SlideShare a Scribd company logo
”Minun Imatrani”
- Nuoria osallistava valokuvausprojekti
Laura Lehtonen ja Eeva Sirjala SOK16
”Minun Imatrani” - projekti
• Projekti toteutetaan IntoPajoilla.
• IntoPajat ry:n asiakkaat ovat mm. työttömät nuoret
aikuiset. IntoPajat tarjoaa asiakkaillensa työpaja- ja
valmennuspalveluita.
• Projektimme kohderyhmänä ovat 18v- 26v nuoret
aikuiset.
• Osallistavaa toimintaa nuorille -> Tarkoituksena luoda
nuorten aikuisten kanssa toteutuksen sisältö. Me
annoimme raamit, mutta yhdessä asiakkaiden kanssa
loimme sisällön.
• Tavoitteena on: nuoren äänen esiintuominen, uusien
ilmaisukeinojen löytäminen, hyvinvoinnin tukeminen,
sitoutuminen projektiin.
Projektin idea ja toteutus
• Asiakkaiden rekrytoiminen, innostaminen mukaan projektiin.
• Ryhmäytyminen ja toimintakertojen sisältöjen miettiminen yhdessä asiakkaiden kanssa.
• Ideana on kuvata jokaiselle henkilökohtaisesti tärkeä paikka Imatralla
• Kävimme kuvaamassa nuorten valitsemia paikkoja.
• Oman valokuvan työstäminen tauluksi
• Kuvasta pieni tarina, joka liitetään teoksen yhteyteen.
• Näyttely kirjastolla, käymme yhdessä ripustamassa ja myös purkamassa näyttelyn.
• Loppusijoitus IntoPajojen seinille, tarkoitus jatkaa projektin ideaa myös
• tulevaisuudessa.
• Asiakkaiden tavoitteita projektin
suhteen: aikataulujen noudattaminen,
uutta sisältöä elämään, pelkotilojen
voittaminen, harrastuksen
ylläpitäminen, ympäristöön
tutustuminen, omien voimavarojen
kartoitus, oman tuotoksen
esitteleminen muille ja siitä saatava
palaute
• Asiakkaat kuvailevat haasteitansa
projektin aikana seuraavasti:
sosiaaliset ongelmat, erilaiset
psyykkiset sairaudet, muutokset
henkilökohtaisessa elämässä,
aikataulujen noudattaminen

More Related Content

Viewers also liked

YahooHealth
YahooHealthYahooHealth
YahooHealth
Nubia Wilson
 
My Social media
My Social media My Social media
My Social media
tannerstrickbine
 
Sistema hindu yogui de la cura por el agua
Sistema hindu yogui de la cura por el aguaSistema hindu yogui de la cura por el agua

Jose Pereira Cabezuelo
 
Презентація досвіду вчителя початкових класів Кравченко Л.М.
Презентація досвіду вчителя початкових класів Кравченко Л.М.Презентація досвіду вчителя початкових класів Кравченко Л.М.

Alla Kolosai
 
Nuorten osallisuuden vahvistaminen nuorten, järjestöjen ja hyvinvointiaseman ...
Nuorten osallisuuden vahvistaminen nuorten, järjestöjen ja hyvinvointiaseman ...Nuorten osallisuuden vahvistaminen nuorten, järjestöjen ja hyvinvointiaseman ...

Heini Maijanen
 
Положення про проведення тижня знань правил дорожнього руху
Положення про проведення тижня знань правил дорожнього рухуПоложення про проведення тижня знань правил дорожнього руху

обираємо здоровий спосіб життя
обираємо здоровий спосіб життяобираємо здоровий спосіб життя
обираємо здоровий спосіб життя
bersenova
 
Earth moving equipments
Earth moving equipmentsEarth moving equipments
Earth moving equipments
Krishnagnr
 
9 de julio
9 de julio9 de julio
9 de julio
holasoybruno70
 
Día 25 de mayo
Día 25 de mayoDía 25 de mayo
Día 25 de mayo
holasoybruno70
 
CIA in Vietnam Paper
CIA in Vietnam PaperCIA in Vietnam Paper
CIA in Vietnam Paper
Travis Beecroft
 
Viewers also liked (11)

More from Heini Maijanen

Jobi-hankkeen loppuseminaarin ohjelma
Jobi-hankkeen loppuseminaarin ohjelma Jobi-hankkeen loppuseminaarin ohjelma
Jobi-hankkeen loppuseminaarin ohjelma
Heini Maijanen
 
Jobitiimi
JobitiimiJobitiimi
Jobitiimi
Heini Maijanen
 
Vapaaehtoistyö, Savitaipaleen ja Rautjärven hyvinvointiasemat
Vapaaehtoistyö, Savitaipaleen ja Rautjärven hyvinvointiasematVapaaehtoistyö, Savitaipaleen ja Rautjärven hyvinvointiasemat

Kaveritoiminta Eksoten vammaispalveluissa
Kaveritoiminta Eksoten vammaispalveluissaKaveritoiminta Eksoten vammaispalveluissa

Järjestöt - palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian ...
Järjestöt - palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian ...Järjestöt - palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian ...

Esko-hankkeen opit, kopit ja kompastuskivet kun järjestöt ja Oulun kaupunki l...
Esko-hankkeen opit, kopit ja kompastuskivet kun järjestöt ja Oulun kaupunki l...Esko-hankkeen opit, kopit ja kompastuskivet kun järjestöt ja Oulun kaupunki l...

Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto
Etelä-Karjalaan yhdistysverkostoEtelä-Karjalaan yhdistysverkosto
Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto
Heini Maijanen
 
Parikkalan Hyvinvointiviikon ohjelma 11.-18.10.2014
Parikkalan Hyvinvointiviikon ohjelma 11.-18.10.2014Parikkalan Hyvinvointiviikon ohjelma 11.-18.10.2014

Ikäihmisten toiveita ja näkemyksiä omasta arjesta - sosiaalitaito
Ikäihmisten toiveita ja näkemyksiä omasta arjesta - sosiaalitaitoIkäihmisten toiveita ja näkemyksiä omasta arjesta - sosiaalitaito

Eksoten nuorten taidepaja - Päivimaria Seppänen
Eksoten nuorten taidepaja - Päivimaria SeppänenEksoten nuorten taidepaja - Päivimaria Seppänen

Huomioita osallisuudesta ja kehittämisestä - Pikasson
Huomioita osallisuudesta ja kehittämisestä - PikassonHuomioita osallisuudesta ja kehittämisestä - Pikasson

Omannäköistä elämää henkilökohtaisen budjetoinnin avulla - Merja Heinonen
Omannäköistä elämää henkilökohtaisen budjetoinnin avulla - Merja HeinonenOmannäköistä elämää henkilökohtaisen budjetoinnin avulla - Merja Heinonen

Mukava ääni valokuvanäyttelyn synty - Marianne Rintala
Mukava ääni valokuvanäyttelyn synty - Marianne RintalaMukava ääni valokuvanäyttelyn synty - Marianne Rintala

Kiinni elämässä, osallisuus ja ikäpolvien vuorovaikutus hyvän vanhenemisen ev...
Kiinni elämässä, osallisuus ja ikäpolvien vuorovaikutus hyvän vanhenemisen ev...Kiinni elämässä, osallisuus ja ikäpolvien vuorovaikutus hyvän vanhenemisen ev...

Sosiaalihyöty osallisuuden ja vaikuttavuuden osoittajana aikuissosiaalityössä...
Sosiaalihyöty osallisuuden ja vaikuttavuuden osoittajana aikuissosiaalityössä...Sosiaalihyöty osallisuuden ja vaikuttavuuden osoittajana aikuissosiaalityössä...

Osallisuus sosiaalipolitiikassa - Elina Palola
Osallisuus sosiaalipolitiikassa - Elina PalolaOsallisuus sosiaalipolitiikassa - Elina Palola

More from Heini Maijanen (16)

"Minun Imatrani" - nuoria osallistava taideprojekti

  • 1. ”Minun Imatrani” - Nuoria osallistava valokuvausprojekti Laura Lehtonen ja Eeva Sirjala SOK16
  • 2. ”Minun Imatrani” - projekti • Projekti toteutetaan IntoPajoilla. • IntoPajat ry:n asiakkaat ovat mm. työttömät nuoret aikuiset. IntoPajat tarjoaa asiakkaillensa työpaja- ja valmennuspalveluita. • Projektimme kohderyhmänä ovat 18v- 26v nuoret aikuiset. • Osallistavaa toimintaa nuorille -> Tarkoituksena luoda nuorten aikuisten kanssa toteutuksen sisältö. Me annoimme raamit, mutta yhdessä asiakkaiden kanssa loimme sisällön. • Tavoitteena on: nuoren äänen esiintuominen, uusien ilmaisukeinojen löytäminen, hyvinvoinnin tukeminen, sitoutuminen projektiin.
  • 3. Projektin idea ja toteutus • Asiakkaiden rekrytoiminen, innostaminen mukaan projektiin. • Ryhmäytyminen ja toimintakertojen sisältöjen miettiminen yhdessä asiakkaiden kanssa. • Ideana on kuvata jokaiselle henkilökohtaisesti tärkeä paikka Imatralla • Kävimme kuvaamassa nuorten valitsemia paikkoja. • Oman valokuvan työstäminen tauluksi • Kuvasta pieni tarina, joka liitetään teoksen yhteyteen. • Näyttely kirjastolla, käymme yhdessä ripustamassa ja myös purkamassa näyttelyn. • Loppusijoitus IntoPajojen seinille, tarkoitus jatkaa projektin ideaa myös • tulevaisuudessa.
  • 4. • Asiakkaiden tavoitteita projektin suhteen: aikataulujen noudattaminen, uutta sisältöä elämään, pelkotilojen voittaminen, harrastuksen ylläpitäminen, ympäristöön tutustuminen, omien voimavarojen kartoitus, oman tuotoksen esitteleminen muille ja siitä saatava palaute • Asiakkaat kuvailevat haasteitansa projektin aikana seuraavasti: sosiaaliset ongelmat, erilaiset psyykkiset sairaudet, muutokset henkilökohtaisessa elämässä, aikataulujen noudattaminen