksen kohdalla avautuvaa pilvipainiketta. Sovellus ladataan, mutta
siihen aiemmin tallennetut tiedostot eivät lataudu mukana.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Tiedosto auki haluttuun sovellukseen
 Tiedostot tallentuvat iPadissa aina sovellukseen. Tiedostoja ei selata samalla tavoin
kuin esim. Windowsissa tai OS X:ssä, vaan se käynnistetään avaamalla sovellus.
 Tiedosto voidaan ohjata haluttuun sovellukseen Avaa ohjelmassa-toiminnolla.
Sähköposti ja selain (Safari) osaavat avata eri tiedostoja, mutta mikäli tiedosto
halutaan tallentaa iPadiin tai muokata sitä iPadissa, on se avattava jossakin
sovelluksessa.
 Avaa tiedosto esimerkiksi sähköpostista. Tiedostosta avautuu esikatselunäkymä.
Napauta näyttöä keskeltä ja klikkaa yläkulmasta avaa ohjelmassa. Valitse sovellus ja
tiedosto aukeaa sovelluksessa.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Tiedostojen lähettäminen
 Tiedostoja voidaan jakaa iPadista sähköpostilla, pilvipalveluiden välityksellä
tai Air Dropilla IPadista toiseen. Lähetä tiedosto sähköpostilla hipaisemalla
jakamispainiketta, laatikko, missä on nuoli ylöspäin ja lähetä haluttuun
sähköpostiosoitteeseen.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Pilvipalvelut
 Pilvipalveluiden käyttö on suositeltavaa.
Ne helpottavat tiedostojen jakamista,
ylläpitoa sekä varmuuskopiointia.
Pilvipalveluissa on yleensä noin 5 GB
ilmainen tila, minkä jälkeen palvelun
tarjoaja pyytää maksua.
 Pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen
ja varmuuskopiointiin ovat mm. Box,
iCloud, Google Drive, Dropbox, One
Drive jne.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Multimedia appseja
 YouTube
 Skype
 Netflix
 Google Earth
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Hyötysovelluksia
 Evernote
 Pages
 Numbers
 Keynote
 Powerpoint
 Word
 Dropbox
 Skitch
 Excel
 Google Drive
 Paper by FiftyThree
 Photo Grip
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Pidä huolta IPadista
 IPadin akku kestää noin 10-12 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti, niin tarkista
ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö tai kylmyys vaikuttavat
myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on tehokkain tapa säästää akkua.
 Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta. Erinomainen suoja on
Gripcase (http://www.ilonait.fi/web/gripcase/).
 Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.
 Huolehdi varmuuskopioinnista ja pidä iCloud päällä. Pidä iCloud varmuuskopiointi päällä ja tarkista
Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen
ja varmista, että sovelluksissa on mahdollinen varmuuskopiointi päällä. Pidä iCloudin Etsi iPad
päällä, niin voit yrittää paikantaa iPadin.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Samsung Galaxy tab 3
 Tablettien toiminnot eivät juurikaan eroa toisistaan. Taustalla toimiva
käyttöjärjestelmä sen sijaan erottaa ne toisistaan. Samsungit, Acerit, Asukset
sekä Lenovot jne. Kuuluvat Android-käyttöjärjestelmän piiriin.
 Android-tablettien valmistajia on runsaasti ja laitteet ovat käytettävyydeltään
hyvin erilaisia.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Android- käyttöjärjestelmä
 Android- käyttöjärjestelmä on Linux-pohjainen avoimen lähdekoodin
järjestelmä mobiililaitteille.
 Järjestelmä on maksuton ja sillä on lukuisia kehittäjiä. Alun perin järjestelmää
kehitti Android.Inc. Järjestelmän osti Google.
 Järjestelmän ongelmana ovat haittaohjelmat, troijalaiset, jotka naamioituvat
sovelluksiksi. Google ei juurikaan tarkista sovelluksiaan etukäteen.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Samsungin käyttöönotto
 Galaxy käynnistetään ylänurkassa olevasta
painikkeesta. Painiketta pitää painaa vähän
aikaa, minkä jälkeen kysytään pin-koodia.
Pin-koodi on kaikilla kirjaston laitteilla tällä
hetkellä 4321, mutta otettaessa laitteet
asiakaskäyttöön niihin tulee vaihtaa pin-
koodi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Alkunäyttö
 Alkunäyttö on laitteen kaikkien toimintojen aloituspiste. Alkunäyttöä voi muokata
mieleisekseen lisäämällä siihen pienoisohjelmia, kansioita ja sivuja (paneeleja).
Pienoisohjelmalla tarkoitetaan nimensä mukaisesti pienempiä ohjelmia, joita usein
käytetään taustalla eikä varsinaisesti päällä. Esim. sääsovellukset ovat usein
pienoisohjelmia, koska niitä on tarkoitus pitää taustalla auki esim. näyttämässä lämpötilaa,
kun taas varsinaisia sovelluksia, kuten vaikka internet-selainta käytetään yleensä
“päätoimisena”.
 Kohteen voit siirtää painamalla sitä hetken ja vetämällä sen halutulle sivulle. Sovelluksen
voit poistaa painamalla sitä hetken ja viemällä sen alkunäytön yläreunassa näkyvän
roskakorin kohdalle, roskakorin muututtua punaiseksi vapauta kohde.
 Alkunäytön alareunassa on ns. dock- kenttä, missä on yleensä käytetyimmät sovellukset.
Dock-kentän sovellukset pysyvät paikoillaan vaikka paneeleja siirtäisi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Uuden paneelin lisääminen
 Voit lisätä uusia paneeleja painamalla valikkonäppäintä ja valitsemalla
muokkaa sivua. Lisää uusi sivu. Mikäli haluat siirtää paneelia, kosketa
paneelikatselua jonkin aikaa ja vedä paneeli haluttuun paikkaan. Paneelien
poistaminen tapahtuu samalla tavoin kuin sovellustenkin poistaminen,
vetämällä kohde yläreunan roskakorin päälle ja vapauta kohde roskiksen
muututtua punaiseksi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Google-tili
 Android- tableteissa Google-tiliä
käyttämällä voi tallentaa tiedostoja,
varmuuskopioida, jakaa tietoa ja tuottaa
tietoa.
 Google-tilin luominen tapahtuu
https://accounts.google.com/signup?hl=fi
sivustolla. Google- tilin avulla voi yhdellä
tunnuksella hoitaa Drivessa tiedostojesi
tallennuksen, hyödyntää Google Docsissa
Office-ohjelma, sähköposteihin gmailia,
picasawebiä kuvien tallennukseen ja
muokkaukseen.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Google Apps for Education (GAFE)
 Yksinkertainen ja helposti käyttöönotettavissa.
 Oppilaitoksille ilmainen, ilman mainoksia.
 Opettajien testaamia sovelluksia, kirjoja ja videoita.
 Tiedostojen luominen , muokkaaminen ja jakaminen reaaliaikaisesti.
 Laitteiksi käyvät mitkä tahansa tietokoneet, tablet-laitteet tai älypuhelimet.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Tiedostojen siirtäminen
 Voit siirtää luomiasi tiedostoja Samsung Kies-ohjelmalla..
 Musiikkitiedostojen siirtäminen onnistuu Windows Media Playerillä. Varmista, että
ohjelma on liitetty tietokoneeseen. Liitä tablet USB:llä tietokoneeseen ja avaa
Windows Media Player ja synkronoi tiedostot.
 Voit siirtää tiedostoja ja jakaa sisältöjä Group Playn avulla.
 Luo Group Play istunto, voit määrittää salasanan ryhmälle. Osallistujien on annettava
salasana päästäkseen ryhmään. Voit jakaa asiakirjoja, musiikkia, kuvia, pelejä.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Sovellus- ja mediakaupat
 Sovelluksia ja muita sisältöjä voit hankkia
Play-kaupasta sekä Samsung Apps- kaupasta
(Galaxy Apps).
 Useimmat sovellukset ovat maksullisia ja
edellyttävät luottokorttitietoja. Sovelluksia voi
tallentaa myös muistikortille.
 Play kaupan latauslahjakortit käyvät Android
tablettien maksullisten appsien ostoon. Hinnat
Play-kaupassa ovat 10 €, 25 € tai 50 € alv
24 %. Porvoossa R-kioski myy lahjakortteja
Google Play kauppaan.
 Turvallisempi vaihtoehto Googlen
sovelluskaupalle on F-Droid, jonka
sovellukset ovat avointa lähdekoodia, mutta
ne ovat tarkistetut ennen kuluttajille
tarjoamista.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Mediapalvelut Android-laitteissa
 Musiikki sovelluksella voi kuunnella laitteeseen ladattua musiikkia. Sovelluksella voi myös
luoda soittolistoja.
 Kameran avulla voidaan luoda videoita tai ottaa kuvia. Kamera ei jää päälle, vaan poistuu
automaattisesti käytöstä, jos sitä ei käytetä. Galleria sovelluksella katsellaan otettuja
kuvia ja videoita. Galleriassa kuvat löytyvät kansioista.
 Näytön ruudunkaappaus l. screenshot. Luo oma screenshot-kansio johon kuvat
tallentuvat, myös sähköposti tallentaa lähetetyn kuvan, se tallentuu downloads-kansioon
Galleriassa.
 Kuvien poistaminen laitteesta tapahtuu yksinkertaisesti siirtämällä se roskakoriin
katsellessa kuvaa. Tai napautettaessa kansiossa
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Paper Artist
 Tämän sovelluksen avulla voit muuttaa
valokuvasi piirrosten kaltaisiksi. Muokattu
kuvaa tallentuu Galleriaan ja on sieltä
jaettavissa. Sovelluksen yhteydessä on
myös kamera, voit ottaa kuvia juuri sillä
hetkellä ja muokata ne piirrosten kaltaisiksi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Apuohjelmat
 Muistio Muistion avulla voit luoda ja tallentaa tärkeitä tietoja ja tarkastella niitä
sitten myöhemmin tai jakaa muistioita esim. Group Playssa.
 Kalenteri Kalenteriin voit lisätä muistioita, tapahtumia ja tehtäviä. Voit
muokata tapahtumatietoja ja lisätä tapahtumaan vaikka hälytyksen.
 Polaris Office ja Google palvelut Polaris Office on Samsung Galaxy tabin
tarjoama asiakirjojen muokkaus-sovellus. Sovelluksessa on tarjolla wordia,
exceliä sekä powerpointia vastaavat ohjelmat.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Pilvi ja varmuuskopiointi
 Tablet-laitteiden varmuuskopiointi tapahtuu pilveen. Samsung tarjoaa
mahdollisuutta varmuuskopioida laite Samsung-tilin tai Google-tilin avulla.
Samalla tilillä voi myös tehdä ostoksia Samsung-kaupasta. Tiedostojen
tallennukseen Samsung Galaxyssa on käytettävissä samat pilvipalvelut kuin
muissakin tablet-laitteissa. Varmuuskopiointi Samsung-tilille tapahtuu Kies-
ohjelman välityksellä. Kies on alun perin kehitetty kommunikointiin Windows ja
Macintosh järjestelmien välillä.
 Pilvipalveluista käytännöllisimpiä Android-laitteissa ovat Dropbox sekä Google
Drive.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Sähköpostitilin lisääminen
 Sähköpostitili- tai tilit lisätään asetuksista kohdasta tilit. Napauta lisää tili ja
valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja lisää tili.
 Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa tulee pyytää asiakkaita
käyttämään webmeiliä. Asiakkaiden ei tulisi lisätä omia tilejään kirjastojen
laitteille, sillä ne saattavat unohtua laitteille, jolloin muut käyttäjät pääsevät
tilien tietoihin.
 Mikäli kirjastossanne on käytössä mdm-palvelu, niin tällöin voidaan estää
sovellusten ja palveluiden lisääminen asiakkaiden toimesta.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Pidä huolta Samsungista
 Samsungin akku kestää noin 9 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti,
niin tarkista ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö
tai kylmyys vaikuttavat myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on
tehokkain tapa säästää akkua.
 Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta.
 Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.
 Huolehdi varmuuskopioinnista. Varmuus kopioi laite Google palvelimelle ja tarkista
Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen
tallennukseen.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Yleisiä kaikkiin aineisiin ja laitteisiin
sopivia appseja
 ThingLink selaimessa toimiva palvelu, jonka avulla käyttäjät voivat lsiätä
interaktiivisia painikkeita esim. valokuviin sekä videoihin. Videoiden käyttö
edellyttää erillistä rekisteröitymistä. Käyttömahdollisuuksia: esitykset,
ryhmätyöt, kuva-analyysit, vuorovaikutteiset verkko-esitykset.
Helppokäyttöinen. IOS-laitteille oma appsi.
 Padlet, sähköinen liitutaulu. Kätevä ja toimiva työkalu esim. ryhmätöiden
tekemiseen ja materiaalin jakamiseen koko ryhmälle. Ilmainen ja toimii
älypuhelimilla, tablet-laitteilla sekä kannettavilla.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
 Socrative: monivalinnat ja lyhyet kirjalliset vastaukset. Toimii lähes kaikilla
laitteilla, joissa internetyhteys. Toimii kännykällä, tableteilla ja kannettavalla.
 Kahoot: monivalinnat ja lyhyet kirjalliset vastaukset ajastettuina. Toimii kaikilla
laitteilla, joissa internetyhteys.
 GoogleDrive: tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, esitysgrafiikka, sähköiset
kyselyt, ilmainen, GAFE-ympäristö. Edellyttää käyttäjätilin luomista.
 BitLy Lyhennä pitkä nettiosoite lyhyemmäksi. Todella näppärä ja kätevä!
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi

Augmentoitu todellisuus ja
iMovie
työkaluja kouluille
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Augmentoitu todellisuus ja mihin sitä voi
käyttää
 Yksinkertaisimmillaan laajennettu todellisuus (eng. augmented reality tai AR) on
tietokoneella tuotetun sisällön esittämistä todellisen kuvan päällä tehostaen sitä, mikä
jo on ympärillämme.
 Augmentoitu todellisuus on reaalimaailmaa ja digitaalista maailmaa yhdistävä
käyttöliittymä. Mobiililaitteella, tabletti tai älypuhelin, käynnistetään AR- sovellus, joka
tunnistaa tietokoneella luodun objektin (markkerin) ja esittää sen taustalle pilveen
sijoitetun informaation.
 Augmentoitua todellisuutta hyödynnetään Suomessa vielä melko vähän. Koulut,
matkailu ja museot sekä jonkin verran kaupan ala.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Augmentoituun todellisuuteen kuuluu
 Visuaalisten näyttöjen lisäksi augmentoitua todellisuutta voidaan tarkastella
sellaisten laitteiden välityksellä, joista saavutettu informaatio perustuu
kuuloon, tuntoon, hajuun sekä makuun. Tällöin puhutaan moniaistisesta
oppimisesta.
 Oppijan kokemus oppimistilanteesta on tällöin monimuotoinen ja autenttinen.
 Simulaatio-opetuksessa käytössä sekä virtuaalimaailmassa tapahtuvassa
opetuksessa.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Erilaiset merkit augmentoidun
todellisuuden tunnistamisessa
 Kameran kautta havaitun markkerin avulla.
 GPS-koordinaattien avulla
 QR-koodien QR-koodit ovat useimmiten mustavalkoisia.
 Erilaisten muiden sensoreiden välityksellä (esim. RFID-tunniste)
 Merkitön laajennettu todellisuus käyttää laajennettua todellisuutta ilman kuvioiden tai
merkkien jäljitystä. Merkittömän laajennetun todellisuuden sovellutuksena voidaan myös
pitää kasvojen ja esineiden tunnistusta.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Augmentoinnin käyttökohteita
 Lisätyn todellisuuden sovelluksilla voidaan myös mallintaa jotakin jota ei
vielä ole, kuten esimerkiksi suunnitteilla olevia rakennuksia.
 Myös huonekaluliikkeet tarjoavat lisätyn todellisuuden sovelluksia, jotka
mallintavat käyttäjälle huonekalujen paikkaa halutussa tilassa
(esim. IKEA). Näin ostaja voi ennen ostopäätöstään kokeilla, miltä uusi
huonekalu näyttäisi hänen kotonaan.
 Reittisovelluksella olisi mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi museokierros
kaupungissa sovelluksen itse toimiessa oppaana.
 Autonvalmistajat hyödyntävät augmentoitua todellisuutta, työopasteena,
esim. BMW:n www-sivustolta löytyy hyvä konseptivideo automekaanikon
työn tukena toimivasta lisätyn todellisuuden sovelluksesta, joka kertoo
mekaanikolle, mitä osia tulee korjaustyössä poistaa ja miten.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Augmentointiin liittyviä sovelluksia
 Aurasma, tällä hetkellä käytetyin mobiili AR-sovellus oppilaitoksissa.
 Junaio, AR-selain, minkä avulla voi luoda ja tarkastella lisättyä todellisuutta
joko mobiililaitteiden tai AR-lasien välityksellä. Ilmainen, mutta saatavilla myös
maksullisia palveluja.
 Layar, AR-selain, minkä avulla voi luoda ja tuottaa lähes samankaltaista
materiaalia kuin Aurasmalla, maksullinen.
 Wikitude, ilmainen kokeiluversio, ilman aikarajoitusta.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Aurasma
 Aurasma on alunperin Cambridgessa kehitetty augmentoidun todellisuuden alusta.
Aurasma hyödyntää älypuhelinten ja tablettien kameraa ja sen avulla voidaan välittää
kuvia, videoita ja 3D- animaatioita todellisuudesta virtuaalimaailmaan.
 Kuvaa, jonka avulla augmentoitu todellisuus välitetään kutsutaan trigger-kuvaksi.
 Overlay on kuva, video tai 3Dmalli, joka välitetään trigger-kuvan välityksellä.
 Videota, kuvaa tai 3D animaatiota joka välitetään virtuaalimaailmaan kutsutaan ’auraksi’.
joka myöhemmin käynnistää aikaisemmassa vaiheessa valitun augmentoinnin.
 Channel, jos haluat muidenkin näkevän aurojasi, sinun tulee luoda oma kanava ja
tallentaa aurat sinne. Voit kutsua muut seuraamaan sinua ja kanavaasi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Aurasman toiminta
 Voit myös luoda selaimessa Aurasma Studiossa auroja, mutta tällöin sinun
kirjauduttava palveluun.
 Avaa Aurasma sovellus. Aurasman avulla voit katsella ja luoda
mobiililaitteellasi (IOS ja Android) omia auroja ilman kirjautumista.
 Katsellaksesi auroja sinun tulee seurata tekijän kanavaa (Channel), paitsi ns.
Universal tai Superauroja.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Aurasma koulussa
 Tee yhteinen tunnus luokallesi. A-tunnus  Profiilin kuva alhaalla  Account
 Ryhmä voi kirjautua yhteisellä tunnuksella mobiilisovellukseen. Tällöin kaikki
näkevät toistensa aurat, eikä toisia tarvitse seurata.
 Muutokset näkyvät heti kaikilla.
 Kouluissa Aurasma on suosittu helppokäyttöisyytensä ja monipuolisuutensa
vuoksi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Yhteiset tunnukset
Tunnus: opekoulutus
Salasana: VESO2015
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Pikaohje auran luomiselle mobiililaitteella
 Käynnistä Aurasma.
 A-logosta saat valikon auki.
 +-merkkiä painamalla voit luoda auran.
 Valitse OVERLAY; omakuva/video tai valitse sovelluksen valmis 3Dmalli.
 Ota TRIGGER-kuva. Aseta Overlay-kuva Trigger-kuvan päälle. Voit muokata kokoa ja
sijaintia.
 Nimeä aura ja tallenna se joko yksityiseksi tai julkiseksi.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
iMovie
 iMovie on helppo ja yksinkertainen sovellus IPadissa. Ohjelma toimii myös muissa IOS-
laitteissa sekä Windows-ympäristössä.
 iMovien avulla voi luoda trailereita tai videoita. Oman trailerin tai elokuvan tekeminen on
todella helppoa.
 Ohjelma rakentuu katseluikkunasta, aikajanasta sekä leikekokoelmasta. Kaikkia toimintoja
hallitaan siirtämällä sormella tai kynällä.
 Teemojen avulla saadaan suoraan pieniä efektejä video klippeihin. Teemassa on aina
myös mahdollisuus taustamusiikkiin. Kirjastosta löytyy lisää ääniefektejä, aplodeja,
askeleita yms. IPadissa toimivaan iMovieen voidaan suoraan tallentaa videoita,
selostuksia sekä stillkuvia.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
Pika-ohje trailerin tekoon
 Laitteen on oltava vaaka-asennossa, kun traileria tehdään.
 Napauta projektiselaimessa tai Teatterissa Luo+ ja valitse sitten traileri.
 Jos kuitenkin muokkaat jo aloitettua projektia, napauta Takaisin –painiketta, kunnes
olet palannut projektiselaimeen.
 Valitse teema.
 Lisää kuvat ja videot sekä muokkaa teksti.
 Voit esikatsella videosi, napauttamalla katseluikkunan alla olevaa toistopainiketta.
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi
4.5.2015 Porvoo
Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-
kaisa.sjolund@porvoo.fi

More Related Content

Similar to Tablet-laitteet tutuiksi

Ilona IT Samsung
Ilona IT SamsungIlona IT Samsung
Ilona IT SamsungIlonaIT
 
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksistaTablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksistaIlonaIT
 
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15 Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15 Matleena Laakso
 
Mobiilipeda 210115
Mobiilipeda 210115Mobiilipeda 210115
Mobiilipeda 210115Sanna Brauer
 
Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...
Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...
Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...Antti Brunni
 
Teknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukenaTeknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukenaOppimisvaikeus
 
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelutMikko Horila
 
Älypuhelinten käyttö opetuksessa
Älypuhelinten käyttö opetuksessaÄlypuhelinten käyttö opetuksessa
Älypuhelinten käyttö opetuksessaHarto Pönkä
 
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016Riikka Marttinen
 
Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavana
Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavanaSosiaalinen media vaikuttamisen kanavana
Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavanaIrma Mänty
 
Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015
Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015
Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015Johanna Salmia
 
1 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-8
1 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-81 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-8
1 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-8Miia Mäentausta
 
Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015
Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015 Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015
Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015 CaratFinland
 

Similar to Tablet-laitteet tutuiksi (15)

Mobie OnEduHR
Mobie OnEduHRMobie OnEduHR
Mobie OnEduHR
 
Ilona IT Samsung
Ilona IT SamsungIlona IT Samsung
Ilona IT Samsung
 
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksistaTablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
Tablettilaitteet ja niiden mahdollisuuksista
 
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15 Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
Pedagoginen piristysruiske 3.6.15
 
Mobiilipeda 210115
Mobiilipeda 210115Mobiilipeda 210115
Mobiilipeda 210115
 
Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...
Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...
Verkkotrendit 2014 - Tietotalo Infocenter näkemys verkkopalvelujen uusiin tre...
 
Teknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukenaTeknologia oppimisen tukena
Teknologia oppimisen tukena
 
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
5 sosiaalisen median_pikkuohjelmat_ja_googlen_palvelut
 
Älypuhelinten käyttö opetuksessa
Älypuhelinten käyttö opetuksessaÄlypuhelinten käyttö opetuksessa
Älypuhelinten käyttö opetuksessa
 
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016TVT erityisopetuksessa koulutus  8 3 2016
TVT erityisopetuksessa koulutus 8 3 2016
 
Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavana
Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavanaSosiaalinen media vaikuttamisen kanavana
Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavana
 
Hannu Laivamaan esitys
Hannu Laivamaan esitysHannu Laivamaan esitys
Hannu Laivamaan esitys
 
Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015
Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015
Mobiililaitekysely opiskelijoille 2015
 
1 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-8
1 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-81 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-8
1 move koulutusohjelma - tabletti tutuksi 24-8
 
Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015
Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015 Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015
Mobiilikuluttajan mobiilipäivä 03/2015
 

More from Anna-Kaisa Sjölund

Information Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare Education
Information Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare EducationInformation Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare Education
Information Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare EducationAnna-Kaisa Sjölund
 
AR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFE
AR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFEAR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFE
AR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFEAnna-Kaisa Sjölund
 

More from Anna-Kaisa Sjölund (8)

Tabletit kirjastoissa, iPadit
Tabletit kirjastoissa,  iPaditTabletit kirjastoissa,  iPadit
Tabletit kirjastoissa, iPadit
 
Information Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare Education
Information Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare EducationInformation Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare Education
Information Dynamics, Sensory Ethnography and Simulation in Healthcare Education
 
Virtual worlds as
Virtual worlds asVirtual worlds as
Virtual worlds as
 
AR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFE
AR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFEAR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFE
AR-TOOLS and EMERGENCY CARE EDUCATION IN SECOND LIFE
 
Orlando
OrlandoOrlando
Orlando
 
Sosiaalinen media urayliopisto
Sosiaalinen media urayliopistoSosiaalinen media urayliopisto
Sosiaalinen media urayliopisto
 
Sosiaalinen media urayliopisto
Sosiaalinen media urayliopistoSosiaalinen media urayliopisto
Sosiaalinen media urayliopisto
 
Sosiaalinen media urayliopisto
Sosiaalinen media urayliopistoSosiaalinen media urayliopisto
Sosiaalinen media urayliopisto
 

Recently uploaded

Recently uploaded (7)

Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
Tekoälyä koulunkäynninohjaajille. Jyty 27.4.24
 
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnotKoululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
 
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen SuomessaKasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
 
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiotKoulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
 
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
Tekoäly opetuksessa, opettajien kevätpäivä 26.4.24
 
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
 
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutusAikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
 

Tablet-laitteet tutuiksi

  • 1. Tablet-laitteet tutuiksi 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 2. Päivän kuluessa tutustumme…  IPadeihin ja niiden hallintaan ja hallinnointiin.  Android-laitteisiin ja erityisesti Porvoossa käytössä oleviin Samsung Galaxy tab 3:iin.  Näyttökappaleena on myös Windowsin Surface.  Tutustumme augmentoituun todellisuuteen ja sen hyödyntämiseen opetuksessa sekä teemme trailereita IPadeilla. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 3. Mikä on tablet-laite?  Tabletti, täppäri, tablu, sormitietokone rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tablet-laite on yleensä yksiosainen kosketusnäytöllinen kannettava tietokone, jota ohjataan joko sormella tai erityisellä osoitinkynällä.  Ensimmäisen kerran nimitystä PDA (Personal Digital Assistant) käytettiin 1992 Applen Newton-laitteesta. Newton toimi osoitinkynän avulla ja siinä oli tuki käsinkirjoitetuille merkeille.  Ensimmäinen kosketusnäytöllinen tablet-laite tuli niinikään Applelta 2010 alkuvuodesta ja samana vuonna Samsung toi ensimmäisen 7 tuuman tablet-laitteen. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 4. Tablet-heimot  Käyttöjärjestelmän perusteella tablet-laitteet voidaan jakaa heimoihin.  Android, IOS, Linux, Sailfish, Windows.  Kyse on käyttöjärjestelmän valinnasta. Mikäli käytössä on pöytäkone ja älypuhelin, niin kannattaa valita samaan käyttöjärjestelmään kuuluva tablet- laite. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 5. Tablet-laitteiden hallinnoinnista  Mobiililaitteiden hallinnointiin ja ylläpitoon on olemassa selkeä ja edullinen ratkaisu, jonka lisäarvo korostuu kunnan kaikkien mobiililaitteiden hallinnoinnissa, MDM l. Mobile Device Management.  MDM:ssa on kyse arjen helpottamisesta, siten että laitteet saadaan tietoturvallisiksi tarvitsematta miettiä kaikkia asetuksia. Aiemmin IT-osasto määritteli käytänteet ja niiden kanssa toimittiin. Nykyisin hallinnointi on enemmän käyttäjälähtöistä. Taustalla vaikuttavat edelleen laitteiden helppo hallinnointi, tietoturva ja asetuksien tekeminen. Laitteet voidaan liittää palveluun keskitetysti. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 6. MDM  MDM:n etuna on laitteiden ylläpidon helppous, turvallisuus ja taloudellisuus. Sisältöjä voidaan hallita ja jakaa luokkakohtaisesti, koulukohtaisesti tai kaikkiin laitteisiin erikseen.  Yhteistyö kunnan toimialojen kesken sekä kuntien välinen yhteistyö MDM:n välityksellä tuo säästöjä henkilöstökustannuksissa, helpottaa toiminnan suunnittelua ja uusien palvelujen käyttöönottoa, laitekirjanpitoa, sovellusten hallintaa ja jakelua sekä säännönmukaistaa valvontaa ja laitteistoprofiileja. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 7. Tablet-laitteiden käyttökohteita  Ensisijaistesti tablet-laitteiden käytössä korostuu visuaalisuus. Kamera on oikeastaan kaikkein tärkein väline tabletissa.  Tabletilla jaetaan kuvia ja tuotettuja videoita sekä pidetään yhteyttä ystäviin, työyhteisöön tai perheeseen jne. Sosiaalisuus ja sosiaalisen median sovellusten hyödyntäminen on keskeistä tablettien käytössä.  Koulut ja oppilaitokset ovat ottaneet tabletit innostuneesti käyttöön. Oppilaat tuottavat erilaisia materiaaleja opettajiensa johdolla.  Kirjastoissa tablet-laitteiden käyttö tällä hetkellä on pääasiassa e-aineistojen tarjonnassa , mediakasvatuksessa sekä tiedonhaunopetuksessa. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 8. Tablet-laitteiden käyttökohteista  Tablet-laitteilla voi tuottaa monimuotoista materiaalia, musiikkia, podcasteja (edellyttää joko pilvipalvelua tai palvelintilaa), videoita, augmentoitua todellisuutta.  Tablet-laitetta voi käyttää myös työvälineenä esim. muistioiden kirjoittamiseen, tekstien tuottamiseen, esitysten laatimiseen ja pitämiseen sekä tiedonhakuun.  Mediakasvatuksen parissa tablet-laitteet ovat osoittautuneet erinomaisiksi välineiksi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 9. iPadin käyttöönotto  Yksinkertaisimmillaan IPadin voi ottaa käyttöön ensimmäistä kertaa laittamalla virran laitteeseen oikeasta ylänurkasta.  Painamalla hetki katkaisijaa, laitteeseen tulee omenan kuva, odota hetki ja laite käynnistyy omenan hävittyä näytöltä.  Ensimmäistä kertaa käyttöönotettaessa laite ei pyydä tunnuslukua, vaan se täytyy antaa laitteelle asetuksista. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 10. Asetukset ja laitehallinta  Valitse näytöltä asetukset. Klikkaa WIFi ja oikealla näet ne avoimet verkot, joihin voit liittyä tai liity suljettuun verkkoon, jonka salasana on tiedossasi.  Laitteeseen saapuvia ilmoituksia voi hallita ilmoituskeskuksen välityksellä, asetuksissa kohdasta ilmoitukset. Ilmoituksia pääset seuraamaan hipaisemalla näytön yläreunasta alaspäin kevyesti.  Asetuksista saat tarkistettua ja tarvittaessa muutettua laitteen toimintaa ylläpitäviä tietoja. Tämän vuoksi on tärkeää tutustua laitteen asetuksiin ja niiden hallintaan kiireettömästi 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 11. AppleID  AppleID on sähköpostiosoite ja tunnuksesi, jolla kirjaudut kaikkiin Applen palveluihin.  Sen hankkiminen on ilmaista. AppleID:n avulla kirjaudut iCloudiin, iBooksiin, iTunesiin sekä App Storeen.  Ostokset ja maksullisten sovellusten lataukset ovat aina AppleID-kohtaisia eivät laitekohtaisia. Ne siis näkyvät vain kun käytetään AppleID:tä, jolla ostos on tehty. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 12. Langattomat verkot  Bluetooth  Ilmoituskeskus  AirDrop 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 13. Käyttöjärjestelmä (iOS)  Kotivalikko ( kotipesä)  Sovellukset löytyvät kuvakkeina kotivalikosta. Kotipesälle palataan aina painamalla valikkopainiketta. Kotivalikoita tulee aina lisää sovellusten määrän kasvaessa. Yhdelle kotivalikolle mahtuu 20 kuvaketta. Kuvakkeen sijasta kotivalikolla voi olla myös kansioita, jotka sisältävät useampia sovelluksia.  Sovellus käynnistetään napauttamalla, eikä niitä tarvitse erikseen sammuttaa. Avatut sovellukset jäävät kuitenkin taustalle aktiivisiksi ja niiden poistaminen tapahtuu painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta ja hipaisemalla sovellusta ylöspäin.  Kotivalikon alareunassa on Dock, jossa kannattaa pitää suosituimmat sovellukset. Dock näkyy kaikissa kotivalikoissa. Kotivalikoiden määrä näkyy palloina Dockin yläpuolella. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 14. Kotivalikko 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna-kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 15. Kotivalikko  Hipaisemalla valikkoriviä ylhäältä alas, saadaan esille ilmoituskeskus. Ilmoituskeskuksessa näkyvät päivän kalenterimerkinnät. Ilmoituskeskusta hallitaan asetuksista, kohdasta ilmoitukset.  Painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta (kotipesä) voidaan avoinna olevia sovelluksia poistaa moniajovalikolla.  Hipaisemalla valikkoriviä alhaalta, saadaan esille ohjauskeskus. Ohjauskeskuksesta on nopea pääsy usein käytettyihin säätimiin, kuten näytön kirkkauteen tai äänisäätimiin.. Ohjauskeskuksesta löytyvät myös AirPlay valikko, josta laitteen voi yhdistää Apple tv:hen sekä AirDrop-valikko, mistä aktivoidaan iPadien välinen tiedonsiirto. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 16. Kuvakkeiden siirtäminen  Hipaisemalla valikkoriviä ylhäältä alas, saadaan esille ilmoituskeskus. Ilmoituskeskuksessa näkyvät päivän kalenterimerkinnät. Ilmoituskeskusta hallitaan asetuksista, kohdasta ilmoitukset.  Painamalla nopeasti kaksi kertaa valikkopainiketta (kotipesä) voidaan avoinna olevia sovelluksia poistaa moniajovalikolla.  Hipaisemalla valikkoriviä alhaalta, saadaan esille ohjauskeskus. Ohjauskeskuksesta on nopea pääsy usein käytettyihin säätimiin, kuten näytön kirkkauteen tai äänisäätimiin.. Ohjauskeskuksesta löytyvät myös AirPlay valikko, josta laitteen voi yhdistää Apple tv:hen sekä AirDrop-valikko, mistä aktivoidaan iPadien välinen tiedonsiirto. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 17. Sähköpostiasetukset  Sähköpostitili tai tilit lisätään asetuksista kohdasta posti, yhteystiedot, kalenterit. Napauta lisää tili ja valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja lisää tili.  Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa asiakkaiden käyttää webmeiliä selaimessa. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 18. Safarin selaushistorian tyhjentäminen 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 19. Sovellusten lataaminen  Sovellusten lataaminen tapahtuu Apple-tunnuksella App Storesta, ITunesista (musiikki, elokuvat ja äänikirjat sekä podcastit) tai IBookstoresta (kirjat). Sovelluksia on saatavilla sekä ilmaisia että maksullisia. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 20. Sovellusten päivittäminen  Sovelluksia päivitetään usein. App Store kuvakkeesta näet kuinka monta sovellusta odottaa päivitystä. Käynnistä App Store- sovellus. Napauta alarivistä päivitykset. Napauta sovelluksen kohdalla päivitä tai mikäli päivityksiä on useita odottamassa, napauta vasemmasta yläkulmasta päivitä kaikki. Päivitykset ovat maksuttomia. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 21. Sovellusten uudelleen lataaminen  Mikäli olet vahingossa tullut poistaneeksi sovelluksen, saat ladattua sen uudelleen ilmaiseksi. Valitse App Store. Napauta alarivistä Ostetut. Napauta sovelluksen kohdalla avautuvaa pilvipainiketta. Sovellus ladataan, mutta siihen aiemmin tallennetut tiedostot eivät lataudu mukana. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 22. Tiedosto auki haluttuun sovellukseen  Tiedostot tallentuvat iPadissa aina sovellukseen. Tiedostoja ei selata samalla tavoin kuin esim. Windowsissa tai OS X:ssä, vaan se käynnistetään avaamalla sovellus.  Tiedosto voidaan ohjata haluttuun sovellukseen Avaa ohjelmassa-toiminnolla. Sähköposti ja selain (Safari) osaavat avata eri tiedostoja, mutta mikäli tiedosto halutaan tallentaa iPadiin tai muokata sitä iPadissa, on se avattava jossakin sovelluksessa.  Avaa tiedosto esimerkiksi sähköpostista. Tiedostosta avautuu esikatselunäkymä. Napauta näyttöä keskeltä ja klikkaa yläkulmasta avaa ohjelmassa. Valitse sovellus ja tiedosto aukeaa sovelluksessa. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 23. Tiedostojen lähettäminen  Tiedostoja voidaan jakaa iPadista sähköpostilla, pilvipalveluiden välityksellä tai Air Dropilla IPadista toiseen. Lähetä tiedosto sähköpostilla hipaisemalla jakamispainiketta, laatikko, missä on nuoli ylöspäin ja lähetä haluttuun sähköpostiosoitteeseen. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 24. Pilvipalvelut  Pilvipalveluiden käyttö on suositeltavaa. Ne helpottavat tiedostojen jakamista, ylläpitoa sekä varmuuskopiointia. Pilvipalveluissa on yleensä noin 5 GB ilmainen tila, minkä jälkeen palvelun tarjoaja pyytää maksua.  Pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen ja varmuuskopiointiin ovat mm. Box, iCloud, Google Drive, Dropbox, One Drive jne. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 25. Multimedia appseja  YouTube  Skype  Netflix  Google Earth 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 26. Hyötysovelluksia  Evernote  Pages  Numbers  Keynote  Powerpoint  Word  Dropbox  Skitch  Excel  Google Drive  Paper by FiftyThree  Photo Grip 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 27. Pidä huolta IPadista  IPadin akku kestää noin 10-12 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti, niin tarkista ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö tai kylmyys vaikuttavat myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on tehokkain tapa säästää akkua.  Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta. Erinomainen suoja on Gripcase (http://www.ilonait.fi/web/gripcase/).  Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.  Huolehdi varmuuskopioinnista ja pidä iCloud päällä. Pidä iCloud varmuuskopiointi päällä ja tarkista Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen ja varmista, että sovelluksissa on mahdollinen varmuuskopiointi päällä. Pidä iCloudin Etsi iPad päällä, niin voit yrittää paikantaa iPadin. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 28. Samsung Galaxy tab 3  Tablettien toiminnot eivät juurikaan eroa toisistaan. Taustalla toimiva käyttöjärjestelmä sen sijaan erottaa ne toisistaan. Samsungit, Acerit, Asukset sekä Lenovot jne. Kuuluvat Android-käyttöjärjestelmän piiriin.  Android-tablettien valmistajia on runsaasti ja laitteet ovat käytettävyydeltään hyvin erilaisia. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 29. Android- käyttöjärjestelmä  Android- käyttöjärjestelmä on Linux-pohjainen avoimen lähdekoodin järjestelmä mobiililaitteille.  Järjestelmä on maksuton ja sillä on lukuisia kehittäjiä. Alun perin järjestelmää kehitti Android.Inc. Järjestelmän osti Google.  Järjestelmän ongelmana ovat haittaohjelmat, troijalaiset, jotka naamioituvat sovelluksiksi. Google ei juurikaan tarkista sovelluksiaan etukäteen. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 30. Samsungin käyttöönotto  Galaxy käynnistetään ylänurkassa olevasta painikkeesta. Painiketta pitää painaa vähän aikaa, minkä jälkeen kysytään pin-koodia. Pin-koodi on kaikilla kirjaston laitteilla tällä hetkellä 4321, mutta otettaessa laitteet asiakaskäyttöön niihin tulee vaihtaa pin- koodi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 31. Alkunäyttö  Alkunäyttö on laitteen kaikkien toimintojen aloituspiste. Alkunäyttöä voi muokata mieleisekseen lisäämällä siihen pienoisohjelmia, kansioita ja sivuja (paneeleja). Pienoisohjelmalla tarkoitetaan nimensä mukaisesti pienempiä ohjelmia, joita usein käytetään taustalla eikä varsinaisesti päällä. Esim. sääsovellukset ovat usein pienoisohjelmia, koska niitä on tarkoitus pitää taustalla auki esim. näyttämässä lämpötilaa, kun taas varsinaisia sovelluksia, kuten vaikka internet-selainta käytetään yleensä “päätoimisena”.  Kohteen voit siirtää painamalla sitä hetken ja vetämällä sen halutulle sivulle. Sovelluksen voit poistaa painamalla sitä hetken ja viemällä sen alkunäytön yläreunassa näkyvän roskakorin kohdalle, roskakorin muututtua punaiseksi vapauta kohde.  Alkunäytön alareunassa on ns. dock- kenttä, missä on yleensä käytetyimmät sovellukset. Dock-kentän sovellukset pysyvät paikoillaan vaikka paneeleja siirtäisi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 32. Uuden paneelin lisääminen  Voit lisätä uusia paneeleja painamalla valikkonäppäintä ja valitsemalla muokkaa sivua. Lisää uusi sivu. Mikäli haluat siirtää paneelia, kosketa paneelikatselua jonkin aikaa ja vedä paneeli haluttuun paikkaan. Paneelien poistaminen tapahtuu samalla tavoin kuin sovellustenkin poistaminen, vetämällä kohde yläreunan roskakorin päälle ja vapauta kohde roskiksen muututtua punaiseksi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 33. Google-tili  Android- tableteissa Google-tiliä käyttämällä voi tallentaa tiedostoja, varmuuskopioida, jakaa tietoa ja tuottaa tietoa.  Google-tilin luominen tapahtuu https://accounts.google.com/signup?hl=fi sivustolla. Google- tilin avulla voi yhdellä tunnuksella hoitaa Drivessa tiedostojesi tallennuksen, hyödyntää Google Docsissa Office-ohjelma, sähköposteihin gmailia, picasawebiä kuvien tallennukseen ja muokkaukseen. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 34. Google Apps for Education (GAFE)  Yksinkertainen ja helposti käyttöönotettavissa.  Oppilaitoksille ilmainen, ilman mainoksia.  Opettajien testaamia sovelluksia, kirjoja ja videoita.  Tiedostojen luominen , muokkaaminen ja jakaminen reaaliaikaisesti.  Laitteiksi käyvät mitkä tahansa tietokoneet, tablet-laitteet tai älypuhelimet. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 35. Tiedostojen siirtäminen  Voit siirtää luomiasi tiedostoja Samsung Kies-ohjelmalla..  Musiikkitiedostojen siirtäminen onnistuu Windows Media Playerillä. Varmista, että ohjelma on liitetty tietokoneeseen. Liitä tablet USB:llä tietokoneeseen ja avaa Windows Media Player ja synkronoi tiedostot.  Voit siirtää tiedostoja ja jakaa sisältöjä Group Playn avulla.  Luo Group Play istunto, voit määrittää salasanan ryhmälle. Osallistujien on annettava salasana päästäkseen ryhmään. Voit jakaa asiakirjoja, musiikkia, kuvia, pelejä. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 36. Sovellus- ja mediakaupat  Sovelluksia ja muita sisältöjä voit hankkia Play-kaupasta sekä Samsung Apps- kaupasta (Galaxy Apps).  Useimmat sovellukset ovat maksullisia ja edellyttävät luottokorttitietoja. Sovelluksia voi tallentaa myös muistikortille.  Play kaupan latauslahjakortit käyvät Android tablettien maksullisten appsien ostoon. Hinnat Play-kaupassa ovat 10 €, 25 € tai 50 € alv 24 %. Porvoossa R-kioski myy lahjakortteja Google Play kauppaan.  Turvallisempi vaihtoehto Googlen sovelluskaupalle on F-Droid, jonka sovellukset ovat avointa lähdekoodia, mutta ne ovat tarkistetut ennen kuluttajille tarjoamista. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 37. Mediapalvelut Android-laitteissa  Musiikki sovelluksella voi kuunnella laitteeseen ladattua musiikkia. Sovelluksella voi myös luoda soittolistoja.  Kameran avulla voidaan luoda videoita tai ottaa kuvia. Kamera ei jää päälle, vaan poistuu automaattisesti käytöstä, jos sitä ei käytetä. Galleria sovelluksella katsellaan otettuja kuvia ja videoita. Galleriassa kuvat löytyvät kansioista.  Näytön ruudunkaappaus l. screenshot. Luo oma screenshot-kansio johon kuvat tallentuvat, myös sähköposti tallentaa lähetetyn kuvan, se tallentuu downloads-kansioon Galleriassa.  Kuvien poistaminen laitteesta tapahtuu yksinkertaisesti siirtämällä se roskakoriin katsellessa kuvaa. Tai napautettaessa kansiossa 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 38. Paper Artist  Tämän sovelluksen avulla voit muuttaa valokuvasi piirrosten kaltaisiksi. Muokattu kuvaa tallentuu Galleriaan ja on sieltä jaettavissa. Sovelluksen yhteydessä on myös kamera, voit ottaa kuvia juuri sillä hetkellä ja muokata ne piirrosten kaltaisiksi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 39. Apuohjelmat  Muistio Muistion avulla voit luoda ja tallentaa tärkeitä tietoja ja tarkastella niitä sitten myöhemmin tai jakaa muistioita esim. Group Playssa.  Kalenteri Kalenteriin voit lisätä muistioita, tapahtumia ja tehtäviä. Voit muokata tapahtumatietoja ja lisätä tapahtumaan vaikka hälytyksen.  Polaris Office ja Google palvelut Polaris Office on Samsung Galaxy tabin tarjoama asiakirjojen muokkaus-sovellus. Sovelluksessa on tarjolla wordia, exceliä sekä powerpointia vastaavat ohjelmat. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 40. Pilvi ja varmuuskopiointi  Tablet-laitteiden varmuuskopiointi tapahtuu pilveen. Samsung tarjoaa mahdollisuutta varmuuskopioida laite Samsung-tilin tai Google-tilin avulla. Samalla tilillä voi myös tehdä ostoksia Samsung-kaupasta. Tiedostojen tallennukseen Samsung Galaxyssa on käytettävissä samat pilvipalvelut kuin muissakin tablet-laitteissa. Varmuuskopiointi Samsung-tilille tapahtuu Kies- ohjelman välityksellä. Kies on alun perin kehitetty kommunikointiin Windows ja Macintosh järjestelmien välillä.  Pilvipalveluista käytännöllisimpiä Android-laitteissa ovat Dropbox sekä Google Drive. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 41. Sähköpostitilin lisääminen  Sähköpostitili- tai tilit lisätään asetuksista kohdasta tilit. Napauta lisää tili ja valitse palveluntarjoaja. Anna pyydetyt tiedot ja lisää tili.  Kirjastoissa asiakaskäytössä olevissa laitteissa tulee pyytää asiakkaita käyttämään webmeiliä. Asiakkaiden ei tulisi lisätä omia tilejään kirjastojen laitteille, sillä ne saattavat unohtua laitteille, jolloin muut käyttäjät pääsevät tilien tietoihin.  Mikäli kirjastossanne on käytössä mdm-palvelu, niin tällöin voidaan estää sovellusten ja palveluiden lisääminen asiakkaiden toimesta. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 42. Pidä huolta Samsungista  Samsungin akku kestää noin 9 tuntia yhdellä latauksella. Mikäli akku kuluu nopeasti, niin tarkista ettei sovelluksia ole tarpeettomasti auki viemässä virtaa. Liiallinen lämpö tai kylmyys vaikuttavat myös akun kestävyyteen. Näytön kirkkauden säätäminen on tehokkain tapa säästää akkua.  Pidä laite suojakotelossa. Suoja kotelo antaa suojaa naarmuilta ja kolhuilta.  Pyyhi näyttö kuivalla mikrokuituliinalla.  Huolehdi varmuuskopioinnista. Varmuus kopioi laite Google palvelimelle ja tarkista Asetuksista, että varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Hyödynnä pilvipalveluja tiedostojen tallennukseen. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 43. Yleisiä kaikkiin aineisiin ja laitteisiin sopivia appseja  ThingLink selaimessa toimiva palvelu, jonka avulla käyttäjät voivat lsiätä interaktiivisia painikkeita esim. valokuviin sekä videoihin. Videoiden käyttö edellyttää erillistä rekisteröitymistä. Käyttömahdollisuuksia: esitykset, ryhmätyöt, kuva-analyysit, vuorovaikutteiset verkko-esitykset. Helppokäyttöinen. IOS-laitteille oma appsi.  Padlet, sähköinen liitutaulu. Kätevä ja toimiva työkalu esim. ryhmätöiden tekemiseen ja materiaalin jakamiseen koko ryhmälle. Ilmainen ja toimii älypuhelimilla, tablet-laitteilla sekä kannettavilla. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 44.  Socrative: monivalinnat ja lyhyet kirjalliset vastaukset. Toimii lähes kaikilla laitteilla, joissa internetyhteys. Toimii kännykällä, tableteilla ja kannettavalla.  Kahoot: monivalinnat ja lyhyet kirjalliset vastaukset ajastettuina. Toimii kaikilla laitteilla, joissa internetyhteys.  GoogleDrive: tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, esitysgrafiikka, sähköiset kyselyt, ilmainen, GAFE-ympäristö. Edellyttää käyttäjätilin luomista.  BitLy Lyhennä pitkä nettiosoite lyhyemmäksi. Todella näppärä ja kätevä! 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 45.  Augmentoitu todellisuus ja iMovie työkaluja kouluille 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 46. Augmentoitu todellisuus ja mihin sitä voi käyttää  Yksinkertaisimmillaan laajennettu todellisuus (eng. augmented reality tai AR) on tietokoneella tuotetun sisällön esittämistä todellisen kuvan päällä tehostaen sitä, mikä jo on ympärillämme.  Augmentoitu todellisuus on reaalimaailmaa ja digitaalista maailmaa yhdistävä käyttöliittymä. Mobiililaitteella, tabletti tai älypuhelin, käynnistetään AR- sovellus, joka tunnistaa tietokoneella luodun objektin (markkerin) ja esittää sen taustalle pilveen sijoitetun informaation.  Augmentoitua todellisuutta hyödynnetään Suomessa vielä melko vähän. Koulut, matkailu ja museot sekä jonkin verran kaupan ala. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 47. Augmentoituun todellisuuteen kuuluu  Visuaalisten näyttöjen lisäksi augmentoitua todellisuutta voidaan tarkastella sellaisten laitteiden välityksellä, joista saavutettu informaatio perustuu kuuloon, tuntoon, hajuun sekä makuun. Tällöin puhutaan moniaistisesta oppimisesta.  Oppijan kokemus oppimistilanteesta on tällöin monimuotoinen ja autenttinen.  Simulaatio-opetuksessa käytössä sekä virtuaalimaailmassa tapahtuvassa opetuksessa. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 48. Erilaiset merkit augmentoidun todellisuuden tunnistamisessa  Kameran kautta havaitun markkerin avulla.  GPS-koordinaattien avulla  QR-koodien QR-koodit ovat useimmiten mustavalkoisia.  Erilaisten muiden sensoreiden välityksellä (esim. RFID-tunniste)  Merkitön laajennettu todellisuus käyttää laajennettua todellisuutta ilman kuvioiden tai merkkien jäljitystä. Merkittömän laajennetun todellisuuden sovellutuksena voidaan myös pitää kasvojen ja esineiden tunnistusta. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 49. Augmentoinnin käyttökohteita  Lisätyn todellisuuden sovelluksilla voidaan myös mallintaa jotakin jota ei vielä ole, kuten esimerkiksi suunnitteilla olevia rakennuksia.  Myös huonekaluliikkeet tarjoavat lisätyn todellisuuden sovelluksia, jotka mallintavat käyttäjälle huonekalujen paikkaa halutussa tilassa (esim. IKEA). Näin ostaja voi ennen ostopäätöstään kokeilla, miltä uusi huonekalu näyttäisi hänen kotonaan.  Reittisovelluksella olisi mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi museokierros kaupungissa sovelluksen itse toimiessa oppaana.  Autonvalmistajat hyödyntävät augmentoitua todellisuutta, työopasteena, esim. BMW:n www-sivustolta löytyy hyvä konseptivideo automekaanikon työn tukena toimivasta lisätyn todellisuuden sovelluksesta, joka kertoo mekaanikolle, mitä osia tulee korjaustyössä poistaa ja miten. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 50. Augmentointiin liittyviä sovelluksia  Aurasma, tällä hetkellä käytetyin mobiili AR-sovellus oppilaitoksissa.  Junaio, AR-selain, minkä avulla voi luoda ja tarkastella lisättyä todellisuutta joko mobiililaitteiden tai AR-lasien välityksellä. Ilmainen, mutta saatavilla myös maksullisia palveluja.  Layar, AR-selain, minkä avulla voi luoda ja tuottaa lähes samankaltaista materiaalia kuin Aurasmalla, maksullinen.  Wikitude, ilmainen kokeiluversio, ilman aikarajoitusta. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 51. Aurasma  Aurasma on alunperin Cambridgessa kehitetty augmentoidun todellisuuden alusta. Aurasma hyödyntää älypuhelinten ja tablettien kameraa ja sen avulla voidaan välittää kuvia, videoita ja 3D- animaatioita todellisuudesta virtuaalimaailmaan.  Kuvaa, jonka avulla augmentoitu todellisuus välitetään kutsutaan trigger-kuvaksi.  Overlay on kuva, video tai 3Dmalli, joka välitetään trigger-kuvan välityksellä.  Videota, kuvaa tai 3D animaatiota joka välitetään virtuaalimaailmaan kutsutaan ’auraksi’. joka myöhemmin käynnistää aikaisemmassa vaiheessa valitun augmentoinnin.  Channel, jos haluat muidenkin näkevän aurojasi, sinun tulee luoda oma kanava ja tallentaa aurat sinne. Voit kutsua muut seuraamaan sinua ja kanavaasi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 52. Aurasman toiminta  Voit myös luoda selaimessa Aurasma Studiossa auroja, mutta tällöin sinun kirjauduttava palveluun.  Avaa Aurasma sovellus. Aurasman avulla voit katsella ja luoda mobiililaitteellasi (IOS ja Android) omia auroja ilman kirjautumista.  Katsellaksesi auroja sinun tulee seurata tekijän kanavaa (Channel), paitsi ns. Universal tai Superauroja. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 53. Aurasma koulussa  Tee yhteinen tunnus luokallesi. A-tunnus  Profiilin kuva alhaalla  Account  Ryhmä voi kirjautua yhteisellä tunnuksella mobiilisovellukseen. Tällöin kaikki näkevät toistensa aurat, eikä toisia tarvitse seurata.  Muutokset näkyvät heti kaikilla.  Kouluissa Aurasma on suosittu helppokäyttöisyytensä ja monipuolisuutensa vuoksi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 54. Yhteiset tunnukset Tunnus: opekoulutus Salasana: VESO2015 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 55. Pikaohje auran luomiselle mobiililaitteella  Käynnistä Aurasma.  A-logosta saat valikon auki.  +-merkkiä painamalla voit luoda auran.  Valitse OVERLAY; omakuva/video tai valitse sovelluksen valmis 3Dmalli.  Ota TRIGGER-kuva. Aseta Overlay-kuva Trigger-kuvan päälle. Voit muokata kokoa ja sijaintia.  Nimeä aura ja tallenna se joko yksityiseksi tai julkiseksi. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 56. iMovie  iMovie on helppo ja yksinkertainen sovellus IPadissa. Ohjelma toimii myös muissa IOS- laitteissa sekä Windows-ympäristössä.  iMovien avulla voi luoda trailereita tai videoita. Oman trailerin tai elokuvan tekeminen on todella helppoa.  Ohjelma rakentuu katseluikkunasta, aikajanasta sekä leikekokoelmasta. Kaikkia toimintoja hallitaan siirtämällä sormella tai kynällä.  Teemojen avulla saadaan suoraan pieniä efektejä video klippeihin. Teemassa on aina myös mahdollisuus taustamusiikkiin. Kirjastosta löytyy lisää ääniefektejä, aplodeja, askeleita yms. IPadissa toimivaan iMovieen voidaan suoraan tallentaa videoita, selostuksia sekä stillkuvia. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 57. Pika-ohje trailerin tekoon  Laitteen on oltava vaaka-asennossa, kun traileria tehdään.  Napauta projektiselaimessa tai Teatterissa Luo+ ja valitse sitten traileri.  Jos kuitenkin muokkaat jo aloitettua projektia, napauta Takaisin –painiketta, kunnes olet palannut projektiselaimeen.  Valitse teema.  Lisää kuvat ja videot sekä muokkaa teksti.  Voit esikatsella videosi, napauttamalla katseluikkunan alla olevaa toistopainiketta. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi
  • 58. 4.5.2015 Porvoo Anna-Kaisa Sjölund, Porvoon kirjasto, anna- kaisa.sjolund@porvoo.fi