Menneisyydentutkimus: viisi vuosikymmentä Otavan Opistoa
•Download as PPTX, PDF•
1 like•813 views
Katkelmia matkan varrelta
More Related Content
More from Hannu Linturi
More from Hannu Linturi (20)
Menneisyydentutkimus: viisi vuosikymmentä Otavan Opistoa
- 1. Viidellä vuosikymmenellä Otavan Opistossa Menneisyydentutkijat Kaisa ja Hannu 4.10.2013
- 2. Viidellä vuosikymmenellä Otavan Opistossa Menneisyydentutkijat Kaisa ja Hannu 1.11.2013
- 5. 1970-luku ● Maakuntaopisto: Savo-Karjalan opisto ● Kodinhoitajakoulu ● Yleislinjat ● Käytännön linja ● Kansankorkeakoulu, toinen tie korkeakouluun (Yhteiskunnallinen korkeakoulu, myöh. Tampereen yliopisto) ● Antti Leinosen perintö ja vaihtuvat johtajat ● Kansainvälisen kasvatuksen linja 1979
- 6. 1976-77?
- 7. 1980-luku ● Ylioppilaiden invaasio ● Eriytyvät linjat: KV ja TV: sisäinen kulttuurishokki ● Lyhyt- ja kesäkurssit: atk- ja kulttuurikurssit (työajan pidennys) ● Namibia-projekti 1984-90 ● PC-aika 1984-85 ● Windows 1989-90 ● Ilmiöt vm. 1985: maailman jako ja painomusteprojektit ● Tekevät ja matkustavat linjat: pedagoginen dynamiikka ● Mikkelin maalaiskunta omistajaksi 1987: kaksoisopisto (johtokunta) ● Nettobudjettiyksikkö suoraan kunnanhallituksen alle ● Neljä organisaatiojumalaa!
- 8. Zeus, Apollon, Pallas, Dionysos ● Ukkojumala Zeus on oman työyhteisönsä ehdoton ja kaikkivoipa keskushahmo. Kuin saalista vaaniva hämähäkki verkon keskellä. Kaikki muut pyrkivät organisaatiossa lähemmäs keskustaa. Lähemmäs pääsee, jos onnistuu miellyttämään hämähäkkiä. Menestyksellä on myös vaaransa. Zeus ei tykkää kalifileikeistä. Meno on kuin mafiassa epämuodollista mutta kuitenkin monien kirjoittamattomien sääntöjen säätelemää. Luottamusta ei saa pettää ja omertan laki on ehdoton. ● Apollon on taiteiden ja harmonian jumala. Sitä symboloi kreikkalaisen temppelin päätykolmio, jossa kaikella on paikkansa. Apollonin työyhteisö on hierarkkinen ja tarkkaan roolitettu. Jokaisella toimijalla on asemapaikka (vakanssinsa) ja siinä yhtä huolellisesti määritellyt tehtävät. Tehtävät pysyvät vaikka niiden hoitaja vaihtuisikin. Roolit ovat pysyviä, ihmiset eivät. ● Pallas Athene syntyi Zeuksen ohimosta täyteen sotisopaan puettuna. Hän oli heti valmis uusiin sotaprojekteihin. Pallaksen organisaatiot ovat tehtävä- ja suoritusorientoituneita. Henkilöiden valikointi tapahtuu asiantuntijuuden ja kyvykkyyden mukaan. Toiminnan dynamiikka syntyy kaikenkattavasta kilpailusta, jonka näyttämönä on koko toimintaympäristö. Jatkuvasti muuttuva ympäristö tekee työyhteisön turvapaikat tilapäisiksi. Aina joku organisaatiouudistus odottaa toteuttajaansa. ● Dionysos ymmärtää ilon, viinin, laulun ja elämännautintojen päälle. Handy nimittää tällaista yhteisöä eksistentiaaliseksi, joka eroaa kolmesta edellisestä siinä. että siinä yksittäinen toimija on merkittävämpi kuin organisaatio. Ei oikeastaan voi sanoa, että yksilö alistaisi organisaation niin kuin Handy puolittain ajatteli. Ja ehdottomasti ei voi sanoa, että yhteisö alistaisi yksilöä kuten muissa organisaatiokulttuureissa enemmän tai vähemmän tapahtuu.
- 9. 1970-luku
- 10. 1990-luku ● Inkeriläis- ja TYKO-kurssit 1989-94 ● Kaakkois-Suomen etäoppimiskeskus 1991-92 ● Kansainvälinen ympäristölinja 1992-96 ● Aikuislukio 1994: heti Suomen ykköseksi ● Ammatillinen mediakoulutus 1999 ● Joint Nordic-Baltic -projekti 1994-96 ● Mikkeli digipaja 1995 (EU) ● Internetix Campus 1996 (EU): rajanylitykset ● Futu-projekti - oppimisen tulevaisuus 1997 (Akatemia) ● Maahanmuuttajien perusopinnot 1997 ● Jako kahteen: Otavan ja kaupunkitilat (Internetix + mediakoulutus) ● Tiimiorganisaatio
- 11. 1990-luku
- 12. 1990-luku
- 13. 1990-luku “Ruokintaletkut”, toiminnallinen rypästyminen ja tiimiytyminen, dynaamiset palvelusuhteet
- 14. 2000-luku ● Uusi Mikkeli, entinen asema vai oliko? ● Peruskoulu maahanmuuttajille 2002 (monikulttuurinen pk-linja) ● Internetix Multiverse, verkkojen verkosto 2000-2002 (EU) ● Vetäytymiset ja eristäminen: projektimaailma, ammatillinen koulutus menetettiin vuosina 2003-2005 ● Omilla pärjääminen, liikelaitoistaminen 2004-05 ● Pajat, Delfoi ja sosiaalinen media 2003- ● Oppimisen laboratorio, valtakunnallisuus 2009- ● Kukoistava kampus 2010-
- 17. 2010-luku ● Kolmikanta: osuuskunta ja emosuhteiden kohentuminen ● Uusi projektiaika ● Institutionaalistuminen (huom. Internetix-vaiheistus) ● Valtakunnallinen verkko-oppimiskeskus ? ● Verkoista verkostoihin, uusi rationaliteetti
- 18. 2010
- 19. 2010
- 23. 2010-luku
- 24. Metaforia 1
- 25. Metaforia 2
- 26. Metaforia 3
- 27. Metaforia 4
- 28. Metaforia 5
- 29. Johtoajatuksia
Editor's Notes
- Kaarlo Rietrikki Kares (joskus myös Kaarlo Reetrikki, alkuaan Karl Fredrik, vuoteen 1876 Präski, 14. joulukuuta 1873 Nakkila – 23. maaliskuuta 1942 Lapua) oli rovastin arvon saanut kirkkoherra, toimittaja ja Suomalaisen puolueen, kokoomuksen ja IKL:n kansanedustaja. Kares oli myös yksi Lapuan liikkeen perustajista. 1 Kirkollinen ura 2 Poliitikko 3 Opettaja ja toimittaja 4 Muuta 5 Lähteet 5.1 Viitteet Kirkollinen ura[muokkaa lähdekoodia] Nakkilalaisen maanviljelijän poikana syntynyt Kares valmistui ylioppilaaksi Porin klassillisesta lyseosta vuonna 1892, sai teologian erotutkinnon 1896 ja vihittiin papiksi 1897. Hän toimi useassa eri kirkollisessa virassa: pappina, kirkkoherrana, lääninrovastina ja kirkolliskokouksen jäsenenä. Aluksi hän oli Raumalla kirkkoherran apulaisena 1897. Samana vuonna hän oli Raippaluodon virkaa tekevänä kirkkoherrana. Vuosina 1897–1908 hän oli Joroisissa ja Mikkelin Maalaiskunnan Otavassa Keski-Savon kansanopiston johtajana ja toimi Joroisten papiston apulaisena 1897–1901. Vuodesta 1901 vuoteen 1908 hän oli Mikkelin seurakuntien papiston apulaisena. Vuonna 1908 hän toimi Mikkelin maaseurakunnan ylimmäisenä pappina. 1908–1918 hän oli Turun lähetysyhdistyksen johtaja ja Lähetyskirkon Betel-kirkon saarnaaja. Kares valittiin vuonna 1916 Asikkalan seurakunnan kirkkoherraksi, mutta valitusten vuoksi hän pääsi aloittamaan tehtävässä vasta 1918. Hän oli Asikkalan kirkkoherrana vuoteen 1924 ja sen jälkeen Lapuan kirkkoherrana 1924–1942. Lääninrovastina hän oli 1919–1924 Hollolan rovastikunnassa ja 1932–1942 Lapuan rovastikunnassa. Tuomiorovastina hän ei voinut olla, sillä Lapuan hiippakunta perustettiin vasta 1956. Kares oli asessorina Porvoon tuomiokapitulissa 1922–1924 ja Turun arkkihiippakunnassa 1927–1933. Rukoilevaisesta kodista lähtöisin ollut Kares oli uskonasioissa yksioikoisen jyrkkä ja herännäisyyden kannattaja. Poliitikko Kares oli jo ensimmäisessä eduskunnassa Suomalaisesta puolueesta 1907–1909. Seuraavan kerran hän oli eduskunnasa 1922–1927 kokoomuksen edustajana. Kuitenkin vasta Lapuan liikkeen nousu kesällä 1930 toi rovasti Kareksen yleiseen tietoisuuteen. Liikkeen jyrkkää siipeä edustanut Kares sai mainetta julistaessaan Vihtori Kosolan olevan Jumalan valitsema johtaja Suomen kansalle. Hän pysyi liikkeen kannattajana sen loppuun asti ja siirtyi sen jälkeen uuteen Isänmaalliseen kansanliikkeeseen. Hänet valittiin kolmannen kerran eduskuntaan IKL:n listoilta vuonna 1933. Eduskunnassa Kares tuli tunnetuksi ryhmänsä johtavana ja värikkäimpänä esiintyjänä. Muidenkin IKL:n pappien tavoin hän yhdisti tiiviisti uskonnon ja politiikan puhuen politiikkaa saarnastuolissa ja saarnaten eduskunnan puhujalavalta. Fanaattinen kristillisyys ja äärioikeistolaisuus olivat Karekselle yhtä, joskaan hän ei ollut aivan yhtä kiihkeä kuin esimerkiksi nuorempi puoluetoverinsa Elias Simojoki. Talvisodan syttymispäivänä Kares luki eduskunnan täysistunnossa isänmaallisen Kustaa Adolfin taisteluvirren sanoja. Kares jatkoi yhtäjaksoisesti eduskunnassa kuolemaansa 23.3.1942 asti. Kuolemaa edesauttoi hänen periaattellinen kieltäytymisensä mustan pörssin tuotteiden hankkimisesta ja tyytyminen niukkoihin korttiannoksiin. Hänen tilalleen eduskuntaan tuli Reino Cederberg. Kares toimi myös kunnallispolitiikassa. Hän oli Joroisten kuntakokouksen esimiehenä, Turun kaupunginvaltuuston jäsenenä ja Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Opettaja ja toimittaja Vuosina 1908–1918 Kares toimi Turun suomalaisen yhteiskoulun uskonnon opettajana. Kares oli Herättäjä-lehden toimittaja vuosina 1908–1942 ja Lakeus-lehden päätoimittaja 1935–1936. Muuta Piispa Olavi Kares oli K. R. Kareksen poika. Lähteet Kaarle Sulamaa: ”Kares, Kaarlo Rietrikki”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 798–799. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2.Teoksen verkkoversio. K. R. Kares Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Juho August Hollo (1885 - 1967 ) oli opettaja, kääntäjä, kirjailija ja kriitikko. Hän oli myös Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin (ensimmäinen suomenkielinen) professori 1937–1954 ja yhteiskunnallisen korkeakoulun kansleri 1951–1953. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1919. Vuodet 1920-1925 hän asui Saksassa ja toimi yksityiskirjaston hoitajana. Professorin virasta hän erosi täysin palvelleena 1954. Eläkkeellä hän jatkoi lähinnä käännöstyötä. Hollon kasvatustieteellinen tuotantonsa on yllättävän suppea. Siihen kuuluu väitöskirjan"Mielikuvitus ja sen kasvattaminen" lisäksi teokset "Kasvatuksen maailma", "Kasvatuksen teoria" ja "Itsekasvatus ja elämisen taito". Artikkeleita hän kirjoitti lisäksi, mutta eipä paljon muuta. Mutta näissä teoksissa on yhä dynamiittia. Jostain syystä Hollo suuntautui sitten muihin maailmoihin. Kuten Matti Taneli kirjoittaa nätisti: Hollo ei halunnut aitautua vain kasvatusopilliseen kirjoittamiseen. Hänen kääntämiensä kaunokirjallisten ja tieteellisten teosten määrä (vähintään 150) on uskomaton. Oikein rajusti tiivistäen Hollon yhä elävän perinnön voisi tiivistää kahteen "aarteeseen" Ajatukseen kasvatuksen autonomisesta maailmasta, jossa pyritään edistämään hyvää, ja jonka alueelle koko ajan tunkeutuu muita tarkoituksia ajavia maailmoita, kuten talous. Kasvatusta tulisi tutkia ja siitä tulisi puhua kasvatuksen maailman käsitteillä. Hollon pyrkimyksenä oli tällä myös kehittää kasvatustiedettä itsenäiseksi tieteeksi. Hollo näki kasvatuksen kahden toimijan kasvattajan ja kasvavan dialogina, "kasvamaan saattamisena", jossa kasvattaja on eräänlainen fasilitaattori, mahdollistaja, joka myös poistaa luonnollisen kasvuvoiman eteen nousevia esteitä. Kasvattaja onnistuu kasvatuksessa, jos kasvavalla on itsellään halu kasvaa tuohon suuntaan. Näin itsetoiminta on kasvatuksessa keskiössä. Tässä on yhtymäkohtia saksalaiseen henkitieteeseen. Ja vielä nyanssi: kasvattaessaan myös kasvattaja kasvaa. Hollo erottautuu siis selvästi vasta 1900-luvun alussa Suomeen tuodusta herbartilaisesta ajattelutavasta. Herbartilaisen ajattelun mukaan kasvatuksen tavoitteet saadaan filosofiasta (etiikasta) ja keinot psykologiasta. Niinikään hänen ajattelussaan korostuu kasvatettavan oma osuus, toisin kuin esim. herbartilaisessa opetusopissa. Tässä mielessä Hollo loi tieteellistä perustelua 1900-luvun alun toiselle suurelle kasvatussuuntaukselle: reformipedagogiikalle (Saksa) ja progressiiviselle pedagogiikalle (Yhdysvallat). TIEDEPIIREISSÄ Hollo oli suuri yksinäinen, hieman salaperäinenkin hahmo.
- Internetixistä juontuva evoluutiopuu
- Hierarkkisesta kuvauksesta holarkkiseen, tiimiytyminen ja rypästyminen, “ruokintaletkut”
- Joukkuevaihe, paluuta rakenteeseen ja hierarkkiaan?
- Maailman laajentaminen virtuaalisesti
- Tilhi on parvilintu, jolta voi oppia parvijohtamisen ideoita ja parhaita käytäntöjä
- Kalasääksi on uljas pitkän matkan globaali kulkija, joka kulkee vuodesta toiseen sitkeästi ja vaivoja säästämättä pitkän tiensä perille molempiin suuntiin.
- Koskikara on karujen ja muuttuvien olosuhteiden omapäinen vastavirran kulkija, joka viihtyy enemmän pohjalla kuin ilmassa.
- Krokotiilinvartija (Pluvianus aegyptius) on kahlaajalintu, joka on saanut nimensä erikoisesta symbioosistaan krokotiilien kanssa. Krokotiili antaa linnun syödä vapaasti loisiaan avaten jopa leukansa ammolleen, jotta lintu pääsisi puhdistamaan suussa mahdollisesti pesivät loiseläimet. Lintu saa vastineeksi helppoa ravintoa ja suojaa, sillä vain harva eläin uskaltaisi hyökätä linnun kimppuun sen ollessa isäntäeläimensä päällä. Herodotoksen suuhun pannun tarinan mukaan krokotiilinvartijat käyvät rannalla makoilevien krokotiilien suussa syömässä hampaiden rakoihin takertuneita lihanpaloja ja ötököitä. Krokotiilit eivät syö krokotiilinvartijoita, koska niiden mielestä ne ovat hyviä hammashoitajia. Kaksi huomattavaa lintutieteilijää on varmentanut tämän tarinan, mutta se on ilmeisesti harvinaista, sillä tieteellisesti sitä ei ole osoitettu.
- Kuukkelia pidetään yleisesti metsämiehen ”kaverina”. Se onkin tunnettu siitä, että se ilmaantuu varsin nopeasti nuotiopaikoille kerjäämään ruoantähteitä. Yleinen uskomus on, että kuukkeli on onnenlintu ja sen tappaneen ihmisen metsästysonni katoaa lopullisesti. Suomalaisessa muinaisuskossa kuukkelia kutsuttiin myös ”sielunlinnuksi” ja uskottiin, että metsämiehen henki siirtyy kuukkeliin hänen kuoltuaan. Kuukkelin ravinnoksi kelpaavat kaikenlaiset marjat, siemenet, sienet, hyönteiset ja niiden toukat, riistaeläinten haaskat, muiden lintulajien poikaset ja retkeilijöiden tarjoamat makupalat. Kuukkeli kerää koko lumettoman ajan talvivarastoja ja kätkee ruokapaloja kaarnankoloihin ja oksien naavatuppoihin.